12.9.2019

Hyötyajattelu on selkeä kriteeri silloin kun joudutaan priorisoimaan sitä, millainen puuhastelu on toivottavaa ja millainen ei. Mitä hyötyä jostakin ajatuksesta, tekemisestä tai olemisesta on sen kannalta joka priorisointia suorittaa. Yleensä taho, joka priorisoi, on ihminen tai inhimillinen, havoin planeetta tai tähti.

Tästä seuraa kaiken muun ohella se, että on olemassa tosiasioita, joiden tietämisestä ei ole mitään selkeästi osoitettavissa olevaa hyötyä kenellekään. Esimerkiksi matematiikka tarjoaa paljon tällaisia tosiasioita. Samoin taide ja uskonnot.

Hyödyn keksiminen jollekin tosiasialle, siis ikään kuin jonkin hyödyllisen rakentaminen sen varaan, on varmin tapa keksiä jotakin uutta, jos kukaan toinen ei huomaa tai tunne samaa tosiasiaa. Esimerkiksi uskonlahkot syntyvät tällaisten keksintöjen lopputuloksena. Kaikki keksiminen muistuttaa uskonlahkon perustamista, mutta mitä lähempänä keksintö on teknologiaa, sen vähemmän uskoa tarvitaan.

Miksi ihminen sitten etsii hyödyllisyyttä tuntemistaan tosiasioista? Ei kai muusta syystä, kuin tehdäkseen itsestään hyödyllisen. Kukapa haluaisi olla hyödytön toisen silmissä. Tai ehkäpä moni haluaakin. Täytyy siis kysyä: kuka on se toinen, jolle halutaan olla hyödyksi. No ihmiskunta tietysti, vastaa aikamme sankari. Vai olisiko sittenkin kapitalisti oikea vastaus?

Entä miten planteetta suhtautuu kapitalistiin? Onko Maapallon mielestä kapitalisti ylen hyödyllinen olento? Entä miten ihmisen terveys suhtautuu kapitalistiin? Ajatteleeko terveys, että kapitalisti on ok?

Hyödyllisyytensä todistamiseen sotilas tarvitsee sodan, keinolla millä hyvänsä. Mitä ihminen, jolta tekoäly ja robotiikka on vienyt viimeisenkin hyödyksiolemisen mahdollisuuden ja työpaikan, tarvitsee?

Kysytäänpä toisella tavalla. Kenen orja ihminen on, itsensä vai jonkun toisen? Jos hän on itsensä orja, miksi hän ei olisi saman tien vapaa?

Onko ilon tuottaminen hyödyllistä? On sille, jolla on ankeaa. Onko ankeuden tuottaminen hyödyllistä? On sille, joka myy iloa. Onko ihminen jossakin suhteessa ilahduttavampi kuin tekoäly tai robotti? On sille, jolla on sielu. 



Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com