21.1.2017

JOULUSIMAA

Kohta muuten tulee taas parin viimevuoden Aivokäyrä-kirjat, eli tämän blogin sisältö kirjamuodossa saataville. Teen pehmeäkantisia pokkareita ja hintaan en lisää katetta. Haaveena olisi joskus saada myytyä yksi kappale kutakin osaa niin, että voisi edes teoriassa ajatella tämän sisällön säilyvän jossakin jotenkin, jonkun huomassa. Netistähän tämä poistuu kuolemani jälkeen. Muita kirjoja tuskin tulen enää julkaisemaan, ellen elä niin äärettömän kauan, että jokainen tämän aikakauden kustannusalan toimija ehtii paitsi kuolla myös korvautua absoluuttisella vastakohdallaan. Tällaiset loogisesti kovareunaiset ilmaisut pomppaavat vanhasta tekstistä kaikista voimakkaimmin silmään. Mutta tämä ehdoton sanamuoto on totta. Kustantajan, jonka kanssa voisin työskennellä, on oltava riippumaton. On tietysti se mahdollisuus, että ryhdyn itse julkaisemaan käsikirjoituksiani BOD-alustalla. Idea ei jotenkin yhtään houkuta. Ei sitäpaitsi ole mitenkään pakottava julkaista koko ajan teoksia, eritoten kun kukaan ei niitä halua. Aivan hyvin voi istahtaa pari-kolme vuosikymmentä, vetää henkeä ja vähän lueskella. Elämä voi päättyä milloin hyvänsä. Nämä ovat valintakysymyksiä. Sopivalla työryhmällä me voimme aina tehdä oman aikamme Shakespearen tasoisia töitä tai ylittää ne. Tai me voimme vain istuskella ja onanoida.
   
Blogissa tekstiä on paljon, hyvin paljon. On täysin mieletön ajatus, että joku, edes minä itse, lukisi kaiken joskus läpi. Kirjoitan koko ajan kaikkea uudelleen, jotkut uudet versiot nostan kasan päällimmäiseksi, jolloin ne menettävät alkuperäisen tekstiympäristönsä. Nykyään kun kirjoitan jostain aiheesta haen ensin Bloggerin haulla esiin jonkun aiemman version, sillä on miltei varma, että olen jo kirjoittanut jo kaikkesta mieleeni tulevasta kertaalleen. Usein uuden ajatuksen kirjoitus on vain vanhan tekstin hienoista muokkausta ja täydentämistä. Alkuperäinen teksti lyhenee olennaisesti, jos ajatus on kirkas.
     
Lueskelin nyt vuoden 2014 1400 sivuisen kaksiosaisen laitoksen ensimmäistä osaa. Voi taas todeta, että kannatti kirjoittaa asiat muistiin. Edes sattumalta ei silmiin osu ainoatakaan tekstiä, jonka muistaisin kirjoittaneeni. Olen saavuttanut ilmeisesti jonkinlaisen proosaihanteeni: en muista lausettakaan omakseni, mutta innostun jokaisesta. Jos luen vaikka vuoden 2004 laitosta on vaikutelma aivan toinen: muistan miltei jokaisen tekstin, mutten innostu vaan pikemmin kiusaannun. Vedetään siis tästä johtopäätös: mitä innoittuneempaa ja parempaa on teksti, sen vähemmän kirjoittaja muistaa sitä kirjoittaneensa. Eikä tässä tarvita mitään seuraavaa inkarnaatiota metodiseksi näkökulmasiirtymäksi. Riittää että asiaa tutkii parin vuoden etäisyydeltä ja tavallista Odinin joulusimaa reilusti nauttineena.




Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com