25.1.2017

VIIMEINEN INKARNAATIO

Koleeramäki loimusi: "Entä jos karman laki ei ole totta vain seuraavien hypoteettisten inkarnaatioiden suhteen, entä jos karman laki toteutuu jo tässä ajallisessa poteroitumisessa? Entä jos universumi on, ei suinkaan korpernikaalinen, vaan suuri peilisali, jonka kuvajainen muuttuu vain suhteessa Minän muutoksen. Maailmateatteri näyttäytyy sellaisena kuin eletty elämämme. Siinä on yhtä paljon rakkautta ja vihaa, kun meissä on ollut. Maa tai Aurinko ei ole kaikkeudessa minkäänlaisessa erityisasemassa. Entä jos maailmankaikkeus pyörii Minän ympärillä. Ja me voimmekin, pieninkin meistä, täysin ratkaisevasti vaikuttaa aivan kaikkeen siihen, mistä kunkin meistä maailmankaikkeus koostuu. Ja kun me hypimme suuren Okeanos-meren rannalla toistemme yksilötietoisuuksille kuin lapsi rantakiville, me koemme psykedeliatunnelille ominaisia värielämyksiä.

Valmistautunut, viimeisessä inkarnaatiossa oleva, tarvitsee substanssin ja seremonian, varmistuakseen siitä, että henkimaailma, taivas ja helvetti, todella ovat, ei sellaisina kuin meille kerrotaan. Seremonia antaa tietoa niin paljon kuin sille annetaan. Siksi valmistautumattomana ei pidä lähestyä jumaluutta. 
 
Traditionaalinen syklinen aika koostuu ihmisyhteiskunnasta, joka elää kiinteässä symbioosissa henkimaailman kanssa. Henkimaailman vaikutus, dominanssi, suurempi äly, ovat niin arkipäiväisiä asiota, ettei niistä tarvitse EDES puhua. 

Moderniin, eli tekhnen hyppäykselliseen kehitysvaiheeseen siirtyvä yhteiskunta asettaa henkimaailman taka-alalle, mutta ei halua luopua sen lahjoista. Moderni filtteri suodattaa pois metafyysiset arvostelmat. Se luo tekhnen avulla etäisyyden, jolla tuonpuoleinen heijastetaan tämänpuoleisessa aineellisuudessa ilman alleviivattuja symbolifunktioita. Modernia ihmistä tyydyttää ennen muuta tämä suurella taidolla aikaan saatu tarkka vastaavuussuhde, josta hän saa elävää ja aktiivista mielihyvää, ja jonka hän kokee henkisen energiansa varastoitumisena. 
 
Mutta pyhän kielen, suoran henkimaailmaan viittavaan symbolifunktion katoaminen modernissa, tärvelee uhraamisen tarkkuuden. Tästä seuraa postmoderni vaihe. 
   
Postmoderni ihminen ei ENÄÄ uhraa. Hän ei usko henkimaailman olemassaoloon tai tuonpuoleisiin, mihinkään omaa CV:tä "suurempaan", joka viitaisi henkimaailman mestareiden ilmiselvästi ihmistä suurempaa älykkyyteen. Postmoderni ihminen nauttii vapauksistaan täydellisesti antiikin ihmisen vastakohtana. Pienuuskuvitelmassaan postmoderni ihminen ottaa tekojensa kunnian itselleen, jos vain saa. Tällä suvereenilla ja omnipotentilla asenteella postmoderni ihminen vapauttaa itsensä huimaan mielivaltaiseen aineellisen ympäristönsä ja aineellisten olomuotojensa muokkausleikkiin. Tämä muokkaaminen ei pidä huolta enempää modernista henkimaailman vastaavuussuhteesta, kuin traditionaalisesta symbioottisesta ja pelokkaan kunnioittavasta yhteydessä henkimaailmaan. Postmoderni on akuutti kollektiivinen psykoosi. Se muistuttaa William Burroughsin cut-up metodia, ei niin päin, että aineellista nesteytettäisiin, jotta nesteen pinnalle kaadettuun ölyyn järjestyisi tuonpuoleisen älyn monimutkaisuutta selkeyttävä vaikutus -- vaan niin, että seremonialliset sisällöt leikellään ja sekoitetaan mielivaltaisesti, ikään kuin ne olisivat saaneet alkunsa tämänpuoleisesta, labyrintiksi, jonka ainoa tarkoitus on toisten, perässä tulevien, ihmisten eksyttäminen. 
     
Postmoderni on äärimmäinen sieluntila. Se on totaalista sotaa viimeisen inkarnaation pyrkimystä vastaan. Se on ikään kuin varhaisempien inkarnaatioiden taistelua lopullista muotoa vastaan. Se on suurta viivytystaistelua ja Suuren Ajanpelaajan mestariorkestraatio.
    
Luultavasti postmoderni aika päättyy maailma-seremoniaan. Postmodernista ihmisestä ironisen välimatkan päähän vetäytynyt, mutta siitä esiin kutsuttu jumaluus näyttäytyy suurelle yleisölle sotaisassa hahmossa tai kuoleman hahmossa. Tämä ei välttämättä tarkoita III maailmansotaa, vaan totaalista muutosvoimaa, joka sysää nyt elettävän aikakauden äkillisesti jonnekin psykedeelisten galaksien kaukaisuuteen. Tällainen kauhistuttava, pimeydenvalaiseva psykedeliatunneli on jumalallinen leikkaus. Näin täytyy olla, jotta viimeinen inkarnaatio voisi palauttaa viisauden ja sopusoinnun maailmaan, mikä luultavasti ei ole ainoa mahdollinen lopputulema. Lienee myös mahdollista että tämä maailmankaikkeus äkillisesti katoaa, kuin plasmaksi rypistetty paperitollo jumalan piirustuspöydän alla olevaan roskakoriin."

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com