6.11.2018

KRUSIFIKSI, SHAMAANIMURHAN SYMBOLI

Menemättä Urantia-kirjaan sen syvemmin, minusta on psykologisesti tarkasti nähty se, että Kristus joka väitetysti oli jumala ja ihminen ei tietenkään voi kuolemallaan lunastaa toisten tulevien yksilöiden ja maailmallisten ignorattien puolesta yhtään mitään, eikä mikään kunnioituksen ja uskon arvoinen jumala tällaista vaadi. On psykologista tarkkuutta nähdä kiemura puhtaasti ihmismielikuvituksen sepitteeksi, johon sisältyy valtarakenteessa olevia taka-ajatuksia.

Itselleni Kristuksen ristinkuolema symboloi yksiselitteisesti sitä itseään toteuttavaa ennustusta, että maailma ei tee poikkeusta jumalan pojan suhteen. Kaikkia ihmisiksi syntyneitä koskee sama armoton korruptiolaki, eikä ihmiset tunnista jumalan poikaa joka on kätkeytyneenä ihmisen lihaan ja vereen.

Ristin symbolinen merkitys on maailman sokeus: ihminen ei yleensä näe eikä tunnista jumalallista. Ja silloin kun se tunnistaa, on tunnistamatta jättäminen maailman metodi. Ristin kantaminen kaulassa ilmoittaa: minä tunnen sokeutesi, minä tiedän että ihminen on sokea ja tulee tuomitsemaan väärin, rahan ja rikkauden sokaisemana.

Kristittynä oleminen tarkoittaa siis tätä: minä tiedostan sen, että se mikä minussa on jumalallista ja jumalan poikaa tullaan tuomitsemaan väärin. Oikea usko on tämän jatkuvan vääryyden sietämistä, joskus kevyellä joskus raskaalla hinnalla (sääli, varsinkin itsesääli on sairautta nimenomaan silloin kun säälittelee oman kohtalonsa raskautta suhteessa johonkin oletettuun kevyempään). Jos Kristus oli shamaani on krusifiksi turhan ja mielettömän shamaanimurhan symboli. Krusifiksi edustaa ihannetta ja päämäärää: yhteisölle elintärkeä tietäjä, noita, shamaani ristillä tai roviolla. Siis kenen päämäärää: kolonialistin, yksin kolonialistin päämäärää.

Mutta oikeaan uskoon ei kuulu vääryyden pieninkään tukeminen tai vahvistaminen, ei minkäänlainen mehustelu. Ja tämä on okkulttinen kysymys. On tunnettava metafysiikka, ettei tule tietämättään vahvistaneeksi vääryyttä. Uskovalle siis kaikki on tietoista, eikä mikään ole uskonasia. Uskova tietää, koska hän näkee. Ja se mitä hänelle jää uskonasiaksi on usko omien silmien, aistien ja sydämen suoraan todistukseen. Tämä energian suora näkeminen näyttää ulospäin uskomiselta, mutta sisältä päin se on pelkästään näkemistä ja tuntemista (erityisesti sydämen), eikä uskomista. Kaiken uskonnollisuuden perusta on tässä yhdessä ja samassa universaalishamanismissa. Se on kirjallisen tradition ulkopuolinen ja se kavahtaa SANAA, joka uskottelee muttei toisinna kokemusta suoraan aistittavaksi.

Avainshamaanien murhamehustelu yleisen noitavainohässäkän siivellä.
 
Siksi ihmisten auttaminen on vaikeaa: meidän täytyy rajata apu tarkasti vain jumalan pojalle, eikä apu saa joutua sokaisulle. On parempi olla kokonaan auttamatta, jos ei voi olla vahvistamatta sokaisua, eli maailmallisen teatterin kuollutta unispektaakkelia. Ihmisen auttaminen on vaikein asia maailmassa: auttavat kädet ovat lepran saastuttamat. Avustusjärjestöt ja -säätiöt ovat aina epäilyttäviä, koska niillä on agenda sokeutta tuottavassa valtarakenteessa.  
 
Kirjoitettuna välitetty tarina Kristuksesta symboloi maailmallisuuden sokeutta näkökyvyn vastakohtana. Tässä ei ole muuta tulevia sukupolvia koskevaa ilosanomaa ja sovitusta kuin mahdollisuus tiedostaa asia selkeästi. Maailman sokeuden, unimaisuuden ja lavastuksenomaisuuden tiedostaminen on yksilön omalla vastuulla. Mikään muu kuin sielun tuhoutuminen ei tapahdu tässä viimeisen tuomion teatterikoneistossa automaattisesti.
 
Kristuksen sanoissa: “Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” kuulemme kysymyksen: Jumalani, miksi loit maailman, jonka metodi on ymmärtämättömyys ja jonka verhot liehuvat sokeutta ja torjuntaa? Miksi minä olen nyt tässä maailmassa, maailmassa joka vastaa tarkasti omaa kuvitelmaani maailmasta? Vastaus on: Jotta sinä löytäisit tiesi sydämeesi, sillä muuta tietä ei ole kuin pohjaton kauhu ja ehdoton pakko. Niin maailma ajetaan alas radaltaan. Ainoa uskonasia on omien silmien, aistien ja sydämen vääjäämättömän todistuksen uskominen. Näkeminen, itsensä ristillä, kuolemaa virumassa näkeminen, on sen todeksi uskomista mitä näkee: se on tietoista työtä ja intentionaalista kärsimystä. Hallusinaatioita ei ole olemassa: kaikki on totta mikä on vailla hämäryyttä aistittavissa. On vaikea käsittää, että mysteeri on ajallinen lyhyt hetki, ja se pitää siinä ajassa hahmottaa ainutlaatuiseksi todeksi. Vaikka käsittämättömyys olisi (ja onkin) ikuisesti koettavissa, useimmat eivät pystyisi sitä uskomaan.
   
Jumala ei poikiaan tarvitse ristiinnaulituiksi sovitusuhreiksi. Uhrilla ei ole mitään arvoa tai merkitystä, ellei se ole tarkimman näkemisen sanelema. Ja jos se on sitä, silloin maailma röyhkeydessään häviää, koska maailman vääryys tulee läpinähdyksi uhrin kautta ja uhri saavuttaa kuolemattomuuden oman kuolemansa kautta (eikä tämä voi tarkoittaa jälleensyntyvää oravanpyörä-sielua). Ihme maan päällä tapahtuu kun ihminen ylittää oman luontonsa ja tavoittaa jumalallisen selkeästi.

Sokeus on maailman metodi

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com