2.7.2020

Mielessä välähti Mich A nimisen espanjalaisen säveltäjättären hymy. Ohitin hänet Ircamin käytävällä ja hän hymyili kauniisti. Kun tulin koneelle huomasin, että hän oli hyväksynyt yli vuoden vanhan FB kaveripyyntöni.

Saunassa aloin kuulla päässäni Dan Tepferin mielenkiintoista soittoa. Kun tulin myöhemmin koneelle, huomasin, että Dan Tepfer oli juuri sillä hetkellä livestreamannut Ligetin etydiä.

Viimeyön unessa Rupert Sheldraken hieman punasteleva pää oli kiinni alastomassa lanteikkaan vanhan naisen vartalossa.

1.7.2020

Sinisukkabramiinit evankelisoivat sipsuttamalla.
Heillä on pehmeät tossut, joista ei kuulu
ollenkaan ääntä. He avaavat portin ilman
narahdusta. Raitiovaunussa he evankelisoivat
olemalla täysin näkymättömiä. He käännyttävät
koko kosmisen hiljaisuuden voimalla
silmät auki ja suu kiinni.

Hiljaa mielessään he sanoivat:

"Olemme tulleet aikaan, jossa demokraattista julistusta
ja surrealismin manifestia ei voi erottaa toisistaan."

30.6.2020

Keijujen virastossa
ei ole valituslautakuntaa.
Kujeilijaa ei laki säädä
antamaan asiaperusteista
päätöstä asiaan.

ETIKETTI ON AINA VÄÄRÄ



Myrkkypulloissa ovat menneet
etiketit sekaisin
mutta ne ovat myrkkyä kaikki.

Vain vastamyrkkynä niitä ei
voi käyttää, muuten kyllä
hoitavat homman.

Arvojen nurinkääntäminen
ei koskaan johda totuuteen.
En ole löytänyt virheitä Risto Ahdin teksteistä. Mutta se on sanottava, että kaikki hänen kokoelmansa eivät ole mestariteoksia. Jotkut ovat vain erinomaisen kiitettäviä. Iloiset harhaopit osastot V - VI on pelottavan nerokas. Mitä nämä tällaiset runolijat ovat ja mistä niitä joskus syntyi?

Risto Ahti kuvaa psykedeelisen muuntuneen tietoisuudentilan kvanttilomittumiseen perustuvia outoja ilmiöitä hyvin tarkasti:

"Rahaton on kuollut tässä maailmassa, tunteeton tuossa.
Jopa runoilijat erehtyvät: tunne ei ole ajan ja paikan lakien alainen -
se syntyy kyllä jossain,
mutta on heti kaikkialla, valoa nopeammin." ibid. s. 76-77
Jotakin kautta on viisaus löydettävä.

Kyynisimmät pyrkyrit
näkevät kaikkien roolieni läpi.

Silti sisäinen oikeuslaitos
ei luovu peruukkipakosta.

Näytösoikeudenkäynti jatkuu.

Peliin tuodaan aivopesulla
synnytettyjä todistuksia
huhupuheisiin perustuvia "faktoja"
hätäpuhelunauhoituksien perusteella
aivoiteltuja arvauksia

Minä itse olen vuorollani tuomari
syyttäjä, syytetty, puolustusasianajaja
ja lautamiehet.

Salissa vallitsee hijainen
hulluuden konsensus.

LYHYTKARMA KILISEE




sahtisaavista lihamyrskyyn
harhan tikli myssyn alla
kilisee lyhytkarma
hissistä hassislyhtyyn
lyhyt matka hirteen
ihmissarka viljelys
kissa kihisee Marsissa 
kassillinen harmia
marssilla harhan ylimys
harhan sillalla suon yli
syksyn tilhi ylistää
kysyy lyhtyä lysti
tylsimys kyhmysisar
tilaa myrskyn saa
harhaksi myydyn labyrintin
illan pitkät rihmat
lihas kysyy salaa
mykistyy ajatusten rahti
halki myssyn ryhti kahlaa
Styksissä harhailee Atlas
Miss Hylkiö maailman
hartioilla ryskii Kyhmy-Lassi
suunnistaa rasti lihassa
missitarhan tarhurina
irstas ahmii himassa
hirssiä kalaa hymyjä
kahisee lyhyiksi
nykäisyiksi ihmisratas
hymylihas rikas hilska
risat hihat laihat lihat
paskamyrsky sihtaa
punnitsee hampaita haalii
lasia hitsaa lyhyiksi ismit
armias hylky hitaissa
laineissa purjehtii lihamyrskyn
Ahdin atraimen alle marssii hassis
maailmanrauhan satsi harmia

TÄHTI JOTA PUUKOTETTIIN EDELLISESSÄ ELÄMÄSSÄ




Hän ei tiedä sitä kuinka huono
hän oikeasti on. Enkelitkin
nauravat hänelle pilkallisesti.
Hän on valovuosien päässä
normaalista joogalentotaidosta.
Häntä on puukotettu kadulla
ja hänen suorituksensa on kehno.
Runo jonka hän omalla verellään
kirjoittaa ikkunalasiin on köykäinen
pökäle vailla tietoista mittaa ja rytmiä.
Enkelit paiskaavat pilkaten
oven kiinni hänen nenänsä edestä
ja nahkatakkinen ovimies heittää
hänet eteisestä pihalle. He osallistuvat
murhayritykseen ja ovat ylpeitä siitä.
Tämä ei ole sairaala. Mene sairaalaan.
Miten joku voi olla niin typerä ja huono
kun veri on suonista valunut kuiviin.
Linnunpoikanen joka luulee että elämä on tässä
munankuoren sisällä.

Ja kamala trauma, kun kuori menee rikki.

Koko elämä sitä surraan.
2000-luvulla Hypotalamuksen kaupungissa kosmisen sirkusseurueemme tirehtöörillä meedio Hilma Hymylihaksella oli rannekello, jossa oli sisällä pelkkiä lottopalloja. Aina kun oli kiire, hän näytti sormellaan numeropallojen kaaosta. Eipä löydy netistä nyt kuvaa sellaisesta rannekellosta. Ei taida olla sarjatuotannossa, vielä. Hänellä oli myös kyky pysäyttää kannettavan tietolaitteen prosessori, jos joku unohtui tuijottamaan laitettaan liiaksi.

29.6.2020

Et voi edes jumaloimisella hallita
Auringon vapaata tahtoa.
Sen liikkumavara on suuri
radallaan. Etkä voi hyörimisessäsi
kaivata enempää totuutta
kuin iloisten virheittesi lukumäärä
Me janoamme kauneutta tarpeittemme 
keholla ja saamme aina vain kaiken
Valituksenaiheiden siitä vähenemättä
Yöllä lauma syö ja märehtii.
Lauma syö musertuvia tähtiä.
Taivas lauman yllä
ei milloinkaan ole tähdetön.

Tähti kiiruhtaa radallaan
sitä eivät kerjäläiset pysäytä.
Tähti katsoo aikaa suuresta kellosta
sen tahtia eivät kerjäläiset hidasta.


Tähti odottaa puheluasi
lauma. Ja kun lauma on
yöllinen puhelinsoitto
jonka ääni kuuluu etäisenä
vaimeana ja rätisevän
linjan läpi, eivät sormesi
vielä ole tottelevaiset
kitaristin sormet
jotka soittavat
lauman tahdon
virheettömällä
varmuudella.




TÄHTELÄISET



Tähti osaa olla vain täydellinen.

Täydellinen lauman sielun ilmaus.

Tähti ei tiedä mihin täydellisyys
perustuu.

Kun kaikki täydellisyys otetaan
kerran pois tähti ei tiedä mitä
silloin tapahtuu.

Sen tietämiseen tarvitaan tietäjä.

Tietäjä tietää mitä tapahtuu kun
hyvin vähän otetaan pois
hyvin pitkän ajan kuluessa.

Ja tietäjä tietää mitä tapahtuu kun
kaikki otetaan kerralla pois.

On ajateltava että lauma
ehdottomasti tietää kaiken.

Kenen syytä siis on
tietämättömyys.




DUNNING-KRUGER JA MUSIIKKI

Jos haluaa kaikkien alojen mestariksi, ensimmäinen kerta on kohdattava usein. On kohdattava usein nolo tilanne, jossa saa huomata sortuvansa aloittelijan virheisiin. Kun tuntemattomalle tielle astuu, kulman takaa alkavat heti yllätykset seurata toistaan.

Musiikki, eli se mihin sana musiikki laajasti ottaen viittaa, on niin käsittämättömän laaja, monitasoinen ja moniulotteinen ilmiö, että jos haluaisi musiikin mestariksi, täytyisi olla kaikkien asioiden mestari.

"– Mutta he eivät ota huomioon, että heiltä puuttuu olennaista tietoa epidemiologiasta. He eivät tunnista, mitä asiantuntemusta heillä ei ole. Voi olla, että he ovat oikeilla jäljillä ja voisivat yhteistyössä epidemiologin kanssa päästä hyviinkin tuloksiin. Mutta he uskovat liikaa omiin kykyihinsä ja yrittävät yksin." >>

Yleensä ihmiset eivät viittaa sanalla musiikki ihan ilmiön kaikkiin mahdollisuuksiin. Esimerkiksi koko akusmaattinen ilmiömaailma voi loistaa poissaolollaan siitä, minkä ihmiset hyväksyvät keskeisesti musiikiksi. Eihän esimerkiksi Bachin musiikissa ole mitään tietoista tapahtumista akusmaattisessa ulottuvuudessa. Ja näitä ulottuvuuksia on paljon.

Kun tekee jotakin, ei voi tehdä kaikkia asioita yhtä aikaa. Kun keskittyy johonkin tutkimukseen, ei voi tutkia samalla montaa muuta aivan eri alueen asiaa. Tiedemies, joka tutkii kirjallisuushistoriaa, ei nettifoorumeilla opeta lääketieteellistä kemiaa.

"Vanhaa tietoa ei aina voi soveltaa uusiin tilanteisiin. Ongelmia tulee siitä, kun asiantuntemattoman ekspertin näkemykset vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen ja tosielämän toimenpiteisiin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tällaiset itsevarmat kirjoitukset ovat vaikuttaneet pandemiaan liittyvään poliittiseen päätöksentekoon."

Mutta musiikki, jossa tapahtuu vain yhden tasoisia asioita, on helposti kyllästyttävää. Silloin pitää kuunnella väliin erilaista musiikkia, eri tekijältä, joka keskittyy kirkastamaan jotakin musiikin eri puolta. Jotkut tekijät kilpailevat tiukasti saman yhden asian ilmaisemisessa.

Ilmaistavat asiat jakaantuvat kahteen lajiin. Asia voidaan joko ilmaista monella eri tavalla hyvin, tai sitten se voidaan ilmaista vain yhdellä tavalla oikein.

"Onko Dunning-Kruger-vaikutusta sitten mahdollista välttää? Ainakin voi pyrkiä tunnistamaan tilanteet, joissa vaikutus on todennäköisin. Tällaisia ovat uudet, yllättävät tai harvinaiset tilanteet, joihin liittyy tuntemattomia riskejä."

Esteettinen tehovaikutus ei ole sama kuin tekninen tehovaikutus. Musiikissa tekninen haaste ja esteettinen haaste saattavat joskus sekoittua. Jokin voi olla esteettisesti haasteetonta mutta teknisesti tavattoman haastavaa. Toinen asia taas saattaa olla teknisesti triviaali, mutta esteettisesti vaikuttava. Ainoa mikä on varmaa on se, että esteettisen vaikutuksen tuottaminen on aina älyllisesti ja henkisesti haastavaa, koska se ei ole mekaanista.

Entä jos haluaisi kasata pakettinsa niin, että mahdollisimman monet musiikin erilaisista ulottuvuuksista olisivat läsnä tai saavutettavissa, kuljettavissa ja suunnistettavissa, osa ilmaisunsa kieltä. Ongelmaksi muodostuu se, että miten huomioida kaikkea mahdollista yhdellä kertaa, miten tihentää ja kasata kaikentasoisten huomioiden yhtäaikainen läsnäolo. Pakosti jotakin jää huomiotta. Pakosti, jokin ehkä olennaisenakin pidetty piirre jää heitteille, vähemmälle huomiolle.

"– Ikävä kyllä tällaisilla tilanteilla on usein myös merkittäviä seurauksia. Emme esimerkiksi päätä monta kertaa elämässä hankkia lapsia tai ostaa taloa. Ne ovat uusia tilanteita, joissa emme tiedä sitä, että emme tiedä."

Tällainen tekemisen tapa ohjaa kuuntelustragetiaa pois referentiaalisesta strategiasta. Mutta ei se ohjaa kuuntelua ohjelmalliseenkaan strategiaan, koska on kaiken aikaa todella monikasitteistä se, millä tasolla ohjelmaa ilmaistaan. Jäljelle jää oikeastaan vain muodollinen strategia: millainen muoto on ja miten paljon uusia oivalluksia se vapauttaa.

"David Dunningin mukaan tyypillisin väärinkäsitys on kuvitella, että efekti koskee vain muita ihmisiä, ei meitä itseämme. Pitäisi kuitenkin muistaa, että yksi alkuperäisen tutkimuksen keskeisistä löydöksistä oli, että emme useinkaan itse tunnista tietämättömyyttämme.

Kun astumme puutteellisen osaamisen alueelle, emme huomaa sitä itse. Jokaisella on tällaisia alueita, ja siksi efekti vaikuttaa meihin kaikkiin.

– Kenties olisi hyvä omaksua jonkinlaista älyllistä nöyryyttä sen sijaan, että käyttää Dunning-Krugeria muiden nöyryyttämiseen, sanoo David Dunning."

28.6.2020

Tähti on lauman tietoisuudessa.
Tähdellä ei ole mitään omaa.
Tähti on se mitä lauma haluaa 
ilmaista itsestään.
Ei lauma ole paha.
Se on värisevä jättiläinen.
Ystävällinen hirviö
joka murskaa huomaamattaan
kaiken mikä asettuu sen tielle



Aurinko voi olla vain tosissaan.
Mutta romahtanut tähti
kätkee tietonsa
puolileikillään.
Auringon tahto ei ole vapaa.


STAR IS OUTPUT




Tähti on ulostulo. 

On väärin ajatella
että tähti on keinotekoinen
että tähden täyteys ei perustu
lauman todelliseen psykodynamiikkaan.

Runoilija joka ei muserru
sodan näyttämöllä on tähti
joka hengittää
neutronia lauman sielulla.

Ja näyttämö on aina
Sodan näyttämö.

Ja se joka musertuu
on tähden varjo. Onko 
se Kuu vai musta aukko
kaiken nielu ja sisääntulo.

Erakko kantaa tähteä
kämmenellään. 

Vain kaiken voi saada.
Toinen vaihtoehto on
pahempi kuin pelkkä 
tyhjä. Pahempi kuin 
pelkkä ei mitään.



sanoin taas jotakin väärin

tarkoitin: lapset leikkivät tuolla

hirsipuu kiipeilytelineenä

älä kosi humalaista, humalassa

avioliitossa saat hänestä kaiken

kaikki pienet minuudet, et vain yhtä

on kohtuutonta että ihminen

voi saada vain kaiken

vaatimaton on muodin uusi

muusa vaatimaton on lievä

sana kuvaamaan kohtuutonta

kohtuutonta on ettei voi saada

vain sitä mitä tarvitsee

silloin kun tarvitsee

Kulttuuri on makkaratehdas

joka tuottaa päätoimialanaan

ulkopuolisuutta. Tähtikultilla

on oltava valtavat varjot.

on kohtuutonta että ihminen

voi saada vain kaiken

kohtuutonta on ettei voi saada

vain sitä mitä tarvitsee
Julistan täten "Risto Ahdin hienoin runo" -kilpailun alkaneeksi. Voittaja on se, joka löytää Risto Ahdin hienoimman runon. Tiedän että tästä kilpailusta tulee pitkä ja jännittävä. Vai onko voittaja tämä (Iloiset harhaopit 1998, sivu 52):





Se tunne kun löydät Risto Ahdin parhaan runon.

Ihmisistä on ajateltava hyvää
vaikka väkisin. Etsimme, harrastamme
taiteita, tieteitä ja kädentaitoja löytääksemme
hyvää ja voidaksemme ajatella, että
toiset ihmiset ovat viisaita. Meidän on
pakko pitää toisia viisaina, jotta voimme
iloista omastamme.

Kun me löydämme hyvää meidän on ihmeteltävä
negatiivisten ja pessimistisen ajatustemme
perusteetonta synkkyyttä. Juurihan sanoimme, että
kaikki ovat hulluja, sairaita ja aivopestyjä.

Kyllä, ihmisen sairaus yllättää meidät aina. Aina
paljastuu trauma ja pahuus, jonka syvyys on aavistamaton
ja käsittämätön. Ja sitten taas heti sen rinnalla
jossakin tulee esiin käsittämätön ilmiömäinen
petomainen kauneus.

Meidän on löydettävä se, jota voimme varauksetta
ylistää, jotta emme puhuisi vain itsestämme.

Laumaihmisen alhaisuuden, pahansuopuuden,
selkärangattomuuden, julmuuden ja pikkumaisuuden
horisontit ovat niin ällistyttävät ja lamauttavat,
että halutaan viisaasti loiventaa kontrastia
ja kätketään lämminsydämisyys visusti vakan alle.
Kun pärjätä niille ei voi kuitenkaan.

Yksilö vastaan lauma -asetelmassa yksilön voitot
ovat harvalukuiset. Ellei maanpakoyrityksen onnistumista
lasketa voitoksi, käytännössä lauma ei häviä koskaan.
Se käyttää väkivaltaa niin paljon kuin tarvitaan.
Armottomuus on veretseisauttava.

Miten suurella riemulla laumaa vastaan asettuva yksilö
otetaan uhrattavaksi. Miten iloinen asia se on, että tällainen
karitsa jostain itse tarjoutuu. Tarjoutumisen ele, se ratkaiseva
rikos, on vihollisen ymmärtäminen. Uhrattava sanoo: emmekö
ole kaikki samanlaisia ihmisiä.

Etteikö vihollista ole! Etteikö olisi lauman hyvää ja pahaa?

Lauma elää viholliskuvan hautumisessa ja mätänemisessä.
Se ei voi elää ilman viholliskuvaa. Se ei pysty hengittämään
ilman viholliskuvaa. Ja tämä ihmisyyden yleismaailmallinen
ja ikiaikainen loukku jauhaa muusiksi lukemattomia elämiä
joka päivä ilman että kukaan kiinnostuu sen väkivallan asteesta
vähääkään. Sotaa ei vastusta laumassa kukaan. Sodan vastustamisen
rooli on varattu sille joka uhrataan. Sillä sodanvastustajahan on
vihollisen puolella. Vaikkei tässä mistään sodan aloittamisesta ole
kysymys. Vaan siitä, että saadaan laumanviholliset esiin.
Tämä kaikki on näkymätöntä koko ajan jauhavaa peliä.

Mutta hyvesignalointi, hyysääminen, sivistyneen näytteleminen
on julistuksenomaista ja näkyvää.

27.6.2020

PULLOPOSTIA ITSELLE

tuhansien vuosien päähän paikkaan 

ja ruumiiseen perillemenosta 

varmana, informaatiota hukkaamatta

lähetin pullopostia näitten rajajokien 

yli uskonnollisia viruksia

naapurikansan ateistista sielua horjuttamaan

ilmaiset ruumisarkut ilmaisen kuljetuksen

tuulissa kuin pulloposti ikuisessa pimeässä 

jossa valon avulla torjuttiin sokeus 

ja nyt torjutaan pimeyden avulla uteliaisuus. 

Se on pullopostia vähäaasian spermapankista 

kelluva kondomi sisällä siittiö yhä yrittää

On ihmisiä jotka käsittävät runouden 

vain Bostonin matriisin läpi. Suursuosio 

pullopostilaitos joka toimittaa itselle osoitetun 

viestin muistinmenetyksen tuolle puolen. 

Kun hän taas kerran ilmestyy työpaikalleen 

on merkitystä vain sillä mitkä teokset löytyvät 

hyllystä kun ryhdytään hommiin. Ja hän kirjoittaa 

vain itselle, mutta miten välittää sanat 

itsensä käsiin kuoleman joen tuollepuolen.  

26.6.2020

AIVOPESUN ABSOLUUTTI

Yliopiston ja kaupunginosan kadut ovat täynnä tarokkisymboliikkaa samalla kun yliopistossa opetetaan metafysiikankieltämistä. Kognitiivisen dissonanssin täydellistämisen väline on esoteerinen etualalle kätkeminen. Mikä hyvänsä saa olla olemassa, etualalla ja jopa keskiössä, ilman että kukaan kiinnittää siihen huomiota, ellei mainostamisen kaupallinen koneisto kiinnitä siihen huomiota ensin. Tämä on mielenhallinnan ja aivopesun absoluutti: mainostaminen määrittää täydellisesti ihmisten huomion suuntautumisen. Pohjoiskorean kaltaisia takapajuloita osoitetaan sormella vain siksi, että ne ovat viattomia ja todellisuuspitoisia paikkoja, jossa kaikki elollinen on vain kevyesti teeskenneltyä ja näytelmällistä. Omassa ympäristössämme mielenhallintakoneistot ovat miljoonakertaa tehokkaampia ja hienostuneempia, näytelmä tuhat kertaisesti realistisempaa, kuva rakeeton.

ANNIHILAATION KAAVA

Kategorisena imperatiivina moraalinen antirealismi johtaa maailmaan, jossa mikään ei ole totta.

Nykyihmisen määritelmä: ei pysty tietoisesti käsittämään metaeettisiä positioita ja varsinkaan seuraamuksia.

25.6.2020

TÄYDELLISEN PYHÄKÖN AIHIO

"Tieteellinen maailmankuva on jotain, joka alkusysäyksen saatuaan etenee itsestään ja väistämättä. Koko järjestelmä on tietyllä tavalla itseään toteuttava ennuste. Tämä on keskeistä ymmärtää: tapa tutkia määrittää mahdolliset tulokset. Esimerkiksi evolutiivinen lähestymistapa ei voi selittää mitään inhimillistä ominaisuutta muuna, kuin evoluution tuloksena. Tämä on malliesimerkki ad hoc -argumentista: meillä on tulkintakehys ja ominaisuus, joka tulee selittää. Nämä tulee sitten jotenkin saattaa yhteen räätälöimällä tilanteeseen sopiva selitys. Tieteellisen maailmankuvan omaksunut yksilö kokee, että kaikki on lopulta selitettävissä olevaa. Miloszin mukaan tämä on kuitenkin harhaa:
"Vulgarized knowledge characteristically gives birth to a feeling that everything is understandable and explained. It is like a system of bridges built over chasms. One can travel boldly ahead over these bridges, ignoring the chasms. It is forbidden to look down into them; but that, alas, does not alter the fact that they exist."[1]" Lauri Polvivaara

Olen viimeaikoina kuunnellut paljon eteläisessä Englannissa vaikuttavan Earl Fontainellea SHWEP-podcasteja ja samalla lukenut keskisessä Englannissa vaikuttavien Denis Smalleyn ja Adrian Mooren kaltaisia musiikkiteoreetikkoja. Edellisen lainauksen siivittämänä tulee mieleen pohtia, miten erilainen tietämisen kohde heillä on.

Earl Fontainelle käsittelee lähes yksinomaan kirjallisuuslähteitä, joiden syntyhistorian aikajana on nelisen tuhatta vuotta. Projektin huimaavuus on siinä, että klassisia kieliä hallitseva Fontainelle ilmeisesti todellakin, ainakin pääosin, lukee kaiken käsittelemänsä materiaalin. Projektin epistemologinen todistusvoima perustuu yksinomaan siihen, että meillä on nämä kirjoituslähteet, jotka puhuvat, usein toisistaan tietämättä, näistä samoista asioista ja ilmiöistä, joita nykytiede ei pidä relevantteina. Esoteeriset lähteet puhuvat kaikesta siitä, mitä ne, jotka maailmaa todella ohjaavat ja rahaa hallitsevat, pitävät kaikista tärkeimpänä tietona. Esoterian salaisuus on siinä, että sitä ei opeteta tieteellisissä yliopistoissa, mutta kaikki jolla on rahaa ja valtaa, tietävät siitä. Fontainelle ei käsittele sitä, miten esoteerinen tieto saadaan aikaan, miten se hankitaan: miten hankitaan konsensus tiedon luonteesta ja sisäillöistä. Vain ohimennen hän mainitsee varsinaisen epistemologisen teknologian: muuntuneen tietoisuuden tilan rituaalin. Tietoisena voimakasvien käytön laittomuudesta. Tämä laittomuus ja lainsäädäntö on eräs modernin ajan moraalisen antirealismin paradoksi.

Akusmaattisen musiikin tutkijoiden kohde (vaikka se mainitaan jo antiikin lähteissä) asettuu erilaiselle aikajanalle, jonka pituus on korkeintaan kymmenesosa Fontainellen tutkimuksen aikajanasta. Olennainen pituus on sadasosa: vain kuluneet neljäkymmentä vuotta. Epistemologinen menetelmä ei ole yhtä esoteerinen ja kielletty kuin Fontainellen käsittelemässä aiheessa. Teknologia, jolla heidän kohteensa tuotetaan, ei ole lailla kielletty. Mutta se ei silti ole jokaisen ulottuvilla. Kohteiden samankaltaisuus ilmenee siinä, että kummassakin kohteen olemassaolon ja sen keskeisyyden käsittäminen, ei ole itsestään selvää. Muuntuneet tietoisuudentilat kuten musiikin kuuntelu lässähtävät helposti viihteeksi, jolloin niiden merkitys korkeamman tietoisuuden kannalta lässähtää samalla tavalla.

Akusmaattiset tutkijat eivät pelkästään tai edes ensisijaisesti systematisoi menneiden aikojen kirjoituksia. Heidän etsimänsä konsensus ei perustu vain kirjallisuuslähteiden samankaltaisuuteen. Akusmaattinen musiikki on pikemminkin tapa tallentaa uutta tietoa tuottava trippi. Akusmaattisen musiikin tutkijat puhuvat näistä matkoista sisäistyneesti, sisäistyneen kokemuksen näkökulmasta. He puhuvat samalla äänellä kuin Fontainellen käsittelemät tuhansia vuosia vanhat äänet.

Fontainellen koko huomio on suunntautunut historiaan. Hänen kokemuspiirinsä ei millään tavalla rikastu tai laajene siitä, mitä jo vuosituhansia on tiedetty. Akusmaattisten tutkijoiden perspektiivi taas on nykyhetki ja tulevaisuus. He puhuvat mahdollisuuksista ja potentiaaleista, joiden kokemusmahdollisuus on toistaiseksi rajoitettu. Mutta samalla he asettuvat teknologiseen kehitysjatkumoon, joka heidän elinaikanaan on tehnyt olennaisia harppauksia. Hekin etsivät konsensusta, mutta niiden keskuudessa, jotka tuottavat ja kokevat akusmaattisia trippejä, ja joilla on pääsy teknologiseen transformaatioon.

Yksin tähän tosiasiaan perustuu teknologian houkuttelevuus: se on magiaa. Se ei etsi selitystä, vaan itse on käytännöllisesti se mikä toimii. Teknologiassa ei aina oleteta, että se mikä toimii, olisi välttämättä selitettävissä. Eikä sen, silloin kun puuhastellaan keksintöjen parissa, aina tarvitsekaan olla. Riittää että osataan rakentaa se, mikä toimii. Tämä on eräs insinööri-initiaation ja yliopistomaailman olennaisista eroista.

Aksumaattinen musiikki etsii toimivia asioita. Se etsii tehoa, mutta ei teknistä tehoa, niin kuin patentoitava keksintö, vaan konsensuspohjaisesti havaittavissa olevaa esteettistä, auditiivista, musiikillista, havaintopsykologista, tila-sielullista, akusmaattista tehoa. Tämä taas on eräs akusmaattisen velhomaailman ja insinöörimaailman eroista.

24.6.2020

Лебедев Владимир Васильевич (1891-1967) «Дама с собачкой» 1933

TOISEN ASTEEN AKUSMAATTINEN TAIDE

Toisen asteen akusmaattisia esoteerikkoja ovat sellaiset (usein itseäni parikymmentä vuotta nuoremmat) säveltäjätohtorit, jotka tuntevat ja hallitsevat kaikki tavanomaiset äänen signaalikäsittelyn menetelmät ja ovat tuhansia kertoja kuulleet kaiken, mitä niillä voi tuottaa. Tällaiset henkilöt nousevat toisen asteen tekijöiksi sillä, että he eivät tuota sekuntiakaan ääntä, joka kuulostaisi kuluneelta tai ennen kuullulta, ja jonka tuottamisteknologian voisi tuntea keskimääräinen mestari. Kliseitä voi silti säästeliäästi ja luovasti käyttää.

Englanti on saari, joka pulputtaa tasaisena virtana näitä äänimaagikkoja maailmaan. Todella hienosti signaaliprosessoitua huippumikeillä äänitettyä akusmaattista raaka-ainetta ja täysin moitteetonta omaleimaista magiaa tuottaa Sheffieldin yliopiston professori Adrian Moore. Moore on tämän hetken ehkä tärkein akusmaattisen musiikin säveltäjä ja opettaja. Moore sanoo kirjassaan Sonic Art (2016):

"2.9.8 Multi-channel vs. multi-Channel There have always been multi-channel pieces ever since John Cage played two records at the same time. The DAW examples above have been multi-channel mixes that are mostly rendered down to two (still multi) channel. However, there is a huge difference between a scene where a drone rests on one plane and an attack appears in two loudspeakers then miraculously disperses into smaller files, each one flying in three-dimensional space, and the same in stereo where sounds separate only because of their frequency components, some judicious sound diffusion and some imagination on behalf of the listener. Electroacoustic composition rendered to multi-channel is becoming increasingly common though I continue to believe that stereo plus imagination is effective. Multi-channel mixes afford maximum agility of sounds, a polyphony of scenes and a greater perception of space. It may not require much in the way of sound diffusion (see chapter 8) but it will require at least the number of loudspeakers as rendered channels, if not more. And a 24 channel work will normally lose a great deal of its finesse when rendered to stereo for broadcast. Given the ability to move one sound extremely accurately between say 8 to 16 loudspeakers whilst setting a scene on an additional set of loudspeakers it is equally possible to use combinations of loudspeakers to play completely different material that would otherwise never go together in stereo. Again, the stereo downmix would be next to useless unless the density of sound were lightened. The electroacoustic community is loathe to explore this avenue as it begins to avoid the use of loudspeakers for spatial purposes. However, it goes to highlight one of the main problems of electroacoustic music: the difference between polyphony of sounds that are self-contained but which can be unravelled by the listener, and an audible polyphony of vastly different materials. The question ‘when two sounds are mixed together do they sound like one new sound or two sounds?’ remains at the heart of the mixing process and mix subtlety is often something that can set a composer apart from their peers."

Tämän linjan tekemisessä ei ole mitään ironista-pieru-huumori-retro suhdetta elektroniseen ääneen, mitään käsitetaiteellista tai mitään transgressiivista suhteessa ihmisen kuulon ominaisuuksiin tai hermostolliseen sietokykyyn. Tarkoitus ei ole pitkästyttää tai järkyttää. Kaikki lähtee yksinkertaisesta havainnosta. Tarkoitus on osoittaa, että siinä riittää mielenkiintoisia ulottuvuuksia ihan sellaisenaan.

Kuten Moore yllä lainatussa kappaleessa mainitsee, kaikki olennainen ero on tuotettavissa tavalliseen stereoäänikuvaan, jossa riittää haastetta jatkossakin. Tietysti tilaääli on hieno laajennus, mutta siitäkään ei saa mitään kovin olennaista irti, ellei ole ensin toisen asteen mestari. Uusien monikanavateknologioiden vuossa stereoääni ei suinkaan ole menetä merkitystään vaan lisää sitä. Stereoäänen haaste vertautuu kirjallisuudessa aforismin haasteeseen. Miten sanoa asia tiukassa paketissa tehokkaasti.

Stereoäänessä on myös eräs puoli, jota muissa formaateissa ei ole: ääni voidaan tuottaa kuulijalle virtuaalisesti minne hyvänsä maailmassa täsmälleen sellaisena kuin säveltäjä sen haluaa ilman sen kummempia esitysohjeita. Tämä lähes ideaalinen siirto edellyttää VAIN sitä, että kuulijalla on käytössään ideaaliset kolmitiemonitorit, joiden hinnat tulevat valmistusteknisten keksintöjen takia kokoajan lähemmäs kuluttajamarkkinoita. Tuskin mikään julkisessa yleisötilassa tapahtuva tilaääni koskaan voi yksittäisen kuulijan pään ja muun kehon sijainnin kannalta olla niin täsmällisesti tarkoitettu kuin tällainen intiimi kaksikanavainen stereoäänitoisto.

Mooren tuotantoa kuuntelemalla opimme, että tämä erityisyys avaa myös spektromorfologiseen spatiaalisuuteen mahdollisuuksia, joita muuten ei saavuteta samalla resoluutiolla. Monien äänilähteiden täsmällisen erottelun luominen monilla kaiuttimilla on helppoa. Mutta sama on stereokuvassa mahdollista. Ympäröivien tekstuurien luominen monikanavajärjestelmällä on helppoa. Mutta sama on stereokuvalla mahdollista. Tämän kaiken Moore ensin avaa kuulemaan musiikissaan ja sitten selittää kirjassaan. Hän vastaa kirjassaan kappale kappaleelta, niihin kysymyksiin, joita herää hänen referentiaalista musiikkiaan kuunnellessa. Teknisesti en ole lukenut ajantasaisempaa esitystä, jossa tuntuu todella, että uudet tuulet puhaltavan. Ainoa ranskalainen lähde, jota kaikkin brittien on pakko lainata, on Gaston Bachelardin Tilan poetiikka.

Nörttieettisesti Moore ohjaa huomion ilmaisiin työkaluihin kuten Csound ja Blue. Sheffieldin USSS laboratoriossa on kehitetty kiinnostavia työkaluja (usein Mooren oman soundin salaisuutena olevia) Blue ympäristöön, mutta ne eivät ole ainakaan tällä hetkellä netistä vapaasti ladattavissa. Moore viittaa usein GRM-toolsin klassiseen työkalupakettiin. GRM-toolsin Spatial ja Evolution paketit eivät toimi kovin ongelmattomasti Logic Pro ympristössä. GRM itse suosittee DAWiksi esimerkiksi Reaperia. Moore suosittelee Steinberg Nuendoa. Audacityllä GRM toimii hienosti, mutta postprosessointityökaluna Audacityllä ei ole mahdollista tehdä automaatioita. GRM ja Mooren käyttämät Blue työkalut ovat maagisia välineitä, joilla voi saada äänimateriaalista yllättäviä akusmaattisia tehoja irti, jos oivaltaa työkalujen hienovaraiset potentiaalit.

Csoundilla sävelsin itse viimeksi vuonna 1995. Sen jälkeen ohjelmistossa on tapahtunut paljon kehitystä. Csoundissa on nykyään kätevä CsoundQT käyttöliittymä ja realiaikaiseen prosessointiin Blue. CsoundQT:sta löytyy valikosta valmiita esimerkkejä. Esimerkeissä on esimerkiksi John Chowningin Stria -sävellys kokonaisuudessaan. Siitäkin jo pääsee ehkä hajulle käsittämään Csoundin potentiaalia.

Toisin kuin midisyntetisaattoreilla, Csoundissa jokainen nuotti syntetisoidaan kokonaan erillisena. Siksi Csoundin score-tiedostoon on mahdollista kirjoittaa kaikki mahdolliset syntetisointiparametrit nuottikohtaisesti tai opcode-funktioina. Ajattele midinuottia, jossa voisit itse nuotin formaattiin kirjoittaa kaikki fysikaalisen soitinmallin parametrit. Sitä on kiva ajatella, mutta se ei ole totta. Csoundissa se on totta.

Csound Scoren voin tuottaa algoritmisesti, yhdellä kertaa, koko kappaleen lukemattomine instrumentteineen, äänitransformaatioineen, miksauksineen ja multiparametrisine scoreineen. Scoren tuottamisohjelman voi ajatella metatason sävellysohjelmana. Esimerkiksi orkestrointi voi olla algoritminen / tekoälyohjattu kaikkien Csound instrumenttien mittakaavassa. Jälkikäsittely ja miksaus voivat olla algoritmi/tekoälypohjaisia. Kaikkea tätä miksausta  masterointitasolle asti voi hallita nuottikohtaisesti jo sävellyksen synnyttämisvaiheessa. Nämä mahdollisuudet ovat varsinkin spektromorfologisesti ja spatiaalisesti jotakin ihan muuta kuin mihin DAW:n kanssa automaatioita ja plugineja audiotiedostoon pipeltämällä tai midinuotteja kankeasti nyhräämällä koskaan voisi kuvitella pääsevänsä. Tässä on jo näkyvillä musiikki, jota saattaisin kutsua eläväksi. Sillä eihän tekoäly ole muuta kuin keino ihmisen unen ja konemaisuuden väistämiseen.

Csoundissa myös miditiedostot voi muuttaa scoreksi. Ajattele resynteesiä, jolla minkä hyvänsä konkreettisen digitaalisen äänityksen voisi muuttaa parametriseksi syntetisaattorien ja efektien joukoksi, jota voi manipuloida parametrisesti.

Referentiaalinen äänenlaatu, jota voi ehkä odottaa tulevaisuudessa suoraan synteesistä (edes siirtämättä tiedostoa äänenkäsittelyohjelmaan) on kuultavissa sellaisista Mooren kappaleista kuten The Battle (2013) ja Counterattac (2014) (jotka ovat tuotettu Nuendossa äärimmäisessa audiotiedostojen miksaussillisalaatissa, mutta...) ja Erik Nyströmin kappale Catabolism (2011-12). Itseasiassa ääntä ei edes tarvitse tallentaa audiotiedostoon. Riittää että tallentaa yhtä audiotiedostoa paljon pienempikokoisen koko sävellyksen Csound projektin. Bluen aikakaudella isojen audiotiedostojen kanssa nyhrääminen on auttamatta vanhanaikaista junnaamista. 
 
Täytyy muistaa, että äänen akusmaattisten mahdollisuuksien kartoittaminen on vain äärimmäisen pieni osa musiikin kaikista erilaisista tasoista ja tehokeinoista. Nämä keinot eivät kata koko musiikkia, vaan laajentavat mahdollisuuksia musiikin eräällä osa-alueella. 

METAEETTISET KATEGORIAT: MORAALINEN REALISMI JA ANTIREALISMI

Olin itse takavuosina kova fasismista syyttelijä. Huomaan nyt, että se mitä tarkoitin sanalla 'fasismi', oli oikeastaan vain 'rituaalinen satanismi' ja 'sadismi', siis 'moraalinen antirealismi'. Syytin moraalisen realismin positiosta moraalisia antirealisteja fasisteiksi. Tämä on tietysti hieman sekavaa sanan käyttöä, koska harva käsittää fasismin historiallisesti edustaneen moraalista antirealismia. Päätelmä edellyttää lähes esoteerista Platon-luentaa, Valtion ensimmäistä kirjaa. Tätä ei voi pitää niin itsestään selvänä, että voisi puhua 'fasismista' niin kuin kaikki käsittäisivät Thrasymakhos-Nietzsche-moderni -tulkinnan samoin.

Nyt tämän käsitteellisen sekasorron huomaa selvästi, kun fasismisyytöksistä on tullut arkipäivää. Fasismisyytös singotaan nimenomaan nyt aina sinne, missä 'fasismia', ei omalla käsitteistölläni ilmene. Nyt syyttäjä on aina itse moraalisen antirealismin positiossa syyttämässä moraalista realismia fasistiseksi. Syyttäjä siis kätkee omaa rituaalista satanismiaan ja sadismiaan.

Moderni ja modernin jälkeinen maailma on metaeettisesti moraalinen antirealistinen liike. Tämä liittyy työn käsitteeseen. Kulttuurieliitti toisaalta ylevöittää ja ihanteellista työn, stigmatisoi työttömyyden ja luo massatyöttömyyden. Kapitalistinen järjestelmä luo turhia haluja ja tuottaa kuluttajille paineen itseaiheutettuun työorjuuteen. Samalla kulttuurieliitin sisäpiirissä mikään ei ole niin halveksittua kuin orjuus. Työstä kieltäydytään ylpeästi, vaikka henkilöllä ei olisi aatelissukutaustaa, tai muuta ikään kuin "historiallista oikeutusta". Uutena aatelisuutena esiin astuu tähtikultti. Tähtikultti on moraalisen antirealismin ydin.

Tähtikultin hybriksen luonne kirjoittuu auki hyvin Risto Ahdin 1993 Pienessä käsikirjassa. Mutta vuonna 2013 Ahti jo käsittää, että orjuus on ainoa tapa suojaua kulttuurieliitin moraaliselta antirealismilta. Jos ei halua alistua, on mentävä ojasta allikkoon. Reaalisia moraalisesti kestäviä vaihtoehtoja ei ole olemassa. Ja tämä on juuri moraalisen antirealismin, siis satanismin, tavoitetila.

Toisin sanoen syyllisyys on moraalisen antirealismin tavoitetila. Kaikenkattava syyllisyys.

Syyllisyyttä on kokematta vain sokean hybriksen vallassa olija. Sellainen voidaan pudottaa. Jokainen voidaan pudottaa. Pelko on ovenkahva jokaiseen mieleen. Pelon kahvalla jokaista mieltä hallitaan moraalisen antirealismin tilassa.

Oikea oppi tämä ei ainakaan ole, mutta kaiken kattava se on.


**

Haaste on: miten tehdä tästä kaikenkattavuudesta näennäinen. Miten vapautua.

23.6.2020

Jos kaikki näyttämöt yhdistetään, siitä ei
vättämättä tule suuri näytelmä. Jos näyttelijä
parhaiten palvelee yhteisöään jättäytymällä
ulkopuolelle, voi olla että näytelmä menee
pilalle.

Vain kuninkaallisten sukutauluihin on kaikki
tiedostamattoman tiet aukikirjoitettu.
 
Lainaan erästä mestaria, jonka nimeä
en voi tässä paljastaa. Hän sanoi minulle:
"Entä jos sinulle lopuksi sanotaan että
et ollutkaan taiteilija vaan palkkamurhaaja.
Jokaisen on vuorollaan murhattava.
Kenet, sitä ei voi palkkamurhaaja
itse päättää. Kun solu aktivoituu
siitä aluksi kuuluu suhinaa."
 "Mutta ei ketään ole murhattu", väitän.
Oidipus kielsi äidiltään
asiattoman oleskelun.

Jääkiekkopelissä yleisöllä
oli milloin tahansa valta
vaihtaa joukkuiden maalit
keskenään.

KIVETTYNYT IHANNE

On toivottava että laava kohtelisi meitä
silkkihansikkain. Kaikkien kerrosten läpi
on sukellettava omassa hahmossaan.

Vain nukkuvassa mekanismi tarkkailee
niitä jotka ovat unessa ja jankuttaa
sääntöjä valveillaolijoille.

On toivottava että huuli kääntyy,
paahtopäät muuttavat mieltään.
Kaikkien hermostojen läpi on
sukellettava omassa hahmossaan.

Psykoanalyysi on, jotta tämä kävisi selväksi:
“Jumalat kohtelevat ihmisiä julmasti (Ajan ja paikan leikki!)
Mutta julminta on tahtoa sitä mitä ei ole.
Syy-yhteyksiä ei ole, logiikkaa ei ole, syyllisiä ei ole.
Samanlaisuutta ei ole, tasa-arvoa ei ole.
Valtaa ei ole.
Ja Yksinäisyyttä ei ole.
Epätarkkuutta ei ole.”
Risto Ahti Pieni käsikirja 1993


lihakvartsia pihajuhliin


22.6.2020

Tempo on kummallinen sisäinen tila. Jos laitan metronomiin tempoon 130 en saa mitään kohdalleen. Mutta 140 on kuin sisäinen ääni. Näin tänään, huomenna toisin.

21.6.2020

Samana päivänä kaksosveli kaatui Talvisodassa
kun kaksossisko teki itsemurhan. Petollinen
mies hänellä oli, sanottiin.

Siskokset olivat naimisissa veljeksien kanssa.
Toinen veli oli paha, toinen hyvä. Toinen pari
onnellinen, toinen onneton.

Vai oliko sittenkin niin, että samana
päivänä kun kaksosveli kuoli ei kaksossisar
enää kestänyt.

Antikosminen koulukunta ei halunnut Vauhkosta kaverikseen. Vauhkoselle sekin porukka olisi kelvannut, koska "heiltä sai hyvää kritiikkiä". Silmälasikotelo, hän antoi lempinimen antikosmisille. Silmälasien käyttäminen on cremaster-lihaksen löystyttämistä, hän sanoi. En ymmärtänyt vertauskuvaa. 

Hyvin lähellä antiskosmisia oli rajoittajien koulukunta. Siinä missä antikosmiset uskoivat, että ihmisellä ei ole mitään pääsyä ulos demiurgien järjestämästä atomivankilastaan avarampaan kosmiseen yhteyteen, uskoivat rajoittajat, että kaikkea moninaisuutta ja diversiteettiä pitää rajoittaa. Vauhkosen mielestä oli hassua, että rajoittajien kaltaiset, joilla ei ollut mitään käsitystä vapausasteista tai mahdollisuuksista, innostuivat niin paljon rajoitteista. "Maailma on täynnä vääriä ja sekavia mahdollisuuksia, mutta puhtaasti jumalallisnerollisia vaihtoehtoja on aina vain muutama", sanoi heidän kiimainen lahkojohtansa Anselmi Symmetria. Rajoittajat olivat hyvin lähellä sitojia. Sitojat taas olivat runouden sadomasokistinen siipi.

Vauhkonen oli aivan liian herkkä taiteilijaksi ja aivan liian todellinen filosofiksi. Kultti Härölänkin luoma gurukultti oli pranajärjestelmä, jossa guru järjesti itselleen pranajärjestelmän ja sitä ylläpidettiin palvomalla. Härölän kultti oli vahvalla pohjalla: Härölä oli ensin osoittanut kaikki toiset gurut huijareiksi. Härölän kultti otti Vauhkosen kokoisen paketin tuoretta verta avosylin vastaan, eikä kritisoinut. Vauhkoselle taas verenluovutus oli elinehto korkean hemoglobiinin takia. Siksi symbioosi toimi jonkin aikaa.
Mitä kuuretkeläiset tarkoittavat
käyttäessään sanaa 'gnostilaisuus'
tai 'sielu'. Voimme kiistellä siitä
ikuisesti.

En väitä, että on riskitöntä käydä
itse kuussa. Mutta mahdollista se on
jokaiselle.

Me haluaisimme uskoa
että "maaima jää jäljelle
vaikka minä kuolee."(Ahti)

OUROBOROS

täysin hölynpölytetty Stimmy
menee vain ympäri
pyöreälle iholleen
se on onnistunut irtoamaan
kokonaan itsestään ja
viimeistelee häntänsä
ryntätyn suunsa sisällä
Se todella näyttää
ohjauspyörältä.
Käärmeet ovat olleet
täällä jo pitkään.


20.6.2020

TERVEISIÄ PUUMAJASTA

Timoa mukaillen, poliittinen ajattelu on sitä, ettei suostu myöntämään ymmärtävänsä vaikka ymmärtää. Toisaalta muuntunutta tietoisuudentilaa ei voi itse kokematta ymmärtää vaikka kuinka "suostuisi" myöntämään ymmärtävänsä. Yrityskin ymmärtää johtaa vain väärinkäsityksen syvenemiseen, ellei pohjalla ole nöyryys ja varmuus siitä, ettei ehdottomasti ja missään tilassa voi ymmärtää.

Siksi näkyvä psykedeelikulttuuri on kuin sosiaalidemokraattinen puolue. Sen kannatus aina jossakin vaiheessa hiipuu. Säätimessä ei tarvita sitä nappulaa, josta kaiken saa pysyvästi kohdalleen. Siksi tietyt puolueet pysyvät. Siksi toisia ihmisiä on turha opettaa oman ymmärryksensä varassa. Mutta anna enkelille oppitunti ja saat hyödyllisen apulaisen. Tätä ei tule ajatelleeksi se, jonka on pakko opettaa.

Loikkaa demareista kokoomukseen, ota kolme gramaa kuivaa. Tämä Terence McKenna-sitaatti on sikäli tärkeämpi kuin Raamattu, että se kertoo tekniikan, jolla Raamatun opetukset ja visiot on todennäköisesti hankittu.
"Jos sinulla on mielestäsi kaikki selvillä, vaikka et ole koskaan kokeillut intensiivistä rajoja sulattavaa psykedeeliä, olet absoluuttisen kujalla. Et tiedä mistä on kyse. Kuin kysyisi yksitoistavuotiaan pojan mielipiteitä seksuaalisuudesta." - Terence McKenna 
Pahimmillaan, uskominen on viisauden uskomista viisaudeksi ilman että itse haluaa tulla viisaaksi.

Ehkä psykedeelit on ainoa tapa päästä selville siitä mistä henkimaailmassa on kyse: enkä väitä että siinä on kysymys muusta kuin jungilaisesta piilotajunnasta, tai sitten on. Ehkä on toisia tapoja, todella syventää käsitystä siitä, mitä käsite "piilotajunta" tarkoittaa. Itse en vain tunne niitä tapoja, vaikka olen etsinyt. Eikä tämä tarkoita, etteikö joku ääliö voisi deelien avulla osoittaa epäonnistuvansa ajatusten syventämisessä. Kun tässä nurinkäännetyssä maailmassa elämme, on näkyvä deelikulttuuri kansoitettu jos jonkinlaisilla toksisilla trolleilla. Ehkei siellä muita olekaan. Jotta "järkevät ihmiset" pysyisivät loitolla. Mikään ei ole täällä niin suoraviivaista että sen silminnäkijänä voisi oivaltaa. Kaikki on ajateltava paradoksin kautta.

Silti itse en lähtökohtaisesti suhtaudu deeleihin negatiivisesti, vaikka niiden avulla on mahdollista myös järjestämisen sijaan sekoittaa päänsä. Ehkä universumi opettaa minulle vielä sen, että deeleistä ei kenellekään toiselle ole hyötyä. Tai ehkä saan oppia jotakin vielä kauhistuttavampaa -- tai mukavampaa. Tämä on aihe, josta olisi ehkä viisainta olla sanomatta mitään. Pythagoralaiselle hiljaisuudelle, vaikenemiselle, on varmasti olemassa parempikin syy, jota minä vain en vielä käsitä.

Mihin uskovan usko pohjautuu maailmassa, joka kieltää metafysiikan. Millainen täytyy olla uskovan, joka ei tästä paradoksista häiriinny, eikä tässä maailmassa näe hulluutta valloillaan? Mitä en sitä tiedä enkä voi ymmärtää.

Niin mihin usko pohjautuu. Tiedän vain itsestäni, että se ei voi pohjautua mihinkään muuhun kuin nuoruuden tyhmyyteen tai sitten juuri sellaisiin kokemuksiin, joita psykedeelit tuottavat. On toki paljon vaarallisempaa kokea kuolemanrajakokemus auto-onnettomuuden kautta kuin psykedeelejä nauttimalla. Mistä psykedeeliignorantit joogit puhuvat, sitä en tiedä. Stanislav Grof sanoo, että oikeat joogit aloittavat aina psykedeelitripillä, ja uskon Grofia. Tästä ei puhuta.

Mutta se onkin vain minä, joka näitä pohtii. Ja me kaikki olemme olennaisesti erilaisia. En voi puhua toisten puolesta, en voi yleistää omaa nahkaani kauemmas. Jos ei ole mitään kasvun estettä, tietysti psykedeelien käyttökin on turhaa. Koska ne ovat vain väline. Niitä käytetään vain siksi, että kasvun esteet saadaan pois.

No, itselläni kasvun esteitä on ollut paljon. Ja niitä riittää, omassa itsessä. Esteistä ei ole pulaa. Mistä hyvänsä voi tulla uusi kasvun este, psykedeeleistäkin. Ja tämä tällainen on omalaatuisen henkilökohtaista jokaiselle. Ei kenenkään toisen puolesta voi puhua. Poliittinen innostus taitaa juuri murentua tähän havaintoon. Että tämä jäljelle jäävä olennaisin on keskeisesti epäpoliittista, kun huomaa pitkään olleensa ratkaisemassa jotakin yhteistä tai siis paremminkin toisen asiaa, muttei omaansa. Poliittinen aktiivisuus on epäilyttävää, ellei se ole selkeästi ammatti.

Haluan ajatella, että jollakin asiantilalla on pitkällä tähtäimellä jotakin seurauksia. En voi koskaan tietää, mutta haluan uskoa. Pitkä tähtäin on paljon pidempi ihmiselämää. Tämä on yksi ajatus, joka heikentää poliittista touhotusintoa. Pitkän tähtäimen syyseuraussuhteet ovat paljon "metafyysisempiä", koska politiikka kehittyy dialektisesti ammattilaisten jorinassa. Metafysiikka ohjaa dialektiikkaa.

Itselleni psykedeelit avasivat nämä kaksi näkökulmaa: en voi ratkaista omaani ikuisesti ajattelemalla vain toisten asioita, enkä voi nähdä pitkällä tähtäimellä, voin vain uskoa.

Wienin piiri yms. positivistit olivat sitä mieltä, että metafysiikka on hylättävä. Jos metafysiikka voitaisiin hylätä, se tarkoittaisi että muuntunut tietoisuudentila on triviaali asia. Näin ei ole. Positivistit erehtyivät. He luulivat, ettei tietoisuuden olemuksessa olisi enää mitään isompaa auki olevaa kysymystä. He tekivät filosofisen virheen, jonka tajuaminen kesti sata vuotta. Virheen tajuaminen on hyvin vaikeaa ihmiselle, joka ei elä havainnon ja järjen, vaan uskomisen ja jäljittelyn varassa.

Kun sanomme "piilotajunta", siihen tarvitaan yhtä paljon ymmärrystä kuin sanoa älypuhelin. Melkein kuka hyvänsä osaa tunnistaa älypuhelimen toisen ihmisen kädessä. Mutta miten puhelin toimii, miten se rakennetaan. Tämä on todellista ymmärtämistä. 1900-luvulla opittiin sanomaan: tuo on älypuhelin. Jung ei opettanut meille mitään muuta ihmisen tietoisuudesta. 

Metafysiikka voidaan hylätä sitten kun tietoisuus ymmärretään samalla tavalla, tasolla ja tarkkuudela kuin Applen insinöörit ymmärtävät uusimman iPhonen tuotantoprosessin alusta loppuun. Niin kauan kuin psykedeelitrippiä ei voi kuvata tai selittää toiselle, tai luulemalla ymmärtää, metafysiikkaa ei voi hylätä. Me ymmärrämme, että me emme tiedä, miten tämä puhelin toimii. Mutta meillä on siitä hypoteesi, spekulaatio, siis metafysiikka. Kun luemme patenttijulkaisut, metafysiikka muutetaan fysiikaksi, jos todella ymmärrämme lukemamme, ja jos julkaisun kirjoittaja todella paljastaa asiansa.

Jokainen voi testata tämän itse. Luulla ja tutkia ja ymmärtää ensin jotakin. Sitten kokeilla käytännössä. Syntyikö ihan samanlainen puhelin, yhtä käytettävä ja varmatoiminen?

Lopuksi on rehellisesti arvioitava osuiko luultu ja ounasteltu oikeaan.

Jos maailmassa on jokin pysyvä totuus se on tämä: psykedeelitripin ennakkoarvailu ei osu yhteen käyttökokemuksen sisällön kanssa. Sillä se ei olisi initiaatio, seremonia, rituaali, yllättävä opetussisältö, jos asteen hankkija voisi sen etukäteen tietää. Se olisi vain jotakin tavallista, sellaista minkä selittämiseen ei tarvita tietoisuuden teoriaa.

19.6.2020

Jos työsi on tietää
mitä monet ihmiset haluavat
toivotan sinulle onnea.
Et sinä voi tietää
mitä monet haluavat
ellet tee heistä typeriä.
Ja jos siinä onnistut
olet pilannut maailman.
Toivotan sinulle todella onnea,
että tulisit vihdoin järkiisi.


18.6.2020

Kirjoitin huonon lauseen. Näin heti hankalan silmän. Aloin katsoa asiaa sillä silmällä. Kiehtovia ovat kaikki ne silmät, joilla asiaa voi katsoa.

Aggressiivinen sillanrakentaja ajelehti yksin lautallaan raivosta kihisten. Vastarannat eivät halunneet yhteyttä. Ne elivät ja hengittivät vastakohtiensa kautta. Ne vihasivat toisiaan lepäämättä ja rakastivat kuin hullut ilman mitään rajaa maailmankaikkeuden sulaan ytimeen asti. Vihamiesten salaliitto sillanrakentajaa vastaan oli jämäkkä. Mistä silloin sai uutta makua loppuun jauhettu purutupakka. Autiotupa tuli vastaan ja sanoi: kerran elettyä elämää ei toista kertaa tarvitse elää jos kirjoitat sen muistiin. Ja niin hän rupesi hommiin.

Mikään ei ole paperilla hyvin mutta kaikki on käytännössä hyvin tämän hetken. Tammi on jättiläinen ohikiitävän hetken. Ei kannata lähteä valloittamaan vieraita maita kun kotona linnut rakkaudella neuvovat. Hyväksy että suuret puut eivät tarvitse toisiaan. Mahtuisitko seisomaan näiden sanojen taakse, mahtuisitko piiloon.

Metsissä joissa ja järvissä kaikki iloinen ja mukava saa alkunsa. Siellä nymfit odottavat ihmiseksi tulemista ja kalliot kuorsaavat naavapeiton alla. Kaikilla on halu ja kiire tulla ihmiseksi, mutta ne eivät näytä sitä. Ne haluaisivat meidän paikkamme mutta toivovat meidän itse haluavan alta pois. Ei voi sanoin kuvata sitä kirkkautta ja iloa johon sukellamme. Maailma on täynnä ihmisen mittaisia arvoituksia. Et voi jäljitellä yhtäkään iloa.

"Enkelten leipä syödään toisen elävän olennon suulla." Ahti

TÄYDELLINEN UNETTOMUUS

Näytelmässä jota varusmiesupseerit näyttelivät, muisteli Vauhkonen, oli hienoinen laatuero siihen nähden, mitä aliupseerit pystyivät näyttelemään. Vain varusmiesupseerit näyttelivät tosissaan. Aliupseerit jo hieman innottomasti, niin että heidän täsmällinen jäljittelynsä olisi ollut vaikeampaan sotkuisten kohtien takia. Rivimiehet näyttelivät täysin innottomasti, niin että heidän esimerkkiään seuraten ei olisi saanut kasaan minkäänlaista taiteellista ryhtiä. Esimerkin täytyi olla todentuntuinen ja uskottava, että siihen saattoi eläytyä. Ja käsikirjoituksen, jota näyteltiin täytyi olla ymmärrettävä. Mutta aliupseereillä oli eri käsikirjoitus kuin upseereilla, siinä jotkin kohdat olivat vähemmän käsitettäviä. Ja miehistöllä taas omakäsikirjoituksensa, jossa lähimainkaan kaikkea kysymisenarvoista ei ohjaajan selitetykseen kuulunut. Täysi eläytyminen oli sellaisen käsikirjoituksen kanssa vaikeampaa. Mutta jos olisi tuntenut upseerien käsikirjoituksen, olisi osannut hyvinkin elävästi näytellä rivimiestä. Olisi voinut vaan ihmetystä näytellen kummastella hyvin aidon tuntuisesti sitä, mikä niitä muita oikein vaivasi. Mutta korkeinta teatteritaidetta lahjoittivat ne, joille oli kerrottu kaikki. Ne heittäytyivät hulluiksi, tai pelleiksi, lähtivät omalle lomalle, hyppäsivät kasarmin ikkunasta tai tekivät mitä lystäsivät. Kaikki mitä he sanoivat oli täydellisen itsevarmuuden ja syvimmän eläytymisen tulosta. Heidän inspiraationsa oli niin palava, että sitä ei kukaan olisi voinut jäljitellä vaikka monet olisivat tahtoneet. Eikä heille käynyt koskaan kuinkaan. Vaikka he olisivat hypänneet korkealta kalliolta rotkoon, ei olisi tullut pahaa jälkeä.
 
Ja Vauhkonen oli kuin yhden heistä kaksoisveli. Ihmissilmä ei olisi voinut nähdä mitään eroa veljeksissä. Mutta Vauhkosen piti opetella ohjesääntö ulkoa ja kaikki muukin, hän puhui epävarmalla äänellä eikä voinut luottaa muistiinsa. Ja jos hänet saatiin pienimmästäkin virheestä kiinni, hänelle kävi köpelösti, sillä jokainen kulma kääntyi terävästi häntä kohden, kun taas toiselle veljelle jokainen kulma pyöreästi kumarsi.

Kasarmilla vain silminnäkymättömällä on merkitystä. Hän oli kokenut raskaana sen absoluuttisen kosmisen pahuuden kohtaamisen, jolle kasarmi tarjosi rauhoitusalueen. Kasarmi oli helvetin inorgaanisten olentojen asuinsija. Siellä oli vaarallista nukkua. Siksi Vauhkosesta tuli puolessa vuodessa täysin uneton. Hänestä tuntui ällistyttävältä se miten paljon häntä oli haluttu huijata ja satuttaa ja raiskata. Tosin olihan hän jo tottunut siihen, että herätti vihaa. Kaikialla silmitöntä, kihisevää, ydinreaktorin tavoin hurisevaa vihaa. Kaikki oli energiaolentojen soturileikkiä. Simouttajat himoitsivat uhrin energiaa. Ja kuka voisi olla parempi uhri kuin se, jolla oli äärettömästi menetettävää, äärettömästi energiaa joka virtasi suoraan universumin pohjattomasta keskipisteestä. Hän oli aina herkkä ja kiltti. Mutta toisaalta dominoiva ja tietysti aina vei kaiken huomion, koska hehkuin auringon tavoin. Tässä oli tulos: täydellinen unettomuus, täydellinen luhistuminen, täydellinen pimeä tähti.

HULLUUTTA ON OPISKELTAVA

Ihmistä oli opiskeltu jo pitkään vihan vallassa. Sotalaitoksen psykoanalyytikot olivat maksusta opiskelleet ihmistä saadakseen aikaan vakavamman häiriön, vakavamman sairauden, vakavamman sodan. Nyt tahtoi kaikki vihreän vasemmiston toiminta olla sellaista, mikä katalysoi äärimmäistä oikeistoa. Tehtiin ja sanottiin sellaista mitä oikeisto toivoi ja ohjasi sanomaan. Koleeramäki muisti, ettei äärimmäinen oikeisto etsinyt muuta kuin vihankohdetta ja uhria. Ei koskaan mitään todellista sanomaa ollut äärimmäisellä oikeistolla. Vain rikkinäinen kone, rikkinäinen pranajärjestelmä, oli sen sanoma, juuri niin kuin Wilhelm Reich oli analysoinut.

Ihminen on kone, jota ei osattu korjata. Jokainen psykoanalyytikko itsekseen tiesi ja myönsi tämän totuudeksi. Ja heti valehteli, ettei asia ollut niin. Shamanismi piti jotenkin pystyä lopettamaan, ettei sairautta voitaisi parantaa millään tavalla.

Kun hyödyllinen idiootti, joka vaati Mannereheimin patsaan poissiirtämistä, oikeistolle kuin rukoiltuna unena ilmestyi ja tarjoutui palvelukseen, sitä ei tarvinnut pakolla tehdä, ja se oli riemujuhlan aihe. Ei koskaan vapautta vaan aina rangaistusta ja sidontaa ajattelevat miehet ja naiset.

Ihminen sen sijaan ajatteli sielunpelastusta. Sitä Koleeramäki ajatteli, kuolemaa viereltään kyynerpäällä etäämmäs tyrkkien. Rohkeaa ei ole tehdä sitä, minkä seuraamukset kaikki osaavat ennustaa. Sitä teki Burns edelleen ja Helge Vigne oli ennen kuolemaansa tehnyt. Vauhkonen vain ei ollut osannut sitä ennustaa. Hän oli oikeasti uskonut näihin tyyppeihin. Mutta Koleeramäki ei uskonut. Psydekeelinen sivistys oli opettanut hänelle ensimmäisen ja tärkeimmän perusopetuksensa huolella. Universumissa mitään mielekästä ja viisasta ei saa aikaan symmetrisen vastakkainasettelun kautta. Kaikki symmetrinen vastakkainasettelun rakentaminen oli trollausta, sen Koleeramäki käsitti.

Burns oli trolli -- tietäen tai tiedostamattaan -- niin kuin Kukka-J oli aina sanonut. Vauhkonen ei ollut uskonut Kukka-J:n sanomisia missään asiassa. Mutta Kukka-J ei ollut aina kaikessa väärässä. Siteeksi täytyi hänelläkin olla totta, vaikka oli pahansuopa harhaanjohtaja-arkkivaari.

Mutta oliko Burns trolli jonkin suuremman palveluksessa, vai trolli tiedostamattaan, niin kuin Gurdjieff sanoo: ihminen on unessa. Ja unessa ihminen on trolli, koska häneltä puuttuu keskipiste. Voitiinko tämä ihminen vielä herättää unesta? Mies tai nainen on kaiken naamio, lavastuksen lavaste, shamaanin kasvojen verhontupsu. Burnsia oli saanut katsella pitkään saadakseen kiinni mikä oli toiminnan päämäärä ja lopputulos.

Rohkeaa ei ollut tehdä sitäkään, minkä lopputulos paljastui katsomalla. Miehet ja naiset eivät olleet kiinnostuneita vapaudesta, vaan katsomaan, miten käy sille, joka ottaa vapauden. Koleeramäki ajatteli näitä pakatessaan juhannustelttaa ja juhannusreppua ja  suunnistaakseen muinaiskalmistoon, hiidenkirnuun, jatulintarhaan, ainoana tiedonsiirtoteknologianaan 5G, kuivaa.

"Hulluutta on opiskeltava." Risto Ahti, Lentäviä kukkia, 2013, s. 52.

17.6.2020

Valitse lempikukkasi ja ala valmistautua. 
Aion juosta itseni metrin päähän kuolemasta. Hevonen pellonpientareella lausuu runonsa paatoksetta ja antaa minulle muistia, johon tallentaa edelliset ennätykseni. Elämänrajakokemus siintää tuolla erämaan horisontissa. Kun olen kahdeksankymmenen kilometrin päässä lähimmästä asutuksesta lentää kohdalleni taitolentäjä harjoittelemaan. Se tekee ensin elämään kyllästyneitä kurvailuja taivaalla ja sitten lentää pääni yllä kohtisuoraan ylös kunnes kone sammuu. Kone leijailee hetken tajuttomuudessa ja alkaa nokka edellä pudota. Seison alla ja tuijotan rinkka selässä, suu auki ja hörökorvat värähdellen. Jossain vaiheessa taitolentäjä starttaa moottorin, joka epämääräisesti yskähdellen käynnistyy, ja kurvaisee puun latvoja hipoen -- taas elämäänkyllästyneen varmaotteisesti -- Ivalon suuntaan. Jatkan askellustani. En kokeile sydämeni pysäyttämistä. Etsin pelkoa. Etsin eksymystä. Etsin suden silmää, ja perivihollisen leukaluuta johon voisin ripustaa nahkani. Olen taas Inarissa. Sammutan sokeaa janoani baaripöydässä. Luja liitto ja ikuinen hylkäystuomio on niiden välillä, jotka toisiaan rakastavat. Odin puussa näki, että nurinpäinkin täytyi maailmaa rakastaa. Koska meillä on vain tämä aikamme. En kerro tarinaani. Ajattelen, että tarinalla on arvoa, jos sen kertoo joku toinen, joku jolla on mahdollisuus valehdella. Tässä pöydässä tarinan arvoa ei määritä ajatus ja tyyli, vaan yksinomaan kertoja. Tässä pöydässä istuu lisäkseni vain miljardöörejä.

Yksi mies voi rakastaa tuhat naista. Se on tieto
joka tekee miehestä sotapäällikön, diktaattorin
ja pelokkaan despootin.

He taputtavat vain sellaiselle jota joku pelästyy.

Puhutaanko universumin oikullisuudesta
liikaa? Äänestäjät eivät puhu siitä.
Silti he tekevät päätöksiä.
"älä jankuta maailmaa aina samaksi" Risto Ahti
Miten voi päättää sen, mistä ei tiedä
mitään. Ei ole mitään järkeä. Koska
ainoa järkevä olento täällä olet yksin
sinä.

Vaikka näyttäisit kuinka synkältä ja kovalta
et vakuuta minua.

Kaikkea ei kannata kirjoittaa.

Mutta jumalille kaikki käy.

Voisiko olla niin, että tiukat periaatteet
palvelevat harvoin asiaa. Voisiko
olla niin, että sen ismin eräs tarkoitus
on pitää yllä prostituution suurta kysyntää.

Tiukka ja hegemonisesti ylläpidetty periaate
näet pitää yllä periaatteettomuuden
markkinoita.
"ihminen on äärettömän ruma 
ilman avointa lempeyttä" Risto Ahti
Ketään muuta ei maailma muista ja kaipaa
kuin kellariloukkolaista. Vain hänelle on katettu
miltei herkkujensa panon alla murtuvat
pöydät kadehdittaviksi. Häntä ei kutsuta, ja se
on tietoista. Hänen on pysyttävä poissa ja se
on tietoista työtä. Sillä rakastunut haluaisi
antautua viholliselle. Ja rakastunut tietää
että antautujaa vihollinen halveksii. Siksi
vihollisen täytyy mädäntyä loukkoonsa.
ampiaiset eivät ole kovin itsekriittisiä
hyönteisiä, universumi huolehtii siitä
että melkein kaiken sanominen on virhe
entä jos mittaisimme kaiken
miten monta askelta
saisi mitata kun maailman mitatuin mies
hyppisi paikallaan tuottaen isoa dataa
millä lihaksella hän jatkaa toimintaansa
miten monta säälimätöntä ja  myös
myötätunnotonta ihmistä
voi olla hänen ympärillään
miten vaikea on käsittää ettei kukaan
poistu omasta mielentunnelistaan
ja etsi juorujentakaista todellisuutta
Tämä on jo valtava parannus
eiliseen nähden. Heille se riittää.
Mutta meille ei
mikään tässä tule
laskemalla selvemmäksi.

Ihmistä ei voi vakuuttaa
Kukaan ei nosta rahoja
lajin kadottua ja ihminen
on yksinäisyyden ja ikävän verkosto.

Meille ei mikään riitä,
haistelemme nurkkia
mutta vain ytimen kautta
pääsee katiskasta ulos.

16.6.2020

niin kuin pohjattomalla viisaudellaan kansansuosiota
tavoitteleva sotilasdiktaattori yritän suostutella lintuja pitämään
siitä mitä teen. mutta voisiko ilo ja laulu olla koskaan
aitoa, sillä minullahan on käskyvalta pakottaa ne
eikä kukaan lintu yksin hallitse tätä kaikkea muistan
ja lennän arkana variksena kenraalin hatun alta tieheni

linnut eivät sano mitään mikä ei kuuluisi tähän järjestelmään
jossa jokaisessa puussa istuu yksi lintu ja lammella ui muutama.
nämä linnut laulavat kuin yksi oraakkeli korvilleni sen
mitä korvani niistä haluaa. Niiden kurkku ja äänijänne
ovat osa ruumistani. Enkä minä voi kuulla mitään muuta kuin
itseni verenkierron näillä oksilla. Kun menen vieraaseen
metsään yhdentekevää mihin vuorokauden aikaan,
ovat linnut kaikki hiljaa. Ne tekevät minusta sokean,
enkä enää tiedä mitä haluan. Niin on pakko pysyä
omalla alueella ja olla valloittamatta mahdotonta.

KAIKKI ON KAIKEN NAAMIOTA

Jokaisella amerikkalaisella on naamio ja rooli näytelmässä. Psykoanalyysi tarkoitaa sitä, että jokainen ihminen saadaan puhumaan, selville ja hienovaraisesti hallittua. Sinun on analysoitava mykkä analyytikkosi saadaksesi turvatakuut. Ei ole turvallista kehua yli kahdeksankymmentävuotiastakaan mestaria. On jätettävä varauksia. Ihmiset ovat epäilyttäviä loppuun asti. Ihmiset epäilevät sinua, etkä voi käsittää millaisin kysymyksin. Se, joka huutaa olevansa hullu, ei ole hullu, vaan allekirjoittanut hyvän sopimuksen. Maailma pettää jokaisen uskontoni. En onnistunut elämään kenenkään huomaamatta elämäntarinani silti olematta yleisesti tunnettu. Minä kuljen ilman näyttöä. Ainavihanta kukkimaton puu. Antakaa minulle toinen ylihoidettu kukkimaton puu puolisoksi, joka ei kärsi. Ei riitä että aina kukkii, sillä sokeainsauvain kanssa kulkevat jättävät sen huomiotta, koska näkevät niin tarkasti. Eikä siinä ole mikään asia omaa ansiota. He näkevät tarkasti, että tälle syntyy miljoona epäonnistunutta muovijäljitelmää, joiden kautta hänet tuomitaan. Mikään näyttö ei riitä eikä vakuuta itseäni eikä toisia. Hän joka ei antanut itsestään mitään aitoa ulos ei ollut viisas. Eikä hän, joka kertoi kaiken. Kaikki on naamioitu kaikeksi. Et voi olla aina oikeassa ellet ole osa kaiken naamiota.
Rakensin totuuksille kompostia. Lohikäärmeen nahka mätäni siellä, uudistui. Jätin yhden naisen ja yritin rakastaa kymmentä. "Mutta minä olen tuhat naista", sanoi äiti Veronica. Hän oli kymmenentuhatta kokonaista naisen tunnetta jotka vaihtelivat villisti.
"Rakastumisiin on totuttava. Sen on oltava jatkuvaa." Risto Ahti, Lentäviä kukkia, 2013, s. 34
Sillä universumi haluaa osoittaa
meidän käsittäneen väärin, ja
kokoaa totuutensa säkkeihin
koviksi nurmikonsiemeniksi
ja kasvattaa golfkentälle
väärinkäsitystemme värisen
pehmeän nurmikon.

"ihminen ei mahda mitään siemenille jotka alkavat itää hänen korvissaan." Risto Ahti, Lentäviä kukkia, 2013, s. 31

15.6.2020

LOHIKÄÄRMEET

Olkoonkin että salaperäisessä Pietarin kaupungissa ovat rakennukset ornamentoidut lohikäärmeenkuvilla, se paikka jossa muodostat täsmällisen käsitteellisen ajatuksen 'lohikäärme' on kaukana lohikäärmeen iholta, kaukana Pietarista, ja siis turvassa kaikelta siltä mikä mullistaa tietoisuutesi lopullisesti.
POIKA: Isä, rummutinko minä tänään hyvin?

ISÄ: Ainakin ymmärsit olennaisen. Eli sen, että sen pitää olla hauskaa.

POIKA: No sen minä kyllä ymmärsin jo tuhat vuotta sitten, että musiikissa ei ole mitään muuta kuin hauska.

ISÄ: Sitä sinä et vielä kadottanut, totuutta jota isosiskosi taas etsii, koska huomasi että kaikissa totuuksissa on väärinkäsityksensä siemenen sisällä.

POIKA: Ai nurmikon siemen?

ISÄ: Siemen joka jyrättynä itää ja keskeltä kasvaa ruohon lapsille pehmeäksi talloa ja kaatuilla.

POIKA: Kuinka paljon minun pitää vielä soittaa, että sinä kokonaan huumaannut ja lähdet onnessasi ostamaan Legoja? 

ISÄ: Niin kauan pitää soittaa, että minä olen muissa maailmoissa ja täyttymyksestä pyörällä ja kuljen kuin unessa. Siinä huumassa voi ostaa kaikenlaista. 

Kauaa ei tilani ollut täysin normaali.
Pihan takana metsikkö oli kasvanut täyteen
tunnistamatonta pajua. Aunkoa oli vielä
laiturin päässä. Päätin lukea yhden runon.
Rumpu oli jäänyt aurinkoon ja menettänyt
virityksensä. Äänet olivat kilometrin korkuisia
saniaisia kevyesti ilmassa. Kun kävelin laiturilta
nokkoset polttivat sääriä. Kammottavia olivat
koettelemukset. Jollakin täytyy näiden havaintojen
painoa pehmentää, sillä ne kestävät tieteellisenkin
tarkastelun. Ihon särkyen on etsittävä
sielunpelastusta. Hirvittävin ponnistuksin täytyy
urheiluauton hankkia runkonsa jos se on syntynyt
puutarhatraktoriksi. Juoksin kevyessä ilmassa,
kesäiltaa jatkui loputtomiin. Saatoinko odottaa
kärsimysten vielä palaavan. Pahantekijän osa
ei aina ole rangaistukseton. On vaikea määritellä
tunteita, joita lintujen äänet sisälläni ilmaisevat.
Ne ovat tarkasti ääntensä kaltaisia tunteita.
Ikään kuin rinnakkainen kuvaus maailman suhteista. 
Yksi lintu ei voi hallita täällä mitään 
sillä linnut ovat suhteessa toisiinsa 
niin kuin sade, joki, pato, voimalaitos ja kiiski.
Unen rajalla linnut jäävät ikkunoiden taa. Määritelmät
ovat tieteen voimavara. Ja runouden voimavara
on tiettyjen asioiden määrittelemättömyys.
tämän päivän suloisuus on melkein liiallinen
se melkein pilaa ajan kun tietää sen menevän
ja jännittämällä yrittää hidastaa ajankulua
ja olla hetkessä paikallaan vaikka vain virtaus
on mahdollinen eikä mikään siinä saisi tuoda
mieleen kaipausta tai jonkin puuttumista vaikka
kaksi tuntia pidempään vastarannalla paistaa
aurinko ja me täällä emme herää
aikaisemmin muita

jos eräänä päivänä heräisin työhön, sillä kaiken 
voi kääntää työksi, ja jokaisen käskyn voi poetisoida,  
jos kuulisin kutsuvan äänen korvalla joka on tämä 
kaikki, ja heräisin universumissa jolla on keskipisteenä 
sisäkorvan simpukka jossa se nukkuu. Ja se herää vasta 
sitten kun katsoo olevansa valmis tavoittelemaan 
erinomaisuutta.
oli rakastettava paljon ja nopeasti
saadakseen aikaan tämän paisteen
olen vaihtanut kehoni jokaisen
solun ja silti tämä kipu on ikuinen

oudoista ajoista on helpompi puhua
silloin kun ne eivät ole ihan kohdalla:
sydän kätkeytyy eläinnaamioon ja on
eläin

käärme on käärmeen näköinen
se näyttää vähän käärmeeltä
ettei tulisi kenellekään yllätyksenä
että se on käärme

"sillä äkisti käärme käärmeeksi muuttuu"
Risto Ahti, Laki, 1989, s. 50

suurin toiveemme on olla
jotakin vähemmän. Jotakin
minkä toiset voisivat hyväksyä

jos ei olisi tätä ihmisen rajaa maailma
olisi kokonaan kohtuuton

jos ei olisi mitään mistä maksetaan
niin paljon paremmin kuin ystävyydestä

mutta nyt olen unessa ja pelaan
Colin McRae Rally 17.0:aa koko kesän

jos ei olisi mitään muuta tekemistä
ryhtyisin ystävieni kanssa työhön


"et voi olla [...] kukaan Itseäsi vähemmän."
Risto Ahti, Laki, 1989, s. 45

Elektroakustisen musiikin säveltäjä toisin kuin akusmaattisen musiikin säveltäjä harvemmin kiinnittää vakavaa huomiota kaksikanavaisen stereokuuntelun erityisiin mahdollisuuksiin. Näiden mahdollisuuksien kartoittaminen on mielestäni kesken, koska kehitystä tuntuu vielä tapahtuvan sekä äänentoistolaitteissa että äänen tuottamisessa. Ajatellaan, että livekonserttitilanne olisi aina otollisempi kuuntelulle, kuuntelijan paikasta huolimatta. Tosiasiassa kuulijan paikka konserttitilassa on harvoin ideaalinen. Kaiuttimien ja fyysisten soittimien määrän lisääminen tilaan ei välttämättä pysty tuottamaan samanlaisia ääni-ilmiöitä kuin fokusoitu kaksikanava kuuntelu -- mutta jotain erilaista kyllä. Stereoäänikuva on iso näyttämö. Siitä ei vaan yleensä osata ihan täysin hyödyntää.
"älä pyydä anteeksi vaan ota se, rohkaise luontosi ja ota anteeksi!" Risto Ahti, Laki, 1989, s. 30

14.6.2020

KAIKKIUPPOAVUUS

Kuuloelin on eräänlainen vulva joka toisaalta himoaa nautintoja ja toisaalta rasittuu helposti vääränlaisesta penetraatiosta. Lopulta, koko ihmiskeho aistii värähtelyjä ja laajenee sisäkorvan jatkumoksi. Akusmaattisen musiikin äänenlaadun eräs salaisuus on äänen immersiivisyydessä, sisäänsäsulkevuudessa, kaikkiympäröivyydessä, ilmavuudessa, yhtäaikaisessa voimassa ja keveydessä, rasittamattomuudessa, kontrastien äärimmäisessä selkeydessä ja yksityiskohtien erottuvuudessa. Akusmaattinen ihme on siinä, miten pieni ääni voi olla samalla kertaa ilmava ja suuri, täyttymyksellinen. Miten voima on suloista kun se on täydellisen sensitiivisyyden hallitsemaa. Miten äkkinäinen viilto voi olla nautinnollinen kun sen ympäröi vastuuntunto ja paksu suojaava nahka. 
Johonkin tämä ylenpalttinen kirkkaus pohjautuu
muuhunkin kuin pelkkään käsikirjoitukseen
ellei vain yhteen rakkauden tekoon.

13.6.2020

"silloin ihminen on ainut valon mahdollisuus"
Risto Ahti, Oli kerran kultakettu, 1975
"täynnä iloa ja vapautta?"
Risto Ahti, Lentäviä kukkia, 2013

TEKNOLOGIASUHTEEN ARVIOIMINEN

Denis Smalley puhuu vuoden 1997 paperissaan eleiden (gestures) korvautusmissuhteista (surrogates). Hän määrittää kolme korvautuvuussuhteen astetta. Primaalinen ele on se inhimillinen toiminta, joka synnyttää jonkin äänieleen (voidaan ajatella myös muita kuin ihmisen tuottamia eleitä, mutta ei tässä yhteydessä).

Ensimmäisen asteen ääniele on mikä hyvänsä ääntä tuottava inhimillisen toiminnan ele, joka ei ole tarkoitettu traditionaalisessa mielessä musiikilliseksi.

Toisen asteen ele soitininstrumentaation tai musiikillisen ajattelun läpi tuotettu inhimillinen ele, joka on täydellisesti kuulijan kuviteltavissa ja pääteltävissä.

Kolmannen asteen ele taas on sellainen, jossa kuulija kuvittelee äänitapahtuman taustalla olevan tuottavan inhimillisen eleen tai toiminnan, mutta kuvitellun eleen olemassaolo tapahtuman taustalla on epävarma tai pelkkä fiktio.

Kaikki nämä asteet ovat akusmaattiselle musiikille tärkeitä, mutta ensimmäinen ja kolmas erityisen luonteenomaisia.

Omassa ajattelussani olen kiinnostunut siitä, mikä on erilaisten lähestymistapojen hyödyntämisen oikea tai mielekäs keskinäinen suhde. En ajattele niin, että vain jollekin medialle luonteenomaisimpia keinoja tulisi käyttää. Keskeisempi mielenkiinnonkohteeni on se, missä suhteessa erilaiset asiat ovat toisiinsa.

Samalla tavalla teknologia ei ole minulle väline tai työkalu, jota käytetään problematisoimatta työkalun luonnetta. En ajattele niin, että teknologian käyttäminen musiikin tekemisessä olisi neutraalia ja teknologia ei ohjaisi toimintaa. Päinvastoin, ajattelen, että teknologia aina pyrkii dominoimaan ihmistä, eikä suinkaan suostu ihmisen tahtoon ja määräysvaltaan. Ja juuri tästä syystä on keskeisen olennaista tutkia sitä, miten teknologian kanssa pitäisi työskennellä. Musiikki on tämän kysymyksen lähestymisen kannalta tärkeä ympäristö, koska musiikin kautta onnistuneen ja epäonnistuneen teknologiasuhteen ulottuvuudet avautuvan äärimmäisen moniulotteisilla tavoilla arvioinnille, joka vaatii hyvin paljon huomiokyvyn keskittämistä.

En ajattele, että mikään ääni olisi huonoa ääntä. Se on vain epätyydyttävässä kontrastisuhteessa tai harmoonisessa suhteessa muuhun ääneen. Sen voimakkuus on liiallinen tai liian pieni. Sen tilallinen koko on liiallinen tai liian pieni. Sen kesto on liiallinen tai liian lyhyt. Mikä tahansa on hyvää, kun sen suhde kaikkeen muuhun on hyvä.

Olen kiinnostunut näistä tällaisista, missä suhteissa äänet ovat toisiinsa. En ole niin paljon kiinnostunut siitä mitä mikäkin on itsessään ja mikä on parempaa tai huonompaa kuin toinen. Päin vastoin, olen kiinnostunut olemisesta -- siitä jatkuvasta muutoksesta hyvin moniulotteisessa tilassa, jota täysi oleminen edellyttää.

***

Havuhattu-podcast teknologiakritiikin äärellä:
    

12.6.2020

Olen pysähtynyt ajattelemaan Jussi Backmanin esiin nostamaa Kantin äärettömyyden krtiikkia ja rajallisuuden filosofiaa. Ilmiselvä rajoittamisen tarve liittyy paitsi teknologiseen kehitykseen myös kapitalismiin, pornoteollisuuteen ja muuntuneisiin tietoisuudentiloihin. Kyllähän se niin on, että kaikki eivät voi yhdellä kertaa suunnistaa kohti rajattomuuden horisontteja todellisuuden siitä hajoamatta.

11.6.2020

Jos on rinnassa äiti Veronican
kaltainen rakkauden kohde, ei tarvitse
selitellä sydämen häilyvyyttä.
Ei tarvitse selitellä miksi
rakkauden kohde taas on vaihtunut
ja miksi on ihmissydän oikukas ja petollinen.
Kaipaus ei koskaan sammu, mutta kenties
nukahtaa. Vain tullakseen jälleen,
mitä pidempään se on nukkunut,
herätetyksi tavalla, joka naurettavan rajusti
ylittää kaiken sen mitä ihminen sai
koskaan sanotuksi tulen olemuksesta.

"Jos ihmiset tuntisivat seksuaalisuuden täyden voiman, he näkisivät kosmiset lait niin kuin portaat, ja suhteellisuusteoria muuttuisi sarjaksi huoneita, joissa he matkustaisivat syntymisestä toiseen." Risto Ahti Ja niin rakentuu jokin siltä 1981
Myös meistä voidaan luopua.
Kaikesta voidaan luopua. Ihmisen
täytyy luopua kaikesta ja
itsestään. Vain harhasta
voi oleva luopua. Harha luopuu
totuudesta. Tämä oli kirjan juoni
sen alkupuolella. Loppua kohden
tarina muuntui. Jumalat
eivät luopuneetkaan itsestään:
he uhrasivat itselleen ja itsensä takia.
Ja lopussa, toisin kuin kaikkien satujen
lopussa, heidän kerrottiin eläneen
onnellisesti, ei elämänsä loppuun
saakka, vaan ikuisesti.
Se on minihameen pituinen sana, joka ei peitä niin pajon kuin sanoja uskaltaa toivoa.

10.6.2020

GIRARD JA KRISTINUSKON ERIKOISUUS

Antaa oppineiden puhua.



Tähän Olli Sinivaaran mainioon dostojevskiluentoon täytyy sanoa muutama sana liittyen mimeettisen halun käsitteeseen.

Kansallissankari on lähes aina rajan toisella puolella bandiitti. Tämän voi yleistää metaforana kaikkiin asioihin ja kaikkiin rajoihin. Ihminen on rakennettu niin, että oman itsen, oman perheen tai oman suvun kohtaama väkivalta ei millään tule tulkituksi hyvän ja pahan tuollapuolella olevaksi asiaksi, josta viisastelu on sallittua.

Hyvän ja pahan tuolla puolen oleminen ja mimeettinen halu ainoana halun muotona ovat hieman samanlaisia asioita. Jos on jotakin itsessään hyvää, hyvän perikuvan kaltaista, se on haluttavaa itsessään ja objektiivisesti, ilmankin, että siihen kohdistuva halu havaitaan toisissa ensin. On siis oltava jokin halu tai pyrkimys, joka on absoluuttinen ja vastakkainen mimeettiselle halulle. 

Mutta mikä tämä halu on jokaisessa ihmisessä? Halu tulla onnelliseksi, halu päästää tasapainoon, halu saada hivenaineet kohdalleen kehossa. Kosminen vitsi on siinä, että tämä henkilökohtainen tasapainon päämäärä on mahdollisimman kaukainen mimesiksen päämäärille. Et voi päätyä nuorallatanssissa tasapainoon, jos katsot samaan aikaan mallia siitä mihin suuntaan kaveri tasapainoilee toisella nuoralla. On keskityttävä omaan päämäärään ja tiedettävä oman tasapainoaistin perusteella se mitä haluaa, mihin suuntaan haluaa milläkin hetkellä tasapainottaa, etti putoaisi. Koska rakkaus on juuri tällaista, sisäistä mutta ei ulkoisiin merkkeihin palautuvaa, me emme voi matkia rakkautemme kohdetta toisilta intohimoisilta. 

Vitsi on siinä, että on tiedettävä mitä todella tarvitsee ja haluttava sitä mitä todella tarvitsee ja uhrattava muu. Varmaa on, että haluja pitää karsia. Mutta tarkkaa uhraamista ei voi oppia. Se on tiedettävä itsestään. Uhri ei ole tarkka, ellei tiedä mitä todella tarvitsee. Paljosta voi luopua, jos tietää täsmälleen, mistä kaikesta. Eikä tule luopuneeksi mistään välttämättömästä. Sillä sellainen johtaa ajan saatossa kuolemaan. Ja sääntö on, että jos kilpailee tarpeettomassa, tulee itse uhratuksi. 

Elokuva ja porno ja moderni mediateollisuus kuitenkin kaiken aikaa kertoo meille mitä ja miten pitää haluta, ikään kuin joku jossakin tietäisi mitä me tarvitsemme päästäksemme tasapainoon. Lopputuloksena meillä on miljardi ihmistä, jotka eivät tiedä mitä haluavat.

Jos on olemassa aina uudelleen aikakaudesta toiseen objektiivisen konsensuksen saavuttavia aistikohteita, jotka lopulta koetaan haluttaviksi ja hyviksi, mimeettinen halu haluamisen ainoana kategoriana heikkenee ja samalla kysymys hierarkian välttämättömyydestä haluamisen rajoittajana problematisoituu. Tässä tullaan outoon platoniseen maksiimiin: ikuinen ja ajan ulkopuolinen ideoiden maailma on välttämätön demokratian ja tasa-arvoihanteen toimivuuden edellytys. Ilman ikuista hyvän ideaa me saamme tasa-arvolla kaaoksen. Ilman ikuista hyvän ideaa me tarvitsemme äärettömän moniportaisen hierarkian kaikkien ihmisten välille: koska kaikki ovat sokeita kanoja vailla moraalista taskuabsoluuttia. Päätyisimmekö tällaiseen ihmiskuvaan. Miksi ei?  

Mimeettinen halu voi kohdistua myös objektiiviseen hyvään ilman, että haluaja itse kykenee evaluoimaan hyvän hyvyyttä. Me voimme esimerkiksi lukea Dostojevskia vain siksi, että muutkin lukevat ja pitää siitä vain siksi, että muutkin pitävät. Mitä me voimme sanoa maailmankirjallisuuden "huippukohdista", jos emme paljon runsaammassa mitassa -- vailla tyydytystä -- tunne tasankoja ja alamaita.

Ennen muuta mimeettinen halu liittyy kulttuuriin, joka toimii sopimuksien varassa. Jos on olemassa sopimus tai dogmi siitä mikä on hyvää, asiaa ei tarvitse aina erikseen evaluoida perimmäisellä tasolla. Sopimusluonteinen hyvä ja paha johtaa kulttuuriin, joka on suljettu peli. Kulttuuriin joka ei tarvoittele transsendenssia.

"Haluamme vain sitä, mitä emme heti saa. Yllättävän harvoin haluamme sitä, mikä on saatavissa." Risto Ahti, Ja niin rakentui jokin silta 1981, s.65

PROSESSIN LÄPINÄKYMÄTTÖMYYS

Akusmaattisuus tarkoittaa äänen kannalta sitä, että äänen tuottava mekanismi tai ele ei ole kuulijalle ilmeinen tai itsestään selvä. Vaikka kuuluvan äänen tuottamisen mekanismi olisi näkyvillä tai teknisesti selvä, musiikillisen aineksen tuottamisen menetelmä saattaa kuitenkin olla piilossa. Tai päinvastoin.

Esimerkiksi jos kuuntelussa on aiheellista esittää kysymys, onko musiikillinen aines säveltäjän vai tekoälyn tuottamaa, algoritmin vai ihmisen valitsemaa, ollaan aika syvällä epäselvyydessä ja monikäsitteisyydessä musiikillisen aineksen syntymekanismin suhteen. Musiikillisen aineksen tuottamiseen liittyvä perimmäinen kognitiivinen tai tekninen salaisuus tai ilmeisyys on ollut musiikissa keskeinen aina. Eli kysymys siitä, kuka on "oikea säveltäjä".
Spontaanin eleen korvike
en kirjoittanut sitä ylös
ja nyt en muista sitä
pudottelin vanhoja taakkoja
niskasta, arkipäiväisyys
geologisen epookin mittakaavassa
samanaikainen kutsunnan
ja torjunnan ele samanaikainen
jättäminen ja löytäminen
Antaa oppineiden puhua.

Noin 40 minuutina jälkeen alkaa varsinainen erinomaisen selkeyttävä ydinasia.



Laitan tämän perään vanhan vuoden 2014 kirjoituksen, joka sivuaa Backmanin lopussa lyhyesti käsittelemän venäläisfilosofin Suomen vierailua, ja jonka aikaisia tapahtumia Iltalehtikin kommentoi toissapäivänä pitkästi. Tekstiä on hieman täydennetty Backmanin selkeyttävillä hahmotuksilla. En välttämättä enää allekirjoita kaikkea sanottua tai ole yhtä optimistinen asioiden suhteen. En ole vieläkään tarkemmin lukenut Duginin teoksia.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com