2.6.2020

KUN PUHUMME KÄÄPÄTEKNOLOGIASTA

Teknotrippi on ilmanmuuta tietoisuudellinen asia (jätän nyt kaikki atomillisekologisen näkökulmat sivuun).

Jää nähtäväksi, onko ajatus "liiallisesta luottamuksesta teknologian mahdollisuuksiin" perusteltu. Tietoisuudelle mikään ei tunnu olevan liiallista. Ainakaan silloin kun mennään kohti hillittömyyden horisontteja.

Mahdollisuuksia nimenomaan riittää. Pääongelma voikin olla se, että meillä on niitä liikaa. Luottamus ei ole liiallista suhteessa mahdollisuuksiin. Se on liiallista toisesta, metafyysisemmästä syystä. Tietoisuus emergoi resoluutiota näyttöön sitä enemmän mitä suurempi mikroskooppi loksellipelimaailmaansa organisoivalla Pacmanilla on käytössään.

Trippien -- tämän kollektiivisesti kokemamme teknotripinkin -- tarkoitus on osaltaan pelästyttää meidät hillittömyyden pohjattomiin mahdollisuuksiin. Me emme ole edes vielä siinä, että pelästyisimme ihmisen muotin puolesta. Emme ole kohdanneet sitä eksistentiaalista mahdollisuutta, että voimme kadottaa ihmisen muotin. Atomikehon eräs parhaista ominaisuuksista on hitaus. Eli se, että kuultu ääni ei heti muuta kehoa kaltaisekseen. Sisälläolija ehtii tuntea miltä tuntuu olla ja mistä kiikastaa. Ajan konsepti on hyödyllinen. Pornoteollisuus, sen kasvu eri syistä, voi olla indikaatio tiedostamattomasta ahdistuksesta, jota teknotrippiin kuuluva sukupuolineuraalisuuden propaganda (ihmisen vieraantumisen ja vieraantumisen normalisoitumisen äärimmäisin muoto -- samalla kiistämättä tiettyä hermafrodiittisuutta joka kuuluu ihmiseen luontaisena) aiheuttaa.

Luonnosta -- mutta ei ihmisestä -- huolehtivat yksipuolisesti ne, jotka eivät vielä tiedä mitä voivat menettää. Luontoa ei voida pelastaa, ellei ihmisen syvintä olemusta voida pelastaa, sillä tietoisuus on yksi. Ehkäpä syy-seuraus-suhde luonnon ja ihmisen tasapainon välillä ei kulje luonnosta ihmiseen vaan ihmisestä luontoon. Ehkäpä se ei ole ensisijaisesti materiaalinen vaan tietoisuudellinen.

Tietoisuuden laajeneminen on skaalattuna hullunrohkeuden pienenemistä. Maailmanpuun takaa yllättäen avautuvan kuilun reunalla ei välttämättä ole rajavartioviranomaisia huolehtimassa turvallisuudesta. Jos hukkaamme sen, mikä ihmisyydessä on olennaisinta -- ja joka takuuvarmasti ei ole teknotripin trixtermaailmat -- vastuu saattaa olla itsellä. Se, että Jumalaa ei ole, tarkoittaa juuri tätä: kaikki on tietoisuuspohjaista ja me olemme itse jumala, joka voi myös tuhota itsensä.

Rajatuomari saattaa pelikentän laidalta tosiaan puuttua, kuten Nietzsche huomautti. Tai saattaa olla niin, että tuomari on siellä, mutta teeskentelee kuollutta, tai nukkuvaa. Hän saattaa olla puuttumatta Pacmanin kiihkeään pakotien etsintään ulos pelimaailman karkeasta pikselirouheesta.

Me tunnustelemme sarventynkiä ja steppaamme niin kauan että lattia altamme kuluu puhki.

Teknologiakulttuuri altistaa ihmisen moninaisuuden savantihmisyydelle. Tavallinen kokemus teknogurun audienssin jälkeen onkin se, että unohtaa miten nauretaan. Taas joutuu lukemaan hyvän aikaa bysanttilaista ensyklopedia Sudaa muistaakseen mitä on nauru.

Suosittelen Mathew Barney Cremaster Cyclen jaksoja 2. ja 3. Niistä avautuu se tosiasia, että syväekologia, syväluonto, ihminen ja kaikki täällä on teknologiaa. Siellä 3D renderöityjen havujen, multapikselimössön, kääpäteknologian ja sammalteknologian alla on se täysin sisäsiisti HD lodge kaikkine puunattuine symboleineen. Teknologiaa, jonka patenttisalkku ei toistaiseksi ole hallussamme.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com