14.8.2017

Vuodenajat ovat järjestään myöhässä. Jos mielii viettää kesälomansa kotimaassa, ne on sijoitettava elokuun puolivälin tuollepuolen. Vain rahalla aurinkoa saa milloin haluaa. Ilmaston muokkaus on loputon testi, joka kysyy ihmisen nöyryyttä luonnonvoimien edessä.  
  
Hän kurvaa Heinolan Heilan pihaan. Lähiruokakaupan grillimakkarahylly on maan kuulu, pienpanimotuotteiden valikoima on mainittava. Geenimuuntelun aikoina normaali terveellinen yksinkertainen ruoka maksaa maltaita. Hän ostaa rantamökille muutaman päivän sapuskat.
  
Mökki on isoisän Päijänteen kallioiselle itärannalle rakentama. Julkisivu kylpee ilta-auringossa, se katsoo länteen, niin kuin isoisä ja hänen ystävänsä kenraali A aikoinaan, kuusikymmenluvun kesinä, terassin lepotuoleissa istuessaan. Vieraille tarkoitettu keskikamari on unistaan kuuluisa. Siellä on katsottu monta ihmeellistä elämää suurempaa yöllistä näytelmää. Isoisä oli ruuvannut lattiaan paksun kuparilevyn vaimentaakseen unia ja edesauttaakseen vieraiden rentoutumista. 

Unessa olen mielisairaalanhoitaja. Olen menossa skitsofreenikkovankipotilaiden hoitajaksi kahdeksi viikoksi. Luvassa on kova ja mielenkiintoinen työjakso ja myös todella hyvä rahallinen korvaus. Aamuyöstä huomaan olevani flunssassa. Kuumetta. Hirvittävä stressi. Myöhemmin päivällä tapaan lähteellä vankimielisairaanhoitajan joka harmittelee sitä, että työkeikka meni myttyyn flunssan takia. 
  
Saari on täynnä tedraedrin muotoisia kiviä. He etsivät pitkään parasta paikkaa. Kun se löytyy sujahtaa rapé aivokurkiaiseen, niska nousee taivaannaulaan ja selkäranka ankkuroituu maapallon ytimeen.
  
Tuolla jossakin, tähtilampun alla Gurdjieffin Beelzebuubi leiluu kuvitellussa tyhjiössä ja arvostelee ylimielisesti maan ihmisiä. Tyhjiötornissa hän katselee ihmeellisen maailman voimien kamppailua, niiden ulkopuolella kuvittelemattoman älyllisen elämänsä ylivertaisuudessa. Tai alivertaisuudessa. Ihmisen evoluutio on suojautumisen evoluutiota ja tasapainon evoluutiota. Ihminen suojautuu voimilta tasapainopisteeseensä, jossa on voima.
     
Saunan hämärässä pukuhuoneessa tieto on yöperhonen. Se säntäilee hehkulampun ympärillä. Kun valo sammutetaan, tieto eksyy kynttilän sydämeen ja polttaa itsensä elävältä. Sisäinen puhe lakkaa.
     
Täysikuu hehkuu puiden takana. Linnunradan tasossa lentää satelliitti tasaista kirkasta valoa hehkuen. Sen kiilto ei häilähtele niin kuin ohi kiitävän auton ikkunasta valo häilähtelee. Auringon valo ei voi edes osua siihen juuri nyt, sillä Aurinko on kokonaan siltä maan varjossa. Silti satelliitti loistaa iloisesti tähden kirkkautta. Satelliitti liikkuu radallaan tasaisesti eteenpäin niin kuin sitä maasta tuijottavan ihmisen hyvä usko. Sitten satelliitti jähmettyy taivaankanteen yhdeksi miljardeista tähdistä, yhdeksi niistä kirkkaimmaksi. Hetken se on liikkumatta kiintotähtenä kirkkaan pilvettömän yötaivaan laitamilla. Sitten se haihtuu pois.
   
Unet ovat kummallisen selviä, värikylläisempiä kuin itse todellisuus. Poliisien koirasudet piirittävät heidät. Koirat eivät ole uhkaavia. Ne vain istuvat ja vartioivat. Poliiseja ja runoilijoita. Poliiseja ja runoilijoita, ovat unet tulvillaan. Länsisatamasta lähdemme suurella pelastusaluksella jäänmurtajan rikkomaa väylää kohti Tallinnaa. Ei siitä tule mitään. Muutaman airon vedon jälkeen on pakko palata rantaan. Muut hyppäävät rannalle, minä liukastun laiturin vieressä jäihin. He saavat minut kuiville. Juoksemme vanhaan tullirakennukseen. Tullilabyrintti on hämähäkinseittien täyttämä. Vain keskellä käytävää hiukset eivät osu seitteihin. Kärpäsillä ei ole mahdollisuutta päästä läpi tästä tullista.
  
Voimapaikka on tuhannen kuutiometrin siirtolohkare, josta on lohjennut irti yksi neljännes täysin suorakulmaisin leikkauksin. Lohjennut osa on siirtynyt kiven alla pari metriä sivuun niin, että kiven läpi muodostuu käytävä. Rapé  sujahtaa aivokurkiaiseen, niska nousee taivaannaulaan ja selkäranka ankkuroituu maapallon ytimeen. Josskin lähistöllä korppi kurnuttaa hiljaa. Pöllönsulat hivelevät huulia.

Ukonilmalla salamat eivät näy, taivas hohtaa telemagentana, rikinkeltaisena, pastellinsinisenä, vaaleanpunaisena. Matalat vaimeat tömistelyt kestävät minuutteja. Minkäänlaisia rajuja räsähdyksiä tai jyrähdyksiä ei kuulu. Vain uhkaavaa hyvin matalataajuista tömistelyä, kuin tonttujen juoksua taivaanullakolla. Ja hetkeksi mitä ihmeellisimmästä ja epäluonnollisimmasta väristä täyttyvä puoliavaruus.

Näkeminen on kuulemista. Näkeminen on maistamista, selitin. Kävelimme jo Mannerheimintien yli valoissa, mutta palasin Lasipalatsin viereen pysäköidylle kebabvaunulle. Täytyyhän näin keskustassa olla hyvät kebabit.
 
- Hei tytöt, otetaanko tosta kebabit.
- Ei helvetti. Myrkkyä! Yääääkkk!

Minä kuitenkin katselin listaa jo näläntunteelleni luovuttaneena.
 
- Rullakebab kiitos.

Ikkunasta katselin, kuinka kiinalainen kebabmyyjä kaivoi pakastearkusta muovipussin, jossa oli mytty vetistä lihaa. Hän veti lihan kosteasta muovipussista, laittoi paperilautaselle ja lautasen mikroon. Mikron ikkuna höyrystyi. Katselin kaikkea tätä, ja näin. Katselin liikennevaloja. Olisi vihreät, voisi juosta. Mutta olin jo luovuttanut mielihaluilleni ja maksoin annokseni.

- Kaikki mausteet?
- Tottakai.

Sain vetisen rullakebabini. Jatoin intoiluani Castanedasta.

- Unessa eletyt elämykset ja valveilla saadut kokemukset ovat arvoltaan samoja. Unennäön ja todellisuuden ero lakkaa itseasiasa olemasta, sanoin suureen ääneen samalla kun huomasin bussipysäkillä väen tuijottavan itseäni. Näin käteni, jotka olivat kebabmehun peitossa. Paketista oli valunut kastiketta hohtavan valkoiselle paidalleni ja valkoisille housuilleni. Koko etumukseni oli kebabkastikkeessa. Enkelihiuksinen valkoisiin pukeutunut mies yltä päältä kebabkastikkeessa.  
 
Hän avaa silmänsä. On hiljaista. Sitten hän kuulee oudon suhisevan äänen. Se alkaa hiljaisena mutta suhahtaa lopuksi kuin purkautuva vaahtosammutin. Kello on yhdeksän aamulla. Hän nostaa päänsä tyynystä.
 
- Mikä tuo ääni oli?
- Mikä ääni? Ei täällä ole kuulunut mitään ääniä.
- Jonkinlainen kova suhahdus...
- Et sinä voinut kuulla sitä.
- Miten niin?
- Se kuului vain minun päässäni.
      
Valeväinämöiset alkavat hermostua. Kaikki ihmiset eivät kaipaa tuhkaa nenään tullakseen soturiksi tai tietäjäksi. Mutta jotkut tarvitsevat kiihdyttääkseen prosessiaan, sillä aika on rajallinen. Herkkyyden korostajat, lääkkeiden kieltäjät asettuvat mestareiksi. He monopolisoivat yhteyden henkimaailmaan ja kieltävät oppilailtaan kehittymisen. He katsovat viallista ihmistä kuin pappi: sinä olet saastainen ja siksi sairas. Tuomittu mielenharhoihin, irstauteen. Kudo järjen harmaa lukinseitti järjettömyyden kivijalkaan. 
    
Vailla ironiaa sanon: sisäsyntyinen herkkyys ei merkitse mitään. Herkkyyden puute vain määrittelee sen, kuinka paljon kiihdytintä tarvitaan. Mielenterveyden hoidossa, vaarallisinta on tiedon puute ja pelko. Ilman oikeaa tietoa, mieltä on vaikea hoitaa. Terveydenhoito ja guruilu ovat keskenään ristiriitaisia päämääriä. Guru estää ja hidastaa kehitysprosesseja. Guru on hopementor, unilukkari, mustuuden dyykkaripappi, itsekehityksen inhibiittori. Gurun intresseissä ei ole parantaa, ainakaan kovin paljon tai nopeasti. Gurusi pelaa vain aikaa.
     
Vana leviää taivaalle. Mutta lentokoneesta ei näy jälkeäkään. Päijänteen yli muodostuvan juovan pää lentää suuremmalla nopeudella kuin myöhempi matkustajakone. En ole varma onko korkeuskaan sama kuin matkustajakoneella. Onko tuo lentävä hevosenkenkä Hornet F18? Tämä on paljon kumpupilvien yläpuolella. Katselemme ylilentävää ilmiötä minuutteja ja kolmeen otteeseen, kolme erillistä vanaa. Yksi vana leviää puolen tunnin ajan tasaisesti taivaalle ja jää pilvien yläpuoliseen osaan paikoilleen. Tuulta ei sillä korkeudella ilmeisesti ole. Noin 45 minuutin kuluttua kaukana ympäristössä harvat kumpupilvet muodostavat interferenssikuvion tasaisesti molemmin puolin vanaa. Pilvien muodostama ritilä on muuten samanlainen kuin niin sanottu "Mackerel sky", mutta paljon alempana, alimpien pilvien tasolla.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com