21.4.2017

RAOUL BJÖRKENHEIM TRIAD

Tunnelmia eiliseltä levynjulkkarikeikalta Juttutuvasta. Energinen ja sähköistävä freetranssi kesti noin kuuden alkubiisin ajan. Bändin presenssi oli vahva. Etenkin basisti Rauhalan jämerä läsnäolo: psykobillymäiseen kumiukkoiluun yhdistyi ripaus lyyrisyyttä.
  
Alla videolla kappale Katharsis, joka minun mielestäni oli keikan huippuhetki. Ainakin Blunt Stunt (itsetietoinen tyhmä temppu tai sokea stuntti) kappaleen jälkeen ensimmäisen setin vedot olivat jälkivärähtelyä.
  
Bändi soitti toisenkin setin, jonka ajaksi tilan katto laskettiin aivan alas (käyttääkseni kielikuvaa). Henkisyyttä tavoittelevaan skeneen täytyy jollakin tapaa liittyä kysymys siitä miten tämän kansan suurta enemmistöä hallitaan sen henkisyyden tukahduttamisella ja väärinohjaamisella. Liian luovat, vapauttavat, transsendentit aktit eivät ole sallittuja töllistelyn ja hitaiden vasteiden Suomessa.
 
Björkenheim itse perusteli rajoja kokeilevaa ja rikkovaakin albumia Donald Trumpin valinnalla: taiteen täytyy hetkittäin tarvoittaa transsendentti: aito vapautuminen pelkän taikatemppuilun ja psyykesidonnan sijaan. Yksinapaisessa maailmassa oleminen ei ole periferioiden taiteelle sallittua.

Björkenheim itse tietenkin edustaa Berkleen (Boston) ja Hollywoodin (äitinsä) kasvattina ydintä ja korkeampaa ihmisyyttä, jota ei sido periferian matalan majan säännöt. Hän osaa ja saa tehdä julkisesti asioita, jotka eivät ole kaikille sallittuja: siis koskea perimmäistä ja ilmaista hallitsijan arkkityyppistä psykedeelistä tietoa olemassaolosta.
      
Minä en sanonut sitä, että tässä olisi kysymys mustasta rituaalimagiasta. Taitavaa on tietoinen kömpelyyskin. Freen tavoittelun jäljittely on taiteenlaji sinänsä, siinä missä maailman viivojen näkyväksi saattaminen. Konsertti joka performoi kolikon kummankin puolen tarjoaa vähintään haasteen ellei varasta sielua.
  
Sen verran innoissani olin alkupähinöistä, että ostin albumin. Olen kuunnellut sen nyt kolme kertaa läpi ja kyllä, taidan tykätä tästä, ekspressiivisprimitiivisestä psykedelisyydestä.

Laajempia filosofisia kysymyksiä, joita Björkenheimin ura herättelee on kysymys musiikin olemisesta. Eurooppalaisen freejazzin perinne perustuu kielioppiin joka on luotu noin 50 vuoden aikana. Toiminnan jatkuvuus perustuu uusiin tekijöihin, jotka on saatava riman yli. Toiminnan jatkuvuus perustuu myös siihen, että kentän ulottuvuudet tarjoavat uusiutumista ja uusia mahdollisuuksia. Mitä oikeastaan on viettää vaikkapa 60 vuotta elämästään tällaisen musiikin äärellä? Sitä voimme kysyä ainakin eurooppalaisen freen vanhimmilta pioneereiltä kuten pian 80 vuotta täyttävältä Alexander von Schlippenbachilta. Hyvinhän se näyttää onnistuvan, joiltain. Schlippenbach tekee tällä hetkellä elämänsä vahvinta kautta. Kun täysin vapaan improvisaation ammattilainen astuu lavalle, hänellä on edessään yleisö ja yleisöllä jokin odotushorisontti (voiko sitä ohjata tai ennustaa). Kun klassisen taiteen muusikko nousee lavalle, hän menee sinne valmista muotoa uusintamaan, siis sen kanssa. Tässä sivutaan ehkä kysymystä temaattisuudesta. Teemojahan freessäkin voi olla valmiiksikirjoitettuna mutta muoto yksityiskohtaisella tasolla täytyy antaa uutena. Jos konsertti ei suju, klassikko kenties toivoo, että kukaan ei kuunnellut, siis huomannut. Mutta samassa tilanteessa freemuusikko ei tavallaan ole edes olemassa, ellei joku häntä kuulemalla tee olevaksi ja auta (jälleen)löydetyn muodon äärelle. Tässä kohtaa hakematta tulee mieleen muinoisen Raahen rantajazzin Cecil Taylor konsertti, jonka eturiviin äänekkäästi kuorsaamaan olivat pyhiinvaeltaneet pohjoisen seutukuntamme lujatahtoisimmat antikuuntelijat. 
 
 
 
  

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com