4.7.2018

LASSI HYVÄRINEN KÄÄNTÄÄ LEHTEÄ

Ensimmäisessä kokoelmassaan Riippuvat puutarhat (2007) Lassi Hyvärinen lanseerasi visuaalistekstuaalisen ilotulituksen uudella tavalla lähtemättömästi osaksi suomalaista runoutta. Toinen kokoelma Keisarin tie (2012) oli ehkä jonkinlainen välivaihe Tuuli ja kissa (2018) runoteoksen uuteen ääneen, joka ainakin minusta on tervetullut.
  
Tuuli ja kissa (2018) runoteos tuntuu olevan viimevuosisadan traumoista vapaa suomenkielinen runoteos, joka toimii energiaa vapauttavasti suhteessa julkaisuajankohtansa kulttuuriseen ilmapiiriin. Onko tämä nyt pitkään etsityn palautuvan terveyden alku?

"kuolinisku nukkuu
kuusen alla, ilveksen unessa."

Mielestäni kulttuurin tulisi olla vapauttamisvetoista. Sitä mikä avaa hengitystilaa ja vapauttaa luovia energioita ja resursseja tulisi dynaamisesti tukea, nostaa ja palkita. Se mikä tekee jotakin muuta tulisi jättää rauhaan. Näkemykseni mukaan kulttuurin tulisi fuusioreaktorin tavoin tuottaa vapaata energiaa mahdollisimman vähästä yksinkertaisin vähäeleisin keinoin. Käytännössä kun esteet poistuvat kohoaminenhan alkaa itsestään. Ensisijaisesti on oltava jollakin tapaa hyvin selvää, kyseenalaistamatonta ja uskottavaa se, että kulttuuria ei kontrolloi jokin sille vieras tai ulkoinen poliittinen voima. Jos epäilys on voimakkaasti läsnä, niin kuin se suomalaisessa nykykirjallisuudessa tällä hetkellä on, vapauttavaa voi olla vain epäilyksen hyvin selkeä ja väkevä poistaminen. Harvalla on kiire epäilysten poistamiseen. Sellaiset luonnehdinnat kuin "hyvä kirjailija" tai "lahjakas ihminen" tai "ammattitaitoinen teksti" eivät kerro yhtään mitään tässä olennaisessa ja kulttuurin kannalta elintärkeässä suhteessa. 
  
Kulttuurikäsitykseni ei ole psykopaateille ja energiavampyyreille erityisen houkutteleva, koska se ei tarjoa heille työpaikkoja samalla tavalla kuin nykyinen kulttuurinen rakenteemme. Muistakaamme mitä kulttuurimme kaikkine rakenteineen todella on. Ihminen on eläinkunnan Adolf Eichmann. Kuluneen puolen vuosisadan aikana puolet maapallon eläimistä on lakaistu sukupuuttoon. Kaikista nisäkkäistä luonnonvaraisia on tällä hetkellä neljä prosenttia. Mutta me saimme lippalakkien globaalin valtameren, rapin, pornon ja Ozzy Osbournen.
  
Hyvärisen dekonstruktiivinen kirjoitusmetodi on kiehtova. Hän rikkoo tietoisesti ja selkein elein tyypilliset symbolit, myytit, tulkintakehykset. Metodisesti hän puhdistaa kielen läpileimatun, läpitatuoidun ruumiin, niin että meillä olisi runon verran tilaa tuntea ja ajatella vapaasti.

Pohjimmiltaan Hyvärinen siis tapailee kokonaisuuden emotionaalista eheyttä ja aistimalla varmistettua tunnelmaa pikemmin kuin yksittäisiä kohosteisia tehokeinoja. Dekonstruktiivinen kirjoitusmetodi, eräänlainen metodinen hulluus on viattomuuden muttei naiiviuden asialla.

Lopulta runokokoelma lepää yksittäisten tarkasti kirjoitettujen tekstien, rivien ja sanojen varassa. Tunnelmaa ei pilaa (edes kätketyn vihjauksen vertaa) jokin nykyajan asenteellisuus, lyhytnäköinen poliittinen kiihkomieli tai absurdi vastakkainasettelu.
 
"Kylvettyäni unohdan pukeutua."
 
Tarinan päähenkilöt, tuuli ja kissa, eivät ole ohuuttaan kirskuvia pilakuvaelmia vaan looginen mahdottomuus, jonka hahmottamisessa ei järkeily tunnu auttavan. Sellaisina ne täytyy hyväksyä, sellaisiksi ne on kirjoitettu. Teoksen sisäinen narraatio ja kuvallinen logiikkaa painottaa sitä, että paljon mitään ei ole loogisen päättelyn eväin tai allegorista avainta etsien nyt saavutettavissa. Silti tenhoavaa ja tunnelmallista on olla teoksen lukija. Tiukka kuvallinen fokus, miljöö, tunnelma, on läsnä ehyesti ja kaiken aikaa. Se ei ole vain mielikuvitusmaailman tuntuinen, vaan siinä on jotakin juurevaa ja olevana aistittua, kenties pohjoiskarjalan tummien kuusien tuoksua. Luottamusta herättävät rauhalliset äänenpainot sellaisten asioiden edessä, joihin ne eivät pure. Mitä siitä.
 
"Kadonneen traktorin muisto kurahtelee korvissa,
maisema on kuin luola, täynnä kaikua."
   
Kadonneen tradition muisto, täsmällinen ilmaisu ihmiseltä ihmiselle on sinisen ruusun tuoksu. Nykymaailmassa leimakirves heiluu taajaan ja me liikumme kuin alkeishiukkaset elektrolyysissä vastustelematta varauksemme mukaan puolen valiten. Emootion viljelylle jää hyvin vähän vapaata tilaa nopean häilysti primitiivisimpiä tunnereaktioitamme manipuloivan twittertykityksen praksiksessa. Kunnes muisti ja maisti, maku ja mummo, muoto ja kammo, puista sun muista, paisti sun luista, näkyy taas, kuin metsä puilta tai liha luilta.
 
Kylvettyäni muistan pukeutuneeni ja hyppään puku päällä ammeeseen.


Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com