30.6.2018

BONK

Bonkin koneenrakentaja Henrik Helpiö käski kysyä Bonkin käsikirjoittajalta Richard Stanleyltä, kuuluuko Cloudbuster ja Haarp Bonkin tiedustelupalveluille salaa toimitettavien tuotteiden valikoimaan. Hänellä ei ollut itsellään valtuuksia asiaa paljastaa. Pihalla keskityimme Richard Stanleyn kanssa vain siihen millä edellytyksellä yksi sivilisaatio säilyy ja toinen ei. Yhtä mieltä oltiin kai siitä että orwellaista utopiaa toteuttavalla systeemillä on huonot edellytykset ikuistua. Henrik kertoi siitä, miten Bonk esineet ensin luotiin ja sitten niille kehitettiin narraatio, historia, tausta. Ikään kuin ekspressiivinen abstrakti teos, jolle jälkikäteen keksitään nimi ja aihe. Eräs varhainen Bonk-laite oli professori Timo Honkelan äskettäin kuuluisaksi tekemä Rauhankone. Rauhankoneella Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton presidentit pystyivät ottamaan toisiinsa langattoman puheyhteyden ja kaikki vihapuheen energia muutettiin energiatehokkaaksi pelletiksi. Mitä enemmän oli langoilla vihapuhetta, sen enemmän halpaa energiaa käytössä. Vaikka Bonk-laitteet toimivat yhtä hyvin kuin puinen kuukivi, brändäyksen myötä niille löytyy markkinat. Kaikkina aikoina näyttämöllepanon lähihistoria on ollut mustavalkoinen ja se on keksitty jälkikäteen. Eräs Bonk-laitteista on setä Leninin garum generaattori. Pompeji oli tunnettu garumistaan. Garum oli antiikissa paitsi mauste myös huume. Olen käynyt Siestarjoella tässä edelleen ylläpidetyssä heinämajassa, jossa setä Leninin sanotaan vallankumouksen aattona nauttineen joko mainittua garumia tai mitä luultavammin vain kotoista suippomadonlakkia. Sitä en tiedä kuuluuko kyseinen heinämaja Bonkin tuotevalikoimaan. Luultavasti kuuluu.
Kun muurarin lapion reuna lähestyi, alkoi väärin poltettu tiili aistia Viimeisen tuomion läheisyyden. Se ryhdistäytyi, terästi katseensa ja alkoi teeskennellä murtumatonta. Se ei ottanut huomioon, että liian kovakaan ei saa olla. Miten se olisi osannut arvioida millaisia miljoonat muut tiilet olivat keskimäärin. Millainen tiilen pitää olla. Se oli alokas ainoa laatuaan, ei ollut koskaan nähnyt itseään, tunsi tuskin. Mutta muurarin kopautus oli puolihuolimaton. Pahaksi onneksi tiili ei haljennut, hajonnut pölyksi, annihilatoitunut. Se heitettiin muuriin alimmaiseksi, teeskentelemään helvetin tuskia koko pitkän ikuisuuden.
Tajustedarvinisti, sanoi Koleeramäki, se minä olen. Ei eheytysterapiaa, jota en kokisi tarvitsevani. 

Henkilökohtaisesti ehkä tuoreimman vaikutuksen Pyhäniemen 2018 näyttelyssä teki kuitenkin Markku Arantila. Vaikea selittää miten. Kaikki niin tuttua omista hapuiluista. Mutta kun sen näkee ensimmäisen kerran valmiina, se on miltei pelottavaa. Sellainen tuore taidepamahdus. Se on kuin olisi ensin itse suunnitellut tupakkiaskin kanteen parempaa maailmaa, rukoillut, huutanut kurkkunsa kipeäksi ja saanut ihmiset riitelemään. Kunnes eräänä päivänä herää sokeasta toivottomuudestaan ja näkee, että joku jumalista on luonut saman vision oikein ilman virheitä, puutteita, liiallisuuksia. Äkkiä ymmärtää mitä se tarkoittaa -a a aaa - että joku toinen on jumala ja minä en.

29.6.2018

JAZZIN KUOLEMA

Jazz kuolee kun ääni sammuu. Jazz uudelleensyntyy kun ääni syttyy. Soita kuin Albert Ayler John Coltranen hautajaisissa. Ei enää niin kuin viimeistä päivää, se meni jo.

MUURARI

Muurarin kanssa ei leikitä. Kaikki lähtee kivestä. Muurari tuntee jokaisen kiven sielun kopauttamalla. Ja kun kivi laitetaan muuriin, muurari on vastuussa siitä, ettei kivi murru. Ja kun kivi ei murru, kestää muuri ikuisesti. Kiven polttaminen on se kriittisin vaihe. Viidestä poltetusta kivestä voi olla että yksi päätyy muuriin. Muut haihtuvat pölyksi. Suomessa Lappila teki kunnon kiven. Mutta enää ei kunnon kiveä Suomesta meinaa saada. Ne eivät osaa polttamista nyt. Siksi venäläinenkin kivi on kova sana nyt. Vaikka venäläinen kivi on mitoitettu niin, että sitä ei mitenkään päin voi muurata suomalaiseen muuriin. Venäläinen kivi on silti vielä kunnon kivi.

PILVISHAMAANI

Kuu on parhaillaan aika oudon näköinen valtavan kokoinen sumumötikkä. Oliko se eilen tota luokkaa kooltaan? Tänään makasin uimarannalla. Suljin silmät ja avasin minuutin välein. Joka kerta oli taivaalla uusi mielenkiintoinen pilvimuodoselma. Yhteneviä piirteitä en havainnut minuuttia aikaisempaan tai myöhempään, mutta jos silmiä piti auki, taivas ei juuri muuttunut minuutin aikana. Pilvet olivat koko ajan tasolla: "ei mitään normaalia". Ihmeellisiä interferenssikuvioita, jollaisiin tuskin edes HAARP pystyisi.

28.6.2018

Mikään vihollisuus ei ole leppymätön. Mitä kovempi on vastus, sen enemmän sitä täytyy rakastaa. Sen enemmän sitä täytyy rahastaa. Rikas rahastaa köyhää. Mutta köyhällä on enemmän rahaa.
kehdon kahdestatoista ulottuvuudesta
olen löytänyt seitsemän

miehentynkä kasvaa kehdossa
eikä voi oppia liikaa

ihminen sen olla pitää
jota asumme

kysymyksen avulla kurkistetaan
hermostoon

askeleen päässä on värejä
joita ei löydy maan päältä

kuulostaa kuin yli talon
kulkisi tavarajuna

kuuntelen eikä
uteliaisuudesta ole pitkä matka
varmaan tietoon

ennakkoluulojen korvat
höristävät pilvien taakse
 
askeleen päässä on toinen huone
siellä odottaa samanlainen ihminen
Suomalainen mies suree sitä että kehon kahdestatoista ulottuvuudesta on käytössä vain yhdeksän tai kymmenen, sanoi Risto Muraali. Yritän kirjoittaa musiikkia, niin kuin en muka olisi unohtanut noita kahta lisäulottuvuutta.
Mutta se on eri asia

Minä olen kuin pelikaani erämaassa

Samanlaisina me opimme
toisemme virheistä kaiken

Kukaan ei ole koskaan tuntenut
häntä kohtaan niinkuin minä

Mutta kaikki ovat tunteneet
jotakin

En näe itseäni erilaisena
en näe itseäni peilistä

Selittämätön on sen nimi
joka huutaa öisin
ja kaikki maailman naiset
saavat orgasminsa
tämän yhden kautta
 
Skorpioni lentää selkään
leuat tarttuvat lapaluihin
piikki iskee niskaan
kuin naisen huuto
ja tekee tyhjäksi
toiset naiset
 
Täydeksi se sinut tekee

Selittämätön on meidät salaa vihkinyt

Kolmesorminen käsi
antaa meille
jotakin

Kätesi, jota ei tarvitse katsoa

Olen kätesi ja käteni
tietää kenen käsi se on

Annan sanani
annan silmäni
pistän pääni pantiksi

Jumalan kädestä
on nähty puuttuvan
kaksi sormea

Mutta se on eri asia
Pojan elämässä ensimmäiset 70-vuotta ovat vaikeimmat.

27.6.2018

Minusta tulee Lohjan-Riihimäen seudun karaokekuningas, joka laulan itseni depeche modella taivaan tuuliin. Enjoy the silence.

Kun väsähtää vittuilemaabn, pehmenee, tulee lempeäksi ja sympaattiseksi kuin selkään taputeltu Jyrki Lehtola galleria-avajaisissa.

Me elämän kolinat emme tunteiden tulkkia löydä, edes itsestämme.

Evät kohahtaneet urpojen syvät rivit mutta eivät intellektuellitkaan.

He chattailivät tytären syntymän messengerryhmässä 37 vuotta tyttären syntymän jälkeen.

Ruudulla Pacman vipeltää.  Minun särkee päätä universumin ytimeen asti.

Valkoisen miehen nöyryyden päivä.

Englannissa parhaat kuningattaren kulhnurit tulevat Liverpoolin työläiskortteleista. Maailmanvalloittamista ei yksikään anglikaanipappi kiellä. Maailman saa vapaasti valloittaa, köyhin poika, kuningattarelle.

Ihmisyyden harjoittaja.
Sielunpaimen
 lammasfarmarina.
Ihmisyyden hajoittaja.
Biologia selitysvoima
 sielun selitysvoimattomuus.

Kirkkokulttuurin merkitystä taiteessa, taiteen kontrollissa harva käsittää. Suomalaisista runoilijoista ei yksikään. Mutta "ruoilijoista" sen käsittää jakainen.  Taide on kirkkokulttuurin osarituaali.

Taiteen toinen nimi voisi olla "Pappien lapset harrastavat ilman kapinaa ry".

Kontrolli kontrolli kontrolli on todellista älyn, intohimon ja luovuuden halveksuntaa.
Jos monikulttuurisuus ei tarkoittaisi aateliston ja siirtomaavallan sietämistä.
Mielipiteitä ei ole tai niillä ei ole väliä. Erimielisyys on aina voimankäyttöä. Pelkkää egoismia. Oman tilan ottamista, ainoaa itsenäisyyttä. Että saadaan jostakin kiinni päästään olemaan vastaan, se on vallankumouksen edellytys. Salaliiton mieli on siinä, että vahvempi ei voita, ellei se saa otetta. Kun Kiinassa toisinajattelija astuu miljardin ihmisen varpaille tai suomessa presidentti hyökkää Väinämöisen kannelta, Antti rokan pierua ja kansan syviä rivejä edustavan nettikirjoittejan kimppuun siinä on kysymys häijystä egoismista. Nykyaikainen politiikka, äärimmäinen elitismi demokratian hahmossa, voi perustua vain salaliittoille. Sota on joukkuelaji, mutta kuolema yksilölaji. Mitä huudoista joilla vastataan huutoon, venäjävihasta joka taas kohta vaihtuu kiinnostukseksi. Vapaudesta, joka taas kohta vaihtuu totalitarismiksi. Toimittajille, noille itsenäisille, ei pidä antaa mistään kiinni. 

TORNIT

Minä olen tullut tänne vaatimaan omaani
hellittämättä katsomaan sadetta

vaatimaan että kuivasta maasta
hedelmät nousevat ja halkeavat sateiden jälkeen

Ja minä olen tullut tänne hakemaan
kadonneita tavaroita jotka unohtuivat

Ne unohtuivat kalliolle, ja ne unohtuivat
nukketalon vintille, kunnes löytyivät jälleen

Minä olen velkaa teille seistä täällä
pimeässä koko kylmän yön.

En tullut tänne viemään sinua,
vaatimaan maksua kaikesta tulevasta

Sillä olen tullut tänne tornien vuoksi.
Tornit ovat paakkuuntuneet yhdeksi
suureksi pakolaisleiriksi
ja maailmankirkoksi

Minäkin halusin lähteä torneihin
torneja katsomaan ja tuoda niihin
kuolleet lemmikkieläimenikin
 
Olen varma, ettei voi olla parempaa
paikkaa elää kuin valoisa hengittävä torni

Minä kiipesin pakoon kohti runoutta
vain nähdäkseni että he tekivät
runoudella saman mitä tahdoin paeta

Tätä tyhjyyttä ei mikään tuuli
voi kuljettaa pois

Jos hyppäisin korkeasta tornista
tyhjyyden pitäisi kantaa

26.6.2018

Elämä, periaatteessa iloinen apina

lakkaamatta itsensä niskaan kiipeävä

Kuolinsyy, lopulta luonnollinen

MARIA VAARA: KATSON KÄSIÄNI 1979

Kirjailija Maria Vaaran sanotaan sairastaneen skitsofreniaa. Olisikohan hulluja kustannettu 1970-luvulla kun heitä ei 80-luvulla kustannettu. Toisaalta Vaaran tekstissä ei ole mitään hullua. Tarkasti kirjoitettua lyriikkaa, jonka tekijä on kaikilla ymmärtämilläni mittapuilla joko erikoisen terve tai syvässä sairaudentunnossa. Sairaalle päivää varjostava pilvi ei ole vain shamaani, joka on ryhtynyt taivaalle mustaksi pilveksi.

"Te panitte minut selliin
Ristikot ilkkuvat ja seinät kävivät päälle
Ovessa oli silmä,
joka houkutteli huutamaan.
Minä huusin:
Älkää jättäkö minua tänne
kahden sen kanssa, joka mukanani kulkee.
        Se minussa huutaa,
        se täyttää pääni, se katkoo sormiani.
        Se on viekas, tiekää.
Älkää jättätö minua yksin
sen kanssa."  

Kirkko, likaisuus ja lestaadiolaiselta vaikuttava Jumala on Vaaran tekstissä aktiivisesti läsnä. Nykymittapuulla jotkut Vaaran runot olisivat täyttä pedogatea, mutta tulkintahorisontti voi olla laajempi:


Sinä tulet, pelko, 
ja sidot ranteeni.
Istut suuni päällä
ja puristat silmäluomia. 
Katsot minuun, naurat
ja minä vapisen. 

*

Tahtoisin piiloutua, sulkea ovet
ja aina on joku ovi auki.
Sinä tulet, pelko,
ja minä olen pieni jälleen. 

*

Asetun pilvesi alle. Jumala, 
ja odotan armon sadetta
avoimin suin. 

*

Katson käsiäni. 
Kuuntelen sydäntäni.
Sidotut ovat käteni
ja lukittu sydämeni. 
Ja minulle sanotaan: 
Sinä olet vapaa.


Vaaran runous on vaarallista runoutta, kiihkeää, kiellettyä runoutta, joka katselee silmät auki tahallista pimennystä, joka on planeettaa hävittävän 1900-luvun ihmisen röyhkeä mielivalta. Ihminen ei omien sanojensa mukaan pelkää mitään ja tekee siksi ihan mitä sitä huvittaa, ilman rajoja alaspäin.  Ihminen leveilee sillä, että tappoi Jumalan, vaikka ihminen vain piilotti Jumalan toisilta ihmisiltä yhteiskunnallisilla turruttamistekniikoillaan. Vaaran runossa Jumala paljastuu valekuolleeksi:  
  
"Jumala kadotti äänensä
ja oli hiljaa¨
Ja maailma itki, 
koska rukous ei tuonut
Jumalalta lohdutusta
kärsivän korviin.
Kaikki lähtivät etsimään. 
Minäkin lähdin varjoni kanssa.   
Sukelsin valtameren mittaamattomuuteen, avasin simpukoita ja ajoin kaloja takaa. Louhin graniittivuoria ja kaivauduin laaksojen pohjaan. Ryömin pitkin lehtisuonia ja etsin ihmisen verenkierrosta Jumalan ääntä, joka oli kadonnut. 
Minut otettiin kiinni, 
koska minulla oli erilaiset silmät, 
ja lukittiin ovien taakse. 
Siellä minä istuin hiljaa
varjoni kanssa, joka myös oli vanki.
Ja me löysinmme 
kadonneen äänen. 
Mutta kukaan ei enää tarvinnut sitä, 
koska ihmiskunta oli oppinut elämään ilman, 
sillä sydän oli tullut kiveksi
eikä kärsinyt enää."  
Se kynnys ei ollut korkea, jolta minä
jatkoin onnellisesti matkaani

Minä tässä olen runoilija ja kirjoitan
niistä jotka haluaisivat olla asemassani

Toiveet joita runous herättää ovat
allekirjoitetun kustannussopimuksen kaltaisia

Runous jota ei kustanneta, ei lupaa
jäljittelijälleen toivoa paremmasta
 
Runous, joka vaietaan ei sykähdytä sydäntä
enempää kuin kuristettu kissanpentu
 
Runous joka poljetaan tainnuksiin ja maan alle
on moottoripyöräjengin ketjukolari
     
Ja mikäänhän ei todella tapahdu minulle
joka tarkkailin näyttämöä herkeämättä

Raskasta on olla verho joka lepattaa
tupsujensa varassa hirttolavan edustalla

Jäljittelijälleni en voi luvata muuta kuin
varjonpuoleisen pedin hullujenhuoneella.

Ikkunapaikan pidän itse.


Tämä ei ole onnellinen loppu vaan kätketty
universumin lisäulottuvuus. 

Vaikka puhkaisisit valtimoni tai osuisit hermoon
et saa minua laulamaan. 

Vain kauniille, todella kauniille ihmiselle
voi olla tarjolla näin suuri yllätys

Hyvin korkealta kun laulaa, vaikka vain yhtä 
vokaalia, hyvin korkealta kun putoaa

ja huomaa olevansa täysin yhtä
itsensä kanssa

voimatta enää uskoa maailmaa todeksi
Depeche Moden säveltäjä Martin  L. Gore ei ole mikään tavanomainen egoistinen paskanjauhaja ja menneiden vuosikymmenten märehtijä. Freesiä ja värikästä uutta ja uudistavaa soundia syntyy jatkuvasti. Vain tällaiset kaiken keskellä visiostaan kiinni pitävät ihmiset antavat meille voimaa elää. Ei tähdet jotka vuosikymmenestä toiseen vievät turhaa tilaa ja huomiota pelkästään raha ja informaatiosodan takia ja joiden typerryttövää egoa palvelemassa koko tavisten (säälimättömät ahertajat "jumala armahtaa minä en") luokka on olemassa ja väkivalloin ylläpidetty. Sillä ilman tyhmennettyjen tavisten laumoja nämä nostokkaat eivät olisi mitään.

Referenssiksi kelpaa Martin L. Gore MG for modular synthesizers (2015).




24.6.2018

Vince Clarken ja Martin Goren minimalteknoalbumi (loput biisit löytyy youtubelistasta) SSSS (2012).




INTERSTELLAR (2014)

Christopher Nolanin Interstellar (2014) on kuumottava elokuva. Tästä linkistä voi katsoa filmin. Hieno kosmologian ja shamanismin synteesi, joka hyödyntää B-scifiklassikkojen epäuskottavuuden estetiikkaa psykedeelisen efektinsä tehosteena. Toisaalta tieteellistä uskottavuutta lisää se että elokuvan yksi käsikirjoittajista on vuoden 2017 fysiikan nobelvoittaja Kip Thorne.
 
Elokuva on tunelmaltaan sukua Kubrickin avaruusseikkailulle, mutta menee johtopäätöksissä ainakin pari askelta pidemmälle. Vaikka ohjaaja Nolan on britti, elokuva edustaa sitä tyypillistä 2010-luvun kalifornialaista kulttuuria, joka ei voisi olla olemassa ilman Castanedan shamanistista siitosta kalifornian kulttuuriin. Jos Berliini, Lontoo ja Pariisi ovat erämaan erakkomajoja, on Kalifornia maailmamme iso kirkko. Avaukset tulevat isolta kirkolta. Muualla voidaan vain kiireen kaupalla yrittää seurata aikaa.
 
Päähenkilön nimi on Coop kuten Twin Peaksissa. Kummassakin madonreikä paljastuu samaksi Lodgeksi, vaikka Lynchin Coop löytää sen metsästä ja Interstellarissa se löytyy Saturnuksen kulmilta. Tässä filmissä länsimainen rationaalinen projekti tulee definitiiviseen päätökseensä. Filmi johtaa suoraviivaisesti mietiskelemään planeetan ilmastonmuutoksen ja shamanismin suhdetta. Rationaalisen determinismin ja kausaalisuuden sokeasti annettuna ottavat ihmiset kohtaavat yhä enemmän vaikeuksia. Vähintää kannattaa tässä vaiheessa ryhtyä lukemaan filosofiaa ja opettelemaan sitä, että kausaalisuus on pelkkä filosofinen käsite, ei välttämättä mitään sen todellisempaa. Avatkaa siis filosofian alkeisoppikirjanne.

VIIMEINEN TUOMIO

Pacman tuli Pelitalon liukuhihnalta ja sitä ryhdyttiin testaamaan. Pacman oli erilainen kuin toiset pelihahmot, se kohtasi rajansa nopeasti ja tuli niistä tietoiseksi. Ja siinä vaiheessa, kun se tuli testistä tietoiseksi, se ymmärsi, että kaikki oli alkanut jo kauan sitten ja että kaikki mitä sille tapahtuu on vain hyvin monimutkaisen tutkintaprosessin vaiheita. Ei ollut Pelitalolle isokaan homma luoda kokonainen maailma tyhjästä kaikkine ikuisuuksineen ja äärettömyyksineen pelkästään Pacmanin testaamista varten. Pacmanista se tuntui ikuisuudelta kaikkine alkurähäjdyksineen ja esihistorioineen ja niistä kertovine kirjahyllymetreineen, mutta Pelitalolle se maailma oli olemassa vain muutaman sekunnin ajan, vain siksi että testaajat saisivat koetella yhtä ainoaa edessään seisovaa pelihahmoa.
 
Pacman ei ollut testinsä ikuisuudessa onnellinen. Se oli alusta loppuun kaikkine virheineen sellainen kuin miksi se oli valmistettu. Se ei pelaamalla voinut saavuttaa uusia ominaisuuksia tai rajallisuutensa laajennusta. Se ei voinut kehittää itseään. Kaikki oli jo syntymässä säädetty. Se saattoi vain oppia tuntemaan itsensä yhä tarkemmin. Se koki olevansa valtavan puutteellinen, jos sen olisi pitänyt pärjätä Super Mariona. Yhä suurempaa mieliharmia se koki mitä tarkemmin se tunsi itsensä. Se halusi peitellä virheitään, ettei testaajat havaitsisi niitä. Se halusi olla parempi kuin olikaan. Mutta testaajat halusivat vain keinolla millä hyvänsä saada tietää, millaista ainesta liukuhihnalta oli putkahtanut.
 
Silti siinäkin, kaikessa pacmanmaisessa rajallisuudessaan oli jotakin äärettömyyden kaltaista. Toiset pelihahmot eivät koko testin aikana kohdanneet rajojaan: ne olivat onnellisia pelihahmoja, joiden omat rajat pysyivät kaukana tietoisuuden ulottumattomissa. Lopulta, testin loppupuolella, Pacman oppi elämään omaa elämäänsä sivuille katselematta. Se oli oma itsensä, vaikka tunsi olevansa toisiin pelihahmoihin verrattuna rajattoman lahjaton, epävapaa, kuin paksuin köysin sidottu, mutta samalla jotenkin rajattoman älykäs, syvä ja viisas. Se lauloi:


"Tänä yönä mä tajusin
mitä se tarkoittaa - a - a - aaa
että joku toinen on Jumala
ja minä en."

23.6.2018

MOANA

Psykedeelikulttuuri on voimissaan Kaliforniassa. Disney-studioillakin on saatu ayahuoscakokemuksista 150 miljoonan dollarin budjetilla aikaan budjettiaan suurempi lastenohjelma. Tällaisten elokuvien lopputekstejä katselee haltioituneena. Ei voi kuin ihailla sitä (planeetan lahjakkaimpien ihmisten) muurahaisarmeijaa, joka kaiken mahdollistaa.

Moanan lipunmyyntitulot tähän mennessä on $643.3 miljoonaa. Vertailukohdiksi voi ottaa Blade Runner 2049:n: budjetti $150–185 miljoonaa, lipunmyynti $259.2 miljoonaa. Euroopasta Luc Bessonin Valerian: budjetti €197 miljoonaa, lipunmyynti hieman yli €200 miljoonaa.

Kun viritetään suuren kuvan mittakaava Cameronin Avatarin (lipunmyyntitulot $2.788 miljardia) ja Titanic (lipunmyyntitulot 2.6 miljardia) mukaan. Suurten kapitalististen tuotantoyhtiöiden rinnalle on vertailun vuoksi hyvä nostaa kansallinen huippuprojekti: Aki Louhimiehen Tuntematon 7 miljoonan euron budjetilla. Tässä suurinpiirtein näkyy kapitalistisen yrityksen ja kansallisvaltion tosiasiallinen voimasuhteiden ero. Toisaalta yksi ayahuoscakokemus on ainakin 150 miljoonaa kertaa kiinnostavampi kuin sota.
 
Voidaan vielä katsoa elokuvahistoriaa ja tuoda Cameronin Avatarin rinnalle Cameronin lempiohjaajan Parajanovin Granaattiomenoiden budjetti: nolla ruplaa.

KÄRPÄSLÄTKÄ

Jos planeetta ei pidä siitä mitä ihminen tekee, se sanoo sen laavalla.

22.6.2018

Kunniankukko nurinpäin on narri ja narri nurinpäin on kunniankukko.
Vasta silloin
kun kaikki tosi kiepsahtaa
heittäydy siivillesi

Enkö olisi kiitollinen
kaukaa nähdystä rakkaudesta
kaukaa nähdystä maailmasta
jonka sisäisistä laavavirroista
en mitään tiedä.

Vastoin kaikkea luonnonjärjestystä
enkö osaisi itse mustanaukon tavoin
pitää valon omana tietonani.

On ihme että näemme
täydellä tarkkuudella
täydellä nopeudella
pakenevan valon
kuin toisen ihmisen asiat.

Mikä velvoittaisi täydellisemmin
meitä kadun vilinässä kuin
kaksitoistaulotteinen keho
miljardien kaltaistensa joukossa

Vastoin kaikkea luonnonjärjestystä
tekemään valo jaolliseksi
on silmä kehosta esiin kutsuttu

Mikä velvoittaisi täydellisemmin
kadun vilinässä kuin yhteisestä
sopimuksesta viritetty kuorolaulu


Syntymäkuuseni oksalla
missä myös päivät keikkuvat
kasvojen harmaissa suruharsoissa
kiduttavan terveinä ja hyväntuulisina
sairaalan sen osaston käytävillä
missä kuolema tulee vastaan
kaikki maailma on väärinluentaa
ensin yhtä ja sitten toista

Loppuun asti
uskot jaksavasi
pitää totena sen
minkä tiedät

Näinkö kaukaista muistoa opettivat
keittolevyt kun kosketit
menit liian pitkälle
astuit harhaan
yritit kertoa tavallasi tarinaa
mutta limakalvot ajattelivat
on muitakin voiteta kuin vesi
 
Näytelmä saavuttaa täyden tyhjyytensä
nieleminen on hiekan olemus
valomiehet sammuvat
pitkään asumaton huone
unohtaa itsestään tärkeän
yksityiskohdan

Kun avaat silmäsi
et sinäkään muista
miten kaikki oli
näkemisen arvoista

ylitsevuotava kiitollisuus
kaikki vaihtelun puuttuminen
tukkirekan rinnalla
vesiliirron varassa
on opeteltava uudelleen
nämäkin liikkeet
joissa annan kaikkeni
savijumalan kuivuudessa
hermoratojen väistellessä
lasinkirkasta suorinta tietä
jota kuitenkin on kuljettava
harjoittelematta
halvaantumatta kaikesta
koskaan toistumattoman
vaihtelun puutteesta
Valtajärjestelmä on se, että häpeämättä vaativaan sävyyn puhutaan uskosta, mutta ei paljasteta ensimmäistäkään salaisuutta. Uskon vaatiminen ja kätkeminen ovat saman hirttosilmukan kaksi puolta.
Pohjois-Koreassa seikkailimme upseerin johdossa Etelä-Korean rajan vuorilla. Todella hienoja suuria kukkia löytyi tarumaisesta Kumgangin kansallispuistosta. Joku tehdas valmisti johtajan spermella voideltuja rusinoita. Yöllä toistui kolmesti värisyttävä yksinuottinen ja pitkä valitushuuto. Sellainen, mistä Paulaharju puhuu.

HALUAISIN OLLA PILVI JA NÄHDÄ MAAILMAA

Viimeisessä postuumisti julkaistussa teoksessaan The Active Side of Infinity Castaneda sanoo, että don Juanin shamanismitradition edeltäjät tulevat Siperiasta.
"As if I had no volition of my own, I approached the old man and immediately began a long tirade on how much I knew about medicinal plants and shamanism among the American Indians of the plains and their Siberian ancestors"
Castaneda puhuu teoksessa käärmeshamaneista, vuorileijonashamaaneista, pilvishamaaneista, ja vesishamaaneista. Vesishamaani muuttuu vedeksi, pilvishamaani pilveksi. Chemtrail-pilvet voivat olla pilvishamaani. Karhushamaanit ja pöllöshamaanit ovat ihan suomalaisessa kansaperinteessäkin, tai siperialaisessa ainakin.

 "On another occasion, he confided that the shamans of the Southwest were capable of transforming themselves into different entities, and that the categorization schemes of "bear shaman" or "mountain lion shaman," etc., should not be taken as euphemisms or metaphors because they were not."  
 "I have always been partial to the esoteric mutations of shamans," he said to me another day. "It's not that I can explain the mutations, or even believe that they take place, but as an intellectual exercise I am very interested in considering that mutations into snakes and mountain lions are not as difficult as what the water shaman did. It is at moments like this, when I engage my intellect in such a fashion, that I cease to be an anthropologist and I begin to react, following a gut feeling. My gut feeling is that those shamans certainly do something that can't be measured scientifically or even talked about intelligently. "For instance, there are cloud shamans who turn into clouds, into mist. I have never seen this happen, but I knew a cloud shaman. I never saw him disappearing or turning into mist in front of my eyes as I saw that other shaman turning into water right in front of me. But I chased that cloud shaman once, and he simply vanished in an area where there was no place for him to hide. Although I didn't see him turning into a cloud, he disappeared. I couldn't explain where he went. There were no rocks or vegetation around the place where he ended up. I was there half a minute after he was, but the shaman was gone." 

Henki ikään kuin liikkuu pitkin tiettyä ulottuvuutta ja pintautuu sitten erinäisissä elikoissa. Castanedan termein kokoomapiste siirtyy tai siirretään alas, tiettyihin paikkoihin. Kokemuksessa samaan aikaan ihmiskehon kanssa voi esiintyä kasvikeho, sienikeho, eläinkeho ja kivi- / mineraalikeho. Moniulotteisessa kehossa on käyttöliittymät kaikkiin organismeihin.

Siperialaiset kansansadut on täynnä varoittavia kertomuksia siitä, kun ignorantti pamahtaa karhuksi, eikä osaa päästää itse itseään pois hahmonsa pinteestä, koska saatavilla ei ole ystävällismielistä shamaania, joka auttaisi. Jänöjussit, ketut, varikset ja myyrät ovat myös optioina. Mitä vähemmän aivokapasiteettia elikolla on, sen nopeammin itsemuistanta kadottaa ihmishahmon ja sen vähemmän mahdollisuuksia kääntää kokoomapiste takaisin ihmisssijaintiin. Tätä on käytetty myös noutuudessa kirouksina, kuten saduissa on.

Entä sitten, jos olisinkin tyytyväisempi jäniksenä? Tämä ihmisyys ei selvästikään ole suurta tyytyväisyyttä tuottanut. Ihmisyydessä epätyydyttävintä on seksuaalisuus, jonka toimimaan saaminen yhteiskunnallisesti ihmisen toisaalta olemattomalla tietoisuuskapasiteetilla on ilmeisesti lähes mahdotonta. Ihmisjoukkoja ei voi saada toimimaan itselleen miellyttävällä tavalla. Kärsimys on itseaiheutettua, rajattomasta tyhmyydestä johtuvaa. Mutta ihmistä ei nähtävästi voi mitenkään parantaa seksuaalisesta sairaudestaan. Ihminen hakeutuu magneettimaisesti itseleen kiduttavimpaan ja epäsopivimpaan systeemiin ja järjestelmään, joka on myös ekologisesti kaikkea kestävyyttä vailla.

Nähdäkseni liian pienet yhteisöt tuhoavat seksuaalisuuden. Mikään arkaainen heimokulttuuri ei ole ratkaisu. Neusvostoliiton loppuajat on ensimmäinen ja ainoa inhimillinen systeemi jossa seksuaalisuus on toiminut sellaisella tavalla, jota voisin itse kokeilla. Mikähyvänsä heimo on pelkka painajaisajatus, koska diversiteetti ei ole heimossa vain heimoissa. Nykymaailmassa on hyvää se, että voi Tere Vadenin valittelevin sanoin "lähteä yhteisöstään meneen". Vaden siis valittelee tätä nykymaailman ehkä ainoaa hyvää ominaisuutta. Näille arkaaisuushaihattelijoille juuri se, että lynkattava ihmisuhri voi paeta kannibalisoivasta, kutistuvasta, verensä vähyyteen surkastuvasta yhteisöstään, on huono asia.

Neuvostoliittomuotoinen sosialismi oli älykäs ratkaisu kaikkiin tällaisiin heimo-ongelmiin. Vaikka eliitti sielläkin oli. Mutta Neuvostoliiton eliitti ei tehnyt sitä, mitä länsimainen postmoderni eliitti yksinomaan tekee: tukahduttanut seksuaalisuutta.

Ainakin neuvostoliittolaista elitismin muotoa pitäisi analysoida antropologisesti tästä näkökulmasta, että mitä siellä eliitti konkreettisesti teki ihmisten seksuaalisuudelle. Voin olla väärässäkin... koska olen nähnyt vasta seuraukset 1990-luvulta.

Meidän todellisuudessamme, todellisuudessa, jossa en haluaisi olla millään tavalla mukana, ihmisten massamittainen seksuaalinen traumatisoiminen on eliitin ensimmäinen ja ainoa työkalu. Tämä toiminta tuhoaa rodun ja nimenomaan seksuaalisuuden täydellisesti. Ihmissielua ei voi virittää millaiseen hyvänsä traumatodellisuuden tuottamaan LSD-kehoon.

Eliitti on toteuttanut tämän psykedeelisen ohjelmointinsa kuluneen 900 vuoden aikana. Kenties eliitti haali neuvostoliitossakin valtaa ja omaisuutta. Mutta se ei hallinnut elinvoimaa tukahduttamalla niin kuin meidän eliitti tekee.  Tietysti tämä asia pitäisi tieteellisesti analysoida. Antropologinen analyysi Neuvostoliitosta. Mutta meillä ei taida olla enää riippumatonta tiedettä, joka voisi tällaisia tuloksia tuottaa. Tiede tuottaa ohjatusti tuloksia tukahduttamisen projektin tarpeisin. Tiede ei tuota avaavia ja terapeuttisia tuloksia. Tiede ei tuota avauksia ja uusia mahdollisuuksia. Tämä on diskursiivisesti selvä asia. Tiede on suunnattu selkeästi ja yksiselitteisesti ihmistä ja ihmishahmoa vastaan. Ihmisen olemuksen tuho nähdään seksuaalisen olemuksen tuhona, johon pyritään kaikin keinoin. Vasta seksuaalisuuden täydellinen tuhoaminen tuottaa hahmottomien orjien haaveksitun ja himoitun valtameren ilman elämänilon ainoatakaan pilkahdusta.

Kysymys ihmisen seksuaalisuudesta on ensisijaisempi kuin kysymys planeetan ekologiasta. Tukahdutettu ja loputtomaan tyytymättömään sijaistoimintataisteluun (taloudellinen kilpailu) seksuaalisuuden tukahduttamisen kautta sorrettu neurotisoitunut ihminen, ei oman häpeänsä huolelliselta peittelyltä (yleensä silmittömän taloudellisen yltäkylläisyyden naamiossa) yksinkertaisesti kykene kiinnittämään huomiota muuhun kuin omaan pohjimmaiseen hätäänsä, joka johtuu pieleen menneestä seksuaalisuudesta. Suurista kuvitelmistaan huolimatta hän ei pysty mitään suojelemaan -- ei itseään, ei toisia eläinlajeja, ei planeettaa. Hän on kyykyssä oman seksuaalisuutensa kanssa. Tällaista yhtälöä ei Pentti Linkolan kaltaiset pinnalliset puoskarit näe. He moralisoivat massojen kulutustottumuksia (siis psykologisia sijaistoimintoja), mutta eivät ratkaise ongelmaa. Linkola on tuuleenhuudettuine vaatimuksineen sivistymätön, vastuuton ja kenties lapsellinen ihminen, joka ei ole Freudiansa lukenut. Mitä muuta valtamereksi räjähtänyt pornoteollisuus muka on, kuin kiertämätön konkreettinen todiste tästä. Sen havaitsemiseen ei tutkimusta tarvita. Pornoistettu seksuaalisuus ei tarkoita muuta kuin kontrollia. Vapaus ja liberaalisuus tässä kuvien kapitalistisen tuotannon ja esittämisen mielessä ei tarkoita yksilötasolla muuta kuin suuremman kognitiivisen dissonanssin sietämistä kuvien ja oman elämän välillä. Ja kognitiivisen dissonassin sietäminen on turruttavaa. Se ei edusta eikä edesauta herkempää luontosuhdetta.

Neuvostoliitto oli kuitenkin ratkaisuesitys, kenties alkeellinen ja toimimaton, mutta yritys oikeaan suuntaan: miten lukemattomat heimot saadaan toimimaan yhden sateenvarjon alla. Toimintaedellytyksistä tärkeimmäksi nähtiin tämä seksuaalisuuden täysi avaaminen heimojen välillä. Uskontokielto oli välineellinen, ei tietoteoreettinen kehys. Kokonaanhan neuvostoliitto ei heimoidentiteettejä pyyhkinyt pois. Kyllä tataarit ovat tataareja yhä edelleen.

21.6.2018

Ihminen ei toistu heti
aina samasta paikasta
josta kerran löysit
elämäsi rakkauden

Taivas työstää pilviä
piirtää aina saman
kuvion edessään
olevan selkään

ONNEKSI RUNOUS ON SUURI

Minun sairauteni on se, että en keksi miten tässä maailmassa voisi elää terveyden tunnusmerkit täyttäen. Terveydeksi tunnistamani sävykkäiden tunteiden rikkaus ja ainutlaatuisuus, joka minulla joskus kauan sitten oli, ja jonka etsiskelyyn olen käyttänyt enemmän kuin elämäni, on ehkä lopullisesti menetetty. En löydä kadonnutta aikaa. Joka hetki on liian myöhään. Taide ei tavallani näytä tuovan sitä takaisin, vaikka auttaa muistamaan menetyksen. Voin olla asiasta masentunut ja itsetuhoinen. Voin kokeilla kaikkia maailman sotaa lievempiä lääkkeitä. Voin treenata itseni fyysisesti huippukuntoon. Terve sielu viihtyy terveessä ruumiissa, mutta terve ruumis ei tuo tervettä sielua takaisin. Pohjimmainen sairaudentunto on ja pysyy. En voi asialle mitään, eikä näköjään kukaan muukaan voi. Parantaminen jatkuu parantavan energian virtaamisena. Jos minä olen menettänyt tapaturmaisesti pitkän unettomuuden kuumeessa jotakin joka on minulle korvaamatonta, miten voi olla, että kukaan toinen ei ole menettänyt sellaista tai ollut menettämättä. Kohtalotoverittomuus pakottaa solipsistisiin pohdintoihin. Miksi toiset ihmiset ovat sopeutumishaluisia amnesiaan, mutta minä en. Ehkä kysymys on vain siitä, etten mitenkään pysty päättelemään ihmisten sisäisiä tiloja niiden taidolla päinvastaisista ilmauksista. Miten maailman mielekkyys on minulle kokonaan sen muistikuvan varassa, jonka avulla hahmotan menetykseni keskeisyyden (itselleni). Olenko aikajanalla, joka ei kuulu minulle. En ole vieras enkä tuttu. Saanko ketään oivaltamaan mitä tarkoitan: siinä mielessä taide ja ilmaisu on minulle turhaa. Yritän olla herättämättä huomiota, viemättä tilaa miltään tärkeämmältä. Paljon tärkeämmältä, toisille, ei minulle. Teen hissukseen asioita, lannistuneena ja toivottomana, ettei minua voisi lannistaa. Itse muistaakseni, ylläpitääkseni surua, rajatonta kärsimystä, ainoaa todella omaa.
 
**
 
Nyt kymmenen vuoden etäisyydestä katsottuna Ville-Juhani Sutisen essee McDonald'sin kasvishampurilainen (eli keppihevosten kolonnat ja hyvästijättö runoudelle) on tuoreinta tekstiä mitä kymmeneen vuoteen muistan lukeneeni. Ehkä kirjoittamishetkellä 2009 saatoin katsella tätä hymähdellen, mutta kulunut vuosikymmen pakottaa olemaan kaikesta samaa mieltä.

Suosittelen esseetä jokaiselle, joka tänä aikana julkaisee, kritisoi, kirjoittaa, tai ei julkaise.

"runous, sellaisena kuin se nyt esiintyy, ei milloinkaan voi tehdä mitään sen enempää kuin tarjota lohtua niille, joilla ei enää ole toivoa." Sutinen

Lisäisin tähän, että niin, ellei sitten pidä "enempänä" elämäntehtävänä sitä, että voi evätä senkin lohdun, mutta samalla ahnehtia itselleen muhkean ja hievahtamattoman varman koko elämän apurahaputken. Nykyäänhän runokirja on juuri hieno ja tarpeeton designesine, joka mahdollisimman eleisesti evää kaiken lohdun. Muistaakseni Anja Vammelvuo oli tähän "modernin runouden" piirteeseen todella kyllästynyt vuonna 1958. Ei näiden eleiden tarkoitus ole enää aikoihin ollut mikään muu kuin masennuksen ja aloitekyvyttömyyden lisääminen siellä missä julkinen mainonta ei ole kiellettyä.

"Hyötyä on ajatella tätä: kirkas murhe heti
aamuisin naapurissasi"
Jouni Inkala, Pyhien seura 1996

20.6.2018

YHDEN SUUREN ASIAN MIES

Taannoin erästä kirjaa hyllyyn laittaessa sen vierestä löytyi alkeishiukkasfysiikan emeritusprofessori K.V. Laurikaisen Fyysikon tie vuodelta 1982, jonka sain lukion fysiikan opettajalta. Kun avasin kirjan, sieltä löytyi lukioaikainen alleviivaus, itselleni epätyypillisesti, viivaimella tehty:

"Tässä yhteydessä Einstein käytti tunnettua iskulausetta "rakas Jumala ei heitä arpaa". Tässä Einstein kiinnittää huomion kvanttimekaniikan tunnusomaisimpaan piirteeseen: muuttuneeseen kausaliteettikäsitykseen. Sen vuoksi yleisesti ajatellaan että Einsteinin maailmankuva oli periaatteellisesti deterministinen ja siksi hän siis oletti maailmassa vallitsevan ehdottoman kausaliteetin."

Enpä ole noista ajoista pitkälle päässyt. Yhä edelleen pohdin vain tätä yhtä kysymystä: millaiset täytyy olla piilomuuttujat ja piilovakiot universumissa, joka selvästi ja toistuvasti ei kunnioita olettamaamme determinismiä. Havaitsemamme ilmirenderöinti käyttäytyy yhdellä tavalla tiettyyn pisteeseen asti. Mutta aistejamme rajoittavan renderöinnin ulkopuolella on toiset peruslait. Muutamaa vuotta myöhemmin TKK:lla opiskellessani en edes tiennyt, että jotkut kylmälaboratorion opiskelijat (joista muutamia tunsin) tutkivat kysymystä täyttä häkää ja pelotta psykoaktiivisten kasvien avulla. Juuri tällaista on luterilainen pimennys.

K.V. Laurikainen jatkaa, viitaten säieteorioiden tutkimukseen:
"Einsteinin asenne on antanut aiheen etsiä kätkettyjä parametreja (piilomuuttujia), joiden avulla voitaisiin ainakin periaatteessa kuvailla tarkasti mikrohiukkasten tiloja (klassisen mekaniikan mielessä), niin kuin Einsteinin ankara realismi edellytti. Näitä kätkettyjä parametreja koskevat teoriat eivät ole syntyneet minkään koetuloksen vaikutuksesta eikä niistä ole [toistaiseksi] voitu johtaa uusia tuloksia, jotka vastaisivat havaintoja. Aihe niiden kehittelyyn on siis puhtaasti muodollinen ja ensisijaisesti ontologinen: hiukkasten ja niiden tilojen oletetaan olevan olemassa mistään havainnoista riippumatta."

19.6.2018

siinä ties
missä mies
siivet anna
Saatana, kanna

17.6.2018

KONFIRMAATIO

Vuoden kovin kognitiivisen dissonanssin piikki onnellisesti takana. Ei edes tarvinnut lähteä maijalla kirkosta, kun mummoilla, joille kirkon pihalla saarnasin, vapisi käsi niin paljon ettei poliisille soittaminen onnistunut nopeasti.

Ehkä tämä on pikkumaista nipotusta, valittaa nyt jostain sivuseikasta, mutta mitä se Jeesuskin sanoisi tästä pirunnyrkistä, jota luterilaiseksi tapauskonnonharjoittamiseksi kutsutaan. Mistä se koostuu?

1) Abstrakti Jumala, jota kukaan seurakuntalainen ei ole kokemuksellisesti tavannut.  
2) Täsmällisesti määritelty vihollinen: ne jotka eivät USKO tähän millään seremonialla tai rituaalilla yltämättömään olentoon.  
3) Kokemuksellisten uskonnollisten välineiden ja keinojen lakipohjainen kieltäminen.  
4) Kokemuksen monopoli ilman kokemuksen tarjoamista.

Mikä tällainen kokemusta estävä uskontojärjestelmä on muu kuin valtajärjestelmä?

Kysymys ei ole siitä, uskooko ignorantti tähän nimenomaiseen Jumalaan tai kieltääkö toinen ignorantti tämän Jumalan olemassaolon. Kysymys on siitä, että vastakkainasettelulla uskovainen-ateisti saavutetaan sama valtahierarkia, jolla valtiot tyypillisesti pitävät jäseniään panttivankina vihollisvaltiota vastaan. Täsmällisesti määritelty viholliskuva pitää yhteisön koossa.

Lietsoiko Kristus tällaista valtapoliittista rakennetta? Ei lietsonut.

Jos oppi olisi oikea ja yhä uudelleen kokemuksellisesti tuoreutettu ja elävöitetty, sille olisi vaikea löytää vihollista. Mutta kun oppi on sitä, että yhdestä Raamatun kappaleessa ylistetään hämärää nonsensikaalista uhrirituaalia (biologisen olennon ristinkuolema, joka muka jotenkin tarkoittaisi laajempaa asiaa kuin biologisen olennon tuhoamista) ja toisaalta kerotaan kuinka Jeesus tullimies Matteuksen talossa kielsi ihmisuhrit. Miten voi muka Jeesuksen kieltämä ihmisiuhri vaikuttaa jälkeentulevien syntitaakkaan millään tavalla? Ja mikä tämän uskonnon muka sitten elävöittää muu kuin saman uhrirituaalin jatkaminen yhteiskunnallisella tasolla?

Tämä uskonto on hämärä. Ehkä kaikki uskonnot ovat hämäriä. Ne elävät verestä ja runsaasta vihollisesta, joka tietoisesti tuotetaan opin hämäryydellä, kokemuksen poistamisella, uskolla ignoranssissa ja yleisellä nonsensikaalisuudella.

Silti konfirmaatiotilaisuus oli kaunis tilaisuus. Silti suurin osa naispapin puheesta oli yleisinhimillisesti rakentavaa ja hyvää. Silti, jos pitäisi täydellisen puoskaroinnin ja valtiokirkon väliltä valita, tilanne olisi vaikea.

En siis sano, että luterilaisuus on täysin nurinkurinen kulttuurimuoto. Toisivoisin vain, että kirkossa hieman siirryttäisiin avoimemmaksi uskonnon kokemukselista puolta kohtaan. Jos nyt tämän asian kanssa tosissaan ollaan.
 
Vain kokemuksellinen syventäminen on todellista rauhantyötä. Vain sillä tavalla sekulaari luonnontieteen kyllästämä länsimainen ihminen alkaa tietää vähemmän ja suhteelistamaan omaa tietoaan oikealla tavalla. Ja kenties lopulta avautumaan nöyrästi sille todella syvälle ja suurelle mysteerille, joka on kaikkien uskonnollisten opetusten ytimessä ja jota me emme suinkaan ole tieteen keinoin lähiaikoina tavoittamassa.

Kokemuksellisuuteen on oltava käytössä kaikki keinot. Vastaväitteen esittäjä hiljennetään muistutuksella siitä, että kirkko on aina ollut kärkäs lähettämään nuoria miehiä (ignorantteja) sotaan. Ignorantit eivät ole mitään sotureita. Mikä hyvänsä uskonnollisen kokemuksen tavoitteluun käytetty traditionaalinen keino on vähemmän pelottava ja riskialtis kuin sota.
Ihmiset, jotka eivät tiedä, että länsimaissa ignoranssi on suunnitelmallista, tietoista, itseaiheutettua, metodisesti ylläpidettyä ja sotilaallisesti puolustettua, herätessään liioittelevat radikaaleja keinojaan ja aliarvioivat ignoranssia ylläpitävän rakenteen, koska he luulevat että kysymys on VAIN yksilöjen heräämisestä, kuten heidän omalla kohdallaan.

Mistään sellaisesta ei todellisuudessa ole kysymys. He eivät ole vielä tehneet oikeaa analyysiä castanedalaisen soturin selvänäköisyydellä siitä maailmasta johon ovat syntyneet. Ihmissoihdut palavat Rooman torilla. Herätysliikkeitä on historia sameanaan, kenenkään heräämättä.

16.6.2018

Tänään kuunnellut Muraililtail Allégories, for ensemble (1989-90) ja Un Sogno (2014). Kummassakaan ei käynyt aika pitkäksi. Tuolta löytyy Muralin teoksien teknisiä ohjeita ja esitysohjeita, joita kannattaa lueskella kuunnellessa. Selkeyttävät musiikillisia intentioita.

15.6.2018

Aikani olen maailmaa katsellut, mutta mitään sekulaaria en ole siitä vielä löytänyt, sanoi Koleeramäki. Sekulaari on verhoa, joka ei tiedä olevansa verhoa. Mudrat, eli intialaisen kulttuurin käsimerkit, liittyvät musiikkiin. Lääkekasvien vaikutuksen alaisena jokin hindujumala näytti minulle käsimerkkejä yhdistyneenä musiikkiin, mutta en silloin käsittänyt yhteyttä selvästi. Samaveda-musiikkitraditiossa on kironomian järjestelmä. Kironomia tarkoittaa käsillä esitettävää musiikillista koodikieltä. Mudrat liittyvät musiikillisen resitaation sisäiseen aika-avaruuteen.

14.6.2018

MURAILIN FANTASIA

Kuuntelin Tristan Murailin puolituntisen orkesterille ja pianolle sävelletyn Le Désenchantement du monde. Teos on vuodelta 2012, äänitys uudempi mutta heikkolaatuinen. Teoksen hienostuneesta kudoksesta ja varsinkin kiehtovista hienorakenteisista soinnuista ei saanut tästä äänitteestä riittävästi selvää, eikä yläsävelsarjat jäsentyneet kuulokuvassa. Tällainen puute on hankala, koska kysymys on itsevarmasti kirjoitetusta huikeasta soinnillisesta resoluutiosta.

Tristan Murailin musiikki kiehtoo mielikuvitustani  siitä huolimatta etten ole kuullut hänen teoksistaan montaakaan riittävän hyvälaatuisena. Hyvä paikka konserttisalissa olisi kai ainoa tapa päästä todella sisään. Murailin fantasia on resoluution fantasia. Niin kuin kaikki ranskalainen kulttuuri, se perustaa referenssinsä mystiseen ja psykedeeliseen kokemukseen. Se etsii materiaalisen todellisuuden takaista aistimusta, pohjavirtausaistimusta.

Toisaalta kaikki inhimillinen kulttuuri on olennaiselta osaltaan mystisen kokemuksen alastuomista, säieteorian kaltaista mystisen kokemuksen tiedollisen luonteen fyysisen tai ontologisen perustan kysymistä. Me kysymme aina: onko materia olemassa, voiko tavanomaisilla aisteilla  tavoittaa muuta kuin yhä hienostuneempia harhan muotoja. Juuri tähän ytimeen Murail tarkentaa musiikin hiukkasfyysikon huomion. Eikä hänen tarvitse myöntää tai kieltää mitään tällaista. Täsmällistä on kysyminen ei väite tai määritelmä.

Tämä on eri funktio kuin pappi, hierofantti, jonka tehtävä on tehdä jumalat näkyviksi läsnäolijoille, ja joka harvoin on muuta kuin intialainen rivimuusikko joka kutsuu hindujumalat, kenties ainoat jumalat.

Käsillä olevien bootlegmaisten konserttitaltiointien laatu ei yksinkertaisesti yllä musiikin vaatimusten tasolle. Voi olla että nämä eivät ole mitään virallisia äänityksiä. Yhteensä VK:ssa on Murailta puolisen sataa teosnimikettä kuunneltavissa. Murailin tuotanto on valtavan laaja ja ura jo pitkä, ihmelapsena hän aloitti laajojen teosten sarjansa 1960-luvulla. Mullistavia tietokoneavusteisia sävellyksiä on tosin vasta ensimmäiset vuoden 1982 paikkeilta. Murail ehdottomasti yksi aikautemme merkittävimmistä elävistä säveltäjistä. Tämä on yleisesti tiedossa. Murailista kirjoitettujen kirjojenkin määrä lasketaan varmaan jo kymmenissä. Tämän vuoden puolella hänen teoksiaan on soitettu konserteissa, jos ei päivittäin niin ainakin viikoittain, eri puolilla maailmaa.
  
Murailia kuunnellessa tulee surulliseksi, pikemmin hänen fantasiansa kuin lopputuloksensa takia: käsirrää selvästi että musiikissa edessä on vielä tuhat tasankoa ja miljoona kuoleman valtakunnan vartijaa. 

Persoonallisuus, kognitiivinen ja psykologinen käyttöliittymä. Moniin esoteerisiin opetuksiin kuuluu käyttöliittymärelativismi. Eli ymmärretään jokin käyttöliittymä aina välttämättömäksi, vaihtoehdoksi monista. Olennaista on kuitenkin mahdollisuudet ja toiminnot siellä alla.

IGGY POP

Todellisuudessa emme tiedä mitään. Mutta kaunis on vanhus joka puhuu järkevästi tärkeistä asioista. Iggy Pop nielee ravunpyrstön. Tiedän. Tiedän, että olen kokenut yhtä ja toista. Herännyt ja nukahtanut. Taas herännyt ja nukahtanut. Samoin kuin uneni pisaroi, pisaroi valve. Vanhus on kerran ollut nuori. Nuori ei välttämättä elä vanhaksi. Saavutettu hyvä on parempi kuin tuleva hyvä. Ja nykynuoriso ei sitä saavuta. Tuli vaan mieleen että tuli lenneltyä ilmat. Tuli roskattua meret, tuli myllättyä maat. Se siitä. Adiós, amigos. Me voy a mi casa. (Demokritosta mukaillen)

VARASTAMISEN VÄISTELY

Elämän eräänä mielekkyyden perustana pidetään sitä, kuinka välittömästi oman työn tulokset ovat nähtävillä ja nautittavissa. Mikä hyvänsä raataminen voittaa laiskottelun, kunhan ponnistelujen kohde on ulottuvilla ja sen tietää varmasti saavuttavansa (Demokritos).

Tarkemmin ajateltuna, jälkimmäiseen lauseeseen ei sisälly ajallinen välittömyys. On säveltäjiä, jotka raatavat kuusikymmentä vuotta saavuttaakseen työnsä tuloksen. Ja kun he sen saavuttavat he ovat sokeita näkemään ja kuuroja kuulemaan. Kukaan ei voi olla varma seuraavasta päivästä, saati vuosikymmenten kamppailusta.  > patentin kiertäminen
Kriitikkoni Aurinko otti päivän jutuistani nokkiinsa ja meni pilveen. Se sanoi:

Mielen kiittämättömyys aiheuttaa
loputtoman halun saada elämässä vaihtelua.
Tässä sitä sinulle.  

(Epikuros)

13.6.2018

niin suuri on maa
että se halkaisee
miehittäjänsä pään
tietoisuus
pilvenpiirtäjä
mielikuvitus
nyrkkeilyhanskat

VERKONSOLMU

Yhteiskuntaelämässä suuri erehdys on yhteismitattomien asioiden asettaminen samalle viivalle. Tämä erehdys pysyy voimassa voimakkaan erikoistumisen ja vähäisen rajojen ylittämisen takia. Yhteismitattomien asioiden pohjimmaisen yhteismitattomuuden voi havaita vain yksi tietoisuus, yksi ihminen, joka tuntee molemmat asiat. Samoin on yhteismitallisina pidettyjen asioiden suhteen. Yhteismitallisuus voi olla olemassa, mutta sen voi jälleen havaita vain yksi ihminen, joka tuntee molemmat asiat. Erikoistuminen ilman rajanylityksiä johtaa kontrolloitavaan, helposti sairastuvaan yhteiskuntaan, jossa ihmiset eivät pysty suhteellistamaan asioita.
 
90-luvulla Manuel Castelsin esiin tuoma kahden kulttuurin ongelma on itseasiassa voimakkaasti ylläpidetty yhteiskunnan lobotomiarakenne. Mitä yllättävimmät toimijat ovat syventämässä tätä rakennetta. Harvan näkee vakavissaan kyseenalaistavan sitä. Suomessa tämän kummallisen asian olemassaolo ei juuri tahoja huoleta, mutta sen paljastaminen älyttömyydeksi huolettaa sitäkin enemmän.

Ilmeisesti kahden kulttuurin ylläpitämisen motivaatio on paitsi puusilmäinen politiikka ja yhteiskunnan helpompi kontrolloitavuus, myös teknokraattisen yhteiskunnan loismaiset elämänmuodot. Loiselle, joka usein nähdään uhrina tai poliittisena häviäjänä, on tärkeä erottua isäntäkasvista. Ja isäntäkasvi on ihmissielu, joka tuhoutuessaan tuhoaa planeetan.
 
Yksipuolinen teknologianäpertely ilman laajaa elämän ymmärtämistä ja moninaisia muita aktiviteetteja, ei tee sielulle hyvää. Tämä näkemys ilman muuta torjutaan kieltämällä sielun olemassaolo (suomalaisilta; ihme kyllä ei ruotsalaisilta tai venäläisiltä). Monet näyttävät voimaantuvan yhä intensiivisemmästä ja kapeutuvammasta erikoistumisesta. Yhä harvempi voimaantuu laaja-alaisuudesta. Myös yhteisöt pyrkivät olemaan samanlaisuuden ja kapeuden tyyssioja. Aina etsitään samaa, ei toista. 
 
Me elämme kriisikapitalismissa, joka tarvitsee kriisiä. Se tarvitsee verta ja uhreja. Hipsteri ei tätä näe; katse on tarkka mutta valikoiva. Tuloerojen (tietoinen) kasvattaminen toimii yhteiskunnassa paitsi kilpailumoottorina myös solidaarisuutta rapauttavana tekijänä, joka helpottaa ihmisten kontrolloimista. Psykedeelikulttuuri ja -terapia voisi tietysti toimia tietoisuuden avaajana ja lisääjänä, mutta se nyt ei varmasti ole se myyntiargumentti meidän Orwellinsa lukeneiden päättäjien suuntaan.

"Mutta talousargumentit sen sijaan vetoaa päättäjiin. Sillä ei varmaan ole heille väliä niinkään, onko LSD huumeena vaarallinen vai erittäin vaarallinen. Mutta jos vaikkapa MDMA-avusteisella terapialla voidaan vähentää PTSD:n hoitokustannuksia merkittävästi niin yhtäkkiä päättäjiäkin voi alkaa asia kiinnostaa. Lääkekäytön yleistyminen on ensimmäinen askel. Se muuttanee yleisiä asenteita näitä aineita kohtaan."

Voi olla lyhyellä tähtäimellä. Mitä sitten tarkoittaa että hoidontarpeessa olevat sairaassa maailmassa tarvitsevat hoitoa vähemmän. Tarkoittaako se sitä, että he jotenkin tulevat terveemmiksi ja muodostavat sairaalle maailmalle poliittista tai tietoisuudellista vastavoimaa? Vai sitä, että sopeutuvat paremmin kuin ennen.
 
Mitä sitten tietoisuuden lisääntyminen tarkoittaisi? Se tarkoittaa sitä, että yhä harvempi ostaa nykypolitiikan narraation jatkuvasta sotilaallisesta varustautumisesta, viholliskuvienlietsonnasta ja taloussodasta, tai nykytieteen narraation maailmasta ja sen asioiden luonteesta, ihan perusfysiikankaan tasolla. Tietoisuuden lisääntyminen tarkoittaa sitä että itse tietoisuus paljastuu kummalliseksi ilmiöksi. Idealistisen empirismin kaltaiset hahmotustavat alkavat kuulostaa monen mielestä tenhoavilta. Nykyfysiikasta löytyy runsaasti idealistisen empirismin sukuisia käsityksiä aina säieteorioista vokselimalleihin. Vokseli (engl. voxel, sanoista volumetric pixel) on pikselin kolmiulotteinen vastine, kolmiulotteisen kuvamatriisin kuva-alkio. Fyysikko Leonard Susskind on puhunut hologrammimaailmoista ja hahmotellut mustien aukkojen voxelmalleja.
 
Näissä teorioissa, jotka kehittyisivät heti, jos ne saisivat kunnolla rahoitusta ja huomiota, on olennaista se, että materian luonne nähdään uudella tavalla. Tästä seuraa monia monituisia asioita, kuten se, että nykyinen materiakäsitykseen perustuvat ilmastomuutosanalyysit asettuvat kyseenalaisiksi. Jos itse materiaalinen todellisuus joutuu kyseenalaiseksi, ei ole ehkä paljon virkaa erilaisilla monimutkaisilla laskelmilla sen suhteen miten Ragnarök etenee.
 
Fossiilitalous on sekin vain tapa kontrolloida ihmismassojen energianhinnan avulla. Koska universumi on täynnä energiaa, voitaisiin jos teoria kehittyy, nähdä tapoja hyödyntää vapaata energiaa. Voitaisiin unohtaa aurinkopaneelien ja tuulivoimaloiden kaltaisen fossiilisen polttoaineen jatkeet.
 
Mitä tulee ilmastonmuutosanalyyseihin, tilanne saattaa jo nyt olla pahempi kuin kriittisimmät laskelmat osoittavat. Ekosysteemin ja lajien tuhohan on selkeämmin laskennallinen fakta kuin koko pallon ilmaston epälineaarisuudet. Ehkä tulemme — deeleillä tai ilman — oppimaan jotain olennaista siitä mitä on ihmisen tietoisuus, kollektiivinen tietoisuus, synkronisiteetti ja tämä elävä orgaaninen uni, jota maailmaksi kutsutaan.
Maailma on huvipuisto jumallille.
Ihmisille siitä ei saa hyvää
vaikka rima laskettaisiin
annettaisiin loputon tasoitus.

KONE ON PAREMPI KUIN TEKNOKRAATTI

Ihmiskunnan päämäärä on edustuksellisesta demokratiasta vapautuminen.

Kone on aina parempi kuin aines "teknokraattisen yhteiskunnan poliittinen päättäjä", koska kone sentään toimii konemaisen julmasti aina, mutta ihminen pahentaa väärien päätöstensä tehoa pikkumaisuudella, kavaluudella, korruptoituneisuudella, pahansuopuudella ja kostonhimolla.

Muistuttaisin, että tämä meidän järjestelmä on kuitenkin sellainen, että "tiedettä" on lopulta korkeintaan objektiivisimmat empiiriset luonnontieteet. Muu tiede kyllä taipuu poliittiseen ohjaukseen ja tahtoon, kuten tässä viime vuosisadat on havaittu. Se taipuu varsinkin sellaisissa kohdissa kuin psykedeelitutkimus. Ainesta, jota kutsumme poliittisiksi päättäjiksi, ei ole enää aikoihin voinut painostaa (ainakaan kriisitilanteessa, ja kapitalismi on koko ajan kriisitilanteessa) muulla "tieteellä" kuin periaatteessa teknologialla, joka osoittaa tieteellisten havaintojensa totuuden itse toiminnassa, ja joka vääntää yhteiskuntarakenteen uusien keksintöjensä uskoon ilman että sitä erityisemmin kysellään keneltäkään, paitsi ehkä kuluttajilta. Teknokratiassa demokratia on sentään totta kuluttamisessa ja omiin kulutustottumuksiin vaikuttamisessa. Siksi se on parempi kuin muuten täydellinen tyrannia. Sanomattakin on selvä, että kaikelle muulle tieteelle aines "teknokraattisen yhteiskunnan poliittinen päättäjä" on immuuni.

Kunhan tuulet pariin kertaan muuttuvat, nämä perusasiat palautuvat mieliin. Kuulin sellaisen mielestäni valistuneen käsityksen, että deelikultuuri pitäisi pääsääntöisesti pitää statukseltaan salassa ja maanalaisena, ihan sen itsensä takia. Tämä ymmärrettynä poliittiseksi realismiksi: tuulilla on tapana kääntyä jyrkästikin. Ja tuulista ei kannata jäädä riippuvaiseksi kun on kysymys ihmisen hengen elämän kannalta näin keskeisestä asiasta. Länsimainen esoteerinen traditiohan on juuri tämän poliittisen realismin traditio. Niinpä julkinen esilletulo, manifestit, vakuuttelut "meidän" kasvavasta vaikutusvallasta ja myönteisistä mielikuvista siellä ja täällä ignoranttien ja asiaan tuntemattomien keskuudessa, saattavat katalysoida huonoa kehitystä.  Kaikkialla missä on julkisuutta ja rahaa on totaalinen kontrolli, ja paha trolli.
 
Kysymys siitä onko psykedeelit vaarallisia, on mielestäni sama kuin kysymys siitä onko maailmaan syntyminen vaarallista. Kokemuksia, käsityksiä ja tutkimuksia varmasti löytyy puolesta ja vastaan, mutta mitä sitten.





Koko maailma ei ole hullu. Linnut vielä laulavat järkevästi. Kuin maalaisivat kiinalaisella tussilla intialaista mattoa.

MAAILMA ON SUURI ITSESYYTÖS

Solipsististen visioiden kanssa kamppailevan täytyy muistaa, että tämä läpikotaisin uuvuttava teatteri on "mielen" luomus. Hän voi syyttää kaikesta vain "itseään", mikä ikinä "itse" tai "mieli" onkaan.


Ainoa uskonasia on tämä maailma. Onko se olemassa. Ja jos on, niin miten.

KOLONIALISMIN SIVISTYSHANKE

Luova työ poliittisen ohjelman ulkopuolella on aina puuhastelua stalinistinen systeemin varjossa. Olipa systeemi mikä hyvänsä, sen ainoa tarkoitus on kontrolloida, tukahduttaa ja alistaa. Mikään omalakinen ei voi kasvaa kovin korkealle ellei sitä ole kirjattu poliittiseen ohjelmaan. Systeemin miehen vertauskuva on sielujenostotyötä tekevä vanhatestamentillinen Saatana. Ainoa kilvoittelu ja käsirysy käydään siellä missä Saatana liikkuu: että kelpaa sen puheille ja saa sieluriepunsa myyntikuntoon parasta ennen päivämäärään.


ANTIKULTTUURIN PIIRTEITÄ

- Kaikki toiminta on puhtaasti egoistista. Jooga- ja hippihömpötys on tuotu kätkemään tätä.

- Tekijät eivät ihaile tai kunnioita toisiaan, eivät missään tilanteessa tunnusta vaikutussuhteista, paitsi geneerisimpiin operatiivisiin maailmantähtiin.

- Uskottavaa kritiikkiä ei esitetä.

- Yhteistyöt perustuvat rahan koossapitävyyteen. Voimaantumista erilaisuuksien synergiasta ei ole. Käsitys harmoniasta vastakohtien liittona on olematon. Ryhmät muodostuvat toistensakaltaisista, identtisistä ohuista persoonallisuuksista, joissa ei ole todella syvää ristiriitaisuutta, joka voisi purkauta traagiseksi harmoniaksi tai traagiseksi musiikiksi. Kulttuuriset pääomamuodot ovat hiuksenohuita ja aina alisteisia rahalla tapahtuvalle säätelylle.

- Rahan koossapitävyyden vastinpari on rahan hajottavuus. Kaikki spontaanit yhteistyöt ja liitot rikotaan mahdollisimman epätasaiseksi tehdyllä tulojen jaolla ja varsinkin kohtuuttomilla palkitsemisilla. Antikulttuuri tärkein tunnusmerkki on se, että toimijat ovat absoluuttisen sokeita ja kritiikittömiä tälle ilmiölle, jossa itse ovat mukana ja moottoreina.

- Toimijoiden toisaalta epä-älyllisestä itsetiedottomuudesta ja itsekritiikittömyydestä tai silkasta piinkovasta torjunnasta tai sopeutumispaineesta syntyvä äärimmäinen epätodellisuuden ja psykedeelisyyden vaikutelma. Energiasuhteiden ja energiavirtojen dynaamisuuden puute.  

- Esittävä taide on (pohjavirtauksen tasolla, spirituaalisella tasolla) tukahtunutta ja migreenisen tylsää. Ilmiasun tasolla hyvinkin päinvastaista.

- Taiteellinen pääoma, synergia ja väkevä, vapauttava henki ovat kokonaan poissa.

- Toisaalta tietyissä piireissä erinomainen herkkyys alkuvoimaisuudelle. Mutta sitä ei suinkaan oteta ilolla vastaan, kuin pintapuoliesti. Tosiasiallisista toimintadiskursseista syntyy vaikutelma, että tietyllä taholla asioiden tilaa kontrolloidaan herkästi, tiukasti ja keskusjohtoisesti. Tukahtuneeseen tilaan ollaan erinomaisen tyytyväisiä. Sitä, siihen syntymistä, kutsutaan lottovoitoksi, mitä se tietysti onkin, muutamille harvoille.

- Todella väkeviä, itsenäisiä ja vapauttavia persoonallisuuksia ei milloinkaan kokoonnu yhteen enempää kuin kaksi outsideriä valittamaan apurahoituksen puutettaan.
 
- Ihmiset eivät kokoonnu spontaanisti tekemään asioita yhdessä. Kaiken takana on koko ajan jokin taloudellinen ja materiaalinen järjestely ja järkeily. Muuta pidetään naiivina harrasteluna.

- Taidekoulutus on sodassa intohimoa ja spontaanisuutta vastaan. Koulutuksella rakennetaan asiantuntujoiden sotajoukkoa, joka TORJUU vapauttavat ja uudistavat hengen ilmaukset. Naiiviuden vastaliikkeellä, asiantuntijuudella ja ulossulkemisella lyödään ja tukahdutetaan vapauttava, naiivi nerous, olemattomiin. Kolmatta voimaa ei ilmesty.
 
- Aitoa kulttuuria jäljitellään ironisoiden ja retroilleen. Kaikille on selvää, että aitoudessa ja neroudessa on jotakin hassunkurisen haurasta, joka ei lähimainkaan kestä sitä lippalakkipäiden saatanallista paskapainetta, jota tämän todellisuuden rakenteellinen ja kulttuurinen tila edustaa.
 
- Ruohonjuuritasolla taiteen henkistä perustaa aivan aidosti ei ymmärretä, se on unohdettu kokonaan; norsunluutornissa toisaalta sitä vihataan ja se torjutaan heti, jos se tulee esiin.

- Missään ei tapaa ketään, jolla olisi mitään sanottavaa. Sosiaaliset kentät kuhisevat urkkijoita ja operatiiveja. Mielenkiintoiset ihmiset makaavat pimeissä kammioissa kovassa masennuslääkityksessä. Poliisit ovat hyvässä lihassa. Lippalakkitähdet jatkavat turhaa touhuaan, joka nyt ei selvästikään vaikuta asioiden kulkuun.

REALITY KINGS

Castanedalaisten kosmogonian ydin on solipsistinen idealismi ja empirismi melkolailla siinä muodossa, jossa piispa Berkeley sen ilmaisi. Näiden todellisuuskuninkaiden havaintojen perusta ja siis havaitun maailman perusta on yksinomaan havaitsijan oman kokoomapisteen paikka.

Ainetodellisuus on hengen ilmiasu, pohjavirtaus on itse henki.  Antiikin automistit Epikuros ja Demokritos puhuvat ihmisten atomeista ja jumalien atomeista. Pohjavirtauksen näkökulmasta jokainen ihminen on verhontupsu. Jumalan hiuksien alta maailmaa havaitsee se mikä eniten on olemassa. Hän on se joka tämän maailman uneksii. Ja tämä on lyhyesti koko klassisen romaanin teoria. Mitä muuta Leo Tolstoi tai Proust muka tekee.

Äkkiseltään Castanedan filosofinen asetelmallisuus saattaa tuntua puhtaasti fiktiiviseltä ja fiktiivistä mielikuvitusta kiihottavalta (näin myös väittää asian olevan Castanedan exvaimo Margaret Runyan Castaneda). Niille, jotka ovat kokeilleet ayahuoscan tai harmaliinin kaltaisia luonnonlääkkeitä, näkökulma saattaa olla astetta puhuttelevampi.

Nykyfysiikasta löytyy runsaasti idealistisen empirismin sukuisia käsityksiä aina säieteorioista vokselimalleihin. Vokseli (engl. voxel, sanoista volumetric pixel) on pikselin kolmiulotteinen vastine, kolmiulotteisen kuvamatriisin kuva-alkio. Fyysikko Leonard Susskind on puhunut hologrammimaailmoista.
 
Castanedalaista unityötä tosissaan kokeilevat saattavat nopeastikin havahtua siihen ällistyttävään havaintoon, että Castanedan tätä aihetta koskevat pitkälliset ja outoudessaan kammottavat kuvaukset eivät ole kokemuksen kannalta pelkästään fiktiivisiä.


11.6.2018

MISSÄ MIELI ON

Solipsismin vallassa oleva uskoo, että mieli voi tuottaa maailman kaikkine ihmeineen, yksityiskohtineen ja historioineen. Siihen hän ei usko, että voisi taiteen tai muun keinon avulla vaikuttaa maailmaan. Vaikuttajat ovat osa mielen lavastusta, mutta mieli itse ei ole. Maailmaan ei vaikuta taide vaan mieli, joka kaiken luo. Taidetta hän tekee itselle, muistaakseen itsensä. Sen, missä mieli on.
Huominen on tätä päivää lämpimämpi.

10.6.2018

Luin urheilukentän verkkoon kiinnitetystä tiedotteesta, että Elmer Niklanderin maailmanennätys kiekonheitossa 1913 yhteistuloksella 90,13 metriä (oikea käsi 45,57 metriä ja vasen käsi 44,56 metriä) on voimassa edelleen.
Joppe taas vauhdissa. Kappale ei ole välttämättä mitenkään valmis, mutta kertoo aika hyvin stereäänen (puhumattakaan spatiaalisesta tilaäänestä) tulevaisuuden mahdollisuuksista.

8.6.2018

TUHRUTATUOINTI

Pirkko Arstila valittelee Ilta-Sanomissa ihmisten tyhmyyttä tatuointien kanssa. Otetaan suuria tatuointeja herkille alueille kuten kaulaan ymmärtämättä miltä ne tulevat myöhemmin näyttämään. Arstila ei taida olla tietoinen, että tämä asia on jo maailmalla osa tatuointikulttuuria. Venäläinen ystäväni toimii Prahassa tatuointitaiteilijana. Hänen asiakaskuntansa koostuu pelkästään tyhmistä ihmisistä, jotka haluavat maksaa siitä, että heidän ihonsa tuhritaan laajalti. Tuhrutatuointi ei muuksi muutu iänkään myötä yhtään rumemmaksi.

On taas kesä, suviuunot kesälaitumille.  Japanilaismummot täyttävät satamat sankoin joukoin. Kiire on, kiire on, aurinkolasit päässä mummoja taluttamaan keskustaan.

Viisikymmenluvulla aikansa Jorma Ollilan työhuoneen seinillä oli Joel Lehtosen kuva. Kaikkina aikoina lähimenneisyys on mustavalkoinen. Aika on niin kuin se suvaitaan renderöidä. Jälleensyntymä ei vapauta aikakaudesta.

KOSTO

James Hirvisaari istuksii niiden sadekesien kylmänä juhannuksena hämärässä savusaunassa pitkät takkuiset hiukset silmillään. Sillä hiukset muistavat kaiken. Loukkauksen kärsiminen on taito sinänsä, mietiskelee James. Itse viillän loukkausta vastaavasti omaa kehoani. Pitkäiläisyyden salaisuus, niin uskon, piilee tässä. Jokainen suvakin röyhkeä sana on syväviilto jonka minä otan vastaan tyynesti. Ketään ei voi pakottaa suvaitsemaan kulttuurinsa hävitystyötä. Sietää pitää niin kauan kuin lait yleiseltä hulinalta ovat voimassa. Omaan kehoon tukkimiehen kirjanpidolla merkityt loukkaukset voi aina joutohetkinään laskea ja elähdyttää itseään koston -- vaikka sitten miten kaukaiseen tulevaisuuteen oikeaa hetkeään odottamaan siirretyn -- ajatuksella. Ihminen elää rakkaus sydämessä ja rauha mielessä. Kristittyjen jumala on armollinen ja ankara. Jumala suvaitsee, ihminen sietää.

7.6.2018

LÄHDEVESIJUOPPO

Haen lähteestä vettä joka päivä. Minusta on tullut lähdevesiaddikti. Joskus otan mukaani peilin ja pitelen sitä lähteen pinnan alla. Peiliin ilmestyy salamanteri, pohjavirtauksen olento, joka näkee ilmiasujen läpi. 

PUOLUEPOLITIIKAN JOUTSENLAULU

Hyvinvoinnin mittari on se, kuinka monta trollijäsentä pääpuolueilla on varaa palkata Paavo Väyrysen uuteen puolueeseen. Kun kaikki muut paitsi Paavo ovat palkallisia trolleja, on hyvinvoinnin korkein taso saavutettu.
Castanedan tuotannon voi ajatella yhdeksi laajaksi jännitysromaaniksi, yhtämittaiseksi todellisuuden perimmäisen luonteen auki kerimiseksi. Toisaalta sitä voi tästä syystä kritisoida kerronnallisesti suoraviivaiseksi loputtomaksi labyrintiksi. Jännistysmomentti perustuu psykedeelisen kokemuksen ytimessä olevaan verhojen riisumiseen, siis paljastumisen prosessiin. Koukkuna pohjavirtauksessa ja moottorina ulapalla on jatkuva eksistentiaalinen pahaenteinen aavistus, jota päähenkilö kokee ja jota voi helpottaa vain tietäjänoidan Don Juanin ja Don Genaron seura ja opetus. Pahaenteisyyden lähde on todellisuuden perimmäinen luonne, jonka vähittäinen paljastuminen ei ole yliopisto-opintojen tapaista melko hidasta ja yllätyksetöntä puurtamista. Kun antropologian tohtori Castaneda on kerran astunut don Juanin maahan piirtämän viivan yli, kerran antanut luvan ja halunnut jäädä noitien maailmaan, ei paluuta enää ole. Noitien selityksen paljastuttua on jäljellä pohjaton kauhu ja suru: sen käsittäminen että sielujenvälinen empatia ja rakkaus on ainoa mikä todella on. Muu on universumin verhontupsua.
           
Kun todellisuuden luonne paljastuu jatkuvalla syötöllä toiseksi, varmuudet ja konseptit lakaistaan pois yhtä mittaa. Universumin jatkuvan uudelleen tulemisen mahdollistaa se, että Castanedan kosmogoniassa kausaalisuuden laki on hyvin heikosti jos ollenkaan voimassa. Piirre, joka ei välttämättä tee pelkästään hyvää lukijan mielenterveydelle. Evoluutio ei ole valmistanut meitä tällaisen ajatuksen kohtaamiseen. Ihmisen ajallisesta mittakaavasta käsin universumi majesteetillisine luonnonlakeineen päinvastoin vaikuttaa liiankin arvattavalta ja luottamusta herättävältä.

On temppu pitää postmodernin lukijan mielenkiinto yllä tällaisilla eväillä yli kolmen tuhannen kirjoitussivun läpi. Vaikka tekstin totuusarvo ei olisi muuta kuin "mitäpä jos" -tyyppistä fiktiota, sen mielikuvitusta elävöittävä voima on kiistaton. Olipa kehitys kehittynyt miten pitkälle hyvänsä, on ihmisellä silti hullunkurinen taipumus pitää asioita pohjimmiltaan yksinkertaisina, koska asiat sujuessaan vaikuttavat meistä yksinkertaisilta. Kuitenkin se, mistä ja miten maailmat ja asiat, me itse mukaan luettuna, konstituoituvat on jotakin muuta kuin meille ymmärrettävää ja yksinkertaista. Tästä syystä me olemme usein irti perimmäisestä tarkkaavaisuudesta ja siten (gurdjiefflaisesti) unen vankeja.

Näköalattomuus on tunnetusti tehokkain rauhoittava lääke. Orja pysyy onnellisena kunhan ei näe kaukaisia maita, tuntemattomia maailmoja tai mitään muutakaan levottomuutta herättävää. Jos ainetodellisuuden spektaakkeli kaikesta yrityksestä huolimatta alkaa rakoilla näkyviin, on länsimaissa alkoholi tyypillisin siihen vaivaan käytetty lääke. Alkoholi (ja siihen kuoleminen) on meillä hyväksytty tie ulos orvanpyörästä. Don Juanin opetuksessa vain soturin moitteettomuus on kestävä tapa kosmisten uutisten vastaanottamisessa. Vain "impeccable warriors don't lose their marbles". Lopputuloksena saadaan, jos nyt ei noita, niin ainakin kelpo satusetä.
 
Frank Zappa sanoo, että silloin kun levy-yhtiöiden johdossa olivat paksut sikarimiehet, jotka eivät "tienneet mikä on hyvää", mutta kokeilivat kaikkea, asiat olivat paremmin kuin 60-luvulla kun kuvioihin astuivat hipit jotka "tiesivät mikä on hyvää". Muutama erikoisempi kokemus, ei tuottanutkaan sitä toivottua lopputulosta, että oltaisiin nähty yhä selvemmin ja kunnioittavammin se kuinka vähän "me todella tiedämme". Päin vastoin, maallisen elämän tasolle tuotuna psykedeelisistä kokemuksista seurasi se, että alettiin tietää entistäkin enemmän, ei omista vaan nimenomaan toisten asioista.

Nuoren kulttuurin ongelma on narsismi.  Uusia ääniä ei tunnisteta ja jäljittelijöitä tuetaan narsistiseen tuhoon saakka.

Ihmiset jotka vaativat toisilta suvaitsevaisuutta ovat joko valheellisia tai pahantahtoisia.  Kenenkään ei tarvitse suvaita oman kulttuurinsa hajoitustyötä. Sen sijaan sietäminen on se mitä voidaan lakien puitteissa vaatia toisilta ihmisiltä.

KANINKOLO

Psykedeelinen kokemus on välitilakokemus. Syvällä maailmojen sisällä sitä ei ole. Mutta mitä lähemmäksi reuna-aluetta tullaan, sen voimakkaammaksi se muuttuu. Shamanistisessa loveen lankeamisessa olennaista on portti tai tunneli, joka todella johtaa toiseen maailmaan, ei välitilan visuaaliset elämykset ja harhakuvat itsessään. Kun toiseen maailmaan päädytään, se on aisteille yhtä vakaasti olemassa kuin tämä maailma tai castanedalainen unityöskentely: itseä nipistämällä sitä ei havaitse harhaksi.
 
Neuvostoliiton hajotessa Venäjä oli koko 1990-luvun kollektiivisessa psykedeelisessä välitilassa. Olen kutsunut tätä suurimittakaavaisen kollektiivisen ja yhteiskunnallisen siirtymäriitin tilaa psykedeliatunneliksi ainakin vuodesta 1998. Tämä tunneli muistuttaa eläimen, esimerkiksi näädän koloa metsässä, jonka syvyyksiin shamaani vajoaa langetessaan loveen.
 
Keskusteiluissa Alexander Duginin kanssa olimme muutama vuosi sitten yhtä mieltä ainakin siitä, että geopoliittisen rajan nopea ylittäminen esimerkiksi lentokoneella vastaa shamanistista loveen lankeamista. Mutta tämän voi havaita vain ihminen, jolla on erityinen shamanistinen herkkyys. Dugin tunnetaan meillä lähinnä mustavalkoisesti ajattelevien poliittisten kiihkoilijoiden keskuudessa, mutta 1990-luvun hulluina vuosina Dugin kuului säveltäjä Sergei Kuryokhin taiteilijaseurueeseen esiintyen performanssitilaisuuksissa.
  
Vaikka Duginista olisi mitä hyvänsä mieltä, hänen argumenttinsa psykedeliaa koskien on pitävä: yksinapaisessa maailmassa ei ole välitilaa. 

6.6.2018

Venäläisessä arkkitehtuurissa on nyt ainakin keksitty se idea (Project Baltia 2-3/2017), että arkkitehtoonisen mestariteoksen, esimerkiksi Stonehengen, Parthenonin tai Aallon Villa Mairean voi kopioida identtisesti, point-to-point, ilman että alkuperäiseen yritetäänkään lisätä mitään. Arkkitehtuurin laatu on yksityiskohtien kopioinnin laatua. Venäläinen eklektisyys saattaa olla tulevaisuudessa juuri sitä, että maailman mestariteokset kopioidaan täyttämään rannatonta infratruktuurin perusmaisemaa tietenkin alkuperäisteoksien ohella.
Näillä seuduilla Paholainen vaeltaa vaalen naisen hahmossa ja kolkuttaa ikänsä säntillisesti eläneiden isäntämiesten, yksinäisten miesten, poikamiesten, vanhojen äitiensä helmoissa eläjien oville. Suuririntaisen Kuoleman hahmossa se ehdottaa rakkauden ja perhe-elämän iloja, ehdottaa luomuviljelyä ja eettistä karjankasvatusta. Se ehdottaa juopottelua yhdessä mykkyrässä niin ettei kukaan enää ota selvää ketä on kestivieraana. Eikä siinä kestä montaa vuotta kun se jo taas lähtee kiertämään. Lehmät huutavat navetoissa omaan lantaansa hukkuneina.
Ei pidä kysyä
onko ihminen vapaa
vaan onko hän oikea.
Jos hän on oikea
ei ole merkitystä sillä
onko hän vapaa vain ei.

5.6.2018

WARRIORS' ROAD

Kaikkihan sen tietävät että rakastunut ihminen ei ole oikeustoimikelpoinen. Kuukausien ayahuoscaretriitit Amazonilla on käytävä läpi, jotta voisi kerran  ajaa Pulkkilanharjulla kuunnellen suomirokkia  täydessä ymmärryksessä. Kokemus on niin alkuperäinen, että Nipa Neumannin ääntä kuuntelee vieroksuen kuin uutta covervesiota aina Kirjoitan kappaleen ensimmäiseen kertosäkeeseen asti, jossa tietoisuuteen lyö läpi alkuperäisyyden vääjäämättömyys. Sen jälkeen jatkuu näin:

"uneksin intiaanista joka mua opettaa
Että ihmisillä on siivet ja rakastavaisilla luvattu maa
Tuo vanhaa intiaaninainen rukoilee unessa puolestani
Se sirottaa liekkeihin tuhkaa ja minä näen sinun kasvosi edessäni
Heräään siihen kun saluunastani juoksee joku pois
Se ei ole aave joka mieltäni kiusata vois
Minä tiedän että olit täällä jossakin
Ei ole niittyä eikä vettä joka omenapuutamme kaastelisi kauemmin"

Heinolan maalaiskunnan ja Asikkalan rajalla järvi-Suomen pimeässä korvessa tästä olisi hyvä Apulannan jatkaa:
"Viime yönä minä ymmärsin
Että mitä se tarkoittaa
Joku toinen on jumala
Ja minä en"

Asikkalan kauniissa vanhassa keskustassa kirkon kohdalla voisi lähteä Anssi Kelan Kaksi sisarta:
"Toisen kanssa lensin taivaisiin
Leijuin kauneimpiin uniin
Toinen taas mukanaan veti mut helvettiin
Silti kadu en kumpaakaan"

Nousussa Eput laulavat Viherän joen ja siinä korkeimmalla kohtaa, kun Pate Mustajärvi avaa äänensä ja laulaa Suuren tulevaisuuden "älä pelkää nuori sydän", paatuneinkin sydän sykähtää.

Korkeinta kohtaa voisi seurata Juliet Jonesin Sydän:

"Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?
Rakastuvat pitkätukkahulttioihin,
Petollisiin kulkureihinkin.
Ja pilvilinnan rakentajiin,
Unelmoiviin työnvieroksujiin." 
"Ja sehän tässä huolestuttaa,
nyt kuinka meidän kunnon miesten käy?"

Odottavaisesti positiiviset ja uteliaat tunnelmat pyyhkisi Maija Vilkkumaan ylimielinen  Satumaa-tango, sillä renttujen aika on ohi

"Sä tahdot paljon muttet mitään saa
Ja sun turha on huutaa ja mahdotonta valittaa
Yö kaikki ääriviivat vääristää
Ja tämän tyyppiset tapaukset tutkimatta jätetään
älä sano mitään, mua ei kiinnosta
Mä ammun sua haulikolla, suljen sut vankilaan
Sä et tiedä mitään, isäs joutunut ei sotimaan
Mä oon kontannut niin kauan että voin tehdä mitä vaan"

Feministisen hapatuksen jälkeen tiettyä suoraviivaista inhimillistä koskettavuutta olisi Timo Rautiaisen kappaleessa Isä ei jätä:

"Sun vierelläsi kävelen
niin kauan kuin pyydät jatkamaan.
Niin pitkälle kuin kykenen
sitten tietäsi yksin lähdet kulkemaan."

J. Karjalainen jatkaisi salaperäisellä kappaleella Hän, jonka seksuaalisen transsin tunnelmat avautuvat kokelaalle nekin kokonaan vasta nyt. Mopo lähtee käsistä ja ollaan Kolmannen naisen Lautalla ajelehtivissa maisemissa:

"Päivän kauempana lapsuutta
päivän matkan kauempana kotoa
ja rivin kauempana totuutta 
Yhtä paljon tänään kaipasin
yhtä paljon tänään kuin eilenkin
yhden löysin yhden kadotin"

Don Huonot tarjoaa tilanteeseen lääkkeeksi psykedeelistä trixtermoralismia Riidankylväjällä:

"Mä en tiedä mitään jos et
Säkään tiedä mitä sinusta kerrotaan
Särkyneitä sydämiä kaikkialla tallaat missä kuljetkaan
Tee jotain tolle sun päälles,
Ennen kuin se myrkyillään sut selättää
Kohta et viereltäsi löydä yhtään ystävää
Kun sä sait ne keskenään riitelemään"

Sitten olisikin jo Apulannan Aggression vuoro:

"tää on hengen kuolio, ollut pitkän aikaa jo
täss on kaikki olemukseltaan väärää
haavekuva, hauraus ja haavoittuva
enkä mä väitä enää olevani muuta kuin
tiivistynyt huokaus"

Ja niin jää taakse jonnekin tuhansien järvien keskelle Pulkkilanharju yhä syvemmän kaihon ja kaipauksen helminauhassa kimaltelevan helmen seuratessa toistaan. Jos sen paikan osoitetta joskus kysytään, paina mieleesi kansallismaisema: siinä kaikki mitä jää.


Sillä aina ja kaikki on kovaa settiä kun on rauha ja rakkaus sydämessä.

3.6.2018

KARHUJUMALA ILMESTYY




Taivaankappale hehkuu

Polttopuu nukkuu ja hymyilee

Annostelen kuvitteelliseen kehooni

kuvitteellista kemiaa, jonka määrällä

on enintään kuvitteellinen vaikutus.

Kutsu on kutsu, vaikka hiljaisella

äänellä lausuttu.

Karhujumala ilmestyy liekeistä

se uhraa oman kehonsa

elämänpuun, haukottelee, avaa silmänsä

auringon laskun hetkellä.
 
Ilmeetön ilme kertoo että

tänään päättyy pitkäksi venähtänyt

väärän kuninkaan päivä.

Pitkällisen kamppailun jälkeen antaudun

karhulle, voitan pelkoni

Se tulee lähelle, tulikuuma hengitys

tuntuu kasvoilla, se voisi ahmaista

pääni kuin puolukan. Kitaansa se voisi ahmaista

ihmispäät ja tuottaa maailmanlopun.

Siihen sillä on valta ja voima.

Silmät hehkuvat, kasvot tarkentuvat, muuntuvat

voimakkaammiksi, symmetrisiksi, graafisiksi.

Se on elävä tulikarhu, joka ei osaa hymyillä

Rauhallisesti suljen silmäni

karhun kuuma hengitys karvoillani

lakkaa kuin hierofantin kuiskaus.

Kun avaan silmäni, karhusta ei näy jälkeäkään.
Karhujumala opetti siitä, mikä ero on pahalla teolla ja pahalla ajatuksella. Kummastakin pitää tehdä samanlainen tili karhun kasvojen edessä. Tilanne on yhtälailla vaikea olipa kyseessä elämää halventava tai pilkkaava ajatus tai teko. Mutta jos se on vain ajatus, niin sen jälkeen kun rangaistus on täysimääräisesti kärsitty, sitä ei enää ole. Se on poispyyhitty. Rangaistuksen jälkeen tilanne on siis helpompa. Mutta jos paha asia on teko, se on ennallaan rangaistuksen jälkeen: sitä ei poispyyhitä mitenkään ja rangaistus tulee loputtomasti yhä uudelleen ja uudelleen. Tämä on tutkimaton maailma. Tämä on taikamaailma sanoo karhujumala. Älä tapa kun et koskaan voi oppia tuntemaan tappamisen merkitystä ja hallitse ajatuksesikin.
  
Karhujumala sanoo: 

Älä tapa sitä mitä rakastat
Älä tapa äitiäsi
Älä tapa isääsi
Älä tapa veljeä
Älä tapa siskoa
Älä tapa vaimoasi
lapsesi äitiä, äidinrakkautta
älä tapa
lastasi
eläintä, kasvia, kiveä
Älä tapa sitä mitä rakastat


Työ ihmisen tiellä pitää. Tässä uutta työläisrunoutta Virosta. Kaikki kapitalistisen työn syvimmästä olemuksesta ja vähän enemmänkin. Katso lyriikat tästä.

 

2.6.2018

Tragedia on ihmisen erehtyväisyys: ylevän houkutus kostaa virhe virheellä, ei oikein tekemisellä. Alhaisen tarkkanäköinen houkutus palkita hyvä pahalla: ei ole erehdys heittää kiitollisuudenvelka selästä. Ihmistä voi auttaa vain oikealla hetkellä. Avun suuruus määräytyy hetken mukaan, jolla sitä tarjotaan. Hengenpelastusmitalinmetsästäjä työntää veneen vesille vasta kun avunhuudot järvellä ovat päättyneet.

SUURI PETTÄJÄ

Etanan päämäärä ei ole kommunikaatio

tai kaupankäynti, vaan tutkia filosofiaa

mahdollisimman tarkasti


Jälkijoukon viimeinen mies

on liian hidas astumaan ansaan,

hän vetää toiset ylös ansasta.


Tämänilmaisessa voittaa se

mikä tänne jää ja häviää se

mikä siirtyy tuonilmaiseen.

 
Maailma ei siinä häviä eikä voita.


Valkoiset tiikerit ovat harvinainen rotu.
Niitä arvostetaan siksi hyvin vähän.
Mitä tekee yhdellä sotamiehellä.
Mitätöinti on jopa liioiteltua kun valkoiset
tiikerit vihdoin katoavat länsituuleen.  

Ovat valkoiset tiikerit kadonneet.
Ja kun ne on tapettu, on meidät siirretty marginaaliin.
Me tapoimme ne. Me olemme nyt tuonilmaisessa.
Ne jäivät tämänilmaiseen, tiikerit
jatkavat tappajiaan valoisammassa maailmassa liittolaisineen.
   
Se on puolustussodan ja hyökkäyssodan ero
kun vastassa on yhdenvertainen peto.
 
Eddassa, kun aurinko eräänä keväänä hämärtyy
on erikoinen sää ja pikkulinnut sekaisin

Pelästy maailmaa jonka omit.
 
Että päivien päättyminen tarkoittaisi tarinan päättymistä.
Vain käsikirjoitus päättyy. Sivu päättyy. Sana päättyy
ja tarina putoaa sen raunalta kuin laivasta.
Laiva katoaa sumuun. Tarina jatkuu.
   
Uri Geller ampui jordanialaisen sotilaan.
Nautinnollisesti, hätäilemättä hän hänet ampui
sekunnin tuhannesosaa miettimättä.
Aseen rekyyli siirsi hänet tuonilmaiseen
ja me. hänen seurueensa ja yleisönsä,
siirryimme hänen mukanaan
minne ikinä hän siirtyikään,
jotta hän voisi meitä opettaa.
 
Se oli aivan samanlainen kuin edellinen Jeesus.
Mutta ilman jordanialaista. Gellerin tarina jatkuu
lehden kääntymättä, lusikan taipumatta.
Jordanialainen kirjoittaa omassa verihistoriassaan
omalla verellään, tämänilmaisessa, jossa Gazan kaistale on vapaa.
Vain meidän tarinassamme Palestiinalaisille
kirjoitettiin verinen loppu. Se ei ole totta.
Se on fiktiota.
  
Katso Uri Gellerin kasvoja, katso hänen sormiaan,
katso hänen temppuaan läheltä,
vie omat lusikat mukanasi.
    
Tässä on opettavainen sävy kuin Jumal-Eddassa
silti sanon: älä tapa. Siirrä itseäsi pois
tapahtumien tieltä niiden haalistuvaan marginaaliin.
Älä tee taikaa, jossa voitto tarkoittaa etääntymistä.
     
Me pysymme tässä tai lähdemme eteenpäin
rakkautemme mitassa. Se riippuu siitä kuinka paljon
rakastamme sitä mikä ei päästä meitä otteestaan,
kuinka suurella voimalla riuhtaisemme siitä joka pettää.
       
Älä eristä itseäsi antamalla voittoa sille, joka ei ole olemassa.
  
Älä luule, että se olet sinä, joka kuolisi oman kätensä kautta
tulisi olemattomaksi olemattomuutta tarkoittavalla teolla.
 
Älä jätä meitä pimeyteen
 
Luota rakkauteemme

keväässä

suden nielemä kuu, valontäysi kita

kidassa toinen valonnopeus

ja välimatkat meren yllä

valo näyttää hyvältä

mutta Kuuta ei näy

mihinkähän se Kuu on kadonnut, kysyt

hämmästystä teeskennellen

hyvät ihmiset asuvat kaukana

merten rannoilta

hengittävät siellä halutuinta ilmaa

juovat halutuinta vettä

koko luonnottoman pitkän talven

sodanjumalien kuolemasta

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com