19.3.2017

KUNINGAS OIDIPUS JA PLANEETTA

Sanotaan tämä nyt kerrankin raivoamatta ja "lyömättä takaisin", kun epätoivolla itkuista puolien pitämistä pidetään raivotautisena koirana. Kun joku yksi uikuttaa blogissa vaihtoehtonäkökulmaa samalla kun toiset vetää valtamediassa koko kentän leveydeltä vuodesta ja pävästä toiseen, se yksi on raivotautinen koira. Eikö olekin söpö nimitys.
   
Suomalaisessa valtakulttuurissa on menossa jatkuvasti krooninen "kansalaissota". Touhun sisältö on jotain ihme Risto Rytin rakkaustarinaa. Aina kaikessa on joku tämän tason viesti. Ei mitään voimia kokoavaa, vapauttavaa ja yleisihimillisesti arvokkasta, vaan halpamaisia ja häviäjää häpäiseviä harmittomaan muotoon koodattuja sotilaslauluja ja sotilashuumoria, symbolista lyödyn lyömistä, kroonisesti, neuroottisesti, kaikin mahdollisin voimin suomenruotsalaisen eliitin aatelishyveitä nuorisokulttuurin tiedostamattomien kuvien tasolle siirrettynä, sata vuotta itse käsittelemättömien sysäävien tapahtumien jälkeen. Näin tämä maa uudistuu ja rakentaa.
   
Tämän päälle huudetaan ja vyörytetään mahdollisimman yksisilmäistä maahanmuuttopolitiikkaa, jossa inttämisen ainoa tarkoitus on ärsyttäminen ja pahimpien oikeistovoimien kannatuksen katalysointi. 
   
Tämä kaikki on melko lannistavaa signaalia ympäristöön, jossa ihmisten pitäisi voida rakentaa yhteistä elämänsä emotionaalisesti moniarvoisina ja terveinä. Kuinka paljon menee energiaa koko tältä touhulta silmien ja korvien sulkemiseen.  
 
Nalle Österman summaa tämän överiksi menneen meiningin omalla tavallaan. 

"Mitä jää jäljelle ostettavaksi, kun kaikki muu on tapettu?
Sinne meni musiikkilehdet, sinne meni levykaupat, sinne meni moniäänisyys, sinne meni sivistys, sinne meni erilaisuus, sinne meni rohkeus, sinne meni näkemys, sinne meni seikkailunhalu, sinne meni riskinotto, sinne meni leikkisyys, sinne meni intohimo, sinne meni rakkaus, sinne meni viattomuus, sinne meni vilpittömyys. "
  
Tiedän, että tämä ei kuulosta lähimainkaan yhtä seksikkäältä kuin uhanalaisten eläimien ja luonnon suojeleminen, mutta voisiko joku lähipiiriin kuuluva kertoa näille toimijoille ja varsinkin heidän uusille sukupolvilleen, että löydyn lyömisessä ei ole mitään yleisinhimillisesti suurta ja arvokasta. Ei se ole mitään taistelua, kamppailua elämänvoimien puolesta, vaan itseasiassa verenimemistä, vaikkei sitä itse hahmottaisikaan tekevänsä. Lukekaa Peleviniä! Ihmissielu ei tule pelastamaan tätä palloa, jos ei se onnistu pelastamaan ensin itseään. Minun mielestä sitä kannattaisi edes yrittää.


Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com