28.8.2017

AIOTKO PSYKIATRIKSI

Jokaisen psykiatriksi aikovan lääkärin kannattaa lukea Castanedat huolella, ennen kuin tekee päätöksen psykiatriselle linjalle suuntautumisesta. On hyvä tietää millaisen ilmiömaailman kanssa joutuu tekemisiin ja millaisia kertomuksia kuulemaan. Castaneda avaa sitä, mistä skitsofreniassa ehkä on kysymys. Ammatinavalinnan ongelma on siinä, että jos oikeasti ymmärrät skitsofrenian luonteen, et voi olla psykiatrisella töissä. Ja jos et ymmärrä, et oikeasti voi auttaa ketään.
   
Kysymys siitä, onko jotain tehtävissä skitsofreniasta kärsivien auttamiseksi, on olennainen. Castanedan mukaan vain näkemään kykenevä ja hahmoton soturi voi ylipäätään auttaa toisia ihmisiä syvemmällä henkisellä tasolla. Jos kohta "auttaminen" voi olla melko suhteellinen käsite vaikeiden tapausten kohdalla joka tapauksessa. Mikä sen ilmiön tai "mielenhäiriön" luonne lopulta on? Skitsofreniassa ihminen kohtaa jotakin siitä mitä Castaneda kuvaa, mutta ei pysty enää sen jälkeen hallitsemaan pelkojaan.



   
Castanedasta ei saa otetta lukemalla tekstiä sieltä täältä. Tai vain joitain teoksia. Olen lukenut itse nyt viisi ensimmäistä osaa, yhteensä 1800 sivua. Sitä voi pitää laajana esipuheena aihepiirin tarkempaan käsittelyyn. Skitsofrenia on laaja aihepiiri. On selvä, että jokainen Castanedan teos muuttaa kuvaa olennaisesti. Ja sanotaan, että myöhemmät teokset muuttavat vielä olennaisemmin. Itse en voi sanoa kokonaiskuvasta vielä mitään. Mutta se millaiseksi skitsofrenia länsimaisessa yhteiskunnassamme mielletään, liittyy tähän teossarjaan olennaisella tavalla.
  
Oman tulkintani mukaan skitsofrenia on tietäjän varjo. Se on tietäjän tietoisuuden kokemus ilman varsinaista tietoa. Tarkoitan siis paranoidista skitsofreniaa, jossa koetaan, että kaikki kuuntelee ja tarkkailee, äänien kuulemista, aistiharhoja ja sen sellaista, mutta tarkoitan myös kaikenlaisia muitakin muotoja, joita tyypillisesti pidetään hallusinaatioina. Skitsofrenia on laaja käsite, mikä tulee Castanedan kautta hyvin selväksi. La Gorda sanoo V osassa: hallusinaatioita ei ole olemassa. On vain tonaalin  huomio ja naguaalin huomio.
   
Olen lukenut toistaiseksi kirjat suomeksi. Alkukieli on englanti. Castaneda on itse huolehtinut teosten espanjankielisistä käännöksistä. Eri suomentajien suomennokset ovat riittävän hyviä ja sopivat käsitteistöltään keskenään yhteen. Mitään ongelmia hahmotuksen kanssa minulla ei ole ollut. Tämä Elina Hytönen, joka on myöhempiä osia suomentanut, on mielenkiintoisen oloinen hahmo, vaihtoehtoterveydenhoitoalan tyyppi ja 80v kiinalaisen lääketieteen mummeli. Joku artikkeli löytyi netistäkin, missä häntä kuvattiin huomattavasti ikäistään nuoremman oloiseksi. Ekat kolme osaa ovat Tuija Turpeisen ja Raija Mattilan lukukelpoisesti suomentamia.
   
Castanedan lukeminen kannattaa aloittaa ensimmäisestä osasta (Yaqui-tietäjän tie) ja edetä järjestyksessä. Itse luin Ixtlanin ensimmäisenä, mutta siitä ei saa paljon, jos ei lue kahta ensimmäistä osaa ensin. En suosittele lukemaan myöhempiä osia ennen ensimmäisiä, koska en ole varma miten odotushorisontti niistä herää ja miten se on oikaistavissa jälkikäteen. Kokonaisuuden hienovaraisen paljastumisen yleisdraama saattaa mennä pilalle. Castassa jokainen lause rakentuu aiempaa vasten ja sen päälle ja varaan. Mielestäni on olennaista kulkea kärsivällisesti mukana siinä hitaan paljastumisen leikissä. Se on täynnä katarttisia pelon ja kauhun hetkiä. Olin lukenut Tarinoita voimasta -kirjaa alkupuolelta joskus kauan sitten. Pidin sitä hämäränä enkä suuremmin käsittänyt tekstiä. Se oli vielä sitä aikaa kun pidin Antti Hyryä realistina ja Castanedaa maagikkona, vaikka asia on päin vastoin. Lukematta kolmea edeltävää osaa, miltei kaikki käsitteet jäävät hämäriksi ja tulkinnanvaraisiksi. Castanedan käsitteet ovat lopulta siksi syvällisiä ja erityisesti määriteltyjä, että intuitiiviselta pohjalta ei voi päästä hajulle. Castanedan käsitteitä ei pidä luulla tuntevansa muiden lähteiden pohjalta.
  
Nyt kun luin Tarinoita voimasta luettuani edeltävät osat, kaikki oli ihan selvää ja kirkasta. Castaneda ei ole epäselvä tai hämärä, kunhan tuntee käsitteet. Käsitteiden kanssa pitää olla kärsivällinen, niiden tarkempi merkitys paljastuu vasta vähitellen ja paloittain tarkentumalla. Epävarmuuksia on kestettävä paljon. Tarinoita voimasta on siis osa IV. Luulen että osan V ymmärtäminen jää vielä hämärämmäksi, jos aloittaisi siitä.
  
Koronologian vaatimuksessa Casta on varmaankin erikoistapaus. En tiedä toista kirjailijaa jossa lukemisjärjestys olisi yhtä keskeisesti olennainen. Joudun lukemaan Ixtlaninkin vielä uudelleen. JR sanoi lukeneensa sen jo viisi kertaa ja aina vain löytyy uutta.
 
Toinen asia on se, että jos ei ole kokeillut voimakasveja yleensä tai psilocybe mexicanaa erityisesti, niin kahden ensimmäisen kirjan jutut voivat jäädä melkoisen pintapuolisiksi. Ei välttämättä pysty hahmottamaan mikä kerronnassa on olennaista. Myöhemin Casta ei painota psykotrooppisten kasvien käyttöä. Mutta kaksi ekaa kirjaa on aika kovia lukukokemuksia. Vakuuttavuuskysymys voi olla ongelma, jos ei ole kokemusta voimakasvien ällistyttävistä vaikutuksista. Tosin kasvit eivät ole välttämättömiä Castanedan kuvaamalla henkisellä tiellä. Esim. Noidan voimapiirissä kuvatuille oppilaille ne eivät ole ollenkaan tuttuja. Useimmat heistä eivät ole käyttäneet voimakasveja. Unennäön tekniikoilla saa samat vaikutukset aikaan ilman substansseja. Mutta unennäkö on yllättäen vaarallisempi tie. Substanssilla on kuitenkin tietty vaikutusaika, ja sitten se lakkaa. Unennäkötekniikoissa ei tällaista lakkaamista ole. Don Juan sanookin että psykotrooppisten kasvien käyttö on nopein, helpoin ja vaarattomin tapa.
  
Voimakasvit ovat peyote, hulluruoho ja psilocybe mexicana. Jokaisessa sessiossa on mukana shamaani, joka ei itse käytä ainetta. Näitä käyttökuvauksia on kahdessa ensimmäisessä osassa kymmeniä. Jokaisesta kokemuksesta keskustellaan ja shamaani kertoi riskeistä, tosin vasta jälkikäteen, tyyliin: kuolema oli taas lähempänä kuin koskaan jne. Jos jotain menee voimakasvien kanssa pahasti pielee, on seuraus kuolema tai parhaassa tapauksessa skitsofrenia. Bilehuumeista ei ole kysymys.
  
Kannabiksessakin on ehkä hyvää tekeviä lääkeaineita, mutta normikannabis on nykyisin pahaa psyykkeelle, THC:ta on pitoisuutena paljon. Muuntokannabinoideista voi pamahtaa vaikeahoitoinen psykoosi ensikokeilusta päälle. Kannabis ei liioin kuulu don Juanin voimakasveihin. Kannabiksen käyttö ei tietääkseni vaikuta "sipulin muotoiseen valomunaa, joka on ihmisen hahmo". Itseasiassa minä en edes tiedä mihin kannabis vaikuttaa ja miten. En ole erityisen kiinnostunut siitä.
   
Psilocybe mexicana on esim hollannissa laillinen kasvi. Psykoosin kokeminen ainakin hetkellisesti on sen käytössä varmaankin normi. Mutta kuolema heti ensimmäisessä kokeilussa voi olla mahdollinen lopputulos, jos lähtee liian löysin rantein ilman shamaania liikenteeseen. Narrin suoja voi auttaa. Tämä riippuu tietysti henkilön naguaaliherkkyydestä. Joillekin sienet ovat vain Finnkinon korvike ilman mitään inorgaanisen maailman väliintuloa. Aasialainen sienihän on naguaalivaikuitseltaan erilainen. Pattayalla vedetään sienidrikkejä baarissa. Tämän voi ymmärtää jos tietää miten erilaisia aasialaiset voimakasvit on meksikolaisiin verrattuna. Koko henkimaailman luonne on toinen. Castanedankin antaman käsityksen mukaan meksikolainen sieni on naguaaliherkälle ihmiselle vaarallinen. Sen kanssa pitää tietää paljon tai olla mukana asiantunteva shamaani.
  
Ayahuocalla on kova maine, koska se on erittäin hieno ja suhteellisen lempeä femiininen kasviopettaja. Kuningatar ei ole mikään mielipuolisen jyrkkä niin kuin peyote tai psilocybe mexicana. Sufi mystikot tosin eivät luota Kuningattareen vaan käyttävän omaan syrian rye -yrttiä. Geopoliittisen rajan määräävät kaiken sienien maailmassa. Venäläinen ei mene biisonimetsään meksikolaisen sienen kanssa. Suomalaista kärpässientä tai madonlakkia en silti pitäisi meksikolaista vaarattomampina. Tarot ei puhunut niistä hyvää. Suomessa kasvaa myös hulluruoho luonnonvaraisena. Täytyy muistaa että jokainen voimakasvien käyttökerta joka tapauksessa muuttaa käyttäjää lopullisesti ja muutos ei aina välttämättä ole tarumojen poispyyhkiytyminen ja "valosipulin eheytyminen". Runsaalla käytöllä on aina sivuvaikutuksia.
 
Castanedan tekstiin tulee suhtautua soturin tavoin: sille, sen vietäväksi, ei voi antautua. Se ei ole mitenkään turvallista kirjallisuutta, jos alkaa kritiikittömästi "uskomaan" kaiken todeksi. Se ei ole vaaratonta fiktiota, jonka lumoihin voi vain heittäytyä. Se ei ole satua vaan voimakkaasti psykotrooppista tekstiä. Se on parsifalmatka tolteekkien voimapaikalle. Antropologisen tutkimuksen vesittyminen henkilökohtaiseksi opintoretkeksi tekee Castanedan ei-fiktiivisesta proosasta erityisen dramaattista. Kertoja on vilpittömyyttään ja vastoin parempaa tietoaan epäluotettava. Lukija altistetaan tulkinnoille ja väärinkäsityksille, jotka selitetään ja oikaistaan myöhemmin, yleensä vielä hätkähdyttävämmillä tavoilla. Hierofanttinarri etenee sekä akateemikon viitassa että narrin suojassa. Proosalle on ominaista ohittaa hämmästyttävimmät spekulaatiot ja paljastukset yhdellä lauseella: jotta lukija ostaisi hänen seuraavan kirjansa. Hän on myös liikemiehenä nero. Liikuttu ja havaittu maailma on vailla arkijärjellisiä tulkintoja. Se on vain nähtävä, yhtenä, kokonaisena. Lukukokemus on jatkuvaa pelkoa ja pelon ylittämistä, jatkuvaa trassendenssia. Verhot kuoriutuvat hitaasti pois viisasten kiven ympäriltä. Loppuun asti säilyy jännitys siitä paljastuuko lopulta mitään.
  
Silti kaikki pitää jättää hypoteesiksi, ellei ole omakohtaista kokemusta asiasta.

>>

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com