14.2.2017

KYSYMYKSEN TAIDE

"Henkisestä hörhöilystä tullut keskiluokan harrastus" uutisoi MTV. 

Kuten olen sanonut tutkin Tarotia menetelmälliseltä kannalta, ihan samalla tavalla kuin muitakin menetelmiä. Tarot on vähintään menetelmä pitää huomiolle auki tietyt näkökulmat ja ulottuvuudet, jotka helposti jäävät vaille huomiotta.
  
Taiteelliset menetelmät (esimerkiksi surrealistien pelit) eivät minulle yleensäkään ole henkisesti tyhjentyneitä tai epämaagisia, vaan päin vastoin, osa taikurin työkalupakkia. Menetelmä on tapa irrottautua henkisesti tyhjentyneestä, klassisesta, traditiosta, mekaanisesta unesta Bretonin Nadjan hengessä. Tarotin menetelmällisyyden tutkimisessa esimerkiksi fiktion kirjoittamisen kannalta ei toki ole mitään uutta. Näitä tarotvinkkejä kirjoittajille on netissä loputtomasti.

Ehkä pieni pettymys tässä suhteessa on se, että mielestäni Tarot-metodeihin näyttää pätevän seuraava tietysti subjektiivisesti määräytyvä sääntö:
  
1. Todellä ällistyttävän merkittävältä tuntuvia vastauksia tai pöytiä esiintyy vain silloin kun kysymys on itselle psyykkisesti erittäin painokas ja piinaava henkilökohtaisesti.
 
2. Psyykkisesti kevyt tai muotoilultaan heikko kysymys antaa joskus mielenkiintoisen vastauksen. Mutta eri kysymykseen. Tarot ehdottaa, että jospa nyt mietit mikä se hyvä kysymys on, johon tämä on täydellinen vastaus.
  
3. Kevyt kysymys antaa usein nonsensikaalisen vastauksen. Vähän sellaisen, että mene hörhö tekemään oikeita töitä äläkä tyhmiä kysele. 

Sama pelipanoksen asettamisen vaikutus näkyy, mutatis mutandis, A-lääkkeessä.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com