31.12.2017

SOLIPSISMIN HAIHATTELU

Naguaalissa ei ollut ollenkaan selvää, että palaisin sieltä takaisin. Olin retkellä yksin. Minulla ei ollut hyväntekijää tai opettajaa, joka olisi astraalitasolla voinut hakea minut takaisin. Olo oli mitä loistavin. Täydellisen värikäs tunnemaailma, nopeasti ja kevyesti toimiva äly ja jumalan muisti sopivat minulle paremmin kuin raskaan, hitaan ja rajoittuneen ihmiskehouniversumin kivulloinen pinnistely, jonka olin tosin jo onnellisesti unohtanut.
 
Kuulusteluissa kävi alkajaisiksi ilmi, että en ollut universumin alulle panija tai edes kovin syvällinen asiantuntija. Jouduin myöntämään, että edes oman maailmani asioista en ollut hyvin perillä, tuntemattomista maailmoista puhumatta. Ei voinut olla niin, että minä olisin luonut koko universumin itse itselleni tai että se olisi luotu vain näyttämöksi minulle. Tästä asiasta saavutimme yksimielisyyden. Minusta tuntui, etten ole yksin. Tässä paljon tavallista laajemmassa yksilötietoisuuden tilassa oli kuitenkin toisia itsestäni erillisiä tietoisuuksia ja tämä sai solipsistiset haihattelut katoamaan. Solipsismin mahdollisuus on lopultakin hyvin ahdistava ja kaikki todisteet sitä vastaan rauhoittavat mieltä.
     
Jäi enää ratkaistavaksi kysymys siitä, olisiko minulla mitään syytä palata sinne, mistä olin tullut. Minulla ei ollut enää aavistustakaan, mistä olin tullut. Minkäänlaisia kosmisia tai galaktisia osoitetietoja ei ollut mielessäni. Olin ilmestynyt tähtipölystä. Muistiani virkistettiin näyttämällä kuvaa, joka kohdistettiin siniseen planeettaan. Kuvaa suurennettaessa alkoi näkyä lintuperspektiivistä omakotitalo, jonka katon läpi näin olentoja. Eliöt eivät tuoneet mitään mieleen. En pystynyt tunnistamaan lajia.
 
Ne ovat ihmisiä, ilmoitettiin. Ihmisiä, kuten sinäkin. Tieto järkytti. Aloin saavuttaa jonkinlaisia muistikuvia neliraajaisista olennoista. Pesä ja eliöt vaikuttivat jotenkin tutuilta. Se olet sinä, ilmoitettiin. Sanoin, etten muista tuollaisesta mitään.
  
Kuva siirtyi poikasten huoneeseen. Pentuja katsellessa jossakin vaiheessa tunnistin oman poikani. Silloin kaikki ihmisen tunteet ja muistot alkoivat vyöryä ylitse kuin planeetan kohdusta räiskyvä monivärinen magmatulitus. Se oli synkin, jylhin ja kaunein ilotulitus, todellinen oopperajuhlien päätöskonsertin loppuhuipennus tähtipölyn Bayreuthissa. Ihmisyyden magma virtasi ylitse ja padotut tunteet räjähtivät kuin miljardi pientä lasikuulaa pyörimään pitkin linnunrataa. Siinä oli psykoosi ja ekstaasi sekaisin.
 
Kohtaloni oli sillä sinetöity. Sain palata tuohon kärsimyksen ja piinan pelottavaan maailmaan. Minun täytyi palata lasteni luokse.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com