11.5.2017

MANALA TARTTUI HÄNEEN

Gilgamesh jakautuu kahteen jyrkästi kirjalliselta laadultaan erilaiseen osaan. Käänne on niin dramaattinen, että herää spontaanisti kysymys: onko teos kirjoitusvaiheessa laitettu kokoon useammista erillisistä lähdeaineistoista. Vilkaisu tutkimukseen kertookin, että juuri tämä on tutkimuksellinen konsensus. Teos on kollaasi useista toisilleen dramaattisesti vastakkaishenkisistä lähdeteoksista.
   
Alkuosan kirjat (taulut) 1-9 eivät sisällä millään tavalla kyvykkään runoilijan säkeitä. Ne ovat kuvastoltaan lapsellista sankarirunoutta, joka ei käsitä yhtäkään sinänsä arvokasta runokuvaa. Mutta yllättävä käänne ja teoksen kolmen viimeisen kirjan 10-12 poeettinen intensiteetti antaa alkuosan tyhjälle lätinälle vakavan kontrastisen merkityksen.
    
Teoksen rakenteessa käytetty tekstijaksojen identtinen toisto on alkuosan puolella väsyttävä tautologinen keino, koska tyjää toistetaan. Loppuosassa väkevien kuvien toisto luo vastaavasti alkuosan jälkeen luettuna potensoidun väkevän tehon. 
    
Teoksen aluosassa kaksi hinttaria Gilgamesh ja hänen tyhjäpäätoverinsa Enkidu esiintyvät kirjallisuushistorian törkeimpinä ja kevytmisimpinä murhamiehinä. Ystävyyden alku on itseasiassa sympaattinen ja lupaava, mutta kääntyy pian negatiiviseksi Enkidun sotaisan suggestion takia. Inhottavia ja tekstissä millään tavalla perustelemattomia neuvojaan jakelevan Enkidun narsistisuus, kevytmielisyys ja turhamaisuus on alkuosassa ilmeisesti tarkoituksellisen raivostuttavaa. Miesten holtittomana murhaamisena ja ryöstelynä kuvattu sotaseikkailu on moraaliltaan barbaarinen. Huoramaisen turhamaisuuden latteuden huipentuma, väärinkäsitys ja ilkeä juonikas ironia, jonka jälkimaailma on  kopioinut, annetaan siinä myrkyllisimmässä muodossaan: 
"Minä pelkäsin taistelua [.......]
Toverini! Joka taistelussa kaatuu, saa kuuluisan
maineen,
minä taas [.......]" 7:69
   
Periväärinkäsitys on siinä, että suinkaan mikä hyvänsä sokea ja hurmoksellinen taistelu ei ole taistelua elämävoimien vapauttamisen puolesta. Jos lainataan Eddan käsitteistöä, jossa tämä sama idea esiintyy: suinkaan mikä hyvänsä Aasojen juonittelu ei ole Vaanien mieleen. Jälkimaine ihmisten keskuudessa ei ole yhtä kuin Valkyyrioiden Valhallan saliin ohjaama soturin henki. Ja lopulta, jos ihan loppuun asti ajatellaan, Aasat eivät ole hedelmällisyyden ja luovuuden jumalia ollenkaan, vaan pelkästään thanatosvietin representaatioita.
"Vertaatko koskaan osaasi hullun osaan, Gilgamesh?
Kokouksessa on sinulle istuin,
hänelle annetaan oluen sakkaa voisulan sijaan,
muruja ja likajauhoja jauhojen asemesta." 10:72

Teoksen päättävässä 12. kirjassa kevytmielinen ja hurjasteleva Enkidu saa lukijan halukkaasti odottaman koston mielettömistä teoistaan. Kirja antaa ohjeita manalassakävijälle ja alkaa Hämeen-Anttilan suomennoksessa hienolla pesäpallokuvalla:

"Tänään palloni putosi manalaan,
tänään mailani putosi manalaan!" 12:2
Hieno idea on kuitenkin suomentajan oma keksintö. Alkutekstissä puhutaan ehkä jostain rummusta ja palikasta (mukku ja pekku). Hämeen-Anttilan suomennos on kauttaaltaan luettavaa tekstiä ja ilmiselvästi parempi kuin aikaisempi Armas Salosen suomennos. 
 
Enkidu lähetetään hakeman Gilgameshin pudonnutta mailaa ja palloa manalasta. Turhamainen Enkidu ei kuuntele manalassakävijän ohjeita ja saa manalassa, joka kuvataan sinänsä homeerisin sävyin, hirvittävän rangaistuksen tyhjäpäisyydestään:
"Taistelukentällä hän ei kaatunut,
vaan manala tarttui häneen." 12:15
Lopuksi Enkidu kuitenkin nousee manalasta antamaan tietoja Gilgameshille sikäläisestä järjestyksestä:
"Näitkö taistelussa surmansa saaneen? Näin:
hänen isänsä ja äitinsä kunnioittavat häntä
ja hänen vaimonsa itkee häntä."
Taistelussa surmansa saanut ei siis ole missää Odinnin Valhöllin salissa, mistään kuolemattomuudesta puhumattakaan, vaan ihan samassa paikassa kuin muutkin kuolevaiset. Gilgamesh särkee kristillisessä sotakiihotuksessa käytetyn tyhjän propagandan, eikä lupaa mitään erikoiskohtelua tämän kuolemistavan valinneille. Se on itsemurha, jonka jälkimaailma muistaa toisin. Tekijälle ero ei näy. Kuolemattomuuden, siis hyvän, tasapainoisen ja kestävän elämäntavan salaisuus, ei piile sodankäynnissä vaan pyhässä kasvissa (katso jäljempänä lainaus 11:78-79). Nykyihmisen näkökulmasta tämä koskee ensisijaisesti koko planeetan ekosysteemiä ja toissijaisesti yksilöllistä ihmiselämää.
   
Gilgameshin 11. kirja vaikuttaa olevan erillisestä lähteestä kuin muu teos. Kirja kertoo Nooan arkin legendan. Tämä kertomus joka on ollut lähtökohtana raamatun vedenpaisumuskertomuksille, on alkuaan itsenäinen Atrahasis-legenda ja on, kuten lukiessa arvelinkin, irrallisena liitetty eepoksen 11. tauluun. Kertomuksessa vedenpaisumus vertautuu yksiselitteisesti suureen sotaan, jonka aikan liittyy myös outoja luonnonilmiöitä samoin kuin Eddan Ragnarökissä: 
"Kuinka saatoin puhua pahaa jumalten kokouksessa,
vaatia sotaa ihmisten tuhoa varten."
Jumalien lepyttämiseksi uhrataan seetriä ja myrttiä, eikä mitään saatanallista lampaanverta niin kuin Homeroksen Haadeessa. Kohta toisaalta sisältää selvää ironiaa jumalia kotaan. Jumalien joukosta löytyvät Pelevinin Viidennen maailmanvallan sankarit Ishtar ja Enlil, joihin pilkka osuu kärkevimmin. Pelevin jostain syystä viittaa monissa teoksissa Gilgameshiin. Gilgameshin loppuosan harharetket tosin ovat suoraan vaikuttaneet Homeroksen Odysseuksen syntyyn.
  
11. kirjassa on muutakin raamatusta tuttua kuvastoa. Ikuisen elämä, joka tarkoittaa fyysistä olemista vanhenemattomassa muodossa, tavoittelemiseen Gilgameshissa käytetään suun kautta nautittavaa substanssia:
"Urshanabi, tämä on kasvi huolia vastaan!
Sen avulla mies saa voimansa jälleen!
Minä vien sen Urukin tarhaan,
annan kokeeksi vanhusten syödä siitä.

Sen nimi olkoon "Vanhus tulee mieheksi jälleen".
Sitten minäkin syön ja tulen nuoreksi jälleen!" 11:78-79
Mutta ihmiskunta menettää yrttikasvin, tai kenties tiedon sen vaikutustavasta ja luonteesta:
"Tuli käärme ja tunsi kasvin tuoksun,
mateli hiljaa ja vei muassaan yrtin." 11:80

Gilgamesh on hyvin selkeästi sodanvastainen runoteos ja siksi se on meille, jatkuvassa sodan paskassa velloville, ajankohtaisempi kuin mikään muu teos konsanaan. 

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com