25.4.2017

Myin teoksen Saatchin kautta. Aika hitaasti kauppa käy. Toisestakin teoksesta on tarjous voimassa, mutta katsotaan hyväksynkö.
Sisko saa täsmälleen samanlaisia raivokohtauksia kuin minä, mutta peilikuvamaisesti vastakkaisista asioista. Sisko on sisäisesti identtinen kanssani, mutta vastaa elämän tuomiin haasteisiin ja ongelmiin peilikuvamaisesti nurinkäännetyillä metodeilla.
Tämän päivän osalta planeetat näyttävät tältä. 8.4 (maa Jupiterin ja Auringon akselilla) on alkanut erityinen 16.6 asti kestävä (maa Saturnuksen ja Auringon akselilla) psyykkisesti aktiivinen jakso. Itselläni tämä ilmenee kirkkaina voimakkaina unina, hämärtyneenä todellisuuden tajuna ja voimakkaina psyykkisinä kuvina.


hallitse selittämättömällä

selittämätöntä

älä myönnä, jätä auki

selitystä vaille, älä

tuomitse mitään mikä on

tahallaan auki jätetty

vessanpöntön sisäkanteen

maalattu järjetön kauneus

zombi, kissa tai yksisarvinen

jotka sulautuvat tai sortuvat

hallitsemattomaan

altistavat geenit
   
ovat selitysten selitys


ITSENÄISYYS VAI ZOMBITEHDAS

 Suomen itsenäisyyden osalta on tänä vuonna tärkeä aihe jokaisen henkilökohtaisesti miettiä sitä, että minkä kautta itsenäisyyttä pitäisi juhlia, jos ei suostu juhlimaan sitä sotien kautta.

Tarkemmin ajatellen juhlimiseen on vain yksi aihe. Itsenäisyyden takia meillä on suvereeneja päättäviä elimiä omassa maassa, jotka voivat ottaa yksilöllisesti huomioon tämän maan ihmisten tarpeita ja päättää asioista toisin kuin esimerkiksi EU:n keskushallinnossa päätetään. Vain tällaista kansallista toisinajattelua joka nojaa itsenäiseen valtioon, on syytä juhlia, jos se todella on tuottanut vahventunutta olemista ja kulttuuria paikallisesti täällä.

Toisaalta riittää vilkaista suomalaista maaseutua, että käsittää asian olevan jotenkin aivan päälaellaan. Myöhempi aika hyvin lyhyestä itsenäisyyden ajastamme ei ole tuottanut vahventunutta agrikulttuuria vaan lähinnä zombiuttanut maaseudun. Tämä on objektiivisesti nähtävissä. Tähän on myös olemassa täysin analysoitavissa olevat syyt.

On turha painottaa sitä, miten heikosti itsenäinen valtiollinen asennoituminen on tässä reaktiivisen alistumisen maassa omaksuttu. Siinä ei välttämättä ole niinkään juhlimisen aihetta.

Toinen asia on se, mihin suomalaisten itsenäisestä tahdosta riippumattomaan suuntaan Euroopan ja maailman asiat kehittyvät. Esimerkiksi Suomelle tuhoisa Venäjän kauppasaarto on suomesta riippumaton asia, jonka vastustamiseen itsenäisyyttä ei ole käytetty, vaikka sen vastustaminen on kansallinen etu. Krimin kysymyksen tekeminen kansainvälisesti niin suureksi kynnyskysymykseksi kuin se on tehty (täysin vastoin Krismin asukkaiden valtaenemmistön mielipidettä) ei ole Suomen intressien mukaista. Suomen aluetta ei mitenkään voi rinnastaa Krimin alueeseen historiallisesti tai missään muussa merkityksessä. Tällainen rinnastus on täysin vainoharhainen ja tietämätön.

Voidaan kysyä onko Suomella mahdollisuuksia olla aidosti suvereeni valtio nykyisessä geopoliittisessa maailmantilanteessa ja lähitulevaisuudessa.

Todellisuudentajuinen vastaus voi olla muuta kuin ehdoton kyllä.

Ylipäätään se, että toistensa psykologian liian hyvin tuntevat suomalaiset johtavat poliittisista asemista toisiaan, on hankalaa itsenäisyyden positiivisen ulottuvuuden saavuttamisen kannalta. Suomalainenhan haluaa vain kiusata toista suomalaista. Se on helpointa tehdä omaa itsenäisyyttä poisluovuttamalla.

Mitkä ovat suvereeniyden ehdot? Valtiollinen itsenäisyys ei ole ajateltavissa ihmisen mittakaavasta ja ihmisen psykologiasta käsin.

Tärkeintä on tunnustaa tosiasiat. Pahinta on pitää asioita jonakin mitä ne eivät ole.
Varmasti säästä johtuen näin valoisaa uunta juhannusjuhlista Riihimäellä. Paikalla paljon vanhoja tuttuja. Onko tuntumaa kysymykseen, että tarvitseeko unessa toteutettuja kännisekoiluja ja -puheita hävetä? Huomasin, että jotkut paheksuivat jo paikan päällä. Mitähän tämä sitten tarkoittaa ennustiedon kannalta että unessa menee överiksi, vaikka hauskalla tavalla toisaalta. Hauskaa oli, siitä tulkintaa en usko kenenkään voivan horjuttaa.

24.4.2017

Frankinsensi on sakraalinen löylyvesihajuste.

23.4.2017

SINNIKKYYS

Jumalat ne vain irstailevat toisten kanssa ja pettävät minua minkä ehtivät. En ole jumalille mieleen, se on varma. Mutta odottakaas, vielä pettäjä hölmistyy ja ryhtyy uskolliseksi.

WHAT IFS

SoundCloudissa kuluneen vuorokauden aikana on eniten kappaleitani soitettu paikoissa: Mountain View Kanada, Giza Egypti, Tampere Suomi.
    
**
 
Entäpä jos kuuntelijoiden huomioenergia luo digitaaliselle teokselle auran, joka kuuluu teoksen myöhemmissä kuunteluissa. Kun teoksella on ollut laadukas yleisö, se muuttaa teosta oman erottelukykynsä mukaiseksi. Kun yleisö kuulee mitä haluaa, se alkaa myös kuulua teoksessa. Riittää että säveltäjä on luonut aluksi selkärankaa, johon aktiivinen huomioenergia voi kiinnittyä. Äänitemusiikki, studioperäinen musiikki, digitaalinen musiikki ei ole suinkaan toistonsa kautta kuollutta tautologista musiikkia, vaan kenties elävintä kaikista. Sävellys muuttuu jokaisella kuuntelukerralla, kun maailman viivat sitä kaivertavat. Kaikki teoskopiot muuttuvat samalla tavalla. Bitit ovat sukua kipinöille.
 
**
 
Tällainen ajatusleikki kausaalisuuden käsitteellä on nykyisin aika suosittua. Siihen ei kannata antautua kovin pitkälle holtittomasti. James Randi joka vastustaa Uri Gelleriä "periaatteen vuoksi" on ihan ymmärrettävä hahmo.

22.4.2017

EN OLE VIINIHARRASTAJA MUTTA

Juomme yleensä halpisviinejä Patoa tai Santiagoa, koska alle 30 euron hintaluokassa todella havaittavasti paremman viinin löytäminen on tiedoillamme miltei mahdotonta. Näillä viineillä ei kuitenkaan kohoteta illallishetken tunnelmaa. Lähinnä ne menevät, silloin tällöin harvoin, viinistä, esimerkiksi elokuvaa katsellessa.
  
Aniharvoin käy niin, että satunnainen pistokoe tuntemattomaan tuotteeseen tuottaa tulosta. Tälläkin kertaa Alkon oma suositus Vina Lanciano Rioja 2011 (25 €) on vähemmän miellyttävä kuin 7€ perusviinimme. Näin on 99% tapauksista. Jopa 50€ hintaluokassa on viinejä, jotka eivät ylitä missään ominaisuudessa tai käyttötarkoituksessa 7 euron Santiagoa. Pääsääntöisesti koko viinibisnes on suurta huijausta.
 
Onneksi ei kokonaan. Nyt satunnaisesti valitsemani Terrazas Malbec 2014 (25€) on jopa hintalaatusuhteeltaan erinomainen. Siis ei mikään todella ihmeellinen, mutta hintaansa ja nykyiseen yleiseen tasoon nähden erinomaisen nautittava. Täyteläinen viini ei anemisoi illallishetkeä vaan luo tunnelmaa. Malbec yleensä nykyään on enemmän makuuni kuin moni muu.
   
Huomaan tätä kirjoittaessani, miksi tällaisia suosituksia ei näe: tunnen jo katkeran piston siitä, että kyseistä hyvää viiniä ei tule olemaan kovin kauan tarjolla. Tavanomainen ihminen tietysti vain hiljaa kurnien nauttii nahkassaan ja havaitsee ilolla silmittömän typeryyden ja puutteen tapahtumista oman ihoalueella rajatun lihatelttansa ulkopuolella. Tyhmentämällä toisia vakan alle kätketty kynttilä ja muu hyvä saadaan riittämään.
Rene Descartes on ehkä koko maailmanhistorian väärinymmäretyin filosofi.

Siteeraan tähän Descartesin tuotannon kuuluisimmat rivit (joiden suomennosta en voi nyt tarkistaa):

"on vihdoin todettava, että tämä lausuma "Minä olen, minä olen olemassa" on välttämätön tosi aina kun minä sen mielessäni esitän tai mielessäni ajattelen." Toinen mietiskely

Mielessä esittäminen ja mielessä ajattelu, vaikka ehkä voivat todistaa olemassaolosta, ovat minusta kuitenkin kaksi eri asiaa. Asioita voi toistaa mielessä kyllä. Jos asia on joskus jossakin ajateltu, sen jälkikäteisen mielessä käsittelyt ovat esittämistä, eivät enää ajattelua. Ajattelua on vain idean ensikertainen kosketus koko ihmiskunnan tai koko universumin osalta. Kaikki muu on vastaanottamista ja esittämistä.
  
Voisinpa melkein väittää, ettei ihmisellä ole lainkaan varsinaista ajattelukykyä (muuna kuin oman olemassaolonsa aina uuden muodon ajatteluna) vaan ainoastaan suurempi tai pienempi kyky vastaanottaa. Siksi ihminen ei voi ajatella oman olemassaolonsa ulkoisia asioita niin halutessaan. Hänen täytyy odottaa hetkeä, jolloin jokin ajateltu hänelle annetaan mielessä esitettäväksi.
  
On ehkä olemassa olentoja, joilla on ajattelukyky. Mutta en kutsuisi sellaisia ihmisiksi. Kuten sanottu, ihmiset voivat kommunikoidan sellaisten kanssa monin tavoin. 


Tajusin eilen, että Black Sabbathin "pahuus" on siinä, mitä he sanovat tehneensä, ei siinä mitä he todella ovat tehneet. Jos esimerkiksi heidän huumeidenkäyttönsä olisi ollut sellaista kuin kerrotaan, he eivät olisi enää elossa. Sen sijaan sitä Tony Iommin lausuntoa, että "Ozzyn kanssa ei ole aikaa", ja "kukaan joka ei pääse ajan ulkopuolelle ei voi laulaa Black Sabbathia", kannattaa ottaa vakammin.

21.4.2017

RAOUL BJÖRKENHEIM TRIAD

eilen levynjulkkarikeikalla Juttutuvassa. Energinen ja sähköistävä freetranssi kesti eilisellä keikalla noin kuuden alkubiisin ajan. Bändin presenssi oli vahva. Etenkin basisti Rauhalalla on jämerä läsnäolo. Psykobillymäiseen kumiukkoiluun yhdistyy sopiva ripaus lyyrisyyttä.

Alla oleva video on kappale Katharsis, joka minun mielestä oli keikan huippukohta. Ainakin Blunt Stunt (itsetietoinen tyhmä temppu tai sokea stuntti) kappaleen jälkeen ensimmäisen setin vedot olivat jälkivärähtelyä.

Bändi soitti vielä toisen setin, jonka ajaksi tilan katto oli laskettu aivan alas. Tietenkin tällaiseen henkisyyttä tavoittelevaan skeneen täytyy jollakin tasolla liittyä Suomessa kysymys siitä miten tämän kansan suurta enemmistöä hallitaan sen henkisyyden tukahduttamisella ja väärinohjaamisella. Liian luovat, vapauttavat, transsendentit aktit eivät ole sallittuja töllistelyn ja hitaiden vasteiden Suomessa.
 
Björkenheim itse perusteli rajoja kokeilevaa albumia Donald Trumpin valinnalla: taiteen täytyy edes hetkittäin tarvoittaa jotakin aitoa vapautta pelkän taikatemppujen tekemisen ja psyykkisen sidonnan sijaan. Vaikka oleminen ei ole periferioiden taiteelle sallittua, Björkenheim edustaa Berkleen (Boston) ja Hollywoodin kasvattina ydintä ja korkeampaa ihmisrotua, jota ei sido samat säännöt. Hän osaa ja ennen muuta saa tehdä julkisesti asioita, jotka eivät kaikille ole sallittuja: siis ilmaista hallitsijan perimmäistä arkkityyppistä psykedeelistä tietoa olemassaolosta.
 
Minä en sanonut sitä, että tässä olisi kysymys mustasta rituaalimagiasta. Taitavaa oli tietoinen kömpelyyskin. Freen tavoittelun jäljittely on taiteenlaji sinänsä, siinä missä maailman viivojen näkyväksi saattaminen. Konsertti joka performoi kolikon kummankin puolen tarjoaa ainakin haasteen, ellei varasta sielua.
  
Sen verran innoissani olin alkupähinöistä, että ostin albumin. Olen kuunnellut sen nyt kolme kertaa läpi ja kyllä, taidan tykätä tästä, ekspressiivisprimitiivisestä psykedelisyydestä.

 
  

MAADOITTAVA KYLÄ

"yksi ilta tällä kyseisellä discoklubilla vastaa 15 vuotta psykoanalyysiä tai kolmea kuukautta Amazonilla ayahuoscaretriitissä."

Jossain raamatun versiossa ehkä sanottiin:


älä eristä itseäsi.


Älä rakentele patoja, kolmansia maailmoita.


Sinä, vedenpaisumuksen arkkitehti.

SUURI PETTÄJÄ

Tässä maailmassa voittaa se, mikä tänne jää ja häviää se, mikä täältä siirtyy toisiin maailmoihin.


Itse maailma ei siinä välttämättä voita tai häviä.
 
Ovat valkoiset tiikerit kadonneet. Ja kun tiikerit on täältä tapettu sukupuuttoon, ne ovat siirtäneet meidät universuminsa marginaaliin. Tiikerit jatkavat tappajiaan valoisammassa maailmassa liittolaisineen.
 
Ymmärrä puolustussodan ja hyökkäyssodan ero. Vaikka vastassa on peto.
  
Eddan jumalrunoissa, kun aurinko eräänä keväänä hämärtyy ja kun on erikoinen sää ja pikkulinnut sekaisin, pelästy. Pelästy maailmaa jonka omit.
 
Olisi kevytmielistä kuvitella, että päivien päättyminen johtaa tarinan päättymiseen. Vain käsikirjoitus päättyy. Sivu päättyy, tarina putoaa sen raunalta kuin laivasta. Laiva katoaa sumuun. Tarina jatkuu.
   
Kun Uri Geller ampui jordanialaisen sotilaan, aseen rekyyli siirsi hänet itsensä, ja meidät hänen mukanaan, toiselle välilehdelle.
   
Se oli aivan samanlainen kuin edellinen, mutta ilman jordanialaista. Gellerin tarina näytti meistä jatkuvan lehden kääntymättä. Jordanialainen taas jatkoi kirjoitusta omassa versiohistoriassa. Vain meidän tarinassa hänelle kirjoitettiin verinen loppu. Se ei ole totta.
  
Katso Uri Gellerin "temppua" läheltä, hyvin läheltä. Vie omat lusikat mukanasi.
    
Tässä on nyt opettavainen sävy kuin Eddassa, silti sanon: älä tapa. Älä siirrä itseäsi pois tapahtumien keskipisteestä haalistuvalle välilehdelle. Älä harjoita magiaa, jossa voitto tarkoittaa etääntymistä.
    
Me pysymme tai lähdemme rakkautemme voiman mukaisesti. Ja rakkautemme voima riippuu paitsi elinvoimastamme myös jaettujen kohteiden rakastettavuudesta.
      
Älä eristä itseäsi antamalla voittoa sille, joka ei ole.
  
Älä luule, että se olet sinä joka kuolisi oman käden kautta.
 
Älä jätä meitä pimeyteen, jotka rakastamme sinua.   
 
Luota rakkauteemme.

20.4.2017

"Sosiaalinen media massiivisen mittakaavan luonnetestinä: kuka säilyttää tyyneytensä ja harkintakykynsä verkkoa repivien passioiden keskellä?" Timo
  
Näennäinen "tyyneys" ja "harkintakyky" todella kuohuttavien asioiden, kuten vaikka äärimmäisen infosotapropagandan äärellä, on kuohuttavampaa kuin mikään. Tyypit, jotka suurinpiirtein päivittäin leikkivät ammattimoralistia, yhteiskuntrakriitikkoa, tiedostavaa älykköä vaikenevat yhdestä nappulasta kun esiin tulee jotain oikeasti sairasta, johon pitäisi ottaa kantaa. Siinä on raivokohtauksessa pitelemistä itselläni. Joskus "luonteenheikkous" paljastuu enkä pysty olemaan huutamatta.
  
Myöhemmin paljastuu että koko maailmantilanne oli joku solipsistinen harha, jonka tämä Solarismeri rakensi pelkästään minun luonnetta testatakseen. Älyköt myhäilevät kun keksin tämän, että hekin ovat vain tämän solipsistisen maailmanrakenteen synkronistisesti käskettyä näyttämörekvisiittaa. Heh heh, taas saatiin "luonteenheikkous" esiin.

19.4.2017

18.4.2017

On koulutettua väkeä, muurareita, jotka eivät saa kiveäkään Jerusalemin muuriin. Se ei ole tekeillä tai on jo purettu.

Jerusalem tänään (3 tuntia sitten). Kuva Ю Б

TERVEEN JÄRJEN KRITIIKKI

Luontaisena koettu antipatia ja negatiivisten ominaisuuksien projisoiminen etäiseen toiseen on ihmislajin suurin ongelma.
  
Järki on väline, jonka avulla on mahdollista päätyä yhteisymmärrykseen, ilman että kenenkään tarvitsee nöyristellä ketään tai edes pitää toisesta. Järki on mahdollisuus olla samaa mieltä riippumattomasti.
  
Jos antipatia (tunne) voittaa järjen, seurauksena on järjettömyys, järjen menetys, perustan menetys. 
  
Järjettömyys on käytännössä sitä ettei kärsi järjettömyyden lopputuloksista vaan pitää kaikkea normaalina ja historiallisesti ihmisyyteen kuuluvana. Järjettömyys on sukua kokemattomuudelle ja turhautumiselle. Ristiriitojen kärjistyminen nähdään mielekkäänä ja energisoivana.
  
Järjettömyys on idealismia kädet sidottuna tai materialismia silmät sidottuna.
    
Alkuperäinen psykoanalyysi tutki sitä, miksei ihminen pääsääntöisesti ajattele tai käyttäydy rationaalisesti. Sana rationaalinen voidaan ymmärtää monella tavalla. Freudin piilotajunta on Platonin logoksen ja nousin kätkömuisti.

Laskennallinen järki, logos, voidaan ehkä tuoda tietoisuuden valoon, mutta aistiva järki, nous, pysyy aina piilotajunnassa. Nous, maailman viivat, voidaan tiedostaa vain (aistimis)välineidensä kautta.
  
On pidättäydyttävä kaappaamasta psykoanalyysi logokseksi kutistetun rationaalisuuden välineeksi. Nousin huomiottajättäminen johtaa rationaalisuuden rautahäkkiin (pahanlaatuiseen laskevan järjen hybrikseen).
       
Yksinkertaisuus on voima. Totuus on voima. Totuus voi olla yksinkertainen tai monimutkainen. Yksinkertaisuus tai monimutkaisuus voi olla illuusio. Monimutkaistus tai yksinkertaistus on voimattomuus. Valhe tai harha on voimattomuus.

Asioita ei ole syytä pitää muuna kuin ne ovat. Paras käytössä oleva teoria voi erehtyä. Kokevien ja kokeneiden on arvioitava todellisuuden tila ja tutkittava teorian ja (koko ajan uuden ja muuttuvan) kokemuksen yhtäpitävyys.
    
Unissakävijä sanoi: se, että herättelet valveillaolijaa kertoo oman unesi syvyydestä.
John Ajvide Lindqvistillä tässä minusta erikoinen paita. Tekstiä kannattaa mietiskellä Syyrian tapahtumien valossa.

 

HAL

Heräsin hitaasti syvästä unesta. Unessa olin saanut kasaan kaikki todisteet, ne piti vain esittää selvästi. Kun olin täysin hereillä ja kuuntelin ulkoa ikkunanläpi voimakasta linnunlaulua, en kyennyt enää palauttamaan mieleeni mistä olin herännyt ja mitkä todisteet olin saanut kasaan. Kaikki oli hetkeä ennen ollut niin selvää. Nyt ei selvyydestä ollut jäljellä mitään. Ei kysymystä, ei vastausta, eikä mitään siltä väliltä.

Istuskelin sängyllä puolisen tuntia hölmistyneenä ja lievää ahdistusta tuntien. Sitten sain välähdyksen. Olin unessa saanut kasaan todisteet siitä, että planeetallamme, universumillamme, tai sillä universumilla jossa unessa olin, on todella jonkinlainen Kubrickin Avaruusseikkailun HAL-tietokonetta muistuttava keskustietokone, joka renderöi todellisuuden. Olin saanut selville tämän ja olin myös saanut selville sen renredöintiohjelmassa olevan bugin.
  
Sängyllä istuessani olin iloinen ja huojentunut että muistin tämän. Mutta meidän valvemaailmaan yhdistettynä käteen ei unesta jäänyt muuta kuin se, että jotenkin Donald Trump meidän todellisuudessamme ilmentää tuota keskustietokoneen koodivirhettä ja tuottaa voimakkaan epästabiilisuuden koko planeetan elämään.
  
Muistin samassa erään keskustelupalstan, jossa hyväksyin sen, että Putinia kutsuttiin roistoksi. En tunne Putinia henkilökohtaisesti. En edes tiedä onko hän ihminen. En laajasti tunne henkilökohtaisesti niitä ihmisiä, joita Putinin politiikka hyödyttää tai haittaa Venäjällä. Minusta nämä ovat hyvin pieniä ja mitättömiä kysymyksiä suhteessa planeettamme keskustietokoneen ohjelmoinnissa olevaan koodivirheeseen.
  
On oltava olemassa jokin voima, joka ottaa rationaalisesti ymmärretyn ja jaetun vastuun siitä, missä olemme ja mitä meille oikein tapahtuu. Niin kauan kuin (kaiken Descartesin demonisen illuusion takana oleva täydellisen hyvä ja hyväntahtoinen) Jumala itse tai avaruusolentojen laivue ei tuo meille lopullista totuutta ja elämän käyttöohjetta, meidän on luotettava kollektiivisella tasolla (parhaaseen) järkeen. Meillä on oltava maailman tilaa rauhoittava ja stabiloiva voima. Minulle on yhdentekevää onko se voima tiede, Putin, Jumala, Kiina vai joku muu. Olen kiinnostunut siitä, että meillä kokonaisuutena on jokin reaaliteetintestauskyky. Me emme voi antaa koodivirheen hallita ja sekoittaa pelolla koko olemassaoloamme ja lopulta koko planeettaamme.
   
Siksi, ennen kuin sanot Putinia tai ketään ihmistä roistoksi, mieti ensin. Mieti tilannettasi, jos sinulta todella otetaan terve järki pois. Mieti mitä tapahtuu jos kaikki perustat ja stabiloivat voimat yhtäkkiä katoavat ympäriltäsi. Ajattele tilannetta, jossa perivihollisesi, jota vastaan olet apinasiraivolla sättinyt, äkkiä katoa jäljettömiin. Et löydä vihasi kohdetta mistään. Se ei ole olemassa. Se ei koskaan ollut olemassa. Ketä vastaan sinä sitten otat sisäiselle epätasapainollesi tukea? Ketä vastaan kapinoit, jos olet niin alkeellinen olento, ettei sinulla ole kapinaa ja vihaa korkeampaan olemassaolon motiivia?
  
Älä liittoudu HAL-tietokoneen koodivirheen kanssa. Se osoittaa sinulle vian ja vihollisen: mutta sitä, mitä se osoittaa, ei ole olemassa. Älä sodi HAL:ia vastaan. Älä jumitu papukaijana toistamaan HAL-tietokoneen lausumia mielettömyyksiä. Äläkä jumitu oikaisemaan niitä. Älä liitoudu pelkojen kanssa, sekoituksen kanssa, kaaoksen kanssa, vain siksi että egosi on vimmoissaan ja haluat apinanraivolla huitoa maahan kaiken mikä vähänkin ärsyttää. Älä ole pikkumainen nyt, kun kysymys on ei mistään sen pienemmästä kuin kaikesta. Älä etsi syitä itsesi ulkopuolelta. Älä etsi syyllistä. Älä syytä, vaan ota vastuu. Älä jää edes odottamaan sitä, että Putin ottaa vastuun. Me emme lopulta tiedä Putinista tai kenestäkään toisesta.
  
Tätä ei ole helppo minun sanoa. Minä oivalsin tämän itsekin juuri hetki sitten.
      
Meidän persoonallinen apinamainen egomme on hyvin vähämerkityksinen elementti tässä kaiken yhteenkietoutumassa, jota maapalloksi ja ekosysteemiksi kutsutaan. 

17.4.2017

Slayerin Reign in Blood ja South of Heaven ovat Griegin Peer Gynt sitaatteja.
sydämeni
hämärän
jäämistö

KAKASTA ENNUSTAMINEN

Luin lapsille iltasatuna Descartesin Meditaatiota. Ehkä lastenkin on hyvä tietää miten nopeasti kysymys solipsismista nousee uuden ajan ensimmäisessä filosofiassa. Aamulla poika kävi potalla ja totesi: tänään on pyramidipäivä. Tänään leikitään faaraota ja rakennetaan legoista pyramidi. Niin ennusti kakka.

16.4.2017

ALIENPUNK













Tommy Wiseaun The Room (2003) on kuin alienin ohjaama elokuva ihmisistä tai amerikkalaisesta elämäntavasta. Henry V: muotoilee tämän hyvin FB-statuksessan:

"jos alienit seurais sivusta lajimme toimintaa ja tekis sen pohjalta leffan jonka tarkotuksena on kuvata tyypillistä ihmismeininkiä -- ymmärtämättä tekemiemme asioiden konteksteja tai intentioita tai tunne-elämäämme tai sitä, miten nämä elementit liittyvät toisiinsa -- ni lopputulos vois olla jotain tällasella tavalla nyrjähtänyttä."



Elokuva on siis alienpunkia, ja kaikkien Hollywoodin happy endien antiteesi. Siinä tuntuu matala rakenteellinen maankamaran värähtely, joka varoittaa: näkyvissä olevalla falskilla näytelmällä saattaa olla yllättävät seuraamukset. Yhteiskunnalliskulttuurinen pahaenteisyys väreilee eri rekisterissä kuin kauhugenressä yleensä.
 
Alun 60 minuuttia ihailin vain tuota autuasta "huonoutta", kunnes havahduin siihen, että itseasiassa juuri se mitä pidin aluksi ns. tahattomana alkoi puhua voimakkaasti. Vaikutelma tiedostamattomien piirteiden ohjauksesta synnytti vaikutelma taustalla olevasta ilkeiden alienien tai nykyfilosofien työryhmästä.


Elokuvan faniesityksissä raportoidut lusikoiden heittelyt ja lainientoistamiset ovat neuroottisia yrityksiä ottaa levottomuutta herättävä kokonaisuus huumorilla ja jäljittelytaidolla tietoiseen kontrolliin. Sosiaalinen vieraantuminen ihan kaikilla tasoilla on tietoinen teema elokuvassa.
 
Yksi lisätaso omaan katsomiskokemukseeni syntyi siitä, että elokuvan tekemisestä on jo aikaa, ja näin sen nyt ensimmäisen kerran. Aikakaudesta jota realityshowna elämme nyt, on tullut jollakin tavalla enemmän juuri Tommy Wiseaun käsikirjoittama.


Asia joka tekee "huonoudesta" eli ei-loppuunasti-tietoisesta, teknisesti kömpelöstä tai intentionaalisesti epämääräisestä kiinnostavan, on se, että katsojan odotushorisontti ei pääse romahtamaan liian selvästi johonkin lopulliseen tulkintamalliin. Tämä tietysti tekee myös "hyvästä" hyvän.
 



The Roomin muoto ja varsinkin pääosan esittäjän (Tommy Wiseau) lääketokkurainen selviytyminen yhteiskunnan pakottamista rooleistaan muistuttaa paljon sitä vieraudentunnetta ja epäluontevuutta, jolla itse olen soutanut tätä elämäni tolkutonta vastavirtaa.*


   
The Room on eräänlainen Nuoren Wertherin kärsimykset. Wiseaun Werther on ikivanha William Blaken piirtämä demoni, jonka lapsenkasvoiset nuoret ihmiset murhaavat uudessa maailmassa. Se voidaan myös rinnastaa Kleistin hahmoon tai Koolhaasiin romaanina: täydellinen traaginen projektio, jota Goethe piti kristallisoituneena paranoijana. Hypochondria oli Goethen käyttämä sana Kleististä. Goethe luokitteli mielellään ihmisiä mielenvikaisiksi. Varmaan jokainen saksalaisen romantiikan nero sai häneltä diskvalifioivan diagnoosin. The Room kuvaa romantikon pahasti rakoilevan "taikamaailman", joka on jotain ihan muuta kuin klassikon "taikamaailma".
    
Wiseau-Blaken nuori Werther




Romantikon taikamaailma on kollektiivinen harha, jonka luulosairas salaliittoteoretisointi loihtii todelliseksi. Sen mitä klassisti tietää ja ensisijaisesti päättää salaisissa kabineteissa, sen romantikko luulee. Romantikon pyhälle vastustushalulle sanotaan suuri EI! Jyrkkä kielto. Hallitsijan taholta lausuttu: EI! joka Koolhaasissa kulminoituu teloitukseen ja Kleistin omassa elämässä itsemurhaan. Pyöveli on Hallitsijan tahdon ja kiellon äärimmäinen toimeenpanija. Pyöveli lyö leiman tai pisteen tarinalle, jonka Goethe, klassikko, sitten kun alku, keskikohta ja loppu ovat kirjoitettu, voi kahvipöydässä naisille kertoa (kirjallisen ilmaisun saanut Werther etäytettynä ja tyyliteltynä aikuisten sivänä satuna).
    
Salaliittoteorian syklisessä rituaalimaailmassa ei ole alkua tai loppua. Klassikko on suuri lepakko, joka imee romantikon sydänverta. Siitä se elää, kuten Hoffmann on mademoisel de Scuderissa itsensä Goethen, suuren vampyyrin, kuvannut. Tämän maailman arkontti on tämän maailman ravintoketjun pää. Minkä sille mahtaa. Onhan se vähän tylsää, että teeskentely menee läpi vuosisadasta toiseen. Luulisi ettei tästä ainakaan mitään suurta oopperaa saisi kirjoitettua. Pieni kahvipöytäkasku korkeintaan. Mutta kaikea voi paisuttaa ja The Room on kyllä omalaatuisin näkemäni yritys tällä saralla.









* Gurdjieff pitää maailmaa vastaan soutamista itseisarvoisena. Itselläni on juuri nyt vaikeuksia nähdä tämä. Esimerkiksi uusimman ääniteokseni koen tällaisena vastavirtaansoutamisen eleenä, ikään kuin voimanponnistuksena, joka seuraa siitä että vene käännetään vastavirtaan, joka on aivan hemmetin kova moniulotteisessa avaruudessa. Tietoisuutta ja voimaa on ainakin sen verran että veneenkääntäminen onnistuu. Toisaalta paatti ei juuri liikahda soutamisen suuntaan, vaan virta sitä vie. Ele menettää tietoisen toiminnallisen luonteensa. Teoksesta tulee vähän samanlainen kuin The Room. The Roomissa tekijä ei onnistu välittämään (oletetun) intentionsa mukaisia tunteita katsojalle. Mutta jotakin muuta tulee perille. Kysymys on filosofinen: mikä on hänen (lääketokkuraiselta vaikuttava) intentionsa ja toisaalta tunteensa intentio. Muistamme solipsistisen analogia-argumentin tuhoutumisen: todellista sisäistä tilaa ei välttämättä voi päätellä ulkonaisista puitteista, ainakaan sellaisessa läpikotaisen epäaitouden ja teeskentelyn maailmassa jossa The Room tapahtuu.

MATKA IXTLANIIN

Kun ensimmäisen kerran kävin Venäjällä. Ensimmäinen ihminen jonka tapasin, oli vanhempi mustahiuksinen nainen. Kysyin häneltä tietä johonkin, hän vei minut autolla paikkaan, joka taisi olla jokin museo. Kiersimme museon hänen kanssaan. Sen jälkeen hän vei minut jonnekin kauas keskustasta esoteerisen kuvataiteilijan luokse. Poistuessamme kuvataiteilija sanoi: "Lue Castanedan Matka Ixtlaniin." Nyt luin 20 vuotta myöhemmin. Mutta puoli vuotta sitten en olisi vielä ymmärtänyt.





"Oli kuinka oli, kun sinä seuraavan kerran tapaat liittolaisen -- mikäli tapaat -- sinä joudut painimaan sen kanssa ja kesyttämään sen. Jos sinä selviät järkytyksestä hengissä -- mistä olen varma, koska sinä olet väkevä ja olet elänyt soturin tavoin -- sinä tulet löytämään itsesi hengissä tuntemattomasta maasta. Ja luonnollista on että sinä ensitöiksesi haluat lähteä paluumatkalle Los Angelesiin. Mutta paluuta Los Angelesiin ei ole. Mitä sinä sinne jätit on menetetty ainiaaksi. Vaikka silloin oletkin noita, siitä ei ole apua. Noina hetkinä meille on tärkeintä se, että kaikki mitä me rakastamme tai vihaamme tai toivomme on jäänyt taakse. Ihmisen tunteet eivät kuitenkaan kuole taikka muutu, ja noita lähtee paluumatkalle kotiin tietäen ettei hän milloinkaan pääse perille, ettei mikään mahti maan päällä, ei edes kuolema, tuo häntä takaisin siihen paikkaan ja niiden esineiden ja ihmisten luo, joita hän on rakastanut." Castaneda: Matka Ixtlaniin



Vastustajan jälkeen maailman pysäyttäminen, ja maailman pysäyttämisen jälkeen liittolainen. Kun don Genaro on kohdannut liittolaisen ja singahtanut toiseen maailmaan se toinen maailma on don Genarolle kummitusten, epätodellisten olentojen täyttämä. Hän on täydellisen solipsismin tilassa, koska kaikki kummitukset näyttelevät hänen näytelmässään, mutta tekevät jotakin, mikä ei ole ollenkaan jännittävää tai egoahivelevää don Genaron näkökulmasta. M aailma on täydellinen kopio siitä maailmasta josta hän singahti, sillä erotuksella että siitä puuttuu yksi paikka, nimittäin Ixtlan. Ixtlan sattuu olemaan don Genaron kotipaikka. Itseasiassa paljon muitakin paikkoja puuttuu, kuuten don Juan ja don Genaro luettelevat.
 







Kristus on noussut päähän.

15.4.2017

Löydettiin hieno juna, ehkä joku italialainen designveturi. Yritin laittaa sen sähköjä kuntoon. Homma oli vähän vaarallista kun lapset pomppivat vastaantulevien junien raiteella. Vika oli syvemmällä kuin luulin. Komentaessani lapsia pois toiselta raiteelta huomasin takaapäin lähestyvän punatukkaisen naiskondyktöörin. Hän tuli hallimaiseen vaunuosastoon, jossa salaa korjasin junaa. Ei hän puuhistani kysellyt sen enempää, kehotti vain koko perhettä siirtymään omille paikoille istuinosastoon. 
Kitaranuudelin kuningas on kuollut.

14.4.2017

HYVÄKSIKÄYTÖN RAVINTOKETJUT

Väite: magiassa ei ole mitään maagista sen näkökulmasta jolla on suurin voima.
  
Eräs mielenkiintoinen näkemys Castanedan don Juanilla on se, että metsästäjä/soturi, hän sanoo, ei välitä siitä, jos tulee itse hyväksikäytetyksi. Hän on siitä tietoinen, eikä välitä. Koska hän itse myös hyväksikäyttää metsäjänä tai soturina. Tämä tietysti vaatii tarkennusta.
  
Päähenkilö syyttää don Juania aika-ajoin epäeettistä toimintatavoista. Toisaalta pääsääntöisesti don Juanin toiminta on ohjaavaa ja suojelevaa. Paikoin mennään jyrkempään kenttään, jossa oppilaan eteen tulee epäeettinen haaste.

Maasto, jossa maagisen tilanteen kuivaharjoittelu tapahtuu, on oppilaalle kauttaaltaan tuntematon. Oppilas ei voisi pelkällä narrin hyväntuulisuudella mennä ainakaan kovin pitkälle hengenvaaralliseen maastoon ilman don Juania. Hänen olisi syytä pysyä ulkopuoella.

Mutta kun hän on sisällä, hän on don Juanin varassa ja vallassa täydellisesti. Tämähän on esoterian paradoksi. Tässä avautuu vaihtoehtoja.

Joko oppilas, eli sisälleseuraaja nähdään:
1) sellaisenaan saaliina,
2) epätasa-arvoisena liittolaisena, apurina tai huollettavana,
3) tasa-arvoisena liittolaisena. 
  
Kaikista näistä asennoitumistavoista seuraa erilainen käytäntö, jolla on myös erilainen ekonominen dynamiikka. Olennaista on se, että castanedalainen soturi ei koskaan arvioi tilannetta minään muuna kuin mitä se on. Oppilasta ei pidetä minään muuna kuin hän on. Mutta myöskään kokonaistilannetta ei pidetä minään muuna kuin se on.
  
Ymmärrettävästi tästä seuraa paljon paradoksaalisuutta. Nyt epärehellinen voi olla kumpi hyvänsä puoli. Epärehellinen (ts. lausuttua tarkoitustaan täyttämään kykenemätön) voi olla myös itse tilanne ja näyttämö sen ympärillä.

13.4.2017

"Sinun on tyhmää pilkata maailman mysteereitä vain siksi että osaat pilkan tekemisen, hän sanoi kasvot vakavina." Castaneda, Matka Ixtlaniin
Duginin selitys teknolgiasta ja Heideggeristä* oli jotenkin vähän vaivaannuttavaa. Ajatus, että jokin voisi olla tämän auttamattomasti nykymuotoisen maailman napa olemassaolevaa teknolgiaa jäljittelemällä ja tuomalla, ilman radikaaleja omia avauksia. Jos se on mahdollista, siihen täytyy sisältyä jotakin todella mystistä. Niin, minkälaisten todellisten voimien perustalla moninapaisuus lepää, vai onko se vain hurskas toive? Onko tämä liian pieni ja heikko maailma ollakseen moninapainen? Ollakseen napa, jonkin paikan täytyy olla täysin ekstaattinen, täysin myöntävä, täysin vapauttava. Sen täytyy jokaisessa elämänmuotonsa ulottuvuudessaan manifestoida suurempia ja rohkeampia merkityksiä kuin matalan kateellisen kontrollin ja kyräilyn takapajukko. Sen täytyy olla jonkinlainen seksikkäiden jumalankaltaisten shamaanien muodostama yhteisö, jossa pelkkä hengittäminen ja silmien aukipitäminen on ihmeellisempää ja sielulle virkistävämpää kuin mikään mitä kemiallisten tehosteidenkaan avulla on muualla saavutettavissa. Siellä täytyy olla täysin auki ja kehittyneinä ulottuuvuudet, joiden olemassa olosta itsessään siellä käymätön on tietämätön. Ja siellä täytyy olla hyvin selkeä filosofinen selitys sille, miksi tavanomaiset tietämättömien ihmisten suotta itselleen aiheuttamat ikävyydentaakat sieltä puuttuvat välttämättömämpien elämänharmien joukosta. 

"Bernhard: Heideggerilla oli arkipäiväiset, ei hengenihmisen kasvot, Reger sanoi, hän oli kaikkea muuta kuin hengenmies, ei tippaakaan mielikuvitusta, ei tippaakaan hienosyisyyttä, hän oli oikea perussaksalainen märehtijäfilosofi, yhtä mittaa tiineenä oleva filosofilehmä, Reger sanoi, joka laidunsi saksalaisen filosofian laitumella vuosikymmenet pudotellen sinne tänne keikailevia Schwarzwaldin liukumiinojaan. Heidegger oli niin sanotusti filosofinen avioliittohuijari, Reger sanoi – –" >>


12.4.2017

TURHAUMAN TUULIMYLLYT

Turhauman tuulimyllyt pyörivät yksin sillä että jokainen toivonkipinä on näennäinen. Joka ikinen on näennäinen, ja yksikään ei ole tosi. Happy End -narkkari syö yhä uudelleen ja uudelleen saman valheen, saman itsepetoksen, saman oman sokeutensa loistavan hedelmän. 

Ihmiset pelkäävät jotakin, tulevaisuudessa, tässä hetkessä, asioiden suunnassa, mutta samalla asioiden vääjäämättömään suuntaan ja kehitykseen ei uskalleta kajota. Politiikassa kaikista kauheimpana pidetään pientäkin muutosta vääjämättömyyteen, koska.... koska vääjäämättömyyden kiistäminen ymmärretään vielä suurempana haihatteluna kuin vääjäämättömyyden myöntäminen.
    
Neuvostoliitto tuomitaan juuri tästä näkökulmasta. Koskaan ei myönnetä, että se oli sentään yritys ajatella toisin. Koskaan ei myönnetä, että yrityksellä ajatella toisin, yrityksellä pelastaa ihminen, yrityksellä pelastaa maailma, olisi jotakin arvoa. Varsinkaan kun se ei onnistunut.
     
Tätä tarkoittaa Jumalan kuolema: se, että ihminen on menettänyt yhteyden jumalaan. Jumala ei enää voi puhua kenenkään kautta, ei minkään väestöryhmän kautta. Vääjäämättömyyden kurssi ei voi muuttua sankarillisen ihmisen tai valtion toimesta. Silti usko Jumalaan -- negatiivisessa mielessä -- ei yhtään vähene. Ihminen ei saa vastustaa jumalaa tekemällä oman tietoisuutensa varassa ratkaisuja. Jumala haluaa maailmanloppua, koska se antaa ihmisen rampautua kyvyttömäksi yhteyteensä. Olosuhteet tehdään mahdottomiksi, jotta jokainen profeetta osoittautuisi vääräksi, yksinjätetyksi ja yksinään Saatanaa heikommaksi. Ja tästä yhteisestä intohimosta tehdä jotakin äärimmäisen käsittämätöntä, löydetään jotakin elähdyttävää, edelleenvampyrisoitavaa, edelleenkannibalisoitavaa.  
  
Siksi tolkullista, alkeellisimpia torjuntoja välttävää ja tosiasiat laajasti myöntävää keskustelua ja tietoisten ihmisten yhteenpäästämistä pidetään suurimpana rikoksena. Siksi väkivaltaisia ja yhteyden estäviä olosuhteita lietsotaan.
Juttelin eilen Syyrian sotarikoksia 5 vuotta tutkineen kansainvälisen riippumattoman työryhmän jäsenen kanssa. Hänen mukaansa uusin kaasuisku on vain yksi monien lavastusten sarjassa. Taustalla on White Helmet -organisaatio. Tämä lännestä operatiivisesti ohjattu organisaatio lavastaa kyseisen kaltaisia tapahtumia tavoilla, joiden kuvaaminen on aivan liian kuvottavaa. Olennaista on sekin, että kyseinen järjestö on palkittu juuri Hollywoodin Oscar-patsaalla. Tässä valossa, jos ja kun sotarikokset selvitetään, Hollywood näyttää osasyylliseltä. Tämä tarkoittaisi Hollywoodin valta-aseman loppua.


Mutta onko tämäkään teoria muuta kuin salaliittoteoria. Ja toisaalta selvitetäänkö rikoksia koskaan yksinapaisen maailman totalitaarisuuden kristallissa.








11.4.2017

"SANE LIBERALISM" VS. "INSANE LIBERALISM"

Tuli loistava 20 minuuttinen Duginin intensiivihaastattelu nauhalle. Päivän tilaisuus oli erinomainen. Duginin kriittinen sanoma kävi selväksi niin kuin myös hänen oman poliittisen teoriansa heikkous. Duginia pidetään vaarallisena, koska hänen kritiikkinsä liberalismia kohtaan on täysin kiistämätön, mutta hänen oma teoriansa on ongelmallisen hatara. Siksi ajatellaan, että hän on ikään kuin kampi taantumuksen voimille, jotka ohittavat hänen oman teoriansa mutta yhtyvät täysin rinnoin liberalismikritiikkiin.

Duginia itseään maailma ei ole valmis kuulemaan tai ymmärtämään. Hän kutsuu itse teoriaansa neljänneksi poliittiseksi teoriaksi, kun ensimmäinen teoria on liberalismi, toinen teria on fasismi ja kolmas teoria on kommunismi. Hän sanoi joskus antaneensa teorialleen nimen Gurdjieff neljännen tien mukaan. Teoria on hatrara, koska hän ei ole halunnut täsmällistä määrittelyä tai onnistunut vielä siinä. Tämän hän myöntää itse. Ainoa täysin varma asia on se, että ihmiskunta tarvitsee tämän teorian. Mutta konkreettinen sisältö muodostuu myöhemmin.
   
Haastattelussa keskityin moninapaisen maailman ehtoihin, joita ovat kulttuurinen monimuotoisuus ja voima, samoin kuin teknologialuovuus ja innovatiivisuus, jotka pystyvät haastamaan aidosti uusilla avauksilla maailman toiset keskukset. Täytyy olla käytössä hillitön sähköistynyt libidovoima, taloudelliset ja ennen muuta inhimilliset resurssit pystyäkseen haastamaan yksinapaisesti kanavoituvan White Helmet - Hollywood -maailman.
   
Ensimmäinen kysymykseni koski "sane liberalism" vs. "insane liberalism": onko löydettävissä liberalismin järkevä muoto. Kuka hyötyy mielettömästä, maanisesta, tuhoavasta liberalismista? Dugin sanoi, että liberalismi on alusta asti perversio, mutta sen pahanlaatuisuus on tullut esiin vasta "historian lopun" jälkeen. Nyt kuitenkin historia liikahtaa uudelleen liikkeeseen jo kerran loputtuaan liberalismin voittoon. 
 
Duginin traditionalismissa on paljon toivomusluntoisuutta ja mystismi perustana. Hän kiisti tarkoittavansa vain vanhohin muotoihin palaamista. Tästä aiheesta pitäisi käydä paljon lisäkeskusteluja. Silti teknologiaa koskeva kommentti on tärkeä. Dugin kannattaa esim. Venäjän nerokkaiden voimien kokoamista jonkin teknologisen uuden avauksen ympärille. Esteenä on oligarkit ja maan ilmapiiri. Venäjä ei ole niin paljon ulkoa kuin sisältä saarrettu maa. Elinkeinorakenteeltaan taantuva kolkka, jossa väkikin vähenee. Jos systeemi kehittyisi, sotilaallisen uhon voisi jättää vähemmälle. Ja kun avausta ei synny, ei myöskään ole geopoliittista "napaa" moninapaiseen maailmaan lisättäväksi. Napa on suvereeni, se ei voi olla Applesta riippuvainen. Navan täytyy olla omavarainen kaikessa. Sanoin hyvin selvästi, melkein Duginin silminnähden inhoaman Pelevinin sanoin, että Venäjä ei nykyisessä muodossaan ole mikään moninapaisen maailman "napa". Ei aidosti. Siksi kukaan täysin tietoinen ihminen ei voi valita Venäjää, koska sen suvereniteetin puutteellisuus on käynyt liiankin ilmeiseksi.




Duginilla on mystinen käsitys, että sotatila jotenkin kanavoi teknologialuovuuden. Venäjällä nyt ei ole yhtään järkevää motiivia sotatilaan pyrkimiseen, kun vastustajat ovat lähinnä ylivoimaisia. Maailmassa on ihan muut voimat kuin Venäjä, jotka johonkin pyrkivät. Kysymys on siitä, miten nuo voimat pysäytetään, ennen kuin on liian myöhäistä. Tämä koskee kaikkia maailman ihmisiä, kahtia jakautunutta Amerikkaa yhtä lailla kuin kahtiajakautunutta Eurooppaa. Siksi Trumpin ainoa mahdollisuus on kommunikoida suoraan kadulla äänestäjiensä kanssa, niin että joukkovoima yhä uudelleen korvaa senaatin, jota Trump ei itselleen onnistu muodostamaan. Ihmisten pitäisi asua kaduilla kuin Wall Streetin mielenosoituksessa milloin mitäkin Trumpin asiaa painostamassa läpi. Muuten Trump ei mitenkään pärjää syvävaltiota, CFR:ä, neoconeja ja eliittejä vastaan. Asioita pitää edistää joukkopainostuksella jatkuvasti. Muuten yksi mies ei saa mitään aikaan. Tämä on Trumpin tragedia, jonka takia hänen presidenttikautensa uhkaa sortua heti.
  
Nykymuotoinen mieletön liberalismi on tuhoava sairaus. Se on aina uusia yhä mielettömämpiä sosiaalisten siteiden vapautuksia ja frakmentoitumisia itselleen tähyävä pysähtymätön liberalismi, ilman mitään kilpailevaa poliittista järjestelmää. Se on addiktoitunut "vastustajaan", viholliskuvaan. Lopulta jos viholliset loppuvat ulkoisesta todellisuudesta, maailmanvaltana se käyttäytyy kuin syöpäkasvain tai autoimmuunisairaus. Se on jo nyt totalitaarinen hegemoninen järjestelmä, jonka toiminta käyttää kaikki totalitaaristen järjestelmien keinot. Suurin osa näistä keinoista saa toistaiseksi pehmeän muodon. Yksinapaisuuden kristallisoituessa totalitaarisuuden muoto paljastuu kovaksi. Se paloittelee, aitaa, rajaa, kontrolloi ja kannibalisoi itse itsensä. Siinä ja sen mielisairaissa maanisissa sokeissa kannattajissa ei ole maailmalle toivoa. Se on yhtä kaikki seksuaalisuuden, ihmisyyden, biologisen elämän ja maailman loppu.
   
Kuitenkin "sane liberalism" on erittäin houkutteleva illuusio tai haavekuva, jos toisena vaihtoehtona on mikä hyvänsä totalitaarinen järjestelmä. Liberalismi, joka vapauttaa ihmisen älyttömästä, turhasta taakasta on hyvä. Mutta liberalismi, joka muuttuu hulludeksi ja alkaa vapauttaa ihmistä välttämättömästä ja arvokkaimmasta, omasta itsestään ja elämästä on mieletön. Minun täytyy itse alkaa pohtia tätä kysymystä liberalismista ja siitä olisiko terve hybridimuoto jotenkin mahdollinen.


Nykyisestä globaalista eliitistä, joka on libralismin sairastuneen muodon hyötyjä, Dugin käyttää nimitystä Swamp. Suo myötäilee uppoajaansa kaikessa. Suo on maagikkojen musta peili. Suon täydellinen reaktiivisuus ja käsikirjoituksen ilkeys saa uppoajansa kokemaan solipsistisen elämyksen. Solipsistisuus on käsitys omasta tietoisuudesta kaiken keskuksena. Se on suojautumiskeino joltakin, mitä ei voi tietoisesti käsittää. Dugin on muotoillut poeettisen kuvan solipsistisesta valtiosta, joka kamppailee jonkinlaista haamumaailmaa vastaan jatkuvassa ydinsodanpelossa.
  




Dugin antaa tuolle jollekin selkeän nimen: haamumaailma on Paholainen. Suon kanssa käyty outo vuoropuhelu on keskustelua Paholaisen kanssa. Toinen moskovalainen nykykirjailija Pelevin kuvaa tarkasti sen, miten Trumpin pää (romaanissa jumalatar Istar) vaihdetaan kiinnittämällä se Deep Staten selkäytimeen (Dugin ei myönnä tuntevansa tätä kuvaa). Mutta Pelevin ei kuvaa sitä miten Paholainen voitetaan. Paholaisen voittaminen taas on Duginin asialistan numero yksi. Mutta Dugin ehtii sanomaan siitä minulle vain hyvin vähän ennen kiirehtimistään lentokoneeseen: Paholaista kukaan ihminen ei voita yksin, koska Paholainen voittaa jokaisen kaksintaistelussa. Paholaisen voittaminen on kansallinen projekti, ja jokaiselle kansalle täysin omanlaisensa. Kaikki kansat eivät taistelussa pärjää tai tule pärjäämään. Näin, mitä ilmeisemmin, kaikki inhimilliset yhteisöllisyyden aidot energeettiset ulottuvuudet tuhoava liberalismi on Paholaisen työkalu numero yksi.
 


Dugin ei sano, että Paholaisen ehdollistamat asiat täytyy kiertää niiden ilmiöiden määrällisiin suhteisiin vaikuttamalla aisteinhavaitussa todellisuudessa. Tämä tie on materialistisen filosofian ytimessä. Meidän täytyy tunnustaa syvimmät halumme, ei vain tehdä niiden kieltämisellä rahaa.


Meidän tulee myöntää.


Mutta Pelevin ei sano sanaakaan siitä kuinka Paholainen voitetaan. Dugin toisaalta itse kuuluu siihen moskovalaiseliittiin, jonka Pelevin kuvaa vampyyriyhteisöksi.

Me olemme joskus olleet sukua elämälle.

LÄNSIMAINEN LEHDISTÖ

Aidot ihmiset ovat polttoainetta sellaisenaan. Epäaidot ihmiset ovat sitä tekojensa kautta. Kuollut lapsi on tälle systeemille arvokkaampi kuin elävä. Maailman loppu on tietoisuuden loppu, sukupuoleen kuulumisen loppu, ihmislajiin kuulumisen loppu, liberalismin vaarallisen mielettömyyden singulariteetti. Maltillisen liberalismin edut voi nähdä kuka hyvänsä, mutta kuka mielettömästä totalitaariseksi riistäytyneestä liberalismista hyötyy?

FIKSUUS

Tietoisuus romahtaa. Fiksuimmat yrittävät muuttaa romahduksen rahaksi.
Kaikesta taiteesta on tulossa kannibalismia, jossa syödään niitä, joilla on toiveita, pikemmin kuin hohdokas tarina voimasta.

10.4.2017

Tyhjä epäonnistui pahasti vaaleissa, joissa tyhjä voitti ja tyhjä hävisi.

SOLIPSISTINEN VALTIO

Johan Galtung: ”Syyrian kemiallisen aseiskun takana on Yhdysvallat” SK

Tässä Duginin uusi analyysi maailman tilanteesta. 

Dugin sanoo, että kaasuiskun tekeminen tässä tilanteesta olisi Assadilta tietoinen itsemurha, eikä Venäjä liittolaisena ikinä sallisi sellaista, jos vain olisi osannut estää. Kaasutuho voi olla myös asevarastoon osuuneen laukauksen aiheuttama vahinko. Mutta luultavasti se on jotakin muuta.
    
Trumpin kostohyökkäys sen sijaan ei jätä kysymyksille sijaa. Trump on nyt sotaisimpien uuskonservatiivien pelinappula. Dugin sanoo suoraan, että Trump on "vaihdettu". Pelevinin Viides maailmanvalta romaanissa kuvataan tällainen "vaihtaminen". Valtaannousun jälkeen uuden hallitsijan pää istutetaan syvävaltiosta kasvavaan selkärankaan, jolloin, yllätys yllätys, kaikki mitä päässä liikkuu muuttuu toiseksi. Tästä eteenpäin Trumpissa ja Hillaryssä ei ole eroa.

Tekstissään Dugin käyttää Venäjästä mielenkiintoista käsitettä "solipsistinen Valtio". En tarkalleen ymmärrä mitä hän tarkoittaa, mutta käsite jotenkin resonoi aika vahvasti. Ehkä hän tarkoittaa sitä metafyysisgeopoliittista maailman tilaa, jossa ihan kaikki pyörii Venäjän ympärillä. Maailmateatteri, jossa jokainen sana, jokainen teko, liittyy Venäjään, oltiinpa siitä tietoisia tai ei. Venäjäsolipsismi on tuo näkökulma, joka mahdollistaa kaikkien sanojen ja kaikkien tekojen suhteellistamisen. Mutta mikä voima ilmiön aiheuttaa? Pelkästäänkö Venäjän luonnonvarat, vai jokin muu?

Duginin oma hyvin kuiva vastaus kysymykseeni: "Sollipsistic in the sense we recognize crimea to be part of russia and nobody else does."


"



Alexander Dugin 

Suomen idea -- Mietteitä suomalaisesta identiteetistä ja rajaseudun geopolitiikasta

Suomi on etnokulttuurinen ja sivilisaatiollinen vyöhyke, joka kuuluu samanaikaisesti Skandinavian ja Baltian alueeseen. Tästä juontaa juurensa Suomen alueen geopoliittinen kaksijakoisuus. Suomi on rajaseutu kahden geopoliittisen tilan välissä: normannilaisen Skandinavian ja erityisen Baltian kulttuuritilan, jonka rakenteeseen historian eri aikoina vaikuttivat balttiheimot, saksalaiset ja myöhemmin euraasialainen Venäjä. Etnisestä näkökulmasta Suomi on osa valtavaa suomalais-ugrilaista maailmaa, joka ulottuu Virosta ja Unkarista syvälle Euraasian mantereen sisämaille: suomalais-ugrilaisten enemmistö asuu Venäjän alueella ja integroitui vuosisatoja sitten juuri venäläiseen kulttuuripiiriin, muodostuen isovenäläisen etnogeneesin tärkeimmäksi komponentiksi.
Suomalaiset, samoin kuin heidän heimolaisensa eestit ja karjalaiset, elivät verrattain sopuisasti germaanien ja venäläisten kanssa, säilyttäen kiinteänä oman erityisen suomalaisen identiteettinsä, joka kytkeytyy vahvasti henkisen perinnön ainutlaatuisuuteen, kulttuurimaiseman erityislaatuun ja käytännön elinkeinoon. Suomalaiset kuuluvat Euroopan erityisalueeseen, jossa kulkee Euroopan ja Euraasian raja. Mutta kulttuuriraja eroaa valtionrajasta laadullisesti: se ei ole tarkka linja, vaan vyöhyke, jossa identiteetti ei vaihdu jyrkästi, vaan vähitellen, liukenevasti, jopa huomaamatta. Juuri tämä onkin rajaseudun ominaispiirre: raja ei ole tarkka linja vaan vyöhyke. Kun bulgaarit ja romanialaiset ovat tällaisen rajavyöhykkeen ydin etelässä. niin unkarilaiset, puolalaiset ja baltit ovat sitä keskustassa, ja pohjoisessa – suomalaiset. Vaikka nämä kansat ja kulttuurit ovat täysin erilaisia, ne kaikki ovat silti rajaseutulaisia. Niissä on jotakin Euraasiasta (kuten bulgaarien ja puolalaisten slaavilaisuus, romanialaisten ortodoksisuus, unkarilaisilla ja suomalaisilla – euraasialaiset alkujuuret ja heimolaisuus Venäjän suomalais-ugrilaisiin kansoihin). Mutta on myös jotakin Euroopasta – intensiiviset yhteydet länsieurooppalaisiin kansoihin, pitkät ajanjaksot länsieurooppalaisten valtioiden yhteydessä, unkarilaisten, slovakkien ja puolalaisten katolilaisuus – suomalaisten ja tsekkien protestanttisuus. Tämä kaikki määrittelee eurooppalais-euraasialaisen rajavyöykkeen kansojen kaikkea historiaa, myös suomalaisten historiaa.
Suomalaisen kansan syvälle juurtunut muinainen henkinen perinne polveutuu Euraasian vanhimmilta ajoilta. Suomalaiseen kansanperinteeseen kuuluu arkaaisia motiiveja, jotka ovat yhteisiä paitsi muinaisten slaavien, myös Euraasian sitäkin vanhempien etnosten –  turkkilaisten, mongolien ja iranilaisten vaeltajaheimojen (skyytit, sarmaatit yms.) kanssa. Suomalainen, turkkilainen, iranilainen, mongolilainen ja slaavilainen kulttuuri muodostavat yhdessä euraasialais-turaanilaisen henkisen avaruuden paradigman, joka vaikuttaa kaikkien näiden kansojen identiteetin laatuun, ja on osittain säilyttänyt vaikutuksensa nykyäänkin.
Kaikki nämä kulttuurit ovat turaanilaista laatua monista etnisitä, kielellisistä ja kastillisista eroista huolimatta. Suomalais-ugrilaiset olivat yleensä metsästäjiä ja keräilijöitä, slaavilaiset maanviljelijöitä, turkkilaiset, mongolit ja iranilaiset vaeltajat karjanhoitajia ja sotilaita. Näiden kerrosten vastakkainolo muovasi turaanilaisyhteisöjen moninaisuutta: eliitti oli sotilaallista (turkkilais-mongolialaista ja skyyttiläis-sarmaattilaista idässä ja germaanista lännessä), keskikerroksena olivat maanviljelijät, ja syrjäseuduilla – soilla, metsissä ja tunturissa – asui metsästäjiä ja keräilijöitä. Nykyisen Suomen alue on ollut osa muinaisajan suomalais-ugrilaisten metsästäjien, kalastajien ja keräilijöiden järvi-, erämaa- ja metsästysmaailmaa.
Useimmilla suomalais-ugrilaisilla kansoilla, samoin kuin maanviljelijäkansoilla (myös venäläisillä) ei ollut omia valtioitaan, koska valtion luomisessa keskeinen sotilaseliitti useimmiten koostui muista etnisistä ryhmistä. Ainoana poikkeuksena olivat Attilan suomalaisugrilaiset soturit, joiden jälkeläisiä nykyiset unkarilaiset ovat: tämä on esimerkki sotaakäyvien turaanilaisten karjanhoitajavaeltajien suomalaisugrilaistumisesta (ehkä ei vain kielellisesti). Suomalaisethan taasen ovat tyypillisiä suomalaisugrilaisen väestön edustajia – metsästykseen ja keräilyyn keskittyvää rauhantahtoista kansaa.       
Suomalaiset joutuivat germaanisen Ruotsin vaikutuspiiriin 1100-luvulla, mutta säilyttivät laajan autonomian. Ruotsalaiset omaksuivat uskonpuhdistuksessa protestantismin ja levittivät sitä suomalaisille. Tämä merkitsi suomalaisten integroitumista länsieurooppalaiseen kulttuuripiiriin, ja ilmeni myös jonkin verran suomalaisten skandinaavistumisena ja saksalaistumisena. Suomalaisista tuli 1500-luvun lopulla herttuakunta Ruotsin yhteydessä ja pysyi sellaisina aina 1800-luvun alkuun. Tässä on tärkeätä tehdä ero Unkarin ja Suomen välille: näillä kahdella etnisesti läheisillä suomalais-ugrilaisen ryhmän kansoilla oli periaatteellisesti erilainen etnososiologinen status – unkarilaiset olivat alun perin poliittiseen järjestykseen (valtio) pyrkivä sotilasyhteisö, suomalaiset taas metsästäjiä ja keräilijöitä, jotka olivat taipuvaisia rauhantahtoiseen työntekoon ja sopeutumiseen niihin poliittisiin muotteihin, jotka aktiivisemmat ja sotaisammat naapurit, etenkin ruotsalaiset, heille asettivat. Silti suomalaiset säilyttivät sisukkaasti omalaatuisuutensa – kielen, kulttuurin, elinkeinonsa, myyttinsä, ja puolustivat kaikessa identiteettiään.           
1800-luvulla venäläis-ruotsalaisten sotien kuluessa Suomen alue siirtyi Venäjän keisarikunnan yhteyteen. Suomalaiset pääsivät toisenlaiseen kulttuuripiiriin – ortodoksiseen, euraasialaiseen, turaanilaiseen. Venäjän keisarikunta ei venäläistänyt suomalaisia 1800-luvun aikana, vaan tarjosi heille mahdollisuuden elää omien tapojensa mukaisesti. Suomalainen älymystö sai tutustua senaikaisiin virtauksiin avoimessa ja Suomelle alueellisesti läheisessä Pietarissa. Suomen kieli kehittyi 1900-luvulla Venäjän tuella, samalla suomalaista mytologiaa ja kansanperinnettä alettiin kerätä ja tutkia määrätietoisesti. Venäjä valmensi suomalaiset oman valtiollisuutensa luomiseen, mikä tapahtui vuonna 1917 bolshevikkien aikana, kun Venäjän keisarikunta hajosi.
Itsenäisyyden hankkimisen jälkeen Suomessa pääsi valloilleen valkosuomalaisista lähtenyt saksalaismielinen suuntaus. Saksa näki Suomessa Venäjä-vastaisen sillanpääaseman. Mutta merkittävä osa suomalaisista tuki myös punasuomalaisia, jotka kannattivat liittoa bolshevistisen Venäjän kanssa. Tässä onkin kiinnostava detalji: valkosuomalaiset tulkitsivat suomalaista identiteettiä länsieurooppalaisittain, suuntautuen Skandinaviaan ja Saksaan. Punasuomalaiset olivat lähempänä euraasialaisuutta, joka oli tosin saanut erityisen ideologisen muodon. Raja ei kulkenut yksistään ihmisten mielissä ja ideologisissa mieltymyksissä, vaan myös maastossa: nykyisen Suomen alueella vallitsi mieltymys eurooppalaisuuteen, Karjalassa taas euraasialainen suuntaus, vaikka kansa oli käytännössä samaa etnosta. 
Suomi hyökkäsi Hitlerin puolella Suuren Isänmaallisen sodan aikana, mutta valitsi merkillisen aseman sodan jälkeen. Suomi ei ottanut ratkaisevaa askelta Neuvostoliittoa kohtaan, mutta vältti samalla pikaista liittymistä euroatlantistiseen blokkiin. Tämä synnytti uuden poliittisen termin – ”suomettuminen”. Geopoliittisessa mielessä se tarkoitti seuraavaa: ei hyväksytä kapitalistista, atlantistista länttä, eikä hyväksytä bolshevistista, sosialistista itää. Tasapaino, balanssi, rauhallisuus ja pehmeä luopuminen suurista poliittista ambitioista ovat olleet muinaisen erämies- ja keräilijäkansan viisas valinta. Suomalaiset osasivat syvän hienolla tavalla piirtyä luontevasti pohjolan kylmään ja kiehtovaan maisemaan. Eurooppalais-euraasialaisen tasapainon suomalainen kokemus on ollut paitsi esimerkki rajaseudun sopusuhtaisesta maltillisesta järjestämisestä myös mahdollinen mallikuva koko mannerpuoleiselle Euroopalle, joka oli ollut ristiinnaulittu kahden supervallan, USA:n ja Neuvostoliiton väliin.
Itse Euroopassa mietittiin oman ”suomettumispolitiikkansa” mahdollisuutta 1960-luvulla, mietittiin sitä miten suomalaista mallia ”ei itä eikä länsi” voitaisiin soveltaa Vanhaan maailman mitassa. Monet eurooppalaiset uskoivat että ydinaseellinen kaksintaistelu anglosaksisen amerikkakeskeisen ultrakapitalismin ja neuvostokommunismin välillä ei juuri ole heidän oma pelinsä. Rauhanomaisen ja sopusuhtaisesti kehittyvän Urho Kekkosen aikaisen Suomen menestykset antoivat esikuvaa siitä, mitä viisas, rauhanomainen, tasapainoinen suomettumispolitiikka voi tuoda mukanaan. Itse Eurooppa olisi voinut tulla laajaksi rajaseuduksi. Mutta… tapahtui toisin. Neuvostoliitto alkoi hajota nopeasti 1980-luvun lopussa ja romahti 1991.
Itäisen vastapainonsa menettänyt Suomi kallistui pakosta länteen, siis valkosuomalaiseen identiteettiin. Näin alkoi Suomen eurooppalaistamisen ja atlantistiseksi muuttamisen uusi aalto, ja Suomi liittyi Euroopan Unionin jäseneksi 1995. Suhteessa Natoon maa aiempaan tapaan säilytti liittoutumattomuuden pysyen entisellään rauhantahtoisena Suomena, suomalaisena Suomena.
Mitä näemme Suomessa nykyään? Maa on tullut länttä lähemmälle. Tämä merkitsee sitä, että Helsingin poliittinen eliitti pitää kotimaataan euroatlantistisen tilan koillisena  jatkeena, jolloin euraasialaista Venäjää pidetään ”vastustajana” ja jopa ”vihollisena”. Siten venäläisvastaiset myytit, keinotekoisesti lietsottu kostonhimo ”venäläisen  imperiumiherruuden” ajasta, pyrkimys liittää Karjala Suomen yhteyteen ja suomalais-ugrilaisen nationalismin aktiivinen kannustaminen Venäjän sisällä ovat jo kuluneita lauseita rajavyöhykkeen amerikkalaismielisissä maissa. Näin rajaseutua yritetään muuttaa puskurialueeksi, joka ei liitä Euraasia-Venäjää ja mannerpuoleista Eurooppaa yhteen, vaan on kiistakapulana itä- ja länsinaapureiden välillä. Juuri tällaista politiikkaa on harjoitettu muissa rajaseutumaissa, joiden valtaeliitti ottaa suuntaa Washingtonista, kuten Puolassa, nykyisessä Romaniassa ja Janukovitshin jälkeisessä Ukrainassa. Suomea on yhä useammin kehotettu liittymään Natoon Venäjän aiheuttamaan vaaraan vedoten. Suomalaisen identiteetin läntinen tekijä tahtoo olla yksinoikeutettu.
Suomi on kuitenkin paljon monisärmäisempi maa. Tämän maan kansaa ei voida laskea yksiselitteisesti eurooppalaiseen länteen (olipa se skandinavialainen tai germaaninen) eikä venäläiseen itään kuuluvaksi. Suomalainen viisaus ilmenee tasapainossa. Se on avain suomalaiseen identiteettiin, jota on ylistetty moneen tapaan Kalevala-eepoksen runoissa: kun jokin vedättää oikealle, pitää ottaa askel vasempaan. Tämä on ekologista viisautta kansalta, joka on elänyt kauan maan päällä ja joka tahtoo elää ainakin yhtä kauan vastedes. Se mikä roihuaa hehkuvasti, palaa pian tuhkaksi. Se joka innostuu turhaan jostakin asiasta tai voimasta, taittuu helposti toisesta voimasta. Tahto korostaa suomalaisen identiteetin yhtä ainutta puolta, olipa se läntinen (valkosuomalainen) tai itäinen (euraasialainen, punasuomalainen) puoli on vastoin Suomen perusolemusta. Suomi on juuri erityinen etnokulttuurinen ja sosiaalipoliittinen järjestelmä. Aito Suomi loitsii Väinämöisen tavoin vaikkapa liejun aseeksi ja aseen liejuksi. Kuuma jäähtyy ja kylmä kiehahtaa suomalaisessa taikaluonnossa. Itä muuttuu länneksi, ja länsi muuttuu idäksi täällä. Tämä on kaikista mahdollisista taianomaisimman rajaseudun – suomalaisen rajaseudun – salaisuus.
Tähän paradigmaan kuuluu kysymys tämän päivän suomalaisten identiteetistä: liian suuri määrä länttä vääristää hienovaraisen suomalaisen tasapainon. Aivan kuten myös liian suuri määrä itää. Mutta juuri itää Suomesta nykyisin uupuu, samoin kuin Venäjä-mielisyyttä, joka kuitenkin on täysin syntyperäistä ja rakenteellista suomalaisessa olemassaolon kokonaisuudessa.
Lopuksi on aika sanoa, mitä venäläiset oikein ajattelevat Suomesta. Atlantistinen maailma ja sitä seuraavat eurooppalaiset amerikkalaismieliset eliitit ovat jatkuvasti kuvanneet venäläisiä, varsinkin venäläisiä patriootteja, ja sitäkin enemmän venäläisiä Euraasian aatteenajajia, joita olen minä itsekin, imperialisteiksi, sovinisteiksi, pienten kulttuurien vihollisiksi ja kovan venäläistämisen ajajiksi. Vaikken itse sanoisi sanakaan suomalaisista tai liettualaisista – hyvää tai pahaa sanaa – rajaseutumaiden poliittiset eliitit, jotka kulkevat globalismin, liberalismin ja USA:n politiikan uomassa, leimaavat minut kuitenkin ”suomalaisten, liettualaisten, romanialaisten yms. sortajaksi ja pahimmaksi viholliseksi”. Tämä tarra liimataan niidenkin kansojen kohdalla, joita minä itse olen ihastellut vilpittömästi ja avoimesti. Ihastelen esimerkiksi romanialaisten henkistä, filosofista ja esteettistä perinnettä.
Epäilen että tämä sanomani pääsee kuulevaan korvaan, mutta sanon kuitenkin: Venäjä suhtautuu suomalaisiin varsin rauhallisesti, jopa jokseenkin suomalaisittain. Me emme tahdo ottaa mitään pois Suomelta, joka päinvastoin miellyttää suuresti meitä. Ja Suomi on pärjännyt erittäin hyvin Venäjän valtion ulkopuolella, joten ei ole mitään syytä ”vallata”, ”miehittää” tai ”alistaa” Suomea. Näin ollen Suomi voi periaatteessa suhtautua Venäjään kuten haluaa. Jos Suomi tahtoo suhtautua Venäjään valkosuomalaisittain, suhtautukoon se sitten valkosuomalaisittain: emme ole itsekään enää kommunisteja eikä oma historiamme ole loppuun selvitetty kysymys.
Mutta mikäli suomalaiset päättävät palata harmoniseen liittoutumattomuuteen, mikäli he ottavat kriittisesti etäisyyttä ultra-atlantistisista, venäläisvastaisista länsivoimista ja pitävät huolta yksistään omista eduistaan, omasta kansastaan ja omasta kulttuuristaan, omasta luonnonympäristöstään ja omasta taloudestaan, tulee Venäjä silloin Suomen vahvaksi, vilpittömäksi ja luotettavaksi tosiystäväksi.
Venäjä on palaamassa omalle tielleen. Meidän ei ole helppoa nykyään. Ja tätä arvokkaampi on jokainen meille osoitettu ystävällinen ele. On vaikea edes kuvitella, kuinka suuresti on parantunut venäläisten suhtautuminen unkarilaisiin siitä lähtien, kun Orbán ja Jobbik-puolue olivat tulleet valtaan Unkarissa. Jää suli pois Venäjän poliitikkojen sydämestä heidän tajuttuaan, että Budapestissa suhtaudutaan ystävällisesti meihin. Tällainen suhtautuminen on ollut tosi arvokasta.
Mutta jos suomalaiset tahtovat palauttaa ajat, jolloin olimme yhdessä ja ymmärsimme toisiamme yleensä erittäin hyvin, ja jos suomalaiset kiinnostuvat tosissaan omista euraasialaisista juuristaan, omasta heimolaisuudestaan Venäjän suomalais-ugrilaisiin kansoihin Karjalasta Mordvaan ja Udmurtiaan saakka, silloin löydämme me itsessämme niin paljon yhteistä – henkisesti, sosiaalisesti ja historiallisesti yhteistä ja läheistä – että meidän ystävyytemme tuottaa suurenmoista tulosta niin suomalaisille kuin meille itsellemme.
Moskova ei pelkää kummemmin Suomen länsimielistä, atlantistista suuntautumista – se olisi epämiellyttävä asia, joka kumminkin kestetään. Puolueeton Suomi olisi kerrassaan menestys ja erittäin hyvä kumppani meille. Euraasialainen, syvällisen viisas, ystävällinen Suomi olisi tosi upea avaus uudelle, lujalle, aidolle ystävyydelle, ja tämä ystävyys voi muuttaa asiat parempaan päin. Tämä on tärkeää Moskovalle juuri nykyään.
Meidän on vaikea vastustaa USA:n raivokkaita hyökkäyksiä. USA ei tahdo luopua tuhoutuvasta hegemoniastaan. Kuolintuskissaan se yrittää syyttä meitä kaikesta siitä, mitä tapahtuu nykyään. Juuri nyt on paras hetki Helsingin euraasialaiselle eleelle. Tyydymme myös suomalaiseen puolueettomuuteen. Emmekä tykkää kummemmin pahaa edes kylmyydestä ja vieraantumisesta, koska maittemme väliset suhteet olivat hyviä 1800-luvulla ja 1900-luvun jälkipuolella, ja ne ovat hyviä nykyäänkin.
Suomi on suvereeninen täysiarvoinen valtio, ja ulkopolitiikka on suomalaisten oma oikeus, johon emme missään määrin aio puuttua.


"
Musiikkigenrejen ja -traditioiden fenomenologia on sinänsä mielenkiintoista. Jokainen elävän musiikin muoto on jossakin dialektisessa suhteessa kaikkiin muihin muotoihin sekä yhteiskuntarakenteisiin. Kaikki taistelee lakkaamatta omasta ekologisesta lokerostaan havaintojen ja huomion kentässä. Mikään esteettinen ei ole epäpoliittista tai merkityksetöntä. Kaikki merkitsee kokonaisuuden kosmisessa 11-ulotteisessa teatterissa jotakin. Mutta kuka on siellä perillä ja antaa kaikelle suhteellisen merkityksen? Yleisöthän ovat vain kiinni omissa sosiaalisissa,  yhteiskunnallisissa ja fenomenologisissa näkökulmissaan. Ne havaitsevat vain sen, mikä koskettaa niiden tietoisuutta.

Mitä voidaan nähdä, jos nykyisiä institutionalisoidun ja/tai elävän musiikin lajeja analysoidaan tällä kosmisen psykoanalyysin tasolla? Entä mitä edes voi tarkoittaa multigenremusiikki? Jotakin dialektiikan ylittävää? Jotakin täysin valaistunutta vai jotaki täysin sokeaa? Jotakin mikä koskettaa vain täysin valaistunutta ihmistä vai jotakin mikä määritelmällisen täsmällisesti ei kosketa ketään?

MERKITYKSEN PELKO

Mainitsin aiemmin Oshon Tarotin. Pienen arkanan osalta en suosittele sitä. Jos kohta pieni arkana aina sisältää paljon avoimia kysymyksiä ja hämäryyksiä, Oshon tulkinnassa sekavuus ja mitäänsanomaton päällekäisyys on maksimaalista. Ehkä jopa tahallista: Osho tuntuu haluavan alleviivata sitä, että tällaiset tässä genressä käytetyt sanamuotoilut eivät sinänsä tarkoita yhtään mitään. Osho on kuiva sarkastinen aseksuaali, jonka myönteisyyteen puettu sanoma ei välttämättä pohjimmiltaan ole kovin valoisa. Oshon nonsensikaalisuus on pohjavireeltään julmaa ja jopa väkivaltaista. Tietysti tämä sama optimismiin kätketty pessimismi on hänessä myös mielenkiintoista. Kun hän muotoilee miten jälleensyntymän kierteessä olevat valaistumattomat sielut jatkavat tautologista opintomatkaansa, se herättää kummallista ahdistusta. Ja kun hän kertoo miten tuosta kierteestä voi vapautua ja mitä se tarkoittaa, ahdistus ei ainakaan vähene. Käyttääkseni Timon muotoilua: merkityksen pelko, subakuutti lamaava ahdistus.
 
Вопрос: Так кто же вы?
Ошо: Я — это просто я. Не пророк, не мессия, не Христос. Самый обычный человек... такой же, как вы.
Вопрос: Но все-таки не совсем такой же?
Ошо: Верно... не совсем. Вы еще спите — но разница не так уж велика. Когда-то я тоже спал, а вы скоро проснетесь. Вы можете проснуться прямо сейчас, ничто этому не мешает. Так что разницы между нами почти никакой.
(Из беседы с Робертой Грин, Santa Ana Register, округ Оранж, Калифорния)

9.4.2017

Demokratian ongelma on se, että tosiasissa äänestää kannattaisi ainoastaan itseni kaltaisia "hulluja", jotka kirjoittavat kaikki asiat auki blogiinsa analyysitarkoituksessa. Se ainoa avoimuuden edellytys, koska vain sillä tavalla äänestäjät voivat valvoa etujensa toteutumista ja niiden esteenä olevia todellisia syitä. Idea demokratiassa on se, että äänestettävä henkilö on liitossa äänestäjiensä kanssa, ei parhaiden kavereidensa kanssa. Mutta kukaan ei äänestäisi minua. Itse äänestäisin korkeintaan Janne Kortteista.

8.4.2017

Informaatiosota on itsemurhaterrorismia itseä vastaan. 

7.4.2017

Ihmiset eivät vielä käsitä, että sodat ja kaaos eivät enää kauaa pysy kaukaisilla alueilla. Kaikki iskut, kostoiskut, kaikki väkivallankäyttö tulee yksiselitteisesti tuomita. Myös kaikki taloudellinen- ja informaatiosodankäynti tulee yksiselitteisesti tuomita. Mitään puolta ei pidä valita hulluuden symmetrioissa. Vain totuus totuus totuus, hetkeäkään pitämättä mitään itsestäänselvyytenä, hetkeäkään kuvittelematta että omistaisi totuuden.
Huonon maailman hyväosainen ja hyvän maailman huono-osainen kohtasivat. 

Kulttuurin taipumus suuntautua joko taakse tai eteenpäin riippuu resursseista ja uusiutumiskyvystä. Vanha hyvä väistyy vain paljon voimakkaamman uuden hyvän edessä, eikä silloinkaan ole mitään takuita sille, ettei vanhaa hyvää jo kohta kaipaisi takaisin. Joskus uusi hyvä sokaisee niin, ettei vanhaa hyvää osaa edes kaivata. Joskus taas vanha hyvä sokaisee niin ettei uutta osaa kaivata. Mitä enemmän resursseja ja suurempi kulttuuri, sen laajempi nyt-hetki.

MIEHEN KIMPPU


6.4.2017

PROUSTIN MUISTI

"Tapasimme kuulemma Isokorvan mukaan, kun mässytimme banaania." Juho Nieminen



Lauseesta syntyy vaikutelma, että kertoja kertoo autenttista tarinaa itsestään, jonka kuitenkin on vasta äskettäin kuullut Isokorvalta, joka muistaa kaiken. Erityisesti kiehtoo asetelma, jossa kertoja ei itse muista omasta lapsuudestaan mitään, mutta kuulee kaikenlaisia hurjia juttuja "parhailta ystäviltään".
 
Tämä resonoi erään oman kokemukseni kanssa. Olen itse sameamuistinen ihminen, mutta eräällä koulukaverillani, joka ei kaikeksi taiteen tappioksi harrasta proosankirjoittamista, on Proustin muisti. Hän voi elävöittää jonkun yhteiseksi koulumuistoksi väitetyn tarinan niin yksityiskohtaisen tarkaksi, että voin eläytyä siihen melkein kuin omaan elämääni, vaikka sitä se kuulemma onkin.
 
"Proustin muisti" on ikään kuin kävelevä Nokia Ozo -kamera, joka koodaa kaiken ympäristönsä (lateraalisesti ja longitudinaalisesti 360 astetta) aistidatan fraktaaliseen pakkausmuotoon, josta mikä hyvänsä kulunut ajanhetki voidaan palauttaa ja uudelleen analysoida tuoreeksi kaikille aisteille. Kysymys mieleenpainamisen yhteydessä tapahtuvasta suodatuksesta ratkeaa seuraavasti: mitään ei suodateta, vaan kaikki data taltioidaan pilveen.
 
Kristallismuistisuus on sitten vain paluuta oikealle datalehdelle josta fraktaalisesti Plancin mittakaavaan asti ulottuvat aistidatat voidaan purkaa täysiksi mystisiksi elämyksiksi astraalikeholle ja kaikille sitä korkeammille kehoille auki ilman mitään puuttuvaa vivahdetta. Tämä elämänaikana jonnekin tallentunut datamäärä on tietysti ylinumeroituvasti myriadinen, mutta vähemmän ruuhkaa kuin kyseisen koulukaverini mielessä, ei ole edes tunturilapin valtateillä.
 
Data pysyy siististi omassa kansiossaan, kunnes se haetaan ja tarinaksi kirjoitetaan. Tätä voi sitten verrata omaan muistikapasiteettiini, jossa viikon aikana on pystytty painamaan mieleen kaksi vaikutelmaa, jotka nekin seuraavalla viikolla menevät jo sekaisin ja toinen unohtuu.
Kun virusten koodaajat maksavat haavoittuvuuksien löytäjille enemmän kuin viruksilta suojaajat.

5.4.2017

Platonin Valtiossa jossain kohdassa erotetaan ratkeavat ja käytännölliset kysymykset, hämäristä, ratkeamattomista, syvistä, ikuisuuskysymyksistä. Esimerkiksi tämä pakolaiskysymys kaikkine syineen ja seurauksineen on jotain siltä väliltä, tai sitten se on jo sitä kaikista syvintä laatua, samanlainen kuin esimerkiksi kysymys ilmastonmuutoksesta. Tällaisiin kysymyksiin, jos niiden luonnetta ei eroteta, liittyy minun mielestä äärimmäisen vaarallisia ja poetentiaalisesti arvaamattomia piirteitä. Ollaan ikään kuin osa jotain todella laajaa "hajoita ja hallitse" -kuviota, jota kukaan ei kokonaisuudessaan selvästi näe tai halua nähdä. Jyrkkä politisoituminen, jakautuminen ja puolen valinta on silloin huolestuttava ilmiö, koska näkökulmien fiksaaminen rajoittaa vaikeasti hahmottuvan asian lisähahmotusta. Tämä tilanne on todellisuutta silloin kun hyvin monet ihmiset tai lähes kaikki heräävät ongellman olemassaoloon ja alkavan kovalla tunteenpalolla puhua ohi toistensa käsittämättä lainkaan, että nyt ei ole tavanomaisesti sellaisesta ongelmasta kysymys, joka ratkeaa juonittelulla, politikoinnilla ja viisastelulla. Syntyy siis hillitön viisastelun tsunami. Tämä näkyy kaikenlaisessa mediaoperaatiossa ja informaatiosodassa, jonka osapuolista kukaan ei ole kiinnostunut siitä, mitä todella tapahtuu, vaan kaikki vain ovat valitsemassa ponnekkaasti puoltaan ja pitämässä sitä millaisilla hyvänsä viisasteluilla. Tämä on tietysti vaihe, jossa ollaan jo hyvin pitkällä ja viisaat ihmiset ovat tätä ennen puhuneet vähintään kymmeniä vuosia siitä, että unessaolevien päätökset tulevat johtamaan tällaiseen katastrofiin pitkän ajan kuluttua, silloin kun väärien päätösten ja tekojen väistämättömät seuraukset tulevat esille. Tietysti nuo viisaat ihmiset silloin valitsivat puolensa, joka oli totuus ja syvempi näkemys, pinnallista ja sokeaa ratkaisutapaa vastaan. Mutta heitä oli hyvin vähän, nukkujia paljon, ja nukkujia hyväksikäyttämällä viisaus ohitettiin. Tilanne on aivan toinen silloin kun yhteiskunnassa alkaa tietynlaisen erittäin myöhäisen heräämisen vaihe, jossa yhteiskunta alkaa syvästi jakautua väkävaltaiseen ohipuhumiseen, koska ison kuvan hahmottaminen jonka huutamiseen viisaiden sukupolvet ovat jo nääntyneet on juuri unestaan herätetyille miltei mahdotonta.
  
Edellä mainitussa vaiheessa tilanteen hahmottaminen ja parantaminen vaikeutuu entisestään ja ollaan vaaras suistua toimintatapoihin, jotka kiihdyttävät negatiivisen prosessin äärimmilleen.
  
Vastalauseeksi huomautukseeni sanotaan: "Kuitenkin ihmisyydestä käsin voi ja saa ja tulee toimia vaikka ei olisi tietoinen. Harvoinhan ihminen on tietoinen."
  
Puhuakseni konkreettisesti nyt viimepäivinä kuohuttaneesta asiasta: omasta mielestäni hulluudenvaltaisille sotatoimialueille ei pidä lähettää ketään. Mutta ongelma on kuitenkin pohjimmiltaan se hulluus ja ne rakenteet jotka sitä lisäävät. Laajoilla alueilla on valloillaan niin mielettömät voimat, että "ihmisyydestä käsin"-periaate ei millään riitä kuvion näkemiseen enempää historiallisesti kuin kulissientakaisesti. Siksi, pahimmassa tapauksessa, "ihmisyydestä käsin"-toiminta johtaa asioiden pahenemiseen. Hyvässä uskossa tehdään juuri sellaisia virheitä, kuin jotkut asioita manipuloivat tahot toivovatkin. Tässä hulluudessa on jo mukana mekanismi, joka käyttää hyväkseen "ihmisyydestä käsin"-toimintaperustaa aivan omiin ei-ihmisyydestä-käsin-päämääriinsä. Tämä toiminta tuottaa äärimmäistä ja nopeasti leviävää dehumanisaatiota, jota ei uskalleta edes nähdä, koska se on niin äärimmäinen epäinhimillisyyden muoto, ettei sitä ole mahdollista käsitellä "ihmisyydestä käsin". Vaatii vain hieman solipsistista filosofista analyysiä voidakseen käsittää, että "ihmisyydestä käsin"-toimintaperiaate on tyhjän päällä silloin kun me emme voi tarkistaa sitä, kuka itseasiassa on "ihminen", jossakin sisäisten inhimillisten tilojen analogisessa merkityksessä. Täysin ulkoaohjattu sotarobotti ei periaatteessa ole missään psykologisessa tai edes ontologisessa merkityksessä ihminen, vaikka jäljiottelisi erittäin täydellisesti ihmistä. Tämän solipsistisen analogia-argumentin havaitseminen tässä yhteydessä perustavaksi, ei rauhoita omaa mielialaani. Gurdjiefflaisesti "ihmisyydestä käsin"-toimintaperiaate tällaisissa tilanteissa on "viisastelua". Vakava filosofinen analyysi paljastaa muutakin kuin pelkkä "ihmisyydestä käsin"-ajattelu. Mikä hyvänsä tiedostamaton tai rakenteen kautta tapahtuva poliittinen toiminta tällaisessa tilanteessa, voi olla sekoittavaa. Toiminnan aika on ikään kuin sulkeunutun. Toimia olisi pitänyt silloin, kun nykyisten esiin tulevien seurausten syyt olivat vielä hallittavissa.
Ihminen on maailman havaintoväline. Jos on elänyt profeetta kaksituhatta tai viisisataa vuotta sitten ei ole merkitystä nyt. Missä profeetan silmä on nyt? Kenellä se on ja onko se auki havaitsemaan sen mikä on. Kaikki mitä on, on se mikä tulee havaituksi. Profeetan silmä ei ole teollisesti toisinnettava objekti. 

ISISZOMBIT

Informaatiosodassa ei voi valita puolta. Vastuullisen ihmisen täytyy käsittää se, että sen näkeminen, mikä on totta, on paljon tärkeämpi ja suurempi päämäärä kuin puolen valitseminen. Puolen valitseminen johtaa vain mielettömyyteen. Kokonaisuuden puolikkaista kumpikaan ei ole yhtä kuin kokonaisuus.

Kysymys on siitä mitä tulisi oikeaoppisesti tehdä kun huomaa olevansa osa erittäin monimutkaista ja laajaa "hajoita ja hallitse" -tilannetta. Siinä ei voi valita puolta. Siinä on nähtävä tilanne etäältä. Se on ainoa tie. 

Gurdjieffin käsite wisacring, viisastelu, sopii hyvin kuvaamaan ongelmaa. Viisasteleva (wiseacring) henkilö valitsee tiedollisen kantansa puhtaasti egonsa johdattamana. Hän on kiusallisen itsekäs ja provosoivalla tavalla itsevarma. Viisastelu haittaa ja vaikeuttaa tosiasioiden, todellisuuden, totuuden näkemistä. Viisastelu katalysoi vastakkainasettelua ja ohipuhumista.
  
Ei voi olla olemassa symmetristä sodankäyntiä itsemurhaterrorismin kanssa. Itsemurhaterrorismin logiikka kappaa kaikki symmetriset vastustajansa. Ei voi olla lopultonta kostonkierrettä, joka ei johtaisi nykyaikaisilla välineillä planeetan tuhoutumiseen.
  
Itsemurhaterrorismin logiikka on kaapannut sodankäynnin, varsinkin informaatiosodankäynnin. Se tarkoittaa itsemurhaa! Informaatiosodan loputtomaksi viisasteluksi naamioitunut itsemurhaterrori myrkyttää mielet ja murhaa kansakunnan sisältäpäin.
  
Valehtelu itselle on lopetettava. Tahallaan valehteleva media ja sen tekijät on joko pysäytettävä tai marginalisoitava. Heidät on joko saatava palaamaan järkiinsä ja näkemään toimintansa vaarallisuus tai neutraloitava.
   
Mahdollisimman monen ihmisen pitäisi välttää puolen valintaa informaatiosodassa. Sen sijaan tulisi ottaa askel taaksepäin ja nähdä koko kuva. On lisättävä havainnon tarkkuutta. On vältettävä tuomiota ja etsittävä lisää tietoa ja suhteellisuudentajua.
 
Sotatoimialueet ja informaatiosota synnyttävät pitkällä aikavälillä vain tunnottomuutta ja havaintojen heikentymistä. Syntyy epidemiana leviävä dehumanisaatio ja mielenhallinnalla ohjatut robottimaiset zombiarmeijat.
  
Isis on tällainen zombiarmeija. Sen olemassaolo laajentaa ja lisää sotaa.
    
Zombiarmeijan motivaatioita ei voi päätellä sen toiminnasta. Zombiarmeijan sisäistä tilaa ja psykologiaa ei voi päätellä (solipsistisen) analogia-argumentin avulla. Paljon illuusioista katoaa sillä hetkellä kun ymmärtää, että psykologinen analogia-argumentti ei enää päde mindcontrol zombeihin, koneisiin, robotteihin, vieraisiin elämänmuotoihin, radio-ohjattaviin lennokkeihin.

4.4.2017

MUSTAT PEILIT

Tommipommilainen elämänohje kirjoittaa nettiin auki kaikki merkkirivit, oikeat ja väärät, korrektit ja virheelliset, on johtanut siihen, että netistä on tullut yhdenvertainen vahvistin mille hyvänsä signaalille. Mikä hyvänsä löytää heti vastakaikua. Mikä hyvänsä ajatus kirjoittaa itsensä heti täydelliseksi. Tilanne on uusi, mutta onko se uhka vai mahdollisuus?

ILMIÖMÄISYYS

Jos aikoo toimittaa ilmiön virkaa on ensin häivytettävä menneisyytensä. Ilmiöissä ei ole johdantoja. On oltava kärsivällinen ja annetta maailman havaita ja päättää onko ilmiömäistä. Itsekritiikki on puettava allegorian muotoon. Jäljitelmästä tulee toisinaan kilpailukykyinen. Aidossa tapahtuva laatumuutos on epähuomiomme suuruinen.






Auktoriteetin katoaminen on sukupolvikokemukseen liittyvä ongelma. Nuorisukupolvi kamppailee auktoriteetteja vastaan tai tankotanssii auktoriteetin ympärillä. Mutta kun vanhempi sukupolvi poistuu näyttämöltä, alkavat lyönnit mennä ohi ja tanssija putoaa trapetsille. Trapetsilla pienikin varomaton liike johtaa tasapainon menettämiseen.






Havaituksitulemisen ja olemassaolon filosofinen suhde on ikuisuuskysymys. Olennaista on myös se millä keinoilla jokin tulee havaituksi ja ovatko samat keinot aina käytössä. Näet kultakauden taiteilijoilla on tarkempi silmä ja korva kuin rautakauden taiteilijoilla. Kaikkea pitäisi johtaa kysymys siitä miten asiat ovat, mitä on? Ei kysymys siitä minkä puolen valitsen.


Auktoriteetti haluaa monopolisoida oman tulkintansa ja sotii vaihtoehtoisia tulkintoja vastaan. Ilmiö on se mikä on. Se ei ota auktoriteettien sotaan kantaa. Huonosta tulkinnasta tai epäselvästä havainnosta ei voi vielä päätellä itse ilmiötä olemattomaksi, koska jossakin saattaa olla hyvä tulkinta ja tarkka havainto, joka esiinkutsuu monisäikeisemmän todellisuuden tyhjyydestä josta se ilmestyy valmiina ja kainona alttiiksi havainnolle. Auktoriteetti on se mikä tulkitsee. Neuroosi on ilmiön huoli auktoriteetin sille antaman tulkinnan hyväntahtoisuudesta tai objektiivisuudesta. Siksi ilmiölläkin on joskus halu monopolisoida oma tulkintansa.
 
Mutta tulkinnan monopolisoiminen ei globaalissa maailmateatterissa onnistu. Tulkinta on aina ulkopuolella. Totunnaiset auktoriteetit horjuvat, koska niiden yleispätevyyttä ei tunnusteta. Mikään tulkinta ei ole voimassa kaikkialla. Kun shakkilauta otetaan pois, ei shakkimestarin taidoista ole yleispätevää hyötyä. Ilmiön itsensä emergoituminen todellisuuden rakenteesta on ainoa mikä pysyy.   
   
Maailmaseremoniassa orientoidutaan ilmiöön ja suhteisiin. Se on suhteellisuudentajun oppitunti ja näkökulman perusta globaalissa todellisuudessa.
    
Maailmaseremonia korvaa auktoriteetit. Ilmiö ilmenee vapaasti vailla neuroosia.

HAOMA JA HARMALIINI

"Iran rahoittaa Hizbollahia. Taistelutapoihin kuuluu itsemurhaiskut, raketit, ohjukset, eri attentaatit. Shiia-muslimien Allah rakastaa marttyyrejä, erityisesti lapsimarttyyreita. Lapsimarttyyrit ja lapsisotilaat pääsevät 12-15 vuotiaina suoraan paratiisiin."

 
Jokainen joka on tutustunut näihin nanoputkenmustiin islamin mielenhallintatekniikoihin ymmärtää, että Talvisota tai natsi-Saksa olivat hippileirejä islamilaiseen maailmaan verrattuna. Natsit eivät koskaan saavuttaneet pahuuden todellista ydintä, sitä, joka on 500 vuotta ollut arabiarkea. 


Ei tarvitse syödä jokaista eteensä osuvaa kärpässientä niin kuin venäläinen huippukirjailija (varoitus: kärpässieniä ei saa mennä syömään tai edes paljain käsin koskemaan, koska ne on myrkyllisiä) tai viettää vuotta Amazonin sademetsässä intiaanin jurtassa ayahuoskaa litkien niin kuin länsimainen vastuullinen kansalainen (varoitus: huijareita on liikkeellä paljon), että voi käsittää tosiasian: näissä islamin sotaisissa tulkinnoissa ei ole mistään kysymys. Ei ainakaan rakkaudesta tai jumaluuden tahdosta.




Islamilainen maailma on saman maailmapsykedelian osatekijä kuin kaikki muutkin kulttuurit. Hulluus lisää hulluutta ja pahentaa maailman tilaa. Terrori lisää järjettömien ihmisten määrää. Ja järjetön ihminen on pahempi kuin ydinjäte, koska sitä ei niin vaan voida haudata peruskallion alle.


Perhesurmat ja ruutitynnyrivaltiot ovat saman logiikan ääritapauksia. Kysymys on myös ympäristöstä, joka ajaa ihmiset ääritekoihin oman tilanteensa nöyryyttävän häpeällisyyden edessä. Ympäristön ei pitäisi painostaa valtioita II maailmansodan Saksan tai Japanin sisäisiin tiloihin.


Antaa kaikkien kukkien kukkia, sanoo suvakki nähdessään sienipilven. Ääri-islamistien seuraava askel on ydinterrorismi. Mahtailevat puheet sodasta terrorismia vastaan loppuvat maailman johtajilta kun miljoonakaupungit alkavat räjähdellä yksi toisensa perään ääriryhmien ydinterrorismiin. Sellaisilla teoilla ei ole mittakaavaa. Niitä ei voi kostaa muuten kuin tuhoamalla koko maailman.




Kostaminen ja sota on nähtävä heikoiksi keinoiksi parantaa ja ratkaista nykyisen maailman ongelmia. Isiszombit ovat eräänlaisia aivopestyjä dehumanisaatiota ympärilleen säteileviä robotteja, jotka vain lisääntyvät sodan olosoissa. Heidät voidaan saada tekemään uskonnollisen aivopesun varjolla mitä hyvänsä, koska he ovat järkensämenettäneitä olentoja.


 
Vain rakkaus voi parantaa maailmaa. Mutta rakkauden järkyttävä keskeisyys ei ole nykyihmiselle käsitettävissä ilman seremoniallista opetusta.
     
Vain rakkaudessa on järki. Ja järjen menetys on paljon suurempi uhka koko ihmiskunnan olemassaololle kuin mikään muu uhka. Jos jokin hyvin vaikutusvaltainen taho ei tosissaan pyri objektiivisen totuuden tavoittamiseen, olemme järjen menetyksen tiellä. Me emme näe vielä sitä, että objektiivinen todellisuus ON JO nesteytyneessä tilassa kiinteän maailmankuvamme takana, eikä enää pidä yhtä sen mallin kanssa, joka meillä oli maailmasta.
  
Asenteelliset ja manipuloivat rahamediat vain lisäävät bensaa tulipaloon käsittämättä, että maailma voi muuttua plasmaksi. Niissä ei ole järkeä, tolkkua, vastuuta. Ne eivät kasto todellisuutta niin tarkasti kuin pitäisi. Mikään tietoinen ei voi maailmassa valita puolta, koska päämäärä on aina totuudessa. Ja totuuden luonne on mysteerinen. Jos totuuden mysteeriluonnetta ei pysty kunnioittamaan, joutuu suureen hyvin yllättävään vaaraan.
  
Nyt rahamediat eivät enää pidä omaa paikkaansa maailmaseremoniassa. Ne ovat menettäneet järkensä. Ne ovat jättiläismäisiä, mutta toimivat kuin muurahaiset, jotka voivat pelkkää mikroskooppisuuttaan luulla voivansa valita puolensa. Vaikutusvallan ja tietoisuuden puutteen ristiriita synnyttää sen huikean vastuuttomuuden, jota ne edustavat. Ne pitäisi kieltää.
 
Pienyhteisöille sopii itsekäs puolueellisuus ja totuudenjälkeisen maailman immoraalinen olotila. Mutta se ei sovi ihmiskunnalle. Ihmiskunta on totuuden esiinkutsumisen seremonia. Mitään totuuden jälkeistä tilaa ei ole olemassa. On vain luultujen totuuksien jälkeisiä tiloja.
    
On oltava jokin objektiivinen elin, jonka mandaatti ei perustu pelkoon ja kiristykseen vaan esimerkiksi kaikkien uskontokuntien yhteiseen tunnustukseen. Sellaisen elimen tehtävä on selvittää totuus maailman avaintapahtumista ja lisätä ihmiskunnan tietoisuutta monella tasolla. Jos sellainen elin olisi olemassa, siihen osallistuvat muslimit kiertävät pitämässä sufiseremonioita haoma- ja harmaliinilääkkeiden avulla. He vihkisivät toisenuskoisia ihmisiä pakottomasti omiin mysteereihinsä, niin että mahdollisimman moni voisi sisältäkäsin kokemuksellisesti ja elämyksellisesti havaita uskonnon mysteeriluonteen.
 
Niin, mysteereihin vihkimys on kova juttu. Mysteerissä kuolema kohdataan. Mutta verratkaa sitä aivopestyihin lapsisotilaisiin, jotka heitetään itsemurhatekoon. Eikö mysteereihin vihkiminen oikeaoppisesti ole kuitenkin ihmimillinen ja vähemmän riskialtis tapa kuin se mustamagia, jota shiia-imaamit harjoittavat ja jonka tuloksena on pelkkää dehumanisaatiota kaikista kyynisimmässä muodossa.
 


Jos kaikki uskontokunnat tekisivät omalta osaltaan näin, he epäilemättä lopulta havaitsisivat uskontojensa tosiasialliset yhteydet ja perustavan ykseyden. Voi miten pelottavaa! Siitähän syntyisi maailmanrauha.


Uskonto oikein ymmärrettynä on rauhan väline. Uskonto väärin ymmärrettynä on sodan väline. Ihmiskunta on jo tullut liian kykeneväksi tuhoamaan itsensä. Siksi sillä on enää mahdollisuus uskontoon ensimmäisessä merkityksessä.
    
Vain alhainen ja tyhmä, lapsellisen kehittymättömän egonsa ohjaama olento väittelee jumaluuksista ja uskonnoista silloin kun toisessa tapauksessa voisi varmistaa asiat seremoniallisesti ja lääkkeen avulla. Kaikkien uskontojen álkuperäisessä kontekstissa jumaluutta voidaan lähestyä ilman tarvetta uskolle. Usko on tiedon puutetta jumaluudesta. Uskon kieltäminen on tiedon puutteen kieltämistä, eli samaa tiedon puutetta.
 
Enkä usko, että sitä sitä sitä tarvitsee kutsua edes jumaluudeksi, jos tuo sana ärsyttää. Se on se on se.
Ei pidä antautua kiistoihin jumaluuksien nimistä. Se ei ole enää meidän älymme arvoista.
   


Meidän tehtävämme ei ole uskoa tai olla uskomatta. Vaan olla tietoisia. Se on prosessi jossa voi tapahtua kehitystä. Tieteellä on aivan varmasti siinä merkittävä rooli. Mysteereille ei tarvitse antaa nimiä. Niistä ei tarvitse edes puhua silloin kun niistä on varma ja vakaa kokemus. Jos joku ei tiedä, hänen tietoaan voidaan lisätä oikeilla tekniikoilla. Kenenkään ei tarvitse kiistellä siitä mikä on selvää ja varmaa, ilmennyttä, ja lopulta niin epäselvää. Kaikki selviää maailmaseremoniassa, joka on rauhan seremonia. Ainoa tapa säilyttää puhdas järki. Maailmaseremoniassa selviää kaikki asiat, joiden pitääkin, eikä mitään tarvitse uskoa tai uskotella.
 

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com