1.8.2017

VUORISTORADAN VASTAKOHTA

Makaan Lempäälän Ideaparkin vessassa. Pari nuorta herraa -- taitavatpa olla nuo profeetat -- juttelevat kustessaan davidlychläisiä panojuttuja. Käsiä pestessään toinen huomaa minut ja pelästyy. Tulee hiljaista. Kaveri tulee tarkistamaan olenko tajuton. Teeskentelen olevani. Huojentuneina he häipyvät vähin äänin.
 
Oli kaunis kesäpäivä. Ostin lippukojulta lipun retkeilypuistoon. Puisto asettui kivikkoiseen harvapuustoiseen maisemaan, jonka halki kulki rautatie. Rautatie oli vuoristoradan vastakohta. Se kulki kuilussa, joka oli leikattu syvälle kallioon. Kiskot oli perustettu pehmeälle valkoiselle hiekalle. Vaunuista, jos niissä oli matkustajia, ei voinut nähdä muuta kuin kallioleikkausta. Jäin mäenrinteeseen istuskelemaan. Maisemaa ihaillen availin eväsreppuani. Samassa huomasin alempana rinteessä kolme suurta karhua. Karhut haistoivat eväsvoileipäni ja alkoivat lähestyä iloista laukkaa. Kaikki karhunkohtaamisohjeeni unohtui, jätin reppuni ja leipäni siihen paikkaan ja juoksi kohti rautatiekuilua. Karhut eivät vaikuttaneet kiinnostuneelta repustani vaan tulivat kohti. Pienen hetken mietin kumpaa pelkään enemmän, 5-10 metrin vapaata pudotusta kalliolta kuiluun vai karhujen kohtaamista. Karhuille alistusmisrituaalia kokeilematta hyppäsin. Putoaminen ei erityisesti pelottanut. Kohta huomasin olevani napaani myöten pehmeässä hiekassa. Pieni tärähdys, ei käynyt kuinkaan. Näin karhujen pällistelevän itseäni ylhää. Kompuroin hiekasta jaloilleni ja lähdin juoksemaan ratapölkkyjä kohti lipunmyyntikojua. Kojulla raivosin myyjälle siitä, ettei vapaana juoksevista karhuista oltu informoitu. Myyjä katseli raivoani vaieten. Esmeralda tuli paikalle. Hän oli ollut omalla yksityisellä retkellään samalla alueella. Hänkin kertoi kohdanneensa karhut ja hypänneensä kuiluun. Juuri kun olin tulemassa siihen, että miksi kuljimme alueella erikseen, tuli vanhempi pariskunta lipunmyyntikojulle ja käveli ohitsemme puistoon. Yritin pysäyttää heidät ja huusin että aidan sisäpuolella on vapaana olevia karhuja. Pariskunta tarttui toisiaan tiukemmin vyötäisiltä, katsoi minua oudoksuen ja jatkoi matkaansa itsevarmoin askelin.
 
Leikin vanhan kummitustalon yläkerrassa Star Wars legoilla. Pissahätä yllätti. Olin jo iso poika. Se nyt oli vain tyhmää pissata housuun. Varsinkin kun oltiin kauniin vähän vanhemman tytön luona kylässä. Yläkerrassa ei ollut vessaan joten lähdin kiiruhtamaan alakertaan. Portaat olivat pelottavan jyrkät. Oli pakko hidastaa vauhtia ja pitää tiukasti kaiteesta. Astuin portaita mahdollisimman varovasti. Pelkäsin, että sillä vauhdilla pissa ehtii housuun.  Niin kävi. Häpeillen astuin keittiöön, jossa isä jutteli vieraiden kanssa. Katsoin maahan ja isä huomasi, että olin pissannut housuun. Tyttö katsoi minua halveksiva voitonriemuinen hymy kasvoilla. Isä kiitti minua. Olin tehnyt viisaasti kun olin pissannut housuun, enkä kiirehtinyt jyrkissä portaissa. Oli parempi vaihtaa vain housut kuin pää.
 
Vanha mies lukee Castanedaa. Hän lukee selkouniharjoituksesta, jossa ensin totutellaan omien käsien katselemiseen valvetilassa. Sitten meditoidaan ennen nukkumaan menoa käsien katsomista. Lopulta pyritään siihen, että unitilassa nähtäisiin omat kädet, jolloin voidaan tiedostaa unessa oleminen. Miehen unet ovat tavallisesti sekavia. Yhtä sekavia kuin hänen elämänsä. Unet usein kuvittivat arkisen elämän tyhjänpäiväisiä ja tylsiä sattumuksia. Hän kaipaa elämäänsä vaihtelua. Hän kaipaa jännitystä. Ja sitä Castaneda tuntuu voivan hänelle tarjota erittäin huokeaan hintaan.
   
Jo muutaman päivän kuluttua mies näkee kuin näkeekin unessä käden. Kesken unimaisten tapahtumien näkökenttään ilmestyy äkkiä arvaamatta käsivarsi, joka näyttää hänen omalta vasemmalta käsivarreltaan. Kyynärpäästä taitettuna käsi on poikittain näkökentässä. Sormet ovat suorassa ja yhteen puristettuina, kämmen litteänä alaspäin. Mies havahtuu unessaan ja muistaa harjoituksen. Pienen hetken hän käsittää olevansa unessa. Hän tarkkailee kämmensyrjäänsä. Kun hän yrittää liikuttaa sitä, käsi pysyy hievahtamatta. Kenties se ei olekaan hänen oma kätensä.
  
Herättyään mies lukee lisää Castanedaa. Kauhistuksekseen hän löytää kuvauksen, jossa kirjoittaja ensimmäistä kertaa näkee omat kätensä. Kirjoittaja näkee ne koiran tassuina. Mutta hän pystyy sentään liikuttamaan tassuja.
   
Mies sulkee Castanedan ja päättää olla enempää opiskelematta unennäön taitoa, joka alkaa vaikuttaa ahdistavalta. Hän ei halua händä itsellään koiran tassuja tai sammakon räpylöitä. Hän päättää palata tylsään elämäänsä, joka ei sentään ahdista.
  
Käy kuitenkin niin, että jo seuraavana iltana mies ei voi käydä vuoteeseen totuttuun tapaansa. Häntä ahdistaa ajatuskin uneen vaipumisesta. Mitä jos hän taas näkisi kätensä vahingossa ja onnistuisi liikuttamaankin niitä. Entä jos kädet olisivat kissan tassut. Mistä jos unesta tulisikin totta. Pitäisikö hänen nukahtaa vastedes joka ilta kissana ja odottaa näkevänsä ihmisen kädet, jotta voisi taas muuttua ihmiseksi.
 
Kylmät väreet risteilevät selässä kun ajatelee kaikkia castanedalaisia vaihtoehtoja, joiden lukumäärää hänen oma vilkas mielikuvituksensa lisää. Noita mahdollisuuksia laskeskellessaan hän nukahtaa makoisaan uneen. Unessa hän näkee kätensä ja onnistuu liikuttamaankin niitä. Uni muuttuu heti todeksi. Hänen ei tarvitse avata silmiään nähdäkseen vieressä nukkuvan vaimonsa.

Mies sytyttää yölampun. Kello on 5.30 aamulla. Hän tönäisee vaimoa, joka herää kärttyisänä. Mitä nyt taas! Mies on kuulemma monta kertaa herättänyt hänet saman yön aikana. Mies ei muista herättäneensä. Hän nousee päätään ravistellen istumaan. Sinä ilmeisesti nukut vielä kun et muista mitään, sanoo vaimo kylkeä kääntäen. Mies nousee jalkeille ja menee keittämään vahvat aamukurat.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com