22.3.2017

HUUMORIN KUKKA

Minua pidetään täysin huumorintajuttomana ihmisenä. Sanotaan, että maailman mahtavia vallanpitäjiä on kautta aikojen pudotettu istuimiltaan huumorin avulla.
 
Ei ehkä enää ihan viime vuosina. Kas kun vallanpitäjä ja mahtava ei ole enää aikoihin istunut missään näkyvässä paikassa näkyvällä istuimella.
     
Sen sijaan koen, että minut itseni on pudotettu jo kehdosta nanoputkenmustan huumorin avulla. Minusta itsestäni on tehty huumoria 25 vuotta. Minusta itsestäni kertova ironia, satiiri, slapstik, komedia ja vitsi tuntuu myös olevan tämän uuden uljaan maailman perusrakenne. Olen pieni ja mitätön, mutta maailman rakenteen kautta koen olevani jotenkin kummallisella tavalla negaationa vahvasti olemassa. Sillä mikään tässä maailmassa ei vaan tunnu tapahtuvan koskettamatta minussa jotakin olennaista. Yhdenkään kvarkin liikahdus ei ole vain "satunnaista" tai "neutraalia". Henkilökohtaisesti en ota enää muuta kuin koko maailman.
   
Siksikin huumori symmetrisenä "vallanpitäjien" "pudotuskeinona" vähän epäilyttää. Että kehdostapudotettu alkaa valtaistuimilta pudottajaksi silkkaa suurisuisuuttaan. Tietysti Speden tai joskus Jyrki Lehtolan englantilaistyyppinen huumori on laadukkaampaa kuin Jouko Turkan vammaisille lähimmäisille naureskelu. Seitsemän veljestäkin oli lähinnä kärpässienen ympärillä pyörivä romaani, varhainen Pelevinin Generation P, ennen kuin se editoitiin. Ei Turkka sitä kerro.
     
Venäläistyyppinen purevalla itseironialla maustettu huumori olisi oman makuni mukaista, jos minulla huumoriin olisi varaa. Kuten sanottu, maailma tekee itseironian mahdottomaksi, tekemällä pilkkansa niin hyvin, ettei siihen jää mitään viisastelemista. Toisekseen itseironia ei innosta, kun ei siihenkään ole varaa. En tiedä onko itseironiaan venäläisilläkään enää varaa.
  
Vakavuuteeni lienee ilmaistavissa tarkimmin Irmari Rantamalan sanoin: "Puheen sorina ei häiritse enää Suomen suvun lipsujen ja loukkujen pehmeää pauketta."
    
Olen ahdistunut tämän jatketun viisaustyhjiön keskellä, jota en voi itse täyttää. Olen jonkinlainen vampyyrien juoma-astia, tai vaihdettava veripussi, josta sydänvereni virtaa kalpeiden vampyyrien suoniin kuin hyväätekevä lempeä heroiini. Verenvuototautinen ei tarvitse edes terävän hampaan näykkäisyä vuotaakseen kuiviin. Jatketun heimoriidan keskellä en näe huumorilla vaikutusvaltaa näin vaikeisiin ongelmiin. Lämpimän huumorin aika oli ja meni. Enää nauretaan vain sille, kun joku jää junan alle.
    
Mutta mustinkaan huumori ei tuota minussa hörähdystä, oivallusta, että samalla puolella tässä ollaan, me viikatemiehet. Olen saanut kokea 25 vuotta niin mieletöntä henkistä väkivaltaa, niin mielettömän elinvoiman menetyksen ja hukkaanvalumisen, että heikommalla huumorintajulla en olisi hengissä. Tätä on sanoa vakuuttavasti, jos on niin terveen ja hyvinvoivan näköinen mies, kuin minä olen. Lääkkeitäkin on dosetissa vähemmän kuin vuosiin ja mikä tärkeintä, ne on määrätty hitaammin tappaviin tauteihin kuin aikaisemmin. Mutta totta se on. Minua on kiusattu. Tai ainakin olen kokenut kiusaantuneisuutta, rajattomasti, pohjattoman paljon. Voitte uskoa, että huumorintajussani ei ole vikaa, mutta ei paraskaan huumorintaju mahdottomiin veny. Nyt ei valitettavasti jaksa pelle nauraa tai naurattaa.
      
Eräs tuttavani sanoi, että "ei tältä pallolta niin vaan mihinkään lähdetä." Se jäi kylmänä mieleen. Jos lähdettäisiin, niin uskoisin että touhukin naurattaisi makeasti. Mutta pelkään, että täältä ei tosiaan lähdetä, ei edes kuoleman kautta. Siksikään ei tee yhtään mieli nauraa. Turhan nauraminen tuntuu vähämielisten hommalta.
     
Huonoimpien, sairaimpien, johtama maailma on kamala paikka ja kamalammaksi tulee. Ajatus, että kuolemakaan ei pelasta tältä hoitajan, vastavoiman, viisauden, lääkkeen ja lääkärin puutteelta, on ennentuntemattoman hirvittävä. Jopa itsemurha viimeisenä "humoristisena" pieraisuna halpamaisten paskiaisten kasvoille menettää tehonsa. Sekin teho viedään meiltä. Eikä marttyyrien mediaoperaatiot muutenkaan enää näy missään. 
       
Jos nykymenolta katoaa viimeinenkin vastavoima, niin yhä vähemmän tässä vitsin vääntämisellä kuvittelee kasvottomia valtoja kampittavansa.
        
Jos taas valaistun tiedollisesti niin, että saan varmana tietooni pääsyn taivaan turvaan, lupaan taas ryhtyä hauskaksi omaksi itsekseni. Myönnän että tämä on pienoinen kiristysyritys. Varmasti niitä nyt, joilla jo tieto on, naurattaa tämä tomuni vakava kuivuus.  

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hehe. Mepä olemme järjestäneet niin, että reinkarnoidut tälle pallolle, ja aina tälle samalle pallolle, kerta toisensa jälkeen.

Mikään ei muutu.
Mikään ei muutu.

Piinasi on ikuista. Tulet muistamaan aiempien reinkarnaatioidesi kumuloituvan kärsimyksen.

Tsemppiä ;)

Anonyymi kirjoitti...

Haluaisin vielä sanoa, että mikään ei muutu.

Psyykesi jatkaa ikuista kärsimistä, inkarnoituu uudestaan keskelle paskatsunamia.

Tsemppiä ;)

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com