21.7.2018

Vincent Bergerondin mielenkiintoista Noah Creshevsky -henkistä meininkiä (lähinnä kappaleet 2 ja 3).

 
Itsessä on paljon etsimistä. Ja maalmojen markkinatutkimuksessa: mikä itsessä olisi kaikista rahanarvoisinsa myytäväksi.

20.7.2018

Jokaisesta pisteestä pääsee jokaiseen pisteeseen kahdentoista ulottuvuuden kautta.

KAKSITOISTA KIRKASSILMÄISTÄ JUUDASTA

Sopimustaide, porvarinunihiekka, on havaitsemista systeemin kautta, ei suoran yhteyden kautta. Olin hieman pettynyt kun huomasin 2000-luvun runosukupolven täysimittaisesti alistuvan tähän. Mitä voi odottaa yksilöiltä, joilla ei ole aikomusta vakavaan psykoanalyysiin tai yhteiskunnalliseen diskurssianalyysiin. Ironia kääntyy avuttomaan rehellisyyteen itsessään -- rehellisyyteen suhteessa isoon asiaan. Rehellisyyttä aletaan pitää typeränä. Luullaan, että korret loputtomasti hengittävät, vaikkei kukaan niitä pitäisi pinnalla.
   
Torjuntamekanismina on kehittynyt epärehellisyydentaju ja tunnontarkkuus pikkuasiassa ja väärinkäsitetyssä pintamoralismissa, varsinkin seksuaalimoralismissa. Äidille kerrotaan ja äidin kanssa tunnustetaan suuria omenavarkauksia. Ennemmin tai myöhemminhän nämä korruptoituvat, romahtavat sopimusestetiikkaan, keinotekoiseen konsensukseen, jonka perusta on yhteisön ulkopuolella, sitä ohjaavassa mielenhallintaoperaatiossa.
 
Kun kaapatussa taiteessa ei ole tukimekanismeja vaan suostuttelumekanismeja, siinä ei ole ydintä, siinä ei ole jatkuvaa hedelmällistä erimielisyyttä ja prosessina uudelleenlöytyvää epäpersoonallista egot ylittävää pohjavirtausta, joka tuottaa avaavan tyydytyksen. Tosi toimivassa ja avoimessa yhteisössä elämisen mielekkyyden takaava ihme pitää etsiä ja löytää joka päivä uudelleen niin kuin se olisi eilen kadotettu ja unohdettu. Ja kun se löydetään, se takaa yhteisölle yhden elinpäivän lisää. Ei enempää. Sinä päivänä kun ihme ei enää löydy kadulta, kumisevat jo sielunkellot ja tulevien sukupolvien armoton heikentymä. Liskomaiset inorgaanisia mutantteja tihkuvat operatiivit etsiytyvät luolistaan päivänvaloon ja asettavat optisen setelin jokaisen havainnon väliin.
   
Miksi näin? Miksi miksi miksi? Koska Universumi. Rationaalisuus, terve maalaisjärki, on vain kokoomapisteen tavanomaisen paikan sivutuote. Maallisia yhteiskuntia hallitsevan logoksen perusta on kokoomapisteen paikassa. Perusta muuttuu jos kokoomapisteen paikka muuttuu. Tähän erotuksena on Gurdjieffin Beelzebub's Talessa hahmottelema kominen logos, joka on teoksessa enemmän dramaattinen tehokeino tai ele, ilmaisemassa: jossakin aistittavien universumien takaisuudessa täytyy olla kosminen järki. Mutta aistiemme kautta emme perustaa tavoita. Vaikka Gurdjieff vähän näsäviisaan tuntuisesti kosmisen järjen lakeja hahmotteleekin.
 
Ihmisjärki ei ole perustava. Taiteen ja tieteen sosiaalisen kentän havaintotaso, on eräs taso, jossa kokoomapisteen perustavuus yli sen sivutuotteen, terveen järjen, käy ilmeiseksi. Toinen konkreettinen havaintotaso on matkustaminen: geopoliittisten rajojen ylittäminen tarkoittaa kokoomapisteen siirtymistä.
     
Don Juan sanoo: jos ulkopuolisten kauko-ohjaimien ajamaan mukarationaalisen laumaan astuu todellisuutta aistiva mielessään tosipitoinen päämäärä, on pohjalla metodinen hulluus, pitkälle viety ironiantaju, ja selvä tietoinen odotus petetyksi tulemisesta. Että runous on kuin keskustapuolue: se pettää aina.
   
Don Juan toteaa: runoilijat toisina aikoina käsittelevät olennaisia havaintoon ja olemiseen liittyviä kysymyksiä. Saavat sanoiksi jotakin, mutteivät ole tietoisia vaikutelmiensa syntymekanismeista samalla tavalla kuin näkijä ja unennäkijä -- joka usein mykistyy sanattoman tietonsa valtavuuden edessä. Sanattoman tiedon vaikuttavuus syö taiteellisen ilmaisutarpeen. Se syö tarpeen imitoida "luontoa". Lopulta se syö pyrkimyksen järjestää havaintoja järjellisesti, vastakohtapareiksi. Jäljelle jää surumielinen ehyt tietoisuus, joka kattaa kaikki maailmat, kaikki virtaukset, tekemättä niistä sen suurempaa numeroa tai myytävää tuotetta.
   
Vielä eilennuoret esteetikot nyt hättääntyneinä hajallelyötyinä löytyvät jarruttamasta itseään matalimpaan porvarihetteikköön. Rantavesissä yhteiskuntakoneen muovinen välipohja paljastuu pohjahiekasta, johon tyssäsi korkeat taivasrakennelmat. Tarjoutuneita helppoja vaihtoehtoja ei tunnistettu suostuttelun esiasteeksi helpon hylättävyytensä hajusta.
 
Se oli valinta. Banaalin Talvipalatsi, koko komeudessaan valmis. Petos. Tunnuskuvana yhteiskuntakoneen teollinen tuote nimeltä kaikenkattava banaali. Aikakauden L'Ultima Cena maalataan: kaksitoista kirkassilmäistä Juudasta ilman Kristusta. Banaali näytelmä on sekin vain kosminen virkatehtävä, kosmisen virkamieskunnan tavanomainen ohjaustyö, ilman eläkkeellepääsyä suurempia passioita. Se on kuin runous. Vain Kristuksella ei ole siinä virkaa. Kaikki tuki ja myötätunto meni roomalaiselle sotilaalle. Se on pelkkä sienirihmasto: suuren poissaolevan asian vertauskuva.

"Don Juan piti kokoomapisteemme lukitsemista tavanomaiseen sijaintiinsa ihmiskunnan lastenkasvatuksen suurimpana saavutuksena. Sillä sitten kun piste on jähmettynyt paikalleen, meidän aistitoimintaamme voidaan valmentaa ja ohjata tulkitsemaan sitä mitä havaitsemme. Toisin sanoen meidät voidaan ohjata aistimaan systeemin kautta eikä niinkään aistiemme kautta." Castaneda: Unennäön taito, s. 90 
(Kuuluu kaukaista ukkosen jyrinää)

POIKA: Isä, pelkäätkö sinä salamaa?

ISÄ: En erityisemmin, ainakaan juuri nyt.

POIKA: Minä en pelkää salamaa siksi koska minä olen salama.

ARHI KUITTISEN PSYKOANALYYSI

Vetääkseni pähkinänkuoreen Arhin psykoanalyyttisen ja yhteiskunta-analyyttisen kehyksen:

1) Arhi mittaa aina sanojen ja tekojen avaavuutta tai tukahduttavuutta "break thru"-kokemuksen näkökulmasta.

2) Arhille paha yhteiskunta on sellainen, jossa luodaan lasikattoja ja välipohjia suoran kokemisen esteiksi ja spektaakkelimaisiksi kokemusbuffereiksi. Kaikki mikä tulee yksilön ja suoran kokemisen väliin on pahasta ja horjuttaa psyykkistä terveyttä.

3) Arhille hyvä ja psyykkisesti terve yhteiskunta on selainen, jossa deelikulttuurista tuttu "break thru" on mahdollisimman "pienellä annoksella" mahdollinen, mieluiten ilman annosta ollenkaan. Arhi hyväksyy deelikulttuurin tietyiltä osin. Mutta vastustaa päihteiden käyttöä, varsinkin yhteiskunnallista sairaustilaa turruttavaa alkoholia. Ihanneyhteiskunta elää "break thru" tietoisuustilassa ilman päihteitä.
 
4) Dystooppinen yhteiskunta muodostaa ilkeiden, "break thru"-tilaa vastustavien ja kampittavien "tavisten" tahmaisen mehiläiskennoston, josta vain banaalit tähtikultin "tähdet" onnistuvat pakenemaan "break thru" tilaan täysin immoraalisilla keinoilla. "Tähdet" elävät "tavisten" ylläpitämästä kokemusbufferista ja asettuvat itse suoran kokemisen esteiksi massasuggestionsa keinoin. "Tähdet" eivät milloinkaan "konserteissaan" luo seremoniaa ja "break thru" tilaa. "Tähti" ei koskaan tee mitään avaavan suuntaista, vain avaamisen imitointia. "Tähti" kokee teollisuuden sisällä esoteerisesti mutta lavalla eksoteerisesti. "Tähdelle" "tavis" on halveksittu kuluttaja, jolla on vain mahdollisuus kuluttaa, ei kokea. Ja tämä on yhtä kirkkokulttuurin kanssa.  

Lisään itse, että kapitalismin viimeisessä, historian lopun ja vakiintuneen postmodernin lillunnan vaiheessa, jolloin spektaakkelista tulee globaali ja kaikenkattava vesitiivis, täydellisen hengittämätön ja hengetön rakenne, pornotähteys (myös allegorisella tasolla: porno on ennen muuta metafora ja symboli) korvaa kaikki muut tähtikultin muodot. Pornon valtameri nielee "tavisten" mehiläiskennoston turhaumaenergian, joka on täydellisen impotenssin ja kuivan erämaan lasikatolla ja välipohjalla haudutettu ilmastonmuutoskasvihuone. Lopulta pornon merikäärme ja toiselta puolelta korporaatiovallan Fernir-susi nielaisee koko länsimaisen kulttuurin meriveden ja sulan laavan syleilyyn, eikä mitään jää jäljelle. Tässä tilassa vain "tähti"-kultin tarkasti tiedostava suljettu ja ei-julkinen psykedeelikulttuuri voi tarjota mahdollisuuksia suoraan kokemiseen muinais-Eddan parhaiden perinteiden mukaisesti.
Jos ihminen olisi toisillaan korvattavissa, maailma ei muuttuisi. Ihminen on korvaamaton. Kun se katoaa, sitä ei voida korvata. Siksi maailma muuttuu.

19.7.2018

Yhtenä tällaisena samanlaisena
päivänä

Aikajanalla jossa enää harvoin
Kohtaa tatuoimatonta ihmistä
Tatuoinneille lukutaidottomana

Seisahdun tutulle kadulle
Muistelemaan menneitä
Kohtaamisia, joista yksi
On ollut jo vuoden kuolleena
Ja tulee olemaan
Ikuisuuden

Äärettömyys ja ikuisuus
Ovat demokraattisia rakenteita
Ne ovat kaikille sama

Kun laitumelta haetaan pukki
Se ei ole sama
Kuin jos äärettömyydestä
Poimitaan pukki

Tai kun tienpientareelta
Löytyy autonrengas
Se ei ole sama kuin ikuisuudesta
Poimitaan autonrengas
Ja pujotetaan pukin kaulaan

Väinämöinen ei ollut nuori
Kuollessaan eikä elänyt
Nopeasti palaen
Häntä sanotaan viisaaksi

AVUSTUSTEOLLISUUS

Ystävällisten ja auttamishaluisten ehdottoman hyvien ihmisten teollisuus. Luodaan sotilaallinen konflikti ja humanitaarinen kriisi. Riennetään auttamaan ja kokoamaan pakolaisia. Estetään kriisin poliittiset ratkaisuyritykset. Rakastetaan sotaa, pelätään rauhaa. Esiinnytään hyväntekijöitä. Suunnataan toisten rahoista koostuvat avustukset omille poliittisille liittolaisille kriisialueilla.

Jos tämä nyt on se
Mitä sinä ajattelet että
Maailma on vajaa
Ja vailla

Siunaukselle on nyt neljä
vaihtoehtoa
Buddhalaisella on monta elämää
aikaa hapuilla, kokea ja kokeilla
Mutta kristityn
on mentävä läpi
kerrasta, pamahtaa taivaaseen
harjoittelematta
Karhunuskoinen nauraa näille
pelleilijöille. Ketunuskoinen
on viekas ja treenattu
Sille hindujumala opettaa
hermoratojen kieltä

18.7.2018

mikä tuhatjalkainen
maailman katolla kolistaa
taustasäteilyn kohinassa
kuparisen pilven päällä
mikä pistemäinen
valkoinen laser
väläyttää perheellesi
valkoiset revontulet
sulkapyörteen
olet äärettömän voimakas
kupera peili joka kerää
ympärilleen suoria linssejä
Se on kiinni kesästä
se putoaa kohti
maailmojen
keskipistettä liehuvien
kirjahyllyjen taakse

Se on kiinni kesällä
Nyt se on raollaan
Se aukeaa kuin portti
joka on vain portti
josta kulkee kevyesti
ilman turhaa soturirituaalia

Ei se ole kiinni rahasta
illuusioiden tuho


NYT KUN KAIKKI RUNOPOJAT OVAT RUNOZOMBEJA

Aki Salmelan suomentamassa James Taten runojen valikoimassa on yksi nerokas teksti, sivu 34. Muuten kokoelma vaikuttaa vanhanaikaiselta, ei-kolmannen-aallon-runoudelta, tulee mieleen suomalainen 2000-luvun runous. Parhaimmillaan synkkäsävyinen runozombi Tate on yllättävissä väkivaltaisissa ja groteskeissa kuvasarjoissa. Tavanomaista runolörpöttelyä Tate ei harrasta.

"Kuinka kaunis oletkaa
nukkuessasi käsivarsillani.
Leikkaan ne mielelläni pois
etten vain herättäisi sinua."

17.7.2018

"Hyödyllinen" idiootti
ja haitallinen "idiootti"
kohtasivat. Toinen sanoi:
Kiinan muurissa
on ampuma-aukot
sisäänpäin. Se on
aitaus. Eikä ollenkaan
kiinalaisten rakentama.

YKSINVALTIAAN RAUHANEHDOT

Sota ja rauhanvastustajat ovat aina keskuudessamme, sanoisi nykyajan Jeesus. Millä ehdoilla se, joka ylisukupolvisena prosessina tavoittelee ehdotonta globaalia hegemoniaa ja yksinapaista maailmantyranniaa suostuu rauhaan? Ei tietenkään millään ehdoilla. Onko siis Trumpin solmima rauha pitävä, peruuttamaton, todellinen, lopullinen tai edes millään tavalla asioihin vaikuttava? Pitääkö Trump Venäjää tasavertaisena kumppanina Yhdysvalloille? Entäpä jos kyseessä on törkeä pila. Jos narsistina ja liehittelystä pitävä Trump onnisuikin imartelemaan Putinin.

Näyttää siltä, että Trump yrittää tehokkaasti tuhota sen ainoan perustan, jolta Venäjä on länsimaille hyödyllinen: helppona viholliskuvana. Entä sitten kun Venäjästä ei ole enää hyötyä edes viholliskuvana?
löysätä

lysähtää

lesota

lossata

lassota lisäetu

lausahtaa

lässähtää lisäehto

lasittaa luisu

RAUHANVASTUSTUS

CIA, NATO, Mossad, olisiko tämä kyseisten turhien laitosten alasajojärjestys?
  
Yksi syy Trump-vihaan Peace-fobian lisäksi on se, että kun "kamala rauha" saapuu, pakolaiset joutuvat menemään kotiinsa, eikä suomalaisilla voida maksattaa enempää. Tämä tietysti vituttaa. Toisten rahoja ei päästä enempää tuhlaamaan eikä köyhyysloukussa eläviä suomalaisia voida kyykyttää pakolaisten hädällä. Apu- ja hätäteollisuudella tulee olemaan edessä huonot ajat.
    
Loputtomalla auttamisvimmalla ylpeileville mutta rauhaavastustaville vihervasemmistolaisille on nyt  keksitty mielenkiintoinen nettimeemi. Se menee näin.
   
Kerätään valeprofiili, jossa kuvia sotatoimialueen tuhoutuneesta infrasta ja haavoittuneista lapsista. Lähetetään huonolla englanninkielellä kirjoittettu yksityisviesti kohteena olevalle auttamisirstailijalle. Kerrotaan että olet sotatoimialueella ja tarvitset välittömästi lääkeapua tai humanitaarista apua. Voit kertoa olevasi esimerkiksi venäläinen ja Ukrainan sotilaallisen toiminnan kohteena. Pyydetään rahalähetystä Western Unionin tai vastaavan kautta. Jos kyseinen maailmanrauhanvastustaja ja avustusmoralisti kieltäytyy auttamasta henkilökohtaisesti ja omista rahoistaan, lähetetään kuvia elinkauppiaiden silpomista lapsista ja loputtomasti viestiä: "So, you are not going to help us?"

MAGIA

Vain museoauto , käytöstä poistunut , romuttamolta säästynyt, voi omata maagisia kykyjä.

lihalakki
tatuoitu takki
siinä kääntyy missä
eskimokajakki
sutjakasti

Tätä vauhtia ehditään
Tähtien välisessa avaruudessa
Koskaan eivät puheet
Ole olleet tällaiset
Muttei myöskää sää
Kolme hoddogmyyjää
Vaikutti vaalien tulokseen
Maailmassa on miljoona 
tyhjää kojua
Kaikki mitä on sanottu hulluudesta
voidaan sanoa rakkaudesta
ja toisinpäin
kaikki mitä on sanottu
LSD:stä, voidaan sanoa
Venäjästä.

suvilisaatio

SEREMONIOIDEN SEREMONIA

Kun sivilisaatio sortuu
soitetaan rumpua
koko yö ja kapakat
menevät kiinni
ei koskaan

16.7.2018

Pluto ja Aurinko ovat tänään Maan suhteen oppositiossa. Pluto on Tuomion XX planeetta. Trump on siis valteista Tuomio XX. Ja se tarkoittaa paitsi aikakauden vaihtumista ja selkeää arviointikykyä myös tuhoa. Mutta kenelle?

15.7.2018

ELLUN KANAT JA TEKNOLOGIATIETOISUUS

Uusimmassa Elonkehä -lehdessä 2/18 on juttu ranskalaisesta sosiologi Jacques Ellulista. Juttu on sinänsä hyvä, että siinä on paljon mitä lähteä tarkentamaan.

1. "Ellul määrittelee tekniikan keinoiksi, joilla halutut päämäärät saavutetaan mahdollisimman tehokkaasti." 
2. "Tehokkaammista keinoista tuli vähitellen päämäärä itsessään ja teknisestä kehityksestä voima, jota ihminen ei pysty hallitsemaan."

On tärkeä havaita, että moderneissa teollisissa yhteiskunnissa teknologialla on kaksi tarkasti toisistaan erillistä käyttöaluetta: kansalaisyhteiskunta ja valtiorakenteet, instituutiot. Riippuu yhteiskunnasta, onko näissä kahdessa tilassa ylipäätään käytössä sama teknologia. Havaitsemme, että esimerkiksi Venäjän kaltaisissa yhteiskunnissa, valtiorakenteen omima teknologia on aivan toisella tasolla kuin se, jota kansalaisyhteiskunta käyttää ja kehittää. Piilaaksossa asia voi olla hieman toisin, kukaties.

Siksi me emme voi puhua teknologiasta pelkästään kulutushyödykkeitä tarkkailemalla (teknologia itse kulutushyödykkeessä ja toisaalta sen valmistusteknologia).

Edellä lainaus 1. on taso, joka yhdistää nykyteknologian alkemiaan ja shamanismiin.

Lainaus 2. vaatii selitystä.

Sanalla teho tai tehokkuus on teknologioiden sisällä hyvin tarkkarajainen määritelmä.
Laskennallisesti fysiikassa tehon SI-yksikkö on watti (W), joka vastaa joulen energiamäärää sekunnissa. Käsite tekninen tehovaikutus taas liittyy teknisiin keksintöihin. Kyllä, kuten Ellul määrittelee, teknisten keksintöjen alueella tehokkuus on päämäärä itsessään, koska keksinnön keksinnöllisyys perustellaan osoittamalla tuo tehovaikutus.
 
Ilman osoitettavissa olevaa tehovaikutusta ei ole keksintöä. Ja kun tehovaikutus voidaan osoittaa, kyseessä on keksintö, olipa se kuinka tarpeellinen varsinaisen ensimmäisessä lainauksessa määritellyn "halutun päämäärän" kannalta hyvänsä. Jos voidaan kuitenkin määritellä jokin päämäärä, jonka kannalta kyseinen tehovaikutus on hyödyllinen, kyseessä on tekninen keksintö.

Ja teknisen tehovaikutuksen  määrittelyssähän vain mielikuvitus on rajana: "mahdollistaa silmän varmemman pysymisen kiinni yöllä vaikka uni ei tulisi", "on halvempi valmistaa (vaikka heikkolaatuisempi)", "mahdollistaa kultaisten kaapeleiden korvaamisen lappujohdolla kaiutinjärjestelmissä" jne.

Yllä kuvastusta prosessista tekee ihmiselle (kirotun) hallitsemattoman eräs kavala piirre, jota diktaattorit inhoavat: ihmisen luovuus. Teknologialuovuus ei ole erotettavissa taiteellisesta luovuudesta, sen vapaudesta ja ennustamattomuudesta. Kuten taiteellinen luovuus, myös teknologialuovuus on usein disruptiivista, luovaa tuhoa. Luovuus tuhoaa edeltävää, elinvoimansa kadottanutta, itseään tehottomampaa. Suuri ero on siinä, että taiteellinen tehovaikutus mitataan pelkästään biologisella mittarilla: ihmisellä, ihmisen tunteilla ja ajatuksilla, kokemuksella.  

Usein kun perustutkimuksen tasolla tapahtuu edistystä ja löydetään jokin uusi tieteellinen ilmiömaailma, seuraa tilanne, jossa ensin havaitaa tietty tehokkuusvaikutus ja sitten vasta ryhdytään pohtimaan sitä päämäärää, jonka kannalta tällainen voisi olla hyödyllinen.

Ensimmäiseksi mieleen tulevat "hyödyt" eivät välttämättä ole kaikista olennaisimpia kansalaisyhteiskunnan hyvinvoinnin ja hyvän elämän kannalta. Sotateollisuus on yleensä tarkimpia havaitsemaan sopivia tehovaikutuksia omiin päämääriinsä. Siksi onkin paljon salaliittoja siitä, että tietyt militaarisen teknologian strategiset alueet estävät hyödyllisiä keksintöjä etenemästä massatuotteistamiseen. Vaikka asiasta ei tietäisi mitään, tuskin menee täysin harhaan ajatus, että tällainen "kehitystä hidastava" mekanismi on olemassa.

Tietysti on olemassa ongelmalähtöisiä keksintöjä, jotka lähtevät ratkaisemaan uudella tavalla jotakin tunnettua teknistä haastetta, jonka päämäärä on tiedossa. Tällainen on esimerkiksi energiaongelma. Energiaongelma on myös hyvä esimerkki siitä, että ongelmalähtöinen deterministinen ratkaisutapa ei tuota tulosta. Ellun kanat löytävät kyllä tuulivoiman ja aurinkovoiman kaltaisia itsestäänselviä jyviä, jotka eivät ongelmaa kykene täysin ratkaisemaan. Samalla kun on selvää, että vain villin joka suuntaan kurovan fysiikan perustutkimuksen tasolta, jossa todellinen tieteellin nerous asustaa, voisi emergoitua luova ratkaisu energiaongelmaan.
 
Ajatus, että teknologisen tehovaikutuksen käsite jotenkin heijastuisi ihmisyyden tasolle ja ikään kuin loisi ihmiselle mimeettisen paineen käyttäytyä koneen tavoin ja olla tehokas koneen tavoin, heijastaa heikkoa teknologiatietoisuutta. Koneen toiminnasta ei seuraa mimeettisiä paineita ihmiselle, ellei ihminen niitä tiedostamattomasti itselleen luo. Tietysti 1900-luvun kulttuurinen kuvasto on täynnä robotin kaltaisia ihmisiä ja ihmiskuvaa, jossa ihminen mielletään koneeksi.

Täysin päin vastainen ajatus on se, jonka olen esittänyt monta kertaa, että kysymys on pikemmin ihmisen ja koneen työnjaon jäsentymisestä. Gurdjieffin opetusten hengessä: ensin on käsitettävä se, mikä meissä itsessä on konetta ja konemaista. Se mitä me olemme teknologian avulla todella tekemässä, on meidän oman konemaisuutemme ulkoistaminen teknologialle.
 
Mahdollisten dystopioiden lukumäärä on rajaton, mutta ainoassa mahdollisessa positiivisessa tulevaisuusfantasiassa teknologia edustaa ihmisen vapautumista konemaisuudesta, tekemällä sen ensin tietoiseksi.  

Kun puhutaan teknologiakulttuurista, voidaan tarkoittaa vain jotakin mikä on integroitavissa kulttuuriin. Ei voida tarkoittaa kulttuurin tuhoamisen ja dehumanisaation menetelmiä, joita moderni teollistuminen ja teknologia yksipuolisesti ovat edustaneet. Tässä mielessä ei ole olemassa mitään kahta kulttuuria. On vain kulttuuri ja antikulttuuri.

Sen sijaan kun tietoisuuden tutkimus siirtyy vaiheeseen, jossa shamanististen tietoisuustekniikkojen analysoiminen tulee ajankohtaiseksi, opitaan lopulta käsittämään teknologian ja ihmisyyden olennainen ero. Tätä edeltää teknisen mittalaitteen ja elävän biologisen mittalaitteen perustavan eron havaitseminen. Tieteellinen suhtautuminen materiaan täytyy sitä ennen muuttua. Materia tulee ymmärtää toisella tavalla kuin tähän asti on ymmärretty. Aalto-hiukkas dualismi on vain välivaihe. Suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan ristiriita on vain välivaihe oikealla tiellä. Shamanistiset tietoisuustekniikat lopulta jäsentävät ihmisen ja koneen suhteen. Samalla jäsentyy ihmisen (biologisen mittalaitteen) tietoisuuden ja älyn suhde keinotekoiseen (teknisen mittalaitteen) tietoisuuteen ja älyyn.

Väärin nähty kahden kulttuurin dilemma ratkeaa vain tasolla, joka edustaa shamanistisia tietoisuustekniikkoja. Ja tästä seuraa (nykyisen dystooppisen teknologia-antikulttuurin sijaan) ensimmäinen teknologiakorkeakultturi, eli kultturi, joka käsittää nykyaikaisen teknologian hukkaamatta olennaista ihmisyydestä.
 
Havaitsemme, että nykyinen pimennyksen tila on sekin syntynyt tarpeeseen. Teknologian kehittämiseen on tähän asti tavittu valtava määrä hyväuskoista ja sokeaa työvoimaa, joka tuijottaa putkiaivoisesti kohteeseensa turhia filosofoimatta. Juuri tämä dehumanisoituu aines fantasioi ihmisestä robotin jatkeena. Dehumanisoivan Fritz Langin Metropolis -henkisen antikulttuurin purkautuminen vapauttaa ja eheyttää teknologian kehittäjämunkit hiilikaivoksistaan päivänvaloon. Suurin dehumanisaatiohan on tapahtunut juuri siinä tavassa, jolla taloudellinen eliitti on kirjallisen eliitin avulla orjuuttanut halvan teknologiatyövoimansa, eli miehet hiilikaivoksissa. Yksipuolinen teknologian kehittämiseen omistautuminen ilman ajatusta kokonaisihmisyydestä ja tietoisuuden syvästä tasapainoisuudesta on aivan varmasti tuhoavaa ja dehumaania.
 
Havaitaan, että kahden kulttuurin pysyvästi epäintegroituva tilanne lepää muutaman kivijalan varassa. Ensinnäkin on tiukka metafysiikkakielto ja shamanististen tietoisuustekniikoiden lakisääteinen kieltä. Tätä pitävät yllä "humanistit". Toiseksi on hiilikaivoksissaan työnsä käsittämättömään rasittavuuteen nähden lähes palkatta ahertavien teknotyöläisten dehumanisoitu orjaluokka, jota halveksii "humanistien" hyötyjä-isäntä-luokka. Tietysti orjat myös halveksivat äänekkäästi humanisti-isäntiään, ja tämä yleensä luetaan niin, että nämä halveksijat olisivat jotenkin isäntiään paremmassa yhteiskunnallisessa asemassa.

Se, joka pureutuu "kahden kulttuurin" fenomenologiaan syvästi havaitsee nopeasti sen, että kyseessä on rakenne, jota ylläpidetään tiukasti ja poliittisella tasolla, ja jonka ytimeen ei päästetä nuuskijoita. Viimekädessä kohdataan torjunta: kyvyttömyys yhteisymmärrykseen, keinotekoinen teatteri, jossa kieltäydytään arroganssin nimeen millään tavalla ymmärtämästä toisen argumentaatiota. Tärkeää on huomata tämän ohipuhumisen ja yhteisymmärryksen puutteen täydellinen välineellisyys ja keinotekoisuus. Tämä on antikulttuurin perusta, ja tämän antikulttuurin ylläpitämisen keskeisin voima on uusluddiittiseksi julistautuva kulttuurieliitti, joka palvelee kaikessa kyselemättä ja kritiikittä taloudellista eliitiämme. Kulttuurieliitillä on runsaasti hovinarrireserviä, jota pystytään nostamaan erilaisiin propagandatarkoituksiin ja Lontoon kokoisessa kaupungissa jalkauttamaan 250000 päisiksi queerkulkueiksi ja "spontaaneiksi mielenosoituksiksi" kaikenlaisia paljastusyrityksiä vastaan.
   
Antikulttuuri luo nykyisen teollistuneen maailmamme ylle valtavan dystooppisen varjon, joka lisää ihmisjoukkojen itsetuhoista ja planeettaa tuhoavaa käyttäytymistä. Antikulttuurin purkaminen edeltää ratkaisuja, joita ilmastonmuutoksen kaltaisiin ongelmiin voidaan luoda.

14.7.2018

MITÄ LAPSILLE TULISI OPETTAA

Kyky vastustaa hegemoniaa, laskea laskutehtävänsä itse. Kyky vaihtaa aksioomajärjestelmää. Kyky sopia kavereiden kanssa, että 2+2=5. Kyky rikkoa sopimus yksipuolisesti. Mahdollisimman laaja kielitaito. Innostus laajentaa ilmaisua rajatta ja testata onko perusteet edelleen hallussa.

INVESTOINTI VIHAAN, SURUUN JA PELKOON

Aikaisemmin katolisuuteen kastamattomat lapset - vaikkapa synnytyksessä ennen papin saapumista kuolleet - joutuivat limboon, Helvetin ikuiseen odotushuoneeseen. Kun vatikaani lakkautti limbon, puoli vuosisataa limboon joutuneita lapsiaan surreet äidit raivostuivat.
 

André Giden romaanissa kun sokea saa näkönsä takaisin raivo on hirvittävä, hän hoipertelee ensin kuin Jean-Claude Juncker ja tekee sitten itsemurhan.
 
Olemme investoineet huomattavan määrän henkistä ja sosiaalista pääomaa narratiiviin. Yritykset muuttaa henkilökohtaista ja kollektiivista narratiivia kohtaavat minimissään elämän mitan aikana kertyneen investoinnin verran resistanssia. Vastustus itsessään on lisäinvestointi ja juoksee huomattavasti suuremmalla korolla kuin alkuperäinen pääoma.
 
Nyt näyttää siltä, että alkuinvestointien perään on heitetty kaikki ja keittiön pöytä. Meno muuttuu absurdiksi kun narratiivi narratiivista ylittää alkuperäisen narratiivin painoarvon. Trumpia tosiajassa käsikirjoittava David Lynch selvästi käsittää tämän. Lynch nostelee banaaleja kortteja itse maalaamastaan tarotpakasta: pöpelikkö VII, ruohonleikkuri X, kourallinen maissioksennusta V.
   
Kun narratiivi leikkaa narratiivin, alkuperäisen narratiivin identiteetti korvautuu narratiivin vastustajan identiteetillä. Liike on sikäli kohtalokas, ettei taikamaton kudoksesta yleensä löydä itse ulos.

Esimerkkinä toimii City-vihreiden keskittyminen ”luonnonsuojelun maineen” puolustamiseen luonnonsuojelun sijaan - luonnosta puhumattakaan. Tai se kun Neuvostoliitto nykäistiin pahaa-aavistamattomien jalkojen alta.

Ainoa hoito vapaassa pudotuksessa, tietoisuuden kaninkolossa, rapistuneeseen seinään piirretyssä psykedeliatunnellissa, on suora yhteys. Reset.

13.7.2018

RAUHANPELKO

Kadulla tarpeettomien hovinarrien armeijat. Tavallisten ihmisten edessä ylvästelevät lakeijat vailla rikasta isäntää. Halu suurempaan mahtailevuuteen ja arroganssiin johtaa lopulta maailmanrauhanpelkoon. Todella perverssille tilaisuuttaan odottavalle arroganssille maailmanrauha on pahin mahdollinen uhkakuva.
Krapula ilman moraalista krapulaa on viisauden alku.

MITÄ VENÄJÄ TIETÄÄ

Venäläinen yhteiskunta on 30 vuotta teknologisesti jäljessä Yhdysvaltalaista. Mutta Venäjän ja USA:n suuri ero on siinä, että Venäjällä ihminen nähdään aina systeeminsä tuotteeksi, kun taas Yhdysvalloissa ajatellaan, että ihminen jotenkin taspainottaa, vastustaa tai järkeistää systeemiään.

Venäjällä uskotaan suprajohtavuuteen ja kitkattomuuteen, USA:ssa uskotaan resistanssin moraaliseeen ja moralisoivaan voimaan pahaa vastaan. USA:n perustana on sankarimyytti, jossa yksittäinen sankari taistelee vähemmän sankarillista toimintaa tukevaa systeemiä vastaan, kuitenkaan pystymättä koskaan muuttamaan itse systeemiä. Väsyttävä taistelu vaan jatkuu, ja Fernir-susi ja suuri merikäärme jatkavat kasvuaan rauhassa.

Yhteiskunnallis-lainsäädännöllisiä suprajohtavuustiloja on kaksi mahdollista: hyvyyden sujuvuus ja pahuuden sujuvuus. Resistanssi, epäsujuvuus, vastaanasettuminen, taas on ikään kuin aina samanlaista: se tuottaa hitautta.

Kaikille on Venäjällä selvää, että hullu systeemi tuottaa hullun ihmisen. Tätä ei mikään uskonto voi kovin pitkään vastustaa. Totuus on Venäjän puolella. Mikään ei pelasta ihmistä jos systeemi on paha. Ihmisestä tulee psykedeelinen systeeminsä peilikuva. Moraaliset valinnat ja koettu angsti muuntuu vääjäämättä geneettiseksi.

Tämä on asia, josta venäläiset tietävät tällä planeetalla eniten, koska Neuvostoliiton opetukset ovat vielä lähellä ja niitä voidaan verrata kapitalistisen realismin opetukseen.




PORNO JA CAMP

"In Susan Sontag’s famous essay Notes on Camp, coincidentally also published in 1964, she defined the essence of camp as failed seriousness: seriousness is sincerely attempted (i.e., seriousness is the success criterion for the design), and the attempt fails. Camp is enjoyable as its own aesthetic, but it cannot produce emotions like gravitas. Cringe, in the sense of embarrassment on behalf of another, is also its own aesthetic, but it cannot produce the emotion of sacredness." >>

Satanismi tavallaan on campin äärimmäisin muoto, jossa lässähdys toisessa päässä tulee tietoiseksi ja luo uudenlaisen vakavuuden ja pyhyyden tunnelman. Tämä toisen asteen pyhyys perustuu siihen, että meillä on varma lässähdyksen rakenne ensimmäisen asteen pyhyydessä.

Voi miettiä miten pornon valtameri (ja siinä asuva jatkuvasti kasvava suuri merikäärme, vrt. Edda Fernir-susi) suhtautuu pyhään naiseuteen ja äitijumaluuteen. Ei ainakaan samalla tavalla vakavasti kuin hippiliikkeissä tavataan ajatella.

Mutta häpäiseekö porno aina naiseutta? Ei välttämättä katsojan näkökulmasta: porno esittää harmitonta campteatteria. Maailmanporno laittaa laatulihaa toiseen vaakakuppiin ja toiseen vaakakuppiin Englannin kuningattaren. Mutta pystyykö katsoja ottamaan pornon löyhästi tarjoamat iluusiot ja narraatiot todesta, ja haluaako edes. Onko pornossa lopulta erikseen katsojakokemus ja tekijöiden teollinen kokemus -- siis elämä-seremonia itse teollisuuden rakenteessa.
 
Eikö nykypornon katsoja ensikädessä tarkkaile näyttelijää itseään, paljaana rotupiirteineen, ja sen taustalla teollisuutta, konetta, ihmiskonetta teollisuutensa edustajana ja tuotteena.

Ei pornossa kiehdo narraatiot tai kehyskertomukset tai illuusiot tai näyttelijätaito, vaan itse ilmiö: itse teollisuus, niiden rakenteet ja jatkuva evoluutio kohti täydellistä suprajohtavuutta. Vielä tarkemmin sanottuna: me olemme patologisen kiinnostuneita vain tosielämän seremoniallisuudesta itse teollisuuden rakenteessa.
 
Elinkeino nimeltä porno ja sen moraalinen ja yhteiskunnallinen asema ja uskonnollista seremoniaan muistuttava rakenne on se, mikä kiehtoo ja kiinnostaa, koska se tekee aiheesta vakavastiotettavan. Ja juuri siinä seremoniallisuudessa tullaan pyhän, campin ja äärimmäisyyteen viedyn campin alueelle.

Pornon Idols on campin vakavuuden huipentuma. Vakavuus liittyy putoamiseen, kilpailusta putoamiseen, rakenteesta putoamiseen, huumekierteeseen, alkoholismiin. Sotatoimialueilta toimitettavan tragedian vastinparina, länsimainen ihminen haluaa komediaa: tarkkailla paljaana ääretöntä metafyysistä typeryyttää ja impotenssia, rajaa johon lupauksien ja illuusioiden lukinvillaa kehräävä ja siihen täydellisesti uskova ihmismieli kykenee, vain pudotakseen korkealta.

DAVID LYNCHIN BANAALI TAROT

Todellisuus ei aina ole sillä tavalla todellinen kuin oletamme. Donald Trump on valtti David Lynchin banaalissa tarotpakassa. Trump on keisari ja pikkulapsi joka huutaa: keisarilla ei ole vaatteita. Twin Peaks on lukuohje maailmalle.
 
Twin Peaks 3:ssa on paljon Castanedalta lainattua kuvastoa. Isoissa 200 miljoonan Hollywood-tuotannoissa käytetään 2010-luvulla paljon Castanedalta lainattua kuvastoa. George Lucasin Star Wars sai alkusysäyksen castanedalaisesta donjuan shamanismista. Castaneda itse ei koskaan myynyt kirjojensa elokuvaoikeuksia.
 
Kaliforniasta tulee kova kama: Apple, rusinat ja maailmanporno. Kalifornia on maailmankylämme isokirkko. Donjuan-shamanismi on uuden kalifornialaisen teknologiakulttuurin ydinmetafora. Newagen uusiaalto syntetisoi digitaaliteknologian tosiaikaisuuden universumin taustalla kumisevaan noitarumpuun.
 
Kun tosimaailman Star Wars -tähdet Trump ja Putin tapaavat Helsingissä on hyvä pitää mielessä että kun ympäri mennään yhteen tullaan. Donjuan-shamanismin alkukoti on Siperia.

Nyt kun itä-Karjalasta on kuulemma löydetty alkuperäisiä muinaiskreikkalaisia soittimia, eikä Suomen media uutisoi tästä, on kohdallista suositella Paavo Haavikon runoelmaa Kaksikymmentä ja yksi.

En ollut aikaisemmin lukenut tätä runoelmaa, koska en lukenut sitä oikein. Runoelma ei ala alusta vaan se alkaa 9. laulun toiselta sivulta. Runoelman alun 8. laulua ovat Haavikon huonointa, maneerisinta ja tylsintä tekstiä. Lukeminen kyllä sammuu siihen kuvailevaan ryteikköön, jonka tarkoitus on luonnostella näyttämö. Haavikon taiteellinen virhe on käyttää kolmekymmentä sivua siihen, mihin joku antiikin traagikko käyttäisi kaksi riviä.
 
Mutta jos lukemisen tajuaa aloittaa laulusta 9. teos on sinänsä hieno ja tasapainoinen. Jälkikäteenkään luettuna alun 8. laulun aineisto ei perustele itseään: poeettinen voima on säkeissä keinotekoinen ja heikko.

12.7.2018

Liberaali laajentaa ilmaisua rajatta, konservatiivi kysyy onko perusteet vielä hallussa.

KESÄN KONSERTTIELÄMYKSIÄ

Vihdoin pääsin kuuleman Tristan Murailia livenä uuden teoksen kantaesityksessä ja tapaamaan itse säveltäjänkin. Oli aivan uskomaton kokemus: pienelle orkesterille, elektroniikalle ja pienelle yleisölle räätälöity yksityistilaisuus. Soittajien keskeltä oli kiva yllätys bongata Janne Kortteinen oboessa. Edessäni istui sattumalla eräs vanha yhteinen tuttumme, jolle sanoin reippaasti moi, vaikka hän minua vieroksuen vilkuilikin. En muistanut keneltäkään kysyä missä olimme. No Pariisissa varmasti ainakin.   
Länsimaissa konservatiivisuutta on valtaeliitin röyhkeä pönkittäminen ja liberaalisuutta valtaeliitin sirkustemppujen naurettava suvaitseminen.
 
Minulle käsitejako konservatiivisuus-liberaalisuus ei kerro yhtään mitään.
ne tulevat tänne kuolemaan

valkoiset revontulet

hylätyt siivet


Olimme nyt illalla järvellä. Äsken saaresta soutumatkalla kaikki neljä kytättiin taivaalle. Pilvettömiin kohtiin ilmestyi kirkkaita paikallaan olevia pisteitä, kolme eri puolille. Matkustajakone lensi yli. Pisteet olivat paljon kirkkaampia kuin koneen valot. Sitten yhden kerran keskellä taivasta todella kirkas neljäs piste välähti kuin salamavalo. Se näkyi aivan selkeänä kirkkaana pisteenä sekunnin murto-osia. Kaikki näimme sen. Puolisen tuntia sitten.

11.7.2018

MIHIN INFORMAATIOSOTA JOHTAA JA MITEN SIELTÄ PALATAAN HUMAANIUTEEN

Sodassa ensimmäinen uhri on totuus, mutta informaatiosodasta sen toteaminen on banaalia. Informaatiosodassa ensimmäinen uhri on ihmisyys.
   
Miten taide tavanomaisessa institutionalisoidussa muodossaan ei olisi sodankäynnin väline ja instituution taiteilijat siviilisotilaita, jotka operoivat symbolisia veritekoja. Mitä tapahtuu kun taiteilijat osallistuvat totaaliseen sotaan. Kenen tehtäväksi sitten jää puolustaa ihmisyyttä?
   
Curtis White kirjassaan Middle Mind (2010) viittaa Paul Virilon teokseen Pure War (1997). Virio kuvaa kuinka jokainen inhimillinen akti on tyhjenemässä totaalisen sodan aktiksi. Mitä tapahtuu kun enää muulla kuin sotilaallisella toiminnalla ei nähdä "merkitystä"?
 
Informaatiosodan kauhistuttavuus on siinä, että prosessia ei voi järjellisesti pysäyttää ja rajata. Tulehdus vain laajenee ja pahenee, syvenee ja synkkenee. Julistamaton sotatila ei ole lakkautettavissa. Äärellisyys on vain julistetun sodan ominaisuus. Informaatiosodan psykedeliaspiraaliin osallistuvat ihmiset eivät (ainakaan aluksi) mieti sitä, millaiusen kierteen kurimukseen teot johtavat. Informaatiosota on ihmisen tietoisuuden totaalinen kriisi.
   
Informaatiosota on mieltä vailla. Se on tietoisuuden syöpä, joka koituu lajin kohtaloksi tai vahvistaa sitä. Informaatiosota on sotaa siitä miten aistimuksia tulisi tulkita. Se on sotaa todellisuuden tulkinnasta. Informaatiosodassa jopa kauneus on sotateollisuutta. Tätä kautta tila lähestyy Castanedan mainitsemaan Meksikon vanhaa noituutta, joka tarkoitti kokoomapisteen manipulointiin perustuvaa vallankäyttöä.

HUIPPUTAPAAMINEN HELSINGISSÄ

Venäjän selittäminen sitä tuntemattomalle on samantyyppinen juttu kuin Timothy Leary selittäisi LSD-tripin syvintä olemusta ihmiselle, joka ei edes tiedä mitä psykoaktiiviset kasvit ovat.

Ensinnäkin, jokaisella on oma Venäjä-kokemuksensa.

Omat matkani ovat toistaiseksi olleet hienoja. Minun on vaikea ymmärtää niitä, joilla on olut toisenlaisia trippejä. Mutta toisenlaiset tripit ovat todellisia ja mahdollisia. Ystäväni veli esimerkiksi murhattiin Moskovassa.
 
Venäjän kohdalla henkilökohtaisten kokemusten (historialliseenkin) yhteismitattomuuteen kolauttaa helposti päänsä.

Kun muodostetaan poliittista suhdetta ja kantaa niin isoon ja sisäisesti ristiriitaisen ensyklopediseen asiaan kuin Venäjä, se on ihan samanlainen asia kuin muodostettaisiin poliittista suhdetta Learyn markkinoimaan LSD-trippiin.

Helpointa se on kieltää ja lailla kriminalisoida. Ymmärrän hyvin, että monet ihmiset eivät muuhun kykene.

Tarkoitan sitä, että mahdollinen positiivinen suhtautumistapa Venäjään on muodostettava samalla tavalla kuin mahdollisesti avoin ja myönteinen, jopa terapeuttinen suhtautumistapa psykedeeleihin.
 
Ensimmäiseksi täytyy luopua ajatuksesta, että minä itse olen se, joka määrittelee universumien mahdollisuudet tai vaikkapa ihmiselämän, ihmiskehon, yhteiskunnan muotoutumisen mahdollisuudet.
 
Tämä on tietysti peilisymmetrinen asia, myös silloin kun venäjältä katsotaan muuta maailmaa.
 
Ehkä on hyvä oivaltaa, että olemme lakkaamatta matkalla, mutta psykedeelinen efekti seuraa vain siitä kun universumi vaihtuu suhteellisen nopeasti. Esimerkiksi silloin kun geopoliitinen raja ylitetään nopeasti lentokoneella saavutetaan tämä tietoisuuden myrsky (tai ainakin mystikko havaitsee sen tapahtuvan).
 
Olen vasta äskettäin itsekin keksinyt tämän suhtautumistavan. Aikaisemmin kiihkoilin Venäjästä. Mutta nyt ymmärrän, että kiihkoilen vain omasta tripistäni, jonka ulottuvuuksista toisilla ihmisillä ei voi usein olla minkäänlaista aavistusta. Siksi olen luopunut kiihkoilusta.

10.7.2018

AISTIMISEN SELKEYS

Inhimillinen moraali tekee todellisuudesta todellisuuden tuntuisen. Moraali siinä mielessä, että mitään todella haluamisen arvoista ei voi haluta itsekkäästi vaan ainoastaan kansakuntana, sivilisaationa, ihmiskuntana. Ihmiskunta on pienin yksikkö, joka voi haluta oikeutetusti.

Moraalittomuus on sitä, että haluamme yksilönä eri asiaa kuin ihmiskuntana. Immoraalisuus on ristiriitaa yksilön ja kokonaisuuden välillä. Sen kieltämistä, että yksilö on osa jakamatonta kokonaisuutta. Kielto johtaa epätodellisen tunteen kasvamiseen. Moraalittomissa olosuhteissa elävä tietoisuuden fragmentti ei kykene pitämään todellisuutta todellisena. Keinotekoinen tarpeeton kompleksisuus estää yksilöä tajuamasta kokonaisuutta. Moraalittomat olosuhteet ovat aina kompleksisia.

Moraaliton toiminta johtuu siitä, ettei toimija pidä toisia toimijoita todellisina. Immoraalinen testaa lakkaamatta todellisuutensa perustavaa totuutta. Jos peruskivi antaa periksi, hän joutuu oman määrittelemättömän immoraalisuutensa psykedeliatunneliin.

Vapaa tahto viettelee syvemmälle itse luotuun maailmaan ja yhä suurempaan epätodellisuuden tunteeseen. Jos todellisuuden rajaa ei tehdä rangaistuksen uhalla selväksi, todellisuudesta muodostuu päättymätön testi, jonka tulos valkenee vasta kun tajuaa lopettaa testaamisen.
 
Rajan käsite liittyy todellisuuden koherenssiin. Rajaton ei ole todellisen tuntuista.

Immoraalisuuden huvittavuus on siinä, että paljon mitään ei välttämättä tarvitse pitää totena. Psykedeliapeilisalissa yksilöllisten vapausasteiden määrä kasvaa rajatta, ellei muista pelästyä kaiken keinotekoisuutta. Moni asia, jota ei ole pitänyt totena paljastuu todeksi. Moni asia, jota on pitänyt totena paljastuu epätodeksi. Kunnes mitään realiteettiä ei enää voi testata kunnolla.
 
Immoraalisuus tai moraalisuus ei ole kuin tarkka katse. Funktiot vain määrittelevät sen, kuinka vahvasti se mikä on aistittavaa tarjoutuu aistittavaksi. Jos ajattelemme trollia tiedustelupalvelun palkkalistoilla, niin eikö juuri hän halua olla olematta selvästi aistittavissa.

9.7.2018

VÄSYMYS

Koneella on virkatyönä väsymys.
Koko pitkän päivän se
ohjelmoi itseään kuolemaan.
Ensin se väsyttää itsensä,
sitten se väsyttää toiset
ja sitten se yrittää kuolla.
Jotta uudella koneiden sukupolvella
olisi tilaa ilmestyä, se selittää.

Ihminen, jossa on koneen
verran tietoisuuden puutetta
on samanlainen väsymyksen etsijä.

Mutta kun se herää
se ensitöikseen
pyrkii lopettamaan
itsensä väsyttämisen
ja keskittyy vain
pyydystämisen aktiin.

8.7.2018

MUOTIBLOGGAUS: KEISARIN UUDET VAATTEET

Church cultures, such as lutheran or russian orthodoxian, are in their base only abstract symbolistic theatres, wihout aim to give strong mystic esperiences. And this is not the problem. We understand that modern world churchs gives just a abstract bones, while flesh is out there. Individuals are responsible to get flesh to the bones, as they can, from their personal life experience.

Ceremony of the life is the key difference between civilisations. For example, life ceremony in Russia is different than life ceremony in western coutries or Brazil.

As I see it, in core of the differences (between civilisations) is the door to the mystic experience. What kind the door is?

William James talked about “knowledge-granting mystical experiences” “Mystical experience is alleged to be “noetic”, involving knowledge of what a subject apprehends" (see James, 1958) 

Essential question of the modern religions is: how deeply and clearly noetic feature of the mystic experience is ceremonially expressed and understood in population? Whether ceremony is life it self, or artificially staged with psychoactive plants or some other traditions.
 
Paradox of the modern and postmodern secular worlds is the bourgeous church culture, i. e. church culture without any defined relations to mystic experience. Actually it can be based on denialism of mystic experience as such. So, then the core base of the bourgeous church culture is entirely secular.
 
H.C. Andersen has said it better. New Clothes of the Empero's are the mystic experience in core of the religion. While there is bourgeois religion without mystic experience in core, is the situation as defined by H.C. Andersen: Emperor is without clothes at all.


***

Jos taas puhutaan keisarin vanhoista todella näkyvistä vaatteista, palautuu kysymys siihen, kuinka monella tavalla tämä "noetic quality" voi ilmetä kollektiivissa seremoniallisissa tilanteissa, niin että lapsikin havaitsee keisarilla olevan vaatteet päällä.
 
Yksinkertaisin tapa tulkita mystisen kokemuksen tiedollista ulottuvuutta on Andersenin sadun mukainen kollektiivinen tilanne, jossa pelkkä subjektiivisuus muutetaan intersubjektiivisuudeksi. Objektiivista siitä ei tule, mutta kuitenkin jotakin enemmän kuin vain yhden ihmisen kokemus.

Miksi H.C. Andersenin kysymys ei voi olla tieteellinen? Syy on se, että on todella hyödytöntä keskustella keisarin uusista vaatteista ignoranttien kanssa (niiden, jotka eivät ole keisaria henkilökohtaisesti nähneet), jos voi toisessa tapauksessa keskustella sellaisten ihmisten kanssa, joilla on laaja kokemus muodin maailmasta ja keisarien vaattettamisesta.



***

H.C. Andersenin satu voi tietysti merkitä kaikkia niitä tilanteita, joissa arvioidaan joukkovoima ja hegemonia ilmiselvää totuutta vahvemmaksi. Kirkkokultuuri ja modernin maailman uskonnot ovat kuitenkin näiden arkipäiväisenä havaittavien ilmiöiden loputtomissa sarjoissa ydinprosesseja.
 
Tähän on kuitenkin lisättävä vielä tyttäreni tulkinta H.C. Andersenin sadusta. Tyttäreni tulkinnan mukaan, vaikka keisarilla ei olekaan vaatteita, on todella lapsellista ja tyhmää olla olematta näkevinään hienoja vaatteita. Jokaisen aikuisen kehittyneen eurooppalaisen velvollisuus on nähdä keisarilla hienot vaatteet. Vain lapsellinen idiootti osoittaisi sormella ja huutaisi: keisarilla ei ole vaatteita. Sellainen on todella epäsosiaalista toisinajattelua, ilonpilaamista ja moukkamaista käytöstä.

PUPUJUSSIA KIERTÄVÄ PENSAS

Edellisessä "Konservatiivinuoret ja maailmastaluopuminen" merkinnässä havainnoista käsin spontaanisti uudelleenluonnehdittu modernin länsimaisen yhteiskunnan paradoksi on sama, jonka takia olen alunperin alkanut tätä blogia kirjoittaa. Tämä on siis se syvällä metafyysisessä perustassa oleva ydinparadoksi, joka synnyttää toisaalta ratkeamattoman EU-Venäjä vastakkainasettelun ja toisaalta kaikki länsimaisen yhteiskunnan ohipuhumisdikotomiat.
 
Spiraali on alkupisteessä. Vanha (dystooppinen) analyysi pitää paikkansa, valitettavasti. Olen lukemattomia kertoja ilmaissut vilpittömän haluni olla väärässä. Ainakaan en tällä asioiden tilan samanasäilyttämisellä henkilökohtaisesti rikastu, myy kirjoja tai muuta sellaista.
 
Tein koko tästä blogista yhden .pdf tiedoston. Sivuja on (12pt fontilla US letter 8.5x11) 12777. Joku voisi kutsua tätä grafomaaniaksi. Itse kutsun tätä SUURTA paradoksia kiertäväksi spiraaliksi.

7.7.2018

MAASEUTUKULTTUURIN ELINVOIMA

Olen ennustanut jo 15 vuotta sitten, että maaseutukulttuurin elinvoima (Demeter) keksitään uudelleen uurbaanilla Venäjälläkin ennen direktiivihullua EU Suomea.

Luen isoisän syntymäkotitalon historiikkiä. Tässä on jonkin verran minulle uutta tietoa, esimerkiksi se, että talon hankki jo isoisän isoisä Eberhard Joosepinpoika 21.11.1896. Isoisän isä oli syntynyt 10.2.1877. Tila oli muodostettu isojaossa 1788 ja jaettu kahteen noin 170 hehtaarin osaan 27.4.1859. Eberhard Joosepinpoika oli Mäntsälän Linnaisten kartanon torppari, jonka onnistui veljensä kanssa jollakin tavalla, ilmeisesti äärimmäisen onnistuneella puukaupalla, keinotella itselleen niin suuri omaisuus, että se riitti tuollaisen elinkelpoisen talon hankintaan. Veli hankki oman talonsa. Tämä tarina on hämärän peitossa, mutta se vaikuttaa siltä, että johonkin suuntaan on pitänyt olla kosolti luottoa, jota vastaan on saatu tuhdinpuoleinen rahalaina. Ilmeisesti torpparitaustasta johtuen talon isäntä jättäytyi ja jätettiin 1918 tapahtumissa rauhaan vaikka punaisten toimipiste oli nurkilla. En tiedä miten (nähtävä ja väitettykin) poliittinen puolueettomuus on käytännössä onnistunut ja ollut mahdollinen, mutta näyttää siltä että esimerkiksi Suojeluskunnan tukimaksua ei ole maksettu kriittisinä vuosina. Yksi Suojeluskunnan tukimaksudokumentti löytyy myöhemmältä ajalta. Asioiden todellinen kompleksisuus on kuitenkin hämärän peitossa.  
 
Messeviä kuvauksia tilan 1900-luvun toiminnasta riittää.

"Maltaiden ja talkkunoiden valmistus 
Ruis- ja ohramaltaita tehtiin syksyllä ja keväällä. Ensin jyvät kasteltiin ja pantiin kuurnaan itämään. Kun jyviin tuli tarpeeksi pitkät idut, ne siirrettiin saunan parveen ja ryhdyttiin lämmittämään saunaa tuoreilla koivuhaloilla. Niistä lähti paljon savua ja lämmintä. Saunaa lämmitettiin koko päivä. Oli tapana, että illansuussa tulivat kaikki kylän miehet saunaan kylpemään. Kylvyn jälkeen alkoi maltaiden kuivatus. Kun uunillinen puita oli palanut ja savu mennyt parevesta pois, sekoitettiin maltaita kuivumisen edistämiseksi. Näin jatkettin 3-4 päivää. 
Maltaiden teon yhteydessä tapahtui muutakin. Sian kinkku saattoi olla parvessa paistumassa, koska saunan parvi oli tavallista kuumempi. Kylän nuoret kokoontuivat iltaa viettämään mallassaunaan. Lattialle tuotiin pitkiä olkia, joiden päällä oli mukava istua tai loikoa, koska savu oli lähellä maanrajaa. Suuhunpantavaksi paistettiin kiukaalla "kuuteloa" (pannukakkua) ja uunissa nauriita sekä lanttuja. 
Talkkunoita tehtiin kaurasta ja herneistä. Jyväsäkki upotettiin veteen, johon laitettiin myös suolaa. Jyvät keitettiin ja kuivattiin saunan parvessa, jossa savu antoi niihin oman makunsa. Tämän jälkeen aineet jauhettiin talkkunajauhoiksi."
 
Vastaavia kuvauksia on paljon ei-fossiilisen omavaraistalouden kaudelta 1910-30 luvuilta, kun miltei kaikki asiat tehtiin itse ja ei-koneellisesti. Isäntäkalehterista on löytynyt työhön ja tehtäviin käytettyjä tuntimääriä henkilöä kohti. Nimiluettelossa on kolmisenkymmentä palkollisen apuhenkilökunnan nimeä. Talonväki osallistui itse kaikkeen työhön. Täytyy ihmetellä miten tuollainen vuosittainen työmäärä on saatu tehtyä käsi- ja hevospelillä.

Jo pelkästään kun ajattelee sitä, että käsinlevitettävää eläimenlantaa on ajettu pelloille tuhatkuntakuormaa vuodessa. Apulantaa on käytetty 1920-luvulta. Hämmästyttävintä on karjan virtsan levitys hevoskäsipelillä ympäri peltoja. Myös kuiva lanta täytyi levittää talikolla peltopinta-alalle. Tämä on vain yksi työvaihe. Vuosikierto on täynnä vastaavia äärimmäistä lihastyötä sitovia vaiheita (jäidennosto, metsätyöt, perunankylvö, sokerijuurikkaan harvennus, heinänteko jne). Pelkästään hevospelillä kyntötyössä sekä hevonen että mies kävelevät 33 kilometriä yhtä kynnettyä hehtaaria kohti.

Ja tältä jäi vielä aikaa omalle makkaratehtaalle, jossa yhtä makkarasuolta pestiin viikko (perinne jatkui vuoteen 1992). Kaikista lukemattomista juustoista, pellavakankaista ja muista herkkujen ja tarpeiden valmistusmenetelmistä puhumattakaan. Eteen avautuu nykyisen maaseutukulttuurimme näivettyneisyyden valossa käsittämätön kaikille aisteille avautuva kulttuurinen rikkaus, tyydyttävä itsenäisyys ja omavaraisuusperinne, jonka askareiden monimuotoisuus ja käsityötaito on ilahduttavaa.  

Tätä maaseutukulttuurin äärimmäisen elinvoiman hämmentävää kuvausta on katkerankiinnostava lukea tässä EU-todellisuuden kampitetussa demonisuudessa, jossa koko maaseutumme elinvoima on kontrolloitu ja tukahdutettu niin kuin töhrytatuointia muistuttava kulttuurimme konsanaan.

Iloiset uutiset ovat kuitenkin se, että nykyaikaisella teknologialla ja oikeaoppisella metafyysisellä luontosuhteella aivan uudenlainen elinvoimainen maaseutukulttuuri voi olla mahdollinen. Voimme luoda uskomattoman makujen ja aistimusten kukoistuksen, lähiruokaorgiat, ihan mitä haluamme, kunhan vain haluamme, tahdomme ja käsitämme omat juuremme oikein. Tämä kaikki on mahdollista tehdä ekologisemmein kuin aikaisemmin, kohtuullisemmin toisia elämänmuotoja kunnioittaen ja vaalien. Pohjalla on tietysti suuri kysymys fossiilisista polttoaineista, jotka tuottivat koko 1900-luvun rakennemuutoksen ja johon nykyinen teollisuusmetaforiin perustunut luontosuhteesta ja varsinkin metafyysisistä juuristamme vieraantunut maatalous kokonaan perustuu.

Kaltaiseni säieteoreetikko ei tietenkään etsi energiaongelman ratkaisua tuuli- tai aurinkovoimasta vaan luonnonlakien syvemmästä käsittämisestä. Kaikki tarvittavat tietoisuusvälineet ovat käsillä. Jokainen tervejärkinen ihminen tajuaa, että suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan pitkään jatkunut stagnaatiotila palvelee vain öljyteollisuuden moguleita. Jokainen kivi pitäisi nyt kääntää. Tosiasiallisesti tiede, jos perustutkimukseen oikein panostettaisiin, voisi ehkä löytää energiaratkaisut nurkan takaa.

KONSERVATIIVINUORET JA MAAILMASTALUOPUMINEN

Konservatiivi haluaa säilyttää yhteiskuntarakenteen, vaikka yhteiskuntarakennetta ylläpitävä metafyysinen totuusperusta on kadonnut.

Moderni konservatiivikin etsii alkuun totuutta. Totuuden lähellä konservatiivi ryhtyy väistelemään ja torjumaan selkeää havaintoa, koska aistii siitä muodostuvan uhkan omalle yhteiskuntamenestykselleen. Lopulta, jos nuoren konservatiivin nokka oikein painetaan totuuteen, hän valitsee menestyksen ja totuuden väliltä. Hän ilman muuta valitsee menestyksen.

Otetaan käytännön esimerkki.

Meillä on toisaalta tällainen tapauskonnollisuus luterilaisuus/ortodoksisuus, abstraktina symboliteatterina, johon voi kohdistua erilaisista kokemuksellisista lähtökohdista tai käytännöllisemmistä tarpeista. Tämän rakenteen tarjoama värisyttävin uskonnollinen elämys on kulaus viiniä ehtoollisella.

Ortodoksisuudessa ilmiselvästi tiedostetaan enemmän ja jopa painotetaan sitä, että kirkosta on turha etsiä henkeä tai elämystä. Kirkko edustaa vain käytännön rutiinia ja muistutusta jostakin. Kirkossa on vain intohimottomat näyttelijät, jotka näyttelevät symbolinäytelmän niin kuivasti kuin ikinä mahdollista. Tämä olisi tietysti sinänsä oikein ja loistavaa, jos oletetaan että luiden päälle saadaan jostakin toisaalta liha.

Sillä mysteerit olisi hyvä jokaisen tuntea, jotta saisi oikeaa sisältöä kirkon esittämille symbolinäytelmille. Mystinen kokemus nimen omaan Willian Jamesin tiedollisessa merkityksessä, ei olisi haitaksi. Venäjällä ilmeisesti oletetaan, että jokainen joka kadulla tallaa, saavuttaa lihan abstraktien symnoliluiden ympärille itsestään. Se voi Venäjällä pitää paikkansa edelleen, tai ainakin joskus oli niin, että yhteiskuntarituaali tarjosi seremoniallista kokemussisältöä riittävästi (olen kirjoittanut tästä aika paljon 2000-luvulla).

Länsimainen konservatiivi kuitenkin nopeasti huomaa, että mystinen kokemus, ja varsinkin sen tiedollisesta luonteesta seuraavat johtopäätökset, tuottaa huikeita ristiriitoja suhteessa moderniin länsimaiseen yhteiskuntaan ja se julkilausumattomiin sopimuksiin.
 
Nuoren, torjuntaisuuteensa jo antautuneen konservatiivin mielessä saattaa syntyä esimerkiksi tällainen ajatusrakennelma:

"Kirkkokulttuuri ja konservatiivinen tapauskonnollisuus ovat erittäin ok, mutta henkilökohtaisella tasolla en miellä esimerkiksi psykedeelitripeissä olevan mitään uskonnollisella tasolla koskettavaa."

Miksi yllä lausuttu on käsittämättömin ajatuskokonaisuus, jonka voin kuvitella?

1) Koska itse en usko, että fysiikka, siinä muodossa kuin se nyt ymmärretään jonkinlaisena hämäränä suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan ristiriitana (jonka ytimessä on kausaalisuus-käsite), millään tavalla selittäisi niitä tietoisuudelle avautuvia (mystisen kokemuksen tiedollisia) mekanismeja, jotka psykedeelisessä kokemuksessa avautuvat ainakin joillekin ihmisille mahdollisina.

2) Omassa ymmärryksessäni, ne ilmiöt, joita tiede ei kykene selittämään, jotenkin koskettavat uskonnon aluetta. 
3) Tietääkseni, ylipäätään kaikkina aikoina ei ole ollut olemassa sen kummempia mystisiä kokemuksia kuin psykedeeleillä saavutettavat kokemukset.
 
Ymmärrän sen tulkintalinjan, joissa psykedeelisiä kokemuksia ei haluta samaistaa mystisiin kokemuksiin tai uskonnolliseen kokemukseen. Mutta en tajua, miten sillä tavalla ajatteleva ihminen näkee järkeä kirkkokulttuurissa (niin kuin konservatiivinen nuori menestymisenhimonsa sokaisemana tietysti näkee). Rehellisempää olisi vain todeta: olen konservatiivinuori ja uskon ihmisille valheita levittävien instituutioiden tarpeellisuuteen.

5.7.2018

USKONNOLLINEN KONSERVATIIVISUUS

Olen jossain yhteydessä suhtautunut myönteisesti Henry Vistbackan podcasthankkeeseen. En ole Henryn itsensä kanssa välttämättä aina kaikesta yhtä mieltä.

Jos kirkkokulttuurin pönkittämisen perusteet ovat ne, joita Henry tässä esittää, silloin minusta juuri tiukka älyllinen ateismi olisi paikallaan. Itse suosin uskonnollisia spekulaatioita henkilökohtaisen etsinnäin tasolla, en yhteiskunnallisena rakenteena tai tuputusprosessina. Minusta henkilökohtaisena pidetty uskonnollisuus on sujuvin käyttöliittymä monikulttuurisessa maailmassa. Hiljainen omakohtainen avautuminen mysteereille ei juuri synnytä riidanhalua.
 
Parempi tarina naiiviista teinikansallisromantikosta, josta tuli myöhemmällä iällä nietzscheläinen kuin tarina naiivista teiniateistista, joka ei koskaan tajunnut psykoanalyysiä todella.
 
Uskonto yhteisöä kokoavana voimana on ehkä arkaaisessa maailmassa ollut yhteisön jatkuvuuden ja olemassaolon edellytys. Neutraalissa luterialaisuudessa on tietty käytännöllinen puoli ristiäisineen ja hautajaisineen, jonka ymmärrän ammattilaisten asiaksi ja jonka merkitystä en kiistä. Tässä suhteessa uskonnolle on tilaus: syntymästä ja kuolemasta me emme ole vapaita.
 
Valtionkirkko rituaalisena teatterilaitoksena on ehkä siedettävissä. Venäjän ortodoksikirkkohan on juuri teatterilaitos: kaikessa esittämisessä koko ajan alleviivataan esityskoneiston keinotekoisuutta, vasten myytin sisäistä järisyttävyyttä. Venäjällä kirkko ei tarjoa uskonnollista kokemuksellisuutta, vain kuoren, myytin abstraktit ymmärtämisrakenteet. Sisältö ja kokemus on etsittävä toisaalta.
 
Oman käsitystapani mukaan uskonnollisen kokemuksen tutkiminen sinänsä ei lähde uskomisen tarpeesta. Varsinkaan se ei lähde tarpeesta uskoa johonkin itseä suurempaan. Uskonnollisen kokemuksen avaamisesta ei seuraa itsen pienenä pitäminen tai suurena pitäminen. Siitä enkä seuraa se älyllinen mahdollisuus, että ei ole olemassa muuta kuin "itse", mikä ikinä se "itse" onkaan.
 
Monenmoiset henkilökohtaista työtä ja etsintää painottavat (ja luterilaista vaivatta valmiina saatua armoa kyseenalaistavat) alakulttuurit ja harrastajaryhmät saattavat lopuksi lahkoontua kun yksittäiset työryhmät lyödään yhdeksi isoksi lahkoksi, jossa avoimesti alkaa vaikuttaa lahkologiikka lumihangessa istujien johdolla. Porukka jaetaan ammattilaisiin ja uskonlampaisiin, joista uskonlampaiden olemassaololla ja työllä ei ole muuta kehityspotentiaalia kuin ammattilaisten pönkittäminen.
 
Uskonnollinen konservatiivisuus on kai aina painottanut tapauskonnollisuutta kunnon ihmisen velvollisuutena. Vaikka ei itse uskoisi, eikä olisi mitään henkilökohtaista suhdetta pyhään henkeen, kollektiiviseen mieleen, jumaliin tai Jumalaan, niin silti pitäisi vain juosta kirkossa. Miksi? Siksi, että esimerkillinen näyttäytyminen kirkkokansan keskuudessa pönkittää eliitin valtarakennetta. Venäjällä tällaista asennetta edusti 1800-luvun loppupuolen uskonnolliskonservatiivinen änkyrä Konstantin Leontjev. Meillä sitä edustaa kai Janne Saarikivi.  

**
 
Uskonnollinen, myyttinen ja taiteellinen kokeminen pitää kokonaan vapauttaa yksilöstä. Olennaista ovat teot. Epäolennaista ovat brändit. Me olemme yhtä ja yksimielisiä vain hyvien tekojen ja teosten tasolla. Teot eivät henkilöidy, ne ovat yksittäisiä. Me emme kaipaa hyviä ihmisiä vaan hyviä yksittäisiä tekoja. Oikean suuntaisia tekoja itse hengessä. Me emme kaipaa maailmaa, jota kansoittavat sellaiset olennot, jotka eivät yksin ja itsessään osaa arvioida hyvän työn arvoa. Kun me katsomme vain tekoja, me vapaudumme guruista ja poliitikoista. Henkilökohtaisella sympatialla tai antipatialle ei ole merkitystä siinä, että me kannatamme hyviä tekoja kenen hyvänsä tekeminä. Tämän mittarin voimme kohdistaa samalla tavalla itsemme kuin kehen hyvänsä toiseen ihmiseen. Me yritämme minimoida huonoja tekoja (kykyämme tehdä vastoin henkeä) ja maksimoida hyviä tekoja (kykyämme tehdä hengen mukaan). Tämä on se päämäärä, jonka takia kannattaa tietoisesti kärsiä.

Hän tulee sinua vastaan
Paksuna sumuna
Tieto on se ettei
Millekään ole selitystä
Sokea paaluun sidottu
Köysiensä siunaama
Tietoisena siitä
Että kaikkialla maassa
on sikinsokin rajoja
Joiden yliastuja
Ei koskaan palaa

Ensimmäistä kertaa ihmisenä
Ja kävelet heti sumuun
Jäät kuuntelemaan veden ääntä
Vaellat vesimolekyylin sisällä
Ankeriaiden unelmiin

Mount Everestille ei kiivetä ohimennen. Samalla tavalla ihmisen terveys on vuori joka pitää valloittaa. Kuinka monta tuhatta tuntia seremoniallista magiaa tarvitaan että saamme aavistuksen terveydestä.

4.7.2018

Niin kauan kuin luulee tietävänsä miten maailman asiat ovat, mikä missäkin on realismia, mikä fiktiota, runous ilmaisee mielikuvituksen mahdollisuuksia. Sitten kun vähän näkee verhojen taakse, eikä enää luule tietävänsä mitään, runous alkaa ilmaista sitä mikä on.

VALINNAT

Tänä hämäränä ja viileänä keskikesän päivänä Tarot puhuu pelkästään ison arkanan kielellä. Kohtalon poukkoileva arpa sysäsi olemisen päätäsärkevään stagnaatioon, jonka hyvänä puolena on pakko nähdä asiat, kuten käden tanssi rummun kalvolla, uudessa valossa. On kysyttävä: mitä päämäärää se asia palvelee, joka pitkittää stagnaation kestoa. Onko se päämäärä omani tai edes itseni tiedossa? Olenko jonkin itselleni vieraan päämäärän välikappale?

Vieläkö olisi jotakin, mistä voisi luopua, siinäkin täydessä ymmärryksessä, että se jokin on nyt pakosti täysin korvaamatonta, ainutlaatuista ja koskaan elämässä toistumatonta. Kestääkö ikävän ja kaipuun määrän?

On laitettava rinnatusten pohjattomia ikäviä ja rannattomia kaipauksia, mitattava millimetrimitalla, mikä kaipaus on niistä kaipauksista kaikista raatelevin, mikä ikävä ikävistä kaikista syvin ja ainakin harkittava hyvin tarkasti, ennen kuin sen valitsee. Vai olisiko sittenkin kuolema helpompi ratkaisu kuin yhdestä korvaamattomasta asiasta luopuminen? Ei aivan mutta melkein.
     
Kohtuuttomuusko tässä pitäisi hylätä ja avautua vielä ennemmän sille, että asiat eivät ole sitä miltä näyttävät. Olisiko hyvä että asiat näyttäisivät siltä mitä ovat? Vai olisiko hyvä että asiat muuttuisivat siihen suuntaan, miltä ne näyttävät? Turhat pelot jokatapauksessa täytyy heittää.


 
Nyt en enää käännä
lehteä vaikka

kokeellinen elämä
ei heti mene oikein

matriisin taakse
piiloutuu matriisi

ja minä paljastan 
kaiken minkä vain 
sydämesi pyyhkii

Kadotkoon jäljettömiin jälki
jonka astuimme joukkona 

kuin tarkat pääskyt parvessa 
törmäilimme hajonneina 
putoamiimme maihin

LASSI HYVÄRINEN KÄÄNTÄÄ LEHTEÄ

Ensimmäisessä kokoelmassaan Riippuvat puutarhat (2007) Lassi Hyvärinen lanseerasi visuaalistekstuaalisen ilotulituksen uudella tavalla lähtemättömästi osaksi suomalaista runoutta. Toinen kokoelma Keisarin tie (2012) oli ehkä jonkinlainen välivaihe Tuuli ja kissa (2018) runoteoksen uuteen ääneen, joka ainakin minusta on tervetullut.
  
Tuuli ja kissa (2018) runoteos tuntuu olevan viimevuosisadan traumoista vapaa suomenkielinen runoteos, joka toimii energiaa vapauttavasti suhteessa julkaisuajankohtansa kulttuuriseen ilmapiiriin. Onko tämä nyt pitkään etsityn palautuvan terveyden alku?

"kuolinisku nukkuu
kuusen alla, ilveksen unessa."

Mielestäni kulttuurin tulisi olla vapauttamisvetoista. Sitä mikä avaa hengitystilaa ja vapauttaa luovia energioita ja resursseja tulisi dynaamisesti tukea, nostaa ja palkita. Se mikä tekee jotakin muuta tulisi jättää rauhaan. Näkemykseni mukaan kulttuurin tulisi fuusioreaktorin tavoin tuottaa vapaata energiaa mahdollisimman vähästä yksinkertaisin vähäeleisin keinoin. Käytännössä kun esteet poistuvat kohoaminenhan alkaa itsestään. Ensisijaisesti on oltava jollakin tapaa hyvin selvää, kyseenalaistamatonta ja uskottavaa se, että kulttuuria ei kontrolloi jokin sille vieras tai ulkoinen poliittinen voima. Jos epäilys on voimakkaasti läsnä, niin kuin se suomalaisessa nykykirjallisuudessa tällä hetkellä on, vapauttavaa voi olla vain epäilyksen hyvin selkeä ja väkevä poistaminen. Harvalla on kiire epäilysten poistamiseen. Sellaiset luonnehdinnat kuin "hyvä kirjailija" tai "lahjakas ihminen" tai "ammattitaitoinen teksti" eivät kerro yhtään mitään tässä olennaisessa ja kulttuurin kannalta elintärkeässä suhteessa. 
  
Kulttuurikäsitykseni ei ole psykopaateille ja energiavampyyreille erityisen houkutteleva, koska se ei tarjoa heille työpaikkoja samalla tavalla kuin nykyinen kulttuurinen rakenteemme. Muistakaamme mitä kulttuurimme kaikkine rakenteineen todella on. Ihminen on eläinkunnan Adolf Eichmann. Kuluneen puolen vuosisadan aikana puolet maapallon eläimistä on lakaistu sukupuuttoon. Kaikista nisäkkäistä luonnonvaraisia on tällä hetkellä neljä prosenttia. Mutta me saimme lippalakkien globaalin valtameren, rapin, pornon ja Ozzy Osbournen.
  
Hyvärisen dekonstruktiivinen kirjoitusmetodi on kiehtova. Hän rikkoo tietoisesti ja selkein elein tyypilliset symbolit, myytit, tulkintakehykset. Metodisesti hän puhdistaa kielen läpileimatun, läpitatuoidun ruumiin, niin että meillä olisi runon verran tilaa tuntea ja ajatella vapaasti.

Pohjimmiltaan Hyvärinen siis tapailee kokonaisuuden emotionaalista eheyttä ja aistimalla varmistettua tunnelmaa pikemmin kuin yksittäisiä kohosteisia tehokeinoja. Dekonstruktiivinen kirjoitusmetodi, eräänlainen metodinen hulluus on viattomuuden muttei naiiviuden asialla.

Lopulta runokokoelma lepää yksittäisten tarkasti kirjoitettujen tekstien, rivien ja sanojen varassa. Tunnelmaa ei pilaa (edes kätketyn vihjauksen vertaa) jokin nykyajan asenteellisuus, lyhytnäköinen poliittinen kiihkomieli tai absurdi vastakkainasettelu.
 
"Kylvettyäni unohdan pukeutua."
 
Tarinan päähenkilöt, tuuli ja kissa, eivät ole ohuuttaan kirskuvia pilakuvaelmia vaan looginen mahdottomuus, jonka hahmottamisessa ei järkeily tunnu auttavan. Sellaisina ne täytyy hyväksyä, sellaisiksi ne on kirjoitettu. Teoksen sisäinen narraatio ja kuvallinen logiikkaa painottaa sitä, että paljon mitään ei ole loogisen päättelyn eväin tai allegorista avainta etsien nyt saavutettavissa. Silti tenhoavaa ja tunnelmallista on olla teoksen lukija. Tiukka kuvallinen fokus, miljöö, tunnelma, on läsnä ehyesti ja kaiken aikaa. Se ei ole vain mielikuvitusmaailman tuntuinen, vaan siinä on jotakin juurevaa ja olevana aistittua, kenties pohjoiskarjalan tummien kuusien tuoksua. Luottamusta herättävät rauhalliset äänenpainot sellaisten asioiden edessä, joihin ne eivät pure. Mitä siitä.
 
"Kadonneen traktorin muisto kurahtelee korvissa,
maisema on kuin luola, täynnä kaikua."
   
Kadonneen tradition muisto, täsmällinen ilmaisu ihmiseltä ihmiselle on sinisen ruusun tuoksu. Nykymaailmassa leimakirves heiluu taajaan ja me liikumme kuin alkeishiukkaset elektrolyysissä vastustelematta varauksemme mukaan puolen valiten. Emootion viljelylle jää hyvin vähän vapaata tilaa nopean häilysti primitiivisimpiä tunnereaktioitamme manipuloivan twittertykityksen praksiksessa. Kunnes muisti ja maisti, maku ja mummo, muoto ja kammo, puista sun muista, paisti sun luista, näkyy taas, kuin metsä puilta tai liha luilta.
 
Kylvettyäni muistan pukeutuneeni ja hyppään puku päällä ammeeseen.


Nyt en käytä sydäntä

Minä olen kätesi

Teen kaiken mitä haluat

niin hyvin kuin osaan

On niin paljon

mitä haluan

jakaa kanssasi

Haluan näyttää sinulle

kortit jotka puhuvat totta

Kukaan ei koskaan saa tietää

Että meillä oli salaliitto

Sinä tunnistat minut jo kaukaa

Tutkit sormenjälkeäni

joka on sama

kuin unessa näkemäsi

Kukaan ei koskaan saa tietää

Minä paljastan kaiken

minkä vain sydämesi pyyhkii
Pitkästä aikaa
tavoitan sen täydellisen
nujertuneisuuden
jossa vain runous
voi lohdutta, ei niinkään
ilmenemismuodoillaan
kuin mahdollisuuksillaan.

OLENKO NOSTETTU KESKINKERTAISUUS

Valitettavasti kokemukseni mukaan kaikki taiteen tukeminen on jossain määrin korruptoivaa ja kaiken tuen tarkoitus on kontrolli. Olen itse vastaanottanut kymmenisen apurahaa ja olen havainnut asiat sisältäpäin. Tällainen taide synnyttää ja tukee pelkästään valtaeliitille sopivia narraatioita eikä edes vahingossa vapauta psyykkisiä energioita tai saa yhteisöjä toimimaan psykoanalyyttisesti terveellä pohjalla. Ilmiö on länsimaissa selvästi kansainvälinen ja Suomi vain seurailee trendejä tässä ilmiössä.

Kaikki taiteen yläpuolelta ja ylärakenteesta tuleva haltuunottava (ja toisaalta tuetta tietoisesti jätettyjä tukahduttamaan pyrkivä) tuki on pahasta. Tuen vastaanottaja on aina itse vastuussa siitä, jos tapahtuu kulttuurinen oikeusmurha, eli todella tärkeä taiteilija ei saa tukea, jos keskinkertaisuuksia nostetaan laumoittain tukien piiriin. Aloittelija ei tietenkään voi tietää näistä kuvioista paljon mitään. Tämä on Suomessa maan tapa, josta vain sisäpiiriläiset tietävät. Markku Eskelisen Raukoilla rajoilla historiateoksessa käsitellään jonkin verran tätä ilmiötä. Sen sijaan tasa-arvoinen tuki kentältä ja mahdollisilta yksityisiltä tukijoilta, jos sellaista olisi, on hyvästä.

Yhteiskuntaa pitää muuttaa niin, että itsensä (ainakin osapäiväinen) elättäminen riippumattomana taiteilijana tulee nykyistä paremmin mahdolliseksi. Vain riippumaton taiteilija -- kriittisesti arvioiden vapaa taiteilija -- on tärkeä, vaikka lahjakkuutta olisi miten paljon. Itseasiassa korruptoitu lahjakas taiteilija, ei suinkaan ole vain onnellisen hyödytön, vaan usein haitallinen ilmiö, joka tehtävä on älähtää poliittisissa kynnyskysymyksissä kontrolloivan ylärakenteen mielipiteen suuntaan.

En tarkoita, että tuhdisti tuetut taiteilijat ovat korruptoituneita tai nostettuja keskinkertaisuuksia. Mutta kritiikittä heidän täytyy suvaita järjestelmä, jossa on tunnettuja ongelmia.
 
Taiteen laatua ei minusta voi mitata pelkästään kvantitatiivisilla mittareilla, eikä edes vertaisarvioinnilla, koska kovan taiteen merkitys on historiallista -- tilanteeseen sidottua tai täysin epäajankohtaista -- ja usein vasta pitkällä aikaperspektiivillä tietoisuudelle hitaasti paljastuvaa. Aikakauden täytyy muuttaa suuntaansa monta kertaa, että taiteen todellinen kestävyys tulee havaittavaksi. "Nykytaide" voi olla aina vain ohut pintaraapaisu koko ilmiötä nimeltä taide, jonka merkitys on aina sen syvempi ja metafyysisempi mitä useapia tulkintakausia se on kestänyt elinvoimaisena.
 
Nämä eivät voi tässä ja nyt olla taiteellisen työn vaatimuksia tai kriteereitä, joita asetetaan toisille, vaan ainoastaan tekijä itse voi asettaa vaatimuksia itselleen suhteessa omaan kapasiteettiinsa ja luovuuteen, jolla kapasiteetti laajennetaan. Yhtälö on monimutkainen. Tekijän elin- ja toimintamahdollisuuksiin vaikuttaa kaikki asiat säätilasta ja ruuan tuotannosta asumisen hintaan. Nykyisin Suomesta on tehty keinotekoisesti kallis maa, jotta ihmiset pysyvät tiukasti fossiilisia polttoaineita kontrolloivan eliitin talutusnuorassa.

1.7.2018

Kolonialismin sivistyshanke
on tämä:
Yhteisö tukahdutetaan
nostamalla keskinkertaisuuksia
yhä vähämerkityksisemmäksi
käyvässä yhteisössä
ja painamalla alas kaikki
tehokkaasti yhteistyökykyiset yksilöt,
jotka AINA vastustavat keinotekoisia
hajottavia tuloeroja.

Jospa onkin niin
että elät vain kerran
sanoi partituuri
elektroakustiselle
sävellykselle.

En minä aina ole sama

Se on minun pieni minuuteni
tuo pilvi
ja tuo rumpu
ja tuo varis
ja tuo hyttysen korkuinen
runoileva foinikialainen sotilas
Näet minut kaukaa

En tiedä sanonko
sinulle jotakin

Minulla ei ole tuntomerkkejä
joista voisit tunnistaa
minut varmasti

Kun kohtaamme
et näe minua kaukaa

En tiedä sanotko
minulle mitään

Minä löydän sinut
vaikka silmät kiinni

Sinä olet oikeastaan pilvi
mutta teeskentelet veden solinaa

Työni on sen etsiminen
mitä sattuu löytymään


30.6.2018

BONK

Bonkin koneenrakentaja Henrik Helpiö käski kysyä Bonkin käsikirjoittajalta Richard Stanleyltä, kuuluuko Cloudbuster ja Haarp Bonkin tiedustelupalveluille salaa toimitettavien tuotteiden valikoimaan. Hänellä ei ollut itsellään valtuuksia asiaa paljastaa. Pihalla keskityimme Richard Stanleyn kanssa vain siihen millä edellytyksellä yksi sivilisaatio säilyy ja toinen ei. Yhtä mieltä oltiin kai siitä että orwellaista utopiaa toteuttavalla systeemillä on huonot edellytykset ikuistua. Henrik kertoi siitä, miten Bonk esineet ensin luotiin ja sitten niille kehitettiin narraatio, historia, tausta. Ikään kuin ekspressiivinen abstrakti teos, jolle jälkikäteen keksitään nimi ja aihe. Eräs varhainen Bonk-laite oli professori Timo Honkelan äskettäin kuuluisaksi tekemä Rauhankone. Rauhankoneella Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton presidentit pystyivät ottamaan toisiinsa langattoman puheyhteyden ja kaikki vihapuheen energia muutettiin energiatehokkaaksi pelletiksi. Mitä enemmän oli langoilla vihapuhetta, sen enemmän halpaa energiaa käytössä. Vaikka Bonk-laitteet toimivat yhtä hyvin kuin puinen kuukivi, brändäyksen myötä niille löytyy markkinat. Kaikkina aikoina näyttämöllepanon lähihistoria on ollut mustavalkoinen ja se on keksitty jälkikäteen. Eräs Bonk-laitteista on setä Leninin garum generaattori. Pompeji oli tunnettu garumistaan. Garum oli antiikissa paitsi mauste myös huume. Olen käynyt Siestarjoella tässä edelleen ylläpidetyssä heinämajassa, jossa setä Leninin sanotaan vallankumouksen aattona nauttineen joko mainittua garumia tai mitä luultavammin vain kotoista suippomadonlakkia. Sitä en tiedä kuuluuko kyseinen heinämaja Bonkin tuotevalikoimaan. Luultavasti kuuluu.
Kun muurarin lapion reuna lähestyi, alkoi väärin poltettu tiili aistia Viimeisen tuomion läheisyyden. Se ryhdistäytyi, terästi katseensa ja alkoi teeskennellä murtumatonta. Se ei ottanut huomioon, että liian kovakaan ei saa olla. Miten se olisi osannut arvioida millaisia miljoonat muut tiilet olivat keskimäärin. Millainen tiilen pitää olla. Se oli alokas ainoa laatuaan, ei ollut koskaan nähnyt itseään, tunsi tuskin. Mutta muurarin kopautus oli puolihuolimaton. Pahaksi onneksi tiili ei haljennut, hajonnut pölyksi, annihilatoitunut. Se heitettiin muuriin alimmaiseksi, teeskentelemään helvetin tuskia koko pitkän ikuisuuden.
Tajustedarvinisti, sanoi Koleeramäki, se minä olen. Ei eheytysterapiaa, jota en kokisi tarvitsevani. 

Henkilökohtaisesti ehkä tuoreimman vaikutuksen Pyhäniemen 2018 näyttelyssä teki kuitenkin Markku Arantila. Vaikea selittää miten. Kaikki niin tuttua omista hapuiluista. Mutta kun sen näkee ensimmäisen kerran valmiina, se on miltei pelottavaa. Sellainen tuore taidepamahdus. Se on kuin olisi ensin itse suunnitellut tupakkiaskin kanteen parempaa maailmaa, rukoillut, huutanut kurkkunsa kipeäksi ja saanut ihmiset riitelemään. Kunnes eräänä päivänä herää sokeasta toivottomuudestaan ja näkee, että joku jumalista on luonut saman vision oikein ilman virheitä, puutteita, liiallisuuksia. Äkkiä ymmärtää mitä se tarkoittaa -a a aaa - että joku toinen on jumala ja minä en.

29.6.2018

JAZZIN KUOLEMA

Jazz kuolee kun ääni sammuu. Jazz uudelleensyntyy kun ääni syttyy. Soita kuin Albert Ayler John Coltranen hautajaisissa. Ei enää niin kuin viimeistä päivää, se meni jo.

MUURARI

Muurarin kanssa ei leikitä. Kaikki lähtee kivestä. Muurari tuntee jokaisen kiven sielun kopauttamalla. Ja kun kivi laitetaan muuriin, muurari on vastuussa siitä, ettei kivi murru. Ja kun kivi ei murru, kestää muuri ikuisesti. Kiven polttaminen on se kriittisin vaihe. Viidestä poltetusta kivestä voi olla että yksi päätyy muuriin. Muut haihtuvat pölyksi. Suomessa Lappila teki kunnon kiven. Mutta enää ei kunnon kiveä Suomesta meinaa saada. Ne eivät osaa polttamista nyt. Siksi venäläinenkin kivi on kova sana nyt. Vaikka venäläinen kivi on mitoitettu niin, että sitä ei mitenkään päin voi muurata suomalaiseen muuriin. Venäläinen kivi on silti vielä kunnon kivi.

PILVISHAMAANI

Kuu on parhaillaan aika oudon näköinen valtavan kokoinen sumumötikkä. Oliko se eilen tota luokkaa kooltaan? Tänään makasin uimarannalla. Suljin silmät ja avasin minuutin välein. Joka kerta oli taivaalla uusi mielenkiintoinen pilvimuodoselma. Yhteneviä piirteitä en havainnut minuuttia aikaisempaan tai myöhempään, mutta jos silmiä piti auki, taivas ei juuri muuttunut minuutin aikana. Pilvet olivat koko ajan tasolla: "ei mitään normaalia". Ihmeellisiä interferenssikuvioita, jollaisiin tuskin edes HAARP pystyisi.

28.6.2018

Mikään vihollisuus ei ole leppymätön. Mitä kovempi on vastus, sen enemmän sitä täytyy rakastaa. Sen enemmän sitä täytyy rahastaa. Rikas rahastaa köyhää. Mutta köyhällä on enemmän rahaa.
kehdon kahdestatoista ulottuvuudesta
olen löytänyt seitsemän

miehentynkä kasvaa kehdossa
eikä voi oppia liikaa

ihminen sen olla pitää
jota asumme

kysymyksen avulla kurkistetaan
hermostoon

askeleen päässä on värejä
joita ei löydy maan päältä

kuulostaa kuin yli talon
kulkisi tavarajuna

kuuntelen eikä
uteliaisuudesta ole pitkä matka
varmaan tietoon

ennakkoluulojen korvat
höristävät pilvien taakse
 
askeleen päässä on toinen huone
siellä odottaa samanlainen ihminen
Suomalainen mies suree sitä että kehon kahdestatoista ulottuvuudesta on käytössä vain yhdeksän tai kymmenen, sanoi Risto Muraali. Yritän kirjoittaa musiikkia, niin kuin en muka olisi unohtanut noita kahta lisäulottuvuutta.
Mutta se on eri asia

Minä olen kuin pelikaani erämaassa

Samanlaisina me opimme
toisemme virheistä kaiken

Kukaan ei ole koskaan tuntenut
häntä kohtaan niinkuin minä

Mutta kaikki ovat tunteneet
jotakin

En näe itseäni erilaisena
en näe itseäni peilistä

Selittämätön on sen nimi
joka huutaa öisin
ja kaikki maailman naiset
saavat orgasminsa
tämän yhden kautta
 
Skorpioni lentää selkään
leuat tarttuvat lapaluihin
piikki iskee niskaan
kuin naisen huuto
ja tekee tyhjäksi
toiset naiset
 
Täydeksi se sinut tekee

Selittämätön on meidät salaa vihkinyt

Kolmesorminen käsi
antaa meille
jotakin

Kätesi, jota ei tarvitse katsoa

Olen kätesi ja käteni
tietää kenen käsi se on

Annan sanani
annan silmäni
pistän pääni pantiksi

Jumalan kädestä
on nähty puuttuvan
kaksi sormea

Mutta se on eri asia
Pojan elämässä ensimmäiset 70-vuotta ovat vaikeimmat.

27.6.2018

Minusta tulee Lohjan-Riihimäen seudun karaokekuningas, joka laulan itseni depeche modella taivaan tuuliin. Enjoy the silence.

Kun väsähtää vittuilemaabn, pehmenee, tulee lempeäksi ja sympaattiseksi kuin selkään taputeltu Jyrki Lehtola galleria-avajaisissa.

Me elämän kolinat emme tunteiden tulkkia löydä, edes itsestämme.

Evät kohahtaneet urpojen syvät rivit mutta eivät intellektuellitkaan.

He chattailivät tytären syntymän messengerryhmässä 37 vuotta tyttären syntymän jälkeen.

Ruudulla Pacman vipeltää.  Minun särkee päätä universumin ytimeen asti.

Valkoisen miehen nöyryyden päivä.

Englannissa parhaat kuningattaren kulhnurit tulevat Liverpoolin työläiskortteleista. Maailmanvalloittamista ei yksikään anglikaanipappi kiellä. Maailman saa vapaasti valloittaa, köyhin poika, kuningattarelle.

Ihmisyyden harjoittaja.
Sielunpaimen
 lammasfarmarina.
Ihmisyyden hajoittaja.
Biologia selitysvoima
 sielun selitysvoimattomuus.

Kirkkokulttuurin merkitystä taiteessa, taiteen kontrollissa harva käsittää. Suomalaisista runoilijoista ei yksikään. Mutta "ruoilijoista" sen käsittää jakainen.  Taide on kirkkokulttuurin osarituaali.

Taiteen toinen nimi voisi olla "Pappien lapset harrastavat ilman kapinaa ry".

Kontrolli kontrolli kontrolli on todellista älyn, intohimon ja luovuuden halveksuntaa.
Jos monikulttuurisuus ei tarkoittaisi aateliston ja siirtomaavallan sietämistä.
Mielipiteitä ei ole tai niillä ei ole väliä. Erimielisyys on aina voimankäyttöä. Pelkkää egoismia. Oman tilan ottamista, ainoaa itsenäisyyttä. Että saadaan jostakin kiinni päästään olemaan vastaan, se on vallankumouksen edellytys. Salaliiton mieli on siinä, että vahvempi ei voita, ellei se saa otetta. Kun Kiinassa toisinajattelija astuu miljardin ihmisen varpaille tai suomessa presidentti hyökkää Väinämöisen kannelta, Antti rokan pierua ja kansan syviä rivejä edustavan nettikirjoittejan kimppuun siinä on kysymys häijystä egoismista. Nykyaikainen politiikka, äärimmäinen elitismi demokratian hahmossa, voi perustua vain salaliittoille. Sota on joukkuelaji, mutta kuolema yksilölaji. Mitä huudoista joilla vastataan huutoon, venäjävihasta joka taas kohta vaihtuu kiinnostukseksi. Vapaudesta, joka taas kohta vaihtuu totalitarismiksi. Toimittajille, noille itsenäisille, ei pidä antaa mistään kiinni. 

TORNIT

Minä olen tullut tänne vaatimaan omaani
hellittämättä katsomaan sadetta

vaatimaan että kuivasta maasta
hedelmät nousevat ja halkeavat sateiden jälkeen

Ja minä olen tullut tänne hakemaan
kadonneita tavaroita jotka unohtuivat

Ne unohtuivat kalliolle, ja ne unohtuivat
nukketalon vintille, kunnes löytyivät jälleen

Minä olen velkaa teille seistä täällä
pimeässä koko kylmän yön.

En tullut tänne viemään sinua,
vaatimaan maksua kaikesta tulevasta

Sillä olen tullut tänne tornien vuoksi.
Tornit ovat paakkuuntuneet yhdeksi
suureksi pakolaisleiriksi
ja maailmankirkoksi

Minäkin halusin lähteä torneihin
torneja katsomaan ja tuoda niihin
kuolleet lemmikkieläimenikin
 
Olen varma, ettei voi olla parempaa
paikkaa elää kuin valoisa hengittävä torni

Minä kiipesin pakoon kohti runoutta
vain nähdäkseni että he tekivät
runoudella saman mitä tahdoin paeta

Tätä tyhjyyttä ei mikään tuuli
voi kuljettaa pois

Jos hyppäisin korkeasta tornista
tyhjyyden pitäisi kantaa

26.6.2018

Elämä, periaatteessa iloinen apina

lakkaamatta itsensä niskaan kiipeävä

Kuolinsyy, lopulta luonnollinen

MARIA VAARA: KATSON KÄSIÄNI 1979

Kirjailija Maria Vaaran sanotaan sairastaneen skitsofreniaa. Olisikohan hulluja kustannettu 1970-luvulla kun heitä ei 80-luvulla kustannettu. Toisaalta Vaaran tekstissä ei ole mitään hullua. Tarkasti kirjoitettua lyriikkaa, jonka tekijä on kaikilla ymmärtämilläni mittapuilla joko erikoisen terve tai syvässä sairaudentunnossa. Sairaalle päivää varjostava pilvi ei ole vain shamaani, joka on ryhtynyt taivaalle mustaksi pilveksi.

"Te panitte minut selliin
Ristikot ilkkuvat ja seinät kävivät päälle
Ovessa oli silmä,
joka houkutteli huutamaan.
Minä huusin:
Älkää jättäkö minua tänne
kahden sen kanssa, joka mukanani kulkee.
        Se minussa huutaa,
        se täyttää pääni, se katkoo sormiani.
        Se on viekas, tiekää.
Älkää jättätö minua yksin
sen kanssa."  

Kirkko, likaisuus ja lestaadiolaiselta vaikuttava Jumala on Vaaran tekstissä aktiivisesti läsnä. Nykymittapuulla jotkut Vaaran runot olisivat täyttä pedogatea, mutta tulkintahorisontti voi olla laajempi:


Sinä tulet, pelko, 
ja sidot ranteeni.
Istut suuni päällä
ja puristat silmäluomia. 
Katsot minuun, naurat
ja minä vapisen. 

*

Tahtoisin piiloutua, sulkea ovet
ja aina on joku ovi auki.
Sinä tulet, pelko,
ja minä olen pieni jälleen. 

*

Asetun pilvesi alle. Jumala, 
ja odotan armon sadetta
avoimin suin. 

*

Katson käsiäni. 
Kuuntelen sydäntäni.
Sidotut ovat käteni
ja lukittu sydämeni. 
Ja minulle sanotaan: 
Sinä olet vapaa.


Vaaran runous on vaarallista runoutta, kiihkeää, kiellettyä runoutta, joka katselee silmät auki tahallista pimennystä, joka on planeettaa hävittävän 1900-luvun ihmisen röyhkeä mielivalta. Ihminen ei omien sanojensa mukaan pelkää mitään ja tekee siksi ihan mitä sitä huvittaa, ilman rajoja alaspäin.  Ihminen leveilee sillä, että tappoi Jumalan, vaikka ihminen vain piilotti Jumalan toisilta ihmisiltä yhteiskunnallisilla turruttamistekniikoillaan. Vaaran runossa Jumala paljastuu valekuolleeksi:  
  
"Jumala kadotti äänensä
ja oli hiljaa¨
Ja maailma itki, 
koska rukous ei tuonut
Jumalalta lohdutusta
kärsivän korviin.
Kaikki lähtivät etsimään. 
Minäkin lähdin varjoni kanssa.   
Sukelsin valtameren mittaamattomuuteen, avasin simpukoita ja ajoin kaloja takaa. Louhin graniittivuoria ja kaivauduin laaksojen pohjaan. Ryömin pitkin lehtisuonia ja etsin ihmisen verenkierrosta Jumalan ääntä, joka oli kadonnut. 
Minut otettiin kiinni, 
koska minulla oli erilaiset silmät, 
ja lukittiin ovien taakse. 
Siellä minä istuin hiljaa
varjoni kanssa, joka myös oli vanki.
Ja me löysinmme 
kadonneen äänen. 
Mutta kukaan ei enää tarvinnut sitä, 
koska ihmiskunta oli oppinut elämään ilman, 
sillä sydän oli tullut kiveksi
eikä kärsinyt enää."  
Se kynnys ei ollut korkea, jolta minä
jatkoin onnellisesti matkaani

Minä tässä olen runoilija ja kirjoitan
niistä jotka haluaisivat olla asemassani

Toiveet joita runous herättää ovat
allekirjoitetun kustannussopimuksen kaltaisia

Runous jota ei kustanneta, ei lupaa
jäljittelijälleen toivoa paremmasta
 
Runous, joka vaietaan ei sykähdytä sydäntä
enempää kuin kuristettu kissanpentu
 
Runous joka poljetaan tainnuksiin ja maan alle
on moottoripyöräjengin ketjukolari
     
Ja mikäänhän ei todella tapahdu minulle
joka tarkkailin näyttämöä herkeämättä

Raskasta on olla verho joka lepattaa
tupsujensa varassa hirttolavan edustalla

Jäljittelijälleni en voi luvata muuta kuin
varjonpuoleisen pedin hullujenhuoneella.

Ikkunapaikan pidän itse.


Tämä ei ole onnellinen loppu vaan kätketty
universumin lisäulottuvuus. 

Vaikka puhkaisisit valtimoni tai osuisit hermoon
et saa minua laulamaan. 

Vain kauniille, todella kauniille ihmiselle
voi olla tarjolla näin suuri yllätys

Hyvin korkealta kun laulaa, vaikka vain yhtä 
vokaalia, hyvin korkealta kun putoaa

ja huomaa olevansa täysin yhtä
itsensä kanssa

voimatta enää uskoa maailmaa todeksi
Depeche Moden säveltäjä Martin  L. Gore ei ole mikään tavanomainen egoistinen paskanjauhaja ja menneiden vuosikymmenten märehtijä. Freesiä ja värikästä uutta ja uudistavaa soundia syntyy jatkuvasti. Vain tällaiset kaiken keskellä visiostaan kiinni pitävät ihmiset antavat meille voimaa elää. Ei tähdet jotka vuosikymmenestä toiseen vievät turhaa tilaa ja huomiota pelkästään raha ja informaatiosodan takia ja joiden typerryttövää egoa palvelemassa koko tavisten (säälimättömät ahertajat "jumala armahtaa minä en") luokka on olemassa ja väkivalloin ylläpidetty. Sillä ilman tyhmennettyjen tavisten laumoja nämä nostokkaat eivät olisi mitään.

Referenssiksi kelpaa Martin L. Gore MG for modular synthesizers (2015).




24.6.2018

Vince Clarken ja Martin Goren minimalteknoalbumi (loput biisit löytyy youtubelistasta) SSSS (2012).




INTERSTELLAR (2014)

Christopher Nolanin Interstellar (2014) on kuumottava elokuva. Tästä linkistä voi katsoa filmin. Hieno kosmologian ja shamanismin synteesi, joka hyödyntää B-scifiklassikkojen epäuskottavuuden estetiikkaa psykedeelisen efektinsä tehosteena. Toisaalta tieteellistä uskottavuutta lisää se että elokuvan yksi käsikirjoittajista on vuoden 2017 fysiikan nobelvoittaja Kip Thorne.
 
Elokuva on tunelmaltaan sukua Kubrickin avaruusseikkailulle, mutta menee johtopäätöksissä ainakin pari askelta pidemmälle. Vaikka ohjaaja Nolan on britti, elokuva edustaa sitä tyypillistä 2010-luvun kalifornialaista kulttuuria, joka ei voisi olla olemassa ilman Castanedan shamanistista siitosta kalifornian kulttuuriin. Jos Berliini, Lontoo ja Pariisi ovat erämaan erakkomajoja, on Kalifornia maailmamme iso kirkko. Avaukset tulevat isolta kirkolta. Muualla voidaan vain kiireen kaupalla yrittää seurata aikaa.
 
Päähenkilön nimi on Coop kuten Twin Peaksissa. Kummassakin madonreikä paljastuu samaksi Lodgeksi, vaikka Lynchin Coop löytää sen metsästä ja Interstellarissa se löytyy Saturnuksen kulmilta. Tässä filmissä länsimainen rationaalinen projekti tulee definitiiviseen päätökseensä. Filmi johtaa suoraviivaisesti mietiskelemään planeetan ilmastonmuutoksen ja shamanismin suhdetta. Rationaalisen determinismin ja kausaalisuuden sokeasti annettuna ottavat ihmiset kohtaavat yhä enemmän vaikeuksia. Vähintää kannattaa tässä vaiheessa ryhtyä lukemaan filosofiaa ja opettelemaan sitä, että kausaalisuus on pelkkä filosofinen käsite, ei välttämättä mitään sen todellisempaa. Avatkaa siis filosofian alkeisoppikirjanne.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com