27.2.2017

KOULUTUS

Nyt jos esimerkiksi Suomen tai minkä hyvänsä toisen Euroopan maan taidekenttää haluaisi kritisoida systeemin tasolla, olisi Pelevinin Empire V se teos, jota vasten tätä keskustelua olisi käytävä. Teoksen kompleksisuustaso vastaa aiheen kompleksisuustasoa ja analyysi on ehdottoman oikea: muuttujat ovat kohdallaan.
  
Ns. kaldealaisia kuvatessaan Pelevin kuvaa minkä hyvänsä nykyisen kansallisen taidekentän. Kaldealaiset ovat kirjan päähenkilöiden, "vampyyrien", palvelijoita. Jos kritiikki kohdistuu syteemin "hyväksikäyttöluonteeseen" tai yleiseen operatiiviseen "mustuuteen", eli "mustaan kohinaan", silloin se kohdistuu Pelevinin esittämään järjestelmärakenteeseen, jonka käytännön toiminnasta vastaavat kaldealaiset. Vampyyrit eivät edes tiedä miten kaldealaiset käytännössä pitävät ihmiset diskurssin ja glamourin vankilassa. Joskus siihen epäilemättä tarvitaan outoja keinoja, kuten maagisten sisältöjen kappaamista osaksi diskurssia. Diskurssi monimutkaistuu ja yksinkertaistuu aikojen saatossa. Jos kritiikki kohdistuu kehittyneen postmodernin kulttuurin arvoihin sinänsä, puhutaan edelleen diskurssista. Mutta diskurssi voi aivan hyvin ottaa uusia muotoja. Uusi aikakausi voi murtautua esiin ja syödä vanhan. Kaldealaiset järjestävät aina niin, että diskurssi stabiloituu mahdollisimman nopeasti. Gurdjieffin Beelzebub's Talesissa kaldealaisia nimitetään hasshnamussialaisiksi. Kehittyneen postmodernismin tilassa gurdjiefftyön kaltaiset systeemit kuten psykoanalyysikin voivat ilman muuta olla operatiiviseen diskurssiin kaapattuja. Diskurssin luonnetta kuvaa se, että jopa kommunistiset vallankumouslaulut olivat kaldealaisten provokaattorien säveltämiä. Ja silloin elettiin hyvin yksinkertaisen diskurssin aikakautta. Postmmodernin vakiintumisvaiheen diskurssia kuvaa "musta kohina". "Musta kohina" on täysin operatiivisista "siniaalloista" rakennettu hyvin vireä ja pintatasoltaan kaoottinen alakulttuurien verkosto. Pelevinin romaanissa jokaista alakulttuuria valvoo kaldealainen operatiivi.
       
Kirja kannattaa lukea hyvin tarkasti rivi riviltä analysoiden, jotta voi käsittää mikä ON kolmas vaihtoehto, ellei halua olla systeemin tahdoton naamioitu osa tai lypsylehmä. Systeemin osana paikkaansa ei voi itse määritellä. Ja koulutus on todellakin koulutus. Jos et ole saanut koulutusta siinä merkityksessä kuin Pelevin sen kuvaa, et voi olla mikään tekijä systeemissä.

Pelevin käsittelee vain muutamalla rivillä ohimennen kysymystä siitä, mihin tämä varsin riemukkaissa väreissä kuvattu systeemi lopulta johtaa. Tämän selvityksen antaa kappaleessa Mysteerien talo moldovalainen teologian professori, joka on vampyyri Osiriksen palvelija. Kappaleen nimi viittaa Pmpeijin Mysteerien taloon. Ja puheen aihe viittaa Pompeijin tuhoon.
  
Lyhyen keskustelun sisällön voi lyhentää. Riittää kun katsoo Björkin musiikkivideon Black Lake. Jos asiasta haluaa saada filosofisen selityksen, pitää valmistautua päivien luentoon, joka on yllättävä ja tulee ylittämään käsityskyvyn monissa paikoissa. Paljastuu se, että ulottuvuus, jossa elämme, on elintärkeä vain ihmisille. Kun viimeinen ihminen alistuu vampyyreille on Game Over ja tämä ulottuvuus muuttuu plasmaksi. Luominen on päättynyt ja Jumala hylkää projektin. Tällainen idea olisi tässä Pacman-pelissä, ehdottaa Pelevin. 

Vampyyrit eivät ole tämän ulottuvuuden vankeja. Kun tämä ulottuvuus tuhoutuu, he muuttavat toisiin maailmoihin, "töhin". Vain ihmisen lihallinen toisintaminen, eli Neuvostoliittolaisessa kontekstissa "lihankarjankasvatus", on tämän ulottuvuuden todellinen ainutlaatuisuus. On syytä pitää mielessä, että ihmisen fyysinen ja seksuaalinen olemus ei välttämättä kertaudu toisissa ulottuvuuksissa. Jos siis ihmiskeho kiinnostaa, eikä halua olla esimerkiksi bakteeri, tai jokin Lovecraftin kuvaama vieraan elämänmuodon edustaja, täytyy silloin kantaa huolta tästä maailmasta. Vampyyrit eivät sitä tee. Ihmisen on itse päätettävä haluaako hän säilyttää anatomisen ainutlaatuisuutensa, eli itsensä. Jos ei, niin sitten antaa mennä vaan, alistutaan joukolla vampyyreille, jolloin peli on nopeasti Pompej: Game Over.
   
Jos tämän asian haluaa käsittää degustaation tasolla, eli hyvin tarkan gastronomisen aistimisen tasolla, on käytävä läpi KOULUTUS, joka on vielä syvempi ja rajumpi kuin kirjassa kuvattu vampyyrien koulutus. Sellainen koulutus sisältää kaiken vampyyrien koulutuksesta, mutta siihen sisältyy vielä paljon enemmän tietoja musiikin ja Jumalan luonteesta. Pelevinin kuvaus ei tässä suhteessa ole allegorista, vaan konkreettista. Koulutus, kuten romaanissa sanotaan, on kokonaan kirjallisuuden ulkopuolista. Se sisältää vain suullisen perinteen kehyksenään ja degustaatiot ytimenään.

Oman koulutuksensa läpikäyneet vampyyrit ovat itse tämän maailman jumalia. Jumalaa (isolla alkukirjaimella) ei heillä tai heidän yläpuolellaan he eivät pidä. Pelevinin Vampyyrit ovat Uuden Testamentin kanonisissa teksteissä manittuja arkontteja, Jumalalle vihamielisiä lopunajan hallitsijahenkiä, Saatanan palvelijoita ja riivaajia. Johanneksen evankeliumissa: "ὁ ἄρχων τοῦ κόσμου τούτου", ""o árchon toú kósmou toútou", "arkontti tämän maailman", eli Saatana (Joh. 12:31).
  
Vampyyrit ovat tarkkakuuloisia, mutta heiltä kenties puuttuu yhteys musiikin alkulähteeseen. En ole varma onko tällainen päätelmä tehtävissä romaanin aineistosta. Vampyyrit taistelevat myös fyysisesti ihmisten kanssa. Vampyyrit kantavat vyöllään kuoleman konvehtia, joka mahdollistaa heille ajan ulkopuolelle siirtymisen ja oman kehon akrobaattisen hallinnan taistelutilanteessa. Valmisteesta ei kerrota muuta, kuin että se on muisnaisten taolaisten erakkomunkkien verestä valmistettu. Konvehtin vaikutusta he voimistavat tappelutyylillä, jota voi luonnehtia utopistisen halpamaiseksi.

Pelevin ei teoksessa montaa kertaa musiikkiin viittaa, vain muutaman kerran on maininta Verdistä, joka on jotenkin verhon takana läsnä Roman ensimmäisissä degustaatioissa. Punaiseen seremoniaan käytetty huone muistuttaa saksalaista barokkisalia. Musiikkihuoneissa on jopa pieni takka, kuten Pelevin huomauttaa, ei lämmitystarkoituksiin. Tulialttari liittynee tulenjumalan palvontaan. Mutta näissä seremonioissa tuota jumalaa ei varsinaisesti palvota, sillä vampyyrit eivät palvo muuta kuin korkeintaan itseään. Alttarissa poltetaan vain tuhannen ruplan (käytöstä poistetuista) seteleistä  käärittyjä paaleja. Keskiössä ei ole tulen maaginen luonne ja musiikki synkronisisteetissa, vaan tulen tuhovoima, jolla se hävittää tuohen. 
     
Punainen seremonia on hämmentävästi kuvattu. En osaa sanoa onko tämä jonkin todellisen substanssin tuottaman vaikutuksen inspiroimaa kuvausta (LSD:stä vampyyriopettajat tyytyvät toteamaan: haposta mieli happamoituu). Se on joko täyttä fiktiota tai jotakin muuta. Kantotuoleihinsa fyysisesti sidotut vampyyrit irtautuvat fyysistä ihmiskehoistaan ja käyvät huimalla lentonopeudella läpi ihmisiin istutettuja entiteetti-implantteja ja keräävät tuon hyväntoivon-illuusio-utareen erittämän maidon, eli babloksen kielensä sisään. Kieli paisuu paisumistaan, kun vampyyri sukeltaa ihmisyksilön suonissa. Toimenpide on ihmisen näkökulmasta paniikinomainen silmänräpäys, jossa kuitenkin voi aavistaa pahan ja tuntea psykoottisen voimattomuutensa.
   
Vampyyrin kieli tyhjennetään kuin mehiläisen vasu kuningattareen, eli Istar Borisovnaan (vrt. Alla Borisovna Pugatsova), jonka elimistön läpi kulkiessaan bablos tislaantuu ja puhdistuu. Istar jakaa bablostiivisteen, eli rahan lopullisen muodon, takaisin vampyyreille. Vampyyrit ovat kiinnostuneita vain rahan lopullisesta muodosta, babloksesta. Raha sinänä on väline, jolla he hallitsevat kaldealaisia. Kaldealaisilta puuttuu vampyyrien maagiset kyvyt, kuten kyky analysoida kenen hyvänsä henkilön emotionaalinen spektri pienen puremassa hankitun verinäytteen perusteella. Tämä kaldealaisilta puuttuva kyky on vampyyrien ja kaldealaisten kanssakäymisen seremoniallisessa ytimessä. Ytimessä tapahtuu kaksintaistelu, jossa vampyyrikokelaan annetaan näyttää voimansa tietäjänä pidettyä kaldealaista vastaan. Mutta myös vampyyrien todellisuus on statustodellisuus. Kaikki on kontrollin sanelemaa, puraisu on aina kontrollipuraisu. Punaisessa seremoniassa tai missään muussakaan romaanissa kuvatussa degustaatiossa ei ole musiikillista elementtiä.   
  
Romaanissa on muutama tyhjäkäyntivaihe. Yksi niistä on vampyyrien käsitystä ihmisen synnystä kuvaava lätinä. Sitä, kuten vampyyri Osiriksen filosofista huttua, voi pitää psyykerakenteen kuvauksena, vaikka mielekästä sisältöä jallituksesta on turha etsiä.   
     
Olen lukenut romaanin vain kerran. Tämä on romaani, joka pitää aluksi lukea kolmeen kertaan. Ja sitten vielä viisi kertaa alkukielellä ääneen lausuen.

(Ennen romaanin lukemista ei kannata lukea suomenkielisiä arvosteluja tai kuvauksia kirjasta. Lukekaa ne vasta kirjan lukemisseremonian jälkeen. Niistäkin avautuu kuin matka johonkin ruumiiseen, siis degustaatio. 

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com