20.10.2018

SAAPASNAHKA-TORNI

Saapasnahka-tornista avautui värikäs nebulojen näyttämö. Olin näkymättömien isäntieni vieraana, retkelläni yksin. Minulla ei ollut hyväntekijää tai opettajaa, joka olisi saattanut paikantaa sijaintini ja hakea takaisin. Ei ollut selvää miten, koska ja minne palaisin sieltä, jos palaisin. Olo oli mitä loistavin. Täydellisen värikäs tunnemaailma, nopeasti ja kevyesti toimiva äly ja jumalan muisti sopivat minulle paremmin kuin raskaan, hitaan ja rajoittuneen ihmiskehouniversumin kivulloinen pinnistely, jonka olin tosin siinä vaiheessa jo onnellisesti unohtanut.
Vähitellen minulle esitettyjen perustavanlaatuisten kysymysten kautta alkoi käydä selväksi oma paikkani tässä kaikessa. Vaikutti siltä, etten ollut universumin alulle panija tai edes kovin syvällinen asiantuntija. Jouduin myöntämään, että edes oman maailmani asioista en ollut erityisen hyvin perillä.
Isäntäni eivät olleet kysymyksineen mitenkään ankaria, pikemminkin he hienotunteisesti ja filosofiseen tyyliin tiedustelivat käsityksiäni saapasnahka-tornista eteemme avautuvista näköaloista. Jossain vaiheessa kävi mielessäni sellainenkin ajatus, ettei voinut olla niin, että minä itse olisin luonut koko universumini, itse itselleni, tai että se olisi luotu näyttämöksi yksin minun henkilökohtaista viimeistä tuomiotani varten. Tästä asiasta keskusteltuamme saavutimme yksimielisyyden. Minusta tuntui, aivan varmasti tuntui, etten ollut yksin. Että tämä kaikki ei ole vain oman mieleni kuvitelmien loihtimaa ja että todella keskustelin jonkun itseäni paljon korkeamman älykkyyden kanssa. Vaikutti siltä, että tässä tavallista laajemmassa yksilötietoisuuden tilassa oli kuitenkin toisia itsestäni erillisiä tietoisuuksia ja tämä sai solipsistiset haihattelut hetkeksi katoamaan. Solipsismin kokemus on hyvin ahdistava ja kaikki todisteet sitä vastaan rauhoittavat mieltä.
     
Kun täydellinen tietämättömyyteni universumin rakenteesta alkoi olla selvää ja ilmeistä, jäi Beelzebuubin mukaan jäljelle enää kysymys siitä, olisiko minulla mitään syytä palata sinne, mistä olin tullut. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mistä olin tullut. Kotiosoitettani en osannut kertoa, eikä avainta ollut kaulassani. Olin ilmestynyt tähtipölystä ihmisen hahmoni kadottaneena.
Silloin Beelzebuubi virkisti muistiani hieman näyttämällä kuvan, joka kohdistettiin siniseen planeettaan. Kuvaa suurennettiin vähitellen niin, että yksityiskohtia erottui lintuperspektiivistä. Näin montakin maata ja merta, näin suuria kaupunkeja ja ihmeellisiä rakennuksia kaukaisuudessa allamme. Tutut asiat eivät olleet minulle tuttuja siinä tilassa. Siksi kysyin Beelzebuubilta: mikä on tuo, joka näkyy tuolla allamme syvyydessä? Hyvin ystävällisesti ja vähääkään alentumatta Beelzebuubi vastasi: Mutta siellähän on maailma, josta sinä lähdit. Katsele ja tutkistele sitä nyt. En ymmärtänyt hänen sanojaan. Silloin katseeni ohjattiin omakotitalon yläpuolelle. Katon läpi aloin erottaa olentoja talossa. Eliöiden näkeminen ei kilisyttänyt kellojani. En tunnistanut lajia.
Ne ovat ihmisiä, Beelzebuubi ilmoitti ystävällisellä pehmeällä äänellä, ihmisiä, kuten sinäkin. Tieto järkytti. Aloin saavuttaa jonkinlaisia muistikuvia neliraajaisista olennoista. Pesä ja eliöt vaikuttivat etäisesti tutuilta, mutta en löytänyt niistä minkäänlaista selkeää mielikuvaa muististani. Se olet sinä, ilmoitettiin.
 
Kuva siirtyi poikasten huoneeseen. Pentuja katsellessa jossakin vaiheessa tunnistin oman poikani. Silloin kaikki ihmisen tunteet ja muistot alkoivat vyöryä ylitse kuin planeetan kohdusta räiskyvä monivärinen magmatuli. Ihmisyyden magma virtasi ylitseni ja padotut tunteet räjähtivät kuin miljardi pientä lasikuulaa pyörimään pitkin linnunrataa. Se oli synkin, jylhin ja kaunein ilotulitus, psykoosi ja ekstaasi sekaisin. Sitten valtavat esiriput repeytyivät jostain monivärisinä tulina hehkuvien nebuloiden korkeista oksistoista ja eteeni kirkastui hillittömien musiikillisten lämpöaaltojen täyttämä todellinen oopperajuhlien päätöskonsertin loppuhuipennus tähtipölyn Bayreuthissa.
Kohtaloni oli sillä sinetöity. Sainhan palata tuohon kärsimyksen ja piinan alhoon, noiden pikkueläimien pesään. Täytyihän minun palata sinne, omien lasteni luo.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com