13.6.2018

ANTIKULTTUURIN PIIRTEITÄ

- Kaikki toiminta on puhtaasti egoistista. Jooga- ja hippihömpötys on tuotu kätkemään tätä.

- Tekijät eivät ihaile tai kunnioita toisiaan, eivät missään tilanteessa tunnusta vaikutussuhteista, paitsi geneerisimpiin operatiivisiin maailmantähtiin.

- Uskottavaa kritiikkiä ei esitetä.

- Yhteistyöt perustuvat rahan koossapitävyyteen. Voimaantumista erilaisuuksien synergiasta ei ole. Käsitys harmoniasta vastakohtien liittona on olematon. Ryhmät muodostuvat toistensakaltaisista, identtisistä ohuista persoonallisuuksista, joissa ei ole todella syvää ristiriitaisuutta, joka voisi purkauta traagiseksi harmoniaksi tai traagiseksi musiikiksi. Kulttuuriset pääomamuodot ovat hiuksenohuita ja aina alisteisia rahalla tapahtuvalle säätelylle.

- Rahan koossapitävyyden vastinpari on rahan hajottavuus. Kaikki spontaanit yhteistyöt ja liitot rikotaan mahdollisimman epätasaiseksi tehdyllä tulojen jaolla ja varsinkin kohtuuttomilla palkitsemisilla. Antikulttuuri tärkein tunnusmerkki on se, että toimijat ovat absoluuttisen sokeita ja kritiikittömiä tälle ilmiölle, jossa itse ovat mukana ja moottoreina.

- Toimijoiden toisaalta epä-älyllisestä itsetiedottomuudesta ja itsekritiikittömyydestä tai silkasta piinkovasta torjunnasta tai sopeutumispaineesta syntyvä äärimmäinen epätodellisuuden ja psykedeelisyyden vaikutelma. Energiasuhteiden ja energiavirtojen dynaamisuuden puute.  

- Esittävä taide on (pohjavirtauksen tasolla, spirituaalisella tasolla) tukahtunutta ja migreenisen tylsää. Ilmiasun tasolla hyvinkin päinvastaista.

- Taiteellinen pääoma, synergia ja väkevä, vapauttava henki ovat kokonaan poissa.

- Toisaalta tietyissä piireissä erinomainen herkkyys alkuvoimaisuudelle. Mutta sitä ei suinkaan oteta ilolla vastaan, kuin pintapuoliesti. Tosiasiallisista toimintadiskursseista syntyy vaikutelma, että tietyllä taholla asioiden tilaa kontrolloidaan herkästi, tiukasti ja keskusjohtoisesti. Tukahtuneeseen tilaan ollaan erinomaisen tyytyväisiä. Sitä, siihen syntymistä, kutsutaan lottovoitoksi, mitä se tietysti onkin, muutamille harvoille.

- Todella väkeviä, itsenäisiä ja vapauttavia persoonallisuuksia ei milloinkaan kokoonnu yhteen enempää kuin kaksi outsideriä valittamaan apurahoituksen puutettaan.
 
- Ihmiset eivät kokoonnu spontaanisti tekemään asioita yhdessä. Kaiken takana on koko ajan jokin taloudellinen ja materiaalinen järjestely ja järkeily. Muuta pidetään naiivina harrasteluna.

- Taidekoulutus on sodassa intohimoa ja spontaanisuutta vastaan. Koulutuksella rakennetaan asiantuntujoiden sotajoukkoa, joka TORJUU vapauttavat ja uudistavat hengen ilmaukset. Naiiviuden vastaliikkeellä, asiantuntijuudella ja ulossulkemisella lyödään ja tukahdutetaan vapauttava, naiivi nerous, olemattomiin. Kolmatta voimaa ei ilmesty.
 
- Aitoa kulttuuria jäljitellään ironisoiden ja retroilleen. Kaikille on selvää, että aitoudessa ja neroudessa on jotakin hassunkurisen haurasta, joka ei lähimainkaan kestä sitä lippalakkipäiden saatanallista paskapainetta, jota tämän todellisuuden rakenteellinen ja kulttuurinen tila edustaa.
 
- Ruohonjuuritasolla taiteen henkistä perustaa aivan aidosti ei ymmärretä, se on unohdettu kokonaan; norsunluutornissa toisaalta sitä vihataan ja se torjutaan heti, jos se tulee esiin.

- Missään ei tapaa ketään, jolla olisi mitään sanottavaa. Sosiaaliset kentät kuhisevat urkkijoita ja operatiiveja. Mielenkiintoiset ihmiset makaavat pimeissä kammioissa kovassa masennuslääkityksessä. Poliisit ovat hyvässä lihassa. Lippalakkitähdet jatkavat turhaa touhuaan, joka nyt ei selvästikään vaikuta asioiden kulkuun.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com