6.7.2020

KONSERTTO YKSILÖLLE JA LAUMALLE

Eino Leinon päivään sopii ote runosta "Minä".

"Itseys on ihanin mahti,
minkä sait sa syntymässä:
älä anna pois ikinä!
Väärin ne sanovat, jotka
itse-uhrista puhuvat:
minkä teet parasta, voitat,
minkä alhaista, alenet.
Pyhä on yksilön perintö.
Kaitse taiten kalleutta
tai jos tuhlannet, katoa
niinkuin tähti taivahalta:
sammu tyhjyyden tulena!
Kaikki on sinussa: aika,
ijäisyys, elämä, luonto,
isänmaa ja ihmiskunta,
siemen suurimman, vähimmän.
Itse riiput itsestäsi,
muista, minkä tahdot verran,
tie on tehty, määrä pantu,
vuori noustava: vapaus.
Kulje kohti korkeinta
oman onnes kukkulata,
täytä, minkä tiedät, tahdot,
täytät tahtoa jumalan,
nousten nostat taivonkantta.
painunet, eloa painat,
tulet taakka itsellesi,
muille pilvi päivän tiessä.
Mennen maailmat syleile,
astu kautta aikakautten,
tao päälles taistopaita
raudasta rakkaimman halusi,
hopeasta haavehesi,
kuparista kuolon uhman,
kullasta sydänkuvien,
piistä synkän itsepinnan."

Huomaan jääväni tässä miettimään yksilön ja lauman suhdetta. Solistin ja orkesterin suhteellinen painoarvo vaihtelee eri musiikkiteoksissa. Wicker man -elokuvassa solisti uhrataan. Solistille näytellään todellisuus, jota hän erehtyy pitämään todellisena psykodynamiikkana. Hän kuvittelee itselleen virtuoosisuuden, joka on ei minkään arvoinen. Ja kun ihminen erehtyy pitämään valhetta totena, hän kuolee.

Usein konsertoissa säveltäjä pyrkii ottamaan mahdollisimman paljon irti soolosoittimen mahdollisuuksista, mutta joskus soolosoitin voi olla täysin dissosiatiivinen. Mikään ei edusta sisäpuolen ja ulkopuolen dialektiikkaa väkevämmin kuin Konserttitalo, jota symboloi iso M-kirjain. Voisiko solisti soittaa osuutensa talon ulkopuolelta? Häiriö on suljettava ulos!

Solistin täytyy olla nopea, hänet erottaa orkesterista virtuoosisuus, eli käytännössä nopeus ja voimaa, jolla hän kuuluu orkesterin yli. Niin hän luulee ja pitää totetena. Mutta orkesteri vain näyttelee hidasta. Se vaanii solistia. Orkesteri on kuin hämähäkkien armeija, joka katselee kärpäsen lentoa. Orkesteri on hirviö, satapäinen lohikäärme, satasilmäinen jumala.

Wicker man -elokuvassa konsertto tapahtuu saarella. Kadenssi on ilmasilta saarelta mantereelle. Se katkaistaan. Solistin tulisi esittää taiturillinen osa, jolla hän pakenisi konserttitalosta, josta uhkaa tulla koko universumi ja kuolinpaikka.

Viimeinen solisti, joka improvisoi kadenssinsa, eli joskus 1800-luvulla. Myöhempinä aikoina säveltäjät ovat itse säveltäneet kadenssin kiinteäksi osaksi teosta. Eikä niistä hiiskuta solistille etukäteen. Hänen on pystyttävä visualisoimaan salattu nuottikuva mielessään. Hän luulee pakenevansa, mutta joutuu pajukoriin.

Lauma laiduntaa pellolla tai metsässä. Solistin ääni kuuluu radiosta. Hei hei lauma.

Yllä lainatun Eino Leinon runon metaeettinen positio vaikuttaisi olevan antirealismi. Runon metaeettisen position mukaan vastuu koko maailmasta ja universumista -- maailman jokaisesta yksittäisestä väärinkäytöksestä, rikoksesta ja kaukomailla tapahtuvasta ihmisoikeusloukkauksesta -- on yksin solistin suorituksen varassa. Jos solistin suoritus on nousujohteinen, kuuntelija vapautuu, universumi vapautuu. Koko ihmiskunta kuuntelee vain yhdellä korvalla ja se nousee alennustilastaan syntimuistinsa menettäneenä.

Jos solistin suoritus on laskujohteinen, universumi sulkeutuu, kuuntelija nukahtaa. Yleinen ilmapiiri muuttuu totuudenjälkeisyyttä ilmentäväksi toimistoksi, jota symboloi suuri Z.

Suuren M:n olemiskokemus olisi Leinon runon esittämän position mukaan ultrasolipsistinen ja kaikki tapahtumat ja havainnot universumin henkilökohtaista viestiä solistille.

Tällaiseen tulkintaan uskojaa orkesteri voi testata ihmiskokeella: kaikki solistin yritykset vapautumiseen yksimielisesti turmeltaisiin. Solisti kuitenkin olisi vain yksin itse vastuussa yleisölle epäonnistumisesta. Jonkun toisen solistin suoritus voitaisiin joukolla nostaa, jolloin tämäkin olisi vain tämän toisen solistin "oman suorituksen" erinomaisuuden tulos.

Mutta solisti, joka ei osaa ollenkaan soittaa, tai jota on puukotettu vatsaan juuri ennen esiintymistä, painaa orkesteria alas samalla voimalla kuin koronavirus, ilmastonmuutos ja biodiversiteetin romahdus yhteensä. Ja nämä ongelmat katoavat maailmasta heti, jos solisti on kunnolla vastuussa tekemisistään.

Hän luuli, että pilvenreunalta ei edes näe maan pintaa. Nero katsoi Konserttitalon ikkunasta väkijoukkoja ja huomasi heti itse olevansa tunnistamaton kasvo väkijoukossa Konserttitalon ulkopuolella. Sääntö numero yksi: älä katso ikkunasta ulos.

Tällä tavalla solisti ennaltamäärää sen mitä hänelle itselleen tapahtuu ohjelmoimalla orkesterille oman perimmäisen tahtonsa. Miksi hän tilasi itselleen täydellisen katastrofin, niin kuin Wicker man?

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com