31.10.2016

On ilmeisesti syntynyt jonkinlainen uusi seksuaalinen moralismi, joka ilmaisee itseään mahdollisimman räikeällä, väkivaltaisella ja imbesillillä seksuaalikuvastolla. Pintatason rajattoman roskaryöpyn ja häpeälamaannusta terapoivan ekshibitionismin alta paljastuu tylppä opettavainen moralisti keskiluokkaisine asenteineen. Häpeämätön esitystapa on häpeäkompleksin oire, kun varsinainen häpeäkompleksin syy voi olla banaali henkilökohtainen tunnekompleksi. Se yhteiskunnallistetaan rakenteelliseksi ongelmaksi fiktiivisessä yhteiskunnassa, joka on kuvattu väärin. Tätä väitetään realismiksi ja ehdotetaan yleisölle sopimusta: tämä on todellisuus, eikö totta.   
  
Tällaista banaalia miessukupuolta yleistävästi syyllistävää seksuaaliväkivaltaan juhlitaan, mutta samaan aikaan aito seksuaalisen nautinnon kuvaus miesnäkökulmasta on kielletty. Varsinkaan käsikirjoitukseen mahtumattomat poikkeukset eivät saa olla totta, mitä miehiin tulee.

SISÄASTRONAUTTI

Shamaani on eräänlainen käänteinen näyttelijä. Shamaani tekee kaiken toisin kuin näyttelijä. Shamaani ilmaisee yhdelle, kun taiteilija ilmaisee monille. Yksi puhuu tunteistaan shamaanin kautta suoraan, kun näyttelijä toistaa valmiiksi kirjoitettuja vuorosanoja. Shamaani ei kohtaa tarkkailijoita: sellaisille ei ole pääsyä tilaan. Tarkkailija ei tiedä tunnussanaa. Shamaani paljastaa olemisen kaikilla tasoilla, ilmaisu voi olla missä hyvänsä tilallisessa tai ajallisessa käänteesä, joka on täynnä syvää paljautta. Shamaani on itse luonto. Mimeettinen taiteilija jäljittelee luontoa. Jäljitelmä on tarkka vain yhdestä pisteestä katsottuna, nimittäin katsomosta. Taitavimmankin jäljitelmän keinotekoisuus paljastuu toisesta pisteestä: jos sitä katselee sisältäpäin tai lavasteiden välistä. Mutta shamaani on tarkka kaikilta etäisyyksiltä ja kaikista pisteistä. Shamaani on valokuva moniulotteisesta laajasta maisemasta, jossa jokainen piste on fokuksessa. Hänen katsomonsa on koko universumi. Shamaani ei esiinny eikä näyttele. Hän ei esitä vaan päästää lävitseen kokonaisia valmiita muotoja. Hän ei ole tunteiden tulkki vaan kokonaismuotojen välikappale. Hän ei astu lavalle, tilaan, eikä näytäntöihin. Lippuja ei ole myytävänä. Hän on verhon takana, eikä paljasta kasvojaan, vaan on kasvoton kuin siivousmoppi. Hänellä ei ole muuta sinfoniaorkesteria kuin koko todellisuus. Kapellimestari tyhjyyden edessä. Tahtipuikko tanssii ilmassa käden nostamatta eikä tee virheitä, sillä luonto ei tee virheitä. Vain jäljitelty luonto tekee virheitä, aina jollakin tasolla. Joskus verhon välistä työnnetään naisen jalka hänen suudeltavakseen. Silloin hän kehottaa naista pesemään verhonsa.

   
Koleeramäki oli ollut joltisenkin laiska Venäjän kielen opiskelija. Hänen suunsa ja kasvolihaksensa olivat sellaisen rautakautisen kansan jäljiltä, jonka motorisiin ulottuvuuksiin Venäjän kieli ei automaattisesti sopinut. Mutta ei se mahdotonta ollut, hän tiesi. Kieltenopiskelussa vain oli se, hänenlaiselleen miehelle sopimaton piirre, että oman kielen lisäksi ei oikein ollut paikallaan liian hyvin osata vieraita. Varsinkin vieraista kollegoista se olisi tuntunut oudolta, jos hän yhtäkkiä olisi kömpelösti yrittänyt puhua heidän syrjäkuntaista kieltään, vaikka tulkitkin olivat huippuluokkaa. Olisi ajateltu, että on turhamainen. Että on turhanaikaista harrastusta joka suuntaan ja olennainen jää huomaamatta. Toiseksi puutteellisen kielitaidon hankkiminen kovalla ponnistelulla ei ole shamaanin arvon mukaista työtä. Shamaani puhuu kieltä aina valmiina ja täydellisenä, hienoimmalla ja oikukkaimmin ennenkuulumattomalla runolla, olipa tuo kieli sitten mikä hyvänsä elävä tai kuollut. Shamaani on välittäjä tämänpuoleisen ja tuonpuoleisen välillä ja shamaann korviin kuiskivat suuret nerot kaikilla kielillä niin paljon hienoja asioita, että sukkeluuksista valitseminen on joskus työlästä, varsinkin kun harkinta-aikaa kahden sanan välillä on sekunnin murto-osa. Niin alkoi sitten Koleeramäkikin eräänä tuollaisena yönä puhua täydellistä Venäjän kieltä. Hänen poskilihaksiaan jouduttiin siinä vähän nostelemään ja venkslaamaan. Tosin sitä kesti vain hetken. Sillä hänen opettajansa täytyi kiiruhtaa toisaalle. Omavoimaisena ei Koleeramäki viitsinyt virkkaa Venäjättä sanaakaan. Se loppui siihen, se esitys, ennen kuin naiset ehtivät edes tuhahtaa. 

30.10.2016

"Täytyy olla hiukan oppimaton
ja yksinkertainen jotta jaksaa käsitellä olennaisia asioita.
Sehän osoittaa ymmärtämättömyyttä."

HÄPEÄRAIVO

Pikemmin häpeä siitä, etten ole kasvanut toisten mittaan, että jokin minussa on kääpiömäistä, että olen toisia poikia aina viisi vuotta nuorempi, on persoonallisuuttani määrittelevä asia. Taipuvaisuuteni mystiikkaan on häpeäjohdannaista, piiloutumista, eskapismia, draamankammoa, vanhempien poikien häpäisevän kyvyn nöyrää väistämistä.
 
Voin Ikosen ja Rechardtin häpeäanalyysin  avulla nähdä häpeäntunteeni keskeiseksi lapsuudesta juontuvaksi ongelmaksi. Ellei trauma ole syntymää edeltävä, en usko että kasvussani on ensimmäisten 15 vuoden aikana tapahtunut selvää traumatisoitumista muun kuin oman häpeäntunteeni, eli kuolemanviettini, itselleni tuottama piilevän vaikutuksen osalta.
 
Kouluaikoina olin seitsemisen vuotta rakastunut yhteen tyttöön, jota en koskaan uskaltanut edes puhutella. Ei mikään etäinen Samantha Fox kaukana Englannissa, jonka tavoittamiseksi olisi täytynyt tehdä yksityiskohtaisia suunnitelmia ja saamiseksi lujasti ja päämäärätietoisesti töitä kuin mies, vaan kartanon tytär, joka asui isoäitini kotikartanossa ja oli joka päivä verukkeetta tavoitettavissa koulun pihalla. Silti hänen luokseen oli henkisesti pidempi matka kuin Samantha Foxin luo Englantiin, jonka kanaali olisi pitänyt ylittää muodonkin vuoksi uimalla. Tuo kaksi vuotta vanhempi tyttö täytti minun elämäni ja tietoisuuteni. Koululaisen elämä oli lavea ja auki, eikä siihen elämään mahtunut muuta kuin yksi tyttö. Oh rakkautta. Kosminen tyttö, telepaattinen tyttö. Hänen tumma katseensakin oli koulun pihalla niin sähköä täynnä, etten kestänyt sitä. Käänsin pään tai silmät häpeästä alas. En koskaan lähestynyt häntä. En antanut pienintä signaalia tunteistani. En sanonut hänelle sanaakaan, enkä valveillaolon aikanani ajatellut juuri mitään muuta kuin häntä. Unessakaan en kenties ajatellut muuta kuin häntä. Ja uneen vaivuin rukoilemalla. En muista milloin rukoiluobsessio alkoi. Ehkä äidin opettamasta iltarukouksesta. Se oli varmaan vielä armeijassakin. Mikään ei saanut mennä pieleen. Kaiken piti mennä suunnitelman mukaan. Minulla vain ei ollut aavistustakaan siitä, mikä se suunnitelma on. Mutta sen suunnitelman olemassaolo oli yhtä varma ja vakaa asia kuin rukous. Siis konkreettisin, betonistavaletuin ja todellisin asia maailmassa. Torjutuksitulemisen pelko, häpeä, oli aivan liian suuri, että olisin voinut itse ilman pyhän hengen innoitusta ryhtyä aloitteelliseksi. Ihminen torjutaan, mutta jumala on vastustamaton, joka läpäisee kaiken olevan.
  
Ei ollut mitään veruketta, ei mitään etäisyyttä, ei mitään erityistä sankaritekoa, ei mitään Englannin kanaalia. Siksi oli tärkeä pidättyä kaikesta sönkötyksestä. Tämä kaukorakkauteni muutaman sentin päässä koulun käytävällä, hänen tuoksunsa ohi kulkiessa, monta kertaa päivässä. Ei ainoatakaan katsekontaktia. Seurasin häntä aina kun saatoin tehdä sen herättämättä kenenkään huomiota, kaikista vähiten hänen itsensä. Kyllä hän lumoava oli. Eikä hän koskaan seurustelemalla pilannut illuusiota itsestään. Tupakkanurkan kollit piirittivät häntä, mutta hän vain torjui kaikki viehkeästi, rakastettavasti, kuumottavasti. Mutta teki samalla täysin mahdottomaksi ajatuksen kaksi vuotta nuoremman pikkupojan ilmaista omia tunteita. Enhän minä pikkupoika voinut kuvitella mitään itsestäni, kun rautaiset tupakkanurkan tappelijat ja miehenköriläät eivät vapisten saaneet mitään irti hänestä. Sellaiset jätkät olisivat pikkurillillä singonneet minut johonkin puunoksaan roikkumaan. Pari kolme vuotta vanhemmat. Käheät ketjupottajat ja kiekkolegendat. Sillä miehen kunnia on häpeän vastakohta.
   
Samaan aikaan en pystynyt kiinnostumaan muista tytöistä. Se oli naamioitu arvostelukyvyksi.  Harrastin ensimmäisen kerran seksiä vasta lukion III luokalla. Ja se oli ensimmäisillä kerroilla hyvin vaikeaa ja miltei traumatisoivaa. Oliko elämässni koskaan suurta rakkautta? No, siinä merkityksessä kuin tuo salainen teinirakkaus, niin ei. Ensimmäisessä suhteessani oli tiettyä ehdottomuutta ja sivuille vilkuilemattomuutta, mutta ei se kuitenkaan ollut mitään kosmista tai kansallisromanttista, ei mitään Veit Harlanin natsielokuvaa niin kuin tämä koulutyttö.

Kerran tämä tyttö tuli jopa meille kotiin. Hän oli 4H-kerhon sijaisvetäjä. Sillä kertaa en osallistunut kerhoon, vaan sulkeuduin ulkorakennuksen harjoitteluhuoneeseen soittamaan maanisesti kitaraa. Soitin kitaraa monta tuntia oletetun kerhon loppumisajan jälkeen, varmuuden vuoksi. 
   
Ja mitä tapahtui? Ei mitään. Koulu loppui, hän muuttu pois. Häpeä ei pystynyt estämään minua rakastamasta mystikon kiihkolla seitsemää vuotta, mutta se pystyi estämään lausumasta koskaan ainoatakaan aloitteellista sanaa.
   

Katselen nyt hänen FB-sivuaan. Hän on FB-kaverini. En ole edelleenkään puhunut hänelle noista ajoista. Tyyppiä ei kyllä tunnista enää samaksi. Kerran hän latasi vanhoja lukioaikaisia valokuvia. Menin niistä aika pökerryksiin. Niissä hän oli se sama kukkaanpuhkeava tyttö. Ja ne kaveritkin oli samanlaisia kukkaanpuhkeavia tyttöjä. Joiden keskipiste oli hän. Mustavalkoisia valokuvia jostakin Venäjän opintomatkalta. Ne olivat paljon puhuttelevampia kuin muistin. Nuo tytöt olivat tämän pienen maaseutupaikkakunnan ihme. Nyt ne valokuvat ovat kadonneet. Hitto etten ladannut omalle koneelle. Kadonnut aika. Siinä koko tyttöporukassa olikin joku sellainen venäläinen vire. Ne opiskelivat Venäjää.
   
Voi kai ajatella, että tämä vesikauhuinen uimisen loputtomasta kuivaharjoittelusta syntynyt trauma realisoitui konkreettiseksi vasta armeijassa vasemman puoleisena häpeähalvauksena. Saman sukuinen häpeälamaannus, vaikkei fysiologisen halvauksen neurologista tunnusmerkistöä täyttävä, on kaikkien myöhempien kompensaatioon pyrkivien exhibitionististen, julkeiden, idearikkaiden, vauhdikkaiden, lukihäiriöisten, kieliposkisten, kunnianhimoisten, kaoottisten, ihanteellisten, hystriformisten, maanisten, stimulusnälkäisten, addiktoituneiden, tuhoavien, valloittavien, säkenöivien, pöyhistelevien, itsetunnottomien, raivoavien, masokististen, kohtuullisten, harkitsevaisten, hapuilevien, epäröivien, piittaamattomien, epäaitojen ja tuskailevien aktieni alkujuuri. Mutta dissosioituna hävettävä pieni minä (koko minuuden vastakohtana) on myös itseironian ja huumorin lähde.
 
Teini-ikäni on siis proto-wilhelmreichläinen, samoin kuin ensimmäisien vuosien seksuaaliset kokemukset.

29.10.2016

KOKEELLINEN RUNOKENTTÄ

Libidomatriisin ja Thanatosmatriisin yhteisvaikutuksen tuloksena psyykkiset tapahtumat saavat muodon. Sitomistapahtuma on kuolemanvietin keskeinen representaatio, mutta ilman libidoa ei ole mitään sidottavaa. Tarvitaan shokki, jolla Libidomatriisi voidaan uudistaa. Olemassaoleva Thanatosmatriisi murretaan tai kierretään shokilla, joka vastaa suuren libidoenergian tuottamaa vaikutusta. Shokin seurauksena syntyy kokeilevuuden hallitsematon purkaus. Padon murtuessa erilaisia uusia alkumuotoja syntyy rykelmittäin sokean innostuksen vallassa. Muotojen psyykkinen sitominen on tässä vaiheessa heikkoa. Läheskään kaikki muodot eivät tavoita tärkeitä toisia tai tavoittavat heikosti. Toisaalta tässä vaiheessa on epäselvää se, kuka oikeastaan on "tärkeä toinen". Shokin vaimenemisen aikaikkunan umpeuduttua Thanatosmatriisi ilmestyy uudestaan poistavaksi ja rajoittavaksi tekijäksi, joka aiheuttaa kokeellisen vaiheen pysähtymisen ja eräänlaisen kiinteytymisen. Thanatosmatriisi poistaa sellaista joka ei sitä säätelevän tietoisuuden mielestä mahdu saavutettuun muotoon. Samalla kun Thanatos tuhoaa häiritsevintä ainesta, se myös vahvistaa kentän olemassaolevia psyykkisiä rakenteita. Kenttä on nyt eräänlainen muotti johon Libido muovautuu. Häiritsevä sitomaton libido on kokonaan dissosioitu. Sitomistapahtuman päämäärä on sellaisten vastavuoroisuuden muotojen vakiinnuttaminen, jotka onnistuvat toistuvasti. Kokeilevuus on tässä vaiheessa minimissä. Osa toistetuista muodoista on ikivanhoja osa uudempia, jotkut ehkä edellisessä kokeellisessa vaiheessa syntyneitä (vrt. Jyrki Kiiskinen: Äänen murros 2016). Thanatosmatriisin jatkuvasti kiristyessä tekijöiden sisäistynyt itseen kohdistuva Thanatosvietti, eli häpeä, motivoi purkamaan tai heikentämään toimimattomia vastavuoroisuuspyrkimyksiä ja poistamaan sellaisia, jotka eivät tällä kertaa tarvoita tärkeitä henkilöitä tai yleisöä. Itsekritiikki muuttuu vähitellen yhä laskelmoivammaksi. Lopulta huomataan kollektiivisen libidoenergian jälleen heikentyneen ja Thanatosmatriisin muuttuneen tukahduttavaksi. Tilanne voidaan vapauttaa vain uudella Thanatosmatriisin kiertävällä tai murtavalla libidoenergian shokilla. Tällaista shokkia ei välttämättä ole mistään tilattavissa. On odotettava suotuisaa tähtien asentoa, ratkaisevan henkilön ilmestymistä, uutta sukupolvea, äänen murrosta ja muuta sellaista. 

Ikosen ja Rechardtin mukaan.

SENSUURI SUOMESSA

on aina talouspuheen varjolla tapahtuvaa ydinkulttuurin tappamista:

"Seurauksena oli vuoden 1850 sensuurikielto, jonka mukaan suomeksi ei ilman erityistä lupaa saanut painattaa muita uusia kirjallisia tuotteita kuin sellaisia, jotka tavoittelivat (uskonnollista mielenylennystä tai) taloudellista hyötyä."

VIHERVASEMMISTO JA IHMISYYDEN KALVAMINEN

Enbuske menee minulta yleensä ohi, mutta tämän kirjoituksen logiikka on pistämätön.
  
Länsimaiselta diskurssilta voi kysyä: miksi homot jatkuvasti itsekin tarjoutuvat tyhmän politiikan tekemisen välineiksi. Miksi homot pitää aina joko hirttaa tai saada julkiseen kirkkohääkuvaan. Eikö mikään välimuoto kelpaisi. Miksi ei voi tyytyä elämään sellaisena kuin on ilman tarpeetonta häiriötä.
 
Silloin kun ihmisiä jossakin valtiossa tai uskonlahkossa hirtetään moralistisen tuomion pohjalta, on aina hälytyskellojen soitava ja kovaa. Älyllinen minimiponnistus ilmoittaa: tuollaisessa toimintaympäristössä kuka hyvänsä voidaan milloin hyvänsä hirttaa tekaistun syytöksen pohjalta. Kysymys ei ole sympatiasta tai antipatiasta kyseistä tuomittua ilmiötä kohtaan, vaan paljon merkittävämmästä arvosta.

Niin mikä tuo arvo on? Se on tietenkin kuolemanrangaistuksen poistaminen arvona sinänsä. Kuolemanrangaistuksen käytöstä poistamisen idea ei ole se, että rangaistus ei tietyissä tapauksissa olisi paikallaan ja kohtuullinen. On ehdottoman varmasti olemassa rikollisia, joille vain kuolemanrangaistus on kohtullinen rangaistus ja palvelus, vaikka ennen muuta se on ainoa täysin varma tapa suojella viattomia ihmisiä heiltä. Mutta heti jos kuolemanrangaistus on optiona olemassa, ilmestyy myös suurimman mahdollisen oikeuslaitoksen tekemän rikoksen mahdollisuus. En ole tavannut vielä ihmistä jonka arvostelukykyyn luottaisin kuolemantuomion osalta. Varsinkin rappeutunut ja korruptoitu oikeuslaitos yhdessä kuolemanrangaistuksen mahdollisuuden kanssa saa karmeaa jälkeä aikaan. Yhteiskuntaa on myös suojeltava tältä mahdollisuudelta. Se että kuolemaantuomittu selviää elinkautisella ei ole kovin paha oikeudellinen virhe. Mutta se mahdollisuus että syytön ihminen murhataan yhteiskunnallisen oikeuden nimissä, on suurin mahdollinen virhe. Sen poissulkeminen pitää olla johtava periaate.
  
Enbuske lähestyy myös aikautemme tärkeintä poliittista kysymystä.  Kysymystä siitä, voiko mikä hyvänsä vailla logiikkaa ja perusteita oleva oikku olla vakavasti otettavaa politiikkaa, jos tekijänä on operatiivisesti suojeltu vihervasemmisto. Vihervasemmisto on syntyjään sekasiksiö, joka on syntynyt toisaalta besserwisseröimään neuvostoliiton synnyttämää ekokatrastofia (vrt. länsimainen hyvä ja puhdas saaste, neuvostoliittolainen likainen saate) toisaalta moralisoimaan kommunismin rikoksia (vrt. länsimainen hyvä vasemmisto joka rakstaa Yhdysvaltojen öljysotia ja neusvotoliittolainen paha vasemmisto joka vaati kansojen itsemääräämisoikeutta). Vihervasemmisto on operatiivinen mind control luomus, jota johtaa ohjelmoidut "golemit". Enbusken osoittamassa ristiriitayhteydessä vihervasemmiston operaationa on osoittaa etnisesti arabit etnisesti venäläisiä paremmiksi. Tähän sopii mikä hyvänsä valhe tai silmien ummistaminen. Arabit pyritään siis osoittamaan venäläisiä lähempänä Hollywood-ihannetta olevaksi etnokseksi. Vihervasemmistoa johtaa oppi portaittaisesta hierarkisesta tieteellisestä rasismista, jonka esimuoto oli eugeniikka ja jonka lopullinen tieteellinen muoto on Hollywood. Hollywood luo OIKEAN ihmisen ihanteen. Se on oikea ja tieteellinen koska se on Hollywoodin luoma. Hollywood luo vain sitä mikä on suosittua, myös tiedemiesten keskuudessa. Vai löydättekö tiedemiehen, joka ei ole tätä mieltä? No, kohta hän on entinen tiedemies. Siinäs näette. Hollywood on tiedettä. Etnos voi siis lähestyä oikean ihmisen ihannetta, tavallaan ostaa korkeamman paikan Auringossa. Esimerkiksi länsiukrainalainen etnos on ostanut itsensä lähemmän Hollywoodia tappamalla ihmisiä. Länsiukrainalainen ihminen on ostanut ihmisyyden miljoonaportaisessa asteikossa itsensä yhden portaan lähemmäksi Hollywoodia (porras nro 1.) ja yhden portaan kauemmaksi Venäjästä (porras nro. 1000000). Se on nyt portaalla 988 768.

YIN JA YANG

Nietzschen ja jonkun Anton LaVeyn ajattelussa ei ole muuta eroa kuin se, että LaVey on johdonmukainen ja selkeä. Nietzsche on heikosti namioitua satanismia. Pientä yritystä dissosioida johdonmukaisuutta, jonka LaVey paljastaa olemalla täysin järkevä, sivistynyt henkisesti terve kovanyrkkinen amerikkalainen, jolla ei ole Nietzschen eurooppalaisia sisäisiä ristiriitoja ja itsensä unohtelua. Siksi LaVeyn ajattelukin on niin amerikkalaisen kirkasta, niin ihanaa ja niin seksikästä. Se puhadas satanismin lähdevettä, joka pulppuaa kirkkaasta trauman lähteestä. Se on Beelzebuubin parantavaa pissaa rutonarpisilla kasvoilla. Fasismi tietenkin on juuri LaVeylaista modernia tai postmodernia satanismia. Mutta ei kai Kärpästen herran irrationalinen väkivalta voi olla evoluution päämäärä. Siksi mitä pidemmälle asiat kehittyvät huonoon suuntaan, sen suuremmaksi kasva Freudin pää ja nenä. Freudissakin Nietzscheä, mutta se sitä "hyvää" Nietzscheä, jakojäännös Nietzscheä, häiritsevää Nietzscheä. Terapeuttinen nietzschetulkinta on mahdollista, mutta pidän sitä aina nietzschestä innoittuneena omana filosofianaan. Fasismin lopullinen argumentti tuntuu olevan: terapiaan meillä ei ole varaa. Epäterve kudos täytyy poistaa kirurgisesti. Psykoanalyysin argumentti on: kun elintärkeä poistetaan kirurgisesti, siitä tulee kallein mahdollinen lasku. Nämä ovat maailmassa kamppailevat voimat länsimaisin modernein termein, Yin ja Yang.
 
Psykoanalyytikko Friedman sanoo: "Thanatos on mykkä, Eros sokea." Thanatos voi mennä järjestyksenhimossaan liian pitkälle, siinä missä Eros voi kaotisoida kaiken järjestyksen. 

VAIKEAT AJAT

Suomen 1860-luvun lopun nälkäkatastrofin antitopeliaaninen käsittely tarkoittaisi sitä, että toisin kuin Topelius ei nähtäisi vuoden 1867 nälänhätää Jumalan lähettämänä rangaistuksena, Suomen kansan synnin palkkana, vaan vapaamuurarijuonitteluna, valtion viljavarastojen vartijan Snellmannin tekemänä tietoisena päätöksenä ja toteuttamana tahallisena etnisenä puhdistusoperaationa.
  
Koko fennomania-projektin ironisen hassutteluluonteen paljastaa jo tieto siitä, että suomenruotsalaisissa eliittipiireissä kaikkea maniaa pidetään hassuna ja filia koetaan manian terveenä muotona.  
     
Ilman vaikeita aikoja psykoanalyysissä piilevää totuutta ei voisi nähdä selvästi. Mitä vähemmän traumatodellisuus on läsnä, sen vähemmän on näkyvissä sellaisia ongelmia, joihin psykoanalyysi puree selkeästi. Kun hyvinä aikoina Freud haihtuu olemattomiin, huonoina hän kasvaa kokoa. Tästä voi seurata perversio: arkkityyppisiä inhimillisiä ongelmia täytyy keinotekoisesti nostaa esiin, jotta analyysi säilyttäisi selitysvoimansa.




Topelius ja vapaamuurareiden leijonan tassu piilossa oikean käsivarren alla. 

Topelius ja vapaamuurareiden leijonantassu piilossa.


GOLEMIA RAKENTAMASSA

"Olen aidosti huolissani poliittisen nihilismin ja irrationalismin noususta, siitä, ettei mielipiteiden muodostuksessa ja perusteluissa monesti edes haluta nähdä mitään omien sielunhaavojen nuolemista laajempia päämääriä." Timo
Tämä huomio ei koske vain sosiaalisen median yleistä hälyä, vaan syvempää ilmiötä. Se koskee myös ja varsinkin ammattilaisia, sikäli kuin heillä on tarve muodostaa "omia" mielipiteitä. Poliittisen ohjauksen ja mindcontrolin laajuusi pitää ensin käsittää. (Suomessa parhaiten analysoitavaksi tarjoutuva esimerkki mindcontrolista on joku Erkki Tuomioja).

Tällä hetkellähän tilanne on se, että juuri perehtyminen ei auta ketään, varsinkaan ammattilaista, jos mielipide on väärä. Onhan se tiedossa miten sotasensuuri nyt toimii kaikessa ammattilaisten mediassa. Siksi "sielunhaavojen nuoleminen" pitää tässä käsittää syvimmässä merkityksessä todellisena psyykkisenä traumana, joka etsii poliittisen sfäärin kautta ymmärrettyä terapeuttista helpotusta (useimmiten tietysti primitiiviselä tavalla sosiaalisessa mediassa).

Mutta maailman johtavat tietotoimistot eivät ole samasta ilmiöstä ollenkaan vapaita. Oletus traumasta on jo kanoninen. Mielenhallintatekniikat (mindcontrol) ovat traumapohjaisia ja elämme jo aikaa, jossa traumoja tuotetaan operatiivisia tarkoituksia varten. Paras ja ilmeisin esimerkki on ISIS:in kaltainen zombiarmeija, joka on ("mielestäni") olemassa ihmiskokeena mindcontroltekniikkojen prototyyppialustana. Kotoisella kentällä on viisautta pitää silmällä Jessikka Aron kaltaisia medialuomuksia.

Jos joku henkilö ei tällaista diskurssia näe, siis halua nähdä, hän elää torjuntamuurin takana, josta seuraa se, että nykymuotoisen fasismin näkeminen on hänelle psykologisesti mahdotonta. Alejandro Jodorowskyn Elämän tanssissa (2013, hyvä aikamme fasismin kuvaus) tällaiset ihmiset kuvataan kasvonaamiollisiksi.

Trauman oletusarvoisesta puheesta kaikessa varmaotteisessa poliittisessa mielipiteenmuodostuksessa seuraa psykologinen torjunta, ellei kyseinen mielipide ole ohjelmoinnissa sallittujen ajatusten listalla. Perusteluilla, vaikka miten vahvoilla ja yllättävillä, ei ole väliä, koska koko prosessin nähdään palautuvan mekaanisesti vain operatiivisesti tuotettuun traumaan, tarkemmin sen narsistiseen nuolentaan. Trauman nähdään kissojen ja koirien kanssa etsivän itselleen verukkeita todellisuudesta. Fasistisesti asennoituvalle psyykelle on samantekevää onko veruke faktaa vai fiktiota, se on yhtä kaikki veruke. Fasisti taas on se, joka tuottaa traumatodellisuutta itselleen hallinnoitavaksi. Fasisti on se, joka päättää olla mieluummin trauman tuottaja kuin traumatisoitu. Muita vaihtoehtoja ei hänen ymmärtämässä olemassaolossa ole. Fasistille trauma on kuin sieni, joka tihkuu muuten täysin mauttomaan elämään kirpeää makua.
  
Tämä fasismin yleismaailmallinen tehtävä ja päämäärä, traumatodellisuuden hallinnointi, on Alejandro Jodorowskyn Elämän tanssissa kuvattu historiallisessa chileläisessä kontekstissa. Mitä väliä on sillä, mitä dynamiitin silpomien epämuotoisten sotaveteraanien kuoro on mieltä ja kuinka konkreettisesti perusteltua se on, fasistit kuitenkin tulevat kauhakuormaajan kanssa ja puskevat koko joukon joukkohautaan, vaikka tuo joukko itseasiassa toistaa juuri fasistien omia rakkaimpia mietelauselmia.
 
Tarkoitukseni ei nyt ole sulkea itseäni Timon viittaaman ongelman ulkopuolelle. Olen puhunut omasta traumahistoriastani avoimesti. Ja se toimii juuri kuvatulla tavalla suuntaansa. "Sielunhaavan nuoleminen" on todella henkilökohtaista ja keskeistä esimerkiksi omassa venäjäsuhteessani. Olen lukemattomia kertoja kirjoittanut blogissani tavoista, jolla Venäjä, siellä oleminen ja venäläisen kulttuurin vaikutus terapoi omaa traumaattisuuttani kaikesta Venäjään ja venäläiseen yhteiskuntaan liittyvästä ongelmallisuudesta huolimatta. Vastaavasti olen kirjoittanut siitä miten suomalaisen traumatodellisuuden sulkeminen ja pahentaminen pahentaa omaakin traumaani. Tästä taas seuraa ymmärrettävästi "nihilistinen" projektio: ne, jotka pyrkivät järkevästi perustelemaan traumatodellisuudeen pahentamisen puolesta, kohtaavat minussa suoralta kädeltä torjunnan, vaikka heidän argumentaationsa on järkevää ja minun torjuntani on irrationaalinen.

Kieltämättä fasistit ovat äärettömän järkeviä ja kaltaiseni mystikot ovat jossain määrin irrationaalisia. Silti en ota fasistista yhteiskuntakehittelyä edistävien asioiden perusteluja kuulooni, vaikka ne olisivat mitä, koska päämäärä on väärä, epäterapeuttinen ja psykoanalyysin vastainen. On hyvin yksiselitteinen psykoanalyyttinen lainalaisuus, että dissosiaatio pahentaa traumaa. Venäjän dissosiaatio pahentaa traumaa. Venäjän kauppasaarto pahentaa traumaa. Venäjän eristäminen muusta maailmasta pahentaa traumaa jne. Tämä on tieteellinen tosiasia.En ole kiistänyt että olisin itse tämän kuvion ulkopuolella, sivustaseuraaja, siis täysin traumaton ja toisaalta suojassa fasismin aiheuttamilta mahdollisilta traumatisoitumisilta tulevaisuudessa. Tällaisista syistä esimerkiksi tämän Jarmo Koposen kirjoittelu herättää minussa samoja ajatuksia kuin Sandessakin.

28.10.2016

"Sitomistapahtuma on Thanatoksen keskeisiä johdannaisia, mutta ilman libidoa ei ole mitään sidottavaa."

27.10.2016

TRAUMAPOHJAINEN HILLARISMI

Jouduin erään FB-kaverin osalta kysymään: onko hän oikeasti niin typerä, kuin Venäjään liittyvässä tykätyssä kommentissaan ilmaisee, vai onko se teeskentelyä kulkulupana eliitin kerhoihin?
 
Kysymys herää, koska en halua leimata kyseistä henkilöä traumaansa ilmaisevaksi USA-trollipropagandistiksi. Alitajuisesti haluan ajatella: henkilö on terve mutta lapsellinen. Hän ei ymmärrä psykoanalyysistä mitään ja on kaukana intellektuellista, vaikka itse luulee olevansa jonkinlainen johtohahmo. En halua ajatella, että hän on vain tavanomainen sairas vailla sairaudentuntoa.
   
Silti minulla ei ole malttia haastaa häntä keskusteluun. Venäjä-aihe on vaikea huudeltavaksi turvallisten propagandarajalinjojen yli. Nykyään ei voi teeskennellä olevansa puolueeton tai etsivänsä tolkun ääntä. Vain vakaasti samanmielisten kanssa voi keskustella asioista kiihkottomasti. Sisäpiiriytyneissä keskusteluissa hullut ja vähemmän hullut yrittävät löytää yhteistä kultaista keskitietä keskimääräisen hulluuden linjoilta, jota he kuvailevat itselleen terveen järjen tai tolkun ääneksi. 

Venäjäkeskustelussa oletus tuntuu olevan se, että jokaisella yksilöllä on tällä alueella trauma ja traumapohjainen dissosiaatiohäiriö. Jokaisella yksilöllä on jokin enemmän tai vähemmän kätketty alter, joka asettuu voimakkaasti joko USA:n tai Venäjän puolelle. Mitä objektiivisemmalta ja tieteellisemmältä henkilö haluaa vaikuttaa sen paremmin hän kätkee tuon puolueellisen alterinsa. Jos taas henkilö haluaa olla aateveljiensä keskuudessa luotettava, hän paljastaa traumansa, haavansa, kiihkoalterinsa.
 
Vaikka alterit keskustelisivat neutraalimpien välimiesalterien kautta naamioidusti keskenään, on molemminpuolisesti taustalla oletus vihamielisen alterin taustallaolosta. Vihamielinen "putinistinen" tai "hillaristinen" alter on aina olemassa (tai ainakin luotavissa traumoja tuottamalla).
   
Keskustelu on siis mindcontrol-diskurssissa ja mindcontrol tekniikoiden hallitsemaa, tiedostipa puhuja sitä tai ei. Ehkä on nuoria ihmisiä, jotka eivät hahmota traumansa polarisaatiota, toisin sanoen puoltansa tässä keskustelussa. Ehkä on traumatisoitumattomia ihmisiä, joilla ei yksinkertaisesti ole kiihkoalteria. Vai onko traumatonta ihmistä olemassa?
 
Henkilö jolla on "putinistinen" alter, voi keskustella näennäisen tieteellisesti yhteisymmärrystä ja diplomatiaa etsien. Tämä ei kuitenkaan poista hänen sisäistä oksetustaan hillaristisen alterin edessä. Vain hänen diplomaatin taitonsa estävät paljastamasta sitä. Samoin hillaristinen alter kokee aitoa kuvotusta putinistisen alterin edessä. Rumia olentoja nuo kroonisesti masentuneet traumaotukset ehkä ovatkin. Omanmerkkisen trauman äärellä tunnetaan sääliä, vastakkaismerkkisen trauman äärellä kuvotusta.
 
Avoin venäjäkeskustelu on siis aina traumapohjaista naamioitujen altereiden välistä ärinää, joka saa toisinaan faktoihin perustuvia ja argumentoituja muotoja. Argumentit vaan eivät vakuuta ketään laajemmin. On ihan sama mitä hyvää Hillarystä tai Putinista perustellusti sanotaan, se ei vähennä primitiivisen kuvotuksen määrää vastakkaistrauman alterien keskuudessa. Tosiasioiden vaikutus jää traumapolarisaatioiden sisäiseksi. Diagnoosi ei ole ratkaisu. Mikään tosiasian ilmoittaminen sinänsä ei poista traumaa, amnesiamuuria tai dissosiaatiivisesti syntynyttä oksettavaa "putinistia" tai kuvottavaa "hillaristia". Trauman tilassa (traumatodellisuudessa) vastakkainasettelu säilyy totaalisena faktoista riippumatta.

Otetaan valaisevin mahdollinen käytännön esimerkki. Tässä uudessa haastattelutallenteessa Johan Bäckman ilmaisee käsityksiään Suomen, Venäjän ja maailman nykytilanteesta varsin perustellusti. Useimmissa kohdissa perustelut pitävät paikkansa, vaikka johtopäätökset ovat radikaaleja. On tietenkin selvä, että B:llä on "putinistinen" alter, joka on toisaalta melko integroitu kokonaisuuteen. Vaikka B:n ilmaisu olisi miten pyöristettyä tai neutraalia hyvänsä, se ei muuta vastakkaistraumaisten ihmisten täydellisesti torjuvaa asennoitumista häneen. Vastakkaistraumaisille merkitsee vain "putinistinen" alter, ei se mitä sanotaan. Asiat eivät koskaan keskustele. Vain traumat keskustelevat tai pikemmin sotivat. Asiat ja ihmiset ovat traumojen käsikassaroita (informaatio)sodassa. Mikään argumentti tai fakta ei ohita torjunnan amnesiamuuria, jos se tulee B:n suusta.   





Tässä kirjoituksessa Sande analysoi vastakkaismerkkisen trauman tuotantoa.
  
Sekä Gurdjieff että psykoanalyysi osaavat kertoa, että traumoja ja sen tuottamaa dissosiaatiohäiriötä voidaan terapoida vain integraation keinoin. Thanatosvietin seitsemän kuolemansyntiä vain pahentavat asiaa. Traumatisoituneen alterin amnesia, torjunta, rajaaminen ja eristäminen pahentavat asiaa. Traumaan pohjautuvaa tolkun menetystä ei liennytä trauman pahentaminen.

(Korkea)kulttuuriksi ei voida perustellusti kutsua mitään sellaista asioiden tilaa, jossa ei pyritä trauman terapoimiseen ja ennaltaehkäisyyn. Mikään traumojen tuotantoon perustuva kolonialistinen mielenhallintaoperaatio ei voi olla kulttuuria vaan kulttuurin vastakohta. On hyvin yksinkertaista lopulta, millainen psyykkisen liikkumatilan lisääminen, toisaalta libidoenergiaa järjestämällä, toisaalta sen määrää ja kohteita lisäämällä, kulkee traumaa terapoivaan suuntaan. Sellainen poliittinen liike on myönteistä.

Tämän takia ajatteleva yksilö helposti jäävää itsensä kokonaan ulos politiikan teosta nykyisessä kulttuuri-ilmapiirissä ja vääntyneen ihmisyyden keskellä. Mikään ei kulje nyt myönteiseen suuntaan ja kaikki poliittinen toiminta on siksi tuhoisan turhauttavaa. Mutta jääväämisessäkin on paradoksi: sekin katalysi negatiivista kehitystä. Miltei kaikki tuntuu katalysoivan negatiivista kehitystä. Siksi olen itse pyrkinyt rinnan kirjoittamaan omaa traumaani ja toisaalta poliittisia kuohuntojani. Niistä jokainen voi lukea syyn siihen miksi minun on viisasta jäävätä itseni ulos politiikan tekemisestä: sekin katalysoisi luultavasti negatiivista kehitystä.
 

"Alter
-Our usage is trying to follow the programmers usage of this word. A dissociated part of the mind which has a seperate identity and is given cue codes by the mind-control programmers to trigger that dissociated part of the mind to come to the front of the mind. The alter’s identity may be a gem, rock, a tape recorder, a poodle, a white kitten, a dove, a horse, or even think of itself as a person or a demon. It all depends on its programming. An alter is different from an alter fragment in that the alter fragment is a dissociated part of the mind which serves only a single purpose. The programmers will give an alter a history, and insure that shadow alters will provide a full range of accessible emotions. Sometimes the distinctions between alters and alter fragments is vague, but examples from the two ends of the spectrum are easy to tell apart. We use the word alter in this book to conform to what the programmers’ charts are encoding as alters. A typical main Mengele-created grid would be a grid of 13x13 principal A-coded alters, which is 169 principle alter personalities. In Illuminati systems, ceremonial "alters will consist of 3 alters placed on a spinning pedistal together into triad goddesses or gods. That means that an A-coded alter on some levels is actually 3 alters spinning together, which must be locked in place to communicate with, and then rotated to communicate to the other two." >>
Kun pohtii ISIS-terrorismin kaltaista uskonnollisesti, psykologisesti ja aatteellisesti nonsensikaalista ilmiötä, johon on vain päälle liimattu erilaisia uskonnollisia ja poliittisia etikettejä, joutuu miettimään mindcontrol tekniikoiden osuutta asiaan. Mistä ja millaisesta "koulutuksesta" nämä zombiarmeijat ovat peräisin.

""Army of Zombies". The Defense News stated: "The research, called Hippocampal Neuron Patterning, grows live neurons on computer chips, William Tolles, the recently retired associate director of research at the Naval Research Lab, said March 15. This technology that alters neurons could potentially be used on people to create zombie armies, Lawrence Korb, a senior fellow at the Brookings Institution, said March 16 .... The research has captured the attention of the U.S. Intelligence community."
I have taken the space to give you the reader a paper trail that shows that YES INDEED, there are groups of people that desire human zombies. So where do they select their candidates for their zombie creating programs?" >>

Sama kysymys zombiarmeijoista liittyy pornon eksponentiaalisesti kasvavaan valtamereen. On selvä, että pornoon liittyy poliittiset agendat, ihmiskokeet ja mindcontroltekniikat. Mutta miten. Traumapohjaisuus nyt on kai klassisessa prostutuutiossakin tieteellisesti todistettu tosiasia. Mutta miten traumapohjainen mindcontrol liittyy tähän. Miten näitä pornoteollisuudessa luotuja zombiarmeijoita tullaan todellisuudessa käyttämään.
  
Valistunut arvaus on, että jotenkin suhteessa Venäjään. 
On henkilöitä, joiden kanssa ei haluta olla samaa mieltä, vaikka he olisivat mitä mieltä. Kun ollaan asiasta samaa mieltä mutta halutaan vastustaa henkilöä, valitaan torjuntarakenteinen erimielisyys. Pidetään huomio asiassa, jolloin puhuja tuskastuen joutuu käsitykseen että mahdollisimman typerä vastaväite koskee asiaa, ei henkilöä. Pohjimmiltaan puhuja kuitenkin käsittää, ettei moista typeryyttä voi olla aitona olemassakaan. Hän käsittää että asiasta on kuitenkin tehty pelkkä veruke, jolla vastustetaan henkilöä. Tyhmyyttä ei ole olemassakaan muuna kuin ärsyttävänä tarkkuustyövälineenä superälykkään kirurgin kädessä. 

26.10.2016

Traumat eivät synny aina sattumalta. Yhä useammin ne syntyvät tarkoituksellisen traumojen tuotannon seurauksena. Traumojen tuotannossa on jokin päämäärä, jota tullaan myöhemmin käyttämään. Trauma on se kädensija, johon myöhemmin tapahtuva mielen hallinta (mind control) tarttuu kiinni. Tässä hyvä yleisesitys aiheesta. Tekstissä on kuvattu esimerkiksi erilaisia suggestio-ohjelmointeja ja muuta sellaista, jota ilman ei nykyihminen voi astua askeltakaan turvallisesti. II osassa puhutaan traumojen terapiamuodoista. Esipuheen tasolla selväksi käy se, että nykyinen nettiporno perustuu traumapohjaisiin mind-control ohjelmointeihin.  

"Beta
--This is the second Greek letter, and it represents the sexual models and sexual alters that the Programmers are creating. The primitive part of the brain is involved in this type of programming. An early sexual abuse event will be used to anchor this programming. These sexual slaves will develop sexual abilities that are far beyond what the public is aware is even possible. They also receive the worst kind of abuse far beyond what most people’s imagination can picture. Beta alters generally see themselves as cats."

25.10.2016

Tämä Independentin vanha artikkeli on kyllä kestävintä kamaa mitä taide-elämästä on ikinä sanottu. Kuten olen moneen kertaan sanonut, neukkujen ääliömäisyys synnytti kaiken hyvän mitä lännessä ikinä oli. Heti kun ääliöt tipahtivat keinulaudan päästä, myös länsi tipahti, kunnes ollaan nykyisessä tilanteessa, että täällä on pääpönöttäjillä kakkaa päässä ennemmän kuin neukuidiooteilla konsanaan.
 
Tom Braden, first chief of the CIA's International Organisations Division:

"We wanted to unite all the people who were writers, who were musicians, who were artists, to demonstrate that the West and the United States was devoted to freedom of expression and to intellectual achievement, without any rigid barriers as to what you must write, and what you must say, and what you must do, and what you must paint, which was what was going on in the Soviet Union. I think it was the most important division that the agency had, and I think that it played an enormous role in the Cold War."

Teknomusiikkiin ja taidemusiikin minimalismiin liittyen on ehkä hyvä pitää mielessä tämä Ikosen ja Rechardtin huomio: "toistaminen on perustavanlainen rakenteita luova, ei-tuhoava Thanatoksen johtannainen."
Pietarin yö. Eilen astuin illalla hulppeasta Airbnb-satulinnastamme Kazanskaja-kadulle ja kohdalle osunut henkilö alkoi kehua hattuani. Pysähdyin juttusille, kyseessä oli paikallinen oluenpanija, kuvataiteilija, Mäntässäkin käynyt. Lähdettiin maistelemaan paikallisia hipsterioluita. Friikkiä tavaraa. Yksi oli kuin vatsahappoa. Keskustelu pyöri lemmikkieläinteeman ympärillä: koira vai kissa? Kissa vai koira?

Loppuyö meni kuuden lentokentän miehen, paikallisen oscarniemeyerin kanssa, xxxxxxl-klubilla. Tykkään perivenäläisistä ilmavista diskoklubeista, joissa peppu pyörii selkeästi. En nyt muista koska olisin tanssinut yhtä hyvässä nosteessa, luultavasti en koskaan. Sain soolotanssiosuudessa keskilattian käyttööni. Energia oli huikea. Improvisoitu breakdance olisi lopulta ollut ainoa mahdollinen etenemissuunta, muttei pokka pitänyt. En ole aikaisemmin moista breikkaamisen painetta kokenut. En tiennyt, että breikkaaminen tanssin tuiskeessa lattialle heittäytymisen merkityksessä on aina kuulunut karjalan sienimajojen ja Pietarin hiidenmyllyjen tanssiperinteeseen.
  
Häiriötä illan aikana aiheutti vain tyttöjen luvaton kauneus. Eräskin blondi toi mieleen tuhansia vuosia sitten eläneen ruotsalaisen viikinkiruhtinattaren. Siinä oli suuri pohjolan suku selvästi noussut hautansa levosta, kuin Geijerin Manhem-runoelmassa ikään. Polvet eivät kestäneet kahta metriä lähempänä olennon taikapiirissä. Siinä oli tuhannen joulen sähköpaimen. Vain kontaten olisi voinut lähestyä. On vaikea kuvitella mitään häiritsevämpää.
   
Myöhemmin (ehkä seitsemän aikoihin aamulla, koko ajan paremmassa harhamalaisessa ajattelun selkeydessä, pienen katusoitannan ja -tanssin jälkeen) nuorempien ihmisten menomestassa ilahduttavien olentojen valtamerta katsellessa suomalaiset vihavalheessakyntäjät tuntuvat äkkiä yksinkertaisen hyttysmäisiltä. Venäjävihassa on psykoanalyyttisesti kysymys halusta poistaa häiriö, jota kansan keskuudessa tavattava seksuaalinen luontuvuus tuottaa libidoenergian valtoimena sitomattomuutena. Vammautettu seksuaalisuus kansan keskuudessa on läntisen kirkon pyhä apex rodunheikentämisessä. Venäläistä ihmistä ohjaa tässäkin vastapsykologia, nimittäin kristinuskon alkuperäisen hengen ivamukaelman vastapsykologia -- reaktiivinen asenne, mikä ei välttämättä ollenkaan tarkoita kristinuskon alkuperäisen hengen tavoittamista, kuin ehkä joiltain osin. 

Markku Eskelisen mainitse Pietarin kaupunkiin suomalaisessa kirjallisuudessa liittyvän turmelusteeman, joka saa kuulemma juurensa jo 1840-luvulta. Rantamalan Harhamassakin tämä teema kertautuu aivan valtavirtaisena, jos kohta ei Eino Leinon kahelin vouhottamisen tasolla. Samoin Harhama on erittäin seksuaalikielteinen. 
       
Näiden kuvien ulkopuolelta tulee joskaan ei suurena yllätyksenä vaikutelma, että Venäjä auraa keskisyvässä henkisen ja ruumiillisen pysähtyneisyyden tilassa. Kaikki on tietysti maailmanpolitiikan ansiota tai syytä. Pojat haluavat opettaa Venäjälle globaalia taloustietoa. Putinin politiikka koetaan vaitonaisesti vääräksi, koska se on johtanut nykyiseen tilanteeseen. Toisaalta kukaan ei osaa selvästi sanoa, mitä Venäjän olisi pitänyt tehdä toisin. Natoonkin Venäjä olisi halunnut liittyä. Venäjän eristäminen ei ole eristymistä. Maan kehitysvaihe vain on toinen kuin länsi-Euroopan. Suomea kohtaan tunteet eivät ole erityisen lämpimiä juuri nyt. Sitä aihetta ei kannata ottaa puheeksi.
  
Jotain kuitenkin tapahtuu. Pietarin liepeille nousee esimerkiksi tämä 420 metriä korkea Euroopan korkein rakennus Lakhta Center, jonka rakennustyömaata ihmettelimme auton ikkunasta.

 

SIIRTYMÄ RAUTAKAUDESTA KIVIKAUTEEN

Minä sanon, että tulikuuma rauta pitäisi saada taotuksi. Kaikki ovat tähän asti samaa mieltä. Ehdotan, että vasaralla taotaan. Nyt syntyy ongelma. Vasaran käyttö taonnassa on kielletty. Kuka niin sanoo? Niin sanoo se joka sen tietää. Paljain nyrkeinkö kuuma rauta sitten taotaan? Siinäpä se. On tässä paljon pään vaivaa. Helpointa on työntää hehkuva rauta pois mielestä, ikuisesti. 

IHMISSIELUN KELLOSEPÄT

Ruotsalainen thanatosvietti ei koskaan modernilla ajalla esiinny suorassa muodossaan. Se on aina äärimmäisen taitavasti, uuttaluovalla ja vilpitöntä kunnioitusta ansaitsevalla kekseliäisyydellä tahattomuudeksi tai jopa hyväntahtoiseksi auttamiseksi, jopa terveydenhuolloksi ja terapiaksi naamioitua (häiritsevän toisen tuhoamisen) tahallisuutta. Ruotsalaisten käsitys ihmissielun kellokoneistosta, ja kaikenlaisista tavoista aiheuttaa vaikeasti mitattavaa häiriöitä sen oikeaan toimintaan, lienee tarkin koko ihmiskunnan tasolla. Tähän perustuu yli-ihmisellinen kyky saada häiriön kohde (joka on myös sen lähde) tuhoamaan itse itsensä. Tämän taiteen huikean menestyksen, sen kultavuorina siintelevien seurausten katselu, herättää syvän pelon ja kauhun lisäksi mittamatonta kunnioitusta ihmistyypissä, joka ei keskinäiseltä riitelyltään ja pikkumaisuuden (ynnä muiden sielullisten häiriöidensä) aiheuttamalta yhteistoimintakykyjen mittavalta puutteeltaan meinaa saada mitään kestävää aikaan. > tarkkuusammunta > tähtääminen > sokea piste
Kaunokirjailijana oleminen Suomessa on monisyinen yhtälö, jossa taloudellinen puoli on vain yksi muuttuja. Jos lukijakunta ostopäätöksillään elättää kirjailijan, hän on jossain merkityksessä vapaa. Hän ei ole välttämättä vapaa sensuurista, josta taas omakustantaja on tänä päivänä vapaa. Itsensä kalanperkuutehtaalla elättävä pianisti on vapaa kriitikkojen ja yleisen maun tuomiosta, myös kaikesta näkyvyydestä. Hän on näkymätön ja kuulumaton säilyketehtaan johtajan määrittämän tien kulkija.

Maailmamme noudattaa Orwellin dystopian geopoliittisia rajalinjoja. Elämme jatkuvan, julistuksettoman ja milloinkaan päättymättömän sodan tilassa, jossa kirjallisuus on vain yksi vaikuttamisen keino. Informaatiosodan tendenssit dominoivat kirjallisuutta. Noiden tendenssien pienikin vastustaminen nähdään sotatoimena. Olennaista on kuka sanoo, ei se mitä sanotaan, mitä kirjoitetaan, mitä soitetaan, mitä maalataan. Sensuuri terävöityy ja henkilöityy. Sensuurilaitos on maassamme kaikkialla, myös pienkustantamoissa, vähintään tietona tabuista ja kieltolistoina, ja näiden rikkomisen suorista seuraamuksista kustantajalle.

Maassamme on toiminnassa lukemattomia tapoja saada aikaan prosessi, jolla kaunokirjailijan toimen kaltainen monista ihmisistä riippuva prosessi saadaan pysähtymään. Sofioksasen onnelassa stalinistisen avoimet ja suoraviivaiset sensuuristrategiat kalpenevat kömpelyyttään. Kriittinen tutustuminen Suomen 150 viimeksi kuluneen vuoden kirjallisuushistoriaan tuo esiin varsin hienovaraiseksi tahattomuudeksi verhotun tuhoamisen perinteen, jonka luulisi olevan ristiriidassa yksinkertaisen ja sinisilmäisen kansan periaatteiden kanssa.

Voidaan kysyä, millaista kansanterveyttä tällä tyylillä on saavutettu? Onko nyt hyvin? Onko tilaa hengittää, virtaako sielu syvänä ja rikkaana väriloistossaan? Tämä on moralisoimatta moraalinen kysymys.

Ylivoimaisesti tärkeintä kaikessa ylösrakentavassa ja vapauttavassa, tukahduttamista vastustavassa kulttuurissa on henkisen ja älyllisen energian (integriteetin) laatu, joka pystyy erottamaan vapauttavat ilmiöt tukahduttavista. Elämänvoimainen, avoin ja luova yhteisymmärrys voi perustua vain korkeimpaan yleisinhimilliseen ihanteeseen ja sen mukaiseen maailmankuvaan, joka suhtautuu ulkonaisiin ja yksilön sisäisiin ristiriitoihin (ei vain eksentrisiin ja arrogantteihin, vaan myös kaikkein ilmeisimpiin ja tuntuvimpiin) vakavasti. Muussa tapauksessa (häiritsevään toiseen kohdistuvan) thanatosvietin maaninen toteuttaminen: vaientaminen, vaikeneminen, tuhoaminen, repiminen, jopa historiallisten jälkien hävittäminen on lapsellisen helppoa. On aivan liian helppoa korvata elinvoimaa vapauttavat tekijät negatiivisesti sitovilla alistujilla, ellei missään ole sitä tietoisuutta, joka tämän prosessin havaitsee.
Länsimaiset hallitukset ovat kaikki nukkehallituksia. EU-nukkeja, jotka vihaavat ei-nukkeja.
meidät voidaan tuhota, repiä, hävittää
ilman että kukaan koskaan siitä mitään käsittää

meidät voidaan tuhota, repiä, hävittää
ilman että kukaan koskaan siitä mitään tietää saa

24.10.2016

Unettomuus ei ole asia, joka olisi sanottavammin vaivannut viime vuosina. Mutta viime yö oli tahattomasti uneton. Samoin viime torstain ja perjantain välinen yö.
Kuningas Ubun narrilla
koira nimeltä Totuus.
Kun Allegrolla Pietariin matkustaa tästä kahdessa ja puolessa tunnissa, autolla matkaan kuluu yhdeksän tuntia, joista ainakin neljä tuntia Venäjän raja-aseman jonossa. Kun taas hinnoittelu kaikissa junissa on sellaista, että perhe ei pääse matkustamaan alle 130 € / suunta. Omalla autolla edestakainen matka maksaa 20 € Venäjän äärihalvoilla bensahinnoilla. Melkoista joukkoliikenteen alassubventointia, vielä kun ottaa huomioon, että Pietarissa ei ole pysäköintimaksuja ollenkaan ja kadulla pysäköiminen on täysin turvallista. En tiedä mistä Allegron lippujen hinnat johtuvat. Kai siitä että Suomen ja Venäjän välinen liikenne halutaan pitää mahdollisimman vähäisenä. Opiskelijalla tai perheellisellä tavallisella ihmisellä Allegroon ei ole mitään asiaa. 
    
Suomalaisille palvelu Venäjän raja-asemalla ei ole kovin ripeää. Se on tahallisen hidastettua. Äärimmäinen kireys kertoo siitä, että hymyt saattavat hyytyä molemmin puolin rajaa vielä entisestään.
  
Pietarissa on vallalla suomalaisten tuotteiden mielikuvaboikotti. Kommentaarin psykologia oli sellainen, etten usko suomalaisilla tuotteilla olevan Venäjällä ostajakuntaa vaikka talouspakotteet purettaisiin. Maabrändi ja mielikuvamarkkinointi täytyy tehdä uudelleen asioiden palauttamiseksi ennalleen, jos asiat enää ylipäätään palaavat ennalleen. Eivät ne ainakaan tällaisilla johtajilla ja hallituksilla paremmaksi muutu.
   
Venäjä tekee kaikkensa korvatakseen suomalaiset ja monet muut länsimaiset tuotteet muilla. Suomalaisen propagandan päättömälle valheenlevitykselle on tulossa mittava hintalappu, jota lasketaan vielä vuosikymmenien kuluttua. Voi kysyä: kannattiko valehdella? 
 
Airbnbn kautta asunnon hankkiminen Pietarista on helppoa. 50 € yö vuokrasimme ydinkeskustasta palatsimaisen asumuksen, josta oli kävelymatka kaikkialle minne Pietarissa tarvitsee ihmisen liikkua. Huippuasuntoja perhekäyttöön saa keskustasta 30 € yö.  
Venäjänmatkalla taas kävi selväksi, että faktan levittäminen on jotenkin tehokasta informaatiovaikuttamista. Fakta on infosodan kruununjalokivi.

PUTININ LEHMÄT

Kazanskaja 3. sijaitsevasta ravintola Ribaista ei useammastakaan syystä tullut suosikkiravintolaani. Pääsyy on varmaankin ravintolan käsittämäni perusidea, joka ohjaa asiakaskuntaa pois liharuokavaliosta kohti ylempien kerroksien vegeravintoloita. Sisäänkäynnin yhteydessä jo tervehti suuri tilateosmainen lasivitriini, jonka kylmässä sisustassa pyöri kokonaisia teurastettuja härän ruhoja. Vaikuttava tervehdys, joka vasta uniin tultua alkoi tehdä työtä vegeruokavalion puolesta. Toinen syy oli pihvien hinnat. Halvimman ja pienimmän pihvin sai noin 60 euron hintaan. Siihen kaikki muu päälle. Ruokalistan yhteydessä oli kartasto, jossa oli eritelty koko härän ruumis. Leikattavan paikan sai määritellä itse. 
  
Kulinaristinen sivistykseni ei riitä sanomaan oliko Brjanskin härkä (väritykseltään muuten kiinnostava, ravintola oli täynnä kyseisiä härkiä kuvaavia taideteoksia) hintansa väärtiä. Hyvää se oli. Brjanskin härkä on Putinin muutaman vuoden takainen hanke. Alkukannan hoitaja, oklahomalainen perinnecowboy Anthony Stidham, on sanonut seuraavaa: “There’s no place in the U.S., Australia, or anywhere in the world that will have cattle as good as what they are putting together here.” 
  
Tarjoilijat olivat työnsä sivussa ammattilaisia oopperalaulajia ja lauloivat tunnettuja aarioita senlaatuisina taiteellisina kokonaisuuksina, ettei ahkerammankaan oopperassakävijän tarvinnut asetella vahaa korviin. Tarjoiluun liittyvä kuriositeetti oli se, että olut tuotiin pöytään korkkaamattomana ja tarjoilijaa piti pyytää avaamaan pullo. Luin sen maailmantilanteen poliittisena kommentaarina. Jälkiruokien yhteydessä oli uskomattoman laaja ja kiinnostava kuvitettu teelista.

Ravintola oli Pietarin mittapuulla kaikin puolin tavanomainen ja keskihintainen. Ruplan kurssi on alhana, mutta inflaatio on syönyt hyödyn. 


Pilkkaaja ei useinkaan usko Jumalaan, eli siis ei hahmota Jumalaksi nimitettyä ja tämän kaikkivaltiutta tässä hurjien eränkävijöiden suljetussa huvipuistossa, joten haluaa saada siitä entistä konkreettisempaa näyttöä, jota usein onkin tarjolla, hassulla tavalla kyseisen kokeilijan oppimiskäyrän varsin myöhäisessä, hyvin paljon eläimille valmistettuun ansaan astumista muistuttavassa vaiheessa.
On montakin syytä miksen viitsi ylettömästi ryhtyä kehumaan Markku Eskelisen Raukoilla rajoilla -proosahistoriateosta (2016). Ensimmäinen syy on se, etten viitsi teeskennellä olevani arvosteluun pätevä. Toinen syy on se, että omia tekemisiäni tässä aikojenkin päästä lukijoiden käsissä kuluvassa teoksessa on mainittu, kun monien muiden ei. Rajauksia arvostelematta riittää todeta, että teos on huippunautittavaa luettavaa ja siitä saa paljon (kukaties korvaamattoman arvokkaita) lukuvinkkejä. Varsinkin suomalaisen proosakirjallisuuden esihistoriakatsaus on aarreaitta.

23.10.2016

KOIRAN VASTAKOHTA

Epälojaalein maailmassa on totuus. Se asettuu milloin kenenkin puolelle.

22.10.2016

Usein mietin itsen työllistämisen ja omaehtoisen erikoistumisen teemaa. Mimesiksen suosittu kohde ja ihanteen kollektiivisesti jaettu selkeys auttaa hahmottamaan sitä mitä on tekemässä. Ongelma on se, että lopputulos on luultavasti monesti nähty. Haluttu ja nähty. Mutta se on kuitenkin lopputulos, jota taas idiosynkrasian viilaamisesta ei aina muodostu. Haluamme haluta jotakin uutta, mutta muuttaminen, tekeminen, vertaaminen, esteettinen prosessi, ei pääty selkeään tyydytyksen tunteeseen (joka sekin kuuluu illuusion piiriin). Vaikka kuinka olisi ihmiskunnan kokonaisnäkemyksen asialla, mikä hyvänsä uusi ei muutu pysyvästi haluttavaksi neomanian ulkopuolella.

21.10.2016

- Hienoin asia maailmassa on Vanha Venäjä.
- Minulla olisi pari hyvää satukirjaa aiheesta.
- Minä en tarvitse satukirjoja. Kun kuljen Pietarissa, minä tunnen Vanhan Venäjän nenälläni.
- Njaa, Neuvostoliiton haju alkaa nykyvenäjästä jo kadota.
Olen kirjoittanut itse aiheesta vaikka kuinka, mutten ole huomannut sitä, että aiheen hieno kirjallinen kokonaisesitys palkittiin Tieto-Finlandia-palkinnolla vuosi sitten. Valinnan teki Arto Nyberg. Toisaalta Tapio Tammisen kirjassa ei ole minulle mitään uutta vaikka se hyvä onkin.

Tammisen kirja jopa alkaa saatesanoilla Julian Assagnesta ja Edward Snowdenista, missä heti kättelyssä tehdään epäsuorasti selväksi se sylttytehdas, josta nykyään nähtävä käsittämätön globaalit mittasuhteet saanut venäjäviha saa alkunsa. Tämä Venjään kohdistunut ksenofobiakampanja on suurin poliittinen operaatio, jonka olen elinaikanani nähnyt. Sen huikea mielettömyys järkyttää syvästi uskoa ihmiskunnan kykyyn vastata omaa tulevaisuuttaan koskeviin haastesiin.
Hegemonia noudattaa juorun ja psykologisen eristämisen logiikkaa. Venäjästä on roppakaupalla todellisiakin vikoja löydettävissä, mutta parjauskampanjassa ei ole kysymys "rakentavasta kritiikistä". Kysymys on paljon enemmän siitä, mikä kaikki sellainen voi olla uskottavissa Venäjän syyksi, mikä ei todellisuudessa ole Venäjän syytä, niiden ihmisten taholta, joita ohjaa hillitön pelko, tietämättömyys ja hegemoninen sokeus.
Lisäksi on hämmentävää ja unenomaista se, miten on mahdollista, että tämä "Kansankodin Pimeämpi Puoli" ensin meillä näin näkyvästi ja rehellisesti läpivalaistaan ja palkintaankin, ja sitten toisaalta tuon "Pimeämmän puolen" määrittämä motivaatiorakenne saa jatkaa Suomen valtiollista ohjaamista esteettä ja valtamediassa lähes kritiikittäkin.
Tämä jos mikä on MUSTAA MAGIAA!


20.10.2016

Maadoitan, ilmoitan, vesitän, tulitan. Tunteistan siis olen olemassa.  


(Timon uudissanaan viitaten)
Näinä aikoina kulttuuri on sellainen, että rakennusmiehet ja purkumiehet ovat hommissa samaan aikaan, mutta vain purkumiehille hommasta maksetaan. Parempina aikoina on kahdenlaisia rakennusmiehiä. Toiset rakentavat mahdollisimman yksinkertaista huonetta, toiset labyrinttiä. He purkavat koko ajan toistensa työn tuloksia. 

19.10.2016

Kuusituhatta vuotta vanhassa intergalaktisessa aluksessa Westminster Abbeyn alla järjestettiin naamiaiset aiheella demokraattiset vaalit. Hoviväki oli pukeutunut parlamentaarikkojen hullunkurisiin asuihin ja popsi taikaperunalastuja. Hoviväki leperteli tapansa mukaan viihdyttäviä, kauniita, viehättäviä ja kammottavia valheitaan. Ketä nyt totuus viihdyttäisi tähän harvinaislaatuiseen peilisaliin kootussa naamiopelissä. Pitkästyttävä, tylsämielinen, muuttumaton totuus, jonka tämän salin kävijät ovat tunteneet alusta asti. Sen joka täällä puhui totuudesta täytyi olla narri. Narri oli pukeunut kuninkaan viittaan. "Mikä totuus" vihervasemmistolaiseksi politrukiksi pukeutunut kuningatar kysyi ja nauroi kepeästi nojaillen aluksen ohjauspöytään. Äänestystuloksen mukaan presidentinvaalin ylivoimainen voittaja oli narri. Huonoimman äänisaaliin sai virnuileva maihinnoususaapasjalkainen kuningatar, joka oli murjahdellut koko ajan niin karmeita sotahaukkamaisia valheita, että naisväki oli pyörtyillyt silkasta bi-seksuaalisesta kiihotuksesta. Kaikki olivat iloisia totuudellisen narrin demokraattisesta vaalivoitosta. Nyt maailmasta tulisi parempi paikka, kuningatar ilkamoi.

18.10.2016

WILLIAM GOLDING: KÄRPÄSTEN HERRA 1954

Kertomuksen intensiteetti kiristyy kuin hirttoköysi koko tarinan (suomennoksen 330 sivuisen) keston. Alkupuoli miltei puoliväliin on akvarellimaista luonnostelua ja poikakirjamaisen pitkäveteistä kerrontaa. Tämä näyttää olevan saari... eloonjääneiden joukossa ei ole ollenkaan aikuisia... odotamme intergalaktisia pelastusjoukkoja... pidämme yllä merkkitulta.
    
Hyvin hitaasti poikakirja muuntuu jännityskertomukseksi. Viimeisen sadan sivun aikana tapahtuu kiihtyvä lankojen kiristyminen. Aivan loppuun kasautuu tapahtumien painajaismainen tihentyminen, joka on antropologisessa realismissaan vaikuttava. Parin viimeisen sivun loppuratkaisu on ällistyttävän tehokas.
  
Loppuratkaisun kautta purettuna saari on ollut lapsille aikuistumisrituaali. Aikuisuudessa olenaista on thanatosvietti, negatiiviset tunteet, kollektiivinen torjunta ja aggressio, joka ohjataan eristettyyn häiritsevään. Saarella on vain poikia, ei tyttöjä: mitä psykoanalyytikko sanoisi erosvietin mahdollisuuksista? Ehkä thanatosvietin kautta saatu elämänvoima on homoseksuaalisuudelle tyypillistä?

"Maatessaan siinä pimässä hän tiesi olevansa suojaton hylkiö. "Vain siksi, että minulla oli hieman järkeä.""  
  
Tarinan lopun ihmisjahdissa Beelzebuubin musta näkymätön vaistohämähäkki osoittaa maalatuille villeille ihmismetsästäjille syntipukkikärpäsen olinpaikan. Se on vetten päällä metsästävä jeesushämähäkki, näkymättömien kalvojen ja pintajännitysten mestari. Sillä on neljäkymmentä silmää ja se tuntee hiljaisten vesien värähtelyt. Kiihtyneessä thanatoskiimassaan villit sytyttävät koko saaren tuleen.
   
""Peto tappakaa! Kurkku leikatkaa! Veri laskekaa!" Heimo vietti iltaa tanssien."

Goldingin Kärpästen herran ja Gurdjieffin Beelzebubs talesin välillä on nimeä myöten yhteys. Goldingin maadoittaa ja kiteyttää sen, mikä Gurjieffilla lakkaamatta väreilee ilmapiirinä. Goldingin beelzebuubisadun logiikalla hyvin kasvatetut lapset osaavat elää keskenään sivistyneesti, niin kauan kuin heistä pidetään huolta. Mutta ohutta sivistyskerrosta ei tarvise kuin raaputtaa ja alta paljastuu piinaava vastuunalaisuuden ja tietämättömyyden yhdistelmä: villi-ihmisyys. Gurdjiff kutsuu sitä uneksi. Kokonaiset valtiokoneistot voivat olla mekanistisuuden unitilassa. Lopussa merisotajoukkojen vakuuttavat aikuiset herättävät tai pelastavat (rituaalikiimaansa aikuistuneet) lapset itsensä sytyttämästä saaripalosta vain suurempaan maailmanpaloon, joka vallitsee sotatilanteena kaikkialla maailmassa. 
"Minä olen syy, jonka vuoksi mikään ei käy niin kuin pitäisi. Minun vuokseni asiat ovat, niin kuin ovat!" 
Nykymaailman versiossa loppu pitäisi muuttaa sellaiseksi, että laivaston pelastava "aikuinen" maailmanpoliisi olisi läpitatuoitu merirosvo, joka heti on pilke silmäkulmassa mukana saareen ihmisjahdissa ja terrorismissa ja on auttamassa ja rahoittamassa rituaalimurhaavaa poikajoukkoa.

Nykyinen jälkitotuudellinen aikakausi merkitsee juuri sitä, että (totuuden) faktuaalisen tiedon merkitysarvo määräytyy sen perusteella, kuka kyseisen asian esittää. Esimerkiksi Trumpin esittämänä mikään demokraattien maailmankuvaa järisyttävä fakta ei merkitse mitään. Asialla ei ole väliä, koska huomion esittäjä on Trump. Vain sillä on merkitystä millä tyylillä asia esitetään ja varsinkin kuka sen esittää. Tämä on demokratiaksi kutsutun hegemoniamme perusperiaate juuri nyt. Sama muunnos järjen ohjaamasta maailmasta villi-ihmisten animistiseen maailmaan tapahtuu Goldingin Kärpästen herran kohdassa, jossa osa pojista maalaa kasvonsa valmistautuessaan metsästystapahtumaan.


*

Alkuperäisessä Peter Brooksin elokuvaversiossa (1963) kertomuksen alkupuolikin vetää hyvin:


  
Jenkkiversio vuodelta 1990 on omalla tavallaan kiinnostava. Erilainen roolipainotus.

JÄLKITOTUUDELLINEN AIKAKAUSI

Jälkitotuudellinen aikakausi merkitsee sitä, että totuuden tai faktan merkitysarvo määräytyy sen perusteella, kuka kyseisen asian esittää. Esimerkiksi Trumpin esittämänä demokraattien maailmankuvaa järisyttävä fakta ei merkitse mitään. Se ei edes häiritse. Asialla ei ole väliä. Vain sillä on merkitystä millä tyylillä asia esitetään, ja varsinkin: kuka asian esittää. Tämä on hegemonian perusperiaate. Sama muunnos järkiperustaisesta maailmasta villi-ihmisten hegemoniaperustaan tapahtuu Goldingin Kärpästen herran kohdassa, jossa osa pojista maalaa kasvonsa metsästystä varten.

GOA TRANCE 2016

A secret rendevous. Lovebirds on Goa 2 days ago (photo from Putins VK feed).
  
Vain Wikileaks on toistaiseksi kertonut tästä salaisesta lemmenlomasta. Ilmeisesti Wikileaksia informoidaan suoraan Venäjältä.

RAHAN VÄHEMMISTÖPOLITIIKKA

Suomalaiset yhteiskuntakokeilut ovat miltei aina ruotsalaista natsihuumoria. Yhteiskuntaa kursitaan sinikeltaiseksi kuin tohtori Mengele lasten simiä.

Ensi vuoden alusta lähtien Suomen kouluissa ei enää puhuta tytöistä ja pojista, jos kouluille annetut suositukset toteutuvat. Tämäkin äkkiseltään kuulostaa ruotsalaiselta huumorilta. Nimittäin kun asiaa ajatellaan tarkemmin, huomataan, että kysymys on vain venäläisyyden nurinkääntämisestä. Venäjällähän puhutaan tytöistä ja pojista. Koska siellä on sellainen filosofian haara vallalla. Filosofioita on joka lähtöön, kuten tiedämme. Niistä ei aina tarvitse valita jotain yhtä lopulliseksi komennukseksi itselle.
  
Markku Eskelisen Raukoilla rajoilla -proosahistoriassa on mainio suomalaisen proosan esihistorian katsaus. Jo siinä annetaan tiedoksi niin ällistyttäviä faktoja Suomen kulttuurihistoriasta, että kun niitä ryhtyy miettimään, voi uskoa, että mikä hyvänsä toisinajatteluun tai valtarakenteiden kääntämiseen tähtäävä terapiamuoto on tälle kansalle hyväksi, ainakin määrättyinä annoksina. 
  
Mutta tapahtuuko mielteen muutoksen seurauksena myös muutos primaarisen vallan tasolla? Vai ottaako kirkkokulttuuri pikemmin uusia kameleonttimaisia muotoja. Kirkkokulttuurin -- sellaisen suomalaistyylisen pimennyksen ja Vatikaanin äpäräkulttuurin -- ytimessähän on täydellinen henkinen alistaminen ja totaalinen VALTA, keinolla millä hyvänsä. Pimentämisen keinoiksi kelpaa taiteet, tieteet, feminismi ja psykoanalyysi. Se mikä on terveyden avain toisaalla, on täällä vain hautakivi, joka lukitsee elävänähaudatut alleen. 
  
Veikkaanpa, että etnisesti suomenruotsalaisen eliitin omistukset ovat jatkossakin 70 kertaiset etnisesti suomalaisen eliitin omistuksiin nähden. Kovan ytimen (seksuaali)dynamiikka tuskin muuttuu vaatteita ja näyttämörekvisiittaa vaihtamalla. Ruotsalainen ei-mikään-lämmin huumorintajukin pysyy entisellään. Rahan vähemmistöpolitiikka on sellaista.

"Suomalaiset historioitsijat ovat halveksittavia. He nimenomaan eivät - edes - puhu siitä kuinka ruotsalaiset polttivat Suomesta kertovat kirjat, kartat ja kirjeet, Ruotsilla oli monta Kristallnachia: Ei puhuta historiasta eikä historian tuhoamisesta, Ruotsin imagoa pidetään pystyssä valehdellen koska suomenruotsalainen rahaeliitti Suomessa voi yhä teloittaa sinut pois rahahanojen alta tutkijana ja kirjailijana sekä käynnistää lokakampanjan ruotsalaisten ja suomenruotsalaisten omistamassa massamediassa. Museovirasto ei tutki tärkeimpiä kohtia muinaissuomesta vaan on tuhlannut rahansa ruotsalaisen valloittajan kirkkokulttuuriin. Naurettavin sensuurin aihe on Turun tuomiokorkon kultainen katto, siitä ei ikinä julkisesti puhuta kuinka brutaalia verotus oli ja kuinka turhamaista juppieliitti oli; Turussa kuoli monin ajanjaksoin eniten Euroopassa ihmisiä aliravitsemukseen. Vatikaanin inkvisition arkisto pysyy kiinni." Arhi Kuittinen

Nyt tärkeintä olisi tehdä havainnollisia meemikuvia äärettöminä kopioina nettiin leviämään siitä kuinka monikymmenkertainen etnisesti suomenruotsalaisen eliitin omistusosuus on koko etnisesti suomalaiseen omistusosuuteen verrattuna Suomessa (ennenkuin he ehtivät tehdä koko suomalaisen etnoksen tyhjäksi sodillaan ja kansanvaellussuunnitelmillaan). Suomalaiset rikkaat leveilevät rikkauksillaan, mutta suomenruotsalaisten on käytettävä sen verran resursseja rikkauksiensa salaamiseen, etteivät he näyttäisi kokoisiltaan suomalaisien leveilijöiden rinnalla, vaan pikemmin jotakuinkin samankokoisilta.

15.10.2016

FALSEFLAGGERS

Kun hegemonia saavuttaa sen kriittisen asteen, että mitä hyvänsä voidaan uskoa viholliskuvan kohteesta, astuvat esiin falseflaggerit täysin valtuuksin. Ihmiskilpiä kantavat sotilaat voivat tehdä mitä hyvänsä siitä edespäin kun tosiasian esittäminen sinänsä tulkitaan propagandaksi tai vihapuheeksi. Toisaalta mikä hyvänsä asian nurinkääntävä valhe saattaa olla hegemonian uhrista tolkullista puhetta.

Tämä on se alkukaaos, johon fasismi tarjoutuu tuomaan järjestyksen. "Ordo Ab Chao", Order Out of Chaos, siinä fasismin perusteesi. 
   
Puhe kiinteistä poliittisista ääripäistä on yhtä todellisuudesta irronnutta kuin väite että musiikin dynamiikka-alue olisi aina joka hetki sama. Vaikka äärimmäisen vääristävän radiokompression läpi tältäkin voi joskus tuntua sellaisesta, joka ei tunne alkuperäisiä lähteitä.
   
Oikeus ja kohtuus ei löydy kompromissista kun vastakkain ovat fakta ja ylösalaisin käännetty realismi. Totuus ei löydy nurinkäännetyn ja oikeinpäin olevan kuvan puolivälistä. 


Ordo Ab Chao 2016

14.10.2016

ELÄMÄNTAPANA MURHA

Pääsin taannoin seuraamaan Yhdysvaltain patentti-instituution USPTO:n asiantuntijan P. T.:n luentoa. Tuollainen keski-ikäinen newyorklainen Paul Austerin näköinen rento mutta älykäs, asiantunteva ja miellyttävä herrasmies tekee yleisöön helposti lähtemättömästi positiivisen vaikutuksen. Jos yhdysvaltain poliittisilla toimijoilla olisi hitunenkin tämän asiantuntijan karismaa ja esiintymistaitoa tai edes kirkkaan ajattelun selkeyttä, olisivat kaikki maailman takapajulat kilvan juoksemassa isännän syliin ja kysymässä seuraavaa kalikanhakutehtävää. 

Yhdysvaltojen ulkopoliittinen sotakone ei kuitenkaan toimi vain kulttuuristen ja sosiaalisten huippusaavutusten ansaitseman kunnioituksen varassa. Sotaan perustuva talous hankkii kunnioitusta ennen muuta voimankäytön ja pelonlietsonnan kautta. Se on aivan toinen rintama saman elämäntavan suojaamiseksi. Tätä huomattavasti epäsympaattisempaa rintaman puolta edustaa kenraali Mark Milleyn taannoinen lausahdus: "We will beat you harder than ever before". Ja tämä koskee jokaista, joka yrittää puuttuu muhraamiseen perustuvan elämäntavan jatkumiseen.

Voidaan kysyä, kumpi oli ensin, murhakoneisto vai elämäntapa? Perusteleeko elämäntapa murhakoneiston? Tahraako murhakoneisto elämäntavan? Länsimaisten ihmisten mielissä ainakaan jälkimmäinen ei näytä tapahtuvan. Mikä hyvänsä uusi verilöyly, kansanmurha, pommitus, terrorismintukeminen sallitaan yleisessä mielipiteessä, jos syyllinen on Yhdysvallat. Uskon, että tavalliset länsimaiset ihmiset eivät ole tyhmiä. He ovat vain patologisen epäreiluja ja pahansuopia. Paha on heille superegon väline syntipukin syyllistämiseen.

Jos ihmiset olisivat edes kiinnostuneita omasta henkilökohtaisesta edustaan, sen sijaan että ovat puolustamassa Yhdysvaltojen oikeutusta loputtomaan tuhoamiseen, asiat maailmassa olisivat jo paljon paremmalla tolalla. Moni suomalainen juristi tietää, että etnisesti suomenruotsalainen rikkain eliitti on keskimäärin 70 kertaa etnisesti suomalaista rikkainta eliittiä vauraampi. Rahalla on erilainen vähemmistöpolitiikka. Omista asioista huolehtiminen ihan kotona, voisi selkeyttää päätä jatkuvalta Venäjän syyttelyltä ja muulta sellaiselta. Cui bono.

Sillä Yhdysvallat on venäjävihan globaalimoottori tällä hetkellä. Euroopan suuret tekijät ovat melko vaitonaisia, koska jokaisessa suuressa maassa sisäpoliittinen tilanne on kärjistynyt. Tullessaan valituksi Hillary Clintonin ulkopolitiikka tulee olemaan johdonmukaisesti samaa kuin se, jota hän on tähänkin asti on tehnyt, samanlaatuisen "informaation" varassa. Donald Trumpin ulkopolitiikan ei välttämättä voi olettaa olevan vakaampaa. Ulkopolitiikka ei ole Trumpin ominta aluetta. Trump ei ehkä ole riittävän tasapainoinen toimija ohittaakseen sitä tosiasiaa, että Yhdysvaltojen tärkeimmät ulkopoliittiset ratkaisut tehdään jatkossakin presidenttihenkilöstä riippumatta. Trump on sitä mieltä, että Lähi-idän öljyt tulisi hakea pois parempaan käyttöön. Sama ajatus ei ole ollut vieras muille USA:n johtajalle ja poliitikolle.

Oikeuttaako teknologisesti kehittyneempi elämäntapa millaisen hyvänsä väkivallan ja millaiset hyvänsä yleisinhimilliset seuraamukset luonnovarojen riiston ja hallitusten vaihdon nimissä? Ainakaan kaikki maailman toimijat eivät ole samaa mieltä. Tere Vaden laskeskeli 2011 (tässä dokumentissa) että viimeistään vuoteen 2018 tullaan saamaa kuumaa laavaa niskaan isojen resurssisodissa, jos ei ihmeitä tapahdu.

Tällähetkellä "Venäjän pommitusten uhreille" Syyriaan kerätään vapaaehtoisia avustuksia Suomessa. Siis maailman rikkaimman valtion suunnitelmallisesti tuottaman tuhon seurauksia paikataan köyhiltä ihmisiltä kerätyillä omantunnon lahjoituksilla. On ehkä jotenkin ruotsalaista, että ensin käydään ryöstöretkellä, hävitetään ja varastetaan sellaiselta, joka ei voi puolustautua tasavertaisesti, ja sitten vielä vedotaan ihmisoikeus- ja sananvapauspaskamyrskyllä samanlaisten uhrien omatuntoon, että heidän pitää avustaa itseään ja toisiaan.

Mutta sotasyyllistä ei olla laittamassa kansainvälisen oikeuden eteen. Asiaa ei olla edes tutkimassa. Kukaan ei vaadi sellaista avustuksen ehtona. Vaikka alkeellisimmankin oikeudentajun jo luulisi ilmoittavan, että syylinen pitäisi samaan aikaan kantaa Haagiin kun avustuksiin ryhdytään. Syyllinen pitäisi tuomita ihmiskunnan toimesta, ihmiskunnan edess, rikoksista ihmisyyttä vastaan.
  
Me köyhät kolonialisoidut neekerit voisimme tuulenhuuhtomalla perseellämme avustaa sitten näitä jopa itseämme hädänalaisempia ihmisiä paikanpäällä huomattavasti enemmän, sen sijaan että maijoitamme heitä keskuuteemme. Olen henkilökohtaisesti valmis avustamaan paikanpäällä olevia sodan uhreja, mutta kuten sanottu, sen suuntaisen aktion pitää oikeudentajun nimissä kulkea käsikädessä päätöksen kanssa siitä, että syyllinen todellakin pysäytetään Syyriaan. Tästä on oltava yksimielisyys olemassa: pysäyttäminen on tarpeen. Muussa tapauksessa on viisaampaa laittaa vähätkin rahat siihen kassaan jolla itse auttaa itseään sodan keskellä. Yleinen valheen aste on Suomen valtatiedotusvälineissä nyt jo sitä luokkaa, että seuraavaksi alkaa täälläkin pommit paukkua, ellei suunta muutu.
  
Kuka sitten on syyllinen Aleppon viimeaikaisiin tapahtumiin?
 
Yhdysvaltain senaatin entinen ulkopoliittinen asiantuntija James Jatras on sanonut, että Yhdysvallat suojelee Aleppossa taistelevia terroristiryhmiä voidakseen käyttää niitä jatkossa tavoitteensa saavuttamisessa, joka on Syyrian laillisen hallituksen kaataminen. Jatrasin mukaan Syyriassa ole ollenkaan amerikkalaisten tarkoittamia "maltillisia" militanttiryhmittymiä, eikä ihme että juuri siksi ei voida "erottaa" toisistaan niin sanottuja maltillisia militantteja ja varsinaisia terroristeja. Yllättäen siis paljastuu, että amerikkalaiset suojelevat varsinaisia terroristeja.

Jatrasin mukaan terroristiryhmät käyttävät syyrialaisia ihmiskilpinä ja propagandavälineinä, joiden avulla julmuudet jatkuvat. Terroristeilla on mahdollisuudet ja omalta kannaltaan riittävä motiivi asettaa nämä ihmiset alttiiksi kaikille sodassa käytettäville aseille ja käyttää itse aseita heitä vastaan ja sanoa sitten, että katsokaa, mitä Syyrian hallitus ja Venäjä tekevät.

Laajemmassa syyllisyyskysymyksessä riittää katsoa suurta kuvaa ja kysyä Cui bono. Yhdysvaltain veristen toimenpiteiden sarja eri maissa on pitkää pidempi. Syyriassakin jäljet jotavat samalle sylttytehtaalle kuin lukemattomissa vastaavissa konflikteissa. Yksityiskohtaisista tapahtumista meitä opettaa Venäjän sotilastiedustelu uskottavammin kuin Hillary Clintonin informantit.

Entä kuka todella oikeuden pystyy maailmaan palauttamaan ja syyllisen laittamaan teoistaan vastuuseen? Niin, siihen ei pysty kukaan, ellei Venäjän ja Kiinan johtama kansainvälinen sotilasliittouma. Murhaaminen elämäntapana ei pysähdy ennen kuin se pysäytetään. Tosiasioiden tunnustaminen osittain tai kokonaan jo nyt voi helpottaa siihen suhtautumista, mitä jatkossa väistämättä tapahtuu. 


Hegemonian ihmistyyppi ei käsitä kiistanalaisuuden luonnetta. Hänen mielessään kaikki asiat ovat jotenkin demokraattisen tasa-arvoisesti yhtä kiistanalaisia tai kiistattomia. Jos monta ihmistä on jotakin mieltä asia on enemmän kiistaton kuin jos vain yksi olisi kyseistä mieltä. Kaikkein pahin on lakeijamainen toimittajatyyppi, jonka oma järki ei pääse mistään perille ja jolle jopa matemaattiset tosiasiat riippuvat siitä kuinka moni ihminen niitä kannattaa.
Kirkot soittavat sodan kelloja. Sain minäkin vihdoin erottua kirkosta.

13.10.2016

Kim Monaghanin maniossa Daddy Tank radiossa kaiken hemmetin kiinnostavan uuden kokeellisen soundin seassa omaanikin Alla-attapan albumilta. Kyseessä ei ole vain soittolista, myös välispiikit ovat kuuntelemisen arvoisia. Valikoitua uutta tavaraa maailmasta, josta ihmeekseen tehdä löytöjä.





1.AirbyDelia Derbyshire 2.Umerenai FujyunbyParanoid 3.General ChinnbyVolcano The Bear 4.Riotby3D Production 5.C'est FabbyNency Sesay & The Melodaires 6.IIbyJanne Nummela 7.l'HumanidadbyFamily Atlantica 8.Black SpeedobyCocaine Piss 9.Maersk RecorderbyMatthew Colling 10.Masked Laughter (Nothing's Left)byDalek 11.Chimer 1-5-1byAutechre 12.Plastic CanoebyDog Chocolate 13.Lucid FirebyAsschapel 14.Song for OzubyDeux Filles 15.VieuxbyPiano Interrupted 16.Feel The MusicbyMarquis Hawkes 17.The Irish Book of Death and Flying ShipsbyOliver Coates 18.JasagerbyTorpor 19.D'Ya Think I'm SexybyBritish Standard Unit 20.Wheel Up My Tune !byLolina 21.A Prophecy Lies UnderbyRapoon 22.Battle of Of Hundred SlainbyIskra 23.Black AlbinobyPatton/Kaada 24.The Curse of HypervigilancebyOpen Mike Eagle and Paul White 25.Protect and SurvivebyFinal Program 26.NoitavainoabyKohti Tuhoa 27.stay very, very quietbyGabriel Ledoux 28.Blood WitnessbyRegis
Rajoitteen käyttämisen lukijan kannalta nautittava merkitys on siinä, että kun ihan avoimia ollaan, tietty hyvin selkeästi fokusoitu idea voidaan ilmaista äärettömän monella tavalla. Rajoite antaa muotoa äärimmäisen moneuden tuottamalle tiheydelle. Psykoanalyyttisesti se on valtoimen ja runsaana pulppuilevan libidoenergian sitomista. Esimerkiksi Lauri Viidan alkukauden Aniara-tyylisissä teksteissä (tosin kirjoitettu 10 vuotta ennen ruotsalaisklassikkoa) voi nähdä rajoitteen alta aina samana toistuvan äärimmäisen fokusoidun perusajatuksen ja perusilmaisutarpeen. Viidalla sitominen on mobiilia: rajoite muuttuu tekstistä toiseen. Samaa näkee Sarkialla.
   
Viidan viimeisissä runokokoelmissa taas on kysymys paitsi heikentyneestä kyvystä tuottaa tihentymiä, myös kyvyttömyydestä sitoa mobiilisti. 
Täydellistä nyt-hetkelle omistautumista ei rajoita muu kuin sen edellyttämä kuolemattomuus. Vähintään pitää teeskennellä kuolematonta. Kuolevaiselle aika-avaruus on yhtä ikkunoiden labyrinttiä. Oikea-aikaisesti pitää suunnitella tekevänsä oikeita asioita, jos aikoo ennen kuolemaansa tehdä. Kuviossa suurin osa ajasta on pelkkää pituushyppypaikan juoksurataa kun kenkä on vain hetken laudalla. Kiinteärytmisiin aikaikkunoihin fokusoituminen estää tehokkaasti ajatusmallin siitä, että jalka voisi olla ponnistuslaudalla joka hetki, joka hetki olisi ilmalentoa ja tasaista maahantuloa ennätyslukemissa. Että tuotanto syntyisi huomaamatta, ponnistuksetta, kemujen, juttelun ja naimisen sivutuotteena.

ONNITTELUT BOB DYLANILLE

Kai sitä voi pitää juhlimisenavoisena voittona että tämän vuoden kirjallisuuden Nobel-palkinto meni sentään "kirjallisuusihmiselle", eikä voi sanoa ainakaan ihan suoraan että propagandaan. Kyllä se minusta näyttää merkittävältä tai ainakin aniharvinaista "periksiantamattomuutta" osoittavalta teolta näinä aikoina. Toistaiseksi Dylan ei merkitse minulle mitään henkilökohtaisesti. Olen tarkasti kuunnellut hänen koko discografiansa (jonka voi ladata Pirate Baystä ja poistaa koneelta kuuntelun jälkeen). Ehkä tämän huomionosoituksen innoittamana annan vielä 10. tuhannennen mahdollisuuden Bob Dylanille ja ostan koko hänen tuotantonsa kalliina juhlapainoksina.


*


Joni Mitchell aiheesta.

LUULOTAUTISEN KUOLINSYY

Mikä mahtaa olla luulotautisen yleisin kuolinsyy. Olen kärsinyt nuorempana erinäisistä masennustiloista. Nykyinen diagnoosini olisi Ikonen&Rechardtin mukaan narsistinen luulotautinen hypokondria. Tila on jossakin patologisen rajamailla. Minäkokemuksessa on patologisen kaltaista primaarista heikkoutta. Häilyvyys ei tunnu korjaantuvan sitkeimmälläkään työstämisellä, koska myös yhteiskunnallinen järjestys on rakennettu tuota työtä vastustamaan. Niinpä intentionaalinen kärsimys jatkuu vaihtuvien roolien yhtäläisenä epäsopivuutena. 
 
Erittelevän huomion kiinnittäminen kehoon, käytännössä tarkasti mietitty salitreeni, voi terapoida tilaa pitkällä tähtäimellä. On löydettävä kyky päästää irti aiemmasta minuuden skeemasta, joka jää liikaa surkuttelemaan yhteiskunnallisen tilanteen täydellistä epäsopivuutta. Käytössä on nämä päivät. 
  
Silti ei pidä syyllistää liikaa itseä systeemin (nyt jo äärimmäisestä) oireilusta. Systeemistä riippuu millaisia ja miten sopivia rooleja se meille tarjoaa. Vain yksilö ei ole paranoidinen epäillessään systeemin tarjoamien roolimallien pohjimmaista tuhoavuutta. Myös systeemi on paranoidinen yksilöllisesti itsenäistä roolintuottamista kohtaan. Systeemillä on paranoijantuottomekanismi, identifikaatiomekanismi, torjuntamekanismi, eristysmekanismi ja niin edelleen.
  
Suojellaksemme terveyttämme me joudumme vastustamaan paranoidista oireilua kaksisuuntaisesti, ensin itsessämme ja sitten systeemissä. Me, jotka vastustamme systeemiä näkyvästi pilkalle kohdistettavina, olemme terveydellisesti suurimmassa vaarassa. Systeemin tarjoamiin yhä kapeneviin ja tehokkaammin ylhäähallittuihin rooleihin mukautuvat ihmiset peilaavat ja kohdistavat oman itseinhonsa niihin, jotka näkyvästi väistävät alistumista lisääntyvän hegemonian paranoijasynkronismiin.
   
Väärä diagnoosi itsestä, itseannihilaatio, syyttää itseään mm. väkivaltaisen sukulaisen, lapsuuden ja parisuhteen toiminnasta. Se on riittämättömyyden itsepetos helpon selityksen ja itsesyytöksen muodossa.
  
Lapset voivat olla aikuisille muokkausmanian kohteita ja hegemonisen todistelun kohteita. Lapsen on alistuttava samalle itsepetokselle kuin kasvattajat, jotta kasvattajat eivät lasten kautta joutuisi lopulta arvioimaan itseään uudelleen. Toisaalta pelkona on lasten myöhemmin ilmestyvä pilkka sitä traumaa kohtaan, jonka väkivaltaisesti hegemoninen yhteiskunta on aikuiselle tuottanut tämän tietoisen tahdonkin vastaisesti.

Totaaliseen hegemoniaan syntyneet lapset eivät vielä ennen aikuisikää käsitä yhteiskunta koneiston PYHÄÄ väkivaltaa, jonka kohteiksi ja tuhoamiksi myöhemmin väistämättä joutuvat, jos elättelevät aitoa luuloa itsenäisyydestä ja individualismista teennäisen "vapaus ja demokratia" -höttöpuheen täydellisenä käytännön vastakohtana.

Siksi suuri osa aikuisista haluaa muokata lapsiaineksesta epävarmoja ja alistuvia, välineitä, joiden kautta aikuiset itse voivat edelleentorjua omia jo aiemin torjuttuja epävarmuuden, kapinan ja vapauden toiveitaan. Lapsi on sadistinen projektio aikuisen torjunnan vahvistamiseksi: lapsessa nähdään elämän jatkuvuus traumana, väkivaltana, mutaationa ja epätoivona sukupolven yli, ilman mitään toivoa tai parannusta, niin rumassa ja säälittävässä muodossa, että aikuinen voi täysin rauhoittua kuluttamaan tässä ja nyt, vailla toivoa tulevaisuudesta, kuolemaakin pahemmassa olotilassa ja ahdistuksessa, joka on hänen arkisesti raksuttava elämänpiinansa koko sisältö. Näin orientoituneelle, ikään kuin maailmanlopun jo tosiasiana nielaisseelle, jäänaskalilla voidellulle nykyihmisen kovapintaisuudelle, mikä hyvänsä terapeuttinen muutos maailmassa tarkoittaa helvetin esiinmarssia tiedostamattomasta tietoisuuteen.

(Loppuosa tekstistä tukeutuu Arhin analyyseihin)

IDENTIFIKAATIO, NARSISMI, OPPORTUNISMI, ITSEN UNOHTAMINEN

Gurdjiefftyössä identifikaatio, identifioituminen rooliin, lopulta identiteetti, nähdään kriittisessä valossa. "Intentional suffering": tiedostaa kärsimys, joka syntyy identiteetin kautta suhteessa "Minään". "Minä" ei ole rooli. Mikään käytännön pakko ei ylläpidä minätunnetta. Maailma käsittelee yksilöä identifioimalla, ei-"Minän" edustajana.
  
Nähdään maailma kaksijakoisena. Identifioiminen tähtää jakamiseen, maailman jaotteluun, punaiseen ja valkoisee, vasemmistoon ja oikeistoon, "Meihin" ja muihin, hyvään ja pahaan, myönteiseen ja kielteiseen, loputtomasti, päättymättömänä sarjana. "collective borderline disorder", "oppositional defiant type", määritteli tätä pakkoneuroosia eräs ystävä. Tällainen asenne ei jätä tilaa syvemmälle analyysille, mikä onkin sen päätarkoitus. Sillä kaikki militaariset kunniamerkit ovat osa tällaista järjestelmää. Ne osoittavat kunniaa ihmisten tuhoamisesta. Että järjestelmä voisi jatkua, tarvitaan aina uudelleen osoitettu vihollinen, kuka hyvänsä, millä hyvänsä verukkeella, asianomaisen tuhottavan kohteen mielipidettä kysymättä.
    
Klassisimmassa uskonnollisessa kehyksessä yksilön "Minä", julkirooli ja identiteetti ovat täydellisessä ristiriidassa keskenään. Kokemus on se, että olemme yksin (jokainen meistä), kun "Minä" ja minä ei kohtaa ohi roolien, kun "Meitä" tai meitä ei ymmärretä, ymmärretään tarkoituksellisesti väärin tms. Perusangsti syntyy pakonomiasesti ylläpidettyjen roolien ja todellisen minän välisen jännitteen tuottamasta piinasta. Suurempi tai pienempi jännite on aina olemassa ja Gurdjieffin mukaan se pitää vain kestää ja kärsiä, tietoisesti. Tätä kärsimystä ei voi kokonaan poistaa, sillä emme voi ilmaista itseämme objektiivisella tasolla täysin puhtaana identifikaatiosta. Sen sijaan todellinen minä roolien takaa on mahdollista unohtaa.  
  
Itsen unohtaminen (itsen muistamisen vastakohtana) on Gurdjieffin keskeisimpiä negatiivisesti arvotettuja käsitteitä. Itsen unohtaminen ei ole vain tahatonta rutiinien uneen vajoamista. Se voi olla myös puolitietoinen pyrkimys vähentää koettua kärsimystä, identifioitua täydellisesti rooleihin, päästä eroon todellisesta "Minästä", painaa kärsimys tiedostamattomalle tasolle, vaipua uneen. Rooli ilman itsensä muistamista on unta: sillä ei ole kosketusta todellisuuteen. Tälle Gurdjieffin negatiivisesti arvottamalle ilmiölle on psykoanalyysissä varattu valtavan moninainen ja keskeinen narsististen oireiden luokka.
  
Tietoisessa itsen unohtamisessa on kysymys opportunismiksi kutsutusta narsistisesta häiriöstä. Opportunismissa suotuisa roolimalli ja sen mukainen toiminta valitaan käytännölisten hyötyjen näkökulmasta ja "Minän" olemuksesta piittaamatta. Opportunismille voi olla olemassa vastareaktiomainen malli, jossa epäsuotuisa roolimalli ja sen mukainen toiminta valitaan sekin "Minän" olemuksesta piittaamatta. Puhtaasti primitiiviseen uhmaan perustuva vastareaktio olisi tällainen.
       
Neljännen tien henkisessä työskentelyssä on tärkeä muistaa, että intentionaalista kärsimystä ei voi poistaa poistamalla käyttökelpoisia rooleja. Roolit ovat osa libidoenergian kiinteää sitomista. Ne ovat osa (ihmiselämän arkisessa mittakaavassa) pysyvää rakennetta. Libidoenergian kehittynyt sitominen kiinteisiin ja mobiileihin muotoihin on tärkeää. Kysymys on sosiaalisista taidoista ja muista taidoista, joihin investoiminen mahdollistaa yksilölle erilaisia kykyjä selviytyä kollektiivisten psyykkisten energioiden kanavoitumisten tuottamista joskus yllättävän suurista haasteista.

Esimerkiksi kun Harhama Irmari Rantamalan mestariromaanissa värväytyy vallankumoukselliseen liikkeeseen jonka suunnitelmissa on salaneuvos Regime'in murhaaminen, tarvitsee Harhama saamassaan tehtävässä, joka on tarkemmin sanottuna soluttautuminen Regime'in salaisen rakastajattaren, paronitar Lichtensteinin, lähipiiriin, erittäin laadukkaasti sidottua libidoenergiaa. Suomalaisen Harhaman täytyy ensinnäkin hallita Venäjän ylimysluokan käyttämä Venäjän kieli ja luokan tavat niin suvereenisti, että kykenee liikkumaan samoissa piireissä paronittaren kanssa. Toiseksi pelkkä urkkiminen ei riitä, vaan Harhamalla on oltava kyky houkutella paronittaren huomio itseensä (tuohon paljon puhuttuun suomalaiseen NOITAAN) vaistomaisesti. Ja kaikki tämä välineellisesti, ohi Harhaman todellisen tarkoituksen, todellisen elämänpäämäärän.

"Yö tihenteli verkkosilmiän... Kulkijat kävelivät tietänsä... He olivat istahtaneet eräälle puitonpenkille. Kumpikin oli hetkisen vaiti... Kunpikin mietti omia mietteitänsä... Yön verkokäpy heilui... Uni sipsutteli kylvövakka kainalossa, kylväen unta elämän silmiin... Yön verkkosilmissä vilahteli joku surunsuortuva... Pimeässä varjopaikassa neuloi kuolema kylmiä sukkiansa... Sirkka sirisi surullisena ja hämärä pisti puikolla jotain murhemustaa ihmisten mieliin..." Rantamala 

Ilman kehittynyttä libidoenergian sitomista avuttomuus, ahdistus, eristyminen, symbioosihalu, paniikki ja viimekädessä traumatisoituminen uhkaavat yksilöä miltei joka hetki. Kehittyneiden työkalujen puutteessa yksilö joutuu vain väistelemään tilanteita ja haasteita.
  
Psykoanalyysi näkee selvästi, että rooleihin liittyvien perustyökalujen kehittymättömyyden syyt voivat olla varhaislapsuudessa. Ne voivat olla myös ylisukupolvisina liikkuvissa traumoissa, jotka toistavat itseään tietynlaisina toimintatapoina sukupolvien yli.   

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com