22.1.2017

Joku oli kantanut suuren kiven keskelle toria. Tuntemiskyvytön jumalan sormi istui ja ajatteli. Oliko se meteori, sisältä pehmeän vehnäinen avaruuden aapaleipä. Moni kiersi torin kaukaa. Traaginen "transport" sai alkunsa siitä, kun joku keksi potkaista kiveä satuttaen vain varpaansa. Kivi oli ehtinyt jo päättää pahoittaa mielensä.
   
Vanhan koulun kummituksen nimi oli Charlie. Hän oli pieni amerikkalaispoika, joka oli jäänyt ensimmäisessä maailmansodassa panssarivaunun alle. Sitä ennen hänen lapsuutensa oli ollut leikkikaluton. Mitä hän oli kuolemansa hetkellä tehnyt Euroopassa ja miksi hän oli nyt täällä vanhan koulun vintillä, sitä ei kukaan tiennyt. Siri oli ainoa pikkutyttö, joka sai siihen yhteyden. Charlie, Charlie, loitsusi Siri, ja kysyi mielessään kysymyksen. Hän heitti pientä Itämeren rannalta löytämäänsä simpukankuorta tuulta vasten. Jos kuori putosi maahan nurin oli Charlien vastaus kieltävä. Joskus harvoin Charlie näyttäytyi Sirille. Hänellä näytti olevan blackmetal-rumpalin kasvomaski. Siri ei pelännyt vaan ihastui. Hän oli liian rohkea animehahmo. Aurinkoisena kesäpäivänä hän makasi sammalmättäällä, kuunteli kärpästen surinaa ja aivan hiljaisella, kuulokynnyksen rajalla blackmetallia.   
 
Äiti katsahti ikkunasta tielle ja pyyhki keittiön pöydän niin vimmalla, että muruset ja tarot-kortit putosivat lattialle.   

Piha-aidan takana tiellä paarusti vanha erakko runoilija, joka oli nuoruudessaan kääntänyt muutaman Sofokleen näytelmän. Hän oli sittemmin joutunut mielisairaalaan ja hoitojen jälkeen muuttanut tänne. Nyt hän oli elellyt nelisenkymmentä vuotta pieniä loppusoituisia runoja omaksi ilokseen kirjoitellen, pianolla päiväkausia improvisoiden ja lähiseuduilla patikoiden. Siitä saisi maalauksen, jos olisi ollut kärpäsenä katossa näkemässä ja kuvaisi, kuinka kuuluisa vapaamuurari von Schiller oli pärskäyttänyt iltapäiväkahvinsa toisen keisarillisen sensuuriviranomaisen von Goethen salongin kattoon ja nauranut itsensä korkeaa hihittävää pilkallista naurua miltei hengiltä niiden Sofokles-käännösten äärellä. Kuolema alensi von Schillerin pian tuberkuloosin hahmossa. 
 
Raiskausyritykset alkoivat olla romanttisen runon piireissä arkipäivää. Tiimellyksessä turvasanat unohtuivat, eikä niitä kaikkien osalta haluttu kuulla. Kun kouluampumiset sitten muuntuivat vähitellen runopiiriampumisiksi, olivat uhriluvut seuraavat: neljäkymmentä sitojaa ja yksi sidottu. Kuvottavaa, ajatteli ampuja, ja poistui itseensä tyytyväisenä paikalta. Hänet napattiin ensimmäisessä kadunkulmassa ja myöhemmin tuomittiin tekohetkellä täyttä ymmärrystä vailla olevana. Mademoiselle de Scuderilta kuultiin oikeudessa menestyksellinen puolustuspuheenvuoro.

 

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com