28.6.2017

Naapurissa oli nuorten juhlat. Lupasin viedä jotain purtavaa ja lautaset. Ajattelin yllättää hienoilla lautasilla. Lähdin naapurin puusepän emännältä lainaamaan perintöliemikulhosettiä. Kävelin kauniina kesäiltana kaupalle ja siitä mäkeä ylös koulun pihan suuntaan. Koira, Nalle, hykkäsi pitkässä ketjussa vastaani. Peräännyin mäen rinteeseen ja jäin kuulostelemaan. Pian Vessen naama ilmestyi koulun kulmalle. Hän otti koiran pitimiinsä. Tertulla ei ollutkaan lainata lautasia; oli vain myytäväksi. Satuin olemaan rahoissani. Tuhatkuusisataa euroa kahdeksan ruokailijan antiikkisetistä ei tuntunut pahalta. Tarjosin maksukorttia laitteeseen ja Vesse katsoi kuin hullua. Ensimmäiseen minuuttiin ei käynyt mielessä ajatus pahasta huijatuksi tulemisesta. Terttu oli ollut meillä maitotinkiläisenä kymmenen vuotta. Syödään nyt kunnon välineillä, kun kerran syödään, ajattelin. Pullisen kaupasta olisi saanut paikallisnuorisolle kelpaavan kertakäyttölautassetin viidellä markalla. Jätin lautaset rappusille palatakseni autolla hakemaan.
  
Pakkasin vihreään Fiatiini joitain mausteita, raaputin tuulilasin jään ja lumen alta ja istahdin ohjauspyörän taakse. Vasta silloin muistin, että olin hukannut auton avaimet kännireissulla Tampereella. Onneksi oli toinen, uudempi auto. Siirsin kamat Volvoon ja hain lautaset. Matakalla naapurin juhliin ajoin vähän harhaan. Taisin juoda lämpimikseni pullollisen Koskenkorvaa. Muistikuvat juhliin saapumisesta ovat hämärän peitossa. Talo ei ollut sisältä ihan sitä mitä muistelin. Porukkakaan ei vaikuttanut olevan lähintä sen aikaista kaveripiiriäni. Alkuillasta en muista oikeastaan muuta kuin rummun päristystä.
 
Vähitellen kuva alkoi selkiytyä. Tehdasalue oli melko suuri ja koko porukka jakaantunut ympäristöön. Itse katselin metalliosien valmistusta ja laaduntarkkailua. En viitsinyt kysyä, mitä he tarkalleen ottaen täällä valmistivat. Se olisi ollut aika tyhmä kysymys ihmiseltä, joka on asunut kylässä koko ikänsä. Totta puhuakseni, minulla ei ollut aavistustakaan siitä mitä he valmistivat. Metalliosat vaikuttivat korkeateknologisilta. Yhden osan kanssa, jossa en huomannut mitään virhettä, tuli hämminkiä. Tarkkailija ilmoitti, että osassa on valmistusvirhe. En kysynyt asiasta tarkemmin, ihmettelin vain. Minusta osa vaikutti silmämääräisesti ehdalta.
  
Mies antoi osan toiselle miehelle, joka veti suuren naamarin kasvoilleen. Sitten hän systytti kipinällä valtavan kaasuhitsausliekin, joka kuumensi hetkessä koko suuren konehallin. En varsinaisesti tuntenut ulkoista kuumuutta, vain jonkinlaisen kirkkauden ja ahdistavaa polttavaa väreilyä sisällä rintakehässä. Säntäsin säteilevästä huoneesta ulos pakokauhun vallassa. Jostain löytyi sentään suihkukomero. Suihkun ei aina tarvitse olla kylmä. Lämminkin vesi sammuttaa tulen.
 
Livahdin sisään pienen sulkemaisillaan olevan vaateputiikin ovesta samalla oven avauksella kuin omistaja astui ulos. Sanoin, anteeksi, kai vielä voi ostaa. Tottahan toki, omistaja totesi vaivaantuneen ja väsyneen näköisenä. Huomasin heti hienot varrelliset kengät ja korkeat turkishatut. Mainittakoon, että hattu oli malliltaan ainakin puoli metriä korkea kapeneva suippo, joka oli valmistettu poron tai hirven karkeakarvaisesta nahasta. Varrelliset nauhakengät tai tossut olivat hienoa karvatonta nahkatyötä, valmistettu monista erilaisista eläimennahkoista. Ne olivat täsmälleen samanlaiset kuin joistain yli 10 000 vuotta vanhoista uralilaisista haudoista on löydetty, mutta uutuuttaan loistavat. Omistaja mainitsi kamppeiden yhteishinnaksi kaksitoista euroa. Puoli-ilmaista. Pengoin innoissani lompakkoani. Pankkikorttia en löytänyt, eikä käteistä ollut mukana. Soitin isälleni. Isä tuli pian, mutta hänelläkään ei ollut rahaa, mikä on kokemusteni mukaan aika harvinaista niin säästäväisen miehen tilaksi. Voisiko tuotteet saada laskulle, kysyin. Ei tällä kertaa, yhähti omistaja. Ihmettelin vastausta, oli isäkin todistajana. Kysyin sitten: onko teillä myymälä kaupungissa. On kyllä, Rosa Luxemburgin kadulla. Noni, tsädäm [zadamm]! Aivan huikeeta! Eipä tässä mitään hätää sitten. Tajusin jälkeenpäin tyytymättömänä, että tuotteet kaupungissa olisivat vähintään kaksikymmenkertaisissa hinnoissa.       

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com