16.1.2017

HENKIMAAILMA, VALLANHIMO, RUNOUS JA PROOSA

Totunnaisesti ihmiset etsivät apua henkimaailmasta silloin kun kyllästyvät ihmisten vallanhimoon toistensa suhteen. Vallanhimon peittelyksi tehdyt "hienot" jutut tuntuvat aina epäpuhtailta. Mutta henkimaailman koetaan olevan tästä kuolevaisten välisestä likaisesta pelistä vapaana. 

Eräällä tavalla kirjallisuus on huiputuksen ja illuusion historiaa. Proosassa kysymys on siitä millainen illuusio kullakin aikakaudella on myytävissä ihmisille (tai ainakin tekijälleen) realismina eli todellisuuden uskottavana kuvauksena tai fiktiona eli ihmisen kuvittelukyvyn uskottavana rajankäyntinä.

Eriasia on sitten sellainen proosa, joka on todellisuuden uskottava kuvaus aikakaudesta riippumatta. SItä ei voi aikalainen tietää ja tunnistaa sortumatta hybrikseen. Se havaitaan vasta aikakausien koettelemana. Ja toista on tieto, joka naamioidaan fiktioksi, ettei se herättäisi liikaa levottomuutta niissä, jotka eivät tietoa kykene vastaanottamaan.
 
Runoudessa meediomaisen automaattikirjoitusluonteen menettäminen tarkoittaa muuttumista tekstuaaliseksi satunnaislukugeneraattoriksi, jossa mikä hyvänsä tekstuaalinen elementti voidaan arpoa lopulta miten hyvänsä ja kaikki säännöt tuntuvat mielivailtaisilta sosiaalisilta sopimuksilta ja yksinomaan sosiaalista merkitystä kantavilta silmäniskuilta.

Kun taas runous yksitotisena meediomaisena ilmoituksena tai profetiana ei olisi ollenkaan runoutta, vaan sitä epäsosiaalista itseään. Profetiat ja näyt tekee masentavan lukukelvottomiksi se, että ne pulppuavat milloin mistäkin lähteestä, eivätkä usein vakuuta vaikka niiden tekijä olisikin riittävän tylsä uskoakseen niin. Ne ottavat itsensä tosissaan aina vaikka aihetta on harvoin. Niistä voi puuttua kaikki sanontatavan ironista tilaa ja etäisyyttä luova taidokkuus ja intertekstuaalinen tietoisuus.
  
Ei niinkään sisältö, kuin vasta muoto ja rytmi luovat vaikutelman korkeampien voimien sanelusta ja tekijänsä ylöstempautuneesta hurmostilasta. Siksi mikään ei ole niin kiihkeän ja vallanhimoisen jäljittelyn ja harjoittelun kohteena kuin muoto ja rytmi. Sisällön intensiteetin oheteessa ne jäävät helposti vain tekijänsä synaptisiksi voimannäytteiksi. Vallanhimoiseksi väitteeksi siitä, että merkittävää on vain synapsien määrä. 

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com