8.5.2017

Hitto kun tulee hyvää tekstiä salaiseen blogiin. On näköjään hyödyllistä päästää alitajunta aivan rajatta suodattamatta auki. Todella haluaisin julkaista uusimman kirjoitukseni täällä. Mutta valitettavasti se ei käy. Mitään lukemisen arvoista ei maailmassa voi julkaista kirjoittajan elinaikana eikä hänen sukunsa elinaikana. Vasta maailmanlopun jälkeen voidaan Odinnin / tomuhiukkasen todelliset muistelmat julkaista.
  
Tämä on myös syy siihen, miksi oikeastaan mitään olennaista ei voi lukea kirjoista, eikä niihin --- hyvin tietoisesti tosin -- mitään olennaista koskaan kirjoiteta. Kirjailijan ammattitaito on nähdäkseni juuri siinä, että tietää mitä ei pidä sanoa missään muodossa, ei peitetysti, salakielellä, eikä kuvaannollisesti. Kirjailijat ovat jumalten tiedon vartijoita huolehtimassa siitä että mikään ei koskaan tule ihmisten tietoon. Yleisen lukutaidon aikoina kirjakulttuuri sellaisenaan on Minoksen labyrintti ja suuri kärpäspaperi. Viisas ihminen voi siitä oppia vain sen, että mikään olennainen ja merkitsevä ei ole siihen suoraviivaisesti luonnollisen kielen avulla tallentuneena. On tietysti poikkeuksellisia kirjoja, mutta hälyä on aivan liikaa, niiden kaanonin järjestämiseksi. Kuolevainen kehomme on kuin ankkuri maailmojen yksitoistaulottuvuuksisuudessa, biologinen aistimussolmu, jonka jaettuihin tuntemuksiin viittaamatta luonnollinen kieli ei tarkoita kerrassaan mitään.
   
Tämä tietämättömyyden alho, tämä maailma, on rajattoman inostunut hämäämään itseään ja toistamaan keksimiään hämäyksen kaavoja. Se on innostunut ilmaisemaan vain illuusiota ja harhaa, toistoa ja uuvuttavaa tautologiaa, jota ihmisen osaksi perusohjelmoitu kuolema varmistaa. Maailma on hermojaraastavaksi, kuolemisen prosessia kiihdyttäväksi suunniteltu: se paljastaa itseään pisarakerrallaan loputtoman ankeassa viivytyksen, salaamisen, kiristyksen ja pihtaamisen juhlassa, jossa jokaisesta minkään arvoisesta tiedosta täytyy myydä vähintään reilu pala omaa selkänahkaansa. Todellinen tieto kulkee -- jos on kulkeakseen -- vain sukulinjoja pitkin tietynlaisina eetteristä muovattuina tietokantoina, joiden sisältämällä pienemmälla tai suuremmalla informatiomäärällä ei ole mitään tekemistä luonnollisen kielen kanssa. Tämän takia koulut eivät voi opettaa muuta hyödyllistä kuin korkeitaan suurta kärsivällisyyttä ja tarkkaa uhraamisen taitoa universumeissa matkustajalle.
 
Sillä välin, Odinnin ja aasojen loppua odotellessa, voi miettiä miten naurettavan hintaisia Eddat ovat suomenkielisinä painoksinaan. Snorrit ovat vielä naurettavammassa hintaluokassa.
 
Venäjällä on kaikista, tai ainakin nyt tällaisista universumin tärkeimmistä kirjoista on 3€ kijakauppapokkarit. Miksi ei suomessa? 
 
Kun nämä suurinpiirtein ovat ne kirjat, jotka kannattaa lukea. Muulla ei ole niin merkitystä tässä maailmassa ja ajassa. Ketään ei pitäisi Suomessa päästää ensimmäisen luokan läpi ennen kuin osaa Eddat ulkoa. Edda on jalankulkijan ajokotti. Elämä on täällä vaarallista sellaisille houkille, jotka eivät osaa liikennesääntöjä poluilla. Tämä ei tarkoita, että minä henkilökohtaisesti pitäisin kyseisistä säännöistä.

Salainen ja julkinen blogin pitämisestä seuraa uudenlaisia ongelmia. On kuin uni ja valve, eikä muista mitä on puhunut unissaan mitä valveilla ollessaan, saati kokenut, nähnyt, kuullut.
    
Salaisella päiväkirjallakin on toki yleisönsä. Sen yleisön nimi on Valhöll. Tappouhkauksia ei ole vielä sieltä tullut. Vinkkejä ja edittejä odotan.   

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com