15.2.2017

Sana määrätietoinen ajatellaan yleensä lyhennykseksi päämäärätietoisesta. Minulla on sanalle rikkaampi sisältö: joku joka on tietoinen maailmaan sisältyvistä määrämitoista. Määrätietoinen on se, joka tietää paljonko on paljon. Ja myös: mitä esiintyy paljon, mikä on harvinaisuus. Määrätietoinen on tavallaan täysin sama kuin laatutietoinen: mikä määrä on olemassa kutakin laatua. Mutta määrä ei ole yhtä kuin laatu.







Kirjallisuudessa hallitsija on se, joka veistää lukijan odotushorisonttia suvereenisti. Lukijan paikalle voi asettua kuka hyvänsä luottavaisin mielin. Aina häntä puhutellaan intiimisti ja kunnioittavasti. Mitä enemmän lukijalla on huomioenergiaa käytettävissä, sen väkevämmin hallitsija ohjaa hänen odotuksiaan ja halujaan. Hallitsija ei suostu menemään siitä mistä aita on keskikorkea. Hän menee kaikilla tasoilla vain siitä mistä aita on korkein mahdollinen. Tämä hallitsijan määrätietoisuus herättää lukijassa luottamusta. Myös lukija on määrä. Ja hän on laatu.






Lukija lukee koska toivoo hallitsijan epäonnistuvan, kenties vajoavan irstauteen, epätoivoon, uupumukseen. Mutta hallitsija suorastaan leikittelee tällä lukijan matalamielisellä odotuksella.



Hallitsijan eksentrisyys on määrätietoisuuden tulos. Kun hallitsija kirjoittaa kalastuksesta, hän kirjoittaa vain sen, mitä maailman rikas kalastusaiheinen kirjallisuus ei ole vielä aiemmin kirjoittanut. Aihe on tavanomainen, mutta teksti ei. Hallitsijan määrätietoisuus, todellinen miehekäs tahdonvoima on nimenomaan koukuttaa lukija aiheen näennäistä määrättömyyttä ja mielenkiinnottomuutta vasten.


 
Kaikessa tuttuudessaan hallitsijan aiheenkäsittelystä puuttuu kaikki tarttumapintojen tyrkyttäminen. Hän ei pelaa ilmeisimmillä realistisilla ja historiallisilla tuttuuskokemuksilla, psykologiseen laumaefektiin turvautumisella, lukijoiden kuntaan istutetuilla peloilla ja poliittisilla kiihkomielisyyksillä, lukijoiden keskinäiseen mimeettiseen haluun turvautumisella, eikä edes lukijoiden kollektiiviseen makuun ja jaettuun tuttuun todellisuuteen turvautumisella.
 
Hallitsijan on pelattava säännöillä, jotka saattavat johtaa hänet hylätyksi.
 
Mutta silti ilmapiiri, jonka hän luo, on paljon rauhoittavammin avoin ja vakaa kuin väkinäinen "olen ammattimies ja tiedän miten dekkari rakennetaan" -tyyppinen lukijan niskasta retuuttaminen ja havaittavien objektien alleviivaaminen. Aavemaista opinnäytetyössä on, jos tekijä ei käsitä opinnäytetöiden massamääriä maailmankaikkeuden kirjaston kellarissa.


Hallitsijan määrätietoisuus on sitä massamäärien käsittelyä, joka kiteyttää kaksikymmentä väitöskirjaa yhteen sivuun ilman vähäisintäkään väkivaltaa.


 
Antiromaaniin haksahtaminen, tai vielä pahemmin kirjallinen narrimainen onnenonginta, ei ole hallitsijan alaa. Hallitsija haluaa olla absorboiva, ei vieraannuttava tai pahaenteistä kiinnostusta osakseen kokoava. Hänen graniittiaan on ihmistietoisuus, ei niinkään se kallionlohkare jota hän veistää.
 
Mestarin tunnistaa siitä, että hän ei aina veistä kivestä tai jostakin näköjään vankasta. Myös styroks, kaatopaikkajäte, mikä hyvänsä käteenosuva kelpaa hänelle. Mutta hän veistää aina ihmismieltä. Ei sitä kuvaa, jota hän yleisölle näyttää. Illuusion ei tarvitse olla kuin yhteen suuntaan täydellinen. Ei sen tarvitse takaa näyttää viimeistellyltä. Illuusio on täydellinen siihen suuntaan, jossa ihmiskunta on.
  


Kirjallinen narri tulee yleisön eteen sillä asenteella, että yleisöllä ei ole odotuksia tai että niistä ei tarvitse välittää. Narri valitsee erikoisen aiheen, jotta siitä olisi sanottu häntä ennen mahdollisimman vähän. Hän menee jokaisessa kohdassa sujuvasti eteenpäin, mutta vain siitä mistä aita on matala tai matalin. Narrin yleisönä on tavallaan vain hallitsija. Sillä narrin taidetta on yletön luottamus sattumaan ja kaitselmuksen suojaavaan tahtoon. Narrilla ei ole mitään hallitsijan miehekkäästä tahdonvoimasta. Häntä ohjaa tuuli, innostus ja vauhdinhurma, loputon luottamus, huumori ja itseironinen nauru. Hallitsija pitää narrista. Sillä vaikka sitä ei millään uskoisi, koska se ei perustu yhtään mihinkään, narri onnistuu. Narri onkin taikuri!
    
Mutta jo erakon kohdalla narri jarruttaa. Hän käsittää sen minkä hallitsijakin käsitti paljon ennen häntä: Suurkirkon rakentamiseen kuluu 30 vuotta vaikka sen rakentaisi tarkasti valmiiden piirrustusten mukaiseksi. Koko ihmisikä kuluu rakennukseen, vaikka sen teksisi ilman ainoatakaan epäonnista sattumaa, kokeilua, harha-askelta, jotka ovat narrin yhä kovempi jokapäiväinen leipä. Erakon kohdalla narri keksii: Opetus on harhailun tiivistäminen suoraan viivaan ja pisteeseen.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com