26.6.2018

MARIA VAARA: KATSON KÄSIÄNI 1979

Kirjailija Maria Vaaran sanotaan sairastaneen skitsofreniaa. Olisikohan hulluja kustannettu 1970-luvulla kun heitä ei 80-luvulla kustannettu. Toisaalta Vaaran tekstissä ei ole mitään hullua. Tarkasti kirjoitettua lyriikkaa, jonka tekijä on kaikilla ymmärtämilläni mittapuilla joko erikoisen terve tai syvässä sairaudentunnossa. Sairaalle päivää varjostava pilvi ei ole vain shamaani, joka on ryhtynyt taivaalle mustaksi pilveksi.

"Te panitte minut selliin
Ristikot ilkkuvat ja seinät kävivät päälle
Ovessa oli silmä,
joka houkutteli huutamaan.
Minä huusin:
Älkää jättäkö minua tänne
kahden sen kanssa, joka mukanani kulkee.
        Se minussa huutaa,
        se täyttää pääni, se katkoo sormiani.
        Se on viekas, tiekää.
Älkää jättätö minua yksin
sen kanssa."  

Kirkko, likaisuus ja lestaadiolaiselta vaikuttava Jumala on Vaaran tekstissä aktiivisesti läsnä. Nykymittapuulla jotkut Vaaran runot olisivat täyttä pedogatea, mutta tulkintahorisontti voi olla laajempi:


Sinä tulet, pelko, 
ja sidot ranteeni.
Istut suuni päällä
ja puristat silmäluomia. 
Katsot minuun, naurat
ja minä vapisen. 

*

Tahtoisin piiloutua, sulkea ovet
ja aina on joku ovi auki.
Sinä tulet, pelko,
ja minä olen pieni jälleen. 

*

Asetun pilvesi alle. Jumala, 
ja odotan armon sadetta
avoimin suin. 

*

Katson käsiäni. 
Kuuntelen sydäntäni.
Sidotut ovat käteni
ja lukittu sydämeni. 
Ja minulle sanotaan: 
Sinä olet vapaa.


Vaaran runous on vaarallista runoutta, kiihkeää, kiellettyä runoutta, joka katselee silmät auki tahallista pimennystä, joka on planeettaa hävittävän 1900-luvun ihmisen röyhkeä mielivalta. Ihminen ei omien sanojensa mukaan pelkää mitään ja tekee siksi ihan mitä sitä huvittaa, ilman rajoja alaspäin.  Ihminen leveilee sillä, että tappoi Jumalan, vaikka ihminen vain piilotti Jumalan toisilta ihmisiltä yhteiskunnallisilla turruttamistekniikoillaan. Vaaran runossa Jumala paljastuu valekuolleeksi:  
  
"Jumala kadotti äänensä
ja oli hiljaa¨
Ja maailma itki, 
koska rukous ei tuonut
Jumalalta lohdutusta
kärsivän korviin.
Kaikki lähtivät etsimään. 
Minäkin lähdin varjoni kanssa.   
Sukelsin valtameren mittaamattomuuteen, avasin simpukoita ja ajoin kaloja takaa. Louhin graniittivuoria ja kaivauduin laaksojen pohjaan. Ryömin pitkin lehtisuonia ja etsin ihmisen verenkierrosta Jumalan ääntä, joka oli kadonnut. 
Minut otettiin kiinni, 
koska minulla oli erilaiset silmät, 
ja lukittiin ovien taakse. 
Siellä minä istuin hiljaa
varjoni kanssa, joka myös oli vanki.
Ja me löysinmme 
kadonneen äänen. 
Mutta kukaan ei enää tarvinnut sitä, 
koska ihmiskunta oli oppinut elämään ilman, 
sillä sydän oli tullut kiveksi
eikä kärsinyt enää."  

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com