27.2.2017

KOULUTUS

Nyt jos esimerkiksi Suomen tai minkä hyvänsä toisen Euroopan maan taidekenttää haluaisi kritisoida systeemin tasolla, olisi Pelevinin Empire V se teos, jota vasten tätä keskustelua olisi käytävä. Teoksen kompleksisuustaso vastaa aiheen kompleksisuustasoa ja analyysi on oikea ja muuttujat kohdallaan.
  
Ns. kaldealaisia kuvatessaan Pelevin kuvaa minkä hyvänsä nykyisen kansallisen taidekentän. Kaldealaiset ovat kirjan päähenkilöiden, "vampyyrien", palvelijoita. Jos kritiikki kohdistuu syteemin "hyväksikäyttöluonteeseen" tai yleiseen operatiiviseen "mustuuteen", eli "mustaan kohinaan", silloin se kohdistuu Pelevinin esittämään järjestelmärakenteeseen, jonka käytännön toiminnasta vastaavat kaldealaiset. Vampyyrit eivät edes tiedä miten kaldealaiset käytännössä pitävät ihmiset diskurssin ja glamourin vankilassa. Joskus siihen epäilemättä tarvitaan outoja keinoja, kuten maagisten sisältöjen kappaamista osaksi diskurssia. Diskurssi monimutkaistuu ja yksinkertaistuu aikojen saatossa. Jos kritiikki kohdistuu kehittyneen postmodernin kulttuurin arvoihin sinänsä, puhutaan edelleen diskurssista. Mutta diskurssi voi aivan hyvin ottaa uusia muotoja. Uusi aikakausi voi murtautua esiin ja syödä vanhan. Kaldealaiset järjestävät aina niin, että diskurssi stabiloituu mahdollisimman nopeasti. Gurdjieffin Beelzebub's Talesissa kaldealaisia nimitetään hasshnamussialaisiksi. Kehittyneen postmodernismin tilassa gurdjiefftyön kaltaiset systeemit kuten psykoanalyysikin voivat ilman muuta olla operatiiviseen diskurssiin kaapattuja. Diskurssin luonnetta kuvaa se, että jopa kommunistiset vallankumouslaulut olivat kaldealaisten provokaattorien säveltämiä. Ja silloin elettiin hyvin yksinkertaisen diskurssin aikakautta. Postmmodernin vakiintumisvaiheen diskurssia kuvaa "musta kohina". "Musta kohina" on täysin operatiivisista "siniaalloista" rakennettu hyvin vireä ja pintatasoltaan kaoottinen alakulttuurien verkosto. Pelevinin romaanissa jokaista alakulttuuria valvoo kaldealainen operatiivi.
       
Kirja kannattaa lukea hyvin tarkasti rivi riviltä analysoiden, jotta voi käsittää mikä ON kolmas vaihtoehto, ellei halua olla systeemin tahdoton naamioitu osa tai lypsylehmä. Systeemin osana paikkaansa ei voi itse määritellä. Ja koulutus on todellakin koulutus. Jos et ole saanut koulutusta siinä merkityksessä kuin Pelevin sen kuvaa, et voi olla mikään tekijä systeemissä.

Pelevin käsittelee vain muutamalla rivillä ohimennen kysymystä siitä, mihin tämä varsin riemukkaissa väreissä kuvattu systeemi lopulta johtaa. Tämän selvityksen antaa kappaleessa Mysteerien talo moldovalainen teologian professori, joka on vampyyri Osiriksen palvelija. Kappaleen nimi viittaa Pmpeijin Mysteerien taloon. Ja puheen aihe viittaa Pompeijin tuhoon.
  
Lyhyen keskustelun sisällön voi lyhentää. Riittää kun katsoo Björkin musiikkivideon Black Lake. Jos asiasta haluaa saada filosofisen selityksen, pitää valmistautua päivien luentoon, joka on yllättävä ja tulee ylittämään käsityskyvyn monissa paikoissa. Paljastuu se, että ulottuvuus, jossa elämme, on elintärkeä vain ihmisille. Kun viimeinen ihminen alistuu vampyyreille on Game Over ja tämä ulottuvuus muuttuu plasmaksi. Luominen on päättynyt ja Jumala hylkää projektin. Tällainen idea olisi tässä Pacman-pelissä, ehdottaa Pelevin. Myös skandinaavinen muinaisrunous kuvittelee mailmanlopun tilaksi, jossa tulen demoni Surtr pääsee valloilleen (ks. Aale Tynni Eddan Jumalrunot esipuhe).

Vampyyrit eivät ole tämän ulottuvuuden vankeja. Kun tämä ulottuvuus tuhoutuu, he muuttavat toisiin maailmoihin, "töhin". Vain ihmisen lihallinen toisintaminen, eli Neuvostoliittolaisessa kontekstissa "lihankarjankasvatus", on tämän ulottuvuuden todellinen ainutlaatuisuus. On syytä pitää mielessä, että ihmisen fyysinen ja seksuaalinen olemus ei välttämättä kertaudu toisissa ulottuvuuksissa. Jos siis ihmiskeho kiinnostaa, eikä halua olla esimerkiksi bakteeri, tai jokin Lovecraftin kuvaama vieraan elämänmuodon edustaja, täytyy silloin kantaa huolta tästä maailmasta. Vampyyrit eivät sitä tee. Ihmisen on itse päätettävä haluaako hän säilyttää anatomisen ainutlaatuisuutensa, eli itsensä. Jos ei, niin sitten antaa mennä vaan, alistutaan joukolla vampyyreille, jolloin peli on nopeasti Pompej: Game Over.
   
Jos tämän asian haluaa käsittää degustaation tasolla, eli hyvin tarkan gastronomisen aistimisen tasolla, on käytävä läpi KOULUTUS, joka on vielä syvempi ja rajumpi kuin kirjassa kuvattu vampyyrien koulutus. Sellainen koulutus sisältää kaiken vampyyrien koulutuksesta, mutta siihen sisältyy vielä paljon enemmän tietoja musiikin ja Jumalan luonteesta. Pelevinin kuvaus ei tässä suhteessa ole allegorista, vaan konkreettista. Koulutus, kuten romaanissa sanotaan, on kokonaan kirjallisuuden ulkopuolista. Se sisältää vain suullisen perinteen kehyksenään ja degustaatiot ytimenään.

Oman koulutuksensa läpikäyneet vampyyrit ovat itse tämän maailman jumalia. Jumalaa (isolla alkukirjaimella) ei heillä tai heidän yläpuolellaan he eivät pidä. Pelevinin Vampyyrit ovat Uuden Testamentin kanonisissa teksteissä manittuja arkontteja, Jumalalle vihamielisiä lopunajan hallitsijahenkiä, Saatanan palvelijoita ja riivaajia. Johanneksen evankeliumissa: "ὁ ἄρχων τοῦ κόσμου τούτου", ""o árchon toú kósmou toútou", "arkontti tämän maailman", eli Saatana (Joh. 12:31).
  
Vampyyrit ovat tarkkakuuloisia, mutta heiltä kenties puuttuu yhteys musiikin alkulähteeseen. En ole varma onko tällainen päätelmä tehtävissä romaanin aineistosta. Vampyyrit taistelevat myös fyysisesti ihmisten kanssa. Vampyyrit kantavat vyöllään kuoleman konvehtia, joka mahdollistaa heille ajan ulkopuolelle siirtymisen ja oman kehon akrobaattisen hallinnan taistelutilanteessa. Valmisteesta ei kerrota muuta, kuin että se on muisnaisten taolaisten erakkomunkkien verestä valmistettu. Konvehtin vaikutusta he voimistavat tappelutyylillä, jota voi luonnehtia utopistisen halpamaiseksi.

Pelevin ei teoksessa montaa kertaa musiikkiin viittaa, vain muutaman kerran on maininta Verdistä, joka on jotenkin verhon takana läsnä Roman ensimmäisissä degustaatioissa. Punaiseen seremoniaan käytetty huone muistuttaa saksalaista barokkisalia. Musiikkihuoneissa on jopa pieni takka, kuten Pelevin huomauttaa, ei lämmitystarkoituksiin. Tulialttari liittynee tulenjumalan palvontaan. Mutta näissä seremonioissa tuota jumalaa ei varsinaisesti palvota, sillä vampyyrit eivät palvo muuta kuin korkeintaan itseään. Alttarissa poltetaan vain tuhannen ruplan (käytöstä poistetuista) seteleistä  käärittyjä paaleja. Keskiössä ei ole tulen maaginen luonne ja musiikki synkronisisteetissa, vaan tulen tuhovoima, jolla se hävittää tuohen. 
     
Punainen seremonia on hämmentävästi kuvattu. En osaa sanoa onko tämä jonkin todellisen substanssin tuottaman vaikutuksen inspiroimaa kuvausta (LSD:stä vampyyriopettajat tyytyvät toteamaan: haposta mieli happamoituu). Se on joko täyttä fiktiota tai jotakin muuta. Kantotuoleihinsa fyysisesti sidotut vampyyrit irtautuvat fyysistä ihmiskehoistaan ja käyvät huimalla lentonopeudella läpi ihmisiin istutettuja entiteetti-implantteja ja keräävät tuon hyväntoivon-illuusio-utareen erittämän maidon, eli babloksen kielensä sisään. Kieli paisuu paisumistaan, kun vampyyri sukeltaa ihmisyksilön suonissa. Toimenpide on ihmisen näkökulmasta paniikinomainen silmänräpäys, jossa kuitenkin voi aavistaa pahan ja tuntea psykoottisen voimattomuutensa.
   
Vampyyrin kieli tyhjennetään kuin mehiläisen vasu kuningattareen, eli Istar Borisovnaan (vrt. Alla Borisovna Pugatsova), jonka elimistön läpi kulkiessaan bablos tislaantuu ja puhdistuu. Istar jakaa bablostiivisteen, eli rahan lopullisen muodon, takaisin vampyyreille. Vampyyrit ovat kiinnostuneita vain rahan lopullisesta muodosta, babloksesta. Raha sinänä on väline, jolla he hallitsevat kaldealaisia. Kaldealaisilta puuttuu vampyyrien maagiset kyvyt, kuten kyky analysoida kenen hyvänsä henkilön emotionaalinen spektri pienen puremassa hankitun verinäytteen perusteella. Tämä kaldealaisilta puuttuva kyky on vampyyrien ja kaldealaisten kanssakäymisen seremoniallisessa ytimessä. Ytimessä tapahtuu kaksintaistelu, jossa vampyyrikokelaan annetaan näyttää voimansa tietäjänä pidettyä kaldealaista vastaan. Mutta myös vampyyrien todellisuus on statustodellisuus. Kaikki on kontrollin sanelemaa, puraisu on aina kontrollipuraisu. Punaisessa seremoniassa tai missään muussakaan romaanissa kuvatussa degustaatiossa ei ole musiikillista elementtiä.   
  
Romaanissa on muutama tyhjäkäyntivaihe. Yksi niistä on vampyyrien käsitystä ihmisen synnystä kuvaava lätinä. Sitä, kuten vampyyri Osiriksen filosofista huttua, voi pitää psyykerakenteen kuvauksena, vaikka mielekästä sisältöä jallituksesta on turha etsiä.   
     
Olen lukenut romaanin vain kerran. Tämä on romaani, joka pitää aluksi lukea kolmeen kertaan. Ja sitten vielä viisi kertaa alkukielellä ääneen lausuen.

(Ennen romaanin lukemista ei kannata lukea suomenkielisiä arvosteluja tai kuvauksia kirjasta. Lukekaa ne vasta kirjan lukemisseremonian jälkeen. Niistäkin avautuu kuin matka johonkin ruumiiseen, siis degustaatio. 

26.2.2017

"Monet miljonäärit kulkevatkin risaisissa vaatteissa ja ajavat halvoilla autoilla" Pelevin, Generation P

Tähän voi lisätä vain - ja haisevat siltä kuin edellisestä suinkussakäymisestä olisi kaksi viikkoa.
Lihantuotanto ja maidontuotanto, sanoo Pelevin kommunismin ja kapitalismin ajan eroksi Venäjällä. Myönnän, mitään tämän nerokkaampaa en ole koskaan kuullut.

NUO TOLSTOILAISVERENIMIJÄT, ELI VAMPYRISMIN KANSALLISIA EROJA

Pelevinin Empire V:ssä on vähän ajatuksia, kuvia tai hahmoja, joita en olisi jossain muodossa ajatellut ja kirjoittanut. Mutta organisaatio, järjestysperiaate, jolla nämä asiat kytkeytyvät toisiinsa, hämmästyttää suuresti. Teos kiteyttää sen eron, joka kirjallisuusinstituution toiminnoilla on Suomessa ja Venäjällä. Huomatkaa että puhun nyt instituutiosta yleisimmällä mahdollisella tasolla tarkoittamatta, ettei ruohonjuuritasolla esiintyisi aika ajojoin toisenlaista yksittäisyrittelijäisyyttä. Pelevinin terminologialla, kysymyksessä on samat vampyyrit mutta erilainen kansallinen strategia. Kaikki lähtee siitä, että Suomi on pieni kielialue, Venäjä suuri. Siksi käytössä on erilainen signaalinkäsittelytekniikka. Seuraavassa sanottu ei ole mikään moite kumpaakaan tapaa kohtaan, vaan ainoastaan yritys selittää ero.
  
Pelevinin teksti on sellaista, että sen lukeminen ja siitä irti saaminen edellyttää niin suurta älykkyyttä, ettei Suomen kokoiseen maahan sellaista maksa vaivaa kirjoittaa. Siksi suomalainen kirjallisuus ei ole lähimainkaan älyllisesti Pelevinin tasolla. Suomessa kaikki Pelevinin tasoinen älykkyys suodatetaan valtavirtaisesta julkaistavasta kirjallisuudesta automaattisesti pois. Ei älykkyyttä edes tunnusteta tai tunnisteta, sitä pidetään vain jotenkin vieraana ja asiaan kuulumattomana. Ja vaikka sitä ei suodatettaisi, se ei pääsisi kehittymään, eikä lopputulos olisi lopulta sama. Sen ennuste meillä on kertakaikkisen huono.
  
Venäjällä taas myös älykkäälle ja avaavalle kirjallisuudelle on olemassa lukijakunta ja markkinat. Väestöpohjan suuruus takaa sen, että älykkäitä lukijoita on olemassa tietty kriittinen massa. Voidaan resursoidusti kirjoittaa kirjallisuutta, joka jollakin tasolla on elämän ja yhteiskuntarakenteen kompleksisuuden tasolla tai ainakin heijastelee sitä. Tällaista kirjallisuutta kutsutaan yleensä realismiksi. Tarkemmin ajateltuna realismi on aina psykoaktiivista realismia. Tällaista kirjallisuutta kirjoittavan kirjailijan syntyminen edellyttää erityiset olosuhteet. Ei riitä että persoonallinen lähtökohta on paras mahdollinen ja sitä tuetaan.
    
Kirjallisuus toimii Venäjällä yhteiskunnallisen navigaattorin tai kartan roolissa. Pelevin piirtää tarkan kartan yhteiskunnasta. Ero suomalaisen kirjailijan piirtämään kartaan on se, että koska Pelevinin suhteellinen tarkkuus on satakertaista, harhattomuus tuhatkertaista ja resoluutio miljoonakertaista, niin kartan avulla voi myös suunnistaa. Suomalaisen kirjallisuuden avulla kukaan ei suunnistele mihinkään: se on pelkkää diskurssia, glamouria, ajanjallitusta tai poliittista propagandaa, joka ei pyri vastaamaan todella syvän tason kysymyksiin. Vain hyvin selkeiden vastausten antaminen syvimmän tason kysymyksiin mahdollistaa etenemisen, eli navigoinnin. Kirjallisuus, joka ei edes pyri tähän, on itsetiedottomasti kaikkea sitä, mikä on Pelevinin satiirisen ja viiltävän tarkan kuvauksen kohteena.
 
Suomessa uskotaan syvästi raakaan yksikanavaiseen suodattamiseen ja kompressoritekniikkaan. Yläpää pois, dynamiikka pois, asiat poikki ja sokeainpinoon. Signaalin olennaisen osan esittämättä jättäminen, sanomatta ja kuvaamatta jättäminen riittää, kun tämä tehdään koko organisaation leveydellä ilman näkyviä poikkeuksia ja turhia "taiteellisia vapauksia". Taloudellisuuspuhe riittää objektivisaatioksi, eli rationaaliseksi selitykseksi selityksen takia: tällaisen ja tällaisen kirjallisuuden julkaiseminen ei ole kannattavaa (tämä ei kuitenkaan pyri selittämään mitään, vaan ainoastaa olemaan riittävän älykäs selitys, viedäkseen huomion syvemmiltä ja paljastavammilta jatkokysymyksiltä). Pienikin ajattelutuokio paljastaisi kokijalleen miten paljon tärkepämpää kirjallisuus on henkisesti yhteiskunnalle kuin sen koko myynti taloudellisesti yhtään kenellekään. Mutta tällainen on mahdollista vain hyvin pienellä ja täydellisen vedenpitävästi kontrolloidulla kielialueella. Venäjän kokoisessa maassa ja kielialueessa tämä menetelmä ei onnistuisi, kuten Neuvostoliiton yritys osoitti. 
  
Lukijana voidakseen pistevastaavuuksina käsittää Pelevinin kuvauksen realistisen tarkkuuden ja arvostaa sitä, on melkein asuttava jossakin maailman metropolissa -- tai Venäjällä -- jossa nykyajan "realismin" voi nähdä, siis  tehdä itselleen ainetodellisuuden renderöinnissä havaittavaksi riittävän selkeässä muodossa. Pitää olla koko pakka, puoli pakkaa ei riitä.
  
Onko Pelevinin kirjailisuus sitten "vaarallisempaa" kuin suomalainen kirjallisuus, joka aivan varmasti on "vaaratonta" kuin suomenkarjan nutipäälehmä, joka ei pysty sarvilla hosumaan. Vastaus on: ei ole.
  
Miksi ei ole? Koska riittävän älykkäitä ihmisiä, jotka todella käsittävät Pelevinin antaman melko kompleksisen ja lopulta raskasta aivotyöskentelyä vaativan renderöinnin syvimmän logiikan, on kuitenkin kokonaisuudessaankin vaarattoman vähän suhteessa niihin, jotka vain luulevat käsittävänsä tai torjuvat totuuden. Peleviniä voidaan julkaista tätä globaalia todellisuutta vasten. Jos todellisuus olisi toinen, hänen julkaisemisensa pitäisi tavalla tai toisella estää.

Pelevin ei muuta maailmassa mitään, ainakaan kovin nopeasti. Tämän kirjallisuuden merkitys on korkeintaan siinä, että se vähentää sellaisten ihmisten kärsimyksen määrää, jotka kykenevät ymmärtämään mitä hän todella sanoo, mutteivät itse ole aivan yhtä kirkkaasti pystyneet asioita hahmottamaan. Pelevinin kirjallisuus -- venäläinen kirjallisuus -- siis toimii siinä funktiossa, että se vähentää tiettyjen melko harvalukuisten ihmisten henkistä kärsimystä muuten melkein täysin käsittämättömäksi jäävän todellisuuden edessä. Tämä katalyytti taas ehkäisee radikalisoitumista.
   
Suomalainen kirjallisuus ei tietenkään tee, eikä sen tarvitse tehdä, mitään tällaista. Suomalainen kirjallisuus pelaa ilmeisillä tunnistettavuuksilla, viihdyttää massoja, tai ei tee mitään. Sillä ei ole muuta yhteiskunnallista funktiota kuin viedä sanomiselta ja käsittämiseltä tila ja aika. Se voi olla näennäisesti älykästä tavalla, jolla se pelaa pois lukijalta elinaikaa ja estetismillä harhauttaa näkemästä ilmeisintä todellisuutta. Jos systeemin dynamiikka olisi toinen, voisi Hannu Simpuran Yökausien kartta olla Suomen kaikkien aikojen myydyin kirja.
     
Kirjallisuudelle sallitun älykkyyden rajoissa ei voida vapauttaa henkisiä energioita tai helpottaa kenenkään biologista kärsimystä. Radikalisoitumista ei tarvitse välttää kirjallisuuden keinoin, koska ihmiset ovat zombeiksi lääkittyjä muutenkin. Yhteiskunnallisen kontrollimekanismin kompleksisuus on yhtä kaikki paljon suurempi kuin kirjallisuuden sallitulla enimmäisälykkyydellä on mahdollista renderöidä.
   
Emotionaalisesti koukuttavimmillaan instituution tuottama kirjallisuus on silloin kun se kuvaa juuri sen harvalukuisen ihmistyypin henkisiä kärsimyksiä, joita sen venäläisessä kontekstissa pitäisi omilla keinoillaan helpottaa. Suomalainen instituutiokirjallisuus ei helpota tämän ihmistyypin kärismyksiä, mutta joskus kuvaa sitä lumoavan terävästi. Sen emotionaalinen spektri on kokonaan jonkinlaisen trauman ja julmuuden ytimen spektriä. Siinä on savyjä, mutta ne kaikki ovat äärettömän armottoman henkisen julmuuden ja pahansuopuuden alueella kuin musta kohina.
   
Pelevin kuvaa Johanneksen Apokryfin avulla tämän projektin henkeä erittäin hyvin: "Niiden nautinto on petosta, kertasin muistamaani. Niiden hedelmät ovat kuolettavaa myrkkyä, niiden lupaus on kuolema. Oman elämänsä puun he ovat istuttaneet paratiisin keskelle... Mutta minä opetan teille, mikä on heidän elämänsä salaisuus.... Puun juuri on kitkerä, ja sen oksat ovat kuolema, ja sen varjo on viha... Petos asuu sen oksistossa, ja se kasvaa pimeydessä. Puu, joka kasvaa pimeydessä - se kuulosti kauniilta ja synkältä. Sen hedelmätkin taisivat olla kuolemaa. En tosin muistanut tarkasti."
     
Pelevinin kirjallisuus toimii myös Suomessa funktionsa mukaisesti. Se toimii niin hyvin, että paikoin on vaikea uskoa, ettei Pelevin vain naamioisi venäläiseksi suomalaista (tai mitä hyvänsä länsimaista) todellisuuskokemusta. Avoimin mielin luennassa paljastuu jotakin uutta, kummallista, keskeisen olennaista: näiden yhteiskuntien pohjimmainen samuus. Samuuden täydellisen käsittämisen edessä asiat saavat nopeasti uuden sävyn. Tämä epäilemättä nähdään venäläisuhkana, jota vastaan on suojauduttava halpamaisin valhein. Venäläisviha ei ole vapaudenkaipuista thanatoksen vapauttavaa vihaa. Sen argumentaatio lepää hätiköidyssä valheessa. Todellinen thanatoksen elämänvoimat vapauttava viha on asioiden ytimeen leikkaavaa, eikä hämähäkinseittien kutomisyritys.

Yleensä tällaiset maailmanaikamme avainromaanit saavat julkisuudessa myrkyllisen käsittelyn: niitä puolustetaan väärillä argumenteilla niin tyhjentävästi, että ne menettävät kiinnostavuutensa ennen kuin niitä luetaan. Sentään suomennoksen tasolla ainakaan Empire V (Viides maailmanvalta) romaania ei ole pilattu. Kuin tämän ryöpytykseni ennakoivana tietoisena toimenopiteenä tämä mainiosti suomennettu teos on sijoitettu Tammen Keltaiseen Kirjastoon, joka tässä käy ehkä kaikkien aikojen huippukohdassaan.    
Insesti-aiheinen ooppera, jossa ei käsitellä insestiä. Infantiili assosiaatio: kuka kiristää ja ketä? Siunattu se, joka ei ole Facebookissa. Onhan nuo jonkun alan ammattilaisten vetoomuslistat epämääräisesti mielikuvatasolla informoidun asian puolesta vähän outoja. Niistä saadaan yksinkertaisesti generoitua puuttuvien nimien lista. Mitäköhän isoveli siitä tuumii. Kerran kun istuin isoveljen (jolla on suomenkielinen nimikin) pöytään, hän vaihtoi keskustelukielen ruotsiksi. Silloin koin katsovani tätä maata listoja syvemmältä ja rehellisemmin.

25.2.2017

"Sitä varten juuri on olemassa sielun ulkohuuseja, siis nettiblogeja. Bloginpito toimii suojarefleksinä vammautuneelle psyykelle, joka yökkäilee jatkuvasti glamouria ja diskurssia. Sille ei saa nauraa. Mutta vampyyrin ei pidä ryömiä noissa viemäreissä." Pelevin, Empire V, s. 178

24.2.2017

Pakassa oli jäljellä alle puolet korteista. Elämän ilmiömaailman runsaus oheni ohenemistaan, vaikka hän ei itse ollut sitä huomannut. Tietyt kortit vain tuntuivat vainoavan häntä yhä sitkeämmin, kaikkien sattuman lakien vastaisesti. Narri nousi jokaisella matkustuskerralla, joskus aivan matkan loppuhetkillä, useammin kadulta kuin pakasta. Paljon tuttuja pikkukortteja oli joutunut kateisiin, toiseen ulottuvuuteen. Valteista ainoastaan Tuomio puuttui.

GLAMOUR, DISKURSSI, ALKUVOIMAN HENKINEN HYVÄKSIKÄYTTÖ

Pelevinläinen fyysikko Tim Nelson ounastelee New Scientist 27.8.2016 numerossa, että keskeisin fysiikan perusvoima (viides voima) ja sitä koskevat peruslait ovat vielä ihmiskunnalta löytämättä. Tai siis, voiman välttämättömyys tulee meille näkyviin samalla tavalla kuin Aristoteles ja Platon sen näkivät, sillä erotuksella että meillä on hyvin paljon täsmällisempi kuva siitä, mitä se ei ainakaan voi olla. Tiede on osoittanut: jumala on se mikä ei katoa, kun siihen lakkaa uskomasta.
    
Viime kuukaisien New Scientistit ovat täynnä sen suuntaisia ajatuksia joita esitin kymmenen vuotta sitten julkaisemattomaksi jääneessä esseekokoelmassani. Voi sanoa, että yksikään ihminen ei tunnistanut noita ajatuksia kokoelmastani. Nyt esimerkiksi samainen New Scientistin numero julistaa minun perusajatustani tietämättään lainaten (s.31): "Sooner of later the standard model must break, so every anomaly must be looked at". Kokosin esseekokoelmassani juuri nuo anomaliat, tai pienen osan niistä, ja muodostin johtopäätöksen, joka ratkaisee niiden arvoituksen. Tämä ei käytännössä saanut minkäänlaista älyllistä vastaanottoa. Tietysti se oli vain filosofiaa, ei empiirisen tieteen tulos, joita on kärsivällisesti poliittisten virheiden loputtomassa viivytyksessä odotettava. Silti, kyllä me jo tiedämme sen, minkä tyyppiset hypoteesit voivat johtaa löytöihin, kun vain anomalioita tarpeeksi katsotaan. Voi olla niinkin, että ihmiskunnalla ei ole aikaa odottaa empiirisen tieteen pääsevän niihin tuloksiin, jotka viisaat pystyvät saavuttamaan intersubjektiivisilla menetelmillä. Voi siis olla että sellaista ehdotonta rautalankamallia, jolla sitkeinkin typeryys taltutetaan ei koskaan enää tule.
 





Niinpä kannattaa, ainakin kaikkialla vastuullisessa maailmassa, pohtia sitä mahdollisuutta, että metodisesta typeryydestä ja väärintekemisestä, metodisesta asioiden nurinkääntämisestä luovuttaisiin jo pian, koska siihen pakottavan tieteellisen tuloksen esiintuleminen voi kestää liian kauan. Tieteellisen tuloksen puutetta ei välttämättä voi loputtomasti käyttää niiden alaspainamiseen, jotka tietävät miten asiat oikeasti ovat ja tulevat olemaan.
  
Suomi ja suomenkieli ovat ajattelun kannalta invalidisoivia, koska suomalainen valmiiksi alistunut ihminen ei pysty kateudeltaan ja kastitietoisuudeltaan hyväksymään sitä tosiasiaa, että jotakin alkuperäistä syntyy myös täällä ja tällä kielellä. Tästä seuraa suomalaista kulttuuria raateleva erityinen vampyrismi, eli henkisen hyväksikäytön muoto. Kun mitään kulttuurisesti kohottavia moraalisia ansioita ei koskaan tunnusteta, ei enempää etukäteen kuin jälkikäteen, alkuperäistekijät, ideoiden ja ajatusten ensilähteet, joutuvat hyväksikäytettyyn asemaan. Ei jää mitään muuta mahdollisuutta kuin vetäytyminen, koska mikä hyvänsä panoksen asettaminen johtaa banaaleimpaan mahdolliseen riistetyksi tulemiseen. Mikään rakenne ei suojaa alkuvoimia. Tyhmyys ja matalaotsaisuus ovat masentamisen tietoisia strategioita: kunhan vain jokainen noudattaa päänsisäistä pahuuttaan, mikään ei voi vihertää tai kukoistaa. Nautinto näyttää syntyvän juuri tämän alhaisimman mahdollisen periaatteen synnyttämästä häkellyttävästä kaikenkattavuudesta ja kiertämättömyydestä. Hapettoman tilan täydellisestä pakotiettömyydestä.
  






Diskurssi on pakenemisen estämistä, jokaisen pakotien pikkutarkkaa katkaisemista, sanoo Pelevin.












 
Olen aina ihmetellyt, että mistä tämän ajan ihmiset koko ajan niin innolla ovat puhdistautumassa. Miksi pitää koko ajan hirvittävällä tohinalla puhdistautua. Vastaus on se, että pahuutta ei ole edes olemassa muuna kuin ihmisten päänsisäisenä ehdottomana ja kyseenalaistamattomana ohjelmointina, eli täydellisenä psykedeliana. Hetkittäin ohjelmoinnin käsittämättömästä hulluudesta tullaan tietoisiksi: aletaan oksentaa ja puhdistautua. Tässä pakotiettömän ja ratkaisemattoman, valottoman goottilaisen rituaalinen tilassa, jokainen akti ja sana on enemmän maaginen kuin konkreettinen.


    
Suomessa nähtävästi oikein kenenkään näkyvän henkilön ei tarvitse tunnustaa tosiasioita, koska täällä ei ole näkyvää älyllistä eliittiä, joka voisi kokea älyllistä kiusaantuneisuutta. Täällä on väkivaltaeliitti, totuuden jälkeinen merirosvojoukko, jonka argumentit ovat mitä hyvänsä vain ikinä sovitaan todeksi. Todellisuus on sopimus mielivallan muodosta. Kysymys ei ole siitä, mikä mielivalta, vaan kenen mielivalta. Totalitaarisuus on henkilöitynyttä mielivaltaa. Siinä ei ole asiakysymyksiä. Eikä sillä ole mitään väliä haluaako olla samaa mieltä jonkun kanssa, jos se joku ei sitä halua, ja hänen mielivaltansa sattuu olemaan totaalista, kaiken kattavaa, lampaiden määinnän säestämää ja kirjailijoiden yhtenäisen vaikenemisen siunaamaa.


Rohkeus on lopulta kollektiivinen ominaisuus, joka perustuu sivistyneeseen käsitykseen siitä, että vaikenemisen muuri voidaan murtaa suhteellisen helposti, jos sen tekee pieni mutta riittävän älykäs joukko ihmisiä. Kun tuo joukko puuttuu.... kun tuota joukkoa ei kuulu eikä näy... nousee pahin mahdollinen psykopaatti valtaan. Juuri tätä kaiken maailman stalininsättijät ja venäjänsyyttelijät ovat valmistelleet.
 
Tätä sopimusta voi uhmata vain psykedeelisen tilan höyhenenkevyt totuus, trippi joka näyttää akuankkatodellisuuden ja näkee sen läpi. Pelevinin vampyyrien koulutuksessa kokelaan täytyy vierailla satojen ja taas satojen "tavisten" psykedeelisessä kokemusmaailmassa, tullakseen tietoiseksi siitä millaista tuo kuolevaisten tomumajojen harhailu oikein on. Pelevinin vampyyrit epäilevät jälleensyntymän kaltaisia ihmisille toivona syötettyjä esoteerisia ideoita, koska heillä itsellään on välineet käydä läpi satoja jälleensyntymiä lyhyessä ajassa, kuin videovuokraamon filmejä. He ymmärtävät täsmällisellä tavalla sen tiedon laadun, joka tuollaisessa prosessissa olisi ylipäätään parhaimmillaankin saavutettavissa. Jälleensyntymä on rangaistus, joka seuraa yksilön laiskuudesta shamanismin, eli tietoisuuden koko laajuuden tutkimuksen, omakohtaiseen harjoittamiseen tässä ja nyt.
  
Yksilökokemuksen värikäs psykedeelisyys seuraa suoraan sopimuksen mielivaltaisuudesta. Se on joukon funktio, kollektiivisen tietoisuuden funktio. Mutta sillä on erityiset suljetut ilmenemismuotonsa yksilöpsyyken tasolla. Kollektiivista ja säännönmukaista, diskursiivista, ei voi hahmottaa pääsemättä yksilötietoisuuksien sisään, sillä illuusiot, joita he itsestään rakentavat ulospäin ovat käänteisessä liitossa heidän alitajuntansa kanssa. Kun yksilö havaitsee vain pakotiettömän diskurssin ja glamourin, eikä saa käyttöönsä välineitä hahmottaa oman yksilöllisen matkansa emotionaalista pakkomieleteenomaista ja pelkoihin pohjaanpalanutta luonnetta, hän on sitä laumaa josta tämä maailman sietämätön nurinkurisuus koostuu. Hän on täydellinen nurinkurisuuden välikappale.
       
Pelevin määrittää kasvottoman vallan luonteen glamourin ja diskurssin itseohjautuvuutena "herkkyydessä aistia raja". Todellisia tekijöitä mikään ei tee näkyväksi. Heidän ei tarvitse edes naamioitua. He ovat vain rajan ulkopuolella, ikään kuin rinnakkaisessa todellisuudessa. Näkyvät hahmot ovat ennen muuta diskurssin ja glamourin palveluksessa. Suomessa näkyvien hahmojen ulkoinen ohjaus on sitä selvempää, mitä tiukemmin he ovat huomioimatta ja tunnustamatta järjen paljastamia tosiasioita, ennen kuin nolosti ulkoinen kontrolli käskee heidän vihdoin kääntää takkia, viimeisten joukossa. Itse he eivät sitä tee, koska heillä ei ole mitään olemisen itsenäistä ydintä.
   
Toisaalta Pelevinin Viides maailmanvalta romaanissa realistisesti vampyyri-Jehova toteaa, että tolkullisia ihmisiä, jotka todella pystyvät rationaaliseen ajatteluun, on maailmassa yhteensä satakunta. Heitä kutsutaan neroiksi. Nerot ovat ihmisiä, jotka kykenevät miltei samantyyppisiin aivotoimintoihin kuin vampyyrit. Paitsi että nerous on epäilyttävää, häilyvää, epävakaata. Jehova ei pidä neroja vampyyrien veroisina, koska neroilta lopulta puuttuu selkeä tieto.
    
Kaikki ihmiset ovat tietoa vailla olevina tuntemiskimppuina, jonkinlaisina täydellisessä sokeudessa mököttävinä rahan lopullista muotoa erittävinä rauhasina, lähtökohtaisesti irrationaalisia ja hulluja, koska he eivät käsitä oman elämänkokemuksensa mielivaltaista psykedeelisyyttä. Heillä on rajattomasti liian vähän tietoa ja objektiivisuutta oman itseymmärryksensä tasolle pääsemiseksi. Heidän koulunsa ja välineensä johtavat heidät kaikkeen muuhun kuin arvokkaaseen ja tietoiseen olemistilaan. Toisaalta mikään ei auta: on olemassa epätarkkuusperiaatteen kaltainen raja sille mitä yksilö voi tietää. Glamourin ja diskurssin helvetinunessa kokoelämänsä raahautuvana ihmisenä olemisen elämänkokemus on jotakin mitä pitää muuna kuin lyhyenä ja vastenmielisenä koulutusjaksona välttää. Pelevinin opettajien kielellä se on silkkaa alaspäin vetävää painolastia, ja lopulta tappavaa myrkkyä.

23.2.2017

Tietyt aikakaudet viedään ohi kirjanpidon.
Kun vaikenemiseen ja sensuuriin alistutaan
on edessä psykopaattien juhlat. Siellä tulee
paljon ruumiita.

ELEKTROAKUSTINEN PROOSA

Olen viimeaikoina etsinyt uutta elektroakustisen proosan poetiikkaa. Löydöt ovat olleen itselleni merkittäviä. Olen nopeassa ajassa hahmotellut uuden jatkumollisen kieliopin, jonka valossa aiempi materiaalini hahmottuu selkeämmin. Suhtaudun kaikkeen tähän asti tekemääni materiaalivarantona, johon teen älykkäitä hakuja tarpeiden mukaan. Liitoskohdan poetiikka on vielä menetelmien osalta kehitysvaiheessa. En ole vielä löytänyt ominta tapaani, mutta visio on olemassa. Oman materiaalin äärimmäinen diversiteetti on dialektinen rikkaus. Tämä ei ole moderni kielioppi. En häpeile materiaalin barokkista ylitsepursuavuutta. Olen innoissani siitä, että dynaaminen rekisteri alkaa löytyä. Jokaisella materiaalilla on ikään kuin äänenvärinsä määrittämä elektroakustinen absoluuttinen dB dynamiikkansa sen lisäksi että sillä on sisäinen suhteellinen dynamiikkansa. Dynamiikka on moniulotteinen parametri. Pystyn nyt kohdentamaan huomiota struktuureihin oikeissa aikamittakaavoissa ja kestollisissa suhteissa, jotka pelkässä materiaalivarannossa (kuten tallennetussa improvisaatiossa) ovat mitä sattuu. Yllättävää, miten paljon tehokkaampi kestoltaan sopiva, joskus hyvin lyhyt aines voi olla verrattuna vähänkin liian pitkään, silloin kun hetki ja suhteellinen paikka on täsmälleen oikea. Kun jokin muoto on hiottavissa sielun hienovaraisimpien toiveiden mukaiseksi ilman että se muuttuu kokonaan pölyksi, se on jotakin todellista. 

Comparisonicsin FindSounds Palette voisi olla aika kiinnostava lisätyökalu. Suuri ongelma tässä sovelluksessa on sen edellyttämä Windows-käyttöympäristö. Tuntuu aivan mahdottomalta ajatella asentelevansa Windowsiin itse jotain ohjelmia ilman 20 henkistä 24/7 mikrotukityöryhmää. 
Makuuhuoneen pimennysverhossa pieni reikä
aurinkokellon piste selaa kirjahyllyä
Huxleyn Saari, keskipäivä
seuraavana yönä verhot toisin.

Länsimaiset superjulkkikset eivät ole mitään tiibetiläisiä munkkeja, jotka vanhemmiten viisastuvat.

21.2.2017

PELEVININ PSYKOAKTIIVINEN REALISMI

Taannoin kylässä ollut pietarilainen juristiystävä hehkutti Pelevinin romaaneja psykoaktiivisen realismin näkökulmasta. Totta tosiaan Pelevinin Viides maailmanvalta (2006) on sitä itseään, mestarillisen taiturimaisesti toteutettuna. Ilmiömaailma jota siinä kuvataan on tietenkin ominaisesti globaali, ei erityisesti venäläinen. Vaikka Venäjällä kaikki nämä käsitellyt ilmiöt ovat tietysti monin verroin selkeämpiä ja väkevämpiä kuin muualla maailmassa. Venäjän voima on kontrastien analyyttisyydessä jolla se tarjoilee muualla hämärretyn ilmiömaailman psykonauteille havaittavaksi ja tutkittavaksi. Venäjän voi määritellä niin, että se on evolutiivisesti viilattu elämäntutkimuslaboratorio ja suuri havaintolaite. Venäjä on biologinen ultra-HD tason 11D videotykki. Se on kirjailijatyöpaja ja biologinen supertietokone. Venäjä ei ole tarkoitettu amatööreille, jotka arvioivat asioita kaikkein ilmeisimpiä nokkansa eteen takertuvia pikkuasioita akselilla hyvä-paha tai hyvä-huono. Laboratorio on tarkoitettu pitkäjänteiseen ammattimaiseen työskentelyyn avaruuskansalaiselle, joka aikoo hoitaa velvollisuutensa. Eettisiä kysymyksiä tähän tietysti sisältyy, kuten onko eettistä syntyä ihmiseksi tai lypsylehmäksi tai vampyyriksi.
    
Suomessa olennainen tästä romaanista on jätetty huomiotta. Pelevin kertoo ytimekkään ja hauskan tarinan muodossa ydinasiat siitä mitä olen tässä blogissa aukikirjoittanut viitisentoista vuotta. Fiktio on tietynlainen naamio aivan todelliselle ilmiömaailmalle. Naamio peittää todellisuuden vain osittain, tässä tapauksessa ei suinkaan niin, että fantastisin osa näkyvästä olisi naamiota. Venäjäkäsitykseni ei olennaisin paikoin eroa Pelevinin hahmotuksesta. Sama ilmiömaailma on silmien edessä, vaikka olen yrittänyt toisenlaista juuresta-puuhun -esitystapaa.
  
Pelevin epäilemättä on suuri kirjailija. Se tarkoittaa sitä, että hänen fiktionsa perusta on kova objektiivinen psykoaktiivinen realismi, eikä mikään pilvenhattarailluusio. Jo romaanin toisessa kappaleessa selitetään se, miksi nykytiede ei pysty käsittelemään telepatian kaltaisia psykoaktiivisen realismin perusilmiöitä. Pelevinin romaanihenkilö selittää telepatian seuraavasti: ihmisen tietoisuudesta on kopio pilvessä (ellei se ole ainoa kopio). Veressä säilytettävän koodin salausavaimella voi lukea veren omistajan pilveä. Näin Venäjällä 90-luvulla, nyt jopa New Scientist 1.11.2016 spekuloi tällä THIS WEEK palstalla.
  
Pelevin kirjoittaa siitä mikä on vääjäämättä maailman edessä ja ajankohtaista, ei siitä mikä ajautuu syvemmälle historian roskasammioon. Hän ei ole tavanomainen väärinkäsitysten luetteloitsija, poliittisesti paatoksellinen kompastelija, aatteenuskovainen jokaisessa psykedeelisessä ja konkreettisen ironisessa tienhaarassa erehtyjä. Putinismi-antiputisnismi -akseli on Pelevin-luennassa hyödytön; hänen olennainen sanomansa ei ole tällä tasolla. Pelevin on palkittu kirjailija muttei idiootti.
  
Mitään olennaista Pelevinin kuvaaman fiktiomaailman taustalla olevasta todellisuudesta ei voida ymmärtää sitä banaalia agendaa vasten, jolla meillä venäläisestä "itsekriittisyydestä" on yritetty löytää lyömäaseita oman matalaotsaisen poliittisen venäjävihan käyttöön. Tästä tietysti päästään yli kunhan sukupolvi vaihtuu. Venäläisen ja suomalaisen sukupolvitietoisuuden parinkymmenen vuoden ero johtunee siitä, että Venäjällä kenelläkään ei ole ylimääräistä aikaa haihatella jääkärifantasioissa. On elettävä nykyhetkeä, konkreettista, vastuullista ja evolutiivisesti vääjäämätöntä, ei menneisyyttä, illuusiota, vastuutonta ja harhaa.
  
Nadjakin on lukenut Pelevinin Generation "P"-romaanin viisitoistavuotiaana, sen ilmestymisvuonna. Siis käytännössä imenyt psykoaktiivisen realismin äidinmaidossa. Paitsi että kirja oli hänen isänsä antama lukusuositus.

20.2.2017

SUVAITSEVAISTO JA SATANISTINEN LIBERALISMI

Kiteytynyt statusrakenne ilman liminaalisuuden mahdollisuutta pakottaa vapaan yksilön elämään äärimmäisyystilassa. Hän on yhtä kuin rituaalinen viha: sen kohde ja lähde. Hän on samalla kertaa vastustamaton ja vastustaja, sopeutumaton ja rauhallinen korkeamman tietoisuuden väline. Jokainen hänen liikkeensä, tekonsa, sanansa ja sattumuksensa on täynnä kuvainnollista myyttistä ja metafyysistä merkitystä. Tuo merkitys vain ei ole jaollista eikä kirjallista, koska kaikki ovat tarinassa mukana, eikä tarinan opetusta voida esiintyjille itselleenkään opettaa, ennen kuin näytelmä on saavuttanut alkunsa, keskikohtansa ja loppunsa.
 
Jumalallisessa näytelmässä ei ole mitään kiinnostavaa. Se on ihmiskunnan vanhatestamentillinen alkutila, jossa ihmiset ovat ottaneet jumalien paikan. He eivät enää uhraa tuonpuoleisille jumalille, vaan heidän maallinen rakenteensa ja kontrollisjärjestelmänä on jo saavuttanut täydellisyyden. Jumaluus on tullut näkyväksi tämänpuoleisessa. Jumaluuden esiinkutsuneet ihmiset ovat hybriksen ja jumalharhan tilassa, joka on kaukainen sille äärimmäisen nöyryyden ja valppauden tilalle, jota Victor Turner kutsuu liminaaliseksi. Se on vieras myös sille jälkiteollisille yhteiskunnille mahdolliselle taspainotilalle, josta Turner muotoilee tämän yön ja päivän lain:

”Viisautta olisi löytää kuhunkin ajankohtaan ja paikkaan sopiva suhde communitasin ja rakenteen välillä, hyväksyä kumpi tahansa vallitseva yhteisöllisyyden muoto kääntämättä kuitenkaan selkää toiselle, ja päästää irti sellaisesta muodosta, joka sillä hetkellä on aikansa elänyt.”
  
Mutta me olemme eläneet jo kaiken tämän ohi. Ihminen on läpikotaisin alistettu. Moraalinen energiavirtaus syntyy jälleen taas kun on enemmän ihmisiä, jotka pystyvät näkemään liminaalisuuden arvona ja toimimaan sitä helpottavalla tavalla. Nyt jumalaksi kohotettu eliitti, joka vaatii itselleen suurempia uhreja kuin mitkään jumalat milloinkaan aikaisemmin, vaatii myös vapaan yksilön täydellistä tuhoamista. Kun vapaa ihmisyys tuhotaan, voidaan massaelokuvien seksikohtaukset poistaa turhina. Seksuaalisuudella on oma teollisuudenlokeronsa, pornoteollisuus. Se ei enää kuulu elokuvan alaan. Tässä paholaiskortin poetiikassa kokonaisihmisyys pilkotaan yhä pienempiin osiin. Erilaiset todellisuudet muodostuvat toisilleen hierarkisiksi kastilaitoksen osiksi, eikä niiden välillä ole ole energiavirtausta tai läpikulkua. 
 
Juuri kastilaitoksen olemassaoloon perustuu se, että äärimmäinen seksuaalimoralismi on mahdollista yhdessä ja rinnan pornoteollisuuden kaltaisten yritystoimintamallien kanssa. Samat ihmiset jotka yhden kastin piirissä rahastavat pornolla moralisoivat heteroseksuaalisuutta toisen kastin piirissä, ja harrastavat pedofiliaa kolmannen kastin piirissä. Tämä on maailmanajallemme todella ominaisin piirre.
  




Pornoteollisuus ei ole enää sitä mitä se oli viisi vuotta sitten. Tähän alkavat herätä jo maailman johtavat tiedemiehetkin, ainakin New Scientist 1.10.2016 numeron jutun perusteella. On tärkeä mieluummin aikaisin kuin liian myöhään käsittää pornoteollisuuden ehkä Hollywoodia suurempi keskeisyys uusissa mind control -tekniikoissa. Ilmiön räjähdysmäinen ja äärimmäisen outo laajuus täytyy ottaa vakavasti. On vakavasti kysyttävä: mistä sellaisesta asiasta, jota nyt emme ihmiskuntana ja älyllisenä yhteisönä historiallisesti vielä tiedosta emmekä osaa ollenkaan oikealla tavalla kysyä, pornossa todella on kysymys? On pakko ainakin herätä tunnustamaa se tosiasia, että pornon kaltaisien "riippuvuuksien" (kemiallisten aineiden riippuvuuksista poiketen) yhtälöissä muuttujina eivät ole vain yksilöiden tahdonvoimaa ja suhteellisia ominaisuuksia kuvaavat muuttujat ja itse substanssin väkevyyttä kuvaavat muuttujat, vaan myös yhteiskunnan tiettyjä tilastollisia piirteistä kuvaavat muuttujat. New Scientistin raportissakin mainitaan tutkimuksia, joiden mukaan pornon merkitys on ihmiskunnalle evolutiivisesti positiivinen. Viktor Pelevin puhuu tästä geneettisestä ohjauksesta Viides maailmanvalta fiktiossaan.
      
Taiteilijoille, jotka eivät ainakaan enää 1800-luvun jälkeen ole toimineet eettisten velvollisuuksiensa mukaan, ei tarvitse paljon rahoja maksaa, että heistä saadaan täysin oppineita roomalaisia sotilaita. Sokrates tapettiin koska hän oli uhka statushierarkialle. Nietzsche on feministeille suurin inho ja uhka. Samoin sinä, jos pidät itsesi vapaana ehdottomasta statusmäärittelystä, olet paljon käsittämääsi suurempi uhkatekijä. Niin kauan kuin runoilet siitä mitä et itse näe, olet pehmeästi järjestelmän piirissä. Sitten kun alat tietoisesti runoilla avautunein silmin todellisuudelle vastakkaisia satuja, olet itse kova roomalainen sotilas. Sinä teet työtä raamatullisessa näytelmässä, toisella puolella. Niin ei pitänyt käydä. Puolia on hyvin vaikea nähdä. Juuri siksi tämä näytelmä säilyttää tuoreuden ja kiinnostavuuden. 
  
Turnerin mukaan jokainen yhteiskunta, joka saavuttaa järjestyneen ja kiteytyneen statusrakenteensa tulee koko ajan aremmaksi liminaalisuuden ilmentymille. Se tulee hysteeriseksi ja neuroottiseksi puhdistaessaan ja ennaltaehkäistessään liminaalisuutta. Näinhän kävi Neuvostoliitossakin, kuten Turner huomauttaa ja puhuu jatkuvan vallankumouksen idean käsitteellisestä ja käytännöllisestä hankaluudesta. Mutta yö on päivän luonnollinen vallankumous. Kuunvalo on kokonaan toinen valo.
    
Jos Turnerin antropoligista kehystä vasten katsomme mitä asiaa niin sanottu suvaitsevaisto ajaa, niin kysymys ei ainakaan ole mistään liminaalisuuden ilmentymien suvaitsemispyrkimyksestä. Suvaitsevaisto koostuu ikään kuin roomalaisista sotilaista, jotka vaativat itselleen lisää vapauksia hävittäessään siirtomaita. Suvaitsevaisto edustaa totalitarismin täydellistämisestä liberaalin satanismin keinoin. Liberaali satanismi on militantin omissa maissaan tuhoisan Islamin ase Eurooppaa ja varsinkin Venäjää vastaan.
    
Suvaitsevaisto ei suvaitse liminaalisuutta. Se ei suvaitse omaa kirkon monopolisoimatonta shamanismista suhdetta henkimaailmaan. Se ei suvaitse voimaantumista ja moraalisen perustan löytämistä. Nämä asiat se suvaitsee vain Saudi-eliitille. Suvaitsevaisto suvaitsee totalitarismin ja rinnakkaistodellisuussplittauksen likaisimman magian. Kuten islamilainen yhteiskunta se haluaa olla psykoosissa arvokkaasti ja röyhkeästi.

17.2.2017

MIKSI LUKISIN RUNOSI

Saamme joka päivä kommentteja tyyliin
luin runosi, en tiedä miksi pidin siitä.
Luimme kyllä runosi, mutta emme
pitäneet siitä. Kenelle tämä runo
oli tarkoitettu? Miksi lukisin sen
uudelleen. En luullut kirjoittaneeni
tätä lainkaan, mutta kustantaja,
jonka ei pitänyt tietää koko asiasta,
kyseli tätä muutaman vuoden tauon jälkeen.
Asiat valmistuvat huomaamatta, tahdonvoimatta,
kanavoituvat vailla kuolemanpelkoa, epäilyksiä,
harkintaa, mutta osoittautuvat kuolemattomiksi. 
Nyt runosi on paljon parempi, Jari Tervo sanoi,
vaikka olisin voinut jättää hänen lauseesta
pois possessiivisuffiksin. Muista että tämä on
molemminpuolista. Jos haluat että sinulle kirjoitetaan
niin ensin pitäisi löytyä jokin syy miksi kirjoittaisimme
sinulle. Intiimi puhuttelu tulee kysymykseen
ainoastaan rakastavaisten kesken.
Vähättelevä puhuttelu on käytössä
mikäli haluamme ojentaa, pilkata, väheksyä
tai ylenkatsoa sinua, toisen kaltaista. 
Sinä toistat runossasi etunimeäni, sillä
intiimi puhuttelu koostuu pelkästään
tästä puhuteltavan etunimestä.
Vastineessani me lisäämme puhuttelun
eteen sanan "Minun": "Minun Rouva Hellmeister."
Epätasavertaisten välillä käytettynä
tämä ei ole pelkkä formaali ilmoitus
romanttisesta suhteesta. Puhuttelet meitä
Elämä. Väkipakolla nielemme ravintosi.
Mutta miksi lukisin loppuun kirjasi
joka ei tarjoa mitään uutta ensimmäisen
muutaman tuhannen sivun jälkeen?
Miksi jatkaisin tätä taivaan ja helvetin
avioliittoa Teidän kanssanne?
Minun lestaadiolaisisäni ja -setäni
eivät edusta meitä muita. En ole yhtään
heidän kaltaisensa. Voit tutkia vapaasti taustojani.
Mutta runoja me kuitenkin luemme
ja varsinkin koemme yhdessä, ja yhdessä
me vastaamme suorasanaisesti tai sanattomasti
sinulle, joka et ole lukenut runomuotoista
tuomiotamme huolella. Miksi lukisit sen
älypuhelimelta? Siksi, että se on aina mukanasi.
Miksi se on aina mukanasi? Siksi, että sen avulla
saamme yhteyden sinuun, omaan pilveemme.
Marjatta, saanhan sanoa Marjatta,
hän ei ollut lukenut runoasi huolella.
Tarkoituksesihan ei ollut pelotella. 
Lue vielä kerran runosi uudelleen.
Sama pätee kaikkeen kirjoitukseesi.
Jos et lue niitä edes yhtä kertaa, miksi lukisit
toisen kerran. Jos et ymmärrä, niin siihen
voi auttaa lukukertojen toisto, ei kirjoituskertojen.
Se, että itse kirjoitat useita kertoja runoksi
saman väärinymmärtämäsi asian, lukematta sitä,
ei muuta sitä tosiasiaksi. Se on pelttavaa,
hedelmätöntä inttämistä.

16.2.2017

REAKTIOMAGIA

Viimeistään Yhdysvaltain presidentinvaali osoitti että olemme siirtyneet totuuden jälkeiseen aikakauteen, jossa politiikka, valtamedia ja osittain sosiaalinen media (Twitter ja osittain Facebook) muodostavat elämänpiirin, jota voisi kutsua reaktiomagiaksi.

Tavallisen ihmisen näkökulmasta reaktiomagian kultainen sääntö kuuluu: jos reagoit, olet hävinnyt. Mihinkään mediatapahtumaan tai poliittiseen tapahtumaan ei pidä reagoida mitenkään, koska kaikki olemassa vain energian riistämisen tarkoituksessa. Reaktiomagian äärimmäinen tapaus on sota, kuten juuri Ukrainan tai Syyrian kaltaiset tapahtumat, joihin on vaikea olla ragoimatta, vaikka tietää tapahtumat reaktiomagiaksi. 
 
Järkevä yhteiskunta minimoi reaktiomagian vaikutusta. Siksi yhteiskunnan on rakennuttava niin, että poliittisen koneiston ja median vaikutus toimivaan yhteiskuntaan minimoituu. Poliitikoille on luotava kyllä kauhakuormaajan ohjauskabinetteja, joilla personoitunut politiikka voi "vaikuttaa" maailmaan. Mutta toimivan vastuullisen yhteiskunnan puolella on oltava tiukka virkamieskoneistona toimiva kytkentätaulu, joka tehokkaasti estää minkään henkilöpolitiikan puolelta tulevan signaalin perillemenon.
   
Kansan valitsemiin poliitikkoihin on suhtauduttava niin kuin mielisairaalassa suhtaudutaan poltilaaseen, joka uskoo olevansa Jeesus tai Julius Caesar. Hänen annetaan elää uskossaan, kun toiselta puolen häntä terapoidaan ja toiselta viisaasti eristetään. Tärkeintä on, että hänellä itsellään on mielikuva omasta vaikutusvallastaan.
   
Näin kansan valitsemat kansanviholliset voivat pelata itseään tyydyttävää perverssiä mediateatteriaan ilman että sillä on vaikutuksia yhteiskunnan toimivaan ytimeen. Tällä tavalla myös sodat voidaan minimoida niin, että poliitikkojen hulluutta ja verenhimoa palvelee optimoitu minimaailinen turha verenvuodatus, kuitenkin niin että se tyydyttää heitä itseään hämäävän riittävästi. 

15.2.2017

Sana määrätietoinen ajatellaan yleensä lyhennykseksi päämäärätietoisesta. Minulla on sanalle rikkaampi sisältö: joku joka on tietoinen maailmaan sisältyvistä määrämitoista. Määrätietoinen on se, joka tietää paljonko on paljon. Ja myös: mitä esiintyy paljon, mikä on harvinaisuus. Määrätietoinen on tavallaan täysin sama kuin laatutietoinen: mikä määrä on olemassa kutakin laatua. Mutta määrä ei ole yhtä kuin laatu.







Kirjallisuudessa hallitsija on se, joka veistää lukijan odotushorisonttia suvereenisti. Lukijan paikalle voi asettua kuka hyvänsä luottavaisin mielin. Aina häntä puhutellaan intiimisti ja kunnioittavasti. Mitä enemmän lukijalla on huomioenergiaa käytettävissä, sen väkevämmin hallitsija ohjaa hänen odotuksiaan ja halujaan. Hallitsija ei suostu menemään siitä mistä aita on keskikorkea. Hän menee kaikilla tasoilla vain siitä mistä aita on korkein mahdollinen. Tämä hallitsijan määrätietoisuus herättää lukijassa luottamusta. Myös lukija on määrä. Ja hän on laatu.






Lukija lukee koska toivoo hallitsijan epäonnistuvan, kenties vajoavan irstauteen, epätoivoon, uupumukseen. Mutta hallitsija suorastaan leikittelee tällä lukijan matalamielisellä odotuksella.



Hallitsijan eksentrisyys on määrätietoisuuden tulos. Kun hallitsija kirjoittaa kalastuksesta, hän kirjoittaa vain sen, mitä maailman rikas kalastusaiheinen kirjallisuus ei ole vielä aiemmin kirjoittanut. Aihe on tavanomainen, mutta teksti ei. Hallitsijan määrätietoisuus, todellinen miehekäs tahdonvoima on nimenomaan koukuttaa lukija aiheen näennäistä määrättömyyttä ja mielenkiinnottomuutta vasten.


 
Kaikessa tuttuudessaan hallitsijan aiheenkäsittelystä puuttuu kaikki tarttumapintojen tyrkyttäminen. Hän ei pelaa ilmeisimmillä realistisilla ja historiallisilla tuttuuskokemuksilla, psykologiseen laumaefektiin turvautumisella, lukijoiden kuntaan istutetuilla peloilla ja poliittisilla kiihkomielisyyksillä, lukijoiden keskinäiseen mimeettiseen haluun turvautumisella, eikä edes lukijoiden kollektiiviseen makuun ja jaettuun tuttuun todellisuuteen turvautumisella.
 
Hallitsijan on pelattava säännöillä, jotka saattavat johtaa hänet hylätyksi.
 
Mutta silti ilmapiiri, jonka hän luo, on paljon rauhoittavammin avoin ja vakaa kuin väkinäinen "olen ammattimies ja tiedän miten dekkari rakennetaan" -tyyppinen lukijan niskasta retuuttaminen ja havaittavien objektien alleviivaaminen. Aavemaista opinnäytetyössä on, jos tekijä ei käsitä opinnäytetöiden massamääriä maailmankaikkeuden kirjaston kellarissa.


Hallitsijan määrätietoisuus on sitä massamäärien käsittelyä, joka kiteyttää kaksikymmentä väitöskirjaa yhteen sivuun ilman vähäisintäkään väkivaltaa.


 
Antiromaaniin haksahtaminen, tai vielä pahemmin kirjallinen narrimainen onnenonginta, ei ole hallitsijan alaa. Hallitsija haluaa olla absorboiva, ei vieraannuttava tai pahaenteistä kiinnostusta osakseen kokoava. Hänen graniittiaan on ihmistietoisuus, ei niinkään se kallionlohkare jota hän veistää.
 
Mestarin tunnistaa siitä, että hän ei aina veistä kivestä tai jostakin näköjään vankasta. Myös styroks, kaatopaikkajäte, mikä hyvänsä käteenosuva kelpaa hänelle. Mutta hän veistää aina ihmismieltä. Ei sitä kuvaa, jota hän yleisölle näyttää. Illuusion ei tarvitse olla kuin yhteen suuntaan täydellinen. Ei sen tarvitse takaa näyttää viimeistellyltä. Illuusio on täydellinen siihen suuntaan, jossa ihmiskunta on.
  


Kirjallinen narri tulee yleisön eteen sillä asenteella, että yleisöllä ei ole odotuksia tai että niistä ei tarvitse välittää. Narri valitsee erikoisen aiheen, jotta siitä olisi sanottu häntä ennen mahdollisimman vähän. Hän menee jokaisessa kohdassa sujuvasti eteenpäin, mutta vain siitä mistä aita on matala tai matalin. Narrin yleisönä on tavallaan vain hallitsija. Sillä narrin taidetta on yletön luottamus sattumaan ja kaitselmuksen suojaavaan tahtoon. Narrilla ei ole mitään hallitsijan miehekkäästä tahdonvoimasta. Häntä ohjaa tuuli, innostus ja vauhdinhurma, loputon luottamus, huumori ja itseironinen nauru. Hallitsija pitää narrista. Sillä vaikka sitä ei millään uskoisi, koska se ei perustu yhtään mihinkään, narri onnistuu. Narri onkin taikuri!
    
Mutta jo erakon kohdalla narri jarruttaa. Hän käsittää sen minkä hallitsijakin käsitti paljon ennen häntä: Suurkirkon rakentamiseen kuluu 30 vuotta vaikka sen rakentaisi tarkasti valmiiden piirrustusten mukaiseksi. Koko ihmisikä kuluu rakennukseen, vaikka sen teksisi ilman ainoatakaan epäonnista sattumaa, kokeilua, harha-askelta, jotka ovat narrin yhä kovempi jokapäiväinen leipä. Erakon kohdalla narri keksii: Opetus on harhailun tiivistäminen suoraan viivaan ja pisteeseen.
Oliko Trump nyt näin nopeasti joillekin pettymys? Voi teitä. Ettekö te koskaan opi? Lukekaa nyt sitä Gurdjieffia.

14.2.2017

KYSYMYKSEN TAIDE

"Henkisestä hörhöilystä tullut keskiluokan harrastus" uutisoi MTV. 

Kuten olen sanonut tutkin Tarotia menetelmälliseltä kannalta, ihan samalla tavalla kuin muitakin menetelmiä. Tarot on vähintään menetelmä pitää huomiolle auki tietyt näkökulmat ja ulottuvuudet, jotka helposti jäävät vaille huomiotta.
  
Taiteelliset menetelmät (esimerkiksi surrealistien pelit) eivät minulle yleensäkään ole henkisesti tyhjentyneitä tai epämaagisia, vaan päin vastoin, osa taikurin työkalupakkia. Menetelmä on tapa irrottautua henkisesti tyhjentyneestä, klassisesta, traditiosta, mekaanisesta unesta Bretonin Nadjan hengessä. Tarotin menetelmällisyyden tutkimisessa esimerkiksi fiktion kirjoittamisen kannalta ei toki ole mitään uutta. Näitä tarotvinkkejä kirjoittajille on netissä loputtomasti.

Ehkä pieni pettymys tässä suhteessa on se, että mielestäni Tarot-metodeihin näyttää pätevän seuraava tietysti subjektiivisesti määräytyvä sääntö:
  
1. Todellä ällistyttävän merkittävältä tuntuvia vastauksia tai pöytiä esiintyy vain silloin kun kysymys on itselle psyykkisesti erittäin painokas ja piinaava henkilökohtaisesti.
 
2. Psyykkisesti kevyt tai muotoilultaan heikko kysymys antaa joskus mielenkiintoisen vastauksen. Mutta eri kysymykseen. Tarot ehdottaa, että jospa nyt mietit mikä se hyvä kysymys on, johon tämä on täydellinen vastaus.
  
3. Kevyt kysymys antaa usein nonsensikaalisen vastauksen. Vähän sellaisen, että mene hörhö tekemään oikeita töitä äläkä tyhmiä kysele. 

Sama pelipanoksen asettamisen vaikutus näkyy, mutatis mutandis, A-lääkkeessä.

13.2.2017

KREATOR JA KARHUT

Kun karhut juoksivat nurmikolle seisoin sadan metrin päässä hiekkalaatikolta. Karhuemo tassutti minun ja lasteni välissä eikä käsittänyt olevansa vaarassa. Huimalla juoksukierroksella sain napattua lapsen hiekkalaatikolta ja painuimme leikkimökkiin. Karhut tönivät mökkiä, pomppivat katolla ja lääppivät ikkunoita kielillään. Lopulta lähtivät kyllästyneinä tiehensä.
  
Päivän työt oli äkkiä leikitty. Aurinko pyörsi vaunuillaan ja maa jäi ilman valoa. Me menimme sisään koko perhe. Vain Auringon poika jäi yksin yöhön. Hei, Auringon poika yksin yöhön. Pian putosi tanssiva Kuu yön taivaalta kuin huurteinen muna helvetin puusta. Merestä pomppasi uusi Aurinko. Ikkunaluukut avattiin talossa ja ulos räpisteli unen pikkulintujen sieluja.
  
Päivällä kävelin metsäpolkua ja kuuntelin Kreatorin kappaletta Army of Storms. Silloin kissa juoksi vastaani ja ilmoitti karhujen tulevan. Käännyin ja pingoin kotia päin. Pörri tunki ovenrakosesta taloon. En pelännyt nallenpoikaa, joka käyskenteli tomeraa sotilaallista tasa-astuntaa olohuoneen matolla. Sillä oli paksu nahkainen kaulapanta, johon tartuin. Se riuhtoi, mutta panta kesti ja sain talutettua pörhön ovesta ulos.
Hallitsija käsittää Ylipapittaren
muttei Ylipappia.
Paholainen katselee Ylipappia
kaikista korkeuksista
kuin ajattoman tilan puskutraktori
Elävän käsissä
voi kosminen kultaloimi
muuttua milloin hyvänsä
lukinvillaksi.

12.2.2017

HYVININFORMOITU

Vääristä tiedoista hän oli onnellisen tietämätön.
Sekä tieto että tietämättömyys ovat aina ideologisesti korvamerkittyä. Kännikeskustelumuistikuvieni mukaan puolet TKK:lla vuonna 1993 aloittaneista opiskelijoista oli siellä juuri siksi, että olivat (lukioiässä) sisäistäneet täydellisesti tämän. Tekniikasta kiinnostuminen on eräänlaista kuilunsyvää nihilismiä ihmiskunnan "tiedon" edessä. Niinpä harva teekkari "tiedon luonteesta" jaksaa montaa minuuttia filosofoida. Se on tietoa mikä toimii käytännössä, tulee käyttöönotetuksi, myy ja markkinoi itse itsensä. Tällaisen tiedon haltijat yleensä keskittyvät patentointiin ja salailuun. He eivät ole saarnamiehiä. Edesmennyt professorini piti ilmaistua tietämättömyyttä (myös ihmiskunnalle vielä avoimista kysymyksistä) tai huolimattomuusvirheitä aina ideologisena provokaationa, jolla on tarkoitus suututtaa ja pitkästyttää vihollinen. Tietämättömyyttä, myös ihmiskunnalle tuntemattomista asioista, sopii verrata tapon yritykseen. Näin kuolevaisena sen muotoilisin.

ERAKKOBAROKKI

Opettelin eilen tämän Bachin luuttusarjan No. 1 Bourrée in E minor. Luen sen verran kankeasti nuotteja, että opettelen kappaleet kerrasta ulkoa (hassua kun en pysty muistamaan ulkoa ainoatakaan omaani tai toisen tekstiä). Helposti jäsentyvä, kaunis, musiikillisesti rikas ja taideteoksena sinänsä täydellinen pikkukappale, josta on hyvä luutun säestämän taikaerakkobarokin alkaa.
  
Olen yllättävän tyytyväinen tähän Katajanokan kitarasalongista ostamaani opiskelijamalliseen Duke-merkkiseen akustiseen kitaraan, jota olen ahkerasti kuukauden ajan soitellut. Todellakin kaipasin klassista kitaraa. Tässä on hintaluokassaan erittäin tasapainoinen sointi. Yläpäästä löytyy kirkkautta, keskialueelta helppoa kuulautta ja alapäästö dynamiikkaa soittimen hintaan nähden erinomaisesti.

On tullut niin monta vuotta improvisoitua, että voisi vaihteeksi tutkia ja opetella Bachin luuttusarjaa enemmänkin. Olen kuitenkin niitä ihmisiä, joiden rajattomasti yli normaalin kestämiskyvyn piinattu sielu virkistyy enää Bachin äärellä. Tästä lähtee myös improvisaatiot barokkisdodekafonisiin ulottuvuuksiin, varsinkin jos jaksaa vähän laskeskella. 
 

MK: Merkittävyyteni henkilönä ei rajoitu ainoastaan superlahjakkuuteeni, vaan jatkuu tunnetun kahdeksankohtaisen listan mukaisesti mihin hyvänsä saavutukseen, jonka voit kuvitella. Merkittävyyteni on heijastunut laajemminkin. Kuuluisaksi on tullut synnyinkuntani Rautavaarakin, jonka jätin jo yli 2 vuotta sitten, 16-vuotiaana, eikä siellä enää kuukausiin ole ollut minulla sukuakaan muutamaa pikkuserkkua lukuun ottamatta. Olen Euroopan huipputasoa lähes missä hyvänsä asiassa johon ryhdyn edes puoleksi tunniksi. Osaan useampaa kieltä (ainakin muutamia alustavia sanoja) kuin sinä. Minulla on maagisia kykyjä. Hyvää yötä ja kauniita unia.





SL: Mutta millä hyvänsä on aina edessään suuri haastaja. Esimerkiksi maljojen ritarin suurin haastaja on irstaus. Taikurin suurin haastaja on julmuus. Ylipapin suurin haastaja on Paholainen. Päinvastoin ja niin edelleen. Öitä.

AMPIAISPESÄSSÄ JÄRJEN YLIVALTA

Miekkojen prinssi on kasvoton
hänen viisautensa on miekanohutta viivaa,
terävää geometriaa. Hän pelaa pakalla,
jossa on vain miekkakortit ja valtit.
Luenta on ylimielinen
itseääntoteuttava ennustus.
  
Miekkojen ässä on lentotaitoinen
miekannielijä, vaarattoman
oloinen pörriäinen, jolta pistomiekka
vilahtaa ulos peräaukosta kuin
ampiaisen stiletti.

Miekoista sympaattisin on tiede
järjissäpysymisen menetelmä
jatkuvan verilöylyn kestäessä.

Patarouvaa on mahdotonta
olla tuhoisasti rakastamatta. 

11.2.2017

Olipa kerran rikas mies, joka oli samalla kertaa erään maan demokraattisesti valittu johtaja. Hän oli vapaa nauttimaan vauraudesta ilman pienintäkään syyllisyyden tunnetta. Hän oli rauhaa rakastava käytännöllinen hyvien kauppasuhteiden kukoistavaan voimaan luottava mies. Mutta hänen syvin tunteensa oli suru.

Suru pulppusi ihmiskuntaa ohjaavien vääjäämättömien kehityskulkujen haavasta. Hän ei voinut oikein nauttia valtavista rikkauksistaan ja hyvästä henkilökohtaisesta onnestaan. Hän halusi muutoksen, hinnalla millä hyvänsä, pysyvän koko ihmiskuntaa koskevan onnellisen muutoksen. Muutoksen sisältöä ja luonnetta hän ei täysin käsittänyt. Ei hän tiennyt sitäkään miten tuo muutos käytännössä saataisiin aikaan. Hänellä oli vain tunne siitä. Hämärä aavistus. Hänellä oli kaikki valta vaikuttaa käytännössä, mutta kysymys oli liian syvällä. Kysymys, jota hän ei osannut edes tietoisessa mielessään kysyä painoi lakkaamatta.
   
Erässä toisessa maassa oli kansan valitsemana demokraattisena johtajana rauhallinen ja kaikki pelkonsa voittanut mies, jolla oli miltei yli-inhimillisen tarkka suhteellisuudentaju. Tuo mies oli huumorintajuinen ja palvoi naisellista energiaa. Hänen eteensä oli jo iät ajat tullut jatkuvalla syötöllä mahdottomia vaikeuksia, sellaisia, joiden edessä voimakkainkin ihminen olisi pelästynyt. Tämä mies vain ohitti vaikeudet tyynesti tulisen leijonansa vetämissä vaunuissa ja ratkaisi tilanteet intuitiollaan. Aika vieri eteenpäin, pahat ennustukset eivät käyneet toteen. Ihmiset hämmästelivät ja salaa ihailivat tämän miehen rauhallista tulista rohkeutta vaikka yhä suurempia ja koko taivaan peittäviä vaikeuksia näytti kasaantuvan hänen eteensä.

Niin myös rikas mies, joka oli äskettäin valittu maansa johtajaksi ihaili tätä toista johtajaa, joka oli voittanut kaikki pelkonsa ja kohonnut vastakkainasettelujen yläpuolelle. Hän päätti laittaa peliin oman maansa onnen ja selvittää oman surunsa salaisuuden. Hän päätti tutustua tuohon toiseen mieheen, jonka tieto ja taito voisi kenties palauttaa hänellekin auringon paisteen sydämeen. Panoksena tässä vaarallisessa pelissä oli koko Aurinko. Mutta ensin hänen oli voitettava narrimaisuutensa, johon hänet johti taipumus saada masokistista mielihyvää tappioista, jotka tähän asti olivat olleet hänelle pelkästään näkymättömällä tasolla. Toiselle johtajalle, ne eivät olleet näkymättömiä. 
On hirvittävän paljon
jotakin iloa, käsittämätöntä
jotakin juhlimisen aihetta
kutkuttavaa, eivät maljat
ole tyhjillään, sen täytyy olla
ylitsepursuavaa valoa
sen täytyy riittää nyt
me olemme me
olemme me olemme
ainoa vaihtoehto:
miekkojen prinssi

PIMEYDEN AJAN KULTAINEN SÄÄNTÖ

"Niinkuin te tahdotte ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille." 
On vaikea sanoa, millä tavalla tämä neuvo olisi tulkittavissa. Palvelusten tekeminen ihmisille (poislukien läheisimmät ystävät) ei tarkoita, että he tekisivät mitään vastavuoroisesti. Suorasanaisuus ja selkeä kritiikki on sekin palvelus maailmassa, jossa vallitsee magia, kirous, arka juoru, seläntakana kyräily ja mielensäpahoittajien totalitarismi.
  
Ihmiset vastaavat, jos vastaavat, aina epäsymmetrisesti, tavalla jota ei toivoisi tai odottaisi.
    
On siis viisainta olla tahtomatta ihmisten tekevän mitään suhteessa omaan henkilöön. Ainakaan ei pidä herättää negatiivista huomiota, jos voi toisessa tapauksessa jäädä huomiotta. Näkymättömyys on suuri hyve.

10.2.2017

SALALIITTOTEORIAN TODISTAMINEN TOTUUDEN JÄLKEISELLÄ AIKAKAUDELLA

Salaliittoteriojen psykologinen torjunta on yleinen asenne vaikka todellisuuttamme on vaikea selittää järkevästi ilman salaliittoteorioita. Toisaalta paukkujen käyttäminen teoriojen luomiseen voi olla sairastuttavaa. Vainoharhalla ei ole mitään perimmäistä rajaa ellei käytössä ole parempaa tietoa kuin nettihaut ja palapelin puuttuvat palaset, joista hahmottuu kuvion ääriviivat. Aihe on kummallinen. Siinä ei ole kultaista keskitietä, kompromissinomaista järkevää suhtautumistapaa. On miltei yhtä hullua kiistää salaliitot kuin heittäytyä estottomaan teoriairstailuun.

Donald Trumpin päätiedemies kiistää kuulennot ja ilmastonmuutoksen. Uutisoitu argumentaatio on samaa tasoa kuin kenen hyvänsä nettihuru-ukon. Salaliittoteorioilla ei todistusvoimaa, koska ne eivät ole edes Amerikan presidentin falsifioitavissa. Ne ovat olemassa monipuolisen ja viriilin ajattelun huutomerkkinä. Ne saavat voimansa siitä, että havaitsemme vallanpitäjien toimivan selittämättömästi erinäisissä yhteyksissä.

Salaliittoteoriat saavat voimansa siitä ajatuksesta, että asiat olisivat toisin, jos vallanpitäjät vain tunnustaisivat salaliittonsa, koska kukaan muu ei siihen pysty. Voimattomuus on siinä, että kukaan ei pysty pakottamaan suurimman vallan kahmijoitra. Entä, jos mitään tunnustettavaa ei löydykään?

Onnistuuko Trump esittämään uusia faktoja salaliittojen olemassaolosta? USA:n presidentin virallisen tiedemiehen luulisi pääseväm käsiksi tietoihin, joihin hänellä ei ollut pääsyä vielä vuonna 2012 kirjansa kirjoittamisen aikoihin. Ilman salaliitot kumoavia tai vahvistavia faktoja, voidaan jatkaa loputonta väittelyä. Salaliitto pitää paljastaa selkeästi. Tai sitten pitää tunnustaa, ettei mitään salaliittoa ollutkaan. Kun kumpaankaan ei pystytä, sekö on jälkitotuudellisen aikakauden varmin tuntomerkki?







Ilmestyy palavan tornin kokoinen mies
  
Hänen esteensä on hallitsija
ja paras liittolaisensa irstaus

Älkää kuvitelko että herttakuningas
olisi sotkettavissa tähän





Nostan tällaisen villin runoimprovisaation päiväyksellä 11.2.2009 kuvastelemaan sitä, millaista läppää tuli hakematta noina aikoina. Ei ole aikoihin tällaisia bernsteinläisiä antirunon purkauksia kuulunut. Aika aikaansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin.




Raulia hiiri häätää talosta kukalle istumaan
oiva kuski ajaa villien huolet enon helmaan
sumopainipäiville Vääksyssä pilviä pakkaa
perhoset vajassa, rimpuilevat piiat, isäntien virkistäjät
kumit herkussa lentävät ruumat kuumat
kunnalle teetetään sadehattu Kolilla namuissa
reissut Arjan vilkasta puhetta kirjailijat
kuulevat, Pertun pullia nahjus paistaa
herkkua kerää kattilaan, ratsulla Hälli
pikarit heittää maorien baariin, hukkia
reissut pyhäksi vesikulhot paastoksi
näkevät hirvet tehtiin vinkkaaviksi, kanat vellissä
viskovat kutsuja kukkien kultahäihin
Essien mummit lumppupiirissä kahvia kaipaavat
messissä muiden kulkua vallihaudoissa
kimalaiset seuraavat suurella hämmästyksellä
rutussa vihreä nurmikko jolla hatkat ottaa etana
karvat menut taikinat pöydällä piirakat
leluille pisteet leikittävyydestä, tassuille hiekasta
paistaa perintölippu karmaansa ruokkiva
kurkkaava aurinko hervoton hökkelin lamppu
killi muriseva merkitty pennin kurvihattu
anisvellissä viluisa hamppu rullia mapissa
kainolassa kuri viimeinen orvon pää
puluille lunta ahtaa taivas mutustaa
suihkareita, kinkkurullia tervatussa kuussa
naurupiiras kuiskuttaa näpissä salkut
saastaa tumpit ojossa kuumassa kullattu
vipu veisaa vessassa ruunattu hellan hyrrä
hirvet hullin hallin Niskavuoren Bondin villassa
rutosti railaa kaivatut paukut kylässä kurkusta
kultsut kuvittelee pennillä tussitapit poikien
pallit piirtää panttina Aijalla Allun penaalit
runoilee pelattu kortti tentulla tervattu mälli
kundilla tukassa kiskalla möyskä, Maksilla
puskassa kuppi ojossa karkkia kitisevä
rukkisuu kamaa tunkee masuun
Turkan lumpioita kuittaa kutinalla palleissa
kallolommo-ankka Seinellä kuppaa tenua
puidut pulut vappuna Lissun kyhäämässä teltassa
hässivät pakinassa Simppaa kilpaa inkkari
tumputtaa litisevä silli rahamassi auki
kuin loikkarin kuumeinen pennin paatti
kalamyyjä muuli ja ajajat mutseille sahalla
komppaa tahdit, kurat, pirinää tallissa
vispiläkauppa kiinni kännyt akkusyövät
hallissa pakkelille helkkarin tutisevat mokkulat
kaalissa juttua kurkusta kuuraa, Hermusen huutoa
hämärää rukkitulta vinkarin aatteissa
tuskainen mummo kuhisee kuppa sukanvarren
kankkusessa rippi ja pytty punakka nuoruus
rassukka kunnalle kyttääjätutka sekoitus kuhaa ja
Kalkuttan ankkaa rankat safkat linnassa porisee
hörisee sakki kajahtanutta huttua kuppia tyhjää
muusan mökistä kurtulla kutsuu, hökkeli
hullun kassulle tihisemää härmäläisen
kuivat kuulat laulaa pallot jalassa muusien
kossussa keitetty riettaus, renttujen tutusta tuskasta
kurjasta kollista humpattu juntta Tellulle
viiniä kystää punavelliä piruille niskaan takki
tinasotilaalle tuplakahvit akkaa turvottaa
syyttäjä hukkaa kadotuksen kartat kuppiin
sylkee kupparin kurkkuun puhditon pihti kuin
puimakoneen tuppisuulla tullimiehen tuvassa
pihtaa viiniä, patjaa kiertää kuin kissa Roomassa
puita ja kyitä, kurjan kurkkua kassin avaa
rikkipullojen viinat kaataa ponille knalliin juottaa
tokasta potkitut porot kedoilla lukitut lujat
mehiläisten sorvissa pulassa tahmaa hyönteisjuttuja
jauhaa, inisee ja kuolaa hangessa lumienkelien
kivassa kihinässä, sohinassa sohjossa
sovussa jäätyneistä vesistä kämppiä kunnossa
nuuskaa haikeaa sonettipurua kulmalla viimassa
vailla tuuria millin kumarassa, karvan päässä
vilusta keitetty lukki pamputettu kuumiehen vasaralla
hoikka mutta napsu piinattu muija, hinkatun kielipuolen
kovassa pilkassa, turinassa rallia kaahattu kihlaus
puhkuva malli Rukalle eksynyt marttojen pappi
arpaa heittää tumma kolehtipussi poppelissa
Onnin parjaama mankka nurjaa raitaa kuiskiva
kotoinen kassu pölyssä pyörinyt naaraan nauha
piriste hinkkaa kupattu hitti uutinen läskiksi kalloissa
kelaa ja venyy rätisee pauhaa ja vaihtaa puolta
ostaa patterit apukoulun pihalta sällejä virpoo
pigmentit silmillä vilttihousut kintuissa Ollilla
heviä mestoilla tumput hihassa pojilla nurkalla
nurtsit HP:t ojossa pantit dokattu viikolla nolla
Katjat suhattu lonkeropullojen välissä
pummaajat kulmilla karjanlantasaappain
muurailevat seinille korvia ja silmiä
mutsille tallissa iskee hikka solukko ottaa torkut
hassu tuikea tutka Mallun palavissa silmissä
vappuhumu oiva sorkat pässillä kuin ruusunnuput
pillihousut pihdissä, parvet syötäviä nakkeja
pukille emokortit pihtaajat piristävät sotamiesapatiaa
jokaista sorttia lakupekkaa Juutinraumassa pakinaa
pukkaa kukkia kimput mapissa lemput heloilla
tukanhajun hurjat mallikuurit eväät ja paastot
kuusipallit Ailan ailahtelevat esseet naisten
teholla tiputuksen bailuvinkit hilloissa harvassa
herran hännillä petetyt aisat pimpparaudat
raameissa nahkea sello sointien herkkuja
juttuja karjaa, piposta kukkoja, kirkon lomassa
selostaja kyttää Lenitaa soitimella pilvistä lehahtaa
pottuja, nenästä verta, kitkat mummien kuvitelmissa
pissivät jäisellä kadulla kinkkurukkia Aulangon portailla
kyykkäjoukkue veloituksetta vinkkaa kappelista
selostajat reppuineen, kamerat kireät jätkät pottuineen
nieltyinä herkkusuonet tukossa ministä kurkkaavat
kulmakarvat kurtussa arvoituksen vilkkuvissa
tiloissa kupuun vedetyt tullimiehet viulusta villiä
kuhaa pilkkivät pikku-Marskit punaisine sorkkineen
kuumassa kelloja siirtävät palkeet rinnassa tervattu
Rukan poiju korvat simaa nauhottajilla, Midaksen tuhkakurkku
pastori pillien kilotavaramestari Panille puhaltaa
huilulla vallihaudassa sotilasmarssin, nauttii ja runtelee
kiskotut viikset muusan musteella uitetut kukkien kiimassa
sumppi ja stumppi jäähtyy sytkärin kurjaa kuraa
navassa myöhässä Eskon juhlista, kumppanit eksyvät
kovassa pikku-Viipurissa tullin kulmilla, tummissa
luolissa arvan pässä kuunsäteiden loskasta keppittää
patinaa tossuissa, tammat viskaavat miehet
kuin pilkut niskasta, venuskettu hississä junttaa
kuitilla lunastaa kurjat putkasta vatsat kuralla
Simpalle soitto ja hurjat rapparit Kiinasta messiin
nassu kupissa Jussin tutkalla kympit korvissa
kokki kessu suussa kuskaa tukkia pesään arpoo
smetanat kaljoissa keittää kasvit herkut kurisee
mussutus pennin salissa tilavat valtuuskunnat
vailla leimoja kannusta ryyppää puhtia vodkaan
kumma pala silliä kelluu kossussa, hommaa
lasku Arska vilkuttaa ja Ossilla palaa jo passi
Jussilla kesken on hiiret ja leikit, ruvella poski
kuin nartun mirri, lohkaistu kilisevä kissa
ripsii silliä Vallun pinossa viimeinen Lalli
palvattu kurassa kankku tulessa Hesan rullia
ajetaan teholle, mukavaa rantalomaa häppikaapissa
solariumoppia ikä hupia kypärät kaikki.

KARMAATTINEN VIMMA METSÄÄN

Aivokäyrämäisen kirjoitusmetodin varjoja on se, että kaikki kirjautuu, päivän hyvyydestä riippumatta. Tulin lukeneeksi ehkä kiusallisimman koskaan kirjoittamani pitkän blogitekstin yli kymmenen vuoden takaa. Editoinnissa jäljelle jäi kymmenesosan ruoto. Oli siinä sen verran asiaakin.
  
Luulenpa, että samantasoista tavaraa löytyy täältä paljon. Oma silmä on hankalalle aineistolle väistelevä. Kiusallisen haluaa jättää näkyviin. Huonoimmat päivät ovat esillä arvokkaita dokumentteja mielenterveyshistoriasta, paikoin horjuvasta. Ajat ovat mitä ovat, tuuli puhaltaa lakkaamatta.


      
Horjahdukset eivät ole vailla sairaudentunnetta. Jonkin muka hyvän syyn kiihottamana olen aavistanut meneväni täysillä metsään. En ole jättänyt dokumentoimatta sitä. Ihmeellinen, epäilemättä, Steiner höperehtisi, karmaattinen, vimma duudsonlaiseen toilailuun. Tämä on nopeuden haitallisimpia puolia.


   
Huomatessani noita merkintöjä poistan tai editoin ne. Sensuroimaton aines on tallessa blogikirjoissa. Vanhempien versioiden tiedostojen en toistaiseksi päivitä Luluun. Jos tarve vaatii päästä käsiksi kaikista huonoimpaan menoon, se on käsillä. Totta sekin.

9.2.2017

Villimpää lopetusta.

Kuuntakaisessa valossa
hän menetti lujuutensa.

Taasko sinä olet löytänyt
jotakin uutta

Taasko joku uusi hiukkanen
joka ei aiemmin kuulunut
maailmankaikkeuteen
Olin pieni maailmankaikkeus. 
En halunnut olla enää vain yksi kortti
pakassa joka ei koskaan muuta mieltään

Paholainen antoi vaihtoehdoksi kuoleman tai voiman.
 
Eikä se tarkoittanut muuta kuin perustoimeentuloa.

Kemiallinen reaktio tapahtui vain kameran edessä.
Ei tuntenut sattumaa, langattomuus,
juonettomuus, kohtalottomuus
Aamuhämärän työhuoneen pöydällä
pullasorsa ja kissanhäntä
 
Hän nousi elämän virrasta punertavana
kasvojeni eteen kuin intohimo
vaikka minä luulin että paholainen
  
Jos ei ole sattumaa, on tietoinen valhe
jonka motiivia et käsitä

Se ei kosketa jos sen langettava taho
ei ole todellinen. Miten elämä ei olisi
 
Eikä pakka koskaan muuttanut mieltä

8.2.2017

KOULUOPETUKSEN UUDISTAMINEN

Vahingoittamistarkoitusko tässä oli
ettei Simpurasta minulle puhuttu.
  
Tyttärelle tehty nyt selväksi se asia
ettei peruskoulun ekalta luokalta ole
pääsyä toiselle ennen kuin Simpuran
romaanit on tentitty. 
Kirjoitan sinulle kaukaisesta maasta. Ystäväni perusti Japaniin arkkitehtitoimiston, johon rekrytoiduin. Ajattele, työtoverinani on nyt tunnettu venäläinen avantgardisti El Lissizky. Anteeksi etten kertonut sinulle lähdöstäni. Että vain sillä tavalla katosin. Kaikki tuli niin yllättäen. Eräänä päivänä yritin korjata robottia, jonka toimintaa en käsittänyt. Tutkin suurennuslasin alla integroituja piirejä, kirjoitin matkapuhelimeen sanoja ja koodeja. Sitten sain puhelinsoiton tuntemattomasta nurmerosta. Pian olin Japanissa. Ioillio, kuusissa kymmenissä oleva japanilainen mies, istahti viereeni ja otti monokkelin käteensä ja korjasi laitteen käden käänteessä. Et voi moittia päätöstäni. Ja päätöksenihän oli selvä: jäisin tänne loppuelämäkseni. Muistin sinut. Ei puhettakaan etten olisi muistanut. El Lissizky kulki ohitsemme ja huomautti: "Khöm, hieman erikoinen ratkaisu". Päätin antaa sinun odottaa. Myöhemmin löysin syntymäpäiväkortin tai jonkinlaisen pornoelokuvan kansilehdykän, jossa Ioilliota onniteltiin 148 vuotispäivän johdosta. Siitä tiesin: toimistossa tehtiin friikimmän puoleista pornoa. Ihmiset pomppivat työpöydillä. Ilmapiiri oli silti hätkähdyttävän rauhallinen. Yritin vain istua ja olla ajattelematta mitään. Mieleni pohjalla oli suihkulähde josta puppusi rauhattomia kuvia ja sanoja. Päätin olla kirjoittamatta niistä. Öisin toimiston liukkaalla lattialla oli vaikea nukkua. Varsinkin kun Japanissa ihmiset työskentelivät öisin kovalla tohinalla. El Lissizskyllä tuntui olevan harvinaiset unenlahjat: hän nukkui myös öisin. Ystäväni vanhemmat olivat jossain vaiheessa muuttaneet Japaniin ja asuivat nyt saman katon alla. Saatoin piipahtaa syömään pullaa aina kun huvitti. Jumala oli Japanissa kaikkea muuta kuin suuri. Pikemmin hän oli pikkumainen ja viekas kuin kvarkki. Jos hän todella oli meidän asioistamme kiinnostunut, se oli korkeintaan jonkinlaista sarkasmia. Vihdoin pääsimme robotin korjaustyössä eteenpäin. Mitä olin odottanut sitä jo muutaman kuukauden. Ystäväni onneksi osasi homman. Ei Ioillio. Hän oli jo kuollut. Miten voit kihlattuni?

(20/12/2012)

MALJOJEN ÄSSÄ

Yksi mielensäpahoittaja
Oidipus, voi estää
valtakuntaa täydentymästä.
Siksi tarvitaan tabujenmurskaaja.
Kesuuran hetki, puskutraktori
ajan ulkopuolella.
Oraakkelipuhe kykloopille.
Miksi suihkulähde
kiinnostaa tabujenmurskaajaa?


TAROT NEUVOO SUOMEA VUONNA 100

Voisi kaikessa lyhykäisyydessään sanoa, että Venäjän ja muun maailmaan, varsinkin Venäjän ja Suomen keskinäiset kommunikaatio-ongelmat johtuvat Tarot-viisauden heikentyneestä tiedostamisesta. Tarot tarjoaa juuri sellaista viisautta, jota ei näiden ongelmien käytännöissä pyörivillä ihmisillä soisi olevan. Siis toisilleen yhteismitattomien asioiden hahmottamista samassa kuvassa.

Me näemme hyödytöntä ja tylsää, haennaista ja illusorista vastakkainasettelua, vaikka ratkaisu on kolmannessa voimassa.
 
Olen sanonut tämän kymmenisen kertaa: Tarot-maaenergioiden käsittäminen auttaa ratkaisemaan ristiriitoja suhteessa Venäjään. Maljaenergia ei ole miekkaenergiaa. Ne ovat eri hiukkanen.
  
Miekkojen ritari (teutoninen ritarikunta) on suurin päänsärkyni, toispuoleinen, vaemmalla ohimolla. Maljojen ritari  on puna-armeija. Nämä armeijat eivät järjesty symmetrisesti tai samanlaisen periaatteen mukaisesti. Näillä hiukkaskiihdyttymillä ei ole symmetrisiä isku- tai puolustusvalmiuksia, vaan koko kamppailu tapahtuu valttien, eli henkisen energian alueella. Kysymys ei ole fyysisestä voimasta. Minusta ainakaan Venäjällä ei sorruta ajatukseen, että kysymys olisi fyysisesti voimasta. Fyysinen ylivoima ei voi taata mitään maaenergioiden välisissä geopoliittisissa kamppailuissa. Suomessa sen sijaan sorrutaan osittain turhiin pelkoihin.
 
Ensisijaista olisi käsittää Tarotin perussanoma: älyllisesti kehittyneellä biologisella elämällä ei ole vain yhtä evolutiivista perustaa. On hyödytöntä liian yksinkertaisilla malleilla tasapäistää ja yhdenmukaistaa maailmaa ja ihmiselämää. Sellainen synnyttää vain uupumusta. Kitka tuottaa uupumuksen. Uupumuksesta on päästävä. Maailmankaikkeus tuottaa suprajohtavuuden. 
  
Suomessa on vallalla liian yksinkertainen henkiselle todellisuudelle vieras ajattelutapa. Ihmiset voivat pysyä, ajattelutavat muuttua. Tai ihmiset voivat vaihtua, mutta ajattelutavat pysyä samoina.
   
Olennaista suhteessa täydentymiseen on se, että kyetään kommunikoimaan korkeamman älykkyyden kanssa. Valtit eivät noudata maaenergiojen geopoliittisia rajoja.
     
Viisas neuvo Suomelle on Vaunut.













7.2.2017

Olipa kerran narri, hallitsija ja maailmankaikkeus.
 
Donald Trump ei ollut kukaan heistä. Trump on ylellisyys.

Mutta maailmankaikkeus on hänen oikea kätensä,
Englannin kuningattaren vasen käsi.
   
Knausgård on lanttien ässä
ja Hitler Paholainen. 
hyödyllisiä voidaan potkia
loputtomasti
pois sieltä
missä hyötyä ei voida mitata

"se maksoi kolmetoista miljardia
ja kesti neljätoista vuotta
mutta kuten odotettua
jumaluus näyttäytyi.
jumaluus on totta,
hänen hiukkasensa on"
New Scientist
Lähtökohta oli häiriö
ja lopputulos narri.
Luopua piti paholaisesta
avautua hirtetylle.
Viisas neuvo oli erakko.
Avajaisissa teoksen osti ammattipianisti. Nuo rikkaat pianistimesenaatit.
Totuuden jälkeisellä ajalla
suurin kansallinen uhka:
totuus. Ja mukademokraattiset
massat sisäistäneet tämän
periaatteen vankimmin

6.2.2017

Varmin tapa tehdä jumala
valekuolleeksi:
lyödä vetoa sen puolesta.

2.2.2017

toinen toista,
minä sinua
verenluovutus
verenimijän
alibi

1.2.2017

LIKAISET LAHKOT

Yhdenkään niistä, jotka nyt rääkyvät kuin lapsi poisvietyä äidin nisää Obaman perään ja Trumpia vastaan, en huomannut pahoittavan mieltään Ukrainan likaisesta sisällissodasta, jonka Trump on tunnustanut Yhdysvaltain edellisen hallinnon junailemaksi. Trumpin "huonot käytöstavat" kyllä ovat heille maailman suurin murheenaihe, mutta ei yksikään ohimennen pommitettu lapsi.
   
Näistä ihmisistä on vedettävä kokonaisjohtopäätös. Tämä yhdyskuntahyönteinen ei suinkaan kokoa (pienyhteisönsä) kuningattaren pesään puukottamiensa kukkien mettä vaan villieläimen pääkalloja.
    
Missä tällainen oman "post-totuudellisen aikakautensa" muodostava yksilö muhii? Tietenkin saastaisessa pienyhteisössä, eli Suomeksi sanottuna lahkossa. Likainen pienyhteisö-ötökkä pitää totuudet huutoäänestyksen asiana. He toimivat ja puhuvat julkisesti vain oman pienyhteisöntä, pikkupiirinsä, eliittinsä sisäistä valtapeliä pelaillen ja ajatellen. Näin tietenkin toimitaan, he ajatellevat järkevästi. He eivät edes tiedä muunlaisia toimintatapoa olevan olemassa.


   


SIMPURA. SIMPURA. SIMPURA

"Minulla on kokonaisen vuoden käyrä ruumiini lämpötilasta mitattuna tunnin välein suusta ja peräaukosta. Myös yöllä."

Luen Simpuran Helmut Kalastajaa. Aivan mahtavaa tekstiä. Jos sinulle ei ole suositeltu Simpuraa, sinua petetty ja hyväksikäytetty. Sinua ei ole rakastettu tarpeeksi. 

Eskelinen nostaa Hannu Simpuran korkealla suomalaisen postmodernin romaanin alalla. Esikoisteos, johon en ole vielä tutustunut, herättää erityistä kiinnostusta Eskelisen kuvauksessa. Jo jonkin aikaa vaienneesta Simpurasta ei löydy edes Wikipedia -artikkelia.
  
Tässä on tuore video, josta voi saada kuvan siitä, millainen mies on Hannu Simpura:

 
Martti Joenpolven novellikilpailun 2016 tuomaristo Prosak-proosaklubilla from Kirjastokaista on Vimeo.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com