4.8.2017

TIETÄJÄ JA NOITA

"Näytät väittävän, uskomuksiisi perustuen, että ns. shamaani takaa, että huumetrippi ei vie possessioihin. Toisaalta kyllä esität että potilas itse joutuu ottamaan vastuun tekemisistään: ”Potilaan vastuulle jää kokemuksen integrointi ja soveltaminen omassa elämässä pitkällä aikavälillä”. Niinpä!"

Jari Halonen
Substansseissa, varsinkin psykedeeleissä täytyy ottaa huomioon, niiden lähes hallitsemattoman subjektiiviset vaikutukset. Riippuu täysin käyttäjän terveydellisen ongelman luonteesta, voiko niiden kautta edes toivoa löytävänsä mitään apua. Jos kyse on emotionaalisen tai fyysisen keskuksen (käytän tässä Gurdjieffin käyttämää terminologiaa) dominoivasta ihmisestä, jonka älykeskuksen integriteetti ei ole muiden keskusten toiminnan vireystasolla, ongelmatila on psykedeelien kanssa luultavasti aina paheneva. Eli mitään apua ei missään nimessä voi siltä suunnalta odottaa. Tällaisia ihmisiä on paljon.
Äkilliset psykoosiin joutumiset ja jopa kuolemantapaukset ovat sitten oma lukunsa. 
Minusta kenenkään ei pitäisi koskea psykedeeleihin ennen kuin Carlos Castanedan Yaqui tietäjän tie -kirja on luettu hyvin huolellisesti läpi. Se on Castanda tuotannon ensimmäinen teos, jossa hän kuvaa erilaisten psykedeelisten aineiden itselleen tuottamia tiloja. Tällaisia Castanedan kuvaamia tiloja on psykedeelijä käyttäneistä ihmisistä kokenut käsitykseni mukaan aniharva, mutta on syytä pitää mielessä, että ne ovat mahdolisia ensikertalaisille.

Olen Jarin kanssa täydellisesti samaa mieltä shamanismista ja siitä mitä shamaani voi tehdä tilanteessa. Don Juan on eri asia. Kenties ainakin osittain fiktiivinen henkilö.

Castaneda kuvaa Matka Ixtlaniin kirjassa työskentelyään don Juanin kanssa aineiden käytön ulkopuolella. Luottamus rakennettiin vuosien käytännön työssä. Siitä huolimatta Castanedan luottamus don Juaniin rakoili vielä ainakin vuonna 1968. 
 
Luottamuksen rakoilu johtuu syistä, jotka voi ymmärtää vain lukemalla kirjasarjaa enemmän. Don Juanin opetus osittain muuttuu ja laajenee vuosien myötä. On hyvä tietää millä tavalla. Nurkan takaa tuppaa paljastumaan sellaisia asioita, jotka palauttavat varmimmankin ihmisen takaisin primitiivisen pelon tunteeseen.
Sanoisin, että Castanedan kaikkien kirjojen lukeminen, voi maksaa vaivan, ennen kuin ihan narrina ja päätäpahkaa syöksyy liian syvälle siihen, mitä pitää lähestyä äärimmäisen syvän tietämyksen, järkevän pelon, kunnioituksen ja hitaiden liikkeiden vallassa.
Länsimaisen holhousyhteiskunnan terapia-ajattelusta voidaan silti siirtyä enemmän AIKUISTEN OIKEAN työn puolelle. G. I. Gurdjieff -työssä terapeuttia, gurua tai shamaania ei mystifioida yli-ihmiseksi, joka osaa "auttaa" ja joka "tietää" mikä sinulle on parasta. Ollaan jo hyväksytty se fakta, ettei kukaan voi auttaa eikä tietää paremmin kuin sinä itse.
Sitkeästi ylläpidetty illuusio auttamisesta on hankala ajatusharhavihollinen. Työssä tunnuistetaan, että pelkkä fyysisen keskuksen ja tunnekeskuksen kehittyneisyys eivät riitä integraatioon. On oltava myös älykeskuksen integriteetti. Integriteetin kehittämistä ei torjuta, niin kuin puoskarit halveksien tekevät. Gurdjiefftyössä klassisen psykoanalyysin opetukset otetaan vakavasti ja niissä piilevä totuus pyritään näkemään syvästi.
 
Kokoomapiste (Castanedan käsite) syntyy tasolla neljä (Gurdjieffin käsite), jossa kolme alempaa keskusta onnistutaan syntetisoimaan. Tällaiseen subjektiiviseen ja intersubjektiiviseen päämäärään tähtäävää työtä tehdään ryhmissä. Ryhmissä ei raha vaihda omistajaa. Maksat huomioenergian huomioenergialla. G. I. Gurdjieff -työn luonteeseen kuuluu ilman muuta Jarin painottama ERITTÄIN varovainen ja hitaasti etenevä suhtautuminen substansseihin ja kaikkiin lääkkeisiin. Esimerkiksi kannabiksen mahdollisia lääkevaikutuksia ei perinteisesti mystifioida ja yliarvosteta gurdjieffpiireissä. Olennainen kysymys kuuluu aina: "Is this TOOL useful for work?"
 
Työssä on parasta se, että se on kivaa -- unohtamatta että siihen liittyy myös "Conscious Labour and Intentional Suffering"-ulottuvuus. Työn luonne on suurinpiirtein sitä, mitä Castaneda tarkoittaa kirjassa A Separate Reality käsitteellä "hallittu hulluus". Motoksi sopii: ihmisille ihmisten työt, koneille koneiden hommat.
 
Tällainen työ ei kuitenkaan tunnu kelpaavan, tai yksinkertaisesti sovi, kaikille. Helppoja hokkuspokkusapuja etsitään terapioista ja shamanismeista. Tunnekeskuksen tai fyysisen keskuksen hallitsemalla ihmisellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin lyödä päätä seinään niin kauan, että hän käsittää mitä tarkoitetaan älyllisen integriteetin kehittämisellä. Niin kauan kuin ihmisellä on auttamisilluusio (siis illuusio siitä, että häntä autetaan jostakin itsen ulkopuolelta hokkuspokkus onnellisen elämän alkuun), hyvin vähän on tehtävissä ja erimuotoinen hyväuskoisuudesta seuraava hyväksikäyttö jatkuu loputtomiin. Koska Universumi toimii niin.
 
Olisi tietysti hienoa jos joku hokkuspokkus-auttamis-temppu toimisi. Mutta itselläni ei ole sellaiseen vähäisintäkään uskoa. Kasviopettajat voivat opettaa (don Juanin opetuksissa) vain oppilasta, jonka he ensinnäkin hyväksyvät, ja joka sitten on tehnyt kotitehtävänsä täydellisen huolellisesti. Niin kauan kuin ihminen ei harjoita, lue tai itse tee mitään todella oppimisprosessin kannalta olennaista ja rakenna älykeskuksen gravitaatiota tunnekeskuksesi vertaiseksi (tai vastaavasti kehitä heikointa keskustaan muiden tasolle), tilanne on joka tapauksessa epäsuhtainen ja auttamaton. Keskusten on tehtävä oikeaa työtä tai lopputulos on silkka katastrofi.
  
Neljännelle tasolle ei ole oikotietä. Jokaisen pitää ottaa oma aikansa. Eikä siinä ole mitään vikaa. Sama työ on itsellänikin koko ajan tekeillä. esim. fysiikkani alkaa vasta EHKÄ nyt palautua "normaaliterveyden" piiriin vuosien sairastelujen jälkeen. Tunnepuolestani puhumattakaan. Castanedalainen "hallittu hulluus" on aina ollut ainoa suhtautumistapani esimerkiksi taiteelliseen työhön. En ole koskaan kokeillut mitään muuta, koska tajusin tämän asian suhteellisen selvästi noin 18 vuotiaana (ks. Castaneda A Separate Reality).
  
Tasapaino (vrt. tarotissa Temperance XIV) on huomion kiinnittämistä pahimpiin heikkouksiin (heikommat keskukset) ja niiden vähittäistä tasapainottamista. Useimmat ihmiset pelkäävät turhia koko elämänsä. Useimmilla ihmisillä on lapsellisen kielteinen tai myönteinen kuva shamanismista ja magiasta. Jos he hetkenkin käsittävät mistä siinä voisi olla kysymys, iskisi välittömästi yhä hirvittävämpi pelko ja torjunta. Luonnollinen reaktio.
  
Koko kuvio johtuu usein siitä että ihminen menee vain tunteella ja käytännön kokemuksella ilman älyllistä integriteettiä. Hän ei pysty näkemään kulman taakse. Vain älykeskuksen oikea työ tunnekeskuksen kanssa mahdollistaa ennustamisen (Campbell selittää teleologisen periaatteen Tarot-kirjansa johdanto-osassa). Toinen vähän harvinaisempi tapaus on älykeskuksen dominoima neurootikko, joka todella voisikin hyötyä psykedeelien käytöstä. Tämä tapaus on kuitenkin aika harvinainen. Kirjassa A Separate Reality Don Juan moittii Carlosia juuri siitä, että hän ennustaa asioita. Siis ajattelee. Ajattelussa ongelma on don Juanin mukaan se, että oikeiden ennusteiden ohella mieleen tulevat myös kaikki väärät ennusteet. Siis oikean opetuksen ohella myös kaikki väärä. Noita (ja varsinkaan noidan oppipoika) ei kuulemma toimi niin. Noita ei voi edes käsittää sellaista.
  
Noita ei ole tietäjä. Noita käyttää noituutta. Noituudella aiheutetaan sairauksia, vastoinkäymisiä ja hankaluuksia vihollisille. Noituudella ei voi tuottaa mitään hyvää maailmaan. Noituudella ei ole mahdollista esimerkiksi tehdä ihmisestä rohkea. Noituus on äärimmilleen kehitettyä thanatosviettiä. Tietäjä taas on Eroksen palveluksessa (freudlaisesti sanottuna). Noituus on draamaa ja tragediaa. Tietäjyys on lyriikkaa. Noituus on rationaalisuutta. Tietäjyys hallittua hulluutta. Sotilaat ovat noitia. Diplomaatit tietäjiä. 
   
Koska kysymys on sodan ja diplomatian välisestä astevaihtelusta on geopoliittiset rajat otettava erityisen tarkasti huomioon substanssien kanssa. Jos taikasieniä käyttävä henkilö on riittävällä henkisellä harjoitusasteella, hänen kokemuksensa on aivan erilainen kuin ns. tavallinen kokemus. Hän kohtaa liittolaisen (ks. Castandea) tai kasviopettajan henkilökohtaisella tasolla. Nyt esimerkiksi Psilocybe Mexicana lajikkeissa liittolainen on jotakin aivan muuta kuin aasialaisissa lajikkeissa. Kokemuksissa ei ole minkäänlaista yhteneväisyyttä. Se mitä ensimmäisellä kerralla paljastuu riippu henkilön lähtötasosta. Oma käsitykseni on se, että riski mexicanan kanssa ensikertalaiselle on aivan erilainen kuin aasialaisten lajikkeiden kanssa, koska liittolaisen säännöt ovat täysin toiset ja hyvin paljon mutkikkaammat lännessä. Jos joku ei ennen käyttöä kerro sinulle näitä asioita tarkemmin kuin minä tässä, niin silloin on jo jotakin pielessä. Hälytyskellojen on soitava.
   
En nyt halua enempää pelotella, mutta kokemuksen integroiminen terveyttä edistävällä tavalla todellakin edellyttää kolmen keskuksen oikeaa työtä. Ihmiset, joiden älykeskus on heikkotehoinen, eivät yleensä varsinaisesti sen tasolla pyrikään integraatioon. Enpä lupaa silloin paljon myönteisiä tuloksia. Jos älykeskuksen integriteetti on dominoiva, silloin ihmisellä yleensä on länsimainen tieteellinen maailmankuva. Hän toimii tämän maailmankuvan integriteetin puitteissa. Silloin esimerkiksi metafysiikan myöntämisestä tulee hänelle melkoisen suuri filosofinen ongelma (hörhöille tämä ei tietenkään ole ongelma.... mutta niin, he ovatkin hörhöjä). Myös rinnakkaisten todellisuuksien teoria on haaste. Ja jos integriteetti on todella asian vaatimalla tasolla, hän joutuu hylkäämään suhteellisuusteorian virheellisenä. Silloin hän onnistuu osoittamaan suhteellisuusteoriassa olevan virheen ja onnistuu luomaan vaihtoehtoisen, paremmin toimivan teorian. Jos näin ei ole, henkilön älyllinen integriteetti ei silloin täytä asian vaatimuksia.
Ai miten niin joutuu hylkäämään suhteellisuusteorian? Se on laaja, verifioitu, kompleksinen teoria jota on usein vaikeaa ymmärtää.
  
Nyt tulee jokaisen teekkarin fuksirasti, jonka äärellä juodaan tavallisesti pullo kossua: Jos suhteellisuusteoria on voimassa, henkimaailmaa ei ole olemassakaan. Kaikki on kuvitelmaa, koko ihmisen henkisyys. Tämä on suhteellisuusteorian suraamusvaikutus filosofisella tasolla. Tähän reagoivat aikanaan niin Henry Bergson kuin Martin Heidegger. Tästä lopulta seuraa luonnontieteellinen metafysiikkakielto, positivismi ja yhteiskuntasairauden tasolla fasismi. Eikä sille asialle voi mitään niin kauan kuin asiaa ei katso tarkemmin.

Älyllinen integriteetti tarkoittaa sitä, että pystyy käsittämään sen luonteen ja mittakaavan, jolla suhteellisuusteoria (ja samalla teekkarifuksi) erehtyy siitä mitä on todellisuus, kosmologia ja universumi. 10 pisteen vihje: vertaa Einsteinin aikaisia Michelson-Morley kokeen toistoja uusimpiin painovoima-aaltomittauksiin ja päättele tuloksista ja virherajoista loput. Tämä on selvä esille piilotettu asia, mutta edes Brian Greene ei uskalla katsoa ja tunnustaa sitä itselleen, että se on nyt siinä silmien edessä tajuttavissa. Siksi säiekosmologiaa ei saada toimivaksi teoriaksi.
   
Näin olemmekin johtaneet älyllisen integriteetin yleisen määritelmän. Tehtävä: vapauta säiekosmologia suhteellisuusteoriassa olevasta (pikku) virheestä johtuvista sisäisistä ristiriitaisuuksista ja paradokseista.

Säiekosmologia on matemaattinen malli. Entä miten suhteellisuusteoria kieltää henkimaailman? Pitää ymmärtää diskurssi. Pitää ymmärtää perusperiaate, johon Einstein nojasi teoriaa muotoillessaan. Se oli yksinomaan Michelsonin ja Morleyn kokeen toistuva epäonnistuminen (ja myös muiden vastaavien selitysmallien epäonnisuus, ks. Bradleyn tähtipoikkeama jne.).
  
Puhtaasti matemaattisella tasolla suhteellisuusteoria perustuu olettamukselle, että mitään valoeetteriä tai sitä hienojakoisempaa kosmista taustakudelmaa ei ole olemassa. Tästä olettamuksesta seuraa paradokseja, jos sellainen kudelma sitten kuitenkin oletetaan. Seuraava kysymys on, että miten taustakudelma pitää määritellä, jotta se paitsi selittäisi kosmologiset ilmiöt ja luonnonlait -- ja myös nämä castanedalaiset deelikokemukset. Tällainen teoria ei kuitenkaan tulisi olemaan suhteellisuusteorian klassisen muotoilun kanssa ristiriidaton. Jo Wilhelm Reich ymmärsi tämä ja joutui vankilaan 1950-luvulla.

Karkealla tasolla sanottuna Heidegger pitää kiinni filosofian metafysiikkakiellosta. Hänen ainoa filosofinen ongelmansa on: miten puhua kokemistaan asioista tekemättä kovin suuria metafyysisiä olettamuksia jonkun Rudolf Steinerin tyyliin. Heideggerin tiestä tulee sitten loputon kielipeli. Kun taas Steinerin tiestä tulee esoteerinen hetteikkö, jonka varaan ei voi perustaa mitään, ei edes koululaitosta.

Yli sataan vuoteen ei ole tullut kilpailijaa suhteellisuusteorialle fysiikassa, säieteoria on ongelmallinen koska sitä ei vuosikymmeniin ole voitu testata. Tämä tilanne kuvaa vain ihmiskunnan älyllistä kehitysastessa ja niiden haasteiden suuruutta, jotka yksilö YKSIN kohtaa, jos lähtee Castanedan tielle. Castanedahan ei puhu pelkästään psykedeelisistä kokemuksista, jotka voitaisiin tyhjentävästi selittää aistiharhoiksi. Don Juan vielä vähemmän tarkoittaa mitään sellaista. Vähintään muodostuu kysymys kollektiivisen aistiharhan mahdollisuudesta. Riippumaton ja riippuvainen aistiharha ovat myös hyvin eriluonteisia. Don Juanin opetuksessa on valtava määrä aineiden käytön ulkopuolisia valoon ja luontoon liittyviä piirteitä, joita ei voi selittää tai edes havaita suhteellisuusteorian kontekstissa. Älyllisesti katsottuna, länsimaisen luonnotieteen tradition piirissä, me olemme tilassa, jossa ei ole minkäänlaista teoriaa näille ilmiöille. Joko tiede ei tavoita Castanedan kuvaamaa todellisuutta kovin hyvin tai nämä "kokemuksemme" ovat silkkaa hulluutta. Tältä asia näyttää kuivasti älyllisen integriteetin kannalta katsottuna.

On vaikea nähdä tätä metafysiikan pakoilua ja säännöllä kieltämistä muuna kuin pelkona, oman pelon laajentamisena luonnontieteeksi ja limbon-omaisena hoitonsa kesken jättämisenä. Tietenkin saksalaista akateemikkoa hirvittää kun teorian sijaan vastassa on todellinen metafyysinen horisontti. Itseään luomakunnan kruununa pitävä kirjanoppinut ajattelee että jos minä en tuosta selviä niin ei kenelläkään ole mahdollisuuksia. Näin nörtti -- kuten nörtti aina -- todistaa elämäntyönään vääräksi koko maailmankaikkeuden sen sijaan että ottaisi yhden täysin tietoisen hengenvedon. Koko länsimainen filosofia ei vaikuta olevan paljon muuta kuin helvetinmoista kärsimystä ja sen mitä nokkelampaa selittämistä toinen toistaan monimutkaisimmin ja elämälle vieraimmin kiemuroin. Kenelle he ajattelevat tämän selvityksen luovuttaa kun se vihdoin valmistuu?

Descartesin solipsismi oli ensimmäinen filosofinen pelkotila. Kaikki myöhempi ylittämätön mielettömyys, sekasotku ja soopa lähtee Immanuel Kantista ja hänen hulluudenpelkoisesta pedanttiudestaan Swedenborgin edessä. Kantin kerrotaan eläneen ja toimineen kuin kellokoneisto, koska muussa tapauksessa hulluus olisi heti kieputtanut hänet yläilmoihin.

Silti, jos ihan tarkkoja ollaan, meillä pitää olla se älyllinen teoria. Meillä pitää olla järki mukana, koska se on viimekädessä vahvin yksimielisyyden perusta. On hyvä havaita, että nyt meillä ei ole sitä. Meillä ei ole maailmassa riittävää yksimielisyyden perustaa, mutta meillä on kosolti ongelmia ja sotia. On hyvä havaita, että tiede on itseisarvoisen tärkeää. Ja on tärkeää että tieteellinen maailmankuva uudistuu. Sen täytyy kuitenkin uudistua tieteen omilla säännöillä, joka perustuu tieteelle ominaiseen erityiseen yksimielisyyteen, globaalisti. Ei esimerkiksi niin, että nyt vaan sovitaan asiat jotenkin. Äärimmäistä fasismiin johtavaa irrationaalisuutta on hyväksyä virheellinen tiede sopimuksen varaisesti. Sillä sopimus saa vastaansa toisen sopimuksen. Vastakkaisten sopimusten sisältönä on puhdas EGO. Ego on sodan väline. Tiede on diplomatian väline. EGO on noidan ase. Tiede on tietäjän keino.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com