30.4.2016

Tällaisessa säveltämisessä yleensä myös koko musiikki keksitään alusta uudelleen, ei vain esim pianon tai kitaran soitto. Luodaan borgeslaisia rinnakkaistodellisuuksien musiikkitraditioita, tai näytteitä niistä traditioista. Tällaisen tekemisen haasteet ovat aika kaukana perinteisestä konsettimusiikin säveltämisestä yhtä lailla kuin elektronisesta musiikin traditiosta. Siinä missä elektonisen musiikin traditiossa toimivat pyrkivät tekemään asioita traditionsa mukaan, minä käytän elektronisia laitteita luodakseni näytteitä vieraiden planeettojen ja tuntemattomien ulottuvuuksien traditioiden tuotteista. Yleenä joudutaan tyytymään frakmentaariseen aineistoon. Kovin suurta osa traditiosta ei saada esiin yhteysongelmistakin johtuen.

Just chatting with my keyboardist friend on a phone. He composing more traditional way. First sketchin chordal landscape. Then composing melodic lines and decorations, movements and objects. Intention is to put down something from emotional essence of the moment. How it feels to live in our time.

My working path in most of these computer music works recently is other way around. I first make some kind of airport: settings, control towers, and most importantly the airplane and runaway. Each time all these or some of these are bit different.
 
Then I start to do something. I put music on, record on (usually both audio and midi). In process I trying to get plane up from the runaway. Some times it not happen, sometimes it happen. Plane behaviour could be unexpectedly terrible or fine. Both cases could lead creative flow. Sometimes everything is just like expected. But this is not so inspiring.

Next I just try to syncronize my inner view so well to these circumstances, that I can freely express my emotions. It can happen only if im excited. And I want to hear something which impress me to be excited. Nobody else do it for me and I do not wait anybody to serve my pleasure. 
    
From the recorded trip I cut out everything else but the moment where sychronization with pilot and plane is very good. This is like black and white, usually pretty easy to distinct. When you say "not astray in useless postures", it could be consequence of this.
   
Sometimes I need months to get distance from the material and to see what to do with material o process. 

29.4.2016

INTELLEKTUAALINEN JÄRJESTÄYTYNYT RIKOLLISUUS

Kehittyneiden maiden pahin ongelma on politiikan, taiteen, tieteen ja journalismin alalla toimiva moraalinen ja intellektuaalinen järjestäytynyt rikollisuus. Miten tätä ilmiötä pitäisi arvioida?
Inkeri Koskisen Villi Suomen historia kirjassa on hyvää linjanvetoa tieteen ja näennäistieteen erosta. Intellektuaalinen järjestäytynyt rikollisuus ei ole näennäistä intellektuaalisuutta eikä näennäistieteilyä, esimerkiksi taloustieteen alalla. Tieteelliset huijaukset ovat yleensä omaneduntavoittelua. Näennäistiede taas on usein vilpitöntä harrastelua.
 
Intellektuaalisessa järjestäytyneessä rikollisuudessa takana on laajempi suunnitelma ja järjestäytyneiden toimijoiden yhteinen agenda. Rikollisuuden metodeita hiotaan ajatuspajoissa ja jaetaan tietoverkostoissa yli valtion rajojen. 

Itellektuaalinen rikollisuus toimii alueilla, joissa on mahdollista vedota tehokkaasti ihmisten tunteisiin. Intellektuaalinen rikollisuus kaappaa kaikenlaisia järjestöjä ja yhteisöjä.
Olen viimeaikoina pohdiskellut mitä on näennäiskansalaiskeskustelu tai näennäistaide. Nykyäänhän ei tavallaan ole taidekritiikkiä ollenkaan. On vain sovitun taiteen mainostamista entisen kritiikki-instituution jatkajainstituutiossa. On vain taidetta, joka on itsestäänselvästi ja perustelematta taidetta. Tai näennäistaidetta, jota ei tarvitse huomioida, koska se on näennäistaidetta. Kaikki tekeminen on henkilöitynyttä. Merkittävää ei ole mikään yksittäinen teos vaan aina tekijä. Samalla tavalla kuin näennäistieteilijä ei voi tehdä yksittäistä tieteellisesti merkittävää julkaisua tai sanoa mitään mikä olisi kuuntelemisen arvoista. Hyvää nykytilanteessa on se, että asia tuskin voi enää tästä mennä hullummaksi. Olemme aikoja sitten saavuttaneet pisteen, jossa Nadezhda Mandelstamin muistelmien kaltaiset joskus hullun mielikuvituksellisilta tuntuneet stalinismin kuvaukset eivät voi opettaa enää mitään sellaista uutta, jota ei olisi jo itse käytännössä kokenut.
SVEN LAAKSO: Taloudellisen voiton maksimointi liittyy sijoitusyhtiön ja markkinoiden muotoon kuuluvaan välttämättömyyteen. Yhtiön toimitusjohtajan tehtävänä on optimoida yhtiön toiminta tuottamaan maksimaalista voittoa sijoittajille. Jos toimitusjohtaja ei kykene optimointiin, sijoittajat äänestävät jaloillaan ja toimitusjohtaja saa potkut. Toimitusjohtajat tai sijoittajat tuskin, tai ainakin hyvin harvakseltaan ovat maagikkoja, ihan vaan perus opportunisteja. Sijoitusyhtiön muoto taas on kehkeytynyt sattumanvaraisen, tai tuskin ainakaan suunnitelmallisen evoluution myötä. Mahdollisia erilaisia muotoja kokeillaan ja taloudellisessa ympäristössä lopulta eniten voittoa tuottava muoto jää henkiin. Ei kai siihen tarvitse liittyä mitään sen ihmeellisempää?
 
KOLEERAMÄKI: Ei tarvitse liittyä. Riippuu millä evoluution tasolla kyseinen systeemi on. Kun se kypsyy se henkistyy ja tavallaan sen itsesäilytysvietti voimistuu. Itsesäilytysvietin ytimessä kyllä kehittyneessä systeemissä on hyvin orwellmainen skeema. Se skeema on olemassa juuri tuossa eksoteerisesti nähdyssä kuviossa jonka kuvasit hyvin. "Toimitusjohtajat tai sijoittajat tuskin, tai ainakin hyvin harvakseltaan ovat maagikkoja, ihan vaan perus opportunisteja." Nämä ovat sen järjestelmän eksoteerikkoja juuri tuossa mystiikan kieltämisen mielessä, jota aiemmin määritin.
 
Kuitenkin niin, että heidän toimintansa voisi esteettä jatkua tarvitaan Orwellin määrittämä orjarotu. Orjarotu on monenlaisiin älykkäisiin ja monimutkaisiin töihin pystyvien ihmisten rotu, joka ei missään tilanteessa kapinoi tai tunne moraalista tai oikeudellista vääryyttä. Heiltä on puututtava kokonaan moraalinen käsityskyky ja oikeudentunto. Siksi tällaisilla työssään tehokkailla mutta moraaliseen erittelyyn kykenemättömillä yksilöillä täytyy olla samalla kertaa hyvin voimakkaasti hekentynyt VAISTO nietzsheläisessä mielessä.
 
Vaisto taas on lajinsäilymiseen kiinteästi kuuluva ominaisuus. Nyt jos voittoamaksimoivien yksilöiden biomassa on paljon pienempi kuin tämän erityisesti tähän voitontuottamiseen pelkiksi tuotantoeläimiksi kehitetyn orjarodun biomassa, käy niin, että orjaominaisuudet saavat ajankulussa lajin alitajuisessa symbolitietoisuudessa ylivallan. Silloin koko lajin itsesuojeluvaisto heikentyy rajusti. Nyt länsimaissa on saavutettu tämä piste. Amazonin intiaanit eivät aiemmit paljastaneet gringoille parannuskeinojaan ja salaisuuksiaan. Nyt, koska he ovat analysoineet planeetan tilan juuri näin kun tässä kerron, he ovat valinneet toisenlaisen agendan.
Venäjän ulkoministeri puhuu sujuvaa sinhaleesiä siinä missä Kanerva tuksulia. Koskaan tupakoimaton Lavrov aloitti ahkeran tupakoinnin kun tupakointi kiellettiin YK:n päämajassa vuonna 2003. 

Jos ei vaadi mitään olla juhlittu profeetta vieraalla maalla, niin lasten leikkiä se vasta on olla äärimmäisen vihattu oraakkeli omassa massa.

28.4.2016

Kun joku pyytää musiikistaan palautetta, kuuntelen huonoilla laitteilla. Lähetän palautteen ensivaikutelmasta ennen kuin olen kuunnellut tavaraa yhteensä minuuttia kauempaa. Varsinkin pop/rock-osastossa ensivaikutelmaa on syytä käsitellä erillisenä asiana. Sitten lähetän palautteen kokonaisuudesta. Kuuntelen uudelleen hyvillä laitteilla. Lähetän huomiot, jos tulee lisää edelliseen tai jokin käsitys muuttuu.
Hän oli masentavan hyvä ihminen. Ihan kaikki unelmat eivät silti toteudu. Uumaja huokaa helpotuksesta. Kaupungin pitkä piina näyttää vihdoin päättyvän. Ei ole sinun asiasi tehdä mitään. Poliisi hakee miehen kuulusteltavaksi. Sinun tehtäväsi on vain unelmoida ja antaa sen tapahtua. Sarjaraiskaaja pidätetetään puolilta päivin. Vetovoiman laki saa sen tapahtumaan. Innostuksessasi luot jotakin ja ylläpidät siitä virtaavaa hienoa energiaa, kunnes. Raiskaaja käyttäytyy kuulusteluissa eleettömästi. Väite voi olla tosi vaikkei sille löydettäisi yhtään todistetta. Oliko hän pukeutunut provokaatioon vai sovitteluehdotukseen. Todisteen olemattomuus ei ole olemattomuuden todiste. On universumin tehtävä koota tosiasiat yhteen. Raiskaaja kieltäytyy antamasta dna-näytettä. Halu unelman tai painajaisen toteutumiseen saattaa olla molemmilla kova. Tai vain toisella. Hän on 33-vuotias perheenisä. Hän aluksi vaikeni oikeudessa. Sitten puheesta ei saatu selvää. Taustalla oli kosmissuhdekriisi.

KUN KASVI VALEHTELEE SINULLE

Cornelius Agrippan Occultiassa olen aina nauttinut suuresti hyvin eksentrisistä okkulttisten vaikutusten, esimerkiksi juuri lääkevaikutusten, kekseliäisyydestä. Esimerkiksi beryllijauhe, sekoitettuna mädätetyssä ambrassa haudutettuu sivettikissan käytettyyn kiversmurskaan höyrtettynä kalliotaimaanin tislatulla sappinesteellä parantaa eturauhassyövästä.
  
Mistä tällainen tieto on saatu? Joku vain sattunut kokeilemaan kyseistä yhdistelmää ja huomannut erikoisen vaikutuksen omaan sairauteensa?

Ayahuosca ja Haoma kirjallisuus selittävät asian niin, että erikoiselta tuntuva resepti (siinä tapauksessa että se ei ole puhtaasti mielikuvituksen tuotetta) saadaan suoraan opettajakasvilta. Esimerkiksi Amazonin intiaanit käyttävät ayahuoscaa muiden lääkekasvien löytämiseen viidakosta. Lääkeaineet löydetään vaistonvaraisesti opettajalääkkeen ohjauksen avulla.
  
Sufishamaanit arvostelevat ayahuoscaa siitä, että se valehtelee (heille) enemmän kuin Haoma. Haoman sanotaan olevan vielä ayahuoscaakin voimakkaampi vaikutukseltaan, mutta vähemmän omistushaluinen naispuolinen henki. Toisaalta sufit pitävät todennäköisenä, että Haomakin valehtelee muille kuin persialaista sukupuuta oleville. Toisaalta on asetettu kyseenalaiseksi se, että korkeamman tietoisuuden ja agendan läsnäolo riippuisi lainkaan katalyytistä. 
Runoilijana hän oli sairaalabakteerin kaltainen.

MUSTA MAGIA

Hypoteesi: Musta magia on ihmisryhmien välinen vastakkainasettelu, joka luodaan keinotekoisen kiistakysymyksen avulla. Halutaan että osapuolet asettuvat vastakkain näennäisen ilmiön ympärille. Ilmiön näennäisyyden paljastavia ilmauksia ei haluta tuoda esiin.

Vastankkainasettelussa toinen osapuoli on jyrkän tunteenomaisesti vastaan, toinen puoli samalla patoksella asian puolesta. Kumpikaan osapuoli ei ole kiinnostunut kuulemaan huomautuksia siitä että  ilmiö, josta he väittelevät, ei ole todellinen. Ilmiö, josta he väittelevät, on näennäinen, mutta he eivät välitä siitä, vaan ovat yhtä mieltä siitä, ettei näennäisyyttä pidä paljastaa. 
 
Jos näennäisyys analysoitaisiin tarkasti, voitaisiin päästä lähemmäs muotoilua, joka koskisi todellista ilmiötä. Jos todellisuudesta olisi puhe, osapuolet huomaisivat olevansa siitä samaa mieltä.
 
Mustan magian prosessissa osapuolet eivät halua analysoida asiaansa tarkemmin. He haluavat riidellä ja väryttää toisiaan. He muodostavat oikosulussa olevan sähköpiirin, jonka kaikki energia haihtuu hukkaan. He eivät ole kiinnostuneet siitä mikä on totta. He ovat itseasiassa vakaasti samaa mieltä siitä, että on hyvä, kun asia on analysoitu väärin, ja koko kina on näennäinen.
  
Kumpikin näennäisen riidan osapuolista on paljon syvemmässä sodassa sitä vastaa, joka näkee koko kiistan näennäisyyden selvästi. 

Ulkopuoliselle agnostiselle ja rationaaliselle tarkkailijalle ilmenee, että kiistan tarkoitus onkin ylläpitää väärän hahmotuksen konseptia. Se, että kiistaan laitetaan niin paljon tunteita ja panoksia, on ikään kuin todisteena siitä, että jostakin todellisesta olisi kysymys. Mutta kysymys on vain siitä että näennäisen halutaan näyttävän todelliselta.

Kiistelevien osapuolien todellinen vihollinen on siis se, joka osoittaa näennäisyyden, ei se, joka väittää vastaan sen hahmotuksen sisällä, jonka he haluavat olevan kaikenkattava. 

Ministeri Toivakan toiminnan esiin tuonut Timo Harakka ei enää tämän jälkeen saanut töitä. Mutta ministeri Toivakka ei joutunut eroamaan.
 
Tämä kuulosti Koleeramäen korvan jotenkin tutulta. 
 
Myös Turun kaupungin psykiatrian tulosyksikön johtaja myönsi julkisesti kaikki vanhusten kidutuksesta esitetyt syytteet oikeaksi. Hän totesi Turun Sanomille: tällaista se tällä alalla on. Kukaan asianomainen ei joutunut eroamaan. Työtehtäviä ja palkkoja junailtiin uudelleen rikollisille. Sen sijaan rikokset julkisuuteen tuoneet keikkahoitajat eivät enää saaneet uusia työtarjouksia.

SINISILMÄISYYS JA NÄENNÄISKESKUSTELU

Valehtelu ja inttäminen kantavat kansalaiskeskustelussa vain niin kauan kunnes systemaattinen kategoriavirhe havaitaan. Kun kansalaiskeskustelun tasolla intetään siitä "pitäisikö aidossa hädässä olevaa auttaa vai ei" ei puhuta varsinaisesta ilmiöstä. Itseasiassa kaikki puhe koskee ilmiötä, jota ei ole edes olemassa. Keskustelu on näennäinen.

Maahaanmuuttoasia on polarisoitu sekä suvakkien että kriitikkojen taholta väärin. He eivät ole yhtä mieltä asiasta, mutta he ovat yhtä mieltä siitä väärästä tavasta, jolla asia hahmotetaan.


Jos joku on sitä mieltä, että todella hengenhädässä olevaa ihmistä ei pidä auttaa, kyllä, hän on arvomailmaltaan fasisti. Jos taas toinen on sitä mieltä, että jokainen matkalleilmoittautunut on kategorisesti hädänalainen, kyllä, hän on joko hullu tai jonkun omalle maalleen vihamielisen tahon operatiivi.

Tuntuu, että koko kysymys maahanmuutosta ei liity keskusteluun jota siitä nyt käydään. Keskustelussa ihmiset puhuvat näennäisestä ilmiöstä vain selvittelläkseen omia keskinäisiä tulehtuneita suhteitaan tämän keppihevosen kautta. He eivät edes välitä siitä että heidän hahmottamansa ilmiö on näennäinen.
 
Miten asia sitten pitäisi hahmottaa?


Ensinnäkin tulijoiden ainoa kategoria EI OLE VAIN avuntarvitsija. On olemassa myös toinen kategoria, johon kuuluu monenmoista. Siihen kuuluu Arhin mainitsemat turistit, seikkailijat, seksilomailevat palkkasotilaat. Mutta siihen kuuluu myös paljon hämärämpi alue: eri tahojen operatiivit, myös ISIS:in. Operatiivien psykologista rakennetta ei välttämättä selitä uskonto. On virhe tehdä mitään oletuksia operatiivien psykologisesta rakenteesta. Ainoa varma asia on se, että kaikkia heitä ei pystytä erottamaan todellisista avuntarvitsijoista.



Heillä saattaa olla myös toimeksiantaja Suomessa. Eli kysymys saattaa olla sotilaiden värväyksestä (viittaan Mikael Storsjön ihmissalakuljetustuomioon. Asian yksityiskohdat voi tarkistaa uutislähteistä netistä). Myöskään turvapaikanhakijoiden tekemiksi väitetyt tai todetut väkivallanteot eivät ole psykologisesti selitettävissä yhdellä tai edes kahdella mahdollisella tavalla. Joukossa voi olla mielenterveysongelmaisia, uskonnollisen fanatismin valtaisia tai sitten vain yksinkertaisesti jollakin hämärällä agendalla palkattuja operatiiveja. Näiden erottelu on tässä vaiheessa miltei mahdotonta.



Psykologia, jossa operatiiveja sekoitetaan spontaanisti toimivaa kansalaisyhteiskuntaan on suurelle yleisölle paljon tutumpaa itäeuroopassa ja Venäjällä kuin meillä. Venäjän vallankumouksen aikoihin vapaaehtoiset köyhät anarkistiryhmät olivat Orhanan soluttamia. Soluttamalla saatiin kerättyä listat kapinallisista. Soluttautujien piti olla loistavia näyttelijöitä ja psykologeja, jotenkin myös persoonallisesti jakautuneita. False flag -logiikka kumpuaa itäeuroopassa rikkaammasta ja luovemmasta runsaudensarvesta kuin länsieuroopassa osataan ajatella. Ainakaan muslimitaustaisten ja itäeurooppalaisten ihmisten traditionaalisia psykologisia kykyjä ja taitoja tällaiseen toimintaan ei kannata aliarvioida, vaikka itselle moinen homma tuntuisi vaikealta ja vastenmieliseltä.

 

Itäeuroopassa tai islamilaisissa valtioissa ei tyypillisesti tavata sinisilmäistä ihmistä. Sinisilmäisyys on kummallinen sairaus. Se haluaa uskoa näennäiseen. Kun paljastuu, ettei näennäinen, johon se halusi uskoa, ole lainkaan olemassa, se suuttuu ja ryhtyy tekemään virheitä, jottei sen virheellinen usko näyttäisi lapsellisen naurettavalta. Kun pienet virheet eivät kätkemiseen enää riitä, tehdään suurempia virheitä. Silmät siinä vain muuttuvat yhä sinisemmiksi, yhä sairaammiksi.



Ihan vilpittömilläkin ihmisillä puhumisen vaikeus johtuu myös siitä, että Suomessa ei (luojan kiitos) ole samalla tavalla sisäistyneet tällaiset psykologiset rakenteet, jotka muslimimaailmassa tai Venäjän ja Itä-Europan rajoilla ovat arkea. Nyt kuitenkin se, että tällaisesta ollaan LIIAN tiedottomia, kostautuu immuniteettijärjestelmän pettämisen tasolla.

Viimeistään nyt olisi aika alkaa kuuntelemaan itseä viisaampia ja kokeneempia ihmisiä, jotka todella tietävät mistä puhuvat. Keskustelupalstojen inttäminen asiasta, josta ei ole ollenkaan kysymys, on paitsi turhaa myös erittäin vahingollista.
Even Ants has Black Magic Woman.

0 LENNAINEN

Tässä yksi tärkeimmistä kohdista: 
  
"Given this, both previous and recent objections that craft the entheogenic experience as mere hallucinations in fact misses many larger, intricate points. First of all, as yet there have been no concerted attempts in our times by secular institutions of higher learning at serious epistemological inquiries into the general nature of spiritual visions, its boundaries and demarcations, etc." 
  
Lääkkeen vaikutuksessa ns. hallusinaatiot, unet tai vastaavat eivät ole lainkaan olennainen asia. 0 lennaista on lisääntynyt kyky havaita yhtä aikaa sekä sisäistä resoluutioltaan ällistyttävän tarkkaa ja moniulotteista prosessia yhtäaikaisesti ulkoisen muiden tilassaolijoiden kanssa yhteisesti jaetun aistikokemuksen, eli ns. materiaalisen maailman, kanssa. Näiden kahden ulottuvuuden välillä vallitsee tiettyjä synkronisuuksia. Synkronisuuksien tutkimus on itseasiassa se PYHÄ.
Väite voi olla tosi vaikkei sille löydettäisi yhtään todistetta.

Näennäistiede on puhetta, joka on helposti käännettävissä oman itsensä vastamainokseksi.
Luultavimmin monia tämän aikakauden keskeisiä toimijoita, poliitikkoja, tiedemiehiä ja taiteilijoita tullaan käsittelemään jo melko lähitulevaisuudessa samalla tavalla kuin natsisaksan tiedemiehiä ja taiteilijoita sodan jälkeen.
"Contemporary scientism, in its myopic disciplinary and culturally-bound, epistemic territorialities and intellectual gatekeeping, is grasping at philosophical straws here in its adamant denial of such a larger contextual field (i.e. ontology) in order to approach such questions to begin with. This is why, in my opinion, those wannabe Richard Dawkins’ now approaching the psychedelic world attempting to dismiss the entheogenic experience are as doomed to the same intellectual boondocks as their gurus Dawkins, Harris, et al., are increasingly being relegated to."
"Entheogens are powerful tools precisely because they graphically demonstrate empirically to the perceiver, often dramatically and within the scope of a multidimensional unfolding, the utter vacuity of contemporary, flat-land ontologies of the world."
Ihanaa tekstiä islamistilta: 

"Besides, the (post)modernist secular environment of Western Globalistan, with its straitjacketed scientism and epistemological flatland one-dimensionality, is not exactly an environment conducive to genuinely understanding or grasping the reality of the metaphysical when the very ontology of this environment ever since Descartes, Kant and then the European Enlightenment has been to vigorously deny it with all might.

The whole edifice of (post)modern society has been built upon and around banishing the paranormal and denying metaphysics from our realm altogether. In fact one could argue that the whole of (post)modern society is nothing but a form of black sorcery (brujeria) itself. Yet the paranormal and the metaphysical does not care, one way or another, with what kind of contempt or denial a wayward (post)modern humanity holds it in."
Klassinen persialainen ja islamilaisen kauden kulttuuri rakentui pyhien entheogeenisten työkalujen luovaan käyttöön uskonnossa, taiteessa ja kulttuurissa. Ristiriitaiset nykyiset islamilaiset yhteiskunnat eivät hyväksy samojen keinojen käyttöä, jotka synnyttivät heidän uskontonsa ja kulttuurinsa kestävimmät tuotteet.

Sama paradoksaalisuus näkyy länsimaissa. Koko antiikin korkeakulttuuri syntyi Eleusiin mysteerien tuhatvuotisella kaudella. Eleusiissa keskiössä oli psykoaktiivinen kykeon. Veteen laimennetusta ehtoollisalkoholista ei todellakaan ollut kysymys, vaan pyhästä lääkkeestä, joka päästää ihmiset uskomasta ja antaa tiedon.

Kun Rooman keisari Theodosius I:n lakkautti niin sanotut pakanalliset kultit 300-luvun lopussa, siirryttiin laimeaan Jumala-uskoninttämisen vaiheeseen jota eletään edelleen. Kristityssä maailmassa surisee juhasipilöiden puhe ja sivistyksen alkuperästä muistuttaa vain ortodoksinen kirkonkupoli, joka symboloi kärpässienen hattua.

Jos ollaan ihan tarkkoja ja oikeaoppisia, monikulttuurisuus voi olla mahdollista vain palaamalla kaikkien kulttuurien yhteiselle alkulähteelle ja sivistyksen ytimeen. Poliitikkojen puhe on tässä projektissa vain kärpästen surinaa.

Tässä mainio artikkeli islamilaisen mailman nykytilasta ja toisaalta kulttuurin kukoistuksen salaisuudesta. 

"My personal point of view on the causality here is actually the reverse of what scientific positivist worldviews and similar posit, and that is, that the visionary space (or the Intelligence behind it, rather, i.e. the spirit of the plant) is the efficient cause of the material plant, which is actually this space or higher Intelligence’s physical theurgy, and not the plant the cause of the visionary space or higher Intelligence as such. The synergy of the plants that constitutes the material sacrament merely evokes and invokes within the imbiber that epiphany that is otherwise already-always present beyond the veil of the spatiotemporal mundane. This point of view tout court rejects those metaphysically unsophisticated, popular psychologistic reductionisms offered by the New Age and similar (who have ostensibly taken their viewpoint from a partially understood and half-digested Buddhism as mediated via the content of modern, usually pop, psychology) in order to explain the content of the entheogenic (or any other visionary) experience as such. We are dealing with a descending hierarchy of Intelligences and worlds, so let us not beat around the bush."

"Moreover, those sincere spiritual seekers in the West who are searching for a genuine form of spiritual orientation and healing with Ayahuasca need to understand that such counter-productive (nay, quite dangerous) developments do not lend themselves to what they are ultimately seeking. Instead it is lending itself to the very opposite. Initiation, which a traditional Ayahuasca spirituality in its own unsullied context very much is, here becomes counter-initation. Rather than providing an orientation towards spiritual awakening and liberation, it becomes bondage and maleficity instead; attempted healing turns into reinforced sickness, and so on. People who take such distinctions lightly, or try to brush them off as of no consequence, do so at their own peril, as we are now literally beginning to witness."

27.4.2016

Tuulettomana päivänä vaahtera lällättää: "Kivi ei voi prosessoida hienojakoisempaa energiaa kuin vety-48. Et tiedä miltä se tuntuu." Vety-x oli vaahteran kieltä. Vaahteran maailmankuvassa vety-24, vety-12, vety-6 ja vety-3 kuuluivat vain hienommalle väelle, biologisen elämän sisäpiiriläisille, eläville olenoille joihin kivi ei kuulunut. Kiviä oli paljon, vaahteroita vain yksi. Toiset vaahterat olivat aikoja sitten kävelleet pois. Oli vähän kuivuudesta taipunutta ruohoa. Hiekanjyvät äänestivät, mutta ruoho ei jaksanut puhua. Kivi mulkoili vaahteraa ja puhkesi pilkallisella määkivällä äänellä lauluun: "Wovon man nicht sprechen kann, darüber muß man schweigen".
Etsin julkisesti lääkettä salaisimman toiveeni täyttymisen estämiseen. Hartaimman toiveeni takaisinottaja toimii liian tehokkaasti. Toiveiden täyttymisen estäjä on eräs elossa oleva ministerimme. Neste loppuu liian pian, kateus vie kalatkin vedestä ja ministeriltä harkintakyvyn. Unelman takaisinottaja saa isomman rangaistuksen kuin varas. Ilosanoman estäjä tulee markkinoille, soitin hänelle. Minulla on ilo kertoa, että hänen löytämänsä uusi väri on lempivärini. Joutuuko lahjan takaisinottaja maksamaan lahjaveroa? Pelottaa, että eksyy tieltä, niin kuin vannotaan jokaiselle kysyvälle käyvän.
Jäniksenkolossa lasipullosta nautittu Coca-Cola maistui hyvältä. Sinne oli kiva pudota ja sieltä oli kiva nousta. Hän johdatti meidät oikopolulle, mutta eksyi.
Tänään 15222 blogimerkintää. Inkeri Koskinen kertoo kirjassaan Villi Suomen historia (luettavissa kokonaisuudessaan täällä) näennäistieteilijästä, jolta on Tiede-lehden nettisivuilla yli 15000 kommenttia. Voin sanoa, että se on iso homma. 

Koskisen kirjan eräs päähenkilö, näennäistieteilijä Ilmari Wirkkala sattuu olemaan sukulaismiehiä.  Sukulaisuussuhde on tosin kaukainen, eikä verisukulaisuus. Isoisäni serkku oli Ilmari Wirkkalan pojan kanssa naimisissa. Noiden sukulaisten kanssa isovanhempani olivat kyllä usein tekemisissä. Eli kyllä tässä omakin profiili nyt vähän nousee, vaikka en ole mitään ajattelemaani, havaitsemaani tai sanomaan koskaan ihmiskunnan parhaaksi tiedoksi väittänyt. Kova on kuitenkin pyrintö siihen, että paras tieto tulisi saataville jo ehkä piankin tämän blogin välityksellä.


Hän kävi pitkän, äärimmäisen kohteliaan keskustelun uuden tohtorituttavansa kanssa. Sen jälkeen hän heti kirjoitti blogiinsa:

"Ukkeli vaikutti olevan täysin tosissaan. Olen kiitollinen tästäkin hämmennyksen jumalan siunauksesta. Ihme kuinka joillain ihmisillä on kyky julistaa sohjoisimpiakin aivopieruajatuskulkujaan kaikenkattavina universaaleina totuuksina. Eipä tässä voi kuin nauttia. Täällä on kaikenlaista. Voisinpa sanoa, ettei mikään enää yllätä. Sieg Heil!"
Teksti vain sattui tulemaan nyt ulos. Se viittasi yli viikon takaiseen katukeskusteluun romaanikerjäläisen kanssa. Työpöydällä hänen liiskaamansa kärpäsen jalka yllättäen nytkähti. Hän päätti hakea kosankaasulaitteet. 
Paljon oli Koleeramäki kierrellyt tavarataloja ja erikoisliikkeitä ostamatta mitään. Paljon kiusannut itseään, ja vielä enemmän myyjiä. Hän oli tarkka toisten rahoista joita käytti. Oli tapana, että myyjälle tarjottiin. Siksi Koleeramäellä oli aina Hibiki-pullo taskussa. Siinä oli kaksi tinkimätöntä vastakkain. Tinkimätön herrasmies ja tinkimätön rahastaja. Myyjän kanssa puhuttiin kaikkea sellaista mikä hätkähdytti positiivisesti: että ihminen sellaistakin saattoi puhua.  Odottamattomia asioita risteili ihmisten otsaluun alla ajatteli myyjä ja pitisi sitä elämänsä rikkautena, jos kohta ei penninkään arvoisena.
Viisas on se, joka pitää tärkeimpänä yleisen yhteisen perustan etsimistä ja joka inhoaa pieniä tukahduttavia piirejä. On valmis uhraamaan paljon, ettei joutuisi piireihin. Menee piireihin kun on pakko, teeskentelee kuollutta.
 
Theofrastoksen Luonteita on vanha lempikirjani. Saarikosken ehkä paras käännöstyö. Ei ole väliksi tietää millainen tämä on alkukielellä.

KYRPÄ

"Kun yksilö esittää jotain typerää ja häntä tästä kritisoi, ei mielipiteenvapaus ole mikään argumentti."
  
Kyllä mielipiteenvapaus on argumentti, jos kritiikki on muotoa "turpa kiinni". Harvoinhan näissä tapauksissa asiat keskustelevat. Siitäkään en syyttäisi yksilöä. Eihän kansainvälisessä suurvaltapolitiikassakaan asiat keskustele, vaan silkka voimankäyttö. Miksi siis hiekkalaatikolla olisi toisin? Kun väkivalta jonka todellakin ainoana päämääränä on väkivalta tulee jonkun hyvän mielipiteen kanssa, kai siihen nyt saa ja pitääkin vastata jotain täysin nonsensikaalista. Ei siinä lähdetä pohtimaan syntyjä syviä tai etsimään yhteisymmärrystä, kun on selvää, että toinen ei etsi mitään muuta kuin syytä lyödä, ja siksi turhautuneena pamautta kuitenkin turpaan, vaikka itse löytäisi perusteet ja väylän olla samaa mieltä. 
 
Kun ainoa päämäärä on väkivalta, on turha pyrkiä sovittelemaan sitä näennäistä keppihevosasiaa, jonka kanssa kyrpä tulee röyhtäilemään nokan eteen. Tiede, varsinkin kova luonnotiede on usein tätä eikä mitään muuta. Onko olemassa brittiä, joka ei vain huvikseen olisi ranskalaisen kanssa eri mieltä? Onko olemassa virolaista poliitikkoa, jolle moraalin normi ei olisi mikä hyvänsä alkuperäisesti venäläinen tai venäläisten pitämä asia nurinkäännettynä. Yksikään virolainen ei ajattele että maailmassa olisi muita merkittäviä asioita kuin ne joista venäläiset eivät syystä tai toisesta pidä? 
   
Luulisi että näin typerästi ei pystyisi ajattelemaan kolmivuotiaskaan, mutta jos yrität ylittää tämän ajattelutavan henkisen ilmaston, olet maanpetturi ja saat kärsittäväksesi yhteisöllinen rangaistuksen.  Missä hyvänsä yhteisössä tai valtiossa.

Oi ihania ovat yhteisöt, nuo Kristuksen ulosheittäjät, lahjakkuuden, omaperäisyyden ja nerouden kyklooppimaiset lahtarit ja orjamoraalin tyyssijat. Yhteisölle ja fiksatulle roolille siinä kannattaakin uhrata vaikka mitä.
   
Sodanlietsojan päämäärä on olla erimieltä, epäröimättä häpäistä toiselle pyhää kyselemättä universaaleja totuuksia, suorasukaisesti provosoida niin paljon kuin mahdollista, jotta aika kahden sotatilan välillä minimoituisi. 
Koko elämän pyöritteli totuutta kämmenellään. Kun piti astua, astui harhaan.
Heroiinille rakennettu muumilaakso. Sinne oli kiva tulla ja sieltä oli kiva lähteä.
Piraha-intiaanien kielestä puuttuu numerosanat. Anumerologia on kiinnostava antropologinen leikkaus. Mietiskelen itseäni miksaamassa musiikkia. Tuntuu, että 20-50 Hz paikkeilla tapahtuu jotakin kummallista. Kuuntelen ja kuuntelen, aiheuttaako superlineaarinen lowcutsuodin sittenkin vaihevääristymää. En saa selvää aistimuksestani, tunteistani, tiedollisista ristiriidoistani. Otan raskaammat analysaattorit käyttöön, katson vain ja ainoastaan numeroita. Tiedän mittalaitteeni olevan numeerisesti naurettavan epätarkka verrattuna intergalaktisen aluksen konsoliin, joilla pirahojen esi-isät matkustelivat.

LIMINAALINEN RUNOUS

Statusroolikäyttökieli vs. liminaalinen runous (esim. Burroughs cut-up):

"Liminaalisia tilanteita ja rooleja pidetään usein vaarallisina, kartettavina tai saastuttavina sellaisille ihmisille, esineille, tapahtumille ja suhteille, joita ei ole rituaalisesti liitetty liminaalisuuteen. Turnerin mukaan tämä johtuu siitä, että niiden näkökulmasta, joille rakenteen ylläpitäminen on tärkeää, kaikki pitkitetyt communitasin ilmaukset vaikuttavat välttämättä vaarallisilta ja anarkistisilta ja niitä on hillittävä määräyksin, kielloin ja ehdoin." >>;

On huomattava, että kaikki mitä runoudeksi sanotaan ei ole liminaalista runoutta. Vallankäytön direktiivikieli voi muuntua runoilmaisunalueella puhtaaksi kielipeliksi, jossa kilpaillaan sääntöjen noudattamisesta. Tällainen runous on runouden alueelle tunkeutunut "pitkitetyn communitasin ilmauksen hillintätoimenpide". Sen premissit ovat ensinnäkin täysin vieraat klassiselle runoudelle. Vähäinenkin analyysi paljastaa, että sen pessimististä maailmankuvaa kirjoittaa pessimisti, joka ei itse pyri valaisemaan vaan lannistamaan. Tällainen pessimisti ensin tietoisesti omilla tietoisilla valinnoillaan luo käytännöllisen hyvin banaalin tragedian ja sitten kirjoittaa siitä huokailevaan ja voivottelevaan sävyyn.
 
Toisaalta runouden traditiosta on aina löydettävissä tämä loismainen juonne. Joskaan sen aikakaudellaan usein arvovaltaisia ilmentymiä ei milloinkaan arvosteta jälkikäteen, koska premissit nähdään jälkikäteen selvästi.

SISÄPIIRIVITSI WITTGENSTEINILLÄ

  
Koleeramäki ei ollut koskaan ajatellut Wittgensteinin maksiimia Eleusiin mysteerien kontekstissa. Hän huomasi nyt, että aina oli ollut mielessä tulkinta, jonka mukaan W suosittelee vaikenemista siinä tapauksessa, että puhuja aistii, tajuaa tai ymmärtää jotakin hämärästi, muttei ihan selvästi saa kiinni, siitä mistä on kysymys.
  
Mutta ajatus oli sama, vaikka Koleeramäen omassa mielessä nyt epäselvyyden tilalla oli kirkkaus ja valaistuminen. Toisaalta W:n maksiimi ei antanut tilaa intersubjektiivisuudelle. Sen Koleeramäki saattoi ajatella esoteerikon neuvona toisille esoteerikoille. Siitä mistä salatieteilijät kyllä saattoivat puhua keskenään, he eivät voineet selvästi puhua eksoteerikoille, koska eksoteerikoilta puuttui referenssi. Siksi täytyi vaieta eksoteerikoille. Seurauksenahan olisi ollut vain väärinkäsityksiä.

ELEUSIIN MYSTEERIEN PALUU JA JÄLKITEOLLINEN YHTEISKUNTA

Vuonna 390 Rooman keisari Theodosius I:n asetuksen myötä lakkautti pakanalliset kultit, muiden muassa Eleusiin mysteerit, joita oli siihen asti harjoitettu keskeytyksettä joka vuosi yli tuhat vuotta. Hän teki kristinuskosta valtionuskonnon.

 

Olen jo joskus 2000-luvun alussa ehdottanut jälkimodernien suurkaupunkien yhteiskuntarakenteeksi, vuorokausirytmin mukaan vaihtuvaa statushierarkian ja liminaalisuuden jaksottelua. Että tämä olisi yhteiskuntasopimuksen tasolla selvää. Se tarkoittaisi käytännössä sitä, että tässä suhteessa eri lajin ihmisillä olisi vuorokaudessa eri toiminnalliset ajat. Yökahviloissa ja klubeilla olisi käynnissä päättymätön Eleusiin mysteeri 24/7/365.

  

Palasin pitkästä aikaa Victor Turnerin Rituaalin äärelle. Huomaan miten paljon tämä kirja on vaikuttanut varsinkin omaan elämänasenteeseeni.



Teoretisoin joskus 2000-luvun alussa siitä miten liminaalisuus ja ankara statusjärjestelmä vaihtelevat Venäjän suurkaupungeissa suhteessa vuorokausirytmiin. Tilanne saattaa olla muuttunut 15 vuodessa. Luultavasti 90 luku oli liminaalisuuden kulta-aikaa Venäjällä (onko osuus on nyt vähentynyt?). Venäjällähän on todella voimakas tavallaan shamanistinen perinne edelleen käytännössä. Toisin kuin läntinen kristillisyys, joka on korvaamassa Eleusiin mysteerejä, pitää itäinen kristillisyys edelleen käynnissä olevalla mysteerille verhoja. Venäläisen kirkon kupoli symboloi kärpässientä. Sienisymboliikka on aika avoimesti kirkollisessa kuvastossa esillä.




Länsieurooppalaisissa jälkimoderneissa yhteiskunnissa tällaista liminaalisuuden ja statushierarkian rytmittämisen ideaa ei vielä esiintyne? Venäjällä käytäntö on ymmärtääkseni kehittynyt. Se on ikään kuin avaruusajan kehitelmä niistä heimokulttuurin liminaalitilaan liittyvistä piirteistä, joita Turner kuvaa. Se ei noudata Rituaalin suomennoksessa sivulla 120 esitettyä status(eliitin) ja liminaali(eliitin) piirrejaottelua, joka periytyy Levi-Straussilta. On ilmeisesti kehittynyt tapoja sekoitta ja miksata liminaalitilaan ja statushierarkiaan liittyviä ulottuvuuksia. Venäläiseksi karnevalismiksi voisi ehkä nimittää tätä analytiikkaa, jota myös Bahtin tutkii teoksessaan Dostojevskin poetiikan ongelmia.



Mihin jälkimodernien yhteiskuntien ongelmaan statushierarkian ja liminaalitilan pulssikoodimodulaatio on vastaus?




Kun jälkimodernissa tilassa "Eleusiin mysteerit" tekevät paluun, tapahtuu yhteentörmäys yhteiskuntarakenteen tasolla. Victor Turnerin Ritulin kielellä kyseessä on liminaalisuuden ja statushierarkisen rakenteen yhteentörmäys. Statushierarkinen yhteiskuntarakenne sietää tiettyyn mittaan liminaalisen elementin huomaamatonta vahvistumista. Mutta se ei kestä loputtomiin vaan ryhtyy vastatoimiin. Vastatoimet voivat älyttömimmillään olla jotakin mitä nähtiin 60-luvun liikehdinnän seurauksena. Nuo toimet mobilisoitiin länsimaissa Yhdysvaltojen presidentti Richard Nixonin kautta. Nixonin juridisia linjauksia seurasivat kaikki länsimaat Suomi mukaanlukien. Lopputulos oli tuhoisa kultuurille. Jos saman ilmiön toisto halutaan väistää, on kuljettava toista tietä.

26.4.2016

Gurdjieffin opetuksessa kuten myös kristinuskossa monet piirteet tulevat Platonilta ja uusplatonistisilta mystikoilta. Platonin filosofiassa on tärkeä ymmärtää, että filosofia oli vain oheislukemistoa tärkeämmälle asialle, joka mysteeriuskonnot. Mysteeriuskontojen ydin oli Kreikassa seremonia, jossa nautittiin kykeon-juomaa.

Kukaan ei voinut olla initioitu mysteereihin tai tavallaan edes tietää niistä mitään ilman tätä rituaalia ja pyhää juomaa. On vaikea tietää millaisesta lääkkeestä oli kysymys. Mutta jos se oli yhtään sukua sille lääkkeelle, jota Koleeramäki oli juuri maistanut, saattoi kyllä sanoa ainakin sen, että lääkettä kokeilematta ei voinut tietää mitään siitä mitä se opettaa. Ei siis voinut tietää sitä, mistä uskonnossa oli kysymys. Mihin oikeastaan uskottiin, ja mitä uskominen oli.

Uskominenhan ei ollut mitään, muille kuin niille alaikäisille, jotka eivät vielä olleet päässet initiaatioon. Initioidun ei enää tarvinnut uskoa, koska hän jo tiesi.
 
Koleeramäki ajatteli sitä kuinka kristinuskossa nämä todella ällistyttävät lääkkeet oli vaihdettu ehtoollisviiniin, jolla ei ole käytännössä mitään pyhää vaikutusta, ellei alkoholin tuottamaa sosiaalisen kontrollin höltymistä ajattele jotenkin dionyysisen pyhäksi. Koleeramäen ei tehnyt mieli ajatella niin. Pikemmin kysymys oli karkeasta huijauksesta ja harhaanjohtamisesta. Kristinuskossa oli vain mysteerin ulkonainen muoto, tyhjät kuoret ilman elävää väkevää, pornotähdet pysäyttävää sisältöä.

Oli siis syytä muistaa, että jokainen niistä traditioista joihin Gurjieff nojasi oli tavalla tai toisella luonteeltaan mysteeriuskonto. Jokaisen tradition ytimessä oli tämä referentiaalinen kokemus, jonka alttarin kristinusko oli vallannut, ja josta se oli sitten syrjäyttänyt itse esityksen, itse kokemuksen, itse sisällön. Se oli näyttämöllä ja näytteli vuosisadasta toiseen tyhjää näytelmää ilman sisältöä. Kukaan sen uskonnon harjoittajista ei todella ollut initioitu. He olivat itseasiassa huonommassa asemassa kuin teini-ikäiset kreikassa, joiden tehtävä oli vain uskoa. Kristinuskon myöhäisinä vuosisatoina, kukaan ei enää voinut uskoa mihinkään. Ei ollut mitään pornotähden pysäyttävää väkevyyttä. 

Koleeramäestä, joka päätutkimusalana oli häväistyn ihmisen viheliäisyys, oli aiheellista kysyä, saattoiko joku yksilö tehdä vuosikausia työtä itsensä kanssa tietämättä lainkaan sitä, miten ällistyttäviin vaikutuksiin ja ominaisuuksiin siinä työssä joskus alunperin pyrittiin. Henkiset treinerit psyykkasivat ihmisiä ties mihin, mutta he eivät tarjonneet referenssiä siitä, mihin oli pyrittävä. Helposti tuli mieleen se, että ainakaan kovin nopeasta edistymisesta ei silloin saattanut olla kysymys. Ehtikö tavallinen osallistuja elämänsä aikana edistyä lainkaan, sitäkin oli hauska silloin tällöin pohdiskella. Ainakaan kovin moni länsimaisen vanhustenhuollon asiakas ei tällä haavaa korkeamman viisauden valoa loistanut. Suomen Turku, tuo kaiken ihmisellisen vierauden tyyssijä, jossa Koleeramäki salatieteellisiä tutkimuksiaan rakensi, oli tässäkin asiassa muita edellä, mutta siitä myöhemmin.

Ongelma oli vain referenssi ja sen selvyys. Jos referenssi oli selvillä, oli kaikki työ hyödyllistä. Riitti kun kerran elämässä kävi Eleusiin mysteereissä ja muisti kokemansa elämänsä loppuun.
Sanotaan, että vallankumous syö lapsensa nopeasti. Sillä ei ole merkitystä. Riittää, että vallitsevan eliitin rituaaliset salaiset välineet ehditään tuomaan päivänvaloon. Jos vallankumous menee niin pieleen, että se ei paljasta edes salattuja arkeologisia löytöjä ja tutkijoiden salaamia todisteita, tarvitaan tietysti uusi vallankumous.

25.4.2016

SORKKARAUTA JA SULKAKYNÄ

Turun kaupungin psykiatrian tulosyksilön johtaja myönsi julkisesti kaikki esitetyt syytteet oikeaksi. Hän totesi Turun Sanomille: tällaista se tällä alalla on. Kukaan asianomainen ei saanut potkuja. Työtehtäviä järjesteltiin uudelleen. Sen sijaan rikokset julkisuuteen tuoneet keikkahoitajat eivät enää saaneet uusia työtarjouksia.
   
Tämä kuulosti Koleeramäen korvaan jotenkin hyvin tutulta? Hänelle se toi tietysti mieleen eräitä taiteen ja journalismin muotoja, joissa todellinen avoimuus ja tosiasioiden kertominen suurelle yleisölle on alan sisällä rangaistava teko. Tällaisia ammattikuntia tai piirejä Koleeramäki tarkasteli järjestäytyneenä rikollisuutena. Hänellä ei tosin ollut kunnollista metaetiikan käsitteistöä tällaiselle rikollisuuden muodolle. Toisekseen samat piirit valvoivat juuri näitä moraaliin liittyviä käsitteitä ja yleistä tietoisuutta näistä asioista. Juridiikan piiriinhän tällaiset asiat eivät varsinaisesti kuuluneet. 
  
Kuitenkin Koleeramäen mielestä täytyi puhua yhteiskuntaan kohdistuvasta ja yleisesti haitallisesta moraalisen rikollisuuden muodosta silloin kun kyseessä oli systemaattinen, jopa traditionomainen, kuvattujen asioiden vääristely samalla kun ikään kuin esiinnyttiin valveillaolijoina, älymystönä, valanvannoneina omantunnon ääninä suurelle yleisölle. Propagandan ja sensuurin ongelmat olivat siinä, että ne olivat moraalittomia rakenteita. Sotatilassa näitä rakenteita puolustettiin juuri sotatilan yleisellä moraalittomuudella ja sillä, ettei kukaan todellisuudessa odottanutkaan, että niistä oltaisiin voitu olla vapaina. Nyt ei kuitenkaan eletty sodassa, mutta samalla tietyt ihanteet, joita rauhanaikaan yleensä liitetään, olivat täydellisesti kadonneet. Tätä ei myönnetty ja se oli eräänlaista rikollista toimintaa. Juuri tätä moraalisen väkivallan muotoa, jossa karkea sorkkarauta oli muutettu sulkakynäksi, Koleeramäki halusi tutkia. 



PELKO

Mihin pelkoa tarvitaan? Onko pelko turhaa? Tavallaanhan on vasta jälkikäteen arvioitavissa, kannattaako pelko, varovaisuus, vai epäröimätön toiminta. Kun näitä vaihtoehtoja ajattelee, pelko tuntuu turhalta. Riittää että on varovainen tai hyvin tarkka. Pelko vähentää tarkkuutta. Tai hetkinen, lisääkö se tarkkuutta?
 
Pelossa on kollektiivinen ulottuvuus: pelkääjä haluaa pelon tarttuvan toisiin. Hän haluaa vähentää toisten epäröimättömyyttä. Vai toivooko pelkääjä enemmän rohkaisua, että pelko äkkiä näyttäisi typerältä? Joka tapauksessa jää aina se mahdollisuus, että jokin mikä vaikuttaa vaarattomalta osoittautuu vaaralliseksi yllättäen. Negatiiviseen yllättävyyteen liittyy pelontunne.
 
Pelko on todennäköisesti pelastanut henkiä. Esimerkiksi lentopelko on todennäköisesti ainakin joskus pelastanut jonkun lentoturmalta. Mutta onko pelko sitten auttanut joskus jotakuta jonkin päämäärän saavuttamisessa?
 



Jos päämääränä on tehdä kiinnostava dokumentti elämästä harmaakarhujen luolassa, karhujen pelkääminen ei luultavasti edistä asiaa. Pelottomuus tuottaa hienoa kuvamateriaalia. Ongelma on se, että viimeisen otoksen loppuvaiheessa harmaakarhu puree tekijän hengiltä. Pelko ei olisi auttanut häntä, mutta olisi säästänyt hengen.
   
Voisiko ehkä sanoa, että pelko ei auta minkään päämäärän saavuttamisessa, mutta se voi vähentää negatiivisen yllätyksen riskiä. Ellei hengen tai terveyden säilyttäminen ole päämäärä sinänsä, pelosta ei ole mitään hyötyä. Jos hengen säilyttäminen on päämäärä, varmasti voi sanoa, että se ei tule koskaan lopulta onnistumaan.
Kun kesken innostuneimman keskustelun hän nyppää karvan nenänpäästäsi, on vaikea sanoa onko se enää imartelua.

PEILISALI

Turha naamaa syyttää, jos peili on vino.
Sarvikuonojen salametsästäjän kiveksien pureskelu parantaa AIDSin.

SPIRAALI ON KIERTYNYT

Lueskelin eilen esikoiskokoelmaani ja innostuin runoudesta. Tekisin jotain toisin, jos valmistaisin teosta nyt. Katkaisisin joitain pitkiä tekstejä. Pieniä edittejä siellä täällä. Hyvän siitä saisi. Pidin muodon moniaineksisesta mutta virtaavasta runoelmallisuudesta. Kyllä siinä parikolmekymmentä sivua on turhaakin. Toisaalta tautologia ja kyllästyttävyys ovat tietoinen osa teoksen loppupuolen estetiikkaa -- mikä ei ehkä nyt tunnu niin ajankohtaiselta, kuin silloin kun vain 64 sivuisia runokokoelmia sai julkaista. Tai ehkä se jo taas tuntuu ajankohtaiselta. Jotkut kiinnostavat esikoisen lähtökohdat ovat jääneet kehittelemättä. Olen kulkenut spiraalin yhden kierroksen. Olen taas alussa.
  
Tiisalakäsikirjoitus odottaa julkaisemattomana. Olen siitä innoissani, mutta toinen ihminen ei ole. Harva sitä teosta ymmärtää ja ne jotka ymmärtävät osaavat kyllä tuhota. Teoksen suurta ja ajankohtaista filosofista teemaa voisi kehitellä loputtomasti. Siitä tulisi vaikka 500 sivuinen paranoidisuuden särkynyt peili. Tiisalan lähtökohdat pitää selkeämmin erottaa omasta tekstistäni.
  
Runous ei ole kestävyyslaji vaan väsytyslaji. Runoudessa on väsyttävintä se, että mitä enemmän itse on innostunut työstä, sen vähemmän kukaan toinen sellainen, jolla olisi mahdollisuus ymmärtää työtä tai vaihtoehtoisesti kiertää runouden esteeksi laitetut rakenteet, on. Tämä on suoraviivainen riiston mekanismi. Joudut työskentelemään joko ymmärtämättömien kanssa (sellaisten joilta puuttuu joku olennainen ruuvi, mutta asian huomaamiseen kuluu kaksikymmentä vuotta) tai sitten läpikotaisesti pahojen, sairaiden ja tuhoavien, mutta hyvin älykkäiden.
 
Kaavasta johtuu se, että runoudesta kannattaa olla vain laskelmoiden julkisesti innostunut. Olen aina tiennyt tämän, mutta olen käyttäytynyt niin kuin en tietäisi tai niin kuin asia ei olisi näin. Teofrastos epäilemättä pitäisi tällaista käytöstä moukkamaisena, mutta Gurdjiefftyössä tehdään usein näitä harjoituksia. Suhtaudutaan kokeeksi vieraisiin ihmisiin viikon tai parin ajan niin kuin he olisivat aivan erilaisella tietoisuuden tasolla kuin todennäköisesti ovat, ja katsotaan mitä tästä on seurauksena.
 
Runoudessa, heti jos julkista jaettua innostusta havaitaan, ovat paikalla verenimijät. He kertovat kuinka innoissaan hekin ovat. He haluavat julkaista, he haluvat antaa apurahoja. Mutta julkaisupäätös kestää, apurahaa ei siltä lautakunnan puheenjohtajalta tule, joka sitä henkilökohtaisesti lupaa. Lupailu jatkuu pahimmassa tapauksessa niin pitkään kun sen antaa jatkua. Tässä koko luihussa mekaniikassa on takana yksi asia: luovan energian riistäminen siltä, jolla sitä todella on. Sellaista henkilöä ei koskaan opasteta viisaalla neuvolla, joka neuvon voisi ymmärtää.  
 
Mutta tämä on vain ihmiskoe, ei todellisuus. Todellisuudessa näin pienen kielialueen runous on kokonaan salaista. Siitä voi nauttia vain yksin ja salassa. Kaikki innostus pitää salata ja teokset, jos ovat todellakin niin merkittäviä että ne täytyy levittää, on levitettävä ehdottomasti itse. Julkaisussa yleensä on valtavat energiariskit. Ensimmäinen tapa riistää julkaisijalta energiaa (mikäli teos on todella latautunut ja merkittävä) on jättää se täysin huomiotta. Tämä onnistuu helposti alistetussa maassa, jossa jokainen toimija pelkää. Vastaavasti merkityksettömiä teoksia huomioidaan vain siksi, että niillä lisätään merkittävien huomiotta jättämisen tehoa.Vain tehoja etsitään. Substanssi on vain polttoainetta tehoille. 
     
Verenimemisen ja hitaan alaspainamisen tapoja löytyy loputtomasti. Alhaisuudelle, röyhkeydellä ja iljettävyydellä ei ole mitään rajoja silloin kun maan kulttuurinen toimita ei ole itsenäistä eikä täysin tietoista. Yksilöistä on turha etsiä poikkeuksia: kaikki tottelevat pelkoa. Kannattaa aina muistaa Neuvostoliittoa, jossa UG kirjallisuutta ei varsinaisesti julkaistu, mutta joka levitettynä sai valtavasti tietynlaista huomiota. En kuitenkaan ota kantaa tuon huomioenergian laatuun. Yleisesti ottaen: mikään julkisuus ei ole hyväksi, ja vain hyvin pieni osa huomioenergiasta on hyödyllistä.
   
Näistä syistä on pidättäydyttävä julkaisemasta tai kommentoimasta suomalaista runoutta julkisesti. Yksityisen puheen ja kommentaarin täytyy korvata julkinen toiminta (jos jollakulla sattuu vielä olemaan todellisia ystäviä). Alistetussa kulttuurissa tietysti päämääränä on se, että ystävyyssuhteet katkeaisvat pikkurahasta tehtyihin petoksiin, ja energiavuoto olisi jatkuva. On mahdoton ajatella, että tällaisen prosessin annettaisiin vain tapahtua kulttuurisesti itsetietoisessa itsenäisessä valtiossa. Mutta onko sellaisia valtioita enää edes olemassa? Suomessa näitä asioita ei pystytä käsittelemään. Sitä on turha edes toivoa. Pystytäänkö muuallakaan? Eikö runous olekin ikiaikaisena toimintana vähän juuri sitä, että kaikki ihmisyhteisöt kaikkina aikoina ovat runouden näkökulmasta samalla tavalla toivottomia? Millaista on globaali Baabelin runous, se ikiaikainen runous joka ei asu sanoissa ja kääntyy kaikilta kieliltä kaikille kielille?
   
Kriteerit, joita asetan runon kirjoittamiselle näissä oloissa karkaavat kauas siitä mikä on itselleni mahdollista. Nyt kannattaa harkita kirjoittavansa tai julkaisevansa vain sellaisia teoksia, joilla on merkitystä myös sadan tai kahden sadan vuoden kuluttua. Kannattaa siis levittää vain ikiaikaista runoutta. Voi olla että suullinen traditio toimii näissä oloissa paremmin. Kirjoittamisesta on tullut hyvin vaikeaa. Teosta on pieni aika meditoida kymmennen tai tuhat vuotta. Jos se jää syntymättä, asiasta on turha huolestua. Ehkä tämä on tila, jota voisi kutsua normaaliajoiksi runoudessa. Ehkä tästäkin voi nauttia.

24.4.2016

Metodinen optimismi, joka hetki valmis myöntämään tappionsa, mutta ei luovuta niin kauan kuin ei ole pakko. Samalla tavalla metodinen pessimisti, valmis tulemaan onnelliseksi, muttei tule, niin kauan kuin on mahdollista olla epävarma. 
"Oletko kuullut että Pariisissa äskettäin on keksitty
menetelmä tehdä kuvia auringonvalon avulla.
Kuvia saadaan kaikenlaisia, mallin näköisiä
tai sitten niin sanottuja negatiiveja.
Näissä jälkimmäisissä valo ja varjo ovat päinvastoin
ja äärimmäinen katsoja pitää niitä inhottavina
mutta niissäkin on mallin näköisyys
se tarvitsee vain kehittää esiin.
On sieluja joiden vaelluksen tulokseksi jää
ainoastaan näitä negatiiveja
mutta ei plootua sen takia heitetä pois
ei se lähetetään yksinkertaisesti minulle
ja tietysti otan sen jatkokäsittelyyn
ja tietyin konstein siinä tapahtuu muutos.
Minä höyrytän kostutan poltan ja puhdistan
rikillä ja muilla vastaavilla aineilla
kunnes esiin tulee kuva jota plootu tarkoitti
nimittäin niin sanottu positiivi.
Mutta jos nyt on käynyt niin kuin teidän kohdalla
aivan ilmeisesti että puolet on pyyhkiytynyt pois
niin siinä ei tepsi rikki eikä alkali."
Ibsen Saarikoski Peer Gynt

On vaikea keksiä toista ideaa, joka olisi enemmän tuottanut väärinkäsityksiä ja henkistä tuhoa viimeisen vuosisadan aikana, kuin se, jota Ibsen Peer Gyntin lopussa kehittelee. Tämä idea oli natsien lempiajatus. Nimittäin se, että jos henkilöltä ei löydy väkevää hyveiden luetteloa kuoleman hetkellä, on melkein sama asia se, jos kuitenkin löytyy väkevä syntien luettelo. Mitätön on vain sielun nappi, joka ei kiillä enempää hyveestä kuin paheesta, ja joka sulatetaan takaisin massaan. Tämä immoralismin traditio elää nykyajassa vahvana.

On katsottava tarkemmin mitä Ibsen tarkoittaa. Hän puhuu "omasta itsestä" päämääränä sinänsä. Hänen tarkoituksensa voi nähdä yhtenevän Gurdjieffin ajatukseen omasta itsestä pienten minuuksien liaanien kuristuksessa. Jos oma itse ei vapaudu roolien harhoista, siltä ei voi odottaa mitään omatoimista hyvää työtä, eli hyvettä. Tämä on usein tila maailmassa.

Nietzschen ja Platonin diskurssit täytyy ottaa huomioon. Platon puhuu omastatunnosta, joka Thrasymakhos-Nietzsche tulkitsee orjamoraalin kelpaamisääneksi. Orjamoraalin indoktrinoija on laittanut orjan sisään oman äänensä, joka ehdollistaa hyväksytyksi tulemisen orjan sisäisen dialogin tasolla. Nietzschelle tämä orjan sisäinen dialogi ei ole mitään muuta kuin harhaa. Nietzsche käyttää käsitettä "vaisto" silloin kun tarkoittaa "omaa itseä". Platon taas ei tee tätä erottelua samalla tavalla. Platon sanoo "nous" kun tarkoittaa vaistoa. Logos voi olla minkä hyvänsä "pienen minän", eli kelpaamisomatunnon, roolin sisäinen logiikka ja säännöstö. Logos voi olla myös nous-lähtöinen. Logos on mikä hyvänsä joltakin perustalta lähtevä johdonmukainen päättely vailla mitään erityistä sävyä tai arvolatausta. Täydellisin mahdollinen virhe tapahtuu silloin kun logos yksin samaistetaan järkeen. Logoksesta ei voi seurata järki Platonin enempää kuin Nietzschen ajattelusta. Platonilla järjestä ei voi puhua irti nous:ta. Samoin Nietzschellä mitään järkeä ei ole ilman tervettä vaistoa. Logos yksin on kaikista vähiten absoluuttinen ja kaikista harhaanjohtavin asia ihmismielessä ja maailmassa. Valjakkovertaus, josta nous puuttuu, on sen mittakaavan väärinkäsitys, että vapaamuurarit pystyttävät sille obeliskeja.    
    
Kun olosuhteet ovat vaikeat, keskeiseksi muodostuu "tahdon voima", jota Ibsen korostaa. Tahdon voimaa tarvitaan varsinkin silloin kun olosuhteet ovat mahdottomat. Ibsenin näkemyksen mukaan, mahdottomillekaan olosuhteille ei pidä antaa periksi, vaan pitää toimia niiden mukaan vapauttavassa suunnassa. Tästä taas on pikemmin seurauksena vakava "syntien" luettelo eikä mitään sellaista, jonka ihmiset laskisivat hyveeksi. Tämä on sitä tervettä aggression ilmaisua, jota Freud pitää ensiarvoisen tärkeänä masennustilan välttämiselle.

Suuri erehdys tapahtuu, jos kuvitellaan, että kaikki synti olisi saman arvoista. Vallanpitämisen synti, tukahduttamisen ja patoamisen synti, ja näiden rakenteiden tukemisen synti, on aina miinusmerkkistä. Enpä usko, että kun kuolemansa hetkellä vankimielisairaalan egoistinen ylilääkäri esittelee syntilistaansa, siitä olisi alkavassa kuolemanjälkeisessä teatterissa paljonkaan hyötyä. Natsi'ties miten asia on. 
Koleeramäelle oli selvää, että mikä hyvänsä totuuden esiin tuleminen oli vallitsevan valtarakenteen olemassaololle vihamielistä. Mikä hyvänsä patoutuneen energian tai tunnetilan purkautuminen oli haitallista valtarakenteelle. Sillä mikä hyvänsä väärinkäsitys oli hyödyllinen. Siksi väärinkäsitysten patsaslinjat olivat pitkiä ja suoria.
   
Vallanhimo saa alkunsa aggressiivisten tunteiden tukahduttamisesta ja se ilmenee tietynlaisten koteloitujen väärinkäsitysten fiksaamisena ehyeksi maailmankuvaksi. Vallanpitäminen perustuu näihin akupunktiopisteisiin. Väärinkäsitykset ovat kuin kaupunkiin aikojen saatossa pystytettyjä julkisia taideteoksia. Ne muodostavat oman tarotsukunsa mukaisia linjoja.
  
Suvullisesti jatkuvassa valtarakenteessa melko matalan tietoisuustason olennoilla on mahdollisuus pitää valtaa hyvin matalan tietoisuustason olentojen yli. Mitä matalampi on yleinen tietoisuuden taso, sen virheettömämmin systeemi toimii. Tärkeimpänä katalyyttinä on koulutusjärjestelmä, joka pakottaa ulkolukuna oppilaiden mieliin taidolla perusteltuja väärinkäsityksiä. Tästä syystä matalamman tietoisuustason apuvallanpitäjät eivät tiedä väärinkäsityksiä väärinkäsityksiksi. Korkeamman tietoisuustason vallanpitäjät sen sijaan tietävät mikä on totta ja mikä niin hyödyllistä harhaa, että ansaitsee muistomerkin tai patsaan.
  
Korkeampaan kastiin noustiin rastitehtävinä 33 portaisessa asteikossa. Jokaisella rastilla oikaistaan yksi suuri väärinkäsitys. Jokainen tuolla vallanpitämisen polulla tietää arvonsa mukaisen määrän viralliseen epäilyksettömään maailmankuvaan sisällytettyjä väärinkäsityksiä. Median ja kirjallisuuden loputtomasti toistamia väärinkäsityksiä, joiden vallassa suuri yleisö elää koko elämänsä. Ensimmäiselläkin arvoasteella oleva ymmärsi, että näin maailma toimi. Hän toisaalta jo tiesi, ettei tiennyt mitään, eikä voisi saada koskaan mitään tietää muuta kuin tätä valittua tietä kulkemalla. Toisaalta vallanpidolla hallitut tiesivät häntäkin vielä paljon vähemmän. He eivät osanneet edes kunnolla epäillä. 
   
Koleeramäki epäilemättä oli salatieteilijä. Salatiede saa nimensä siitä, että se tutkii tosiasioita tietoisena valtarakenteen luomista väärinkäsityslinjoista, mutta kuitenkin tuon mainitun 33 portaisen asteikon ulkopuolelta. Salatieteilija tuntee tabut ja niiden rikkomisesta vääjäämättä seuraavat rangaistukset. Salatieteilijä tietää miten turha yrittää loogisen päättelyn ja valistuneen arvauksen keinoin päästä vallankäytön hienon hienon absurdin surrealismin jäljille.
  
Salatieteilijä ei kuvittele että rangaistuksetta voisi misään tilanteessa jäädä sellainen, joka paljastaa jotakin todellista tietoa. Salatieteilijä minimoi hämmennystä, jotta saisi tutkimusrauhaa. Hän ei uhkaa valtajärjestelmää. Hän toimii itsekkäästi vain omaa sielunpelastustaan silmälläpitäen. Yksikään sielu, joka ei tunne totuutta, ei pelastu. Salatieteilijä on valmis julkisuudessa valehtelemaan. Miten paljon hyvänsä. 
Inkkarit olivat asettuneet suuren betonielementeistä valetun lietelantalan ympärille. Jostain kauempaa kuuluui laulua ja matalan poljennon rytmittämänä. Poljento kuulosti kuin tukevaa aidanseivästä olisi lyöty mehevään vetiseen savireikään, jossa oli koivunlehtiä. Lantalan tuoksua yritettiin peittää nuotiona palavilla suitsukkeilla. Auringon kuivattamaa lantakerrosta ompelivat jättiläiskokoiset rotat. Ne olivat nakertaneet pesiä loputtoman syvän lietekuilun päällä kelluvaan pintakerrokseen. Hehkuvan cloaca maximan yllä lenteli vaalenpunaisia flamingoja. Läheisellä kuivalla ruohokentällä oli viritettynä neljäkymmentä kanadalaista punapuun kaatamiseen tarkoitettua moottorisaraa. Saksalainen performanssitaiteilija Hermann Nitsch oli riisunut paitansa auringossa. Hän mittasi katseella lantaa. Nyt jo saksalainen kalkinvalkoinen paholainen hääräsi täällä eliksiireineen kun intiaanit vain hetki sitten olivat paljastaneet salaisuutensa siinä toivossa, että maailma sademetsineen pelastuisi. Intiaanit lauloivat, tunnelma oli odottava, jännittynytkin.

*

Että subjektiivisesti jotakin tapahtuisi, esimerkiksi odotusten mukainen toisen loukkaantuminen, silloin oletetaan odotusten mukainen subjekti. G-työssä lähdetään siitä, että ihminen on leegio minuuksia. On paljon minuuksia, joita kutsutaan nimellä "pieni minä". Pienet minät eivät välttämättä ole tietoisia toisistaan eivätkä muista toisiaan. Ne muistavat kyllä kaiken mitä niille itselle on historian aikana tapahtunut. Niillä on kyky loukkaantua ja tuntea muutamia muitakin tunteita. Niillä on jokaisella pieni kelpaamisomatunto, joka liittyy haluun saada hyväksyntää kukin omalta luojaltaan.
  
G-työn päämäärä on ensin erotella pienet minuudet ja sitten kaikessa lyhykäisyydessään päästä niistä eroon. Teorian mukaan ne ovat sielun liaaneita, jotka ovat kasvaneet tiukasti sielun ympärille. Niiden pieniä kelpaamisomatuntoja ei ole helppo erottaa todellisesta omatunnosta. Ne kuristavat kuin loiset. Ne täytyy leikata tai ne kuristavat. Pitkän työn tuloksella on subjektin ominaisuudet, subjektin, joka muistaa joka hetki itsensä kuin pienimmästä liikkeestä värähtävä punnusheilurilla lävistetty kives, eikä joudu pienien minuuksien itsensäunohdustiloihin. Tämä subjekti liittyy intersubjektiivisuus-käsitteeseen.

Koleeramäki ymmärsi selvästi, että pienet minät eivät voineet saavuttaa intersubjektiivisuutta lääkeseremoniassa. Se ei tarkoittanut, ettei pieniä minuuksia meissä intersubjektiivisista kokemuksista huolimatta olisi. Seremonian jäljiltä vain näki entistä selvemmin sen, mikä on todellisen minuuden ja siihen kietoutuneiden liaanien välinen ero.
Kompromissi kohta jo ikävöi sitä mitä juuri luuli vihaavansa eniten maailmassa.
Repokankaan loksodromi kuvaa hahmon matkaa

täysistä kestopisteistä kohti uutta alkua.



Vesipyörän vauhti hiljenee

se pysähtyy, kisälli avaa oven

tullakseen ulos myllystä

Giulianan saappaankanta lyö

kiukkuisen kipinän.



Miten erottaa naiset joihin tutustua naisista

joiden luota on mentävä

kenties terapiaan, kadottava kuin kirkas vesi

vanhan raamatunkäännöksen

sanoin vesipyörän rattaalta



Isä jonka luokse palaat

ei ole sama Isä

joka ei hyväksynyt eutanasiaa

 

Hänenkin luotaan on mahdollista palata

lähtöpisteeseen, vain spiraalin kiertymä
 
kerätä sotasaaliit takaisin lahjoituksina

kierrättää metsästä samanväristä luontoa

kuin oli kadonnut kartalta


Puu ei huomattavasti arvosta seuraasi
 
lieroin ninja, politisoit soluseinän

solulimaa vastaan, tuman tukirankaa vastaan.

Syöpäsi on vesi joka ei kosketa, kuiskaus

joka ohjaa merkitsevät tunteet poistokartioon.


En ujostele sanojani kuolemanpalatsissa. Täällä

tulemme asumaan. 

23.4.2016

Sielun väri oli telemagenta. Sateenkaaripoliisi sanoi: me hyväksymme kaiken, mutta silmiesi väriä emme hyväksy.
Isompilieristä hattua katukäyttöön, ettei tarvitse katsoa ihmisiä silmiin.

22.4.2016

Venäjän johtajan tehtävä on tavallaan todella helppo. Tarvitsee vain analysoida tarkasti länsimaisten propagandaprofeettojen ennustuksen Venäjän tulevaisuudesta ja huolehtia, että yksikään niistä ennustuksista ei muutu todeksi.
 
Samalla tavalla venäläiselle taiteilijalle ei pelkkä pimeän puolen kuvaaminen riitä. On pakko selvästi kuvata vaihtoehto. Muutenhan pahat ennustukset kävisivät toteen.

Näin ollen jos Venäjä olisi pelkästään sitä mitä sen väitetään (ja on aina väitetty) olevan, se ei olisi ollut enää pitkään aikaan olemassa. Edelleen, jos ulkomaisten propagandaprofeettojen toiveet Venäjän heikkouksien vahvistumisesta käyvät toteen, Venäjä ajautuu ennusteen mukaisesti kriisiin ja kaaokseen: sen olemassaolo lakkaa. 

Siksi niin sanottujen venäjätuntijoiden ennuste on aina toive. Venäjän olemassaolo taas riippuu pelkästään siitä, että yhdenkään ns. venäjätuntijan toive ei toteudu. 

21.4.2016

Huomenna menossa loogikko emeritus S Albert Kivistä tapaamaan Manskun White Ladyyn kello 14 päivällä. Palveleminen, auttaminen on osa kaikkea oleellisinta, se tuo onnenhetkiä. Ei se että saa jotain. Vaan se että antaa. No ei se nyt ihan noin yksinkertaista ole. Kysymys on kiertokulusta ja vuorovaikutuksesta, energian liikkeestä. Energia ei voi liikkua vain yhteen suuntaan. Ensin täytyy olla jotain mitä antaa. Jos on täysin tyhjennetty, eikä organismi enää tuota mitään, ei voi antaa mitään. Käytin nimenomaan sanaa vuorovaikutus lauseen alussa. Tämä vuorovaikutus on monella tavalla tehty hankalaksi. Koska vuorovaikutuksen estäminen maksimoi voittoja toisaalla. Se on magiaa. Vuorovaikutustilanne on juuri se, jossa ihmistä riistetään. Kun aloittaa ihan lähimmistä niin siihen omaan olemiseen ja jaksamiseen vaikutus tuntuu ensin ja näkyy se on usein vaikeinta. Omaa hankalaa sukulaista tai läheistä on vaikeampi auttaa tai palvella kuin vierasta rakkaus on yhteys sisimpään, elävään, kaikkeen olevaiseen hyväksyntä armo turvallisuudentunne niitä ei voi toiselta ihmiseltä saada eikä antaa. Minä en esimerkiksi usko koteloituneisiin ihmissuhteisiin. Ne ovat mielessä jatkuvasti. En usko yhteiskuntaan joka pyrkii koteloimiseen. En usko että rakkaus on mahdollista vain ihan läheisimpien kesken kotelossa.

En usko, että alkeishiukkasiksi lyödyssä yhteissössä jota koko ajan rikotaan lisää hyvinvointi lähtee ja kumuloituu vain yksilöstä itsestään. En usko yksilön syyllistämiseen tilanteessa jossa täysin väkivaltainen koneisto joka hetki jauhaa yhteisön moraalisen perustan murskaksi. Toisin sanoen en usko, että fasismissa vierantumista voi kukaan yksilö välttää. Ei se ole yksilön vahvuuden tai hyvyyden funktio yhteys sisimpään, kaikkeen elävään ja olevaan. Kun se yhteys häiriintyy, on vaikea ammentaa. Fasismin olosuhteissa ei ole yhteyttä itseen. Sitä vieraantuminen juuri on. Sun pitää välillä kuunnella.
 
Fasismin olosuhteissa tuohon kaikkeen mitä sanot tarvitaan valtavan paljon väkevämpiä keinoja. Yhteys sisimpään, elvään, kaikkeen olevaiseen hyväksyntä armo turvallisuudentunne niitä ei voi toiselta ihmiseltä saada eikä antaa. Tarvitan esimerkiksi juuri lääkkeen käyttöä, jotta voisi kokea yhteyden. Minä ainakin tarvitsen. Se on toinen juttu. Oliko tarkoituksesi siis syyllistää juuri minua? Toista juttua?

Lapsesta asti on ollut yhteys hyvin syviin vesiin ja kokemuksiin. Eikö fasismin tarkoitus olekin juuri aina vähän sellainen? Löytää minun kaltainen ja syyllistää sitten se hengiltä? Vastasin että sen yhteyden kokemiseen ei ole pakko käyttää lääkkeitä. Sanon ihan suoraan, etten voi elää fasismissa. On shamaaneja, jotka käyttää ja on niitä jotka eivät käytä. Jos nämä olosuhteet eivät vielä ole fasismia jollekulle, niin se ei minua kiinnosta. He ovat ihmisiä jotka eivät lokeroi itseään mihinkään koteloon vaan ovat yhtä luonnon syvimpien asioiden kanssa aistit auki, ne aistit jotka kaupunki-ihmisellä elää unimatilassa.
  
Mulla on kuule joka päiväinen pohdinta että vedänkö itseni hirteen ja tekisinkö niin palveluksen esimerkiksi lapsilleni. Sua jäätäisiin kaipaamaan ja suremaan. Pitääkö tässä sitä alkaa itkeä? Että mitä olisi voinut tehdä tai sanoa tai yrittää. Sulla ei ole mitään käsitystä siitä millaista kärsimystä tämä elämäni on. Saa itkeä mä kaipaisin myös. Meillä on hyvä yhteys. Et saa lähteä pois täältä ikinä. Ihmiset itsekkäästi haluavat toisten elävän ja luvuttavan loputtomasti omaa elinvoimansa.
  
Mua alkoi itkettää. Mua ei sellainen kiinnosta. Tuo on tuttu tunne. Itsemurhaimpulssi lähtee juuri tästä loputtoman luovuttamisen tunteesta. Ja siitä ettei ole enää mitään annettavaa. Sulla on paljon annettavaa. Eikä voi mitenkään nähdä itseään kiertokulun osana. Mun mielestä. Mä olen nyt masentunut.

Tässä tilassa tuntuu tältä kuin sanon. Ajatuksia, pohdintaa, lahjoja, sun persoona, sun isyys. Ja mitä kaikkia ovia elämä vielä tarjoaakin. Uskon ja kuulen sua miten voisin auttaa oikeasti. Hyvä kun kerrot. Mun tilanne käy koko ajan vaikeammaksi. Pystyisitkö irrottautumaan jonnekin aivan muihin maisemiin. Se käy koko ajan vaikeammaksi. Olen lukenut aika paljon lääkkeen huonoista puolista. Siitä kuinka jotkut masentuvat vain enemmän. Se on toisaalta aivokemiallista, toisalta myös sitä että tajuaa että länsimainen yhteiskunta on farssi.
  
Tällaisina heikkoina hetkinä otan koko universumin henkilökohtaisesti. Nämä asiat sä tiedät itsekin. Ymmärrän, ymmrrän, tiedän ja ehkä allekirjoitan. Pääsisitkö mitenkään jonnekin pienelle lomalle? Olen ollut viimeaikoina masentuneempi kuin vuosiin. Aina keväällä on masennus, melatoniini, päässä viiraus. Sama mulla joka vitun kevät. Koen elämän lähinnä persoonallisena rangaistuksena. Tämä rangaistus on tarkka tilaustyö. Noin mäkin usein ajattelen. Mutta tällaista emotionaalisesti syvempää masennusta ei ole ollut sitten 90-luvun. Lääke tosiaan avasi jotakin ja palasin tilaan, nuorempaan itseeni. Olin voimakkaampi, kykenevämpi kärsimään enemmän. Olen kieltämättä turtunut ja kuihtunut viimeisen 15 vuoden aikana paljon, kaikilla tasoilla.
  
Nyt jos mietitään lääkkeen opetusten kautta, joita vanhat viisaat kertovat, että kaikki sun elämänkokemukset ja kärsimykset voi jollain tavalla auttaa jotain toista. Verenimijää kyllä. 90-luvulla kärsin kunnolla. Makasin kesät pimeässä huoneessa puoliksi halvaantuneena. Täydellinen metafyysinen kooma. Vapautan sut kaikista auttamisista ja velvollisuukista by the power of Odin ja co. Olen kokenut ton. Se oli helvetti.

Vuonna 98 keksin Venäjän. Pääsin siitä ylös. Älä koske ikinä alkoholiin, missään muodossa, se on Saatanan myrkky. Ensimmäiset päivät olin yksin. Pietarissa. Kesällä 98 oli täsmälleen sama vaikutus kuin nyt lääkkeellä. Alkoholi on vuorovaikutuksettomuuden tilassa kuin rautalanka kaulan ympärillä. Se lupaa vuorovaikutusta, mutta se ei muuta yhteiskuntaa. Venäjällä alkoholin merkitys on kuitenkin toinen.
 
Venäjällä on niin helppo saada aikaan terapeuttinen vuorovaikutus. Alkoholia ei tarvita siihen. Myrkyn vaikutus on sielläkin sama. Vuorovaikutus on olemassa oleva energiamuoto. Suomessa ollaan laatikoissa yksin. Venäjällä juodaan, jotta vuorovaikutusta olisi vähemmän. Oikein etsitään disorientatiota. Myrkky nyt on tappavaa riippumata siitä miksi sitä suuhunsa kaataa. Nykysuomessa vuorovaikutusta ei saa helposti aikaan. Minä en saa. Todellisella, spirituaalisella tasolla. Kaikki jää älylliseksi. Se ei ole kovin terapeuttista.
  
Alkoholikaan ei auta. Nykysuomi sairastuttaa. Kaikella on vaikutus kaikkeen. Mulla on pitkät pohdinnat tosta kun yhteys juuriin on katkaistu. Lääke auttaa. Ainakin näkemään miten asia on. Tarkoitus ei ole jäädä siihen olotilaan, vaan miettiä ja soveltaa, muuten se olisi sama kuin siirtyisi rajan toiselle puolelle. Paikanvaihdos auttaisi nyt. Tekis sulle hyvää Sulla on pieniä lapsia ja vaimo ja tiedän millaista on jos väsyttää ja masentunut. Siihen ei auta "ylös ulos ja lenkille". Ei ainakaan nyt kun on flunssa lisäämässä vitutusta.

Koko ajan pohjalla syyllisyys kalvaa ihan mistä vaan ja paisuu. Ei mulla ole paljon syyllisyyttä. Mitä se sitten onkaan. Vaimo hoitaa lapset hyvin ja ymmärtää mun heikoimpiakin hetkiä. Se on kaunista. Suru pikemmin kuin syyllisyys. Pidätkö itsestäsi? Suru, että on tällainen zombi. Ymmärrän täysin. Ei halua että läheiset kärsii omasta zombiudesta. Se on ollut mulla syy irtiottoon aina. Mun ongelma ei ole itsestä pitäminen. Olen merkinnyt itseni muistiin.

Muistan itseni aina. Muistan millainen olin lapsena ja millainen voin olla. Oletko päässyt surun ytimiin? Masennustilassakaan en unohda itseäni. On jotain asioita joista en pidä. Se tunne nousee pintaan näin keväisin. Hakkasi kitaraständillä tänään puoli tuntia nyrkkeilysäkkiä niin että se meni riekaleiksi. Ajattelin että löin erästä poliitikkoa päähän. Oli sellanen hetki, että olisin voinut takoa sen rautakangella verimuusiksi. Toivoin että jokainen isku tuntuisi siihen juuri sillä hetkellä kuin löin. Ajattelin että se on voodonukke.
  
Miksi juuri tämä tunnetila on mielestäni sopivin tähän tilanteeseen? Miksi tunnen juuri tätä tunnetta (enkä jotain muuta)? Mitä se kertoo minulle ja minusta, että tunnen juuri tätä tunnetta? Mitä se kertoisi minusta ja tästä tilanteesta, jos en tuntisi tätä tunnetta? Mitä se kertoisi minusta ja tästä tilanteesta, jos tuntisin oloni hyväksi tilanteesta huolimatta? Mitä se kertoisi minusta ja tästä tilanteesta, jos olisin hyvillä mielin tämän tilanteen tai asian suhteen? Fasismi on.
  
Sitten heräsin. Syvä masennus. Onneksi ei ollut ketää kuulemassa tai näkemässä. Tässä tilassa mulla tulee aivan suhteettomia agressiokohtauksia. Tragikoomista. Toivon että voimme joskus jakaa syviä karmeita hetkiä ja nauraa. Onko seronil käytössä? Ne on sitä luokaa että voisin silputa 80 kokoomusnuorta moottorisahalla jossain saarella. Tulee mieleen fluoksetiinin heittely. Toi kuulostaa hyvältä. Tuun mukaan. Täysin Breivik-mittalaavan flippaus. Mutta aika lyhyt kestoltaan.

Onko sulla tsiigattu hormonit? Ei mitään suunnitelmalliseen kylmään toimintan johtavia. Vaan salamannopeita. Mutta äärimmäisen hengenvaarallisia. Liittyy just tähän kevätoloon. Ei ole nyt muutamaan vuoteen ollut. Kolmevuotta sitten oli paha. Ne oli lääkeperäisiä. Oli väärä lääke. Kun olin raskaana viidennelle serkulleni just nyt Joulu-Helmikuussa, mun hormonit flippasivat ja sain raskausmyrkytyksen, mikä veti täysin sängynpohjaan. Näin elämäni ensimmäiset aggressiiviset unet. Siis tuota luokkaa.

Nyt ei ole mitään lääkettä käytössä. Tää on vähän eri juttu. Aivokemioista ja koko psykofyysisyydestä. Tää on nyt hallittavampi juttu. Plus kaikki mitä emme silmillä näe. Kuitenkin more sensible kuin ne sen vääränlaisen lääkkeen kanssa saadut raivohulluuskohtaukset. Vaan hillitön on aggressiivisen energian määrä ja voima, joka pyrkii kokoomuslaisia kohti. Mulla on tosin paljon koksufrendejä, joista pidän. Mä puhun jostain eri kokoomuksesta. Joku ihan minimaalinen 2.5 Seronil aamulla. Ja ihan mitä vaan mikä rauhoittaa vois olla ensiapu. Jostain henkisestä oliosta. Täysstop alkoholille pariksi kuukaukdeksi. Piruilla on monta nimeä.

En ole juopotellut. Piru se on. Mun mielessä se vaan ottaa kokoomusnaamarin. Se yrittää saada mut tekemään jotain täysin harkitsematonta. Flippaus. En usko että tässä on mitään vaaraa. Päästin tänään pirun irti. Älä pelkää sitä. Kun ei ollut ketään kotona. Pelko on ainoa millä piru hallitsee. Hyvä. Vedit turpaan. Kolme vuotta sitten jouduin pari kertaa tilanteeseen, jossa olisi voinut henkikin lähteä. Metsässä huutaminen ja kiroaminen tekee hyvää. Huusin kyllä, sitten tosiaan heräsin. Naapurit soittaa poliisit. Tosi hyvä! Lähinnä löin säkkiä nyrkein. Ahaha, mutta hain sitten kättäpidempää.

Hyvä. Ensiapua jotenkin pitäisi nyt saada. Soittaisko päisystykseen vai hätänumeroon. Energia pitäisi saada positiivista kautta liikkeelle. Musiikki voisi tepsiä tai Venäjä. Onko sulla venäjällä yhtään ystävää. Se voisi olla laulun nimi. Mutta kun ei voi nyt tilata sellaista hetkeä. Selaisia kavereita. Minne voisit mennä? Venäjä olisi täydellinen ratkaisu siihen. Musiikkia ja viinaa, parhaimpia energioita! Mutta kun ei ole viisumia. Just tein paperit. Olen vasta hakemassa viisumia. Sinne menee halpoja busseja. Ja viisumi tarvitaan.

Niiden oma Onnibus-systeemi, en muista nimeä, toimii. Rahaa ei toisaalta ole. Keskity nyt tohon, jooko. Just nyt viisumi! Ala katsomaan aikatauluja ja hintoja. Onko lippurahat? Entä ystäviä? Ai ei. Joo laitan viisumipaperit huomenna vetämään kun menen S Albert Kivistä tapaamaan. Bussilippuja saa halvimillaan 20 e. Noni tossa on hyvä alku. Ei itsaria sitten tänään, muista!




Mikä bussifirma se on? Tiedätkö mistä puhun? En mä millään bussilla jaksa mennä. Allegrolla kaksi tuntia tästä Pietariin. Hyvä. Aattelin sitä että jos hinta on ongelma niin kuulemma parin kympin busseja menee. Halaus. Olet jollain syvällä tavalla vähän kuin veli mulle. Et saa lähteä pois. Sori että tuohduin. Mä hyväksyn sut sellaisena kuin olet, vilpittömästi. En mä katoa minnekään. Hyväksyminen tässä just naisen ja miehen väillä -- tai ehkä vielä enemmän veljen ja siskon kanssa -- on haastavinta. Me ravut uimme syvissä vesissä.

Täysikuun jälkeen mun energia on kaakossa. Musta on aina tuntunut surulliselta olla mies. Suakin kadehdin. Hyväksyminen ja sellainen todellinen läsnäolo. Että hei sä oot ookoo. Tuen sun kasvua sellaisena kuin olet. Tässä mä oon omalla polulla epätäydellisenä, raakileena, rumana ja alasti. Jotenkin just miehenä oleminen tuntuu surullisimmalta maailmassa. Keväisin. Huhtikuussa. Siis mulle. Kun lapsetkin rakastavat vain äitiä.

Onko sulla joitain odotuksia sen suhteen mitä miehen pitäisi olla? Siis tällainen miehenä oleminen näin täyteenbookatussa maailmassa on typerää. Mun poika vihaa mua. Eikä vihaa. Ne on lapsia, ne kokeilee rajoja. Menin tänään sen koksuraivarin jälkeen hakemaan sitä päiviksestä. Tuli iloisesti unihuoneesta. Olin oven takana piilossa. Tiesin mitä tulee tapahtumaan. Nyt naiivi keittiöpsykologinen kysymys. Saitko paljon turvaa ja lämpöä kun olit 1-5 vuotias?

Se tuli reippaana ja iloisena eteiseen ja pysähtyi. Se aavisti pahinta. Apua mä nauran täällä. Sun pitää kirjoittaa tästä kirja. Se näki mut. Tai ihan mistä vaan. Ahaha. Ilmekään ei värähdä. Se putoaa suorilta lattialle. Minuuttiin ei mitään ääntä. Vain sisäänhengitystä. Sitten voimaton maailman surullisen huuto. Mun poika, ihan totta, vihaa mua. 

Anteeksi naurahdus. Jouduin pukemaan sen kuin ruumiin säkkiin ja kantamaan ulos. Kotona kannoin sen eteisen lattialle. Vietättekö aikaa yhdessä? Onko äiti enemmän sellainen että "antakaa isän tehdä rauhassa"? Itkudelirium. Soitin äidille ja laitoin puhelimen pojan korvaan. Kun se kuuli ensimmäisen sanan se tuli tajuihinsa. Itku loppui. Viitisen minuuttia sitä terapiaa ja se oli kävelykunnossa, valmis keskittymään muihin asioihin. Se pystyi unohtamaan miten kamala oli kun isä tuli hakemaan sitä päiväkodista.

Kultarakas. Suoraan sanottuna ei paljon fiilikset nouse tosta. Jutelin sitten keittiön pöydän ääressä. Näitkö ylläolevan kyssärin. Että haluaako se olla mun kaveri ollenkaan. Toi on hyvä kyssäri. Mietin. Äiti tukisti aina kaikista syistä, isää kai vain vihasin. Seitsemänvuotiaana näin vanhan Tuntemattoman. Not good. Ihan perseen vitusta tukistaminen. Äkkiä tajusin että isä voisi joutua sotaan ja siitä voisi päästä sillä tavalla kokonan eroon, ettei se enää ikinä häiritsisi mua ja äitiä. Äkkiä sota alkoi tuntua tosi painostavalta. En saanut unta vikkoon kun ajattelin että isä voi joutua sotaan ja kuolla. Tajusin että rakastankin isää aika paljon. Se on fakta ja se on vaan hyvä muistaa että en nukkunut kunnolla seitsemään vuorokauteen. Psykiatrilla käytiin sitten ja lääkkeillä uneen.

Kysyin, että haluaako se ikinä olla mun kaveri. Se sanoi, että haluaa olla. Kun kysyin, että mikä se vaikea asia on. Niin siitä ei voinut puhua. Saattoi vain katsoa suoraan vakavana silmiin ja vaieta. Yksi terapeuttisimpia kokemuksia on ollut päiväkirjojeni antaminen äidilleni 18 vuotiaana ja isälleni myöhemmin. On tärkeä ymmärtää miten esim turvallisuudentunne on rakentunut. Mitä toi tarkoittaa? Se että vanhemmat kykenevät sanomaan, että mulla oli oikeus mun tunteisiin, ja että oli epäreilua joo. Annoit luettavaksi päiväkirjasi vanhemmille? Mitä HELVETTIÄ!

Miten me ihmisenä rakennumme, siinä on ydinkysymyksinä lapsuuden kokemukset. Minä tapasin tässä joku aika sitten naisen, joka oli ollut minuun rakastunut teininä. Olin silloin kirjoittanut viisvuotiaasta lähtien päiväkirjaa. Mutta teini-iän masennukset olivat vaikeita äidilleni lukea jälkikäteen. Nainen sanoi, että sillä on päiväkirjoissa kirjattuna kaikki minun sanani ja tekoni. Kaikki havainnot. Ja niitä on paljon, koska hän ei muuta tehnyt kuin havainnoi minua. Myöhemmin elämässä törmäyskurssit tulivat sitten isommalla volyymillä.

Myös yölliset puhelinsoitot. Jossain vaiheessa soiteltiin. En tosin muistanut sitä, ennen kuin olin vähän aika ihmeissäni miettinyt asiaa. Vanhemmuussuhteet on hyvä selvittää siloin kun vanhemmat ovat vielä elossa. Oli kamala kuulla siitä. Että tekstit on edelleen olemassa. Oletko puhunut vanhemmillesi miten olet kokenut joitain asioita lapsena? Minulla oli itsellä samanlaisia tarkkailun kohteita kaksi kappaletta. Mutta en kirjoittanut huomioita ylös. Mikä siellä olisi sellaista näin monien vuosien jälkeen, joka olisi hävetttävää tai karseaa? Olit vain teini, lapsi itsekin. En yhtään tiedä mitä siellä on. Sehän on kuin joku salainen arkku, jonka haluaisi kaikista eniten maailmassa ryöstää itselleen. Lukea ja tuhota. En muista niistä ajoista tai kohtaamisista kyseisen henkilön kansa mitään. Enempää kuin puheluista. Muistin kun hän sanoi, vasta pohtimisen jälkeen, että puheluitakin oli. En kiinnittänyt häneen juuri minkäänlaista huomiota silloin. Tunne oli täysin toispuoleinen. Jokainen tietämäni kundi oli rakastunut häneen.

Olen käsitellyt paljon häpeän tunnetta. Se on toinen sellainen ydinjuttu, josta mulla on masters degree. Noi omat ihastuksenkohteeni eivät varmasti huomioineet minua mitenkään. On mahdotonta kuvitella että kukaan toinen poika olisi ollut rakastunut sellaiseen tyttöön. En ikinä milloinkaan koskaan ole yhdellekään tytölle tai naiselle tunnustanut rakkautta. Tapana ei ole lähestyä naisia, joita voisin rakastaa tai joihin voisi ihastua.
  
Olen aina lähtenyt siitä, että rakkaus ei ole minua varten. Ymmärrän tuon hyvin. Samaistuin vain haaveiluun, uneksuntaan, deliriumiin. Paitsi itse rakkauden osalta. Rakkaus on teko. Haaveita en milloinkaan niin julkeasti uskaltaisi häpäistä, että pyrkisin tekemään niistä teon. Mutta rakkauden eri kaavut ja lajit. Se on toinen juttu. Siksi koulussa 9 vuoden ajan tulisesti rakastamani tyttö pitä pitää täysin tietämättömänä siitä että tunsin mitään häntä kohtaan. Oli raskasta näytellä joka ikinen sekunti välinpitämätöntä. Tein taidetta siitä näytelmästä. Mitään ei saanut voida päätellä tunteistani. Kaikki yöt käytin vain tuon yhden tytön ajattelemiseen. Vuosien ja vuosien ajan.

Olen saanut paljon rakkautta vauvasta asti. Halailin tuntemattomia junissa. Äitini ajatteli, että koska olin niin hyväntuulinen, minulla täytyy olla lievä kehitysvamma. Grinhymiö. Mystiikan, sinisilmäsyyden ja fasismin alkeisoppitunti se oli. Kansallisromantiikan syvä ydin. Olisit kieltämättä sopinut syntymään hiukan aiemmin, Wilhelm Reichin kirkoituksissa. Mutta jostain syystä valitsit itse tämän ajan ja suvun ja maan.

Lapseni lähestyvät kaikkia ihmisiä yleensä rohkeasti. Oltiin pojan kanssa viimelauantaina näyttelynavajaisissa. Sun tytär on kuin sinä. Poika tuttustui itseä 2-4 vuotta vanhempiin poikiin ja leikki vielä kello 23 illalla niden kanssa, kun oltiin jatkoilla B:n luona. Mun tytär ei muuten ole missään suhteesa mun kaltainen. Jos tukkapöllyä tulee niin ei ihme. Mutta siinä 7-12 vuotiana ainakin olin ihmisarka. Pakenin vieraita ullakolle. Vastustan fyysistä väkivaltaa. Varsinkin lapsiin kohdistuvaa. Ei kuulosta omien lasteni käytökseltä. Tarkoitin ulkonäköä. Äidin tukkapöllyttävä aggressiivisuus oli kyllä ärsyttävää. Pidin äitiäni äkkipikaisena ja ärsyttävänä, samoin isoäitiäni. He taas olivat riidoissa keskenään.

Mutta sielu taitaa olla aika erilainen. Pojan sielu ehkä myös. Jos olisit saanut erilaista kohtelua lapsena, who knows. Sun tytär vaikuttaa upealta ihmiseltä. Sanavalmis. Kaikki omia sielujaan. Toi koulurakkauden mystisyys ja tunteiden näyttämisen ehdoton tabu määrittää luultavasti mun tätä kansallisromanttisesti patoutunutta fasistista luonnettani. Todella paljon. Sun lapseksi halunneet tulla. Sä et tykkää lokeroimisesta? Mutta teet sitä paljon. Smilehymiö.


Hyväksyn sen että luonnollinen kieli on väkivaltaa, viiltoja todellisuuteen. Mutta en asu kielessä. Tarkoitan siis kielellisesti. En ota sanoja kovin vakavasti. Olisi mahdotonta olla runoilija jos suhtautuisi sanoihin vakavasti. Samalla tavalla olisi mahdotonta olla poliisi, jos suhtautuisi puliukkoihin tunteenomaisesti. Siksi en ehkä käytä kieltä kuin jotain vaarallista tarkkuusvälinettä vaan pikemmin kuin marenkipursotinta.

Lapsen väkivaltainen kohtelu ei ole ok. Se joka vitsaa säätää lastaan vihaa. Oikeasti siinä on kyse paimensauvasta ja lampaiden ohjaamisesta. Sauvalla ei hakata. En osaa sanoa kuinka paljon äitini luonne on vaikuttanut kaikkeen. Ehkä paljonkin. Lempeyttä sain lähinnä äidin isältä. Jota kaikki pitivät maailman vähiten lempeänä ihmisenä. Sinä näytit että olet olemassa ja pystyt häneen vaikuttamaan. Hulluna sotatraumaatikkona sitä pidettiin. Minulle hän oli luottohenkilö. Ensimmäisestä juopottelukokemuksestanikin vielä kerroin hänelle. Millainen on ollut äitisi suhde isäänsä ja äitiinsä? Tein paljon juttuja vaarin kanssa. Olin ehkä ainoa ihminen joka hänestä piti. Ei tarvitse tähän kirjoittaa ihan kaikkea kuitenkaan.

Ne ovat aiheet, joissa kaikki liittyy kaikkeen. Äidin suhde isäänsä oli sama kuin äitini suhde minuun. Yksilö perheeseen, perhe sukuun, suku yhteiskuntaan. Toisaalta surkutteleva, silloin kun ei jaksa arvostella tai päivitellä. Sinulla on mahdollisuus lopettaa kiertokulku. Annatko tukkapöllyjä? Lopeta. En ole tukkapöllyä antanut. Hyvä. Joskus vähän koputan päähän, että onko ketään kotona. Nurkassa on oltu muutaman kerran. Mutta sen jälkeen kun vanhemmat alkoivat istua nurkassa enemmän kuin lapset, luovuttiin koko käytännöstä. Tytär oppi nopeasti, että saamalla kiinni vanhemmat ristiriitaisuuksista ja töppöilystä, voi laittaa ne nurkkaan.
G-työn päämäärä oli se minkä lääke saattoi paljastaa heti. G-työssä päämäärään pyrittiin luonnollisin menetelmin. Valheellisen persoonallisuuden poistaminen energeettisen itsekasvun tieltä oli työn suurin haaste. Tätä tehtiin ryhmässä. Ryhmän tarkoitus oli hitsautua yhteen ja lopulta kyetä saavuttamaan lääkeetön liminaalitila viikottaisen tapaamisen aikana. Kaikki ryhmät eivät suinkaan koskaan saavuttaneet tätä tasoa. Ne eivät olleet edes tietoisia tästä päämäärästä. Siksi Koleeramäki näki, että referenssin selkiyttäminen A-lääkkeen avulla voisi olla hyödyllistä. Toisaalta H-kaupungissa ihmiset tavoittivat liminaalitilan milloin hyvänsä, kun heitä oli useampi koolla. Tuo asia oli siellä täydellinen itsestään selvyys miltei jokaiselle, samalla kun täällä oli neljäkymmentä vuotta kokoontuneita G-ryhmiä, jotka eivät tilaa saavuttaneet. Asiaan vaikutti tietoisuuden evoluutio ja biologinen evoluutio, poliittiset ja kosmiset olosuhteet. Pienikin muutos olosuhteissa saattoi muuttaa tilannetta.

20.4.2016

ITSEMUUMIOINTI KEINONA MEDIAA VASTAAN

Olen nyt kokeillut tapaa olla kommentoimatta tolkullisen ihmisen näkökulmasta 99% niistä kaikista huutavimmista älyttömyyksistä Suomen poliittisessa ilmastossa, jotka tunkevat mieleen siitä huolimatta, että pyrkii kaikilla keinoilla sulkeutumaan kaikilta vaikutteilta ja keskittymään vain itselle henkilökohtaisesti tärkeisiin asioihin.



Tällaisella aivan täydellisellä kuurouttamisen ja sokeuttamisen itsemuumiointimenetelmällä saatetaan päästä siihen onnelliseen tilaan, että yhden päivän aikana on vain muutamia pahempia täydellisiä raivokohtauksia, joista ei vuoda blogiin kuin yksi tai kaksi suurempaa älähdystä. Voi olla päiviä, että tekstiä ei tule kuin kymmenkunta liuskaa.


Tätä minä kutsun blogitauoksi. Näin laiskalle ja passiiviselle ihmiselle, jolla ei ole mitään ambitioita tai riippuvuuksia ja jota sosiaalisen median touhotus ei kiinnosta, tämäkin on kieltämättä vaikeaa.

Eduskunnassa ahertaa kuitenkin tälläkin hetkellä muutama sata muurahaista, siitä huolimatta että minun tietoisuus on viisaampiin (kiusantekemisen ulkopuolisiin) asioihin kääntyneenä. He tekevät ns. työtään, kunnes parin vuoden päästä myöntävät, että se oli ns. virhe.


Voisikohan toimittajien ja poliitikkojen yhteiseltä propagandatehtaalta lakisääteisesti vaatia jonkinlaista työrauhauhaa yhteiskuntaan. Että vähennetään sitä kokeellisuutta siinä päämärrättömässä vittuilussa siihen mittaan asti, ettei tarvitse päätyönään olla reagoimassa. Olisi itseasiassa toivottavaa, että huonot päätökset ja valheellinen uutisointi jäisivät kokonaan pois. Entä jos ristisitte vain sormenne siellä?

Kansanedustaja leikkasi oman korvansa. Hän ei ollut kuullut lähimpiensä ääntä. Mutta pysähtymätöntä väkivaltakoneistoa ei pysäytetty tai muutettu paremmaksi väkivallalla, edes itseä, ainoaa syyllistä, kohtaan.
Se, mitä hän teki, oli yritys vapautua kidutuskojeesta, mutta hänen sanottiin ihannoivan väkivaltaa. Piikit tunkeutuivat lihaan. Oli turha peiliä syyttää, kun naama oli vino.

Musiikillinen hulluttelu on paljon useammin taloudellista kuin musiikillista.
Ihmisen hämmästyttävin kyky
ei ole uhrautumiskyky
suuremman päämäärän puolesta,
vaan suomalaisen ihmisen
uhrautumiskyky
ruotsalaismiljonäärien
ilkeiden vitsien puolesta.


Syöpä on tila, jossa
soluseinä ja solutuma
on onnistuttu politisoimaan
toisiaan vastaan.
Tiimalasihattuinen kallo,
ylpeä ajan peluri.

HISTORIAVÄÄRENNÖS KIRJALLISUUDESSA

Tieteellisessä historiantutkimuksessa on selvää, että vain useammat tapaukset ja tilastollinen yleistettävyys antavat yksittäistapaukselle sepitteen ulkopuolista yleispätevyyttä. Lähtökohta on se, että kaikki mikä ei ole yleispätevää on sepitettä.
 
Romaanikirjallisuudessa tämä otetaan annettuna. Kun KIRJAILIJA luo sepitteen, jota ei ole tapahtunut, mutta väittää sitä tapahtuneeksi, tämä väite ei joudu tieteellisen tarkastelun kohteeksi, vaan sitä pidetään totena todisteena, jonka on KIRJAILIJA antanut. Tieteellisesti sepitteen ja todellisuuden välille ei voi vetää yhtäläisyysmerkkiä, vaikka erityinen henkilö nimeltä KIRJAILIJA niin väittäisi. Kirjailijan sepitteellisellä sanalla ei ole tieteellistä erityisasemaa vaikka kertomus olisi miten hyvin ja uskottavasti kerrottu ja kertomuksen tapahtumia itse kokemattomat henkilöt miten hyvin hyvänsä voisivat eläytyä tapahtumiin, joita ei ole koskaan edes yhtä kertaa tapahtunut.


Kysymys on samanravoisesta lausunnosta kuin mikä hyvänsä oikeudelle annettu todistajalausunto. Lausunnon sisäisen koherenssi ja kirjallinen laatu ei merkitse mitään. Ainoa asia joka merkitsee on lausunnon sisällön yhtäpitävyys objektiivisesti ja tilastollisesti merkittävien tosiasioiden kanssa.
Kun suurimpia mahdollisia kansallisen tason ja globaalin tason virheitä tehdään, on tilanne aina se, ettei ole muuta vaihtoehtoa. Paitsi olla tekemättä virhettä. Se ei ole vaihtoehto.
Robottien palkat nousevat muualla. Orjien kilpailukyky kasvaa täällä. Kilpailun yössä kilpaillaan lähimmäinen hengiltä. Kunnes kuolema vapahtaa. Grateful dead, kiitollinen kuollut.
Tuhohyönteisiin ei tehoa nimien kirjoittelu addressiin tai jaarittelu paremmasta maailmasta, vaan myrkytystoimet kasvihuoneessa. Tuhohyönteisen opettama sivistys on nippu tehottomia toimintatapoja ja kauniita ajatuksia, jotka eivät tehoa häneen.

TIEDONJANOINEN HÄIRIKKÖ

Uusimman nuorisotrendin (haluttomuus osoittaa kiinnostusta matematiikkaa ja fysiikkaa kohtaan) syy on varmasti enemmän psykohistoriallinen.
 
Laajasti on havaittu, että insinöörit ovat naiiveja ihmisiä, jotka eivät ymmärrä historian totuuksia valtajärjestelmistä. Insinöörien työ on ajallista, täysin politiikalle alisteisena se voidaan helposti riistää, eivätkä he yleensä katso minkä asian palvelukseen asettuvat.
  
Kouluopetettu insinööri on kiltti ja sokea historiallisille valtajärjestelmille ja salaliitoille. Riittää että hänelle opetetaan: salaliittoja ei ole olemassa ja että niihin uskominen on naurettavaa. Insinööri haluaa olla vakuutta ja hyödyllinen, ei naurettava. Olennaista on se, että hän ei itse tiedä mitään.
  
Hän on siinämäärin naiivi narsisti, että on johdateltavissa palkitsemisilla ja paljoilla materioilla, mikä tekee hänestä nuijan käyttövälineen ja hyödyllisen idiootin. Insinööri sairastuu syöpään ja häntä säteilytetään ydinlaboratoriossa. Viimeisillä hampaattomilla voimillaan hän syleilee epäluuloisesti hippiä.
  
Uskon että nämä kilometrien päähän paistavat ominaisuudet ovat tehneet nuorisosta aivan oikein hieman skeptsiä näitä nokiasuomen rakentajia ja hukkaajia kohtaan. Tällainen räppärihan on samalla kertaa sekä insinöörin (sisäänhengitys) että hipin (uloshengitys) vastakohta.
 
Toisaalta minkään ihmisryhmän kanssa ei lokoisammin vietä aikaa kuin insinöörien. Insinöörejä ei kiinnosta humanistein kiusaamisasiat ollenkaan. Jos he itse saavat olla kiusaamiselta piilossa, kaikki on hyvin. Insinöörit ovat miellyttävän luotettavia, heidän kanssa asioista on aina mahdollista sopia.

Samalla on ikävää, että kokonaisvaltainen tieto nähdään välineellisenä. Että monipuolisen ymmärryksen ainoa merkitys olisi vientiteollisuus. Miksei vientiteollisuuskin elämän sisältönä olisi OK, jos se vain riippuisi kovista luonnontieteistä eikä Stubbista... kiusantekemisestä elämän ainoana moottorina... ikuisesta halusta näyttää Venäjälle mistä kukko nyrkkipanee. Valitettavasti ei ole talouden aluetta jossa osaaminen ja tietämys eivät olisi jäännöksettä alisteisia kolmevuotiaan hiekkalaatikolla leikkijän tasoiselle politiikalle. Sen jos joku insinööri ehtisi ymmärtää ennen kuolemaansa.
  
Joka tapauksessa harmittaa tällainen tietoisuuden politisointi kaiken maailman kouluopetettujen erikoistujien harhojen perusteella. Tietysti kun ainoaa musiikkia on rap, jota aikakausi tuottaa ja tuntee, ei ehkä tule mieleen se, miten paljon esimerkiksi musiikki on matematiikkaa ja fysiikkaa. Eihän noitakaan tietysti koulussa opita. Mitään ei opita koulussa.
  
Koulu voi silti antaa avaavan vihjeen tai sykäyksen siihen, mistä suunnasta matematiikka oikeasti löytyy. Missä on se syvä avaruus ja ihmisten fiksaamien kaavojen tuonpuoleisuus, äärettömyyksien leikki, joka nauraa tiimalasin hiekan tavoin vaihtuvaa nippelitietoa ja kaljuuntuvaa pääkaloa. Voi tulla näky syvästä avaruudesta, joka on yhä uudelleen jokaisen nippelin syntysija. Siis se ainoa asia mikä musiikista ja matematiikasta tekee viehättävää: että se ei ole tiedollista kuin aivan alkeellisimmilla tasoillaan, rannassa, kun uidaan vielä käsipohjaa.
 
Uskokaa tai älkää, mutta minä kiinnostuin modernista runoudesta koulun äidinkielen tunnilla. Jostain siitäkin jäi vaikkei se mitään opettanut. Eikä tämä ole edes kouluopetuksen vähättelyä. Päin vastoin sen ylistämistä. Mikä olisi tärkeämpi kuin oikealle tielle johdatteleva vihje? Ei voida tietää mikä se asia kenellekin on. Yleissääntöä ei ole olemassa.
  
Toisaalta kunnianhimon ansa on koulussa ilmeinen. Nenärengas, josta vetämällä ihmisiä ohjaillaan kuin tahtodonta karjaa vallanpitäjien haluamaan suuntaan. Kunnianhimo on vallanpitäjän sormi ihmisen peräaukossa. Siksi mikään koulu ei ole vaaraton, ellei jo ole oppinut, ettei arvosanoilla ja opettajan tyytyväisenäpitämisellä ole merkitystä. Kiltteys on hyväntahtoisen itsetuhon kaava, silloin kun opettaja on harhojen mestari. On opittava olemaan epäkiltti päästämättä ainoatakaan todellista tiedonmurua korvien ohi.

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com