30.6.2017

Mitä pienellä näyttämöllä tapahtuu
sitä ei kukaan tiedä.
Venäjältä tuotu toisinajattelija
pirskottaa sinihappoa yleisöön.
Jumalanteatteria vainko
se onkin.

29.6.2017

MERKITYS

Kanonisten merkitysten ymppääminen rakenteisiin tai sanoihin ei välttämättä ole lääke. Väistäminen voi olla.

"Omakohtaisesti tajusin (aina opettavaista, koska ei milloinkaan sama kuin teoriassa omaksuttu), miten pääsemättömästi ajatteluni on sidoksissa kieleen ja sen muotoilemisen prosesseihin, ja ne taas oman käsittelynsä mekanismeihin. Tyypillisimmillään ”uusi” ajatus syntyy käänneltäessä vanhaa uusiin asentoihin. Ei, ei se synny, vaan näyttäytyy siinä, uutena kieliopillisena tai retorisena mahdollisuutena.

Nyt minulla on urge-to-write."
Leevi Lehto, FB, tänään.

Toisaalta kanoniset merkitysrakenteet toistuvat spontaanisti maailman tapahtumisessa (vrt. Tolkien Kullervo). Mutta jos ja kun ihminen ei jotakin selvää asia millään käsitä (niin kuin on itseni laita monessa suhteessa), siihen ei yleensä lääkkeeksi kelpaa kanonisen rakenteen toistaminen raikkaassakaan muodossa. Lopulta unet ja versumi antaa opetusta yllättävällä tavalla. Yllättävä hahmo merkityksellistyy ja kristallisoituu.
Niin kuin enkelit muokkaavat bittejä
lakkaamatta, salaisen poliisin tai
tiedustelupalvelun tavoin avaavat
ja sulkevat tiedostoja pieniä
muutoksia tehden.
Kuka olisi muistanut
sinun kirjoittaneen mitään
sellaista, ennen kuin sait armon. 
Siltä joka kannattelee maailmaa
yksin, ei kysytä, mitä mieltä
hän on kaikesta turhanpäiväisestä.
  
Kristus ei hakenut armoa
eikä saanut. Vain häntä
auttamalla sai.
       
Maailma on hullujen huone
lääkkeiden ja terapian sijaan
jaetaan aseita ja uskonnollista
kirjallisuutta.

Kristusta ei tunneta. Ja tätä
kutsutaan järjeksi ja valistukseksi. 
Porno on joukkohauta
parakkisi kivijalan alla
sijaintipaikan
vain siirtomaaisäntäsi
tuntee tarkasti.
  
Joukkohaudat, tarotpatsaat,
hylätyt kartanot, mustan magian
akupunktiopisteet.
  
Feminismi on bisarri esileikki
maailmanpornon medusahaudassa.

28.6.2017

Naapurissa oli nuorten juhlat. Lupasin viedä jotain purtavaa ja lautaset. Ajattelin yllättää hienoilla lautasilla. Lähdin naapurin puusepän emännältä lainaamaan perintöliemikulhosettiä. Kävelin kauniina kesäiltana kaupalle ja siitä mäkeä ylös koulun pihan suuntaan. Koira, Nalle, hykkäsi pitkässä ketjussa vastaani. Peräännyin mäen rinteeseen ja jäin kuulostelemaan. Pian Vessen naama ilmestyi koulun kulmalle. Hän otti koiran pitimiinsä. Tertulla ei ollutkaan lainata lautasia; oli vain myytäväksi. Satuin olemaan rahoissani. Tuhatkuusisataa euroa kahdeksan ruokailijan antiikkisetistä ei tuntunut pahalta. Tarjosin maksukorttia laitteeseen ja Vesse katsoi kuin hullua. Ensimmäiseen minuuttiin ei käynyt mielessä ajatus pahasta huijatuksi tulemisesta. Terttu oli ollut meillä maitotinkiläisenä kymmenen vuotta. Syödään nyt kunnon välineillä, kun kerran syödään, ajattelin. Pullisen kaupasta olisi saanut paikallisnuorisolle kelpaavan kertakäyttölautassetin viidellä markalla. Jätin lautaset rappusille palatakseni autolla hakemaan.
  
Pakkasin vihreään Fiatiini joitain mausteita, raaputin tuulilasin jään ja lumen alta ja istahdin ohjauspyörän taakse. Vasta silloin muistin, että olin hukannut auton avaimet kännireissulla Tampereella. Onneksi oli toinen, uudempi auto. Siirsin kamat Volvoon ja hain lautaset. Matakalla naapurin juhliin ajoin vähän harhaan. Taisin juoda lämpimikseni pullollisen Koskenkorvaa. Muistikuvat juhliin saapumisesta ovat hämärän peitossa. Talo ei ollut sisältä ihan sitä mitä muistelin. Porukkakaan ei vaikuttanut olevan lähintä sen aikaista kaveripiiriäni. Alkuillasta en muista oikeastaan muuta kuin rummun päristystä.
 
Vähitellen kuva alkoi selkiytyä. Tehdasalue oli melko suuri ja koko porukka jakaantunut ympäristöön. Itse katselin metalliosien valmistusta ja laaduntarkkailua. En viitsinyt kysyä, mitä he tarkalleen ottaen täällä valmistivat. Se olisi ollut aika tyhmä kysymys ihmiseltä, joka on asunut kylässä koko ikänsä. Totta puhuakseni, minulla ei ollut aavistustakaan siitä mitä he valmistivat. Metalliosat vaikuttivat korkeateknologisilta. Yhden osan kanssa, jossa en huomannut mitään virhettä, tuli hämminkiä. Tarkkailija ilmoitti, että osassa on valmistusvirhe. En kysynyt asiasta tarkemmin, ihmettelin vain. Minusta osa vaikutti silmämääräisesti ehdalta.
  
Mies antoi osan toiselle miehelle, joka veti suuren naamarin kasvoilleen. Sitten hän systytti kipinällä valtavan kaasuhitsausliekin, joka kuumensi hetkessä koko suuren konehallin. En varsinaisesti tuntenut ulkoista kuumuutta, vain jonkinlaisen kirkkauden ja ahdistavaa polttavaa väreilyä sisällä rintakehässä. Säntäsin säteilevästä huoneesta ulos pakokauhun vallassa. Jostain löytyi sentään suihkukomero. Suihkun ei aina tarvitse olla kylmä. Lämminkin vesi sammuttaa tulen.
 
Livahdin sisään pienen sulkemaisillaan olevan vaateputiikin ovesta samalla oven avauksella kuin omistaja astui ulos. Sanoin, anteeksi, kai vielä voi ostaa. Tottahan toki, omistaja totesi vaivaantuneen ja väsyneen näköisenä. Huomasin heti hienot varrelliset kengät ja korkeat turkishatut. Mainittakoon, että hattu oli malliltaan ainakin puoli metriä korkea kapeneva suippo, joka oli valmistettu poron tai hirven karkeakarvaisesta nahasta. Varrelliset nauhakengät tai tossut olivat hienoa karvatonta nahkatyötä, valmistettu monista erilaisista eläimennahkoista. Ne olivat täsmälleen samanlaiset kuin joistain yli 10 000 vuotta vanhoista uralilaisista haudoista on löydetty, mutta uutuuttaan loistavat. Omistaja mainitsi kamppeiden yhteishinnaksi kaksitoista euroa. Puoli-ilmaista. Pengoin innoissani lompakkoani. Pankkikorttia en löytänyt, eikä käteistä ollut mukana. Soitin isälleni. Isä tuli pian, mutta hänelläkään ei ollut rahaa, mikä on kokemusteni mukaan aika harvinaista niin säästäväisen miehen tilaksi. Voisiko tuotteet saada laskulle, kysyin. Ei tällä kertaa, yhähti omistaja. Ihmettelin vastausta, oli isäkin todistajana. Kysyin sitten: onko teillä myymälä kaupungissa. On kyllä, Rosa Luxemburgin kadulla. Noni, tsädäm [zadamm]! Aivan huikeeta! Eipä tässä mitään hätää sitten. Tajusin jälkeenpäin tyytymättömänä, että tuotteet kaupungissa olisivat vähintään kaksikymmenkertaisissa hinnoissa.       

24.6.2017

SYMPHOSIUS



                                                                                  Aenigmata





Ilman minua ei isäni olisi tiedetty syntyneen. Ylimmällä tasolla olen se mikä olen ja alimmalla tasolla sama. Linjat kulkevat läpikuultavan kämmenen poikki. Toinen puoli muistuttaa siitä mitä toinen teki. On makea rakkauteni ja ymmärryksenmusta täynnä tahattomia värejä. Palvelijana olen taloni isäntä. Ovet ovat avoimet taas. Pieni kotini palvelee kenen hyvänsä saapua. Täällä on luovuttu yhtä lailla leikistä kuin vakavuudesta. Valtaa pitää kuiva asiallisuus ja asioiden loputon erittely.
    
Jos on olemassa kivuttomia kyyneleitä matkalla taivaaseen, olen este niiden tiellä. Mitä en osaa käsilläni, teen jaloilla. Juoksen monin tavoin jälkiä jättämättä. Kirjoista en välitä, olen asunut niiden kovilla lattioilla ja pölyisissä vesissä. Nyt olen keskellä lauluni kiinnostavankäheää aaltoilua. En harkitse sanojani. Annan kyberneettisten henkiautomaattien laulaa.
   
Harkitsemattomuus lienee viisautta. Olen villi ja viisas. Viisas, jos sitä kutsutaan villiksi. Olen antelias Jupiterin sairaanhoitaja kietoutuneena pitkiin hiuksiini. Vaellan rauhallisesti sarvipäiden katraassa. Veräjällä lähetti odottaa paluupostia.
  
Haluaisin muistuttaa teitä elämämme alkuperästä. Eihän voi mikään syntyä tappamatta ensin emoaan. Länsituuli lahjoittaa sinulle poikia. Enää et etsi puolisoasi, sinua etsitään. Joen sanotaan olevan sinussa. Neljä kättä ja kaksi sormea kantavat kahta ruumistasi. Jalkoja on vain yksi. Rakasta minut nukkumaan, nukahdat itsekin pian. Juuri sinä, jota kannan sisälläni. Väität minun rikkovan sopimuksia. Olen pukeutunut oliiviöljyyn, syntynyt pienen tomaatin sisällä. Kerrotaan ettei minulla ollut veljeä. Kärsimys voi saada ajatukset näyttämään vierailta. Se voi lisätä määrättömästi koti-ikävää. Mutta tomaatit roikkuvat uudestisyntyneinä tänä vuonna kiihtyvissä tuulissa.
  
Olen vieno violetti väri pallolla enkä saastuta. Olen iloinen, jos voin tehdä jotain hyväksesi. Teen sen punaisena vailla syyllisyyttä muuhun kuin synnyttäjäni murhaan. Myöntänet, ettei se ole suuri rikos. Ei mikään häpeä.
      
Nyt eläimet takaisin häkkiin! Pelottaa kaikki sarvipäät. En halua vahingoittaa niistä yhtäkään. En halua myöskään olla halveksittu. En halua tavallista morsianta. Minulle lapset ovat jälkeläisiä. Pieni mutta pitkä kultakoristeinen metallituote on valo, jonka joku takoi hiuksiisi.
    
Työni on nostaa raskasta massaa höyhenenkevyellä vinssillä. En ole enää pelkkä tiedekunta. Ei ole enää Maa nimeni. Minulla on suuri sielu. Matkustan ilman taipaletta. Minussa on ollut enemmän kuin yksi elämä. Me olemme niitä, jotka eivät kipua taivaisiin vähäpätöisen tiedon takia. Niin kauan kuin sana virtaa, saa kieli levätä.
  
Aamutaivaalla lentelee tarkin katse. Sen polku on lyhyt, merenselkä leveä. Makea elämä kuin uni kaikkoaa, mutta mitätön nimi säilyy. Yö, anna minulle nimi, omaisuus ja sulka. Ennen muuta tee loppu päiväni pimeydestä. Jos emme saa iloita rajatta, miksi jatkaisimme päivää keinovaloin. Täynnä piikkejä on yö, joka päivän selkää puukottaa. Suuri hulluus voi viedä äänen. Mutta sydämen ääni on enemmän kuin pelkkä keho.
     
Talosta tulee vaaraton kun se palaa. On makea palavan lihan haju avotulella. Kuoleman viriili jumala olit maailman vihreillä kentillä. Kuin kaksi kiveä levitoimme yhdessä toisiamme tuntematta. Yhtä liikkumaton olit kuin muotoni, toki pienempi mutta runsas. Minulla oli keho täynnä hampaita.
 
 
(3.12.2012)

RUOKKOAMATTOMUUS

2013 taitaa olla raivontäyteisin bloggausvuoteni. Olen vähän siivoillut sitä osastoa. Ylilyöntiä ja vihabloggausta löytyy kosolti. Täysin kilahtanut emotionaalinen vaste oli silloin, siinä provosointitilassa täysin todellinen. Mutta tavaran jättäminen näkyviin ei ole enää tarkoituksenmukaista. Toisaalta jäljen ruokkoamattomuudesta voi syyttää vain sitä ettei editointi apua ole saatu. Resurssipula. Olisihan anarkistisina, tyaiteellisesti vapaina, vihervasemmistolaisina ja rock'nroll-aatteisina esiintyvien pienkustantamojenkin julkaisut täynnä Heil Hitleriä, jos niitä ei kukaan editoisi.
sinä ihmettelet
minun sattumataidettani
niin kauan
kunnes käsität
ettei minulle mikään
virhe ole sattumaa
On ihmisiä

joille sana on yhtä kuin teko

jota ei koskaan tehty

eikä tehdä



Ei ole ihmistä

jonka käytöksessä

ei olisi moittimista



Sanat ovat tekemättömien

tekojen kammottava

summa



On ihmisiä

jotka sekoittavat tahallaan

fiktion ja faktan



He osaavat suojata todelliset

veritekonsa

lempeiden sanojen

kudelmaan



Jos ei ole ihmistä

ei ole ongelmaa



Sillä heille sanat ovat totta

mutta teot valhetta



Ei ole ihmistä joka

minut olisi tuntenut



He eivät tunne

näytelmää jossa

teoilla on merkitys

mutta sanoilla ei 



Ei ole ihmistä jota

henget eivät tosipaikan tullen

puhuttelisi



Rakkaus ei vihapuheista

muuksi muutu



Ketä se hyödyttää jos minä

voin pahoin

tai minä

tai minä

tai minä

23.6.2017

Puu joka halusi kasvaa
voimalinjojen alla
hullu puu, outo
psykologi, metsuri
sahasi häntä tai sitä
kaikista selityksistä
huolimatta. Mene
metsään kasvamaan
pusikkosi kilpailuun
älä täältä valoa etsi
Puu asettui
valtakunnan rajalle
ja siellä oli valoa taas
ja taas tuo outo
psykologi, metsuri
sahasi häntä tai sitä
kaikista selityksistä
huolimatta.

(22.12.2013)

MISTÄ LÖYTÄISIN UUDEN TIEN

Mistä löytäisin uuden tien matkalleni? Mistä löytäisin uuden jalansijan suunnalleni vuorenseinämällä jolla yövyn? Parhaimmillaankaan runous ei ole runoutta suurempaa. Lautaset ovat toisistaan erillään, pöytäni leijuu. Lautaset ovat tärkeä mutta näkymätön tekijä. Tarjoilu on päättynyt. Lautaset ovat täynnä harkittuja itseni näköisiä lauseita. Ne tarjoilen. Lautaset ovat osa todellisuutta. Me tavoittelemme täydellisyyttä. Me emme aavista huomista elosalamoita. Lautaspinossa lautasten väliin asettuvat monet epätäydellisyydet. Ensimmäinen miljardimme palauttaa itsekunnioituksen. Toinen miljardimme palauttaa hoikemman vartalon ohella aivojen mielihyväjärjestelmän. Jos olisimme syntyneet hyönteiseksi, jos vain olisimme, olisi nenänvartemme millin sadasosan lyhempi. Se kaikki olisi vain lyhytkestoinen uni. Sellaista jota itseään täydentävä näkee käytävillä, kun odottaa jotakin tapahtuvaksi itselleen. Hän odottaa myönteistä löydetyksi satamaksi, huiskuttaa ja laukaisee ilotulitteensa viimeiseen rakettiin. Hän on valmiustilassa, jossa onni saattaisi potkaista tai astua päälle tai silittää käpälällä. Vielä hän ei ole taitellut potkaisevaa onnea reppuunsa kuin eväsvoileipiä, ja lähtenyt itse kävelemään. Aina hän on jotakin sukua. Aina hän on jonkun ystävä ja jonkun vihamies. Aina hän on kaikuluotainten ulottumattomissa ja pelastuu.

KOMBA

"Tyhjyydessä kamppaili kaksi lohikäärmettä. Ne olivat uskomattoman hienostuneella tavalla kauniita -- ja niiden leikki vaikutti lempeältä, rakastavien ja hellien tunteiden täyttämältä, ikään kuin niiden jäsenet olisivat olleet kykeytyneenä moniulotteiseen shakkipeliin, jota tosin pelattiin ilman näkyvää lautaa ja nappuloita.
En huomannut, miten minusta tuli toinen niistä. Se oli samalla kammottavaa ja iloista. Vaistonvaraisesti osallistuin heidän käsittämättömään taisteluunsa -- liikkeeni täydellisesti sitoutuneena puhtaan tahdon ilmaisuun."
 Viktor Pelevin, Metusalemin lamppu, 2015, suom. SL

22.6.2017

TYTÄR: Isä, oonksmä kertonut, että mä saan spinnerin.

ISÄ: Olet.

TYTÄR: Ja säkin saat ja pikkupoika.

ISÄ: Pikkupojalle pitäisi tilata se Hot Wheels -autorata. Mistähän sen tilaisi?

TYTÄR: AliExpressiltä tietenkin.

ISÄ: Ai mistä?

TYTÄR: AliExpressiltä.

ISÄ: Mikä se on?

TYTÄR: Kiinalainen nettisaitti.

ISÄ: Ai.

TYTÄR: Älä nyt vaan kysy, että mikä on saitti.

SYDÄMEN HAIHTUVUUS






Mikä se on iholla jos ei oma tunto

kenen tunto se on?

Hylätyssä kartanossa

joka oli ilottomien lasten koti

puunatussa ja puleeratussa

lasivitriinissä kaikelle kansalle

esille kätketty

pehmonallen turkki, elävän kallo

luulosairauden harhan kudos, liha

välistä häipynyt jonnekin

Lasten hylkäämillä pehmoleluilla

täytetty huone, siellä me rakastelemme

tuhansien maatuneiden pehmolelujen patjalla
  
Niiden lämpö oli aina harhaa

sydämen haihtuvuus, sydämen volatiliteetti

vain meidän lasten omaa lämpöä

Yksinäisyyden pimeinä öinä

sisälmyksien haihtuessa

paljastu karhunpennun

kallon puhdas rakenne,

rakasta minua

18.6.2017

KUTSUT

Olin kutsuttuna kutsuilla. Jokainen vieras toi mukanaa kehystetyn taulun, joka esitti kutsujen emäntää. Oma tauluuni olin itse tyytyväinen, tulin ensimmäisten joukossa. Myöhemmin tulelleilla vierailla oli mielenkiintoisempia tekeleitä mukanaan, jotain Gustav Klimt -tasoa vähintään. Eräs muotokuva varsinkin hätkähdytti: en ollut nähnyt vastaavaa taiteellista tyyliä koskaan. Hankala kuvailla sitä: naisen kasvot olivat kaukaa viehättävät, vasen silmä oli kaukaa jotenkin säihkyvä. Lähempää vasemmassa silmässä näkyi kyberpunktyylinen kellokoneisto, silmä oli jakautunut kahteen osaan. Toinen osa tuijotti alas, toinen ylös. Mitä pidempään tutkin teosta, sitä enemmän häpesin omaani. Halusin viedä omani pois, tuhota sen. Hävetti, että olin kuvitellut sellaisella tekeleellä voivani osallistua. Vilkaisin itseäni peilistä: olin pieni valkoinen elefantti, jonka lyhyt kuiva kärsä lerppui löysänä ylähuulen päällä kuin suolavedessä liotettu sukuelimenröpäle. En viihtynyt seurassa, en osannut kieliä. Kaikki puhuivat eri kieltä. Vieraita tuli vain koko ajan lisää. Parin boolilasin jälkeen kömmin masentuneena saunaan nukkumaan. Uni ei tullut.

Lopulta pakenin polkupyöränrämällä ja lähdin ajelemaan tuntemattomia maalaisteitä. Kiertelin aikani kuluksi jonkinlaisen lenkin. Eksyin sittenkin ja päädyin metsäpolulle, jonka toivoin oikopoluksi, mutta jonka sisimmässäni tiesin harhapoluksi. Polku alkoi vesittyä, muuttua soiseksi. Mieleen tuli sana: lotinapelto. Takaa alkoi kuulua ääniä. Porukkaa, maastopyöräjoukkue harjoituksissa. Siirryin sivuun. He pysähtyivät kohdalleni naljailemaan ja juomaan. Suurikokoisia nuoria ja lihaksikkaita poikia. He ajoivat raskastekoisen näköisillä maastopöyrillään moottoripyöränopeuksin. Itse olin sohlannut suossa tunnin verran, he sanoivat kiertävänsä koko lenkin kymmenessä minuutissa. Matkaa oli kuulemma isolle tielle vielä kymmenen kilometriä. He jatkoivat nauraen matkaansa. Minä masennuin suohoni.

Samassa huomasinpuiden vieressä kulkevan rautatien. Takaapäin ohitti tavarajuna, kävelyvauhdilla. Nappasin pyörän ja hyppäsin avotavaravaunuun. Vaunussa oli vanha nainen, joku keittäjä. Hän ei herättänyt kiinnostusta, kunnes ryhtyi todella riettaaksi. En tullut siinä vaiheessa mieleen, että vaunussa voisi olla piilokamera. Nainen oli kammottava näky, mutta sai mielikuvituksen liikkeelle. Ajattelin että tämä on uni tai sotatila, voin tehdä mitä hyvänsä, vailla kiinnijäämisen pelkoa. En varsinaisesti ajatellut pissata naisen niskaan. Eihän sellainen voinut tulla mieleeni. Se tuli mieleen vasta nyt, tätä kirjoittaessa. Jossain vaiheessa hän oli nurinniskoin vaunujen välissä, jonkun raudan päällä hame korvilla. Katselin häntä ylhää. Näin niskan alla vilistävän rautatien sepelin: juna oli nyt kovassa vauhdissa. Nautin valtafantasiastani.

Ennen kuin pääsin pitemmälle, minut nykäistiin niskasta veturiin. Pari äkäistä nuorta kaveria, jotka ilmeisesti olivat verturinkuljettajia kumpikin, katselivat minua halveksivasti. Toisen kädessä oli suuri vanhanaikainen tummanvihreä lankapuhelimen luuri, jota hän ojensi minulle. Otin luurin käteeni. Siellä puhui naisenääni, jota en tuntenut. Puhe oli ymmärrettävää suomenkieltä mutta sisältö käsittämätöntä. Kyseltiin, koska olisin tulossa kotiin ja muuta sellaista. En tiennyt mistä on kysymys. Miehet odottivat minun vastaavan. Kiristettiinkö minua nyt. Miehet tuijottivat vihaisesti. Mitä sanoa? Ympärilläni oli äkkiä enemmänkin porukkaa, naisiakin, ja kaikki vihaisin ilmein. Tajusin, että tämä on näytelmä. En tiennyt vuorosanoja. Minua ehkä kuvattiin. Kenties jossakin taustan pimeydessä oli suuri yleisö. Yritin sanoa puhelimeen jotakin sopivaa: kyllä, olen heti tulossa kotiin ja niin edelleen, kuulemiin.

Puhelun jälkeen olin mukana näytelmässä. Tällä kertaa osasin kieltä, mutta vuorosanoista ei ollut aavistustakaan. Mielikuvitukseni ei suostunut avuksi kummallisen sanailun tohinassa. En käsittänyt mistä on kysymys. Yritin suoriutua jotenkin, kirjoittaa itseleni puhuttavaa. Absurdiahan se oli, huonosti kirjoitettu. Kaikki sen yhteenkuulumattomuuden muuhun käsikirjoitukseen huomasivat. Suutuin, ettei näyttelijänlahjojani arvostettu. Päätin lähteä toiselle galaksille ammattinäyttelijäksi.

Niinpä jotenkin päädyin intergalaktiseen alukseen ja toiselle galaksille, jossa kuvattiin historiallista eeposta. Pääsin mukaan joukkokohtaukseen, ilman vuorosanoja. Täytyi osata vain huutaa. Huusin väärässä kohdassa. Minuun suhtauduttiin ulkopuolisena. Ihmettelin, mitä nämä kaikki joukkokohtauksen näyttelijät tekivät vapaa-aikanaan, iltaisin, baareissa. He tuijottelivat toisiaan, heidän kanssaan oli vaikea tulla juttuun. He vartioivat toisiaan ja olivat ilottoman näköisiä. Minusta he ehkä ajattelivat, etten ole mikä hyvänsä joukkokohtauksen kasvoton hahmo ilman vuorosanoja. Minulla oli jokin muu rooli. Olin joukkoon kätkeytynyt jokin muu, kenties sankari. Tosin ihmiset suhtautuivat minuun torjuvasti. Ehkä he kadehtivat. Kieltäkään en osannut. Ajattelin, että teennäistä porukkaa: kyräilijöitä ja varautuneita. Kukaan ei halunnut heittäytyä.

Mistä löytyy oraakkeli, joka opettaa totuuden? Tapasin paikallisen nuoren miehen, hänkin suurikokoinen ja komea. Selitin tarinani. Minusta näytelmä tällä planeetalla oli vain näytelmää: ihmiset tekivät jotain muuta, vaikka olivatkin muka mukana näytelmässä. Vaikutti olevan meneillään jokin näytelmän takainen näytelmä. He eivät olleet kiinnostuneita näytelmästä vaan toisistaan,  jollakin negatiivisella tavalla.

Mies vei minut ensitöikseen intergalaktisen aluksen vanhan kuljettajan juttusille. Esitin kysymykseni hänelle. Limupoika ei vastannut. Kuiskasin nuoremmalle: miksi tämä ei vastaa. Nuori mies: koska hän tietää enemmän  kuin sinä. Selvä. Ei mitään avomielistä porukkaa. Miksi hän ei kerro, mitä tietää? Koska sitä ei voi sanoin kertoa.

Mies esitteli kaleidoskooppia, jossa kerrottiin "ihmisen" tajunnasta, rinnakkaistajunnasta, joka ei ollut piilotajunta tai alitajunta. En jaksanut painaa asioita tarkemmin mieleeni. Yleisesti ottaen hän selitti että rinnakkaistaju on syvempää tajua, tajua näytelmän käsikirjoituksesta, ja näytelmän takana olevan näytelmän käsikirjoituksesta. Haluatko nähdä erään elokuvan, voisit ehkä oppia jotakin. Mikäpä siinä. Tai ehkäpä tämä jo riittää. Voisin jo lähteä kotiin. Mihin kotiin? Ei täältä lähdetä, ainakaan ilman menestystä. Vain samurait lähtevät milloin haluavat.

Olin yllättynyt. Kuvitelin voivani poistua haluni mukaan. Ehkä kuvittelin olevani jonkinlainen samurai, positiivinen erikoistapaus. Hän istutti minut pimennettyyn huoneeseen. Jäin elokuvasaliin yksin. Hän ei jäänyt seuraani. Elokuva kertoi siitä, miten joku muukalainen ei osannut näytelmän vuorosanoja ja kuinka häneltä sitten rangaistukseksi revittiin irti kolme vasemman käden sormea ja kaksi oikean käden sormea. Se oli käsittääkseni dokumenttielokuva.

(7.7.2014)

17.6.2017

BLOOMSDAY

Eilen 16.6 melankolian kaksi aurinkoa: Saturnus ja Aurinko täydellisessä oppositiossa. Tulevina vuosina samassa rytäkässä, tosin vähän myöhemmin heinäkuun alussa, on myös Jupiter ja muutamia muita planeettoja. Kosminen polyrytminen äärimmäisen painollinen fermaatti. Päivä oli raska, mutta yhden päivän aikana tapahtui kokonainen romaani (jota aloin jo kirjoittaa). Vasta nyt huomasin, että sehän oli Bloomsday.

Toisaalta mielenkiintoinen on taivaanjärjestys tänäänkin. Aurinko on astumassa huoneeseeni.







Taidekriitikon ja taiteilijan ero on siinä, että kriitikko osaa myös arvostaa mestareita tässä ja nyt, ihan omien aistiensa ja oman järkensä varassa, ilman että jonkun apurahoja myöntävän tahon tarvitsee ohjeistaa hänelle: tässä on meidän valitsemamme ja päättämämme tuleva mestari. Kriitikko on hankala tyyppi: hän elää nykyhetkessä. 
Seison lapsuudenkotini vastapäisen kyläkoulun pihalla. On joulukuinen sysipimeä lumeton suojasäinen ilta. Koulu on paljon kauniimpi rakennus kuin se todellisuudessa on. Se muistuttaa Steinerin Goethenaum I:stä. Mutta rakennus on yhtä rappeutunut kuin se on nyt. Näky huikaisee, kammottaa ja itkettää. Katselen pihan kulmalta tien toisellepuolelle kotitaloni valoja, kunnes äkkiä alan kuulla outoa lasten laulua. Huomaan tietä pitkin pimeässä soihtujen kanssa kävelemässä lapsikulkueen. Laulu taitaa olla latinankielistä. Lähestyn kulkuetta ja huomaan sen jonkinlaiseksi katolisten jesuiittaoppilaiden joulukulkueeksi tai vastaavaksi. Kärjessään he kantavat kristuksen kuvaa. Tässä vaiheessa huomaan seisovani alasti hiukset levälläni vain pieni punainen pyyhe lanteillani. Lähden kävelemään tietä kohti. Kulkue pysähtyy ja jotkut lapset osoittavat minua sormella ja lähtevät kulkemaan suuntaani. Juoksen hiukset jeesusmaisesti levälläni lapsia kohti hirvittävän petomaisesti huutaen ja käsiäni pelottavasti levitellen. Useimmat lapset katsovat, että mikä hullu toi on. Vain jotkut lapset sanovat "Hui kamalaa, Jeesus tulee!" ja lankeavat maahan rukoilemaan jumalaansa ettei se olisi totta.
Se että et näe unessa käsiäsi saattaa johtua yksinkertisesti siitä, että olet satakiloinen monni jonkun jyrkänteeltä mereen ajaneen kaupunkimaasturin sisällä.
Maailma on ihmeellinen paljastumisleikki. Tietoisuuteni ja maailmankatsomukseni on muuttunut kuluneen vuoden aikana niin pajon, että pelkäänpä olevani kykenemätön enää allekirjoittamaan tai edes käsittämään monia vanhempia päivänpolttavia tekstejäni (poislukien varsinaiset teosjulkaistut). Ainakin hyvin monet asiat täytyy arvioida kokonaan uudelleen. Jätän historian pääasiallisesti silleen: välähdysten, erehdysten ja harhojen muistomerkiksi. 

15.6.2017

"Иногда молчание - знак несогласия.

Vaikeneminen on kieltäytymisen merkki."

Venäläinen sananlasku / Pelevin

TAITEEN METAETIIKKA


Psykoanalyysi ei ole koskaan ollut niin keskeinen kritiikin perusta taiteessa kuin se on nyt. Aivan kaikkea ihmisen tekemistä pitää arvioida sen mukaan, vapauttaako se elämänvoimia vai tukahduttaako niitä.
Tällä hetkellä on niin hirvittävä tarve analysoivalle ja avaavalle, positiivisia energioja kohottavalle todelliselle analyysille ja taidetoiminnalle, että tätä pyrkimystä ja suuntausta täytyy pitää ensisijaisena jopa suhteessa lahjakkuuden, ammattitaidon ja teknisen taituruuden kaltaisiin arvoihin. 
Lahjakkuus ja psykopatia ovat liian usein yksi ja sama asia. Ja on tiedossa, että vain psykedeeliset substanssit voivat auttaa psykopaattia. Myös korkeatasoisesti esteettinen voi olla alisteista tukahduttavuudelle, jolloin asenteen siihen pitää olla kriittinen. Estetiikka voi olla este etiikalle. En kuitenkaan tarkoita, että sarkastinen maailman yksinkertaistaminen tai silkka pölhöys voisivat korvata lahjakkuuden. Tarkoitan, että lahjakkuus, jonka ainoa tehtävä on egon pönkittäminen on vaikea mielen sairaus. 
  
Tästä ei seuraa mikään poliittinen yksinkertainen dikotomia. On kyettävä näkemään vastuullisemmin biologisen elämän mysteerinen ydin ja positiivisia tunteita ylläpitävä rakenne. Kansalliset sokeaan ego- ja valtatrippailuunsa eksyneet (pappiskultteineen ja kirkkokulttuureineen stereotyyppisiksi uskonlahkoiksi muuttuneet) taidepiirit eivät selvästi kykene näkemään näitä arvoja. Tämä (ja vain tämä) on se diskursiivisesti analysoitavissa oleva sairausilmiö, joka tulisi pyrkiä ylittämään.
Suositeltava oheislukeminen:

Martti-Tapio Kuuskoski:Tanssi Möbiuksen renkaalla.
Arhi Kuittinen: blogin psykoanalyysimerkinnät.

Catherine Robbe-Grillet BDSM-poetiikan tutkimuskentällä

 




ISÄ: Miten meni tänään polttopallossa?
TYTÄR: Meillä oli kolme arabiankielistä.
ISÄ: Millaisia he olivat?
TYTÄR: Kauniita!
ISÄ: Millä tavalla?
TYTÄR: Tosi söpöjä. Pojalla oli mustat hiukset ja hän oli kunnon mies. Pikkusiskolla, Lululla, oli kulmakarvat keskeltä yhdessä ja oli vähän viiksiäkin.
Sitä minä mietin, että olenko jotenkin itse valinnut joutua juuri tällaiseen maailmaan.

14.6.2017

Luin oman teokseni ja innostuin runoudesta. Hyvä edes näin. Mutta tästä lähtien teen kaiken itse: kannet, taitot, sisällöt, painot, kirjat. Kirjat teen käsityönä yksittäiskappaleina. Jos digipainoa ajattelee, Adoben työhön tarvittavat ohjelmathan saa nyt kohtuullisella kuukausilisenssillä käyttöönsä pilvipalveluna.
  
Olen taas palannut editoimaan Skandaliaa. III painos ei tule olemaan vain editoitu vaan osittain uudelleenkirjoitettu. Myönnettävä on, että II painos oli keskeneräinen, alkupuolesta enemmän kuin lopusta. Kokonaisuus ei vielä tyydytä. Edittejä tulee joka toiseen tekstiin. Vertailun vuoksi voi ottaa kokoelmani Medusareaktorit (2009), joka edelleen on ntamolla myynnissä. Sitä lukiessa edittejä ei ole tullut enää vuosiin. Medusareaktorit on yhdeltä istumata luettava kokoelma, Skandalia taas on niin raskas, että sopiva tahti lienee teksti per päivä. Voi havaita, että teos on nyt ajankohtaisempi kuin julkaisuaikanaan, jolloin se oli vähän profeetallisempi. Tämä ei ole sinänsä välttämättä mukava havainto, koska kyseessä kuitenkin on skandaalirunoelma, jonka lähin historiallinen vastine lienee Eddan jumalrunojen Lokin runo.
  
Kyllä tästä teos vielä tulee. Ikävä kuitenkin että ihan kaikki asiat pitää tehdä täydellisessä kotiarestin eristyksessä ja yksinäisyydessä, omin käsin, itse, yksin, oman havainnon ja tietoisuuden varassa alusta loppuun. Apua ei saa mistään, ei keneltäkään, eikä yksikään ihminen raota vaikenemisen muuria. Onneksi henkimaailma on oikeudenmukaisempi, kohtuullisempi, armollisempi, laajakatseisempi, yhteistyökykyisempi ja vähemmän pikkumainen kuin ihmiskunta.   

13.6.2017

MORABITTI

Muutaman vuoden netlabel ja Sound Cloud skenejä seuranneena täytyy sanoa, että en ole kaikin puolin innoissani. Epäselektiivisten esikuuntelemattomien musiikkivirtojen seuraaminen käy kovasta musiikkitoimisttajantyöstä. Siitä pitäisi saada palkkaa, että voisi tarjota suodatetumpaa suositusta eteenpäin. Haittapuolena on ylenmääräisen tunkkaisuuden ja tukkoisuuden kohtaaminen. Mitäänavaamattomien fiilisten vietäväksi ei voi vain heittäytyä.
 
Jotain kuitenkin aina löytyy. Uusi SC-tuttavuus Bob Morabito (sukunimi hauska sanaleikki suomeksi: Mora-puukko + bitti) tekee midipianolla jotain ennen kuulumatonta. Ällistyttävän hyvän kuuloinen midisoitin on Synthogy Ivory II. Kaiken kaikkiaan erittäin hienoa midiefektien käyttöä ja dynaamista kudosta. Nopeammin Cecil Tayloriin kyllästyy kuin tähän. Varautukaa itseasiassa siihen, että Cecil Taylor kuulostaa tämän jälkeen Bobin spontaanilta mutta epäonnistuneelta jäljittely-yritykseltä. 

  
Algoritmistahan matsku ei sinänsä ole vaan äärimmäisen tarkkaa käsityötä Sibelius sävellysohjelmalla. Bob on vanhemman polven newyorklaissäveltäjä, Vietnamin veteraani ja Agent Orangen uhri, joka kärsii monista vakavista terveysongelmista, niiden kuitenkaan estämättä itse musiikin ekspressiivistä tajunnanräjäyttävyyttä. 


"And I say precious time as those of you who know me personally know Im a Viet Nam vet, and Agent Orange victim with many severe health problems, "

Bob Morabiton musiikin kuuntelemisen jälkeen täytyy uudelleenkuunnella kaikki moderni pianomusiikki ainakin Stockhauseninsta alkaen. Herää kysymys: mitä me kuuntelemme, kun kuuntelemme pianomusiikkia? Kuuntelemmeko soittajan, ihmisen inhimillistä suoritusta, vai kuuntelemmeko sitä mitä itse musiikilla on sanottavana. Morabiton pianomusiikki on siinä mielessä akusmaattista, että kysymys äänen syntyperästä alkaa olla jo hankalasti  pelkästään kuuntelemalla ratkaistavissa.   

Morabiton kaveri todella kova säveltäjä Bil Smith käyttää pianoteoksissaan Disklavieria ja jotain outoja rakennettuja robottipianoja. Soundi on aika samaa tasoa kuin Morabitolla. Voi olla että Morabiton ilmoittama Ivory II-sämplesoitin on oikeasti Bil Smithin akustinen erikoissoitin. Vielä en kokeilematta usko, että voi olla noin hyvä soundi ja dynamiikka sämplesoittimessa.


 

TOIVOMUS

Olisiko mahdollista suunnitella fontti, jossa jokainen kirjainmerkki olisi eri asentoon sidottu ihminen. Suomessa julkaistaisiin vuodessa yksi runoteos, joka painettaisiin tällä fontilla. Voitaisiinko runokenttä saada operatiiveja lisäämällä niin hienosti kontrolliin, että julkaistavien runokirjojen määrä saataisiin pudotettua yhteen vuodessa? Ei joka vuosi tarvitsisi julkaista mitään. Mutta palkinnot jaettaisiin aina.

12.6.2017

Bil Smith on todella kiinnostava säveltäjä.






Joku on näköjään jo huomannut "Beyond Postmodernism"-nimisessä tuntkielmassaan, että Pelevinillä on läheinen yhteys Robbe-Grilletiin.

RUTIINI TAMMINIEMESSÄ



Kaksi valkopukuista poikaa näkyy

Tamminiemen keittiön ikkunan äärellä

Ruskeapukuinen turvamies astelee

piharakennuksesta päärakennukseen

ja palaa minuutin kuluttua

kantaen kahvitarjotinta

Ruskeapukuinen mies astelee jälleen

päärakennukseen. Presidentti tulee

päärakennuksen pääovesta

ja kävelee hissukseen lukitulle portille

Hän seisoo portin luona ja kokeilee lukitusta

Portti ei avaudu

Ruskeapukuinen turvamies palaa

päärakennuksesta piharakennukseen

Saabin varusmieskuljettaja astuu

päärakennukseen ja tulee viiden minuutin

kuluttua ulos kantaen pyykkikoria, jonka

laittaa Saabin tavaratilaan

Ruskeapukuinen mies astelee

päärakennukseen kainalossaan tiukasti puristettu

sanomalehti, välissä ruskea kirjekuori

Pihaan lipuu toinen valtion Saab

Auto on tyhjä

Presidentti tulee päärakennuksesta

ja kävelee hissukseen lukitulle portille

Hän seisoo portilla ja kokeilee lukitusta

Portti on lukittu

Nuori turvamies astelee presidentin luo

ja kertoo hiljaisella äänellä, ettei

presidentti voi mennä pihasta ulos nyt, koska

kenelläkään ei ole portin avainta

Presidentti näyttää hyväksyvän selityksen

Professori ajaa autollaan portista pihaan

ja menee keittiön oven kautta päärakennukseen

Hetken kuluttua hän siirtyy piharakennukseen

Hallitusneuvos ajaa autollaan pihaan

ja kävelee suoraan piharakennukseen

Kansliapäällikkö ja adjutantit saapuvat

varusmiehen kuljettamassa Saabissa

He menevät piharakennukseen

Ministerit astuvat keittiön kautta päärakennukseen

Professori tulee piharakennuksesta

ja menee pääovesta päärakennukseen

Presidentti tulee keittiön ovesta ulos

ja kävelee hissukseen lukitulle portille

Presidentti seisoo portin luona ja kokeilee lukiusta

Portti ei avaudu

Nuori turvamies katselee presidenttiä ja tupakoi

Ministerit marssivat ulos keittiön ovesta

ja menevät piharakennukseen

Kaksi valkopukuista poikaa nojailee keittiön

ikkunan äärellä. Ruskeapukuinen mies

palaa jälleen päärakennukseen. Adjutantti soittaa

piharakennuksen puhelimesta reilun minuutin

kestoisen puhelun. Kansliapäällikkö poistuu ilman

päällystakkia piharakennuksesta, kävelee

nopein askelin autoonsa ja kaahaa ulos pihasta

Ruskeapukuinen mies astelee piharakennukseen

kädessään ruskea kirjekuori

Presidentti seisoo portin luona

ja kokeilee lukitusta

Ministerit poistuvat varusmiehen kuljettamalla

autolla. Toinen adjutantti poistuu jalan

Heidän peräänsä poistuvat lääkärit

kukin omalla Jaguar E-typellään

omille teilleen


(18.6.2011)
En näe äärioikeiston ja islamistien toimintatavoissa pohjimmiltaan mitään eroa. Vastakkain on yksi ja sama ilmiö, itsensä kanssa. Islam on protofasismia. Islamilainen kulttuuri tuottaa poliittisesti lukutaidottomia ihmisiä, joita taas eliitti voi käyttää maahanmuuttajina poliittisesti lukutaitoista kansanosaa vastaan. Persujen kannatus ei nyt alene provokaatiolla: RKP:llä, Vihreillä, KD:llä tai jollain vastaavalla porukalla. 

9.6.2017

"lifelike, artificially intelligent, "sex-capable" robot woman ready for sale"
https://www.facebook.com/DeplorablesInc/videos/354763124909877/














8.6.2017

Parasta rikoskirjallisuutta kai on kertoa toteavasti (eikä suinkaan kauhistellen tai moralisoiden) rikoksesta, jonka itse harkiten ja tietoisesti teki. Rikoskirjallisuudessa on juuri tämä maku. Ehkä siksi en ole erityisesti rikoskirjallisuuden ystävä.
Kumipamppu ei johda valoa
mutta särkyy
harvemmin kuin
prinssi Rupertin lasilamppu
"Lopputulos ei voi olla parempi kuin palaset, joista se rakentuu. Siksi kuvan osien teknisen laadun pitää olla hyvä." Kameralehti



Jostenkin törmäsin tai jopa nojasin tähän maksiimiin viimeisimmän albumiprojektini kanssa.

6.6.2017

"Huomattava venäläinen tiedemies Georgi Ivanovits Gurdjieff laati jo maanalaisen toimintansa kaudella marxilaisen kuuteorian. Sen mukaan maalla on ollut kaikkiaan viisi kuuta, ja juuri tästä syystä valtiomme symbolissa, tähdessä, on viisi sakaraa. Jokaisen kuun putoamiseen on liittynyt yhteiskunnallisia mullistuksia ja katastrofeja."

"Tutkimme tämän kurssin aikana kahta Leninin kuulle omistettua pääteosta: "Kuu ja kansannousu" ja "Sivullisen neuvoja". Aloitamme tänään tarkastelemalla vääristeltyjä porvarillisia näkemyksiä, joiden mukaan orgaaninen elämä maassa on ainoastaan kuun ravintoa, ja maa siis tuottaa emanaatioita kuun nieltäväksi. Nämä näkemykset ovat virheellisiä jo siitä syystä, että orgaanisen elämän tehtävä maapallolla ei suinkaan ole ruokkia kuuta vaan, kuten Vladimir Iljits Lenin on osoittanut, rakentaa uusi yhteiskuntajärjestelmä, jossa ykkös-, kakkos-, ja komosihminen eivät joudu nelos-, viitos-, kuutos- ja seitsemäisihmisen riistämiksi..."

Pelevin: Omon Ra
Terveys ei ole muuta kuin sairaudentunto.

Sairaudentuntoinen etsii tasapainoa, eikä ryhdy sotaan hulluuden puolesta. 
Elämäni kärsimys: pyjamabileet.

4.6.2017

Vastassa asemalla on kaunis aave,
rujo mies, äärettömän voimakas.

Hänen mielestään rauhanaika
on aina jotakin vesittynyttä.
Äkkiä pimenevällä kujallaan
hän on pakottanut monta minua
itsemurhaan

Ei hän puhu itsestään
vaan minusta
minä-muodossa
nyökyttelen karvaasti

Kuka minä,
myöhäissyntyinen mysteeri
että hän voi minut tuntea
ja hylätä niin tarkasti

(2011-09-21)

BLOGIKIRJAPÄIVITYS

Uusimmat blogikirjat nyt myynnissä Lulussa. Hinnat on näissä uusissa pokkareissa OVH. 







3.6.2017

SOITINRAKENTAJA

Kaikkien sota kaikkia vastaan tuotta paljon sisäisiä ja ulkoisia vammoja. Jokainen vammaisuuden muoto tuottaa omat soittimensa. Soittimet sormettomille, kädettömille, jalattomille. Soitinrakentaja on kuin ruumisarkun veistäjä: kun rytisee hän hieroo kämmeniään.
Tanssiva Kuu putoaa

kuin huurteinen muna helvetin puusta

merestä pomppaa Aurinko

luukku avataan ja ulos lentää sieluja

Aurinko pyörtää vaunuillaan tuosta

ja maa jää ilman valoa

Jää auringon poika yksin yöhön

Hei, auringon poika yksin yöhön
Kun et mitään tiedä ei kriittinen asennekaan auta.

Mahdollisuuspajassa vasara
paukkuu, toteemipaalu
kiertää maailmaa.

Olet antanut ylpeytesi kuohua 
yliarvioinut rahkeidesi riittävyyden.

Hallitsija paheksuu että astuit
yli sallitun rajan.

Voit kuvitella kritiikin, jota saat
selkäsi takana.

Tilanteen parantamiseksi riittääkö
mikään nöyryys, että koskaan tulisit
näkemään hallitsijan kasvot.

Nyt ne eivät ole sinulle sen todemmat
kuin kenelle hyvänsä houkkiolle.

Sinulle ei kerrota mikä paikka tämä on
ja kuka sinä olet.
Seison omien luitteni takana.

GET OUT

Se on sitten BDSM-runouden kevät.  
  
Sinulla on Harry (ei Salmenniemen vaan) Houdinin hommat edessä, vapautuaksesi kahleista.



Ylipapitar II edustaa tässä pöydässä hypnoosia. 
  
Menestys (Lantit 6) edustaa puolitietä. Kiitoksen kerjäläiselle on menestys saada murusia oligarkilta (katsoRider Waite pakan Lantit 6 kuva). Tällaisessa menestyksessä lahjan vilpittömyyden suhteen kannattaa olla varuillaan. On valittava tarkasti, millä tavalla haluaa menestyä. Menestys lukitsee tietyt jatkomahdollisuudet. Jos ollaan aateloimassa neuroosia tai mahdollisesti vakavia mielenterveysongelmia, BDSM jatkuu tämän jälkeen ilman turvasanaa. Tripillä ei ole sen jälkeen alkua tai loppua. Ellei lääkettä takataskusta löydy, homma pahenee, ja se pahenee ilman jarruja ja rajoja. Huomatkaa myös, ettei sidonnalle kentällä pääsääntöisesti alistuta vapaaehtoisesti: vaihtoehtojen puutteessa, koko kentän kontrollissa, vapaaehtoisuutta ei tarvitse kysytä tai todentaa.
     
Maljojen Kuningatar tarkoittaa tässä seksuaalisuuden ja aisti-ilon kieltämistä, jossakin BDSM-runouttakin syvemmässä ja pimeämmässä, hyvin vaarallisessa ja horjuttavassa merkityksessä. Tämä kuivuus on ehdottoman neuroottista, kollektiivisesti sairastettua ja samalla vapaata kaikesta sairaudentunnosta. Tämä luopumus Maljojen Kuningattaresta on Miekkojen Kuningattaren sairas varjo, muttei tarkoita myönnytystä tai varsinaista suopeutta Miekkojen Kuningattarelta. 

Torni XVI tarkoittaa tässä pöydässä pahempaa ja peruuttamattomampaa tuhoutumista kuin lievemmät varianttinsa Muutos (Lantit 2), Julmuus (Miekat 9), Tuho (Miekat 10), Hirtetty XII tai Kuolema XIII. Torni on tässä hyvin nopea ja äkkisyvä hypnoosiin liittyvä minuuden katoaminen (katso elokuva: https://en.wikipedia.org/wiki/Get_Out_(film)). Tämä on peruuttamaton tila, jossa alkaa niin sanotusti "lanttu rallattaa". 

Viisaana neuvona tilanteeseen Tarot antaa kortin Sauvojen Prinsessa. Tämä kortti huutaa kuva-aiheensa mukaisesti: GET OUT! Mutta ulospääsy ei ole enää yksinkertainen. Tie on vapautettava tulienergian avulla. On ikään kuin poltettava itselleen pakotie. Tämä kortti käskee kaiken kattavan (Miekkojen Prinssin hallitseman) thanatosvietin syrjään ja avaa mahdollisuuden elämänvietin suoralle toiminnalle. Se tarkoittaa henkistä läpimurtoa ja yhteyden palautumista. Se tarkoittaa eristyneisyyden ja vieraantumisen loppua ja persoonallisuuden syvällistä muutosta (kenties metafyysisten masennusten kautta). Yhteys ei palaudu kerralla tai hetkessä. Synkronisisteetin välähdykset aiheuttavat suurta ahdistusta. Mutta todellinen psyykkinen terveys löytyy vain tämän kortin viitoittamalta tieltä. 

2.6.2017

Uuden Pietarhovin kerhotilan WC:n läpi pääsi pieneen käytävään, joka johti palatsin alapuolisiin katakombeihin. Kesäkahvilamme oli heti portaiden päässä alhaalla vasemmalla, luolasyvennyksessä. Kahvilan logossa oli peräruiskeen kuva, mikä ilmaisi sitä, että suun kautta nautittavaa kahvia ei meillä tarjoiltu. Me ruiskutimme kahvin peräpäästä syvälle suolimutkaan, jossa maksaa ohjaava hermokimppu sijaitsee. Aine, jota käytimme, joka sivumennen sanottuna oli maki-apinan peräsuolessa haudutettua erikoispaahtoa, saa maksan ulostamaan kaikki myrkkynsä. Tämä on kahvin ja kofeiinin alkuperäinen pyhä käyttötarkoitus -- Real Coffee enema.
  
Tavallaan tämä oli klinikka, jonka alkuidean  olin saanut jo kauan sitten Stroganoffin palatsin katakombeissa, jossa olimme ihailleet Pietari suuren armanjakkikokoelmaa syvällä salaovien takana. Se oli yksi niitä kauniita aurinkoisia 2000-luvun kesäaamuja Pietarissa, jolloin aina suunnistimme Siestarjoen sienimajoille. Samassa heinästä ja maa-aineksista kootussa jurtassa Lenin oli nauttinut 50 päivää siitakemehua ennen vallankumousta. Sen jälkeen, käsikirjoituksen mukaan, ratsastimme valkoisilla villihevosilla Suomenlahteen uimaan.
       
Nyt kuitenkin lekottelimme kesäaamun auringonnousussa Pietarhovin suurimmassa suihkulähteessä ja katselimme oudonmuotoisten, hyvin eteerisesti pumpulireunaisten pallomaisten epäilemättä chemtrailatuilta vaikuttavian pilvimuodostelmien liikahtelua taivaalla. Sää oli tuuleton. Mikä hyvänsä ilmiö saattoi pienentyä jäljettömiin tai kasvaa rajatta. Vain kymmenisen metriä alapuolellamme oli Googlen tekoälyporukan kärpässienenpunainen koju, joka sisältä päin muistutti Ettlingenin linnan Asamsaalia. Vain tulialttari oli suurempi. Muiden erojen suhteen kuvaukseksi riittää Lovecraftin Charles Dexter Wardissa anatama kuvaus Pompeijilaisin maustein. Siellä pyörivät jo Googlen kolmannen tekoälysukupolven Pellis-generaattorit, jotka oli nimetty suomalaisen runoilijan Jyrki Pellisen muistikapasiteetin kunniaksi. Digicapital arvioi, että bisneksen arvo olisi jo vuoden 2020 alusta yli 500 miljardia dollaria. Siellä tultaisiin kesän mittaan tarjoilemaan Odinnin hakukonesimaa.
  


Metrolinja Pietarhoviin, kerhotilan eteen avautuisi myöhemmin kesällä. Kerhotilan ovet aukeaisivat joka päivä keskiyöllä ja ovelta saisi ostaa lippuja katakombeihin. Valkeiden öiden aikaan myös koko puistoalueen maanpäällinen osa oli lipunostaneiden käytössä, aina auringonnousuun tai ensimmäisen vartijan ilmestymiseen asti. Kettufarmarilla oli oma teetarjoilu-toimipiste korkealla yläparven yläilmoissa. Teehuoneen logossa oli kuvattuna metrotunneliin avatussa planetaariossa lentävä avaruusalus ja teksti "Rauhaa avaruuteen".

1.6.2017

MUISTA HENGITYS


Nyt kannattaa heti tunnustaa että meillä on kummallisia, selittämättömiä, mistään kirjoista ja kansista löytymättömiä kokemuksia. Ne aiheuttavat valtavaa kuoleman läheisyyden kaltaista ahdistusta. Kukaan ei voi kertoa meille mitä se on tai mistä se johtuu. Tehtävämme voi olla vain pysytellä hengissä, mitä ikinä se tarkoittaakaan. Vasta jälkeenpäin, kun asiat pienenevät takaisin mittakaavaansa, kun perspektiivit taipuvat takaisin euklidisen geometrian lakeihin, ja on taas kaunis kesäpäivä, voimme tuntea hienon hienoa iloa siitä, että meillä on kristallinkirkkaita ja pohjattoman syviä kokemuksia, jotka eivät löydy yhdestäkään tämän maailman kirjasta.
  




Ahti Lampinen kirjoittaa erittäin hyvin metafyysisestä masennuksesta.

HOVIKRIITIKKO


Hovikritiikin ongelma on sen kannattavuus. Kriitikko ei voi tehdä teosta. Pääsääntöisesti, jos teoksen valmistava kritiikki vaatii enemmän sanoja kuin itse teos sisältää, hyötysuhde muuttuu kriitikon kannalta heikoksi. Hänen kannattaa itse ryhtyä kirjailijaksi. Tärkeintä on päämäärän näkeminen. Jos se on teoksen kirjoittajalla ja kriitikolla eri, kritiikki ei ole yhteisen referenssin puutteessa mahdollista.   

PELEVIN: KAUHUKYPÄRÄ 2005

"Kauhukypärä on vain heijastus jonka Theseous näkee [peilistä omassa päässään], ei mitään muuta. Mutta jos hän päättelee, että siinä on todella Minotauros, alkaa herjata sitä ja kinata elämästä, silloin Minotauros ilmestyy. Ja millä tavalla! Eikä kauhukypärää silloin enää pysty riisumaan. Tajusitteko, konnat? Minä tiedän kaiken."
Silmäilin Pelevinin Kauhukypärää 10 vuotta sitten sen kolahtamatta. Nyt uudelleen luettuna havaitsen miksi lukeminen jäi merkitysavaimen puutteessa aikoinaan kesken. Kauhukypärä ei ole yhtä tärkeä romaani kuin Viides maailmanvalta. Siitä ei Pelevin-sessioita kannata aloittaa. Mutta romaani on lähtökohtamyyttinsä tuntevalle loppuakohden tiivistyvä ja Viidennen maailmanvallan jälkeen selkeästi hahmottuva teos. Pelevin kykenee luomaan ominaisen tehovaikutelmansa: lukijasta alkaa tuntua, että hän on psykedeelisellä tripillä, jossa lukee oman mielensä tuottamaa harhakuvakirjaa, jota (enempää teosta kuin sen tekijääkään) ei voi uskoa muuksi, kuin oman mielen tuotteeksi. Niin tuttu se on. Ristin tämän kirjallisen tehokeinon Pelevin-efektiksi.
    

Myytti ja samalla kirjallisuus on olevan puhetta olevalle. Olevan puhe olemattomalle ja olemattoman puhe olevalle tai olemattomalle ovat harhaa. Todellinen efekti syntyy siitä, että ulkoisessa ja näennäisesti satunnaisessa todellisuudessa havaittu (siis tässä tapauksessa kirjallinen teos) on niin paljon tiedostamattomien ja salaa energisoituneiden, ehdottoman olevaisten mielikuvien kaltaista, että asian paljastuminen itselle ei lisää ymmärrystä vaan herättää pelon.
 
Pelevin-efektin kokemisen jälkeen muutkaan kirjat kirjahyllyssä eivät tunnu enää samoilta kuin ennen sitä. Kaikki kirjat tuntuvat nyt kertovan erilaista tarinaa ja kirjasto ylipäätään vaikuttaa jotenkin vieraammalta, epätodellisemmalta, borgeslaiselta.

DESCARTESIN MEDITAATIOT

Ajattelu on sitä, että monenlaiset ajatukset tulevat Pandoran laatikosta ulos. Moni pystyy tähän. Joskus ulos tulee erittäin hankala ajatus, kuten tämä: olet erakkouniversumi, jonka rekvisiittaa kaikki ulkoisesti näkyvä todellisuus on, myös kuolema, joka on todellista vain universumisi ulkopuolella, mutta ei sen sisällä (ks. Pelevin: Omon Ra). Tällainen ajatus on ehkä tarpeen saada takaisin Pandoran laatikkoon ja kansi kiinni. Kuitenkin niin, että kaikki tapahtuu ilman väkivaltaa ja järjen rajoissa. Siihen tarvitaan ajattelua, johon vain harva pystyy. Descartesin meditaatiot lähtevät liikkeelle tästä havainnosta.




"Ajatusta ei voi tuomita kuolemaan." Timo
 


Hankalien ajatusten joukkoon laskisin tämänkin: Meidän ei tarvitse tulla uskoon, mutta meidän täytyy saada Jumala tulemaan uskoon. Todellista on vain se, mihin Jumala uskoo. Siksi on niin mielekästä tehdä lähetystyötä kadulla. Demiurgi on vain Jumalan uskottomuuden ilmaus. Kun kausaliteetti vihdoin pettää meidät, on tieteellisen maailmankuvan omaksuneen ihmisen terveen järjen perusteet lujilla, siinä missä intiaani selviäisi tilanteesta olankohautuksella. Kvanttimekaniikka tulee Kööpenhaminasta, eikä mitenkään sattumalta.    

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com