22.8.2017

Naguaalissa ei ollut ollenkaan selvää, että palaisin sieltä takaisin. Olin retkellä yksin. Minulla ei ollut hyväntekijää tai opettajaa, jotka olisivat voineet hakea minut takaisin. Oloni oli mitä loistavin. Täydellisen värikäs tunnemaailma ja nopeasti ja kevyesti toimiva äly ja muisti sopivat minulle paremmin kuin raskaan, hitaan ja rajoittuneen ihmiskehouniversumin kivulloinen pinnistely (jonka olin tosin jo onnellisesti unohtanut).
 
Kuulusteluissa kävi selväksi, että en ehkä olisi universumin alulle panija tai edes kovin syvällinen asiantuntija. Jouduin myöntämään, että edes oman maailmani asioista en ollut kovin hyvin perillä, tuntemattomista maailmoista puhumattakaan. Ei voinut olla niin, että minä olisin luonut koko universumin itse itselleni tai että se olisi luotu vain näyttämöksi minulle. Tästä asiasta saavutimme nopeasti yksimielisyyden, mikä oli huojentavaa. Minusta tuntui, etten ole yksin. 
     
Jäi enää ratkaistavaksi kysymys siitä, olisiko minulla mitään syytä palata sinne, mistä olin tullut. Tosin siinä vaiheessa minulla ei ollut enää aavistustakaan, mistä olin tullut. Olin ilmestynyt jostakin tähtipölystä. Muistiani jouduttiin virkistämään. Jostakin kaukaa kuva kohdistettiin siniseen planeettaan. Zoomausta lisäämällä näkyi lintuperspektiivistä omakotitalo, jonka katon läpi näin hyörimässä olentoja. Olennot eivät tuoneet minulle mitään näkemääni mieleen. Ne olivat ilmeisesti eliöitä. En pystynyt tunnistamaan lajia.

Ihmisiä, minulle ilmoitettiin. Ihmisiä niin kuin sinäkin olit. Tieto järkytti hieman. Aloin saavuttaa jonkinlaisia muistikuvia tuollaisista neliraajaisista olennoista. Pesä ja eliöt vaikuttivat jotenkin tutuilta. Se olet sinä, minulle ilmoitettiin. En voinut käsittää asiaa. Sanoin, etten muista tuollaisesta mitään, enkä halua katsella sitä enempää. En halua palata aiheeseen, kun mitään syytä ei ole.
  
Näytettiin vielä jotakin. Mentiin lähemmäksi taloa ja talossa poikasten huoneeseen. Pentuja katsellessa äkkiä tunnistin oman poikani. Silloin kaikki ihmisenä olemiseen liittyvät tunteet ja muistot alkoivat vyöryä hitaasti kerralla ylitseni kuin valtava maapallon syvästä kohdusta räiskyvä monivärinen magman ilotulitus. Se oli synkin, jylhin ja kaunein ilotulitus, todellinen oopperajuhlien päätöskonsertin loppuhuipentuma tähtipölyn Bayreuthissa. Koko ihmisyyden magma virtasi kerralla ylitseni ja kaikki tunteet räjähtivät minusta kuin miljardi pientä lasikuulaa pyörimään pitkin linnunrataa. Siinä oli psykoosi ja ekstaasi sekaisin pahemmin kuin koskaan ennen.

Tajusin, että päätökseni ja kohtaloni oli sillä sinetöity. Joutuisin palaamaan tuohon kärsimyksen ja piinan pelottavaan maailmaan. Minun täytyi palata lasteni luokse.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com