30.6.2016

Ohjattua sopeuttamista on se, kun eliitti ensin muuttaa olosuhteita epädemokraattisella tavalla ja sitten operatiivisesti esittää mallin, kuinka uusiin olosuhteisiin parhaiten sopeudutaan. Kehukotautikin voi olla vähemmistössä ja nostaa oikeuksistaan metelin. Seksuaalinen sopeutuminen, hermafrodiittisyys, on biologista opportunismia. Vain parempiin olosuhteisiin sopeutuminen tekee paremmaksi. Huonompiin olosuhteisiis sopeutuminen tekee huonommaksi. Mutta kolonialisoidulla ei ole vara valita, koska hänellä ei ole mitään suunnitelmaa itsensä varalle. 

29.6.2016

Istuskelin suljetussa laitoksessa. Hoitaja toi huonevaihdon inventaariolomakkeen. Täyttäminen edellytti aakkosjärjestyksen hallintaa. En muistanut aakkosjärjestystä.
  
Kuljeskelin käytävällä, astuin rakosillaan olevasta ovesta seremoniahuoneeseen. Hiljaisuudessa lattialla makasi miehiä selällään kädet levällään. Kunkin vartalon päälle oli kumartunut useita väriseviä ihmismyttyjä, hiuksiensa alta ne vaikuttivat imevän miehistä jotakin.  
Uuden albumin julkaisu otti koville. En muista että koskaan olisin ollut yhtä epävarma, jännittynyt ja paniikissa. Korjasin itse sävellystä vielä muutamia minuutteja ennen julkaisuhetkeä. Julkaisuhetki tuotti tappavan kovan vastapaineen, joka alkoi helpottaa vasta 35 minuuttia albumin julkaisun jälkeen, kunnes 72 minuutin kohdalla okkulttisten entiteettien energiaa ei enää tuntunut väkevänä vaan olin jo vaipumassa täydelliseen syvämeditaatioon. Tänään on ollut hyvä itsevarma tunnelma, kuin en olisi koskaan käynyt järjenmenettämisen partaalla.
  
Eilen selvisi sekin, että julkaisen seuraavan CD:n lokakuussa brittiläiseltä levymerkiltä. 

Maalausten kesänäyttelykin on tulossa, 21.7 - 4.8.2016 paikassa: National Museum of Ethnography and Natural History of the Republic of Moldova.
Päästä irti  
virtaavasta vedestä  
joka sillä hetkellä on aikansa elänyt.  
Hakkerin, HI-viruksen keksijän  
viisaudella rakasta  
ihmistä.
 
Turner muotoilee ajatuksen, joka voisi nähdäkseni myös olla Pietarin kaupungin perustuslaki perustajansa muotoilemana:


”Viisautta olisi löytää kuhunkin ajankohtaan ja paikkaan sopiva suhde communitasin ja rakenteen välillä , hyväksyä kumpi tahansa vallitseva yhteisöllisyyden muoto kääntämättä kuitenkaan selkää toiselle, ja päästää irti sellaisesta muodosta, joka sillä hetkellä on aikansa elänyt.”
 
Kypsyminen on pienten erojen hienostunut järjestelmä. Mutta elinvoima on villien hyppyjen, varjojen ja kontrastien pelikenttä. Hienostuneisuudessa ärsyttää terveellisten isojen erojen poissaolo, orastava allergisuus, lopulta kyvyttömyys sulattaa mitään eroja tai matkustaa korttelia etäämmälle ”kotoa”. Villissä ärsyttää ihon karkeus ja eritteiden haju, likinäköisyys, luiden järsintä ja ruuansulatuksen sorkkaperäisyys.
 
Franciscus Assisialaiselle ongelmallista oli yksityiskohtaisen perustuslain laatiminen. Maailma ei tunne heikompaa lainlaatijaa kuin Franciscus.
 
Toista maata ovat EU-byrokraatit. EU on kehityssuunnassaan unohtanut jotakin niin olennaisesti ihmisyyteen ja ihmisluontoon kuuluvaa, että valistunut kansalainen osaa jo tässä vaiheessa vetää sen tulevaisuudesta oikeat johtopäätökset.
 
Turner kirjoittaa:


”Martin Buber on […] väittänyt, että ”orgaaninen yhteisö – ja ainostaan sellaiset yhteisöt saattavt liittyä yhteen muodostaakseen yhtenäisen ihmisrodun – ei koskaan koostu yksilöistä, vaan ainoastaan pienistä ja vieläkin pienemmistä yhteisöistä. Kansakuntakin on yhteisö siinä mielessä, että se koostuu monista eri yhteisöistä.” (1966, 136.) Hän ehdottaa, että Franciscukselle ongelmallinen yksityiskohtaisen perustuslain laatiminen etukäteen voitaisiin välttää sallimalla ”yhteisöstä koostuvan yhteisön” pikkuhiljaa ponnistella kohti yhtenäisyyttä. Tässä vaaditaan ”suurta henkistä hienotunteisuutta”, tasapainottelua keskusjohtoisuuden ja hajaannuttamisen sekä ihanteen ja todellisuuden välillä – ”punniten ja mitaten väsymättä sopivaa suhdetta noiden välillä” (137). Buberin tavoitteena on siis säilyttää communitasin konkreettisuus myös laajemmissa sosiaalisissa yksiköissä.”

28.6.2016

Laukkuryssä sylkäisee olkansa yli. Hysteeristä moottorisahan ulvontaa. Reippaita toiminnan miehiä kaikkialla. Punasiipinen enkeli, valeväinämöinen sipsuttaa paljain jaloin ruohikolla ja hymyilee. Pihalla linnut ovat hiljaa. Juovuksissakaan ei dementoitunut jumaluus osaisi soittaa mitään kitharalla. Tarot-alttarilla Caduceus on korvattu ristillä. Kivespusseissa rimpuilee venäläisiä pyhimyksiä. Vain paholaisen ja hölmöläisen liitto on pettämätön.

27.6.2016

BREXIT

On se niin kamalaa kun englannin tyhmällä kansalla ei taaskaan ollut riittävästi faktoja tehdä valistunutta äänestystulosta. Kansan ei pitäisi päättää mistään, sanoi Suvi Linden. En tiedä näyttikö hän sanoessaan vapaamuurarimerkkejä käsillään yhtä avoimen selkeästi kuin Petteri Orpo virkaanastujaisissaan kameroille.
 
Kun itse puolitoista vuotta sitten kävin pohjois-Englannissa, kyllä minä vaan pubeita löysin ihmisiä, joilla oli ihan riittävästi faktoja hallussa. Ei sellaisia ole Englannista vaikea löytää.
 
EU:n sotapolitiikka ja sotien tuottamat pakolaisvirrat EU:n alueelle on riittävä syy hankkiutua eroon moisesta sotakoneesta. Muistetaan edes se, että Orwell oli britti ja kirjoitti mielestään dystopiaa. Onko ihme, että britit eivät halua orwellaista dystopiaa, kolminapaista täydellisen epädynaamista  ikuisessa sodassa olevaa maailmaa.
  
Ei, kysymys ei tosiaankaan ole rahasta ja pelokkaasta pankkisodasta. Voi käydä niin, että pankkiireihin ja heidän ikuiseen sotaansa (hei meillähän on valtaa, käytetään sitä ihan miten lystätään!) vielä kyllästyvät muutkin kuin Britania ja Venäjä.

Heti sama pankkisodalla uhkailu (ne kylmät faktat, joita kansa ei tajua) kohdistettiin nyt Britaniaan joka on aiemmin kohdistettu Venäjään. Ja kaikkiin näitä pienempiin toimijoihin. Epäpoliittiset broilerit, jääkylmänä ukrainan ja syyrian verilöylyjä katselleet FB-kaverini älähtivät nyt yhteiseen itkuun. Heidän "omatuntonsa" väreili eläväisenä, nyt, kun englannin äänestystulos on tulos kansan hyvästä informoinnista: siitä tiedosta, että Englanti operoi Syyriassa salaa.
     
Että voi olla kaksi maata poliittisesti eritasoisella tietoisuusasteella. Kun ainoa ero on se, että toinen on tottunut itsenäiseen ajatteluun, toinen mateluun.
  
Voi käydä vielä niinkin, kun Ranska aivan pian herää, että joku todenteolla analysoi, mihin tällainen uhkaillujärjestelmä oikein perustuu ja miten siitä toden teolla päästään eroon. 

25.6.2016

Tämä asia on niin ilmeinen että sitä on mahdoton uskoa todeksi. Akateeminen mystiikan kieltäminen (kaikkien tämänsuuntaisten tutkimussuuntien estäminen) on kätkemässä pohjimmaista mustaa magiaa. Mitään sen korkeampaa ideaalia siinä väistelyssä ei ole. Terveen rationaalisen uteliaisuuden ja avoimuuden puute on tarkkanäköisesti lavastettu.

Sillä vain tarkimmat silmät täytyy väkivalloin sokaista. Heikkonäköisille riittää rautaristi. Kolonialismin historia kääntyy itsekolonialismin historiaksi. Sokea on näkevän paimen.

Muutamat korruptoidut noidat saavat palkkionsa, joka on suuri. Mutta mitä muut saavat? Eivät muuta kuin täysin hajonneen yhteisön, täysin toimimattoman koneen.

Tämä näytelmä on kiihottavan kummallinen ja samalla tylsä. Koska mikään ei virtaa. Voi vain astua samaan virtaan yhä uudelleen. Kahta kertaa ei voi astua eri virtaan. 

Kun terve kriittinen epäily ei enää ole sallittua on syytä ryhtyä epäilemään toden teolla.

Kaikki kansat ovat hulluna tarinoihin ja elävät koska haluavat kertoa hyviä tarinoita. Toiset kansat kirjoittavat kohottavia ja hauskoja tarinoita, toiset silkkaa supernaturalistista kauhua, mutta äärimmäisellä taidolla.
Onko suomalaisella miehellä muita tunteita kuin jättekiva?

24.6.2016

Jos kaupunki onkin kirottu, asiaa ei auta se, että asukkaat itse pahentavat kirousta omalla toiminnallaan, toimimalla itseasiassa juuri niin kuin kiroaja toivoo.  
  
Voisiko ehkä sanoa että Suomessa kaikki ja kaikentasoinen, varsinkin itse instituutiossa esiintyvä korkeakulttuurin ja taiteen vastainen toiminta ja vihamielisyys etnisesti suomalaisia tekijöitä kohtaan on luonteeltaan ruotsalaista kulttuuri-imperialismia? En viittaa edes itseeni, vaan kaikkiin näihin kymmeniin ja kymmeniin "tapettuihin taiteilijoihin" -- erityisiin tyyppeihin -- pitkin 1900-lukua. Tämä on suuri ruotsalaiskansallinen ateria, suuri pyhä ehtoollinen ja huikean nautinnon seitsenpolvinen makumatka: suomalaisen nerokkuuden häpäiseminen ja tuhoaminen: kantavan kulttuurisen voiman hävittäminen: kansan syvätietoisuuteen isketty paalu: noitavaino suomalaista neroutta vastaan. "SIITÄ MINÄ NAUTIN!" sanoo hän, jos on todellinen ruotsalainen. Sadismi ei ole oikeaa sadismia ellei se kohdistu nerokkaan ihmisen tyhjäksitekemiseen. Tahallaan aiheutettu vahinko pitää olla luonteeltaan korvaamaton, koko ajan mielessä se että sota ei yhtä (sotamiestä) kaipaa. Nämä Amerikkalaisen sotilaallisen pakkovoiman rakastajat ovat yleensä henkisesti antiamerikkalaisia: he rakastavat nähdä oikeudenmukaisuuden häviävän. 
  
On suuri väärinkäsitys kutsua kulttuuriksi järjestelmää, joka likvidoi kantavat voimat. Ei, se ei ole mitään kulttuuria. Kutsukaa sitä miksi hyvänsä, mutta älkää sekoittako sitä kulttuuriin. 
    
Suomesta on haluttu ja halutaan edelleen viimeisen pölyhiukkasen tarkkuudella puhdistaa se mikä Ruotsissa tunnistetaan kerkeästi eksoottiseksi pohjoisen ulottuvuuden spirituaaliteetiksi ja raskaimman sarjan mystiseksi vientitavaraksi.
  
Tämä ei ole enää mitään kujeellista pelailua, ei lapselliseen pelailuun fiksoituneen kehittymättömän neuroottisen emootion tiedostamatonta narsismia, vaan tietoista pimeää magiaa: mitään keinoa kavahtamatonta syvään vahingoittamiseen pyrkivää totaallista sotaa.
  
Tämä sota tavoittaa totaalisen sodan tähänastiset muodot siinä että se käyttää jopa yliopistoaktoriteetteja sen todellisen tiedon pimittämiseen jota se itseasiassa piilossa käyttää aseenaan. Se estää puolustuksen tekemällä mahdottomaksi ajattelun, joka voisi paljastaa hyökkääjän aseet.
   
Tämä käänteinen kolonialismi, tämä kummalliseksi itsekolonialisaatioksi muuttunut alkuperäiskansojen tukahdutettu vitaliteetti on länsimassa laaja ilmiö. Kukaan ei ole siltä suojassa. Kysykää antropologeilta, niiltä jotka ovat tutkineet magian muotoja kaikissa planeetan alkuperäiskulttuureissa. Jokainen koulutettu antropologi joutuu myöntämään (yksityisessä keskustelussa, vaikka julkisuuteen eivät ymmärrettävästi tule) sen, että nyt on mahtavia ja tarkasti piilossa pidettyjä aseita joutunut viime aikoina vääriin käsiin länsimaisissa yhteiskunnissa.
    
Tämä on kvanttimekaanista sotaa, okkulttista sotaa tai kvarkkisotaa. Tämä on kunniattominta mahdollista yksipuolista ja julistuksetonta sotaa, jota aktiivinen milloin miksikin avuntarjoajaksi tai opettajaksi naamioituva osapuoli käy kehittyvää, kasvuikäistä, hyväuskoista, riittävän vakavalla tasolla pahaa aavistamatonta ja lopulta selkeään ajatteluun kyvytöttömäksi suggestoitua vihollista vastaan. Tämä on itsekolonialisaatioksi muuttunut kirous; kirous jota kirottu itse vahvistaa loputtomiin. 

































Elämä kotiarestissa yhdessä pienessä kaupunkiasuntokomerossa tuntui tylsältä. Onneksi viereisessä huoneessa kukitettiin sinfonikkoa. En ollut kuullut hänen musiikkiaan. Se alkoi soida taustalla. Äänen laatu oli kiitettävä. En pystynyt sanomaan mistä suunnasta ääni kantautui korviini. Aivan kuin se ei olisi tullut korvien kautta tietoisuuteen, vaan sinfonikon spiraalimaisten silmien kautta. Sinfonikko totesi, että vähemmän vakava tunnelma voisi olla paikallaan. Huoneeni suunnalta alkoi kuulua iloinen bilemusiikki. Huoneeni takaseinään aukesi ovi, josta virtasi sisään värikästä bileväkeä. Kävin tunnustelemassa, hakemassa juotavaa. Palasin myöhemmin sinfonikon luo ja kiittelin mystisestä otteesta: "Todellinen säveltäjä, todellinen säveltäjä."  
"Kapitalismin umpikuja on pysyvä ja ratkaisematon."

23.6.2016

Tulevan albumini viimeinen kappale on 17 minuuttinen trippi, jonka alun ensimmäinen viisi minuuttia on dynaamista kehittelyä. Kappale syntyi intuitiivisesti improvisaation pohjalta. Olen jotenkin koukuttunut yksittäisesti lisääntyvien dynaamisten kerrosten ajatukseen. Dynaaminen kerroksellisuus ei ole kuulunut aiemmin musiikilliseen ajatteluuni, mutta ehkä tosiaan jatkossa alan kehittää tätä nykyään useimmin kuullussa musiikissa kaikista kehittymättömintä puolta. Tosin sellaisen pendereckimäisen sinfonisen musiikin soittamiseen tarvitaan paljon järeämpi laitteisto kuin omani. Toisaalta nimenomaan nykyaikaiset laitteistot mahdollistavat dynamiikkaulottuvuuden täydellisen hyödyntämisen.

Todellinen dynaamisen käsittelyn murros tulee olemaan se kun saan Roli Seaboard koskettimiston. Vinkkasin FB-kaverilleni multi-instrumentalisti Koby Israelitelle Rolista ja hän käveli heti kauppaan. Nyt hän tekee uutta albumia tuolla instrumentilla, näytteet kuulostavat huikeilta.

   
Tärkein kriteeri, jonka taiteelle asetan, on: energian täytyy kohottaa juuri minua tästä alhosta jossa makaan. Tämä pätee omaan tekemiseeni tai kenen hyvänsä tekemiseen. Jos kriteeri ei toteudu ovat sofismit turhia.
 
Tästä näkökulmasta Shakespearen Rossin Henrikianan suomennos on taidetta. Joku Umberto Econ Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki ei oikein ole. Kyllähän sekin romaani hyvin alkaa, mutta onko kukaan lukenut sitä alkua pidemmälle? Minä en pysty lukemaan sivuakaan sitä pohtimatta: miksi ihmeessä tällaista luetaan? Koska kaikki muutkin lukevat? Ei ole mitään parempaakaan? Mutta mitä se tekee minulle? Kohottavaako se on juuri minun sielulleni?
  
Mitä sielut ovat? Miksi ne ovat niin erilaisia, eri tavoin kehittyneitä, eri kokoisia, eri ikäisiä, kaipaavat niin eri asioita? Onko sielu olemassa, tai relevantti konsepti ylipäätään? Mikä muu voisi selittää kaikki rodulliset erotkin huomioonottaen hyvin homogeenisen ihmislajin sisäiset psyykkiset ja henkiset mittaamattoman suuret erot? Sielut syövät vaikutelmia. Kuka mitäkin tarvitsee. Mihin vaikutelmat varastoituvat?
     
Olen alkanut katsoa maailmaksi ja elämäksi kutsuttua kosmista näytelmää yhä epäluuloisemmin silmin. Näytelmä on hyvin outo, pääpiirteissään epämiellyttävä, usein kuoliaaksiväsyttävä, eikä sitä pääse pakoon. Kysyvätkö kanssaolennot, kohtalotoverit, tai edes näyttämöillä heiluvat poliisit, itseltään: mitä tämä vaikuttaa minun sieluuni? Olenko minä olemassa? Onko minulla sielu? Miksi kaipaan juuri näitä vaikutelmia? Siksikö, että minun sieluni tarvitsee juuri tätä ravintoa. Vai siksi, että kaikki muutkin näyttävät tarvitsevan täsmälleen tätä ravintoa?
 
En ole Umberto Econ kirjallisuuden ylin ystävä. Joka toisella rivillä jokin tautologia, tyhjäkäynti. Maailmankuva kuin kone jonka tarkoitus on väsyttää. Olen enemmän tällaisen victorturner-tyyppisen poeettisen asiatekstin kannalla. Minuun vetoaa kirjat, joissa ei ole ainuttakaan turhaa lausetta tai sanaa.

Tähän liittyy ambition ja intensiteetin paradoksi. Kirjallisuus on yliherkkä taidemuoto (perverssisti) ohjatulle huomiolle ja huomiottajättämiselle. Siksi täytyy myös miettiä missä määrin olisi todella hyvän käsikirjoituksen (suuren ambition, suuren rakkauden, suuren työn) häpäisemistä julkaista se tällaiseen maailmaan. Pieni kielialue, vielä tähän päälle, on yhtä kuin pienet aivot ja seitsenvuotiaan emotionaalinen taso yhdistyneenä suurimpaan mahdolliseen mielivaltaisuuteen.

21.6.2016





























































Tekoälyn vallankumouksessa nousevat esiin suunnittelijayksilöt. Suurista tekoälytaiteilijoita tullaan puhumaan kuin taiteilijamestareista. Tekoälysovelluksissa ei ole mitään sellaista mitä voitaisiin opettaa kouluissa monille. Se on suurien yksilöjen laji. Vain mestarit voivat näyttää toisille sen mikä on mahdolista tällä buddhalaisella välineellä, jota tietotekniikaksi kutsutaan. Se on täydellisesti ihmisyyden tavallisuuten uponneiden mielikuvituksen tavoittamattomissa. Massoilla on niin kova gravitaatio, eli tarve johtaa toisiaan turhalla keskinäisellä kilpailulla, seurata laumassa ei johtajaa, vaan jotakin vieläpahempaa: vierustoveria, herkästi aistien, ettei vain loukkaisi. Narsismilla ja egoismilla juostaan harhaan, niin että suuri massa ei voi tavoittaa niitä yksinkertaisen henkisen olemisen oikukasliikkeisiä tapoja, jotka ovat tekoälysuunnittelussa välttämätöntä alkeistietoa.  


























Välillä kun pilvet väsyivät alla etääntyi väreilevä kuunsilta.

20.6.2016





SIIRTYMÄVAIHEEN SISÄINEN RESISTANSSI

On vielä tämä erityisesti kapitalismiin liittyvä ulottuvuus robotti-ihminen keskustelussa. Jos ajateltaisiin vain järjellä, niin siinä että robotti tekee jonkin asia hyvin tai paremmin kuin ihminen, ei pitäisi olla kertakaikkiaan mitään valitettavaa tai eettistä ongelmaa. Mutta tämä ajatus liittyy tietysti vain Marxilaisen vallankumouksen maailmaan, jossa ihmiset omistavat robotit kollektiivisesti.
  
Tietysti nyt kun joku porukka omistaa tällaisen yhden palvelun ja vetää sillä duunit monilta ihmisiltä, se on epäeettistä, koska maksettu raha ei suoraan mene niille, joilta duunit lähtee, niin kuin se menisi järkevässä maailmassa. Toisaalta järkevässä maailmassa ei ole driveriä kehitellä näin yletöntä tekniikkaa: jos luvassa ei ole suuret voitot, kukaan ei jaksa hioa hommaa ihan kuntoon.
  
Hyvä kompromissi lienee se, että hyväksytään rakenteellinen siirtymävaihe ja valmistaudutaan luomaan sosiaalista joustoa niille, jotka auttamatta jäävät siirtymävaiheen jalkoihin (siirtymävaiheen robottivero?). Tämä myös nopeuttaa vääjäämätöntä prosessia, kun sisäinen resistanssi saadaan pois.


19.6.2016

ULKONAINEN EPÄSOTILAALLISUUS

Infosotilas saa ulkonaisesti olla mitä hyvänsä, hän saa pukeutua hassuihin hattuihin tai jopa hipin pilkalliseen valeasuun, mutta sisäisesti hänen on noudatettava samoja ehdottomia kaikenkattavan yhdenmukaisuuden lakeja kuin sotilailla yleensä on tapana. Yksilöllisyys ei merkitse mitään, mutta sotilas on miljoonasosa totaalisen vallan koneistoa.
Hän "epäili" kolminkertaista olympiavoittajaa. Hän halusi rakentaa "epäilynsä" systemaattiseksi suorituksen estämiseksi.

18.6.2016

The end of learning is to know the truth. After that there is not need to learn. Just keep going.
Parin viikon ajan ollut toispuoleista, epämääräistä, lähinnä vasemmalla ohimolla tuntuvaa päänsärkyä ja paineen tunnetta. Myös vasemmassa korvassa tuntuu paineisuutta. Päässä kosketusarin piste on kovan ja ohimon välissä. Voi olla että tällainen päänsärky johtuu vain niskalihasten jumiutumisesta. Ihan tuttu oire jo 20 vuoden ajalta. Tosin aivan viimeaikoina ei ole häirinnyt.
Hiukseni harmaantuivat kauttaaltaan
ja muuttuivat tummiksi jälleen.

Uin niin kauan merelle kuin jaksoin,
katsoin löytäisinkö voimia palata.

17.6.2016

Jeesus, yksi aikakautensa Nazarethin tuhannesta messiaasta.
cool, rauhallinen, viileä, mekaanisesti kaikissa tilanteissa,
vaikka olisi miten kuumat paikat. Ja vaikka miten coolius,
rauhallisuus ja viileys olisivat varmimmat tavat hävitä

HASSU YHTEENSATTUMA

että Jim Morrisonin isä oli sotahullu amiraali vastuussa Vietnamin sodan verisimmistä operaatioista samaan aikaan kun pojasta tuli sodanvastaisen liikkeen ikoni. Muitakin vastaavia kiinnostavia hahmotuksia bisarreista operatiivisista toimintakaavoista, joita on sittemmin toistettu loputtomiin periferioissa. Useimpien aikakauden tunnettujen bändien taustalla oli sotilashenkilöitä, useimmiten ns. "sotaisä". Käsite "erityislahjakkuus" saa tästä mielenkiintoista sävyä.

"Frank Zappan isä oli kemialliseen sodankäyntiin erikoistunut kehitysinsinööri." 
Zappan levyt olivat kysyttyjä Neuvostoliiton undergroundissa. Toisaalta jo kreikkalaisessa mytologiassa sodanjumala Ares on rakkaudenjumala Eroksen isä. Mutta rockmusiikki on alusta asti operatiivista toimintaa. Rentous perustuu siihen, että operatiivin ei tarvitse yrittää mitään tietääkseen keiden suosio on hänen puolellaan. Yhteistä monille ylistetyille yhtyeille on myös se että niiden syntyhistoria ei ole orgaaninen vaan ulkoaohjattu ja operatiivinen. Operatiivisesti koko infra rakennettiin bändien ympärille: esiintymispaikat, radioasemat, yleisö. Tässä vaiheessa bändien jäsenet, jotka oli valittu täysin ulkomusiikillisilla perhetaustaperusteilla, eivät yleensä osanneet vielä soittaa tai laulaa mitään, puhumattakaan että huipputekijät kulisseissa olisivat vielä ehtineet säveltää heille luodulle suosiolle otollisia hittibiisejä.

Myös Beatlesin väitetään olleen tällainen bändi, jolle kymmenet lauluntekijät sävelsivät ja joiden levytettävä materiaali valittii operatiivisesti. David Bowien ja Black Sabbathin levyjen hyvin epäorgaanisilta vaikuttavat epätasaisuudet voivat selittyä samalla kaavalla. Tässä on saksalaisen taiteilijan mielenkiintoisia maalauksia Rolling Stones -aiheesta, joka ilmiönä kuuluu ilman muuta samaan operatiiviseen kategoriaan. Keith Richardsin ja Prinssi Charlesin rinnastus karikatyyritekniikalla on tyylikäs. 


Alla linkitetyssä haastattelussa puhutaan myös näyttelijä Jared Leton äskettäin ostamasta hyvin varustetusta salaisesta CIA:n filmistudiosta, jonka tavallisia asiakkaita olivat Marilyn Monroe, John Wayne, John Ford ja lukemattomat muut (monet Anton LaVeyhin linkittyvät... Laveyn yhtymäkohdat Zappan kanssa on eräs kiinnostava asia) Hollywood eliitin jäsenet. Kuitenkaan yksikään heistä ei ole muistelmissaan maininnut studiosta sanaakaan. Mitä filmejä siellä mahdettiin valmistaa? Studiossa on tietysti tehty suggrstiofilmejä julkkisten avulla. Miten muuten luulisitte "CIA:n kellarin" toimivan jollekin Erkki Tuomiojalle niin äärettömän tehokkaasti (kuten Peter von Baghin Pockpicket kuvaa), ellei kellarissa näytettäisi juuri näitä filmejä? Ainoita todella katsomisen arvoisia filmejä, joita tällä planeetalla on tehty.


 
Yhteistä koko porukalle (Zappa poisluettuna... Zappa on liian nerokas tullakseen luetuksi yhteenkään porukkaan) on se, että he ilman muuta hyväksyvät eettisesti kokonaisia ihmisyhdyskuntia koekaniineinaan käyttävät mitä makaabereimmat eläinkokeet ja sotatoimet. Samat elämänväsyttäjät ja ammattiankeuttajat saattavat vielä olla mukana jossakin vihreässä liikkeessä ruikuttamassa eläinten oikeuksien puolesta.
 













KUOHUVIINI

eroaa silmämääräisesti virtsasta vain kuplivuutensa ansiosta.
 
VS: On hyvin vaikeaa pitää kuohuviinilaseja monta kertaa viikossa kilistelevää henkilöä köyhänä, vaikka hänen tulonsa olisivat pienet.


SL: Varsinkin Venäjällä tapahtuu tätä, kuohari kun on pullovettäkin halvempaa. Kylpeminen kuoharissa on usein se halvin vaihtoehto. Venäjällä köyhällä kun ei ole varaa muuhun. Vai oliko tämä nyt vain unta tämäkin. Onko Venäjä edes olemassa silloin kun en näe sitä.

MUUKALAISTEN YLISTÄMINEN

"Tietyissä elämänkriisitilanteissa, kuten puberteetissa, vanhimman asemaan edetessä tai kuolemassa, joiden merkitys vaihtelee eri kulttuureissa, siirtymiseen yhdestä rakenteellisesta statuksesta toiseen saattaa liittyä vahva tuntemus ihmiskunnan yhtenäisyydestä tai kaikkia yhteiskunnan jäseniä yhdistävästä yleisestä sosiaalisesta siteestä. Tämä side ylittää alaryhmän jäsenyydet ja rakenteelliset asemat, joskus jopa heimon ja kansakunnan rajat. Äärimmäisessä tapauksessa, kuten Keski-Intian saorien hyväksyessä samaanin kutsumuksen, voi seurauksena olla liminaalisen tai rakenteen ulkopuolisen vaiheen muuttuminen pysyväksi olotilaksi, pyhäksi ulkopuolisuudeksi. Samaani tai profeetta omaksuu statuksettoman statuksen asettuen maallisen yhteiskuntarakenteen ulkopuolelle, mikä oikeuttaa hänet arvostelemaan kaikkia rakenteen piiriin kuuluvia sosiaalisia persoonia koko yhteiskuntaa sitovan moraalijärjestyksen perusteella. Hän pystyy myös toimimaan välittäjänä kaikkien rakenteellisten järjestelmän segmenttien ja osioiden välillä." Turner, s.133

ENO

sanoo Turner, "omaa monia meille jo tutuksi käyneitä communitasin ominaisuuksia: hän on muukalainen, välittäjä, toimii koko yhteisön puolesta, hänellä on mystinen suhde maahan, jolla yhteiskunnan jäsenet asuvat, hän edustaa rauhaa koston sijaan eikä ole liittoutunut minkään poliittisen segmentin kanssa."


"Eno voi myös tarjota sisarenpojalleen turvapaikan tämän paetessa isällistä kurinpitoa ja varsin usein hänellä on myös mystisiä voimia siunata tai kirota sisarenpoikansa."
Tulin anomaan armahdusta. Olin kyllä voittaja, mutta voitto ei minkään arvoinen. Lähdin tu(l)ella leikkimään. Olin kuin leeviläinen siroteltuna Jaakobin heimojen sekaan. Henkien kiusaama mies.




He kuuluvat muukalaisiin. Heimoihin, joilla on toisenlainen uskonto. Elämä on rituaalin jäljittelyä. Kesy ja kesyttämätön lintu.




Muukalaisten ylistäminen kuuluu puberteettiin, kuolinvuoteille. Ihmisen viimeiset sanat ovat aina samat. Niitä ei sanota.




Pyhä ulkopuolisuus. Nieltävänä nautittu. Onnellinen mies, eikä ainoastaan se, joka on kärsinyt poikkeuksellisesta epäonnesta. Päänsäryn poistava tietokonepeli.




Ystäväni ei halunnut tekstiviestitellä tietokoneella. Pitkä puhelu poisti päänsärkyni.




Beethovenin Pastoraalisinfonialla on paikkansa, aamupäivän kirkkaudessa, kun ajelee rauhassa mainiolla uudella autolla ruuhka-ajan jälkeen. 
 

Tapasin ranskalaisen säveltäjän nopeasti. Hän oli vanhan koulun mies, eikä halunnut ymmärtää (huonoa) englannin kieltä, mutta laittoi rintakehääni voimakkaan kuumuuden.

STUBBIN POLIITTISEKSI KOHTALOKSI KOITUI

rituaalisen sisälukutaidon puute. Stubb vaikuttaa loppuun asti olleen tiedoton siitä, minkä jokainen lääkkeellä tehty seremonia olisi voinut hänelle opettaa: toisiaan neutraloivien lijasukujen sovittamattomassa riitatilanteessa itsensä esillä pitäminen on aina virhe. Suomi ei ole sellainen näyttämö, jossa muinaisriidoissa olevien linjasukujen jäsenet voivat kulkea esillä naamioitumatta tai ilman näkymättömäksi tekevää heliotrooppia. Noituus on syvää ja kiertämätöntä, kiroukset ovat peruuttamattomia. Vain lepyttämällä ja uhraamalla voidaan saada jotakin aikaan.


 
Victor Turner sanoo sosialismista:


"Yksi syy siihen, että yhteiskunnan communitas-ulottuvuutta on tutkittu niin vähän huolimatta sen syvällisistä vaikutuksista monien rituaalisten, eettisten, esteettisten sekä myöskin poliittisten ja oikeudellisten ilmiöiden ja prosessien ymmärtämiseen on se, että "sosiaalista" on tavattu pitää samana kuin "rakenteellista" Ntoro-jaottelun kautta pääsemme tutkimaan ashantikulttuurin hämärinä säilyneitä kolkkia."


16.6.2016

SUULLINEN PERINNE

Tietämättömyyden tuottama kärsimys, polttavan profaanin uteliaisuuden tuottama kärsimys, on varmasti suurin yksittäinen moraalisen kärsimyksen lähde koko ihmiskuntaa ajatellen. Suurin osa siitä mitä joka päivä havaitsemme maailmasta on verhottu läpitunkemattomaan salaisuuteen. Tietty osa tuosta salaisuudesta on ihmisten toisilleen tietoisesti tuottamaa ja ylläpitämää. Voimme ehkä toivoa saavamme siitä selville edes jotakin. Tietty osa salaisuudesta on vielä syvemmin salattua. On pieni mahdollisuus, että ponnisteluilla voisimme saada tietoomme mitään mikä voisi helpottaa sielumme tilaa. Cornelius Agrippa puhuu asiasta seremoniallisen magian kappaleessa "Chapter ii. Of concealing of those things which are secret in Religion."

"Therefore it is not fit that those secrets which are amongst a few wise men, and communicated by mouth only, should be publikly written. Wherefor you will pardon me, If I pass over in silence many and the chiefest secret mysteries of Ceremonial Magick."
Uusi tutkimus kulttuuri politiikan vaikuttavuudesta. On tullut vaikutuksia havaittua.

ÄÄRETÖN PÄÄNSÄRKY

Kun näen hipsterin, miksi oksennusreaktio tulee välittömästi, ennen kuin ehdin tiedostaa näkemäni? 

Kokeellinen kirjallisuus voi toimia vain pelinä, jossa ikään kuin mikä hyvänsä pelipanos ei pelaajalle maksa mitään. Jos joudut pohtimaan panoksen suuruutta suhteessa oman panoksesti suuruuteen, vaarana on hipsterien källi.
 
Hipsterit määrittyvät kitkattomuuden maksimointina. Ja mitä on kitkattomuus kapitalistisen eliitin manipuloimassa massakulttuurin maailmassa? Se on heroiinisokeus massakulttuurin piikittämänä ja jaetut yhteiset tabut kapitalistieliitin kanssa. Yhteistä on se mitä ei sanota, mihin ei kajota.

Siksi vapaalle hengelle tulee aina hipsterien kanssa tulee källi. Hipsterien kanssa voi pelata vain niin, että kaikki källin mahdollisuudet on laskelmoitu viileästi pois. Mikään ei missään tilanteessa edes teoriassa saa tuntua miltään. Muuten ei voi pelata. Tämä määrittelee mahdollisen maailman karsinan.

Hipsterit eivät ole menossa mihinkään. Hipstereillä ei ole päämäärää tai olemisen tarkoitusta. He ovat olemassaolemisen mahdollisuuksien suodattimia. Tämän pikkuväen kanssa pelailu johtaa yhteen selkeään lopputulokseen: kallo, jonka alle on siististi asetettu sääriluut. Aika on heidän puolella.

Jos hipstereiden kanssa välttämättä haluaa pelailla, heidän kanssaan pitää pelata vain itselle ilmaisilla ja vaivattomilla panoksilla. Mitä hyvänsä teetkin puurtamalla ja laskelmoiden, sen vastaanottoa et määrittele sinä vaan rituaalinen alistumisesi.

Minkä hyvänsä substanssin on korvannut puhdas hipsterien minkä hyvänsä alakulttuurin edessä mateleminen. Substanssi ei merkitse mitään. Se on netissä ja kirjoissa jo. Kaikki romaanit on jo kirjoitettu. Jos et ole tullut sitä huomanneeksi, olet tappiolla.

Energia virtailee muodoista irrallaan. Hipstereillä ei ole sitä yhtään. Mitä siis haluat heistä? 
    
Et voi keksiä tai valmistaa avainta joka sopisi hipsterin lukkoon ilman että se edellyttää sinulta itseltäsi matelua ja loputonta nöyrtymistä. Nöyrä asenne on kaikki kaikessa: nöyryys ei minkään päämäärän takia. Nöyryys ei minkään palkkion tai aseman toivossa. Nöyryys ei minkään jumalan edessä. Nöyryys suhteessa ei-mihinkään, suhteessa tyhjenneeseen muotoon.
  
Mutta jos teet jotakin täysin spontaanisti ja omaehtoisesti laskelmoimatta, ei haittaa vaikka se ei joidenkin lukkoihin sopisi
   
Läntisessä maailmassa kaikki, mitä voit saavuttaa, on tämän hengen täyttämää ja läpitunkemaa. Muu on hymyilevää eliittiä. Mitään vastavoiman mahdollisuutta ei ole olemassa. "Herääminen" on moninkertaisilla lukoilla poissuljettu mahdollisuus.
Ranska viimeistään avasi silmäni sille, että eurooppalainen kirjallisuus on kuollut. Paras mihin luonnollisella kielellä voidaan päästä on amerikkalaistyylinen syvämerkityksisen yhteisymmärryksen ja spontaanin innostuneen assosioinnin huikean taitava teeskentely. Kun tosiasia on se, että kokemus on äärisolipsistinen ja äärisubjektiivinen psykedelia, jossa vain synkronisiteetti alitajuisten pohjavirtausten tasolla on jaollista ja kaikki muu yksityistä kuumehourailua.
  
Mikään ei vaikuta tai vakuuta pelkästään luonnollisen kielen tasolla ilman tiettyä yhtenäistä vihkimystä ja rituaalia. Kaikista selvimmäksi nykyeuroopassa käy se, että luonnollinen kieli yksin ei voi kantaa merkitystä. Se voi ainoastaan viehättää soinnuilla tai sanojen myrskyllä, mutta merkitystä se ei kanna enempää kuin Kabbalan piirrosmerkit, jotka ovat mysteereihin vihkimättömille käsittämättömiä.
  
Jonkin kielen osaaminen ei ole kovinkaan merkityksellistä kaiken sen kantaman triviaalin "sisällön" ymmärtämiseksi. Globaalisaation vihkimättömyyden tilassa sana voi korkeintaan olla solipsististen psykedeelisten vaikutelmien karkea suodatin tai kehys.
Kamala ikävä lappiin. Tai kuukauden pyöräretkellä Karjalaan. 
 
Olen tässä miettinyt vakavissani kaiken omaisuuden myymistä, muuttoa Suomen tunturilappiin tai Venäjän kaukoitään.
      
Näin unessa tekemäni maalauksen, jonka edessä ei voinut kuin itkeä. Maalaamiseen ei ole tänä kesänä yksinkertaisesti varaa.

15.6.2016

Lynn Gamwellin Mathematics and Art: A cultural history (Princeton University Press 2016) esittelee ilmiön, joka on Suomessa puhtaasti hallinnollisista syistä tunnustamaton. Ruotsalaiset ovat hallinneet Suomalaista yhteiskuntaa nimen omaan kahden kulttuurin kuilulla: erottamalla toisistaan itsestäänselvästi yhteenkuuluvat asiat. Kun "polymath"-ilmiö on tunnistamaton, voidaan kulttuurin autonomisuus aina sulkeistaa.
 


Viemällä sielulta sen alkuperäisin liikkuvuus ja kyky, saadaan tahdottomia alistujia, jotka eivät ymmärrä omaa syntykaavaansa. Myös Nokian tuhon avaimet olivat tässä: luovia energioja ei voida pitkään alistaa välineelliselle järjelle kuin mitä hyvänsä palkkaorjaa, jota operatiivinen johto optioineen ja golfkentän näköalattomuuksineen pomputtaa.
  
Täytyy huomauttaa, että Ruotsissa "polymath"-ilmiö tunnistetaan ja tunnustetaan normaalisti, niin kuin jokaisessa itsenäisessä kulttuurimaassa. Liikkuvalle ja dynaamiselle polymath-ilmiölle alistetut ja poliittisesti ohjatut "alakulttuurit" on vihamielinen ilmiö.
 

Alakulttuurit sopivat hallinnoimispakkoisille fakki-idiooteille, jotka passiivisagressiivisesti vihaavat vapaata luovaa energiaa. Suhteessa näihin toimijoihin "polymath" muotoutuu paonviivojen sanelemana, sillä sen luovan voiman olemassaolon todella polttavat kysymykset koskevat paonviivoja. Skenet ovat itsekastroivia ja hillitseviä paonviivojen katkaisusilppureita. Niiden aaltofunktiot ovat romahtaneen, niissä ei voi tapahtua mitään spontaania ja vulkaanisella tavalla luovaa, ne pyrkivät tekemään itsestään operatiivisiin tarpeisiin kelpaavia ja hallittuja tulosyksiköitä. Tällaiset hyttysparvet eivät viitoita tietä tuleviin rakenteisiin ja ratkaisuihin.


ISO KUVA JA KIRJALLISUUDEN LOPPU

Nykyajan kirjailijan tilanne on se, että jos hänellä todellakin on käsitys "isosta kuvasta" hän ei voi sanoa ääneen yhtäkään todellista ajattelemaansa ajatusta, jos aikoo välttyä kaikkea julkaisemista monopolisoivien piirien tehokkaalta ulossulkemiselta.
    
Kun mietin kiihkotonta ja asiallista vastausta kysymykseen, onko kirjallisuutta nykyisin olemassa, on vastaus maltillisen kielteinen. En nyt muista yhtäkään 2010-luvun puolivälin tietämillä julkaistua kirjallista teosta joka olisi suuremmin vaikuttanut myönteisellä ja rakentavalla tavalla omiin tunteisiini, ajatuksiini, esteettisiin arvotuksiini tai mihinkään muuhun. Aikakaudelle ominaista lienee se, että Shakespeare on tuoreinta mitä tästä tilanteesta voi sanoa ja lukea.

Puhun nimen omaan kaunokirjallisuuden (ehkä supernaturalistinen kauhukirjallisuus poislukien) kriisistä, joka näkyy esimerkiksi divari-instituution kiihtyvänä rapautumisen aivan viime vuosina. Pääasiallinen syy energiavuotoon on uusien teknologioiden saturoimat markkinat, eli suuren yleisön huomion (ehkä hetkellinen) siirtyminen toisaalle. Yhtenäiskulttuurin hajoaminen ja yhtenäisten kokemusmaailmojen katoaminen asettaa täysin uusia haasteita nimenomaan kaunokirjallisille keinoille.  
 
Myllerryksen syvä hämmennys näkyy myös itse tuotteiden laadussa. En minä syytä tämän ajan saataville tulevia kirjatuotteita käsityön operatiivisen laadun kehnoudesta, vaan jo päällekäyvästä henkisestä ja poliittisesta korruptiosta, joka nimen omaan on nykyisin tuon ilmitason surreaalisen laadun tae. Viimekädessä ilmiasusta ei voi päätellä mitään. Kysymys on siitä onko kirjallisuuteen käytetty aika älykkäälle ja aidosti tiedostamiseen ja heräämiseen pyrkivälle ihmiselle puhtaasti ajan ja energian hukkaa vai niiden lisäksi jotakin muuta? Jos koko kirjallisuus on kaapattu poliittiseen ohjaukseen, on hyvin vaikea kuvitella ajanhukan ulkopuolisia komponentteja, joita ei paremmin voisi saavuttaa ilman tuota (turhuudelle näköjään kokonaisuudessaan haaskattua) välinettä. Tässäkin on ehkä poikkeuksena kauhu. Kauhu ainoana aikakauden elämäntunteena -- ainoana tunteena, jota tilaansa vajonnut ihmislaji herättää -- ja kauhukirjallisuus tuota elämäntunnetta kanavoivana tai maksimoivana transistorina.   
  
Olennaista on se, että 1) teokset eivät ole energiaa vapauttavia, 2) ne eivät ole monessakaan suhteessa tosimaailman kompleksisuuden tasolla, 3) kirjoittajilla on illuusioita, spontaanisti vääristyneitä tai poliittisesti ohjattuja käsityksiä todellisuuden luonteesta, 4) räikeän selvästi tekijöillä ei joko ole sisäpiiritietoa tai jos on, tietoisesti se jätetään ilmaisematta. Yksikin näistä piirteistä valitettavasti tekee kirjallisuudesta kokonaan lukukelvotonta.
   
Tosiasia on se, että kukaan yksi ihminen ei voi nykytilanteessa ehkäistä kaikkia noita negatiivisia kriteereitä. Siihen tarvitaan välttämättä ryhmä (niin kuin Shakespeare tekijänimen takana oli ryhmä sisäpiiriläisiä aatelisia). Toiseksi ryhmän täytyy kyetä suojautumaan poliittiselta ohjaukselta ja lopulta kovimmalta mahdolliselta sensuurilta ja kaikilta siihen liittyviltä epäsuorilta keinoilta. Muussa tapauksessa kysymys on ikävystyttävästä lasten leikistä, joka julistaa, vaikka epäsuorasti, alistuneisuuttaan, häiriöttömyyttään ja poliittista opportunismiaan.
       
En tiedä onko tämä globaali kirjallisuuden loppumisen tila ihmiskunnan kannalta pysyä. Se saattaa vain heijastella nykyhetken maailmantilannetta, jonka hahmottaminen voi tuntua ylivoimaisen hankalalta jokaisesta materiaaliseen maailmankuvaan totutelleesta ihmisestä. Mitä enemmän on tyhjään ajastaan jälkeenjäänyttä tiedeuskoa, sen pirullisemmin kumpuaa alkukantaisen noituuden konkreettinen totuus tietoisuuteen ja todellisuuteen.
  
Voi olla että kirjallisuus elpyy, jos ihmiset oppivat muodostamaan globaalilla tasolla radikaalisti heterogeenisiä kirjoittaryhmiä, jotka todella aidosti voisivat vastustaa poliittisen ohjauksen seitsenvuotiaan emotionaalisella raivolla piirrettyä noitaympyrää. Jos vastustuskyky loppuu kesken, siitä alkaa kuplautuminen. Kuplautuneen organismin kysymykset ovat keinotekoisuudessaan täysin erilaisia kuin avoimessa liikehtivän hengen polttavat ja todelliset kysymykset.

Tietenkään ryhmä, joka ihan oikeasti hioo integriteettiä, ei tarvitse eikä varsinkaan voi kestää sellaista jäsentä, joka ei ole henkisesti ja älyllisesti tehtävän tasolla. Jokaisella on oltava oma uskottava ja vilpitön "kaiken teoria", siis vakaa käsitysty "isosta kuvasta". Jos kaiken teoriaa ei löydy, se on merkki souluttautumisesta. Yksikin soluttautuja tekee minun silmissäni taiteellisesta ryhmästä ei vain epäilyttävän vaan kokonaan merkityksettömän.
  
Jos tätä kantaani ei käsitä, ei käsitä niitä todellisia olosuhteita, joiden paineessa todellisen kirjallisuuden pitäisi toimia. Kirjallisuuden tehtävä taiteena ei ole ollenkaan tuottaa arvostelukyvyttömille tahoille myytävää laadukasta sesonkihuijausta. Markkinointi niille, jotka eivät täysin pysty arvostelemaan, on operatiivista toimintaa.
   
Tässä kontekstissa voi nähdä, että Hannu Helin (joka muuten elää kuolemansa jälkeen vahvemmin kuin joku Haavikko) saattoi olla viimeinen todellinen suomenkielinen runoilija. Runoilija, joka oli kyennyt luomaan omintakaisen äänen ja tyylin ennen kuin kohtasi terrorin (sen kuvottavan itsetuhoisen noituuden ja satanismin rituaalikudelman, jolla tämä kansa on viehättynyt itse vammauttamaan ja heikentämään elinvoimaansa). 2000-luvun runoliikehdintää voi pitää juuri mahdottoman tilanteen karnevalisoitumisena, väistämättä lyhyeksijääneenä kehittymismahdottomuuden purskahduksena kyklooppien sulkeman vankilan kaltereiden takaa, joka kuitenkin selvästi ilmoitti tosiasiat suomalaisen kulttuurin terrorisoidusta tilasta ja tulevaisuudesta (huomatkaa ruotsinkielisten vaivoin peitelty ilo tästä itseaiheutetusta katastrofista). Joku Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden pääaineen lakkauttamiskaavailu ei ole muuta kuin tämän prosessin luonteva jatko. Tulevaisuudessa perääntymistaistelu on yhä enemmän silkkaa perääntymistä ja yhä vähemmän  taistelua: se on metodista alistumista. 

14.6.2016

Ihmiset ylpeilevät sillä, että eivät tarvitse vettä vahvempia aineita kaiken viisautensa ja henkisyytensä saavuttamiseen. Ja tekevät sitten vettäkin laimeamman vaikutuksen.
Tämä aikakausi synnyttää voimakkaan vaikutelman siitä, että maailmassa ei elä yhtäkään ihan viisasta miestä. Ehkä he kaikki ovat liian sairaita noustakseen vuoteesta ylös. Tai sitten viisauksista on tullut hapaa kamaa.
Juhuu, vihdoin Bloggeriin on ilmestynyt hakutoiminto, joka kattaa koko bloggaushistorian. Olen odotellut kymmenen vuotta tätä toimintoa. Aikaisemmin viisi vuotta vanhemmat merkinnät eivät tulleet esiin Bloggerin sisäisessä hakutoiminnossa. 
"Jos Venäjällä on olevinaan oikeus Krimiin, olen valmis myöntämään Mongolialle puolet Euroopasta!"

Armenialaisen runoilijan FB kommentti.

Ennen sotaa on tavallaan turha käyttäytyä niin kuin sota olisi jo takana päin.
Ihmiset usein sekoittavat hylotrooppisen ja holotrooppisen tietoisuuden tällä tavalla:
- Kolikossa on kolme puolta.
- Mutta totuus on yksi. 


Luottamus robottiin vaatii enemmän kuin luottamus jumalaan.
Otin pitkät torkut. Yön aikana selvisi, että yhteiskunnan vaihtoehdot ovat: noituus-vampyrismi tai terveen sosialismin rakentaminen. 
    
Sosialismi on osoittautunut olevan ihmiskunnalle vaikea pala, lähes mahdoton. Mutta on myös käynyt selväksi se, että sosialismille ei ole todellisia vaihtoehtoja. 

Tiedän varmasti sen, että osa Marxin ytimekkäimmäistä kritiikistä pätee edelleen kapitalismiin. En osaa sanoa sitä millainen uudenlaisen yhteiskuntarakenteen tulisi olla. Varmasti se ei ole mitään sellaista mitä olisi jo historiallisesti kokeiltu. Se ei voi tarkoittaa paluuta mihinkään. 
    
Vuosiviisumi tulee näinä päivinä. Sitten pääsen minäkin lataamoon (Pietariin).

13.6.2016

Laukaukset istuivat suuren DJ:n miksaukseen.
 
Tänään on ollut uskomattoman raskassoutuinen päivä. Jokin tässä todellisuudessa on juuri nyt yliluonnollisen puuduttavaa.
"Rumpaleilla oli oikeus heittää laidan yli kuka tahansa ylhäisyys..." Turner

12.6.2016

Charles Bernsteinin Absorptio ja keinotekoisuus edelleen on tuoreinta mitä olen lukenut runoudesta kymmeneen vuoteen. Tänään keskustellut Charlesin kanssa tuon esseen konnotaatioista musiikkiin.

Entä voiko Bernsteinin hahmostusta soveltaa musiikin poetiikkaan?
AES konferenssissa oli puhetta automaattisesta tekoälypohjaisesta masteroinnista. Landr-palvelu on jo kehittynyt sovellus alalla, ja siitä paljon kokemusta. Jopa masterointikriitikot antavat Landrille hyviä arvosanoja. Kokeilin itse eilen muutamalla kappaleella, ja kuten edellisen kirjoittaja, olin ällistynyt lopputuloksesta. Landr voi tarjota kotimiksaajalle genrestä riippumatta suurempaa rentoutta miksaukseen, koska masterointiasiat voi jättää Landrin päänvaivaksi. Mutta miksauksen täytyy kyllä olla kunnossa speksien mukaan: miksausta korjaavaa palautetta Landr ei anna. Algoritmia voi kokeilla myös mahdollisimman hyvällä jo masteroidulla aineistolla, jolloin minkään ei pitäisi muuttua prosessissa.
  
Tätä voi miettiä myös täsmällisenä esimerkkinä laajemmasta yhteiskunnallisesta paradigmamuutoksesta. Työmarkkinoilla ihmisestä tulee paikka paikoin lähinnä eettinen kysymys. Haluaako työllistää robotin vai esimerkiksi Suomen parhaan asiantuntijan, joka on hidas ja kallis, mutta ihminen, ja lähes yhtä hyvä kuin robotti.

ÄÄRIMMÄINEN SOLIPSISMI

Kosmisen teatterin idea, jota A-lääke esittelee tarkemmin, voi johtaa äärimmäisen solipsismin kokemukseen. Solipsismia kannattaa kokeilla. Tila johtaa ajatukseen, että teatteriesitys joka sinulle näytetään ja näytellään on vääjäämätön sinusta itsestäsi ja omasta toiminnastasi johtuen.

Esitys on nimenomaan tarkasti laskettu (renderöity). Sitä laskee itseäsi huimasti korkeampi älykkyys. Laskennan määrä ja renderöinnin resoluutio määräytyvät huomioenergian laadun ja määrän mukaan: mitä enemmän huomiota jossakin on, sen tarkemmin se renderöityy. Joukkotiedotusvälineiden ällistyttävä noituus on juuri tätä: kiinnittämällä massamittaista huomiota johonkin mikä on todellista, se saadaan tulemaan yhä todellisemmaksi, samoin kuin se mikä on epätodellista saadaan katoamaan (tämä tosin riippuu myös huomioenergian laadusta... kun huomioenergian ja kohteen resoluutio ovat hyvin erilaisia, saadaan esiin russofobian kaltaisia ilmiöitä).
  
Siksi kokemasi yhteensattumat voivat tuntua kummallisilta. Ei ole välttämättä syytä sekoittaa tuota korkeampaa älykkyyttä  näytelmän yksittäisiin henkilöihin. He ovat vain esityksen tiedottomia välikappaleita, jotka ovat kiinni tottumusten automaatiossa, planeettojen terrorissa ja toisiaan repivässä kollektiivisessa synkronisiteetissa.

Olennaista on havaita, että esitys on varsin kummallinen ja ihan samaa ei näytetä monelle, itseasiassa kenellekään toiselle. Moni ei ymmärrä kappaletta jota seuraat. Moni ei ole nähnyt mitään vastaava. Jokaisella on täysin omansa, vaikka he istuisivat katsomossa katsomassa samaa jalkapallomatsia. Perspektiivin hetkellinen yhteensattuma ei lievennä kosmisen teatterin jyrkkää perspektiivisyyttä hylotrooppisen tietoisuuden tasolla.
  
Haasteena on olla yksi ja koteloituneena kokemustesi kanssa, joita hyvin harvalla on ja joita hyvin harva käsittää. Voit yrittää taiteellista jakamista kokemuksesi kertomuksellisen mytologisoinnin kautta. Haaste on koko ajan terveydellinen ja mielenterveydellinen. Jos terveys on mahdollista säilyttää tulet kokemuksinesi rikkaaksi. Jos terveyttä ei voi säilyttää tuhoudut.

Aktuaalinen esityksesi, näytelmä joka sinulle näytetää (sekä oman teatterikoneistosi lämpiö, jota sinulle ei näytetä), jos se ei miellytä, voisi olla myös toisenlainen, mikäli et kiinnity persoonallasi ja egollasi tähän kyseiseen nykyiseen kosmisen teatterin kontekstiin. On mahdollista vaihtaa solipsistinen näkökulma, ja siten tietoisuus ja myös itse esitys. Tämä tietenkin edellyttää avointa ja korkeaa tietoisuuden tasoa. Tämä polku holotrooppiseen, perspektiivittömään tietoisuuteen, jossa vaihtaminen voi tapahtua, kulkee pienestä nollan muotoisesta portista, jossa ego sumutetaan hyönteismyrkyllä. 
 
On pystyttävä siirtymään paradigmaattisesti uusiin näkökulmiin. Tämä kysyy siipiä ja lentotaitoa. Solipsistisessa näkemyksessä kaikki ihmisten kanssa riitely ja kinastelu on naurettavan turhaa. Kaikki tosielämän draama on pelkkää tyhjää kuohua. Kun aina voi lennähtää helpommin pois. Vihaaminen ja rakastaminen näyttäytyvät lintuperspektiivistä outoina hallusinaatiokokemuksina. Kukaan muu ei ole olemassa kuin sinä itse, virtuaalitodellisuuden havaintopiste. Siksi on ihan turha riidellä kenenkään kanssa.
  
Suurkaupunkilainen älykkö voi helposti olla tämän linjan mies. Häneltä ei tietenkään saa tukea tunkkaisiin ihmisten kanssa riitelyihin. Suurkaupungissa ei riidellä, vaan kävellään ohi. Ääsimmäinen solipsismi mahdollistaa äärimmäisen välinpitämättömyyden: maassa makaava kerjäläinen tai potkittu ihminenkin on vain osa näytelmää, joka sinulle näytellään. Oikeat toimenpiteet ovat siitä huolimatta suotavia: sinä olet erottamaton osa sitä näytelmää.

11.6.2016

Kirjoitin joskus valkoisesta raivosta. Se oli ehkä väärinkäsitys. Vain nauru ja äly voi olla valkoista. Raivo on älyn pysähtymistä.

"Valkoisuus edustaa sitä saumatonta verkostoa, jonka tulisi ihanteellisesti yhdistää sekä elävät että kuolleet. Se kuvastaa todellista yhteyttä ihmisten välillä pelkästään inhimillisinä olentoina, ja sen hedelmiä ovat terveys, vahvuus ja kaikki hyvät asiat. Erimerkiksi "valkoinen nauru", joka saa ilmiasunsa hampaiden paljastuessa, edustaa kumppanuutta ja hyvää seuraa. Se on vastakohta ylpeydelle (winyi) sekä sellaiselle kateudelle, himolle ja kaunalle, jotka johtavat noituuteen (wuloji), varkauteen (wukombi), aviorikokseen (kushimbana), saituuteen (chifwa) ja toisen surmaamiseen (wubanji)." Turner, s.119

9.6.2016

PAHOLAISEN VERKKOSILMÄT

LaVeyn satanismin camp-luonne tulee ehkä parhaiten hänen seksuaalisuutta luonnehtivissa teksteissään. Tarot-kuvastossa Paholainen merkitsee yksiselitteisesti miehen ja naisen lihallista erossapitämistä toisistaan. Saatana on se joka rahastaa lihallisia olentoja heidän omista ruumiintoiminnoistaan (tai sijaistoiminnoista). Saatana on luonnollisuuden ja intuitiivisuuden, sensuaalisuuden ja tarkka-aistisuuden vastakohta, mitä seksuaalisuuteen tulee. Se on patoamista ja tukahduttamista, kiduttamista ja kiusaamista, muttei suinkaan ihmisuhrin tai ihmisdiktaattorin ehdoilla.
  
Saatana ei merkitse minkäänlaista seksuaalista emansipaatiota tai nietzscheläistä itsemäärittelyä. Saatana on täydellistä alistumista hyönteisyyteen: hyönteiseksi tulemisen ehdotonta hyväksymistä. Ihmisen kaltaisina lihallisina olentoina satanistit eivät suinkaan voi rinnastaa itseään Tarot-kortti Paholaiseen, joka ei ole ihmisen kaltainen ruumiiltaan tai missään muussakaan suhteessa. Paholainen on hyönteinen ja kärpästen herra.
  
Satanistit ovat niitä jotka alistuvat hyönteisyyteen ehdoitta. Ja vasta heidän kollektiivinen heikkoutensa tarkoittaa "heikkojen rituaalista valtaa". Näiden olentojen puhe on kärpästen surinaa korvissa, kuten Sinuhe egyptiläinen sanoisi.

Mutta ihminen ei ole luotu Saatanan kuvaksi. Siksi voimakas ihminen ei voi olla Satanisti. Saatanaan ei samaistuta voimien yhdistämisen positiosta. Saatana on raja-aitaamisen, eristämisen, erottaminen ja kahtiajakamisen jumaluus.

Saatanan verkkosilmien ja miljoonapäisen olemuksen perimmäinen merkitys ei ole kiusantekeminen vaan ihmisen lisääntymisfunktion rikkominen. Saatana iloitsee ihmisen geneettisestä degenraatiosta, joka tuottaa yhä syvemmin hyönteisyden käskyvallassa olevia, yhä vähäisiempiä yksilöllisiä olomuotoja.
  
Tämän rikkomisen tarkoitus on siinä itsessään: jättää toisten armoille. Saatana koskee pikemmin kansoja ja kaupunkeja kuin yksilöitä. Saatana on itsesimilaarinen tappion kaava, joka tarkoittaa heikkojen valtaa kaikenkattavuutena ja kaikkialla läsnäolona omissa rajoissaan. Saatanalle alistutaan joukolla ja Saatanan olemus havaitaan joukossa. Alistunut joukko alistuu ja alistaa: se kääntää kaiken suuruuden ja vahvuuden varjo-olennoksi. Alistuminen on vaistonvaraista ja luonnollista, niiden edessä, jotka eivät alistu.
Maahanmuuttokysymyksen näkökulmasta Pariisi näyttää eri planeetalta kuin Helsinki. Junasta kaukaisempiin lähiöihin jää 100% tummaihoista väestöä. Ainuttakaan valkoihoista ei jää eikä nouse junaan noilta pysäkeiltä. Keskusta-alueella päivisin kaduilla ehkä noin 50-60% kaikista vastaantulijoista on tummaihoisia. Keskusta-alueella yöisin kello kahden jälkeen kaduilla ehkä noin 80-90% kaikista vastaantulijoista on tummaihoisia. Tummaihoiset eivät käytä hienoja hajusteita ja kaikkiin tiloihin heistä jää heidän aineenvaihdunnalle ja ihoeritykselle ominainen voimakas tuoksu.
    
Pariisilaiset valkoihoiset miehet eivät liiku ulkona kello kahden jälkeen yöllä edes viikonloppuisin. Hienoissakin brasserieravintoloissa viikonloppuisin ennen sulkemisaikaa päivystää sisällä tummaihoisia prostituoituja. Prostituoidut vaikuttavat olevan hyvin heikossa sosiaalisessa asemassa. Terveysongelmat ja huumeongelmat näkyvät päälle. Prostituoidut tulevat yksin illallistavien miehien pöytään istumaan ellei heitä torju päättäväisesti. Kuvaavaa on se, että ravintoloiden ranskalainen henkilökunta "ei uskalla" puuttua asiaan.
 
Prostituutio on ilmaisesti laaja ja syvä ongelma Pariisissa. Kuulin Champs Elyseellä Renaultin autoliikkeen edessä (liikkeessä myytiin näyteikkunassa Renaultin Formula 1 autoa) jutustellessani romanialaiselta parittajalta sellaisenkin näkemyksen kapitalismin sikäläisestä kehitysvaiheesta, että ilmainen seksiseura valkoihoiselle miehelle olisi keskusta-alueella viikonloppuisin peräti kokonaan tuntematon ilmiö. Miehellä oli oma lehmä ojassa. Mikään havaintoni ei silti ollut ristiriidassa käsityksen kanssa. Tilanne Pariisissa on tässä suhteessa vielä olennaisesti erilainen kuin Helsingissä vaikka kaikin keinoinhan Helsinkikin pyrkii tähän kapitalismin ihannetilaan.  
    
Yhteiskuntailmapiiri on toisaalta näennäisen demokraattinen, mutta sisäisesti voimakkaasti sosiaaliluokittunut. Tuntuvan alitajuisen pohjavirtauksen tasolla Pariisin öisessä varjopuolessa on jotakin todella synkkää ja patoutunutta. Nukkuminen ilman unilääkkeitä -- jos Proustille ja Klaus Kinskille vielä oli miltei mahdoton ajatus -- on nyt jo kokonaan poissuljettu mahdollisuus.
      
Minulla ei ole käytettävissäni tilastoja siitä minkä verran afrikka- ja arabitaustaista maahanmuuttoa viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana on Pariisiin ollut virallisesti tai epävirallisesti. Luulisin, että tällä hetkellä yli puolet suurpariisin väestöstä on afrikkalaistaustaista. Käytännössä tilanne Pariisissa ei vaikuta enää olevan alkuperäisten ranskalaisväestön hallinnassa.
 
Mielenkiintoinen tilasto olisi sekin nähdä, kuinka moni 18-45 vuotias valkoihoinen pariisilainen on harrastanut seksiä tummaihoisen maahanmuuttajan kanssa. Ja kuinka monta prosenttia niistä, jotka ovat harrastaneet on miehiä ja naisia. Ennakkoarvaukseni olisi, että miehistä 1% on harrastanut (maksullista) seksiä tummaihoisen naisen kanssa. Voisi tietysti ajatella että naisista ainakin 50% olisi kokeillut seksiä tummaihoisen miehen kanssa. Mutta tämä veikkaus voi mennä rajusti pieleen, suuntaan tai toiseen. Tutkimuskaan ei välttämättä paljastaisi totuutta, koska naiset tuskin vastaisivat rehellisesti tutkimukseen.
 
Mitään syytä tai pakottavaa tarvetta hakeutua samanlaisten ratkaisemattomien sosiaalisten ongelmien piiriin kuin Pariisissa nyt on ei Suomessa ole tai voi olla.       
"En epäile etteikö peleistä tulisi paljon koukuttavampia."


"Mutta pelien ulkopuoliseen maailmaan on vaikeampi uskoa."


Sami Kuusela MB

FASISMI JA HYVÄNTEKEVÄISYYS

Maailman rikkain 1% kehittelee sotia kehitysmaihin, joista pumpataan pakolaisia Eurooppaan. Helsingin rautatieasemalla parveilevat hyväntekeväisyysjärjestöt. Syyllistävillä äänensävyillä ja kateilla kerätään köyhiltä rahaa köyhille.




Entä jos sotien aiheuttajat pistettäisiin maksamaan sotien kipukorvaukset ja kulut? Se ei ole valitettavasti mahdollista niin kauan kuin olemme poliittisesti neuvottomia.





Poliittinen neuvottomuus perustuu sille tosiasialle, että suuri osa länsimaisista intellektuelleista todella vakaasti uskoo historiallisen saksalaisen fasismin ja ns. punafasismin samaistamisen oikeutukseen. Koko Eurooppaa tällä hetkellä vaivaava sosiaalisen stagnaation tila johtuu juuri tästä. Ja eteenpäin ei päästä niin kauan kuin tätä uskomusta pidetään yllä.
 
Tosiasiassahan kysymyksessä oli sosiaalisen editystyspyrkimyksen (toki sen suurien haasteiden toteamisen kautta) ja sosiaalisen taantumuspyrkimyksen (hyvin kyynisen) samaistaminen.
 
Perustelu tälle on yksinkertainen: Neuvostoliitto joka tapauksessa julkilausui sosiaalisia ihanteita, olipa käytäntö sitten mitä hyvänsä. Myös Natsisaksa taas julkilausui jo 1920-luvun puolivälissä bisarrit sosiopaattiset norminsa. Näissä julkilausutuissa toimintasuunnitelmissa ei ole mitään yhteistä.
 
Siis vielä enemmän rautalangasta vääntäen. On älyllisesti mahdotonta samaistaa talon rakentamisen ja talon tuhopolttamisen intentiot. Vaikka rakenteilla oleva talo palaisi rakennusvaiheessa, syntyneestä kipinästä, ja siis lopputulos sinänsä olisi sama, kasa tuhkaa, ei intentioita kuitenkaan voi samaista pelkästään lopputuloksen perusteella.
 
Minusta ihmiset, jotka tekevät tämän samaistamisen (saksalainen fasismi = punafasismi) eivät ole vilpittömiä. He tuntuvat tietoisesti estävän poliittista ajattelua. He siis pelaavat nykyisen valtaeliitin pussiin aikaa. He ovat sälyllisiä inhibiittoreita estämässä uusien poliittisten toimintatapojen kehitystä.

8.6.2016

Tarraxinha Paris. Slow Motion Dance style.

PYHÄ OPPORTUNISTI

Kynnyksellä seisovat ihmiset
nuo kymmenkertaiset Grammy-nimetyt
vailla ominaisuuksia, alasti
kymmenkertaisten Grammy-voittajien 
edessä.
  
Tapasin eilen amerikkalais-berliiniläisen elektronisen musiikin tuottajan David Miles Huberin. Hänellä oli workshop Pariisin AES140 konferenssissa. Huber tekee mielenkiintoista monikanavaista matkamusiikkia. Hän hyödyntään surrounäänen ominaisuuksia maltillisen kokeellisesti mutta uutta luovasti.



Huber ei ole binauraalisen kuuloketoiston uskovainen, vaan massiivisten tilaanistutettujen äänentoistojärjestelmien ystävä. Kerroin kokemukseni Delphine Devallezin ja työryhmän virtuaalitodellisuussovelluksesta, jossa binauraalinen headtracking sovellus mahdollistaa havaitsin pyöriskelyn reaalisesti kuvatussa tilassa niin, että äänen suunta vastaa joka hetki havaittua visuaalista virtuaalitodellisuutta. Devallezin demossa kohde oli Pariisin konservatorion orkesteriharjoitussali, jossa yhtä aikaa eri puolilla tapahtui erilaisia musiikillisia akteja sekä dramaattisia kohtauksia kahden ihmisen välillä. Esiintyjät ottivat myös huomioon virtuaalitodellisuuden havaitsijat, ja pyrkivät yllättämään tämän eri tavoin äänellisesti. Ainakin tässä sovelluksessa ilman HRTF suodattimia binauraalisuus toimi täydellisesti. Kun joku alkoi kuiskata äkkiä aivan niskani alapuolella pelästyin ja käännyin ympäri. Juuri siihen pisteeseen takanani johon äänen hahmotin oli todella äkkiä siirtynyt näyttelijä kuiskaamaan. Efekti oli todella tehokas näyttö siitä että binrauraalisuus todella toimii, mutta pyskoakustiikka ja aivojen visuaalin prosessointi on siinä voimakkaasti vaikuttavana mukana.





Kävin myöhemmin iltapäivällä kahvilla Dolby Audion Heiko Purnghagenin kanssa. Sain parhaan mahdollisen selostuksen Dolby Atmoksen "Joint Object Coding" paradignmasta suoraan tekijältä. Puhuimme myös elektronisesta musiikista. Purnhagen on saksalainen mutta vaikuttaa Tukholmassa myös elektronimusiikkipiireissä.



Pyhässä ilmatilassa jaettu viisaus

Pyhä opportunisti

he olivat kuin savea tai tomua

heille oli tehtävä selväksi

punaista savea ja siemennestettä
yhteiskunnan käsissä

sukupuolettomuus, heikkojen rituaalinen
valta
Kiva sanaston frekvenssianalysaattori nettisivuille.

7.6.2016

38 vuotta elämästä kului roskapostien poistamiseen.

6.6.2016

CANCELLING WHITE MALE

Vielä tuli päivänpäätteeksi lähdettyä sunnuntain satakertaisesti hidastetulle tanssiklubille. Ulkoavaruuden kokoisessa salinpimeydessä parikymppisiä vaaleita kaunottaria sekä hevosen ja arabikuningattaren ristisiitoksesta syntyneitä prinssejä. Musiikki jotakin niin hidasta, että minä ehtisin yhden tahdin aikana säveltää sinfonisen runoelman. Täysin taustastaerottumattomien pikimustien miesten silhuettimaiset liikkeet, naisten jännittynyt täysin psyykkinen läsnäolo. Kenkien lattiaan raapimisen äänet. Sitten jostakin suhahtaa kohdalleni korkeissa koroissaan ja narttumaisissa silmälaseissaan afrikkalaisen puolikannibalistisen heimon hedelmällisyysrituaalin apupapitar. Lähden tanssimaan, mutta en todellakaan pysty virittymään tälle aaltopituudelle. Pitelen sirosta kädestä jossa on pitkien sormien jatkeena pitkät hiotut kynnet. Ranteessa ihmiste sukupuolielimistä valimistettu rannerengas. Radioni on hipihiljaa. Ei ohjelmalähetystä. Merci sanoo prinsessa. Jään heiluttelemaan käsiäni autistisesti vailla suhdetta musiikkiin, joka on niin hidasta, etten pysty rakentamaan siltaa kahden rytmiä jaksottavan elementin välille. Katselen käsittämättömyyden teatteria. Onko tällä tanssilla nimi? Henki, suojeluspyhimys? Olen kuin Baudelairen aivossa kaksisataan vuotta kasvanut hyvänlaatuinen kasvain. Valomerkki, ihmiset poistuvat pyytämättä. Haluan nähdä miten tässä käy, menevätkö kaikki tytöt arabioriittensa pilttuuseen? Ei voi olla totta. Kaikki tyttöt lähtevät päättäväisin askelin yksin kohti bussia, ilman saattajia. Vain tämä yksi ihmissyöjäheimon prinsessa kävelee saattajan kanssa hermostuneesti rööki huulessa. Kaikki sadat kolibrit lennähtävät kotipiiloihinsa. Ja tämä on Pariisi.
 
Voi olla, että se on koko tämä maailma, joka minulta jää käsittämättä.  Yhtään ei auta tieto siitä, että kysymys on kosmisesta teatterista.

 

5.6.2016

Lauantai-iltana Pariisi ei jää laisinkaan Pietarin jalkoihin naisten kauneudessa, paikoin mennään jopa edelle, mutta kaikessa muussa jää. DJ:t ovat järjestäen huippupaikoissakin ala-arvoisia eivätkä kykene seuraamaan energiadynamiikkaa. Pakotettu genreriippuvuus estää energisoivat käänteet. Pietarin tai Moskovan klubien kymmentuntisesta flowsta ollaan ihan jo ammattitaidon puolesta 30 vuotta jäljessä. Sama juttu Palais Maillotissa ja Chez Raspoutinessa. White Roomissa, Pariisin ehkä kuumimmassa bailumestassa en jaksanut kahden vuorokauden univelalta enää tänään käydä. Miksi klubit eivät yksinkertaisesti palkkaa levynpyörittäjiksi psyykkisten taitojen ammattihenkilökuntaa Venäjältä, sillä saataisiin maailmanluokan bailut ja reilusti ylikin. Tällä setillä Pariisi ei kyllä ole edes kalpea aavistus Venäjän psyykkisestä supervallasta. Kauniista upealihaisista ja sirosäärisistä jylhäprofiilisista naisista pamahtaa iso plussa. On kauniita, kyllä menee kylmät väreet. Saudi-Arabian kaikki komeimmat lähes kaksi metriä pitkät prinssit olivat tänään lähteneet Pariisiin viihteelle. Kuvaillakseen noiden ihmisten piirteitä pitäisi hakea vertauksia myyttisistä arabihevosista.

Chez Raspoutinen eteen arabi-playboyt ajavat ferrareillaan. Koko katu aina Champs Elyseeltä alkaen on Ferrareita täynnä. Venäläiselle suurmiehelle omistetun ravintolan edusta on täynnä supermallinnäköisiä naisia ja yli kaksimetrisiä playboy hahmoja. Ovella seisoo kaksi ja puolimetriset afrikkalaistaustaiset järkäleet, joiden henkilökohtainen tunteminen ei vaikuta ravintolan sisäänpääsyyn mitenkään. Ovitasanteen yläpuolella on kamari, jossa nukkuu MadHatter. Välillä MadHatter herää ja tulee ovelle. Hän hieroo unenpöppöröisiä silmiään, raapii päätä ja katselee, näkyykö jonossa ketään Rasputiinin tai hänen parhaan kaverinsa Nikolai II näköistä ihmistä. Ilmeisesti itse menin jälkimmäisestä, koska hiippailuni jossakin mallien takapuolten tuollapuolen tuli huomatuksi ja MadHatter tuli oikein osoittamaan, että tuo tuosta otetaan sisälle. Niinpä pääsiin siitä ihmismuurin välistä luikahtamaan paikkaan sisälle. Pääsymaksua ei peritty.

Pariisi on ehkä jos nyt ei aivan hyvä niin ainakin välttävä kakkonen maailmassa, mitä bailupotentiaaliin tulee.
   
Ettei nyt syntyisi vaikutelma, että tarkoitus on painaa alas suomalaista naista, on nostettava esiin Finnairin lentoemännät. En tiedä kuka henkilövalintoja tekee, mutta pätevä on ihminen asialla. Oli kyllä Pariisin lennolla vakaata vaaleaa kauneutta tarjolla koko rahan edestä. Silmä nimenomaan lepäsi niissä profiileissa ja hiuslaitteissa ja kaikissa hienoissa ominaisuuksissa. Äänensävykin oli valittu täydellisesti korvaa miellyttäväksi. Ketään matkustajaa ei varmasti pelottanut, kun oli noin kovat panokset uskallettu laittaa samaan lentokoneeseen matkustajien kanssa. Ei voi kevyesti räjäyttää pommia tai päästää konetta syöksykierteeseen kun on niin arvokasta lastia. Kevyesti lähti hymyt ja naurut ja silmän iskun aivan huomaamatta ja ohimennen. Unohtumattomia ammattilaisia. 
  
Pariisissa on käsittämätöntä hienoutta. Lauantai-illan 1-linjan metro on kuin kabareeteatteri. Sitä tunnelmaa on vaikea kuvata. Englantilaiset huutavat, pariisittaret poseeravat jylhästi. Koskaan ei tule englantilainen saamaan mitään täältä. Ei jalkapalloa potkien, ei pyssyllä uhaten. Ei muuta kuin silkkaa ylenkatsetta ja naisten naurua. Pukinsorkkaiset pojat kekkuloivat alushoususillaan. Mummot hykertelevät.
  
Alkuillasta kävin hienossa konsertissa Le Lull -- Lutherie Urbanen tiloissa. Edelisen albumini julkaisija Florian kuuluu kollektiiviin. Kollektiivin tilat ovat (tosin kaukana keskustasta) Musiikkitalon Black Boxin luokkaa sillä erotuksella, että kyseessä on täysin riippumaton ja aidosti anarkistinen toiminta. Yleisöä oli paljon. Jopa kollektiivista improvisaatiota kapellimestarin johdolla harjoittava suuri (ranskalainen vastine suomalaisesta vapaapalokunnan orkestista) vapaaehtoisvoimin kasattu kamariorkesteri nähtiin. Tällaisia juttuja ei kyllä ole edes Venäjällä. Tosin joskus 1990-luvun Pietarin Fish Fabrick muistutti hieman tätä touhua. Huh huh, miten tymäkkä ja hyvä energia. Ja hillitty ylpeys siitä. Heillä on syytä ylpeyteen, kuin Ufan oopperan nimettömillä maalaislaulajilla, jotka talkootöinään tietävät mennen tullen olevansa länsimaisia puhkipalvottuja maailmantähtiä suurempia ja alkuperäisempiä oopperataiteilijoita mitä italialaiseen oopperaan tulee. Kamariorkesterin vanhin soittaja oli 89 vuotias trumpetisti ja nuorin 13 vuotias tyttösähkökitaristi. Orkesteriin kuului erilaisia etnistaustaisia ihmisiä sekä jopa pyörätuolipotilasbeatboxaaja. Kapellimestarin motorinen liikehdintä muistutti lähinnä Karlheinz Stockhausenin ja Gurdjieffin yhdessä säveltämää täyssarjallista nykytanssiteosta. Florian esitteli minut monille Lull-aktiiveille, soitinrakentajille ja säveltäjille. Laitan videoita myöhemmin.
    


Pariisissa on kaduilla samanlaisia blinikojuja kuin Venäjällä. Ranskalaiset ovat sentään keksineet oman blinikonseptin (ellei blini sitten ole ranskalaista alkuperää... täytyy tarkistaa). Siinä yhdistyy venäläisten blinien ja italialaisten ruokien hyvät puolet. Tänään tilasin yöllä juuri sulkemisaikaan  kojusta blinin. Pankkikortti ei käynyt maksuvälineenä. Jouduin pankkiautomaattia etsiskelemään. Ohjeiden mukaisesti sitä ei löytynyt, matka venyi pitkäksi. Ajattelin, että blinikioski on jo sulkenut kun ehdin sinne takaisin. Ostin juutalaisten kaupasta syömäkelpoisen kolmioleivän. Ehdin sen syödäkin ennen kun palasin blinikioskin kohdalle. Kioski oli jo oletukseni mukaan suljettu, mutta myyjä, komea nuori herra, pyöri vielä sisällä. Minut huomatessaan, hän toi alumiinifolioon käärityn blinin. Maksoin käteisellä. Blini oli paras koskaan syömäni. Kokemus oli syvästi myönteistä tunnelmaa luova.
 
Pariisissa on paljon hyvää yritystä. Mutta itsevarmempi pitäisi olla sen suhteen mistä todella pitää ja mistä ei pidä. Ranskalaisten on tehtävä vain niitä asioita joista itse todella pitää ja joita rakastaa. Ranska on riittävän suuri ja historiallisesti itsetuntoinen kansa siihen.

Ranskalaiset arvostavat suuresti itsevarmuutta. Tänään kävellessäni iloisesti Le Palais des Congrès de Parisia kohti pysähdyin johonkin hienoon brasseriehen tuoremehulle. Minua ennen asioita selvitteli englanniksi herrasmies ja ymmärsin asian samaksi, joka oli mielessäni. Kysyin voinko liittyä herran seuraan ja se sopi. Hän oli istanmbulilainen tataari ja studioinsinööri. Siinä kului alun parisen tuntia rupatellessa niitä näitä tataarien ja saamelaisten yhteisestä historiasta ja Turkin ja Venäjän sodista. Tilasin jossain välissä hovimestarilta salaattiannoksen. Maistoin yhden salaatin lehden ja totesin annoksen syömäkelvottomaksi. Ilmoitin hovimestarille, että salaatti on syömäkelvoton. Hovimestari vei mitään sanomatta salaatin pois, eikä sitä laskutettu. Itseasiassa hän sen jälkeen vasta alkoi suhtautua minuun kunnioittavalla katseella. 

On todella surullista nähdä, että jopa ranskan kokoinen kansa jonkinlaista epävarmuuttaan EU:n sisäisenä vähemmistönä helposti sortuu polvilleen niihin virheisiin, joista usein Suomea soimaan. Suurpariisin alueella asuu kuitenkin viisinkertainen määrä ihmisiä Suomen väkilukuun verraten.

Näyttää siltä etten tänäkään yönä ehdi nukkua. Onneksi Pariisissa on virtaa, vaikkei ihan samaa tikittävää metronomisykettä kuin Lontoossa. Konferenssi johon osallistun on tavattoman kiinnostava. Huomenakin kiinnostava ohjelma alkaa heti aamuyhdeksältä.

Voiko tässä nyt kaikki mennä näin hyvin. Missä vaiheessa iskevät taskuvarkaat, milloin pikimustat sairasihoiset imelältä haisevat kaikkialle levittäytyvät nuorten tyttöjen piirissä lymyävät prostituoidut tartuttavat kupan pelkällä katsellaan, milloin Seine tulvii hotellihuoneeni ikkunasta sisään?
 
Joku aamu pitäisi vielä ehtiä tapaamaan tätäkin herraa:

4.6.2016

ENSITUNTUMA PARIISIIN

Astuin montparnasselta metroon. Siinä seisoskeli kaunis tyttö. Gallialainen nenä, suuret tummat silmät, siro kaula, kaulassa tiukasti kiedottu koru. Olin tehnyt matkaa ja noijailin hoiperrellen tolppaan. Tyttö flirttaili silmillä avoimesti. Mietin, että voiko tämä nyt olla totta. Sitten en mitenkään voinut olla hymyilemättä ja katsahdin tyttöön. Tyttö hymyili takaisin melko valloittavasti. Alkoi sydän pampattaa, petti pokka, menin istumaan tetristä pelaavan ison somalimiehen viereen selin tyttöön. Käännyin sitten vastapäiseen penkkiin. Tyttö vilkaisi taas sivusilmällä, ujosti, punastuen. Huomasin olevani menossa väärään suuntaan päämäärästäni. Ajattelin ajella pari pysäkkiä ja katsella tyttöä. Kun lähdin tyttö lähti samalla oven avauksella. Portaissa jotenkin kömpelösti aloitin keskustelun englanniksi. Tyttö meinasi kompastua, mutta vastasi sitten kohtalaisen hyvällä englannilla. Ylätasanteella höpotin kaikenlaista käsillä huitoen kuin pieni innostunut tyttö... Pariisin alla olevista muinaisluolista, jotka ovat yhtä sotkussa kuin metrokartta... liskonsilmäinternetistä ja mustista maagisista peileistä internetin edeltäjänä... En oikein tiennyt mitä pitäisi sanoa tai ehdottaa. Tytöllä ei tuntunut olevan mihinkään kiire. Nimi oli Eleonora. Ehdotin sitten jotain toimintaa yhdessä, yöllä. Iloinen "Im not a night bird" jäi soimaan korviin. C'est la vie.

3.6.2016

TOIMITTAJAT JA MUSTA MAGIA

Satanismia on valkoista ja mustaa. Valkoinen keskittyy oman voiman kasvattamiseen omalla voimalla ja täydellisellä riippumattomuudella. Musta satanismi kasvattaa valtaa toisiin ihmisiin toisten voimaa hyväksikäyttämällä. Musta satanismi on riippuvainen massamediaa seuraavasta lypsykarjasta, "opetuslapsista", psykoanalyysiä käymättömistä itsepettureista ja muista huijattavista. Mustan satanismin harjoittajat eivät myönnä olevansa riippuvaisia toisista ihmisistä. He esiintyvät yksilöllisinä ajattelijoina, joilla on uhrautuvat ja vilpittömät "sananavapauden" ja "ihmisoikeuksien" esitaistelijan motiivit.


Mutta missä ovat nämä esitaisteilijat ja avoimuuden airueet nytkin kun pitäisi nousta puolustamaan kollegaa, Pekka Ervastia, joka on kirjoittanut tosiasioita Suomesta. Miksi nämä ihmisyyden puolustajat ja kaksinaamaiset lärpäkkeet ovat näin avoimesti sidonnaisia poliittiseen sisältöön. Miksi he eivät silmänlumeeksi vaivaudu vaikuttamaan todella aidoilta? No kun ei siitä makseta.


He ovat muiden, toisten ihmisten, yleisönsä voiman imijöinä, vampyyreitä.
   
Yksilön toiseen kohdistama energiavampyrismi on melko helppo havaita. Vaikka imisi energiaa häviävän pieniä määriä kerrallaan, se tulee ajan mittaan havaituksi. Paljon vaikeampi on havaita tämä massojen energioita ohjaava ja imevä mikroelektroninen vampyrismi. Se on hyvin intergroitua transistorielektroniikkaa, siinä missä kreivi Dracula oli rehellinen lamppujohto. 
 



Huomaan usein miettiväni, onko tulkittava niin, että kaikki suomalaiset toimittajat ovat nykyään tietoisesti mustia satanisteja? Vai onko heidän joukossaan vielä joku joka ei ole ns. "herännyt"? Syöpään kuolleista nuorista toimittajista ei varmaankaan ole pulaa. Syöpähän on ilmeisesti kominen sairaus joka iskee juuri tämän tietoisuuden tason kuolioon.  


   
Gurdjieff puhui vielä konemaisista massoista, konemaisista yksilöistä, jotka eivät olleet "heränneet". Meidän aikakaudella monet ovat jo "heränneet", vaikkei siltä vaikuta. Monien herääminen on naamioitua. Satanistiset toimittajat ovat unilukkareita, mutta hyvin tietoisia sellaisia. Naamion turvista he harjoittavat tietoista mustaa magiaa ja satanismia. Julkisuus on heille pimeä rituaali. Rituaalinen päänsekoittaminen johtaa parhaimmillaan verenvuodatukseen tai sotatilaan. Ei mustaa satanistia voi enempää enää "herättää". Hän tietää mitä tekee ja mihin se johtaa.
  
Ihmisten loputon "herättely" perustuu väärään tilanneanalyysiin, joka on tehty tietoisesti väärin ja jota ylläpidetään hokemalla unettavia iskulauseita. Massojen "herättely" on inhibiittoriopetusta. Sen tarkoitus on hidastaa oppilaan kehitystä. Heräämättömiä täällä on enää herätysliikkeiden piirissä.
LaVeyn The Satanic Bible on osoittautunut paitsi täysiveriseksi camphuumoriksi myös varsin viihdyttäväksi lukemistoksi. Kaukana ollaan huumorittomasti siitoinlaisesta/turkulaisesta paholaismaisuudesta, johon kuuluu Kupittaan vanhustenhuoltonormien lanseeraaminen kategoriseksi imperatiiviksi sekä sikiöitä vammauttavalla tavalla radioaktiivinen massamedian hallinta.




Tämä LaVeyn teksti jos ei muuta on varsin terävä keskustelun avaus näinä pornon valtameren ylitsekiehumisen aikoina. Täytyy muistaa, että avaus on esietty 50 vuotta sitten. On hyvin vaikea arvioida mitä laajemmin ottaen ihmiskunnan seksuaalisuudessa on tapahtunut. Vaikeaa, hyvin vaikeaa, seksuaalisuuden tyydyttäminen tuntuu länsimaissa olevan edelleen.










"M UCH controversy has arisen over the Satanic views on "free love." It is often assumed that sexual activity is the most important factor of the Satanic religion, and that willingness to participate in sex‐orgies is a prerequisite for becoming a Satanist. Nothing could be farther from the truth! In fact, opportunists who have no deeper interest in Satanism than merely the sexual aspects are emphatically discouraged. Satanism does advocate sexual freedom, but only in the true sense of the word. Free love, in the Satanic concept, means exactly that—freedom to either be faithful to one person or to indulge your sexual desires with as many others as you feel is necessary to satisfy your particular needs. Satanism does not encourage orgiastic activity or extramarital affairs for those to whom they do not come naturally. For many, it would be very unnatural and detrimental to be unfaithful to their chosen mates. To others, it would be frustrating to be bound sexually to just one person. Each person must decide for himself what form of sexual activity best suits his individual needs. Self‐deceitfully forcing yourself to be adulterous or to have sex partners when not married just for the sake of proving others (or worse yet, to yourself) that you are emancipated from sexual guilt is just as wrong, by Satanic standards, as leaving any sexual need unfulfilled because of ingrained feelings of guilt. Many of those who are constantly preoccupied with demonstrating their emancipation from sexual guilt are, in reality, held in even greater sexual bondage than those who simply accept sexual activity as a natural part of life and don’t make a big to‐do over their sexual freedom. For example, it is an established fact that the nymphomaniac (every man’s dream girl and heroine of all lurid novels) is not sexually free, but is actually frigid and roves from man to man because she is too inhibited to ever find complete sexual release. Another misconception is the idea that ability to engage in group sexual activity is the indicative of sexual freedom. All contemporary free‐sex groups have one thing in common discouragement of fetishistic or deviant activity. Actually, the most forced examples of non‐fetishistic sexual activity thinly disguised as "freedom" have a common format. Each of the participants in an orgy removes all clothing, following the example set forth by one, and mechanically fornicate—also following the leader’s example. None of the performers consider that their "emancipated" form of sex might be regarded as regimented and infantile by non‐members who fail to equate uniformity with freedom. The Satanist realizes that if he is to be a sexual connoisseur (and truly free from all sexual guilt) he cannot be stifled by the so‐called sexual revolutionists any more than he can by the prudery of his guilt‐ridden society. These free‐sex clubs miss the whole point of sexual freedom. Unless sexual activity can be expressed on an individual basis (which includes personal fetishes), there is absolutely no purpose in belonging to a sexual freedom organization. Satanism condones any type of sexual activity which properly satisfies your individual desires—be it heterosexual, homosexual, bisexual, or even asexual, if you choose. Satanism also sanctions any fetish or deviation which will enhance your sex‐life, so long as it involves no one who does not wish to be involved. The prevalence of deviant and/or fetishistic behavior in our society would stagger the imagination of the sexually naïve. There are more sexual variants than the unenlightened individual can perceive: transvestism, sadism, masochism, urolagnia, exhibitionism—to name only a few of the more predominant. Everyone has some form of fetish, but because they are unaware of the preponderance of fetishistic activity in our society, they feel they are depraved if they submit to their "unnatural" yearnings. Even the asexual has a deviation—his asexuality. It is far more abnormal to have a lack of sexual desire (unless illness or old‐age, or another valid reason has caused the wane) than it is to be sexually promiscuous. However, if a Satanist chooses sexual sublimination above overt sexual expression, that is entirely his own affair. In many cases of sexual sublimination (or asexuality), any attempt to emancipate himself sexually would prove devastating to the asexual. Asexuals are invariably sexually sublimated by their jobs or hobbies. All the energy and driving interest which would normally be devoted to sexual activity is channeled into other pastimes or into their chosen occupations. If a person favors other interests over sexual activity, it is his right, and no one is justified in condemning him for it. However, the person should at least recognize the fact that this is a sexual sublimation. Because of lack of opportunity for expression, many secret sexual desires never progress beyond the fantasy stage. Lack of release often leads to compulsion and, therefore, a great number of people devise undetectable methods of giving vent to their urges. Just because most fetishistic activity is not outwardly apparent, the sexually unsophisticated should not delude himself into thinking it does not exist. To cite examples of the ingenious techniques used: The male transvestite will indulge in his fetish by wearing feminine undergarments while going about his daily activities; or the masochistic woman might wear a rubber girdle several sizes too small, so she may derive sexual pleasure from her fetishistic discomfort throughout the day, with no one the wiser. These illustrations are far tamer and more prevalent examples than others which could have been given. Satanism encourages any form of sexual expression you may desire, so long as it hurts no one else. This statement must be qualified, to avoid misinterpretation. By not hurting another, this does not include the unintentional hurt felt by those who might not agree with your views on sex, because of their anxieties regarding sexual morality. Naturally, you should avoid offending others who mean a great deal to you, such as prudish friends and relatives. However, if you earnestly endeavor to escape hurting them, and despite your efforts they accidentally find out, you cannot be held responsible, and therefore should feel no guilt as a result of either your sexual convictions, or their being hurt because of those convictions. If you are in constant fear of offending the prudish by your attitude towards sex, then there is no sense in trying to emancipate yourself from sexual guilt. However, no purpose is served by flaunting your permissiveness. The other exception to the rule regards dealings with masochists. A masochist derives pleasure from being hurt; so denying the masochist his pleasure‐through‐pain hurts him just as much as actual physical pain hurts the non‐masochist. The story of the truly cruel sadist illustrates this point: The masochist says to the sadist, "beat me." To which the merciless sadist replies, "NO!" If a person wants to be hurt and enjoys suffering, then there is no reason not to indulge him in his wont. The term "sadist" in popular usage describes one who obtains pleasure from indiscriminate brutality. Actually, though, a true sadist is selective. He carefully chooses from the vast reserve of appropriate victims, and takes great delight in giving those who thrive on misery the fulfillment of their desires. The "well‐adjusted" sadist is epicurean in selecting those on whom his energies will be well‐spent! If a person is healthy enough to admit he is a masochist and enjoys being enslaved and whipped, the real sadist is glad to oblige! Aside from the foregoing exceptions, the Satanist would not intentionally hurt others by violating their sexual rights. If you attempt to impose your sexual desires upon others who do not welcome your advances, you are infringing upon their sexual freedom. Therefore, Satanism does not advocate rape, child molesting, sexual defilement of animals, or any other form of sexual activity which entails the participation of those who are unwilling or whose innocence or naïveté would allow them to be intimidated or misguided into doing something against their wishes. If all parties involved are mature adults who willingly take full responsibility for their actions and voluntarily engage in a given form of sexual expression—even if it is generally considered taboo—then there is no reason for them to repress their sexual inclinations. If you are aware of all the implications, advantages, and disadvantages, and are certain your actions will hurt no one who does not wish or deserve to be hurt, you have no cause to suppress your sexual preferences. Just as no two people are exactly the same in their choice of diet or have the same capacity for the consumption of food, sexual tastes and appetites vary from person to person. No person or society has the right to set limitations on the sexual standards or the frequency of sexual activity of another. Proper sexual conduct can only be judged within the context of each individual situation. Therefore, what one person considers sexually correct and moral may be frustrating to another. The reverse is also true; one person may have great sexual prowess, but it is unjust for him to belittle another whose sexual capacity may not equal his own, and inconsiderate for him to impose himself upon the other person, i.e., the man who has a voracious sexual appetite, but whose wife’s sexual needs do not match his own. It is unfair for him to expect her to enthusiastically respond to his overtures; but she must display the same degree of thoughtfulness. In the instances when she does not feel great passion, she should either passively, but pleasantly, accept him sexually, or raise no complaint if he chooses to find his needed release elsewhere—including auto‐erotic practices. The ideal relationship is one in which the people are deeply in love with one another and are sexually compatible. However, perfect relationships are relatively uncommon. It is important to point out here that spiritual love and sexual love can, but do not necessarily, go hand in hand. If there is a certain amount of sexual compatibility, often it is limited; and some, but not all, of the sexual desires will be fulfilled. There is no greater sexual pleasure than that derived from association with someone you deeply love, if you are sexually well‐suited. If you are not suited to one another sexually, though, it must be stressed that lack of sexual compatibility does not indicate lack of spiritual love. One can, and often does, exist without the other. As a matter of fact, often one member of a couple will resort to outside sexual activity because he deeply loves his mate, and wishes to avoid hurting or imposing upon his loved one. Deep spiritual love is enriched by sexual love, and it is certainly a necessary ingredient for any satisfactory relationship; but because of differing sexual predilections, outside sexual activity or masturbation sometimes provides a needed supplement. Masturbation, considered a sexual taboo by many people, creates a guilt problem not easily dealt with. Much emphasis must be placed on this subject, as it constitutes an extremely important ingredient of many a successful magical working. Ever since the Judaeo‐Christian Bible described the sin of Onan (Gen. 38:7‐10), man has considered the seriousness and consequences of the "solitary vice." Even though modern sexologists have explained the sin of Onan as simply coitus interruptus, the damage has been done through centuries of theological misinterpretation. Aside from actual sex crimes, masturbation is one of the most frowned upon sexual acts. During the last century, innumerable texts were written describing the horrific consequences of masturbation. Practically all physical or mental illnesses were attributed to the evils of masturbation. Pallor of the complexion, shortness of breath, furtive expression, sunken chest, nervousness, pimples and loss of appetite are only a few of the many characteristics supposedly resulting from masturbation; total physical and mental collapse was assured if one did not heed the warnings in those handbooks for young men. The lurid descriptions in such texts would be almost humorous, were it not for the unhappy fact that even though contemporary sexologists, doctors, writers, etc. have done much to remove the stigma of masturbation, the deep‐seated guilts induced by the nonsense in those sexual primers have been only partially erased. A large percentage of people, especially those over forty, cannot emotionally accept the fact that masturbation is natural and healthy, even if they now accept it intellectually; and they, in turn, relate their repugnance, often subconsciously, to their children. It was thought that one would go insane if, despite numerous admonitions, his auto‐erotic practices persisted. This preposterous myth grew from reports of wide‐spread masturbation by the inmates of mental institutions. It was assumed that since almost all incurably insane people masturbated, it was their masturbation that had driven them mad. No one ever stopped to consider the lack of sexual partners of the opposite sex and the freedom from inhibition, which is a characteristic of extreme insanity, were the real reasons for the masturbatory practices of the insane. Many people would rather have their mates seek outside sexual activity than perform autoerotic acts because of their own guilt feelings, the mate’s repugnance towards having them engage in masturbation, or the fear of their mate’s repugnance—although in a surprising number of cases, a vicarious thrill is obtained from the knowledge that the mate is having sexual experiences with outsiders—although this is seldom admitted. If stimulation is provided by envisioning one’s mate sexually engaged with others, this should be brought out into the open where both parties may gain from such activities. However, if the prohibition of masturbation is only due to guilt feelings on the part of one or both parties, they should make every attempt to erase those guilts—or utilize them. Many relationships might be saved from destruction if the people involved did not feel guilt about performing the natural act of masturbation. Masturbation is regarded as evil because it produces pleasure derived from intentionally fondling a "forbidden" area of the body by one’s own hand. The guilt feelings accompanying most sexual acts can be assuaged by the religiously‐acceptable contention that your sensual delights are necessary to produce off‐spring—even though you cautiously watch the calendar for the "safe" days. You cannot, however, placate yourself with this rationale while engaging in masturbatory practices. No matter what you’ve been told about the "immaculate conception"—even if blind faith allows you to swallow this absurdity—you know full well if you are to produce a child, there must be sexual contact with a person of the opposite sex! If you feel guilty for committing the "original sin," you certainly will feel even deeper guilt for performing a sex act only for self‐gratification, with no intention of creating children. The Satanist fully realizes why religionists declare masturbation to be sinful. Like all other natural acts people will do it, no matter how severely reprimanded. Causing guilt is an important facet of their malicious scheme to obligate people to atone for "sins" by paying the mortgages on temples of abstinence! Even if a person is no longer struggling under the burden of religiously‐induced guilt (or thinks he isn’t), modern man still feels shame if he yields to his masturbatory desires. A man may feel robbed of his masculinity if he satisfies himself auto‐erotically rather than engaging in the competitive game of woman chasing. A woman may satisfy herself sexually but yearns for the ego‐gratification that comes from the sport of seduction. Neither the quasi Casanova nor bogus vamp feels adequate when "reduced" to masturbation for sexual gratification; both would prefer even an inadequate partner. Satanically speaking, though, it is far better to engage in a perfect fantasy than to cooperate in an unrewarding experience with another person. With masturbation, you are in complete control of the situation. To illustrate the undebatable fact that masturbation is an entirely normal and healthy practice: it is performed by all members of the animal kingdom. Human children will also follow their instinctive masturbatory desires, unless they have been scolded for it by their indignant parents, who were undoubtably berated for it by their parents, and so on down the retrocedent line. It is unfortunate, but true, that the sexual guilts of parents will immutably be passed on to their children. In order to save our children from the ill‐fated sexual destiny of our parents, grandparents, and possibly ourselves, the perverted moral code of the past must be exposed for what it is: a pragmatically organized set of rules which, if rigidly obeyed, would destroy us! Unless we emancipate ourselves from the ridiculous sexual standards of our present society, including the so‐called sexual revolution, the neuroses caused by those stifling regulations will persist. Adherence to the sensible and humanistic new morality of Satanism can—and will—evolve society in which our children can grow up healthy and without the devastating moral encumbrances of our existing sick society. "

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com