2.5.2017

RAKKAUDEN JA KUOLEMAN VALTAKUNTA

Venäjänkielen anagrammaattiset ominaisuudet ovat huomattavan erilaiset kuin suomenkielen.
  
Mitä runouteen tulee, on venäjänkielessä soinnuissa käytössä epäpuhdas assonanssi (kirjoitettujen merkkien tasolla). Usein huomaa, että on pyritty kirjoitetun muodon mahdollisimman suureen erilaisuuteen ja lausutun muodon yllättävään samanlaisuuteen. Tätähän näkee paljon esimerkiksi ranskalaisessa klassisessa runoudessa. Klassisessa venäjässä tämä "rap" on ehkä vielä pidemmälle vietyä tietyistä kielen rakenteellista piirteistä ja hyvin tarkasti säädellyistä lausuntasäännöistä johtuvista syistä.

Venäjänkielen lausuntasäännöt ovat sellaisia, että pienikin poikkeama tulkitaan intentionaaliseksi. Minkä hyvänsä ei-normatiivinen äännähdys tulkintaa intentionaalisena, jolloin jatkokysymys on: mikä on puhujan intentio normipoikkeaman käytössä? Ettei vain separatismi, heimoutuminen, kyläytyminen, murrerajojen rakentelu?
  
Tämä kysymys seuraa pienimmästäkin kirjainmerkin nielemisestä ääntämyksessä. Oikeakielisyyden erottelu on tolkuttoman psykedeelistä. Sen ykseyden graniitin hionta muistuttaa Brancusin veistoksien viimeistelyä. Siksi emootion on oltava vakaasti lausutun sanan takana. Mitään ei voi venäjäksi lausua, ellei merkitys värähtele kristallisen kirkkaana kiveksissä asti. Sana on tulikuuma painokas moukari joka sihahtaa maljojen kuningattaren juoma-astiaan. Sanaa ei ole olemassa ilman mieltä. Oikeastaan äännetty kieli on vain välivaihe matkalla kohti varsinaista runoutta, kommunikaatiota, joka on silkkaa entusiasmia, kommunikaatiota ilman ääntä. 


Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com