22.3.2017

ITSESÄÄLI

Itsesääli on tila, jossa huomaat, että kaikki iloiset yllätykset ovat omalla vastuullasi.
  
Pelevinin Generation P:n viimeisen kärpässienitripin opettaman zenläisen ultrasolipsistisen hahmotuksen mukaan maailma on henkilökohtaisen universumin metamorfoosi, joka ajan myötä muuttuu todellisen sisäisen tilamme kuvaksi, sen mukaan miten jumaluuden aste meissä lisääntyy tai vähenee. Maailma alkaa vastata sitä tilaa, jonka itse tuotamme itsellemme itsemuistantana, itseunohduksena, erakoitumisena, piiloutumisena tai julkisena vaikutuksena. Tämä vähittäinen prosessi on "Viimeinen tuomio".
 
Nyt jos on sattunut olemaan iloisesti yllätyksellinen ja hyväntuulinen, maailmasta tuleekin sellainen, ja sitä myötä on naurukin herkässä. Mutta jos on ollut masentunut, kyyninen ja matalien odotusten mukainen, maailma ottaa sen sisäisen tilan muuttujia vastaavan objektiivisen korrelaatin hahmon: sen kuvan edessä on vaikeampi nauraa.
    
"Viholliselle" tai "vastustajalle" nauretaan siksi, että hän "ei ole olemassa" tai "ei muista itseään". Olemattomaan on turha kiinnittää vakavaa huomiota. Mutta entä jos se kääntyykin niin, ettei itse ole enää olemassa, alkaa muistuttaa Aku Ankkaa tai jotakin muuta piirroshahmoa. Tulee täysin piirretyksi ja viivaan vangituksi. Sen sijaan "vastustaja" on sitäkin väkevämmin olemassa, mutta ei kauniine ominaisuuksineen, vaan vihamielisessä ja rumassa hahmossaan. Siinä vasta ikävä painajainen.
   
Silti zenläisesti: on pystyttävä nauramaan itsessään kaikelle sille mikä ei ole olemassa, siis kaikelle, mikä ei ole itsemuistantaa. Paradoksaalisesti: nauraa voi vain sillä hetkellä kun taas muistaa itsensä pellenaamarinsa itsesäälin kyynelten läpi. Sitä nousee romahtaneesta piirroshahmostaan jumalan kaltaisena ylös. Herää valekuolleesta laiska jumala, riisuu pellenaamarin, lopettaa ihmisenteeskentelyn. 
         
Ääretön äkillinen itsesääli syntyy kun tajuaa eläneensä juuri näin, tämän toteutumisen pelossa, ja sillä pelolla kristallisoineensa väärän maailman. Omasta vapaasta tahdostaan, kylläkin, idealistina, jonka idealismi oli itsetyydytystä. Idealismin ilmentymät eivät tuottaneetkaan mielihyvää ulkoisessa todellisuudessa jaollisesti ja kaikille. Representaatioon ei ollut ladattuna energiaa. Itsesääli on sitä, ettei käsittänyt voivansa pelkällä ajatuksen voimalla muuttaa itseään ja koko maailmaa, silloin kun se oli vielä toteutumattomana mahdollisuutena ja syntymättömänä aikakautena kehdossaan. Idealismi oli korvaamassa ajatusta, jolla on todellinen muutosvoima.

Kas, Aikakausi ja Tuomio ovat Tarotissa sama kortti XX. 
  
Itsesääli on sitä ettei ollutkaan jumala, vaikka mikään ei olisi tuntunut luonnollisemmalta kuin olla jumalaksi paisuva jumaluuden pisara. Ideat joihin uskoi eivät konsaan löydy ideoiden maailmasta, ja vaikka löytyisivät, ne eivät itseorganisoivina ala tuottamaan representaatioita itsestään. Nauru kuuluu jumalille. Idea on huumorintajuton ja aloitekyvytön. Ihminen taas on naurettava egoismissaan, joka kutsuu esiin nurinkäännetyn peilikuvansa.
  
Zappa, sotilassuvun vesana, tunsi mielenhallintaoperaatiot, mutta luuli itse olevansa turvassa. Nauroi ja tuli tapetuksi. Systeemi ei anna naurua anteeksi. Se on kosminen peilisali, jonka valonsäteistä ei yksikään pääse pakenemaan.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com