12.2.2017

Sekä tieto että tietämättömyys ovat aina ideologisesti korvamerkittyä. Kännikeskustelumuistikuvieni mukaan puolet TKK:lla vuonna 1993 aloittaneista opiskelijoista oli siellä juuri siksi, että olivat (lukioiässä) sisäistäneet täydellisesti tämän. Tekniikasta kiinnostuminen on eräänlaista kuilunsyvää nihilismiä ihmiskunnan "tiedon" edessä. Niinpä harva teekkari "tiedon luonteesta" jaksaa montaa minuuttia filosofoida. Se on tietoa mikä toimii käytännössä, tulee käyttöönotetuksi, myy ja markkinoi itse itsensä. Tällaisen tiedon haltijat yleensä keskittyvät patentointiin ja salailuun. He eivät ole saarnamiehiä. Edesmennyt professorini piti ilmaistua tietämättömyyttä (myös ihmiskunnalle vielä avoimista kysymyksistä) tai huolimattomuusvirheitä aina ideologisena provokaationa, jolla on tarkoitus suututtaa ja pitkästyttää vihollinen. Tietämättömyyttä, myös ihmiskunnalle tuntemattomista asioista, sopii verrata tapon yritykseen. Näin kuolevaisena sen muotoilisin.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com