13.7.2018

Nyt kun itä-Karjalasta löydetään alkuperäisiä muinaiskreikkalaisia soittimia (eikä Suomen media uutisoi tästäkään ihmeestä koska salaliitot), on kohdallista suositella Paavo Haavikon runoelmaa Kaksikymmentä ja yksi. En ollut aikaisemmin saanut tätä luetuksi, koska en lukenut sitä (lukuohjeiden puutteessa) oikein. Runoelma ei ala alusta vaan se alkaa 9. laulun toiselta sivulta. Runoelman alun 8. laulua ovat maneerisinta ja tylsintä Haavikon kynästä koskaan lähtenyttä tekstiä.  Lukemisen into sammuu siihen kuvailevaan ryteikköön, jolla toisaalta on tekninen tarkoituksensa: luonnostella näyttämö. Kyseessä on Bysantin kuvaus. Äkkiä tulee ajatelleeksi, että Haavikon taiteellinen virhe on mittakaavavirhe: käyttää kolmisen kymmentä poeettiselta voimaltaan keinotekoista ja heikkoa sivua siihen, minkä antiikin traagikko piirtäisi kaksirivisellä. Toisaalta, kirjallisuuden asiantuntija, joka on perehtynyt juuri tähän runoelmaan, oli vahvasti sitä mieltä että kolmiosaisen runoelman tämä ensimmäinen Pselloksen kronikkaan perustuva osa on laajuudessaan hyvin perusteltu. Itse suosittelen aloittamaan laulusta 9., ja nauttimaan hienosta epiikasta. Mutta voi olla että silloin jää huomaamatta, niin kuin itselläni kieltämättä jäikin, rakenteellisia kuvioita, kuten myyttisen ihmisen muodonmuutos historialliseksi ihmiseksi.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com