24.5.2020

Pacmanilla oli nyt sitten sellainen päivä, että lonkka oli kipeä. Joku Pelitalossa oli kirjoittanut koodinpätkän, että jos Pacman katselisi liikaa alastomia pelihahmoja, niin lonkka tulisi kipeäksi. Se oli vain yksi yksinkertainen rivi koodia, mutta niin helvetillisiä tuskia tuottava. Lonkan ja alastomien pelihahmojen katselun välillä ei ollut mitään muuta yhteyttä kuin tuo koodinpätkä. Ei mitään psykologiaa tai mitään pellimaailmassa näkyvää syyn ja seurauksen suhdetta. On tämä outo matriisi, ajatteli Pacman. Matriisi, jossa koodari saattoi kirjoittaa koodia Pelitalossa maanantai aamusta perjantai iltaan ja viikonloppuna vetää kännit. Ja mitä sen tyypin päähän sitten taas seuraavana maanantaina pälkähtäisi, sen Pacman sai kokea nahoissaan. Pacman olisi halunnut vähän jututtaa koodaria, mutta se ei ollut mahdollista. Kaikki hänen mahdollisuutensa olivat koodarin determinoimia, ja mitään sellaista kuin puhepostilaatikko suoraan Pelitaloon, koodari ei ollut häntä varten kirjoittanut. Edes tällaisen ajatuksen ei olisi minkään Pelitalossa tunnetun järjellisen logiikan mukaan pitänyt pälkähtää Pacmanin pixelipäähän. Pacmanin Pelitalosta riippumaton sielunelämä olikin jonkinlainen ihme siinä matriisissa, jossa Pelitalon rationaalinen porukka hengasi. Jotkut heistä puhuivat tietokonetontuista ja toiset oudoista kvanttilomittumisista, jotka saivat aikaan outoja digitaalisia ilmiöitä rinnakkaisprosessorien virhetoimintojen myötä. Noiden virheiden oli nähty Pelitalossa koostuvan oudoista synkronisuuksista ja juuri näihin outoihin synkronisuuksiin perustui Pacmanin kaltaisen tietokonetontun riippumaton sielunelämä jossakin koodin kätköissä. 

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com