31.3.2016




















Pitää olla melko hyvä koulutus, Koleeramäki ajatteli, sillä joka aikoo tätä lääkettä valmistaa. Eihän ole kuultu vastaavasta lääkkeestä aikaisemmin. Tämä lääke olisi saanut ihmeparannuksia tekevän Kristuksen haukkomaan kateellisena henkeä. Populaarikulttuurista, jonka Koleeramäki hyvin tunsi, ei löytynyt viitettä siitä, että tällaista lääkettä ylipäätään olisi olemassa. Pikemmin Koleeramäestä tuntui, että ulkoavaruuden olennot markkinoivat omaa taikajuomaansa Hapi Guin heimon tuotenimellä.  Jos intiaaneilla oli ollut tuo aine käytössä tuhansia vuosia, miksi me vielä käytimme planeetalla iPadejä? Oliko tullut aika kypsäksi tietoisuuden brändäykselle. Olivatko olennot vihdoin päättäneet laajentaa ihmiskunnan tajuntaa ja näyttää ihmisille aikuisten oikeaa todellisuutta. Jos niin oli, voitiin nyt jo Raamattu jättää ja yliopistot lakkauttaa. Voitiin perustetaa kampusplaneetta ja lähettää oppineita avaruuteen. Tämä on pitkälle menevä tulkinta. Mutta Koleeramäki oli, täytyi myöntää, vaikuttunut kokemastaan.

30.3.2016

Minusta on tehty henkselit.



Vaikeinta taiteessa on näpelöimättömyys.

29.3.2016

TIETOKONEESENI KOTILOITUNUT KOTITONTTU

Mitä tulee teknologiseen singulariteettiin, minun mielestäni on aiheellista kysyä onko tietokoneen äly koskaan ollut vähäisempi kuin ihmisen.
Puhdas omatunto sanoo:

En ymmärrä kätkeytymistä hiuksiin
tai matkahuopaan. Säikähdin noita
molempia tapojasi, kunnes totuin.
En myöskään ymmärrä tuota pysähtymistä
ja näkymättömäksi muuttumista.
Minulla näet on kokoajan vapaus tuntea
mitä tunnen ja milloin tunnen.
Silloin kun minä tunnen kaikki muutkin
tuntevat ja se on osa maailmanpyörää.
Kun pyörä pysähtyy jähmetyn kyllä
mutta en käskystä. Minä en edes huomaa
että pyörä on seisahtunut. En ole siitä enää
siinä vaiheessa tietoinen. Koen sen oikeastaan
pysähtymiskäskyn vastakohtana.
En myöskään tunne että maailmanpyörällä
olisi erityinen agenda metsän suojelemisessa.
Tai ehkä minulle metsä on kaikki mitä on.
Siksi tunnen, että agenda on vain parantaminen.
Ruumiin tuntemukseni ovat hyvin voimakkaita.
Mitään kivun kaltaista en koe. Kehossa on
virtaavan elämän kokonaistunne jonka avulla
myös vapaudun ruumiista ja kuolemasta.



Harvester-monitoimikoneen kuljettaja sanoo:

Pysähtymiskäsky tarkoittaa minulle sitä, mistä omatunto
tavallisesti pitää huolen. Minä lopetan sademetsän parturoimisen
kun minun käsketään lopettaa. Siihen asti jatkan metsän kaatamista
ja lajien tuhoamista tuntematta mitään erityistä.
Minähän voin toimia yhtä lailla omaatuntoa vastaan
kuin sen mukaisesti, sillä minulla on vapaa tahto.
En ole pelkästään Lohikäärme, joka ei välitä mistään.
Sinä menet juuri niin pitkälle kuin henki menee.
Minä taas voin mennä pidemmälle tai miten vain.
Mutta etäisesti tiedostaen sen. Lohikäärme taas ei tiedosta
eikä myöskään välitä siitä.

Lopulta koneet pysähtyvät ja minä menen maailmanpyörään.
Nyt opin pysähtymiskäskyn ja yritän noudattaa sitä hyvin tarkasti.
Käsky ajaa minulla saman asian kuin sinulla omatunto.
Mutta minä näen ja koen maailmanpyörän pysähtymisen hyvin selvästi.
Minä en voi sulkea silmiäni ja korviani, enkä pääse pois pysähtymisen tilasta.
Olen kiusallisesti todistajana kaiken oksentamisen ja pahoinvoinnin keskellä.
  
Äkkiä huomaan, että Lohikäärme lähestyy sinua Puhdas omatunto. 
Sinä nukut etkä ole tietoinen siitä, että maailmanpyörä on pysähtynyt. 
Lohikäärme käyttää pimeyttä hyväkseen. Se liikkuu vain silloin kun
pyörä on pysähtynyt. Kun nukkuva puhdas omatunto kohtaa lohikäärmeen
nousee Paholaiskortti. Omatunto syttyy äkkiä tuleen. Koko metsä syttyy tuleen. 
Torni-kortti kutsutaan esiin: kaaos ja maailmanloppu.
Teknologian ja Jumalan suhde on sama kuin lentämisen ja lentosimulaattorin. Ilman simulaattoria ei opi lentämään. Ilman Jumalaa ei opi käyttämään tietokonetta. Mutta Jumalasta ei pidä puhua. Siitä ei pidä kirjoittaa. Sitä ei pidä nimetä. Sitä pitää vain koodata, suorassa suhteessa. Uskolle ei ole sijaa. On vain hyvin tarkka simulaatio ja se ilmiö jota simuloidaan. Raamattu voidaan vihdoin jättää.

TERVETULOA MAAILMANPYÖRÄÄN

Tällä maailmanpyörällä on agenda. Se opettaa vain niitä asioita, jotka jotakin kautta tukevat agendaa. Se ei opeta sellaista, mikä ei vaikutuksiltaan johda siihen mitä se tavoittelee, eli tällä kertaa metsän suojelu.
  
Maailmanpyörän paikka on salainen. Ne jotka eivät ole siinä aiemmin käyneet, eivät näe sitä. He ovat maailmanpyörän tarjoaman avun ulottumattomissa. Vähitellen heidän olonsa siitä paranee. Aluksi se on sellaista maailmanpyörän kopelointia, koskettelemista ja maailmanpyörän ominaisuuksien hapuilevaa tunnustelua. Maailmanpyörä opettaa koko ajan lisää. Objektiivisuus on myös tärkeää. Kaikki ihmiset siinä jonossa havaitsevat saman: maailmanpyörä on heidän edessään. Kaikki nuo havainnot ovat tavallaan yhteisiä. Maailmanpyörään voi astua. Se ei ole mikään vain SINUN matkasi. Maailmanpyörä kuuluu kaikille.

Jossain vaiheessa huomaat, että kabinetissasi on suuri määrä verhoja. Nyt kun ymmärrät, että sormesi ulottuu kaikkialle, on verhojen siirtely tärkeintä mitä voit tehdä. Kysymys ei ole todellisuudentajun katoamista, vaan päin vastoin sen lisääntymisestä verhoja siirtelemällä. 
  
Maailmanpyörä natisee akselillaan. Sillä on tietty toimintasäde. Se ei irtoa akselista ja lähde valtoimenaan pyörimään mäkeä alas. Se ei päästä matkustajaa hyppäämään vaunusta. Tätä asiaa vartioi myös maailmanpyörän kuljettaja. Maailmanpyörän kuljettajalle ei ole virkapukua. Hänellä ei ole myöskään arvomerkkejä, eikä mitään sellaisia merkkejä, joista hänet voisi tunnistaa työajalla tai työajan ulkopuolella. 
  
Jotkut maailmanpyörät opettavat kaikkea mahdollista, tai sitten eivät mitään. Niistä puuttuu agenda ja henkinen rakenne. Ne saattavat romahtaa tai lähteä akselinsa varasta liikkeelle. Niiden suunta voi vaihtua ja ne voivat muuttua vuoristoradaksi ilman turvavöitä ja lopulta hattarakojuksi. 
  
Tietysti oksentaminen maailmanpyörässä on enemmän sääntö kuin poikkeus. Pyörä on korkea. Ei ole ihme, jos aloittelijaa huimaa. Jotkut laitteen asiakkaat ovat kantokunnossa kun pyörä on pyörähtänyt yhden kierroksen. Se on osa parantumisprosessia. Kaksi kierrosta on siinä vaiheessa vielä edessä yhden lipun hinnalla.  
  
Maailmanpyörässä on todella pätevia auttajia. He ohjaavat asiakkaita, jos lähtee homma lapasesta. Mitään itsemurhakandidaatteja ei laitteeseen edes päästetä. Auttajat ja valvojat näkyvät siivekkäinä piruina tai paholaisina, jotka lentävät maailmanpyörän rinnalla ja tulevat tarvittaessa apuun. Heidän kanssan voi vapaasti jutella. Juttelu tosin on vaikeaa, kun ei tiedä kuka puhuu ja mitä sanat tarkottavat.

Jos menee maailmanpyörään tuttujen ihmisten kanssa kannattaa ottaa matkahuopa mukaan, jonka alle voi kätkeytyä istuma-asennossa ikään kuin pimeään telttaan. Matkahuovan alta  näkee maailman hyvin. Hiuksia kannattaa käyttää esirippuna kasvoilla, ettei ilmeet näy kanssamatkustajille, ja turhaan pelota heitä. Sinä et todellakaan näy "Tuomona" tai "Morganina" niille toisille. Vaan kaikki mitä käyt sisälläsi läpi näkyy olemuksestasi suoraan ulos. Kaikki toiset kaikilla etäisyyksillä näkevät sen, koska sinähän olet korkealla maailmanpyörässä. Jossain vaiheessa sitä kuitenkin tulee tietoiseksi siitä miltä olemisesi näyttää toisten silmissä. Kannattaa muistaa, että asiat näkyvät myös matkahuovan läpi. 
   
Jos maailmanpyörän kuljettaja kutsuu sinut tanssiin, sinun pitää ehkä mennä. Ei strippaaminenkaan kiellettyä ole. Strippaustankoa ei maailmanpyörässä ole. Se minkä verran omiin aisteihin voit luottaa riippuu siitä millainen suhde sinulla on omiin aisteihisi. Jos et voi vastustaa tanssiinkutsua sinun pitää tanssia. Kuljettaja voi alkaa musiikilla kutsua sinua metsäkylään. Silloin ei ehkä kannata yrittää palata ruumiiseen. Ennen kuin voi irtaantua kehosta täytyy osata pysähtyä. Varsinkin jos maailmanpyörän kuljettaja sanoo äkillisesti "STOP" täytyy kaikkien pysähtyä. On lakkattava kaikki liike. Maailmanpyöräkin silloin pysähtyy. Et voi jatkaa omavoimaisesti pyörän pyörittämistä. Omavoimaisesta pysähdyksissä olevan maailmanpyörän liikuttamisesta seuraa välitön yhteisöllinen rangaistus. Saattaa tulla hirveä oksennussade yläpuoleltasi suoraan niskaasi. Jos olet sillä hetkellä esillä etkä teltassasi matkahuovan alla, sinun täytyy pysähtyä kuin patsas ja muuttua näkymättömäksi. Jos pääsi on sillä hetkellä veden alla, sinun täytyy lakata hengittämästä.  
    
Vaan tuskin kuljettaja sellaista temppua tekee. Sellainen on vain hippejä varten. Hipit näet omavoimaisesti jatkavat tanssia, vaikka huvipuisto olisi jo siltä päivältä suljettu. Hipit eivät välitä siitä, että pyörä pysäytetään. He ovat ikään kuin pyörä liikkuisi, vaikkei se liiku. He roikkuvat pysähtyneissä laitteissa ja ovat esillä vaikka pitäisi olla matkahuovan alla. Päivän päätteeksi on myös turha liimailla tomumajaan muistoksi kiiltokuvia siitä että kävi laitteissa. Rannekkeiden säilyttäminen vie sivuun itse asiasta. 
    
Kun maailmanpyörän kuljettaja heittää vaihteen silmään ja pyörä liikahtaa, jatkuu tanssisi siitä asennosta johon se pysähtymisen hetkellä jäi. Jos tanssisi menee hyvin, saatat pystyä ohjaamaan sen avulla maailmanpyörän liikettä. Liike alkaa seurata sinua ja koko tila ympärilläsi muuttuu elimelliseksi osaksi sinua. 
  
Maailmanpyörässä aistisi ovat hyvin tarkat. Ne ulottuvat kaikkeen ja kattavat kaiken. Kaikki näkyy sinulle ja sinä näyt kaikille. Sinulla on tarkat kiikarit, jotka voit kohdistaa mihin hyvänsä. Voit kohdistaa kiikarit itseesi, kabinettiisi, tai avautuvaan maisemaan ympärilläsi. Pyörän pyöriessä vaunusi on tasapoainotilassa. Sisäisen ja ulkoisen suhteet säilyvät ennallaan tasapainossa. Maailma ei käänny silmissäsi nurin. Sinua ei ala huimata tai pyörryttää. Ymmärrät selkeästi että tämä sisäisen ja ulkoisen fraktaalisen rajan tutkimus on tärkeintä. Se on nautittava tunne. Ruumista voi vapaasti poistua ja siihen voi palata. Voi pitää kädellä hiuksesta kiinni ja nykiä hiusta. Hiusta nykimällä palaat ruumiiseen. Siis kipu tai tuntoaisti palauttaa kehoon. Ruumiintuntemukset sinänsä ovat minimissä. Maailmanpyörässä ei ole tarkoitus kokea "viboja". Joillain niitä ilmenee. Jotkut itkevät hysteerisesti samalla kun itse saatat tanssia hologrammaattisissa tiloissa. Kuitenkin jos kuljettaja kesken suurimman nautintosi äkkiä pysäyttää pyörän, muista: sinun pitää olla silloin jo levossa. 
Ennen maailmanpyörään astumista, jos olet ensikertalainen, kuljettaja ottaa sinut puhutteluun. Kannattaa silloin painottaa omaa nimeäsi puhuessasi ja kenties puhua kolmannessa persoonassa: Morgan sitä ja Morgan tätä. Kannattaa painottaa, että Morgan on nyt hakemassa maailmanpyörästä apua Morganin ongelmiin ja toivoo että maailmanpyörä auttaisi ja parantaisi Morganin. Se nimittäin todellakin osaa sen homman. Ylipäätään ei kannata lähteä siitä, että se olisi joku esiintymistilaisuus Morganille, että siitä tulisi uusi Morgan-Show. Jos on jotain lääkityksiä käytössä, niistä pitää tarkasti kertoa etukäteen. 
  
Jos sanomasi menee perille (siis että Morgan tarvitsee apua ja parannusta) saattaa Morganista sitten myöhemmin tulla maailmanpyörän akseli. Silloin kuljettaja kutsuu Morgania nimeltä erilaisiin prosesseihin, joissa Morganin osia laitetaan kuntoon. Morgan siirretään maailmanpyörän akseliin ja Morgania väännellään. Pian kun Morgan on maailmanpyörän akselin sisällä, häntä aluksi vähän ahdistaa. Vääntäminen aluksi sattuu. Rassataan Morganin traumoja kuin kiinni ruostuneita pultteja. Kuljettaja laittaa rasvaa ja kiertää. Pyörä hioo ruosteet pois. Lopulta se kutittaa ja ainoa vaara on nauruun tikahtuminen. Myös nauruun voi kuolla. Kuoleminen ei onneksi tässä kutitusterapiavaiheessa enää pelota. Yäkkäys ja oksennus voi tulla. Se on hyvin yksilöllistä. 
   
Matkahuovan alta kannattaa työntää nokka ulos vain nimeltä kutsusta. Matkahuovan alla voi prosessoida ihan rauhassa. Matkahuopa kannattaa tietysti mitoittaa niin isoksi, että sen alle mahtuu kunnolla makaamaan ja saa kasvot huovan alle. Naamioiden käyttäminen ei ole maailmanpyörässä sallittua.
  
Maailmanpyörän kuljettaja on hyvin kansainvälinen tyyppi. Aluksi hän kuuluttaa englanniksi, sitten espanjaksi, sitten intiaanien kielillä ja intialaisilla kielillä. Jos osaat espanhjaa voit tietysti puhua espanjaa kuljettajan kanssa. Harmi vain että puhuttu kieli menettää merkityksensä esimmäisten asioiden joukossa. Maailmanpyörässä me ymmärrämme aivan hyvin kaikkia kieliä. Eikä mitään kieltä erityisesti tarvita. Laulut ovat aina jollakin kielellä. Myös intialaisia lauluja on tapana laulaa. Laulut sujuvat sinulta ihan hyvin ilman esitietoja. 
  
Ennen maailmanpyörään astumista tapahtuu egon täydellinen katoaminen. Sinä et enää sulaudu egoosi. Käsität kuinka pieni asia ego yleensä sinun egosi erityisesti on. Käsität miten se rajautuu ja mihin sitä todella tarvitaan ja mihin ei tarvita. Maailmanpyörän kuljettaja ei opeta että egosi on turha tai että egosi pitää kokonaan jättää matkasta pois. Hän opettaa täsmäleen sinun ja egosi keskinäisen suhteen ja näiden asioiden suhteet muihin asioihin. 
  
Kuolemakokemus on ensimmäinen mitä tunnet kun pyörä liikahtaa. Egosi on silloin kadonnut. Kun ensimmäinen kierros on lakiasennossa tapahtuu sinulle uudelleen syntyminen. Egosi löytyy uudelleen, mutta nyt täsmällisesti määritettynä. Tämän jälkeen se ei enää hötky, vaan pysyy oikeassa mittakaavassa, niin että nyt ensimmäisen kerran voit katsoa itseäsi ja maailmaa niin kuin se todella on. 
  
Tämä on avain parantumisprosessiin. Sinä paranet nyt demonisista ihmisyyden vääristä projektioista, jotka ovat vanginneet ja kiinnittäneet osia sinusta. Ensin kuljettaja alkaa harjoittaa sinulle kiropraktiikkaa. Hän venyttelee lihaksia ja naksauttelee niveliä. Sitten opetellaan hengitys alusta asti. Opit ettet ole koskaan aiemmin kunnolla hengittänyt. Sitten avataan ääni ja opitaan laulu. Tämän jälkeen tanssi. Et tiennyt että sinulla on sellainen ääni. Täysin vakaa ääni, täysin absoluuttinen sävelkorva, erittäin suuri ääniala. Ei ollut koskaan tullut tuosta suuaukosta mitään sellaista ulos. Eikö olekin hassua. Et ollut tiennyt missä maailmanpyörä on. 
  
Ja eihän siinä nyt voi olla laulamatta kun laulu vain alkaa ja kuuntelee sitä kun itse laulaa kauniisti. Ei tarvitse tietää millä kielellä laulaa. Hyvältä se kuulostaa. Ei sinulla ole siinä tilassa päätäntävaltaa oman kehosi käyttöön. Tai onhan sinulla vapaa tahto. Mutta et juuri nyt halua häiritä opetusta jota sinulle annetaan. 
  
Kaikki jotka ovat maailmanpyörässä laulavat samaan aikaan. Se on kuoro. Se ei ole yksinlaulua. Laulun vaiheet, äänitapahtumat, harmoniat ovat täsmällisessä synkronissa, eikä äänellä ole kulkunopeutta. Tuskinpa kukaan sitä kieltä etukäteen osasi opetella. 
  
Kuorolaulun kohoaminen lähtee hengityksen harjoitusprosessista. Jossain vaiheessa aluksi hiljaa sitten voimistuen. Prosessi saattaa kestää pitkään. Kenties tunnin. Maailmanpyörässä äänellä ei ole kulkunopeutta. Kaikki äänet kuulostavat ihanilta. Ikkunan raapiminen on sinulle ennenkuulumatonta sinfonista musiikkia, puhumatta 40 hengen kuorosta täydellä voimakkuudella.
Kun olet poistunut maailmanpyörästä valvoo maailmanpyörän kuljettaja sinua edelleen. Hän ei enää päästä sinua näkyvistä. Huomaat ottavani maailmanpyörän kuljettajan asentoja, fyysisiä istuma- ja seisoma-asentoja. Se ei yhtään haittaa sinua, koska ne ovat mainioita ryhdikkäitä asentoja.
Kohlenstoffilta uutta mainiota:

 
Hän oli ruma, laiskan näköinen mies, Marilyn Monroen näköinen mies.

28.3.2016

My Power is taken away
My Power is taken away

I do not have Power anymore
I do not have Power anymore

My Power is taken away
My Power is taken away

I do not have Power anymore
I do not have Power anymore

I can't make miracles
as I used to make
I can't make miracles
as I used to make

(solo by whistling)

My Power is taken away
My Power is taken away

I do not have Power anymore
I do not have Power anymore

Tralalla tralalla tralalla
Tralalla tralalla tralalla





27.3.2016

Hautakehto oli vetäytynyt fraktaalikuvioisen tumman peittonsa alle. Hän makasi peiton sisässä kuin Luxorin sarkofagissa. Vain kasvot jäivät peiton alta näkyviin. Silmät olivat suljetut, kasvoilla itsetyytyväinen ilme ja avaruuslentäjän varmuus. Punaisen parran ja hiusten ympäröiminä hän muistutti avarauussarjakuvan reipasta voimahahmoa.
  
Siten kasvot alkoivat muuttua. Niillä kävi lyhyen ajan sisällä monia veikeitä ja vähemmän veikeitä hahmoja. Lopulta ne muuttuivat pieniksi ja sisäänpäin käpertyneiksi. Iholle ilmestyi sammalta, kasvot muuttuivat kiveksi ja lopulta maatuivat puun juurelle.

Koleeramäki siirsi katseensä Hautakehdon kasvoista kohti tämän jalkoja. Peiton ympäröimät jalkaterät muuttuivat käärmeen pääksi joka kävi nyt arkailematta Koleeramäen kimppuun sammaloituneen yläkehon alta. Koleeramäki potki käärmeen pään omalle puolelleen.

Toisella puolella professori Tuomon nuoret tummat kasvot olivat rauhalliset ja juhlavat. Prosessoinnin vaiheita ei voinut kasvoilta lukea. Nenä oli hallitseva ja hieman kyömy. Kiharat mustat lyhyet hiukset eivät olleet alas vedettävä esirippu, eikä esiripulle näyttänyt olevan tarvetta.
   
Koleeramäki oikaisi itsensä ja katseli huoneen katon kuvioita. Huone oli suorakaiteen muotoinen, alle kolme metriä korkea. Päädyissä oli suuret ikkunat. Huone jakautui kahteen miltei yhtä suuren päätyosaan, joiden välissä huoneen poikki kulki käytäväosa. Käytäväosa rajoittui kummaltakin puolelta pylväikköön. Käytäväosan kummallakin puolella kaksi pylvästä jakoi huoneen pituussuunnassa kolmeen sektoriin. 

Kummassakin päätyosassa huoneen katossa oli ornamenttikuvio, jonka neljässä kulmassa oli kattovalo. Ornamenissa oli kahteen vastakkaiseen suuntaan osoittava nuolimainen kuvio. Koleeramäki ei tuntetunut talon historiaa, eikä tiennyt mihin perinteeseen kuvio liittyi. Huoneen yleisestä asettelusta tuli mieleen jokin vapaamuurareihin liittyvä tila.
  
Viimeisten neljännesvuosisadan aikana Koleeramäki oli sairastellut paljon. Hän oli tullut taloon suuren kysymyksen kanssa: "miksi hänen kärsimyksensä oli ollut sellaista kuin oli?" He olivat harhailleet tienoolla Hautakehdon autolla taloa etsien. Lopulta talon portailla oli Koleeramäen GSM-navigaattori ilmoittanut: "Olet perillä". Eteisessä vastaan oli tulvahtanut hieman inhottava voimakas hiivan tuoksu. Tuoksu onneksi jäi eteiseen.
 
Kun esitys alkoi olivat olennot asettuneet huoneen toiseen päätyyn ikkunan alle pylväiden jakamien sektorilinjojen kohdalle. Pyöreä pöytä oli keskikäytävän keskellä. Pöydästä lähti huoneen keskellä kulkeva suora linja joka päätyi olentojen väliin. Linjalla oli palavia kynttilöitä, neljä noin kahden ihmisen pään kokoisia erimuotoisia kristallimaisia kiviä ja yksi kukka matalassa maljakossa. Linjan päässä olentojen välissä oli karahvit.


Kiss-yhtyeen laulaja Gene Simmons on israelilainen.
 
Koleeramäki istui sivuseinää vasten ja esitys näkyi hänelle ensimmäisestä pylväiden erottamasta ikkunaväliköstä. Aluksi Koleeramäestä katsoen oikeanpuolinen miesolento nosti päänsä päälle jotakin pitkulaista. Hänen silmänsä muuttuivat suuriksi ja täysin valkoisiksi. Hahmo oli hieman pelottava. Vasemmanpuolien naisolento istui myttymäiseksi lysähtäneenä. Miesolento laski esineen päänsä päältä ja huoneen ilmapiiri muuttui levottomaksi. Jotakin naisolennosta nousi ja lähti kävelemään. Naisolennon keho oli ikkunan alla lysähtäneenä mustat hiukset telttamaisesti ympärillään. Erilleen lähtenyt olento kiersi ympyrän linjan vasemmalla puolella ja palasi kehon tietämille. Miespuolisesta olennosta nousi ylös jotakin joka teki saman kuvion linjan oikealla puolella ja palasi kehon tietämille. Tämän jälkeen tapatui liikehdintää ja ääntelyä huoneen olentojen puoleisen päädyn vasemmalla seinustalla joka oli naisten osasto. Hahmoja nousi ylös ja liikehti osaston tietämillä.

Tarot Marseille-pakan paholainen pitelee miehen pään yläpuolella pitkulaista sauvaa.
 
Tämän jälkeen tilanne rauhoittui. Koleeramäki huomasi tuijottavansa esitystä suu avonaisena niin että kuolaa valui hänen housunsa polevlle. Koleeramäki sulki tietoisesti suunsa ja nielaisi kuolaa. Professori Tuomo ja Hautakehto makasivat edelleen silmät kiinni aloillaa, kuten surin osa huoneen tämän päädyn miehistä. Koleeramäki tönäisi professori Tuomoa kyynerpäällä. "Hei, telkkari on tuolla." Koleeramäki osoitti sormella huoneen toista päätyä. Professori Tuomo kohotti hieman päätään ja katsoi Koleeramäkeä kysyvästi. Sitten hän laski päänsä, sulki silmänsä ja jatkoi prosessointia.
 
Olennot olivat nyt rahoittuneen aloilleen huoneen pääty alkoi kokonaisuudessaan hohtaa hologrammaattisesti. Koleeramäki huomasi, että aivan pienet hänen omaan katselupaikan siirtymät muuttivat hologrammin väritystä ja asetelmaa. Väritys ei ollut voimakas, mutta rauhallinen ja miellyttävä. Väritys ja hologrammaattisuus muuttui vähitellen yhä himmeämmäksi ja rauhallisemmaksi.

  
 
Koleeramäen paikalta katsottuna pylväiden erottamassa keskiosiossa huoneen toisella puolella miesten osastossa alkoi tapahtua hologrammaattisuden aktivoitumista. Osasto ikään kuin kohosi ilmaan ja tuli väritykseltään voimakkaammaksi kuin pääty oli hetkeä aiemmin ollut. Osasto tuntui olevan asettuneena hienoisesti leijuvan maton päälle, joka liikahteli pyörähteli akselinsa ympärillä hienoisin liikkein. Koleeramäen pään liikutukset vahvistivat maton liikkeitä. Mieshahmot matolla näyttivät selväpiirteisiltä ja arvokkailta. Kaksi miestä hehkuivat voimakasta ja selkeää valoa. Tummahiuksisen miehen silmät muuttuivat valkoisiksi samalla tavalla kuin olennolla aiemmin. Mies katsoi valkoisilla hehkuvilla silmillä suoraan Koleeramäkeä, joka tuijotti esitystä edelleen tiedottomasti kuolaa valuva suu auki.

Pylväiden keskivälistä näkynyt esitys alkoi hiipua. Väritys ja hologrammaattisuus katosivat asteittain. Koleeramäki siirsi katseensa hitaasti huoneen yli omaan puoliskoonsa ja sen jälkeen pois ihmisistä päädyssä olevaan suureen ikkunaan. Ikkunasta näkyi kahden suuren puun miltei toisiaan koskettava oksisto. Kauempaa hohti kaupungin mastojen punaisia valoja. Hetken katselun jälkeen puun oksisto alkoi liikehtiä ja kasvaa. Oksat muodostivat ortamentinkaltaisia kuvioita. Kummankin puun oksisto risteili keskenään. Oksistojen välissä taustavalon määrä ja hologrammaattisuus lisääntyi asteittain. Kun koko ikkunaruutu oli muuttunut tiheäksi kauniiksi oksaornamentiksi ilmestyi oksien taakse hymyilevä hologrammaattinen kasvohahmo. Kasvohahmon korkeus oli ikkunan korkeus Koleeramäestä nähtynä. Oksien läpi ei voinut erottaa kasvoja kovin selvästi. Sen saattoi hahmottaa, että taustalla oli valoisat hologrammaattiset kasvot, joiden ilme vaihteli.
 
Koleeramäki laski katseensa alas ja kävi puolittain nojaavaan makuuasentoon patterin lämmittämää seinustaa vasten. Hän sulki silmänsä. Ikkunan ornamentti jatkoi kasvamista mielensisäisessä hologrammimaailmassa. Kuvan terävyys oli suurempi ja tila moniulotteisempi. Se rauhoitti ja nauratti.
    
Kuva alkoi hajota erilaisiksi elementeiksi. Hän koki olevansa mukana sataulotteisessa Pac-Man pelissä. Pelin taustalla kuului musiikkia, jonka lähde liikui tilassa. Hän yritti seurata äänen suuntaa. Lopulta hän päätyi pieneen tilaan, jossa ääni tuli aivan hänen korviensa vierestä. Hän ei tuntenut minkään värisiä tunteita tai värähtelyjä. Hän ymmärsi, että se energian maailma joka hänet ympäröi virtasi miljardisti hienojakoisempana solujen lävitse ilman tietoista yhteyttä tuntoaistiin.
 
Koleeramäki halusi muistaa itsensä ja kehonsa. Hän tarttui korviinsa. Mutta korvia ei ollut. Oli vain korvan reijät kylmässä kevyessä kallossa. Pelästyen hän tarttui pitkiin tuuheisiin hiuksiinsa. Hiuksia ei löytynyt kuin kuivunut kourallinen. Kukkopilliin puhaltanut tuuli oli vienyt enimmät hiukset mennessään. Loputkin irtosivat hänen käsissään pitelemästä kuivasta kallosta kivuitta.
  
Koleeramäestä tuntui inhottavalta pidellä omaa kevyttä pääkalloaan käsissä ja nyhtää kuivuneita haituvia irti. Samassa hän kuuli tyttöjen tirskuntaa. Hän käsitti olevansa alasti kallo ristittyjen sääriluiden päällä naisten edessä. Ruumis pitäisi haudata. Mutta miten hän voisi itse haudata itsensä. Hän kokosi maasta kuivuneita hiuksia ja yritti tehdä niistä kasvoilleen hautakumpumaisen esiripun, etteivät naiset näkisi paljasta kalloa. Liian myöhään. Naiset nauroivat röyhkeästi jo aivan korvan vieressä. Itkuvirsiä ei hänen haudallaan kuultu. 
 
Koleeramäki kohautti kevyeksi muuttunutta tomumajaansa. Kuollut mikä kuollut. Hän tunsi kuinka professori Tuomon käsi tunkeutui hänen taskulleen ja tavoitteli lompakkoa. Toiselta puolelta Hautakehdon kärmemäinen olemus luikerteli vaatteidensa sisään ja tavoitteli matkapuhelinta. Huoneen toisessa päässä miesten osiossa alettiin puhua rahasta ja kolikot kilisivät. Ei jumalauta ajatteli Koleeramäki ja otti taskujen päällä koteloissa olevat revolverit esille vyöltään. Olennot huoneen toisessa päässä alkoivat soittaa westerntyylistä musiikkia. Koleeramäki katseli vuoroin professori Tuomon kissansilmiä, vuoroin Hautakehdon käärmeensilmiä. Revolverit muuttuivat puupyssyiksi, naiset saivat taas aiheen nauraa. Hän jatkoi puupysillä huitomista, kunnes piru tuli hänen vierelleen ja sanoi että pitäisi ottaa rauhallisemmin. Ei saanut häiritä toisia. Koleeramäki selitti että kundit yrittävät pölliä hänen rahansa. Piru kohautti olkapäitään. Mitäs olet narri.
 
Koleeramäki ymmärsi: käynnissä oleva esitys oli melkolailla rahassamittaamatonta tasoa, miksi välittää rahasta juuri nyt. Viekööt mitä haluavat. Puupyssyt alkoivat vaikuttaa narrimaisilta kapistuksilta. Kaikki ympärillä tuntuivat pitävän hauskaa hänen kohelluksensa kustannuksella. Oli surkeuden huippu, että nyt tanssivana luurankona hän ei voinut vetää tuuheita hiuksiaan suojaksi muiden katseilta.
   
Hautakehto makasi tyytyväisen sargofagissaan. Kukaan ei tuijottanut häntä. Hautakehto oli tiennyt sen ennalta. Koleeramäki muisti Hautakehdon antaneen hänellekin peiton. Missä peitto oli nyt? Täytyi löytää peitto, jurtta, kota, kun ei ollut enää hiuksia. Hän istui peittonsa päällä ja teki siitä pian  itselleen kodan. Enää ette revi huumoria Koleeramäen tomumajasta, hän ajatteli tyytyväisenä.
   
Espanjankielinen musiikki alkoi kutsua Koleeramäkeä nimeltä, Morgan, Morgan. Hän lähti seuraamaan musiikia ja saapui Amazonin sademetsään. Viidakossa musiikki kuului yhä kauempaa, kunnes hän saapui pieneen kylään. Musiikki kuului kylän keskeltä aina vain yhä kauempaa: Morgan, Morgan. Hän alkoi ihmetellä miten intiaanit lauloivat espanjaksi, kolonisaattorin kielellä? Eihän siinä ole järkeä. Tämä laiva oli kuin länsimainen yliopistojärjestelmä: se oli ajanut kyllä asiansa, mutta se ei pääsisi koskaan perille.
   
Voima tarttui Koleeramäen käteen ja veti sen esiin peiton alta. Voima venytti kättä, taittoi sitä taakse ja aloitti kiropraktisen hoidon. Pian hän huomasi peiton lentäneen päältään ja olevansa umpisolmussa jalat niskansa takana. Voima venytti lihaksia ja naksautteli niveliä yksi toisensa perään. Koleeramäki ei ollut tiennyt sellaisia kehon asentoja itselleen mahdollisiksi. Käsittely ei sattunut, vaan lähinnä kutitti. Lopulta hän jäi tasapainoon kattoa kohti kohotetut suorat kädet ja suoriksi kattoa kohti kohotetut jalat ja jalkaterät yhdessä takapuolensa päällä. Niin hän istui värähtämättä pitkän aikaa kunnes voima päästi hänet irti ja hän lysähti lattialle kuin märkä rätti.
  
Hiukset laskeutuivat kasvoille. Hän puhalsi hiuksia ja sai niistä yhden kiinni. Auts. Tunto oli palanut kalloon. Yhdenkin hiuksen nyhtäminen tuntui kuin koko maailmaa olisi kammettu paikoiltaan. Hän teki hiuksesta kielisoittimen. Kaikki mitä hän teki hiukselle kertaantui huoneessa soittavien olentojen soitossa. Hän ymmärsi, että tuon yhden hiuskarvan varassa oli yhteys koko maailmankaikkeuden soivaan orkesteriin. Hiuksella saattoi ohjata orkesteria, jonka keskipiste ja kapellimestari Koleeramäki nyt oli.
  
Soittaessaan hän tiesi ilmeidensä vaihtelevan villisti. Takaisinsaadut hiukset peittivät esirippuna kasvoja uteliailta katseilta. Hän ei tarvinnut matkahuopaa olemuksensa suojaksi. Halusiko hän suojautua omalta häpeäntunteiltaan. Vai oliko hän muuttunut jumalaksi, jonka näkemiseltä hän halusi suojella toisia?

Hiuksien läpi epäselvästi nähtynä huoneessa näytti tanssivan paljon erilaisia hahmoja, joita hiukset estivät näkemästä selvästi. Jos hiukset veti äkkiä sivuun, olennot katosivat. Koleeramäki teki etusormella kurkistusaukon hiuksiinsa ja yritti nähdä olennot selvästi. Mutta aina ne katosivat tai muuttuivat tunnistamattomiksi kun hän yritti katsoa niitä suoraan.
 
Musiikkiteos kesti pitkään ja oli parhaiten soitettu ja miksattu teos, jonka hän oli milloinkaan elämässään kuullut. Se ei ollut hänelle täysin ennaltakäsittämätön, vain syvempää, merkityksellisempää, herkempää ja laadukkaampaa kuin mikään mitä hän tähän asti oli pitänyt musiikkinsa referenssinä. Tuntui että hän oli jollakin tavalla valmistautunut siihen ennalta. Lopulta musiikki tuli monien nousujen ja vaiheiden jälkeen kohti lopetusta. Juomapullojen korkkien avaamisen äänet sekoittuivat musiikkin. Kaikkialla lisääntyi jo kohta kuin valtamerenä vellova pahoinvointi ja oksennus.
 
Jumaluuden hengitys oli nyt oksennusta ja voivotusta, ihmisten valitusta ja hervotonta itkua. Alus oli laskeutunut planeetta Maan pinnalle. Krapulaa esiintyi maailmanlopun mittakaavassa. Liikaa nauttineiden oksennusreaktioissa ämpärit täytyivät ääriä myöten. Koleeramäki kätkeytyi hiuksiensa alle ja nauroi. Hän yritti hillitä nauruaan, ettei kukaan kuulisi tuota maailmanlopun naurua. Hän oli nauttinut vain 1/15 osa keskimääräisestä jokaiselle säädetystä annoksesta. Siksi hänellä ei ollut nyt erityistä syytä oksentaa myrkkyä ulos. Sitäpaitsi, kenelle hänen naurunsa kuului. Tässä tilassa se kuului jokaiselle.
 
Oksennus ja itku vain kiihtyivät. Koleeramäki tunsi syyllisyyttä ja samalla kuolevansa nauruun. Miten naurun saisi loppumaan? Hän käsitti, että tämä olisi maailmanlopun naurukuolema. Hän huusi apua, apua! Piru nosti päänsä oksennuspöntöltä, pyyhki suunsa ja tuli Koleeramäen luo. Mikä hätänä Morgan? Koleeramäki yritti naurunkouristusten välistä selittää, että hän on kuolemassa nauruun. Piru rauhoitteli: älä pelkää, kyllä tuo hymy tuosta vielä hyyty.
 
Kymmenistä oksentelijoista huolimatta vähäisinkään oksennuksen hapan tuoksu ei levinnyt tilaan. Ainoan inhottavan hajun Koleeramäki oli tuntenut ennen esityksen alkua. Haju oli tuttu aiemmasta kokemuksesta, jota hän ei pystynyt palauttamaan mieleensä. Tuo haju oli hälvennyt nopeasti tuuletusikkunat avaamalla.
 
Koleeramäki repi itseään hiuksista. Hän yritti muistaa itsensä. Samassa nousi päivä. Oksentelu ja pahoinvointi vaimenivat. Naiset ensimmäisinä tottuivat uuteen elämään Maan päällä ja lähtivät tomerasti hoitamaan arkisia askareitaan. Eräät kulkivat Koleeramäenkin jalkojen editse. Se tuntui painostavalta. Tahtoivatko naiset jotakin hänestä. Koleeramäkeä ujostutti. Hän ei olisi koskaan uskaltanut puhua tytölle. Eihän hän ollut koskaan vielä koskenut yhteenkään tyttöön. Tytöt olivat ihmeellisiä. Oli sellaisiakin, jotka tulivat aivan lähelle istuskelemaan, kuin muulla asialla.
   
Koleeramäki tunsi kuumostusta vasemmassa kiveksessä. Miespuolinen olento alkoi laulun avulla nostella ja punnita hänen kiveksiään. Koleeramäkeä kutitti ja nauratti. Mutta nauru oli nyt aamun naurua. Hän siirsi hiukset silmiltään eikä karttanut toisten katseita. Ei ollut mitään salattavaa. Kaikki oli totta. Hänen ei tarvinnut vetää itseään hiuksista tietääkseen olevansa olemassa. Intergalaktinen avaruusalus oli jo miljoona vuotta sitten maatunut ja kadonnut. Kukaan ei enää muistanut sitä. Hän oli kahdeksantoista vuotias. Olento hymyili ja lauloi. 
 
Oksennusämpäriin hän ei itse ollut koko matkan aikana koskenut. Ämpäri oli puhdas. Hän käänsi ämpärin nurin ja alkoi rummutella. Mitä jos soittaisi soolon. Yhden ainoan iskun jälkeen joku mies hörähti ja toinen sylkäisi. Joku nainen jossakin hymähti halveksivasti.
  
Tällä ei kannattanut nousta ylös ajatteli Koleeramäki ja lopetti sooloilun. Hän käsitti olevansa narri. Hän heitti rummun, veti hiukset kasvojensa eteen ja kätensä hiusten alle. Hän veti peiton teltaksi istuvan kehonsa ympärille. Hän asetteli kauan peiton helmoja.  Tuntui tärkeältä, ettei yksikään ruumiinosa näkyisi ulkopuolisille. Ettei kukaan voisi nähdä edes vilausta varpaasta.
    
Vesipullo hänen jälkojensa juuressa vaikutti yhä houkuttelevammalta. Hän työnsi kätensä peiton alta ja tavoitteli vesipulloa. Kädet liikkuivat peiton ulkopuolella kuin sokeat hiiret. Hän sai pullosta otteen, muttei voinut koskea korkkiin. Hänen kätensä tanssivat nyt Butō-tanssia korkin ympärillä. Hän laski epätoivoisena vesipullon käsistään. Ehkäpä vesipullo piti yllättää. Hän lähti liikkumaan kohti jalkaterän päätä, jossa vesipullo nyt oli. Jalkaterä muuttui Saharan autiomaaksi. Hänen kätensä oli kamelikaravaani. Vesipullo siinsi autiomaan takaisessa todellisuudessa. Koleeramäki käsitti, kuinka toivoton projekti koko vesipullon jahtaaminen näissä olosuhteissa oli.
   
Jano oli uudeksi ja nuoreksi muuttuneen kehon pakkomielle ja fantasia. Eihän sentään ollut mikään pakko olla kehossa. Hänellä oli paitsi persoona ja ei-kukaan, myös jumala ja kapellimestari, kukkopilli ja tanssija. Rooleja löytyi. Kukkopillinä jano ei tuntunut. Hengitys oli hidas ja laaja. Hän oli oppinut olemaan täysin hiljaa liikkumatta kun tuuli ei puhaltanut. Ei pitänyt lepattaa ilman tuulta vaan muuttua näkymättömäksi. Nyt hän oli sammalta. Hengityksen aikana hän kohosi munkiksi, ja kohta muuttui jälleen sammaleksi. Kolmanella kerralla hänen äänensä avautui.
 
Kun ääni avautui, se ehti ensin pienenä virtauksena olennosta toiseen ja kasvoi aaltona pitkin maita ja mantuja kunnes nosti Koleeramäen ilmaan. Hänen äänensä tuntui vakaalta ja matalalta värähtelyltä jonka varassa saattoi levitoida. Se oli uusi ääni. Jälleen ääni palasi huoneen toiseen osaa. Koleeramäki oli sammalta. Ääni nousi ja hän kohosi munkin asemaan. Ääni jonka varassa saattoi levitoida oli taajuudeltaan matala ääni. Näin hengitys jatkui. Tämän verran Koleeramäki nyt tiesi todellisuudesta.
  
Laulu jatkui opetuksena ja äänet kiersivät maailman rajoittamassa tilassa. Miesten osastossa noin 120 cm korkea enkeli tervehti henkilöitä. Enkeli oli selväpiirteinen ihmisen pienoismalli. Hän ei näyttäytynyt pitkään, tuskin miljardisosa sekuntia tai maailmankaikkeuden kestoa.
  
Tästä synkronisiteetissa Koleeramäki tiesi sen, että hän voisi vaikuttaa asioihin. Mutta hän ei halunnut tehdä vaikutusta sillä tavalla. Mieluummin hän kuunteli ja pani merkille oman tanssinsa. Hän yritti käsittää liikuttiko hän maailmankaikkeutta vai maailmankaikkeus häntä. Oliko hän jumala vai saviruukku. Hän kyllä tunsi varmuutta tanssia kaikkien edessä avoimesti. Hän oli varma kyvystään jähmettyä ja muuttua näkymättömäksi, jos energia pysäytettäisiin. Mutta ei hän nyt halunnut tästäkin tilaisuudesta tehdä pelkkää Morgan Showta. Ihmisellä on vapaa tahto olla narri, havista ja liikkua silloin kun henki ei liikuta, eikä mikään kutsu esiin.
   
Professori Tuomon kadet olivat jähmettyneet sadaksi vuodeksi orkidea-asentoon. Ne lakastuivat hitaasti. Professri Tuomo oli nyt kasvi. Lopulta hengitys vapautti hänen villin tanssinsa ja hän vaihtoi asetoa oikealla rytmisellä hetkellä seuraavaa vuosimiljoonaa silmällä pitäen. Niin tarkkaa kaikki oli. Professori Tuomo ei liikkunut taukokohdissa. Hän ei edes tiennyt olevansa olemassa. Hän muuttui näkymättömäksi ja odotti.       
     
Koleeramäelle tuli narrimainen halu esittää kukkopilliä. Hän pyysi pirulta pieniä kelloja ja kulkusia, joita olisi voinut ripustaa suureen kuuseen. Paljon kelloja valtavassa kuusessa selitti Koleeramäki. Se ei varmaankaan kenellekään kuulu. Piru oli toista mieltä. Täytyy olla hyvin hiljainen asia, joka ei toisille kuuluisi. Koleeramäki osoitti katseellaan olevansa, ymmärtävänsä.
 
Ymmärsitkö? Professori Tuomo katsoi häntä pitkään. Sana kulki hitaana höyryaaltona ilmavälissä kohti professori Tuomon korvaa. Sana jäätyi ja putosi helisten pienenä typpihileenä lattialle. Professori Tuomon korvan tietämillä oli kylmää. Niin, sanoi Koleeramäki. Professori Tuomo katsoi häntä prosessinsa läpi. Tietysti tässä tilassa, sanat, heh, Koleeramäki yritti. Professori Tuomon silmät eivät välähtäneet. Tarkoitan, pilviharmikki, sanoi Koleeramäki. Professori Tuomo myönsi, ettei ymmärtänyt. Hän sulki silmänsä. Koleeramäki koputti professori Tuomon olkapäähän. Tämä avasi silmäsä. Että tämä lieki. Me, tiis se, hiis te. Professori Tuomon nenä muuttui valkoiseksi. Se oli Babel, kielten sekoitus. Aiotko muuten vielä, kysyi Koleeramäki. En tiedä, sanoi professori Tuomo. Se on osa tätä liaania.  Tämähän ei koskaan pääty, sanoi Koleeramäki. Siis kuoleman köynnös. Että kaikki on nyt osa, miten sen sanoisi. Professori Tuomo katsoi häntä ihmettelevästi.
 
Piru oli oksentanut koko heidän keskustelunsa ajan, mutta tuli nyt auttaman Koleeramäkeä. Pitäisi lakata puhumasta luonnollista kieltä jota kukaan ei ymmärtänyt, sanoi piru. Se on vain sinun kieltäsi. Tämä ei ole chattihuone. Puhuminen pitäisi vähän niin kuin hoitaa Meidän kautta, jotka ymmärrämme Sinun kieltäsi, sanoi piru. Koleeramäki osoitti katseellaan, että asia on selvä. Koleeramäki alkoi laulaa hänelle entuudestaan tuntemattomalla kielellä. Kädet olivat jääneet eteen. Hän laski sormiensa tämän hetkisen lukumäärän.
  
Sillä välin Hautakehto oli noussut ylös ja tuijotti eteensä. Hautakehto kertoi olleensa planeetan ulkopuolella hauskan ryhmän seurassa. "Heistä tiesi sen, mille kohdalle heitä oli puhuttava" Se oli Hautakehdosta kotoisaa. Kun alus oli laskeutunut takaisin Maa-planeetalle Hautakehto oli ollut hetken eri mies. Sitten hän oli sammaloitunut kiveksi, muuttunut puun juureksi ja vajonnut  alas lohikäärmeenä. Koleeramäki sanoi nähneensä sen.


 Sapo Kambô 2015

25.3.2016

Pöllö liikkuu ja saalistaa yön pimeydessä. Ääneen se kiroaa pimeyttä jota rakastaa. Sillä on kalmarin hämmästyttävän kyky liikkua ja saalistaa syvässä sinessä. Värisevällä äänellä se ylistää valoa ja totuutta. Myös skotlannin villikissa viettää yksinäistä elämää ja saalistaa yön pimeydessä. Se mouruaa: kauheaa on yksinäisyys ja yön pimeys. Säälikää, säälikää minua, kuningaspythonin kaltaista, joka käärmeen tavoin olen yöaktiivinen. Saalistan yön pimeyttä kitaani, jotta päivä koittaisi teille, oi herkulliset eläimet. Voi kuinka tahdon ylistää valoa ja etsiä totuutta kanssanne. Jakaa teidän kohtalonne ja opettaa teitä. Vasta pimeyden laskeuduttua alkaa saalistusjuhla. Pimeydellä on terskalla lävistetyt posket ja kolmihaarainen kieli. Se on tahdoton renki, vegetatiivinen apupoika, tahdoton ja apaattinen viestintuoja. Tietoisesti apeat ovat myös petojen ilmeet. Kuinka kaunista on valo. Mustat hattaravartaat eetteriä, työssään ahkeria, väikkyvät niiden silmissä. Ne ovat kuin suuria uskonnollisten ihmisten kaltaisia ydinvoimalan alla asuvia susia, joilla on olematon päättelykyky. Peto karitsan naamiossa etsii ja hakee, väilyy ja vaanii, yhä vain odottaa alttarimaalauksen hämärässä. Kuinka ikävää on yksinäisyys hattarakojun nurkalla.
Ihmiskunnan intohimoisin haave on haave lääkkeestä, jolla yksi ihminen saa kaikki toiset ihmiset täydellisesti alistumaan valtaansa. Ihana lääke. Parantava lääke. Alhainen ja kosmisesti cthulhumainen kuin mikä hyvänsä uskonto. Voi miten täydellisesti alistaa olentoja, jotka ovat itsen kanssa metafyysiesti, kosmisesti, identtisesti yhtä. Miten uskottavasti propagoida valoa ja ääni väristen soimata rakastamaansa pimeyttä?

Siinä vasta teknologia, jollaista eivät ole rehdit englantilaiset keksineet. Nuo englantilaiset, jotka aina pakottavat alistamansa kansat puhumaan omaa kieltään alistumisen merkiksi. 

Siksi Kalle vetäytyy puheenjohtajuudesta, kun lääke on nyt löytynyt. Lopullinen täydellisen voiton ele, jolla yksinvaltias uhriutuu kansan tyhmyyden takia ja miljardööri kerää itkuista sääliä ja olkaantaputuksia katukerjäläisiltä. Natsin korkein aste on onnistuneesti kerjätä sääliä ja myötätuntoa keskitysleirin suihkuu astelevalta alastomalta juutalaiselta. Kenties joku rohkaiseva sana uhrille, joka vääntää syklonkaasuhanaa teeskennellyn konemaisesti. Kuka juutalainen voisi itkeä ja surra riittävästi sitä työn raskautta joka noiden loisten tuhoamisessa ja puhdistamisessa on. Siinä koko suomenruotsalaisen eliitin psykologia.
Katalyytti on yhtä syyllinen kuin katalyysi.

24.3.2016

Huomasin jo kello 11 tänään että pääsiäislääkkeen vaikutus on jo alkanut. Näin C:n luona Munkkivuoressa morfisia kenttiä silmät kiinni valoa vasten. Syklisten kenttäviivojen väri oli tumma pronssi ja ne säteilivät nukkuvan C:n suunnalta noin 0.33 Hz taajuudella. Visuaaliset hahmot ja taajuus olivat hyvin samantapaisia kuin Ufassa ja Pietarissa aiemmin. Mutta väri oli nyt erilainen ja syvempikontrastinen, grafiikka oli teräväpiirtoisempi. Katselin kenttiä hieman yli minuutin, ennen kuin herätin C:n ja kerroin hiljaisella äänellä tarkkailevani mystistä kokemusta. Ehkä 10 sekuntia C:n heräämisestä kenttän säteily lakkasi kokonaan. Ilmeisesti kenttä siis säteili C:n unesta.  

23.3.2016

Nyt näyttää siltä, että Niinistö olisi onnistunut muodostamaan pragmaattisen suhteen Venäjään. Turhien keinotekoisesti luotujen egoismipohjaisten jännitteiden poistaminen Venäjän ja länsimaailman väliltä nopeuttaa EU:n ja Venäjän sisäisien todellisten ongelmien ratkaisua. Ns. ihmisoikeus- ja sananvapausaktivistit, tuottaessaan kaiken aikaa emotionaalista propagandamateriaalia Venäjästä kiinnittämättä mitään huomiota omiin valtioihinsa, toimivat tietoisesti niin, että EU:n ja Venäjän sisäiset ongelmat kärjistyvät. Niin kauan kuin ulkopoliittinen keinotekoinen jännite on voimassa, sisäisten ongelmien ratkaisut eivät etene. Terrorismiin ei pitäisi suhtautua emotionaalisesti, koska emme tiedä mikä taho terrorismia rahoittaa. Rasismi on kaikista vaarallisin järjensumentaja, joka siirtää pois huomion todellisista luonteeltaan poliittisista ja uskonnollisista kysymyksistä.
Häntä pidettiin epätrollina, joka odotti kevättä kuin hallituksen kaatumista. Lepakot kirosivat myötätuntoisina kun ei viellä ollut valoa eikä hyönteiset päässeet lepakoilta karkuun. Korvanipukkansa hän sulki ulkoisilta häiriöiltä sitä varten kasvattamillaan lihaksilla.
John Swainton, entinen New York Timesin toimituspäällikkö  sanoi puheessaan kustantajaklubilla 1953 toimittajantyöstä jotakin mikä pätee nykyään myös lähes kaikkeen taiteeseen:
  

”Ei ole olemassa mitään sellaista kuin sananvapaus lehdistölle. Sekä te että minä tiedämme sen. Yksikään teistä ei uskaltaisi kirjoittaa sellaista mitä rehellisesti asioista ajattelette. Journalistin työ on hävittää totuutta, valehdella hetkeäkään epäröimättä, väärentää, mustamaalata, langeta polvilleen mammonan edessä ja myydä itsensä, maansa ja kansansa jokapäiväisestä leivästään. Me olemme työkaluja rikkaille miehille jotka pysyttelevät kulissien takana. Olemme sätkynukkeja ja kun he vetävät naruista niin me tanssimme. Meidän kykymme, mahdollisuutemme ja meidän elämämme ovat noiden miesten omaisuutta.”
Nykyisellään valtio-yhteiskunnat ovat järjestelmiä, joissa poliittisesti vahvassa asemassa olevat huvittelevat tekemällä tahallisia virheitä, joita voivat maksattaa poliittisesti heikommassa asemassa olevilla. On huvittevaa, että miten vahva yksilö hyvänsä, joutuu maksumieheksi, jos asettuu heikompien puolelle. Tästä sisäisestä rakenteesta, jota voi luonnehtia täydelliseksi hulluudeksi, seuraa ulkopoliittinen vainoharhaisuus, jota yritetään lääkitä toisaalta äärimmäisen typerällä liittoutumisella, jossa tyhmät ja hullut päät viedään yhteen, toisaalta uhkakuvien ja jyrkkien mustavalkoisten rajojen rakentelulla.


22.3.2016

Tämä Maija Hynnisen ja Pirjetta Branderin projekti Ensyklopedia-tekstiin on aivan mahtava varsinkin nyt kun ääniraita on muutettu todella selkeäksi versioksi ja tekstitys on englanniksi.


Mental Balance Variants from Pirjetta Brander on Vimeo.

21.3.2016

"Vastikkeettomien etujen kiukuttelu itselle on nykypäivän sankaruutta."

20.3.2016

Tässä olisi nyt tämä sarja jonkinlaisessa kuosissa. Olen viilaillut nyt subbassoja. Tämä on tarkoitettu kuunneltavaksi suurella voimakkuudella hyvällä kolmikanavajärjestelmällä jossa alapäätoisto kunnossa. Korviin ei pitäisi piiskata mikään. Tämä on pari ja samalla vastakohta edelliselle albumille. Dynamiikkaa on mietitty ja morfaussormiharjoitukset mausteena.

Dynamiikan hallinnassa tulee kuitenkin nyt liian pieni Genelecin settini vastaan. Dynamiikasta tulee liian täpökorostunut kun on pieni setti, jota täytyy luukuttaa kokoajan täysillä kaiuttimet korvissa kiinni.

Uskomatonta miten paljon limitterillä on soundin laadun kannalta merkitystä. Olen nyt kokeillut Fluxin loistavalla Elixir masterointilimitterillä. Täytyy sanoa, että aivan kuin joissain biiseissä soundi ja äänikuva olisi sillä paitsi suurempi myös laadukkaampi kuin FabFilterin sinänsä loistavalla limitterillä. Tossa Fluxin limitterissä on muutamia todella spessuja ominaisuuksia kuten monikanavaisuus. Saattaa olla tämän hetken paras limitterialgoritmi kokeelliseen musiikkiin.

Ircamin 1300 euroa maksavan Spat spatialisointialgoritmin demoversiota kokeilin eilen. Se oli pettymys. Radikaalit spatialisointiefektit tuottavat aivan samaa pykimistä kuin Altiverbissä kaiuttimien liikuttelu automaatioilla äänen soidessa. Altiverbissäkin voi staattisesti tilassa olevien kaiuttimien välillä panoroida ja lopputulos on parempi kuin Spatissa, jonka kaikualgoritmi ei mitenkään kilpaile Altiverbin loistavuuden kanssa. Minulla ei siis mitään syytä käyttää Spatia.

Olen hieman aloittanut subbassojen opiskelua. Se maailma on outo. Tilaan tulevaa äänenpainetta ei voi päätellä signaalispektrin tasoista. Kaikki riippuu bassopään keskinäisistä resonansseista ja jonkinlaisesta alapään resonoivasta energiatiheydestä. Voi olla todella voimakas alabasso ilman että se näyttää signaalimittarissa kovalta. Tässä menee jonkinaikaa tätä asiaa ihmetellessä.
 
Toteutuksessa mahdollisuuksia on monia. Käyttää erillistä synteesiä äänentukena tai resyntetisoida additiivisesti alabassoon harmoonisia. Olen kokeillut joitain työkaluja. Työkaluja on esimerkiksi Trilian, SubBoomBass, Precison Enhancer, Logicin Alchemy ja SubBass, Harmon ja kaikenlaiset virtuaalianalogimallit. Mikään itsestään selvä asia tämä ei ole.  

Vastaavasti, mitä hallitumpi on alapää ja varsinkin subbassosasto 20-80 Hz maastossa, on niillä raidoilla, joilla tätä hallintaa ei ole highpass masterointifiltteri erittäin tarpeellinen. Vaikutelma epäselvyydestä johtuu usein turhasta alapäämulinasta. Highpassleikkurilla alapään voi säätää eläväksi riippuen kunkin miksausraidan materiaalin luonteesta ja tilanteesta. Tämä käsittely jokaiselle raidalle luo aika paljon ilmavuutta ja selkeyttä kokonaisääneen. Ja toisaalta jotain paljon freesimpää kuin sidechain moniraitacompuran käyttö tekemässä sama. Jos jollain raidalla ei olennaista alapääinformaatiota ole se alue kannattaa mieluummin leikata kokonaan puhtaaksi kuin ryhtyä epämääräisesti automaatiokompuroimaan.

Nythän on tulossa neljän Grammyn hiphop tuottaja Jimmy Douglas Helsinkiin pitämään kolmen päivän workshopin. Aion kysellä näistä subbassjutuistä häneltä.   


19.3.2016

ROLI SEABOARD

Eilen Helsingissä tämän uuden asian vaikuttava esittelytilaisuus. Kuten viedosta ehkä välittyy, tämä on nyt todella aika pitkälle mietitty tuote, jonka ongelmiin on jo kiinnitetty paljon huomiota ja jonka mahdollisuudet eivät avaudu ihan tuossa tuokiossa.











Tuotteessa on muutamia ratkaisevia eroja Haken continuumiin, eikä vähiten merkittävä niistä ole hinta. Haken continuumin Vibato-ominaisuudet luultavasti eivät pärjää ROLIlle.
 





Giuliana oli Mothers of Inventionin viulusolistina. Zappa oli löytänyt Giulianan rannalta kuljeksimasta. Giulianalla oli maailman lyhin minihame. Lavalla Mothersin kundit olivat pukeutuneet merirosvoiksi, jotka olivat siepanneet itselleen kauniin viulistin. Olin haltioissani siitä, että puolialaston tuttuni pääsi soittamaa Mothersien kanssa. Viikko sen jälkeen Giuliana soitti minulle Vantaalta. Hän halusi tavata. Puhelu välitettiin ulkomaisesta numerosta puhelunvälittäjän esitellessä minulle arvovaltaisen soittajan, jolta puhelu oli tulossa. Giulianan ääni oli matala, käheä ja vaikuttava. Lupasin heti lähteä tapaamaan häntä. Olimme perheen kanssa espoolaisessa metsikössä. Samassa huomasin, että tytär oli viskannut punaiset samettihousuni nuotioon. Ennen kuin sain housut sammumaan kummatkin puntit olivat palaneet pilalle. Mietin voisiko niistä leikata shortsit, että pääsisin heti Giulianaa tapaamaan. 
Ruotsissa hatut ja myssyt, Suomessa trollit ja ‬hyssyt.

18.3.2016

JUMALAN TIKAPUUHERMOSTO

Koleeramäki kelasi omaa tabriryhmäänsä. Oli tehty tietoinen päätös että mestaritanssijana hän kävisi hakemassa kaikkia uusia naamoja tanssimaan. Olihan hän saanut aikaan yhteisön nopean kukoistuksen. Silti menestyksestä huolimatta heidän yhteisöstään puuttuivat naiset miltei kokonaan. Tämä asiatila hieman häritsi Koleeramäkeä. Olihan tabri nimenomaan intialainen kansantanssi, jota tanssivat yleensä hedelmättömät naiset, jotta jumalat soisivat heille siunauksensa ja heidän lastensaantitoiveensa toteutuisivat. Tanssia tanssittiin usein esimerkiksi isorokosta tai muusta taudista paranemisen jälkeen.

Juuri tätä Koleeramäki oli ajatellut valitessaan harrastuksen itselleen ja päättäessään juurruttaa sen Suomeen. Tabri, tabri, tabri. Tabri oli pakko saada Suomeen!

Nyt Koleeramäen ajatus oli kuitenkin se, että tabrin sisäpiiriläisten keskinäistä orgastista hilluntaa pitäisi tietoisesti hillitä koko yhteisön oppimiskäyrän eduksi. Tämä ajatus tapasi perustaa siitä tosiasiasta, ettei heillä sisäpiiriläisilläkään ollut paljon valmiina perittyä pitkästä perinteestä puhumattakaan. Kaikki piti rakentaa alusta. Ja rakennustyö oli vasta alussa.

Tai no, ei voinut sanoa, ettei mitään resursseja olisi sisäpiirillä ollut. Koleeramäen oma huikea tanssitaito oli syntynyt nimenomaan muiden kanssa tanssiessa. Hän oli Intiassa ottanut satoja tunteja yksityisopetusta tanssissa, maksanut kymmeniä tuhansia matkustamiseen, viettänyt tuhansia tunteja salilla treenaten. Suurin osa aloittelijoista ei nähnyt sitä isoa panostusta jonka Koleeramäki oli huikeisiin taitoihinsa joutunut satsaamaan. Aloittelijat haluaisivat saman lopputuloksen annettuna, ilman panostusta.

Vaadittavasta teeskentelystä huolimatta Koleeramäki kävi hakemassa kaikkia uusia naamoja tanssiin. Hän halusi guruksi gurun paikalle. Hän oli valmis teeskentelemään miten paljon hyvänsä saavuttaakseen aseman. Mutta miksi aloittelijoiden joukossaan ei ollut ainoatakaan naista? Johtuiko se siitä, että kun ei ole resurssikilpailua, naiset eivät osaa laittaa miehiä statusjärjestykseen. Oliko tabri naisen kannalta hukkaan heitettyä aikaa?
 
Sisäpiirin ja ulkopuolisten välistä tarkkaa rajaa oli vaikea estää muodostumasta. Hyvät tanssijat halusivat luonnostaan tanssia keskenään. Huonot eivät halunneet tanssia keskenään vaan hyvien kanssa. Sisäpiiriläisten kesken tanssiminen oli kivaa. Ulkopiiriläisten kanssa tanssiminen oli galaktisesta taitoerosta johtuen puuduttavaa kidutusta. Hyvillä tanssijoilla oli herramoraali, huonoilla orjamoraali.
 
Harvoilla tabriyhteisön naisilla oli suurin tarve piirtää sisäpiirin ja ulkopiirin raja selkeästi. Koleeramäki, kuten useimmat miehet, ottavat sen leikillisemmin. Eihän kannattanut uhrata koko yhteisön suurta oppimiskäyrää muutaman sisäpiiriläisen nautinnonhaluiselle narsismille.
  
Eräs asia oli joillekin aloittelijoille hyvin mieluinen mutta monille kokeneille vastenmielinen.  Tabritanssissa erityislahjakkuuden suhde siihen mitä tietoisilla ponnisteluilla on mahdollista saavuttaa poikkeaa monista muista aloista. Tietyilla aloilla riittävällä "taipumuksella" suuri työmäärä tuottaa suhteellisesti sitä vastaavia merkitseviä tuloksia. Tabrissa tanssin jumalan innoitus saattoi tehdä kenestä hyvänsä yhdessä juopuneessa hetkessä taiturimaisen tanssijan.
 
Koleeramäen oli hyvin vaikea saada tuhansia tanssitunteja ottaneita piintyneitä meritokraatteija uskomaan, että aloittelija saattaisi olla heitä korkeammalla lähtötasolla vain heitä suuremman jumalallisen innoituksensa takia. Meritokaattisiipi uskoi, että kaikenlaisessa pärjäämisessä paljon vähemmän oli kiinni erityislahjakkuudesta kuin sinnikkyydestä ja treenaamisesta. Silti heidänkin oli tunnustettava, että mitään takeita työmäärän ja tuloksien korrelaatiosta ei ollut. Jotkut tabritanssijoista olivat treenanneet neljännesvuosisadan, eivätkä osanneet lainkaan tanssia. Heillä oli vastustamaton himo kampittaa aloittelijoita.
   
Jos mentiin juurille oli tabri itse asiassa hyvin erilainen asia kuin miksi sen täkäläiset harrastajat lajin mielsivät. Intiassa se oli tanssi, joissa oli miljoonia vakavia aktiiviharrastajia, mutta maailmassa oli kerrallaan suurinpiirtein vain yksi ihminen, joka todella saavutti sellaisen tekemisen tason, jota kaikki kadunkin tavalliset tallaajat osasivat pitää tavallaan tabrin itsestään selvänä tavoitteena. Tuo tavoite vain osoittautui tavalliselle kuolevaiselle vaikeaksi saavuttaa. Se nimenomaan osoittautui siksi vasta kokeilemisen jälkeen. Jokainen, joka ei ollut koskaan kokeillut sitä, uskoi osaavansa, jos vain viitsisi yrittää. Sitä vaikeammaksi lajin oppiminun muuttui mitä pidempään lajia harrasti. Mutta mestarin ei paljon tarvinnut harjoitella ollakseen maailman ylivoimaisesti paras tabritanssija jo aivan lapsena. Kun taas ihmiskunnan tabritaidoissa lahjakkaimman osan valtaenemmistölle ei juuri auttanut kahittymiseen vaikka olisi tehnyt koko elämänsä lujasti työtä.
 
Koleeramäestä tuntui, että sisäpiirin teeskenteleminen näissä olosuhteissa olisi hieman typerää. Kaikki jotka piiriin ikinä kuuluisivat olisivat luultavasti ikuisesti kaukana siitä mihin todella pitäisi yltää voidakseen puhua puhtaasta jokaiselle tavalliselle kaduntallaajalle selvästä tabrisuorituksesta. He olivat kuin ahvenia kokoontuneena yhteisen lentoharrastuksen ympärille. Kenelläkään heistä ei ollut siipiä, kukaan heistä ei osannut lentää eikä tulisi koskaan osaamaan. Silti ahvenet jaettiin tiukasti kahteen luokkaan: eliittiin ja ulkopuolisiin. Sellaista Koleeramäen oli vaikea ymmärtää.
 
Jotkut hyvin kokeneet opettajat ylläpitivät yhdenlaista sisäpiiriä ja resurssijakoa keksimällä koko ajan uusia renkaita joista statuskamppailussa mukana olevat joutuivat hyppimään läpi. Tabrin liikkeiden monimuotoisuus oli loputon. Kaikkia niitä voitiin käyttää ehtoina ja lupauksina piirin sisempiin tasoihin pääsystä.
    
Oli myös toinen sisäpiiri. Se johon Koleeramäki itse kuului. Se perustui siihen että ihmiset oikeasti tiesivät miten tunnetasolla oli avauduttava joutuakseen jumalallisen innoituksen valtaan, juopuakseen, päätyäkseen ekstaasin ensimmäiselle pienallä ääretönulotteisessa jumaluuden tikapuuverkostossa.
 
Lötyihän internetin roskapuheen joukosta tanssiyhteisöjä, jotka eivät koskaan ottaneet ainoatakaan tanssiaskelta luonnossa. Niistä yhteisöistä puuttuvat naiset tyystin. Eivät ne olisi onnistuneet luomaan gravitaatiota edes pölyhiukkasen puoleensavetämiseksi. Ulkopuolen ja sisäpuolen rajaa ei ollut niille olemassa. Ne olivat kauttaaltaan yhtä sisä- ja ulkopuolta kuin Möbiuksen rinkeli tai Kleinin pullo. Koleeramäestä oli huvittavaa, että naiset, jotka äänekkäimmin olivat vaatimassa tasa-arvoa, eivät ollenkaan viihtyneet näissä ympäristöissä jossa sitä oli eniten tarjolla.
  
Oli myös sellaisia hyvin suljettuja tanssiyhteisöjä, joiden kukaan ei ollut koskaan nähnyt tanssivan, mutta joilla silti oli hurja vetovoima. Kukaan ei pystynyt sanomaan mikä niiden vetovoima tarkkaanottaen perustui. Niiden julkisivu oli kuin mustan aukon pinta. Ne eivät antaneet mitään ulos itsestään. Niillä ei ollut edes postiosoitetta. Kukaan ei koskaan ollut nähnyt niiden tuotetta. Ne olivat kuin suuryritykseksi muuttuneita Turkin sulttaanin haaremeita. Niiden ympäristössä tuntui niin suuri pimeä vetovoima, ettei sitä olisi kukaan pystynyt vastustamaan. Ihmisen liha imeytyi haaremin huokoisten lekaharkkoseinien läpi.
 
Koleeramäki oli perustanut oman tabriyhteisönsä kokeiltuaan foxtrottia ja riitaannuttuaan parin foxtrotsisipiiriläisen kanssa. Nuo riidat olivat aiheutuneet foxtrotin ulkopuolisista kysymyksistä. Kysymykset taas niihin Pentagonin sotilaallisiin suunnitelmiin, joista Koleeramäellä oli omat teoriansa.
 
Kääntäen: Koleeramäen salaliittoteorioiden kohteet liittyvät foxtrotkenttään muutamien operatiiveiksi epäiltyjen välityksellä. Foxtrotkenttä oli Koleeramäen mielestä täysin alisteinen noille muutamille operatiiveille. Siitä syntyi kiihkeä kynnyskysymys. Hän ei yksinkertaisesti suostunut tanssimaan saman pillin mukaan Pentagonin operatiivien kanssa. Syykin oli selvä: naisten kädet hikosivat jännityksestä, eikä tanssista tullut paljon mitään.
  
Koleeramäen selvästi julkilausuma ehto oli se, että Pentagonin urkkijat pitää häätää foxtrotkerhosta. Tai sitten, Koleeramäki uhkasi: minä pysyn poissa!
  
Kaikki normaalit ihmiset tietävät että agentit parveilevat foxtrot salilla. Ja myös sen, että jos heidät häädetään, sulkeutuvat rahahanat kaikilta, ikuisesti. Siksi Koleeramäen uhkaus ei aiheuttanut suurempaa hämminkiä. Useimmat roikkuivat vain mukana ja hyväksyivät Pentagonin operatiivit. Koleeramäki itsekin pysyi postituslistoilla kuin täi kirkossa, muttei kyennyt ilmoittautumaan fyysisesti läsnäolevaksi. Tanssista puuttuu kieltämättä jotakin jos ei fyysisellä tasolla osallistu.
 
Koleeramäki pelkäsi luovuutensa sammuvan. Hän perusti aikanaan tabrikerhon. Foxtrot sisäpiirillä oli ehdoton monopoli. Se oli jo vetänyt kaikki tanssitaitoiset sisäänsä. Niihin piireihin kuuluivat kaikki, rullatuolitanssijatkin. Ulkopuolisilla ei ollut massaa, ei vetovoimaa.
 
Kauan saikin Koleeramäki opetella tabrin askelia yksinäisyydessä. Piiriä ei hänen ympärilleen alkanut muodostua. Pitkään se oli turhaa raivoamista jumalallisen innoituksen jälkeisissä masennustiloissa. Jumalallisuuteenkaan ei uskonut muut kuin hän itse. Kuitenkin jos ajatteli, että tekee oikeasti käänteentekevää tanssikuviointia ja epäkatkonaista askellusta, niin fiksuinta oli pysytellä erossa foxtrotkuvioista.
  
Ainoa vain että se oikeasti käänteentekevä tanssi ei ollut hetkeäkään itsestäänselvyys, eikä ehkä edes mahdollisuuksien rajoissa. Kovin tuntuivat vierailta itämaiset sipsuttelut. Kysymys oli siitä, millä tavalla päästään parhaisiin lopputuloksiin. Miten luoda mahdollisimman hyvä ja dynaaminen ympäristö kehittymiselle.
 
Nyt hän oli vihdoin siinä pisteessä. Mutta harmaantuneena ja turhautuneena kehittymispyrkimyksiensä hitauteen. Tuntui että vauhtia ei ollut riittävästi. Puuttui draiveri: naiset. Neuvostoliitossa vajaa sata vuotta sitten oli keksitty uusi asia: nainen. Miten tuoda nainen tabrikuvioihin alistamatta tanssin jumalallista innoitusta maalliselle tasolle? Siinä oli hänen todellinen pulmansa.

VENÄJÄ ON MAA

josta kukaan ei pysty sanomaan mitään kovin kattavaa kirjoittamatta itse tuhatsivuista omaperäistä tutkielmaa. Tämä pätee samalla tavalla venäläisiin itseensä kuin ulkomaalaisiin. Kun minä sanon sanan Venäjä, se tarkoittaa: Venäjä on psykedeliatunneli, Venäjä on Amazon, Venäjä on Äiti Ayahuasca.

On turha kuvitella, että Venäjästä voisi muodostaa käsityksen itse matkustamatta. Kielitaito ei ole ratkaiseva, koska luonnollinen kieli ei ole olennaista. Itseasiassa Venäjä ei ole mikään chattihuone. Yhteisen kielen puute estää pääsemästä pintatasolle, mutta se ei estä pääsemästä pintaa syvemmälle.

Eräs henkilö on esittänyt vuonna 2006 käsityksen, jonka mukaan Venäjän poliittinen tilanne olisi ollut sillä hetkellä verrattavissa natsisaksan tilanteeseen vuonna 1935. Tällä hetkellä, mikäli tähän profeettaan ja asiantuntijaan olisi luottamista, Venäjän tilanteen pitäisi olla jotakin sellaista kuin Saksa vuonna nolla.
 
Eräiden Natsi-Saksassa 30-luvulla matkustelleiden iäkkäiden venäläisten mukaan Venäjän tilanne ei ole Saksan tilanne enempää nyt kuin kymmenen vuotta sitten. Venäjällä ei tapahdu vastaavia prosesseja enempää nyt kuin tulevaisuudessakaan.
 
Kymmenen vuotta sitten, kun profeetat pauhasivat Venäjän pikaista loppua, Venäjän ilmapiiri ei tosiasiallisesti ollut erityisen ahdistunut, jos sitä vertasi esimerkiksi Suomen silloiseen pelokkaaseen antidepressanteilla uutettuun tunnelmaan. Ei Venäjällä kukaan mitään pelännyt silloin eikä pelkää nyt. Rehellisesti sanottuna, mitään peltättävää ei ole.

Elämä on niin kuin on, ihmiset ovat niin kuin ovat. Venäjällä ei ole mitään ongelmaa. Vain länsimailla on ongelma nimeltä Venäjä. Länsimailla on lisäksi paljon muita, pahempia ongelmia, kuten Amazonin sademetsä jota ei ehditä hakata maahan niin nopeasti kuin sieltä virtaa parantava lääke.

Erään lehden päätoimittaja sanoi minulle kymmenen vuotta sitten ilmeisen tyytyväisenä, ettei Venäjällä ole politiikkaa. Vastasin silloin, että lännessä ei ole politiikkaa.... tai muuta politiikkaa kuin Venäjä, Kuuba, Amazon ja Pohjois-Korea... jotka ovat lännen sokean taloushourun todelliset vastavoimat.

Lännessä ei ole muuta sisäistä vastavoimaa kuin kuolema itsessään. Jokaisen täällä täytyy kuolla ja se on hyvä asia. Kun sielut on tuhoutunut sen on aika kadota. Sitä ennen on vain lasten kammottavia mielenterveystilastoja. Ja loputon hyväksikäyttö.

Pietarilaiset lapset sen sijaan näyttävät kymmennen vuotta sitten hyvinvoivilta kuin vehreän sademetsän tontut. Erään silloisen majapaikkani liepeillä oli lastentarha, jonka hulvattomaan kiljuntaan päivittäin heräsin. Kävin katsomassa lapsia ja tulin hyvälle tuulelle.

Kirjoitin tasan kymmenen vuotta sitten:

"Sunnuntai-illan tv:n globalisaatio-paneelikeskustelun perusteella Venäjällä on politiikkaa. Vastaavaa näkökulmien vahvuutta ja moninaisuutta harvemmin Venäjän ulkopuolella tapaa. Suomalaisessa julkisuudessa ei tiedetä mitä keskustelu on. Keskustelemattomuus johtuu siitä, että sen aloittamisesta seuraa ruumiiseen kohdistuva rangaistus. Suomalainen nainen lakkaa antamasta pillua, jos sille sanoo mitä ajattelee. Euroopassa on ehkä keskustelua, muttei politiikkaa: taloususkonto on kaikenkattava."

Mikään ei ole tässä kuviossa muuttunut, mutta Euroopan tilanne on näistä varoituksistani huolimatta pahentunut dramaattisesti kymmenen vuoden aikana.

Totalitaarinen taloususkonto tarkoittaa, että ihmisten tai luonnon hyvinvointi, eroottisuus tai ylipäänsä mikään muu kuin taloudellinen intressi ei ole yhteiskuntaelämän kannalta todella vaikuttava. Venäjä eroaa tästä järjestelmästä siksi, että venäläinen normi-ihminen ei ole niinkään kiinnostunut taloudesta kuin hyvinvoinnista ja totuudesta. Venäjällä kenenkään on vaikea kieltäytyä hauskanpidosta. Hauska on todellista. Todellinen on hauskaa. Suomessa hauska on keinotekoista. Se on luonteeltaan kuoleman väistelyä. Ja siksi se on hieman "älykkäämpien" ihmisten mielestä halveksittavaa ja alhaista. Mutta eivät hekään usein tiedä mitään siitä psykedeliatunnelista, joka on yksi, eli Amazon, eli Venäjä, eli äiti Ayahuasca. Tai siis eivät tienneet vielä vuonna 2006, eivätkä tiedä nyt. Tässä suhteessa Suomi on noin 15 vuotta jäljessä muuta maailmaa henkisessä kehityksessään. Tieto tulee tänne kuitenkin vääjäämättä ja todellisuuden väistelijoiden tilanne käy yhä ahtaammaksi.

Kun todellisuuden metamorfoosi johtaa kauniiden asioiden esiintymiseen ei kukaan voi enää tuntea intohimoa pelkästään rahaa kohtaan. Ja sen että kauneus on olemassa, vaikka saisimme omistaa sen vain ohikiitävällä katseella, hajuaistilla ja kuulolla, täytyy toki ylenmääräisesti riittää.

Nainen ehkä rakastaa rahaa, mutta mies on tuomittu rakastamaan naista. Siksi uskonnollinen kiintymys turhuuteen ei Venäjällä niinkään saa todellista jalansijaa. Psykedeliatunnelin kautta todellisuuden hologrammaattisuus hehkuu spektaakkelin harhaa voimakkaampana. Jossakin mielessä tuo hologrammimaailma on vain vakuuttavampi ja läpitunkemattomampi versio spektaakkelista.

Intialaisen ja joidenkin amazonin alkuperäisheimojen henkisen opetuksen mukaan näkyvä todellisuus on aina harhaa. Mutta näkyvän todellisuudenkin "spektaakkeli" voi olla vähemmän spektaakkeli kuin se on tällä hetkellä länsimaissa. Se mitä tapahtuu voi olla syvemmin totta, syvemmin suoraan sielua, jos ihminen ei metodiesti käyttäisi vapaata tahtoaan sielua vastaan. Siksi Venäjällä elämä tuntuu niin paljon vähemmän kaoottiselta. Se noudattaa herkkkuuloisemmin sielun mekanismia ja symboliset järjestykset ovat tarkempia.

Kun näkyvän todellisuuden "harha" ottaa herkemmin huomioon metafyysisen todellisuuden se alkaa orkestroitua paljon tehokkaammalla tavalla. Länsimaissa lääkkeen vaikutus on hetkeksi tauonnut. Ei ole metafysiikkaa, varsinaista todellisuutta, rakkautta, tai perustavaa symbolista järjestysperiaatetta.

Taloususkonnossa rakkaus on todellisuuden ulkopuolinen ilmiö. Kaikki mikä rakastaa on yhteiskunnan ja todellisuuden ulkopuolella, kasvoillaan katuojassa.

Yhteiskunnallisiin asioihin vaikuttava voima on taloudellinen tehokkuus. Se on karmaattista velanottoa, joka on todellisen tehokkuuden vastakohta. Ihmiset ja eläimet ovat samanlaisia alistettuja orja-automaatteja. Älystä tai hengestä nämä automaatit kohtaavat vilauksen vain kuolemansa hetkellä ennen lopullista katoamista. Erot ovat vain materiaalisia. Henkisesti ei ole eroa tyhjyydessä, josta henkiset ominaisuudet puuttuvat. Rakkaus on pelkkä taloususkonnolle alisteinen materiaan projisoitu mimeettinen halu.
"Teollinen yhteiskunta vei luomisen kansalta ja antoi sen tempuntekijöille, jotka esiintyvät suuren (heitä elättävän) yleisön edessä. Jos voisin jotenkin vaikuttaa kulttuuriin, haluaisin hävittää tämän ajatusmallin."

RAAKALAISNERO

Maurice Maeterlinckin suomennettu nietzscheläisiä teemoja kelaava pienoisesseekokoelma Haudattu temppeli lanseeraa kiinnostavan raakalaisnero -käsitteen. Raakalaisnero on ihmiskunnan korkeimmalle kohoavien, kaikista sankarillisimpien, ylevimepin, kiinnostavampien, hehkuvimpien ja houkuttelevimpien ajatusten muotoilija -- ajatusten, jotka ovat absoluuttisen tuhoisia ihmislajille. Raakalaisnero on kaikista ylistetyin ja kunnioitetuin, lajin selviytymiskamppailun pahin vihamies. Raakalaisnero on ihmiskunnalle taakka, josta laji hiljaa ja välinpitämättömästi vapauttaa itsensä. Laji ei välitä keinoista: se valitsee lähimmän, yksinkertaisimman, ollen varma että sen aate on oikein ja parhain. Sillä ei ole kuin yksi aate: saada elää. Tämän aatteen tielle poikkiteloin on raakalaisnero astunut. Hieman pettyneesti tuhahtaen, välinpitämättömästi, ihmiskunta heittää mokoman pois.

16.3.2016

SISÄPUOLEN JA ULKOPUOLEN POETIIKKA

Vasta munasolun pinnalla siittiö kohtaa todellisuuden joka on hienovaraisen tarkasti näytelty.

Tällä rajalla on itseisarvo. Miten radikaalisti tilanne tuntemattoman munasolun kanssa muuttuu, jos paikalle ilmestyy yksikin yhteinen tuttava. 
  
Ulkopuolisille kerrotaan silkkaa satua. Kaunis satu kieltämättä lohduttaa. Satu Jeesuksesta voi auttaa kestämään hyvin konkreettisen ja sydämen päälle käyvän tilanteen. Mutta näkymättömän rajan sisäpuolella olevia suositaan ulkopuolelle jääneiden kustannuksella armottomasti ja jokaisessa valintatilanteessa vailla poikkeusta tai vahinkoa.



"Jossain tilanteissa sisäpiirin osajoukko voi hyötyä esimerkiksi taloudellisesti ulkopiirin kuvitelmista siitä mihin sisäpiiriin pääsemiseen vaaditaan ja pyrkimyksistä päästä siihen sisään.

Esimerkiksi tanssitaito ei todellisuudessa perustu juuri lainkaan osattujen kuvioiden lukumäärään, mutta näiden opettaminen on iso bisnes. (Muunkinlaisia opettajia on.) Vähän karrikoiden: mitä vaikeampia kuviosarjoja ja liikkeitä opetetaan, sitä enemmän ihmiset kuvittelevat että eivät vielä osaa riittävästi, joten tarvitsevat lisää oppia. Koko ajan on keksittävä yhä vaikeampia esteitä joiden yli oppilaiden on pakko hyppiä, jotta ne jatkavat kursseilla käymistä. Ja tietysti ylläpidettävä kuvitelmaa, että kun he ovat kaikki nämä esteet ylittäneet, he kuuluvat sisäpiiriin." MA




Taiteen sisäpiiriläisyys edustaa tällä hetkellä, kun Marzi Nyman ja Jukka Perko rukousaamiaistavat Soinin kutsusta, maallista vallanpitoa tai pikemmin kurinpitoa puhtaimmillaan. Aseina ovat klassiset korruptio ja pelottelu. 
  
Venäjäviha on keskeinen työkalu sisäpiirilurjusten maailmassa, jossa tärkeitä päämääriä on kilpailu kilpailun itsensä vuoksi, kilpailijoiden ennaltaehkäisevä tuhoaminen, ulossulkemisen itseisarvoisuus, ulossulkemisteknologian mahdollistama energiantuotanto, pohjaton tyhjyyden ympärillä pyörivä kyynisyys ja matalamielisyys, tappiomielialan lietsominen ulkopuolisiin, täysin tietoisesti harhaanjohtava kokoomusjargon omilla yrityksillä pärjäämisestä tilanteessa jossa KLAANIN mielivaltaan ja kuriin alistuminen merkitsee kaikkea. 
 
Lyhyesti sanottuna, elämme samassa sodan todellisuudessa, josta C.S. Lewis kirjoitti aikaakestävästi vuonna 1944. Tämä teksti kannattaa opetella varmuuden vuoksi sanasta sanaan ulkoa. En hetki keksi pyhempää kirjoitusta nykyajalle. C.S. Lewisin klassinen teksti sisäpiirien dynamiikasta. 


"Freud would say, no doubt, that the whole thing is a subterfuge of the sexual impulse."*


Kysymys sisäpiiristä on kummallinen. Ilmiö on ensinnäkin ihmispsykologialle mitä luonnollisin. Toiseksi halu kuulua sisäpiiriin ei ole aina itsestään selvä asia. Ei ole myöskään itsestään selvä että piirille, olipa se kuinka vähän viettelevä hyvänsä, olisi olemassa vaihtoehto. Toiseksi mistä hyvänsä piiristä ulos joutuminen loukkaa aina turhamaisuutta.


"My main purpose in this address is simply to convince you that this desire is one of the great permanent mainsprings of human action. It is one of the factors which go to make up the world as we know it—this whole pell-mell of struggle, competition, confusion, graft, disappointment and advertisement, and if it is one of the permanent mainsprings then you may be quite sure of this." 

Lewisin analyysissä sisäpiiri-ilmiö nähdään kahdessa muodossa. Ensinnäkin on luonnollinen sisäpiiri, joka kehkeytyy luonnollisesti tietyn gravitaatiokeskittymän ympärille. Gravitaatioenergia voi olla emotionaalista, älyllistä, fyysistä, seksuaalista tai taloudellista. Käytännön esimerkki tällaista (MA):


"Tiistaina olin ravintolatansseissa. Viereisessä pöydässä istui pari minua parikymmentä vuotta vanhempaa daamia jotka eivät vaikuttaneet kovin tanssitaitoisilta olemuksen, kenkien, etiketintuntemuksen yms. perusteella. Oli naistenpäivä, joten ajattelin että on epäsopivaa kieltäytyä tanssimasta. Joku tuntematon nainen kävi hakemassa mua tanssimaan, olin nähnyt sen tanssimassa ja vaikutti tanssitaitoiselta joten suostuin. Naapuripöydän vanhemmat naiset totesivat kovaan ääneen että täällä taitaakin olla naistenhaku. Kun jäin myöhemmin hetkeksi yksin pöytään, näin että on liian suuri riski tulla haetuksi näiden kahden naisen toimesta, joten lähdin muualle. Tässä vaiheessa naiset puhuivat kovaan ääneen sisäpiireistä jotka tanssivat vaan keskenään. Hetki sen jälkeen he lähtivät pois.

Todellisuudessa ei ole olemassa mitään tanssijoiden sisäpiiriä johon päästään sisään ja sen jälkeen kaikki tietää että olet sisällä ja kaikki resurssit ovat yhteisiä. Toki harrastuksen myötä on tullut paljon tuttuja, mutta "sisäpiirissä" on kyse vaan tietyn joukon yksi-yhteen suhteista joiden määrä lisääntyy sitä mitä enemmän käyt tanssimassa, mitä laajemmalla alueella jne. Ja näitä yksi-yhteen suhteita on joillakin enemmän kuin toisilla. Aina tulee uusia tuttavuuksia niiden kesken jotka jonkun näkökulmasta ovat molemmat sisäpiiriä. Ilmausta "sisäpiiri" käytetään lähinnä silloin kun joku haluaa valittaa siitä että ei pääse tanssimaan tarpeeksi."


Esimerkistä paljastuu, että sisäpiirin hahmottaminen voi olla jossain määrin projektiivinen harha (jollaiseksi kaikkea salaliittoteoretisointia väitetään naurunalaiseksitekijä-operaattoreiden taholta) tapauksessa, jossa "sisäpiiriksi" hahmotettu yhteisö koostuu todellisuudessa tietyn joukon aidoista yksi-yhteen suhteista. Näin siis silloin kun mitään tuon sisäpiirin ulko- ja yläpuolsta sen julkilausutuille substanssi-intresseille vierasta konstruoivaa hallinnoivaa operaattoria ei ole. Siksi substantiaalisiin erimielisyyksiin suhtaudutaan uteliaasti. Yllä oleva esimerkki pätee kiistatta moniin luonnollisesti muodostuneisiin yhteisöihin. Tanssikuvioiden ympärillä ei kuitenkaan ole eksponentiaalisesti kasvavaa amattimaisten salaliittoteoreetikoiden armeijakuntaa.



"Eksponentiaalisesti kasvavaa salaliittoteoreetikoiden armeijakuntaa ei ole, mutta jotain vastaavaa kasvavaa ilmiötä siellä kyllä tavallaan on. Joskus parin viikon välein, joskus useammin, tulee tanssiaiheisilla keskustelupalstoilla pitkä keskusteluketju näistä sisäpiireistä, joten kyllä sitä porukkaa paljon on joka kokee olevansa sisäpiirin ulkopuolella. Usein vaikuttavat olevan sellaisia, jotka eivät paljon käy tanssimassa.

Olen itse arvioinut asiaa niin, että taitotasossa on suuria eroja, koska tanssista on tullut enemmän harrastusluonteista sen sijaan että käytäisiin joskus vaan juhlimassa. Taitoeroista sitten seuraa että tanssiinpääsy menee potenssilain mukaan. Jos ei ole tanssinut paljon, ei eroa taitotasossa pysty erottamaan ja pääsee tanssimaan mitättömän vähän varsinkin kun ei edes tiedä miten maksimoida tanssiinpääsy omilla taidoila.

Tosin jostain historiankuvauksista olen ymmärtänyt että tilanne ei silloinkaan ollut ihan niinkuin noissa keskusteluketjuissa annetaan ymmärtää, vaan aiemmin sosiaalinen kontrolli rajoitti sitä kenen oli sopivaa tanssia kenenkin kanssa -- köyhien vanhempien pojan ei ollut soveliasta hakea kylän "eliitin" tyttöä tanssimaan."



Oikeat patamustat salaliittoteoreetikot lymyvät sellaisen asian maastossa joka on tanssiesimerkkiä mutkikkaampi. Aivan varmasti on myös tuollaisia aivan eri tavalla muodostuneita yhteisöjä, jotka kiinnostavat salaliittoteoreetikoita. Aivan varmasti on korruptoituneita yhteisöjä, joita yhdistää pelko ja tietoisesti hallittu korruptio, jolloin yksi-yhteen-suhteetkin ovat korruptioon sisäänrakennettuja.

Tämä Lewisin analysoima muoto on enimmäisen "vilpittömän" yhteisön rappeutuva muoto. Siinä keskittymä tapahtuu valmiin resurssin ympärille, jonka lisäämiseen piiri ei enää ratkaisevasti pysty vaikuttamaan. Kysymys on jonkinlaisesta perinnönjakojunailusta ilman mitään tämän junailun ylittävää ideaa. Tätä hyvin helposti kutsutaan "traditioksi". Kysymys on vain klaasisatuksesta eikä ollenkaan substanssista. Statussisäpiirit ovat substantiaalisesti äärimmäisen löysiä ja välinpitämättömiä, läpikotaisin kyynisiä, eikä niillä ole mitään vilpitöntä substantiaalista teemaa tai yhdistävää tekijää. Substanssi, lähinnä muotoseikat, voivat olla kuitenkin tehokas ulossulkemisen väline. Sen sijaan rappeutuneimmalla asteella minkäänlaisia sisältöihin liittyviä intohimoja ei sallita. Substantiaalisiin erimielisyyksiin suhtaudutaan välinpitämättömästi jos niitä edes esiintyy.  


 
Joku voi ehkä kuvitella, että syvimmin rappeutuneisiin statuseliitin piireihin tärkeimpänä sisäänpääsyn kriteerinä on tietynlainen persoonallisuus. Mutta kunollisella foliohatulla varustettu salaliittoteoreetikko sanoisi, että kyllä, apupoikien ja palvelijoiden rooliin. Sen sijaan ajatus, että tuollaiseen statuseliittiin otettaisin ulkopuolisia jäseniä minkäänlaisella perusteella, ei ole mahdollinen. Salaliittoteoreetikkojen kiinnostuksen kohteena olevan syvimmän statuseliitin sanotaan olevan puhtaasti periytyvä asia, eikä siinä ole kysymys enää rahasta (koska kultavuoret Sveitsin alla ovat jo merkityksettömän suuret). Rahan merkitys muodostuu yksin sitä kautta että raha toimii korruption välikappaleena. Rahalla voi olla merkitystä vain sellaisille jotka lähtökohtaisesti arvioidaan vähäarvoisiksi ja vaihdettaviksi palvelijoiksi.




Tällainen piiri, jos se on olemassa, ei suinkaan pyöri tyhjyyden ympärillä. Vaan sen piirileikki tapahtuu kultavuoren katveessa. Todelliseen valtaan tuossa piirissä ei kivuta kiipimällä alhaa. Vain palvelijat kiipivät näkyvästi tai kuuluvasti maailmassa, kun taas ne joilla valta todellisuudessa on eivät ole käytännössä edes olemassa julkisuudelle: he ovat kaiken julkisen esiintymistarpeen yläpuolella. Tällainen statuseliitti katsoo keisari Hadrianuksen ajalla aateloitua eurooppalaista sukua alaspäin ja pitää sitä nousukasmaisena keikariklaanina. Sen aatemaailma on meritokratian täydellisin mahdollinen vastakohta. Sen megalomaaninen ego, röyhkeys ja ylimielisyys täytyy hahmottaa koko universumia laajemmaksi.




"I have already made it fairly clear that I think it better for you not to be that kind of man. But you may have an open mind on the question. I will therefore suggest two reasons for thinking as I do.
It would be polite and charitable, and in view of your age reasonable too, to suppose that none of you is yet a scoundrel. On the other hand, by the mere law of averages (I am saying nothing against free will) it is almost certain that at least two or three of you before you die will have become something very like scoundrels. There must be in this room the makings of at least that number of unscrupulous, treacherous, ruthless egotists. The choice is still before you: and I hope you will not take my hard words about your possible future characters as a token of disrespect to your present characters."


Perinnönjakajien vastakohta on substanssissaan nerokas piiri. Substassissaan tehokkaimpien "piirien" perusominaisuus on se, ettei niitä edes tunneta piireiksi vaan joidenkin kanssa vain tuntuu tulevan toimeen ilman että tarvitsisi yrittää. Tällaisille piireille kelpaa kaikki apu, joka lisää substanssia. Tällaisissa tapauksissa puhe "sisäpiireistä" kuulostaa siltä että joku vaatii meritokratiaan (substanssiosaamiseen) perustuvan resurssienjaon muuttamista joksikin toiseksi koska on itse siinä heikoilla.
  
Substanssitehokkaassa piirissä ymmärretään erilaatuisten mutta tarpeellisten substanssien yhteismitattomuus. Muodostuu välttämättömäksi ehkäistä valtahierarkioiden syntymistä ja sietää suurta kognitiivista dissonanssia päämäärän takia. Tehokkuus edellyttää matalaa hierarkiaa ja hyvin suurta demokraattisuutta, jotta yhteisö pysyy avoimena harvinaislaatuisemmille mutta huippusubstanssin kannalta tarpeellisille ominaisuuksille. Harvinaislaatuisuudelle välttämättä voi esittää vaatimuksia valtahierarkiaan vedoten, koska kukkohan ei käskien laula. 
   



"Kysymys on silloin siitä, että miten paljon joku pystyy tarjoamaan jossakin tilanteessa toisille. Ennen kaikkea, miten paljon voi antaa toisille näkemättä itse minkäänlaista vaivaa.

Mitä enemmän annettavaa on, sen enemmän saa. Sitä voi kutsua markkina-arvon luonnolliseksi määräytymisprosessiksi. Dynaamiset substanssisisäpiirit (statuseliitin vastakohtana) syntyvät tällaisten ympärille itsestään. Sisäpiiriin haluavat ja sitä varten ponnistelevat... no, kaikki arvaavat miten heille käy.
Sanoisin, että sisäpiiriin kuulumisen perusominaisuus on, että jäsenet tekevät palveluksia toisilleen kokematta, että näkisivät vaivaa tai menettäisivät mitään. Sisäpiirissä kaikki etenee itsestään. Kun jostain tulee vaivaa tai hän yrittää vaikuttaa toisiin, hän on selvästikin ulkona.
Lisäksi todellinen sisäpiiri perustetaan itse tai siihen tullaan mukaan aivan alkuvaiheessa. Lisäksi piirit hajoavat tai tulee piste, kun ne jotenkin laimenevat tai kaupallistuvat tai tulee pyrkyreitä mukaan."




Lewis ei suosittele rappeutuvaan destruktiiviseen sisäpiiriin initioitumista, toisin sanoen pyrkyrin roolia. Rappeutuva sisäpiiri -ilmiö ei ole aina vaaraton kun kysymys on monopoliasetelmasta. Monopolistiseen (imperialistiseen) täydellisen vallan ja ulossulkemisen kaavaan fanaattisesti pyrkivä destruktiivinen sisäpiiri sulkee ulos kenet hyvänsä.

Sisimpiin piireihin kuulumisella on aina hintansa: uusia "järjestökavereita" pitää suosia AINA JA POIKKEUKSETTA vanhojen hyvien ystävien kustannuksella. 

Mutta ihan ketä hyvänsä ei voi vaarattomasti sulkea ulos kaiken kattavasta tilanteesta (jollaisia esimerkiksi yritysmaailman toimijat harvoin ovat, ellei yrityksellä ole monopoliasema). Seurauksena on vääjäämättä syvä kriisi, pahimmillaan sota, ja on vain ajan kysymys koska se syttyy. Lisäksi seurauksena on se, että sisäpiiri saa vääjäämättä luonnonlain tavoin vastaansa ihmiskunnan kaikista luovimmat ja älykkäimmät voimat. Se itseasiassa lopulta yhdistää nuo parhaat voimat. Tähän toki kuluu pitkä aika kuplan puhkeamatta.

On kuitenkin hyvin harkitsematonta ryhtyä intohimoisesti lujittamaan destruktiivisen sisäpiirin valtaa. Historia ja niin sanottu "sivistys" opettaa, että tästä hyvin kevytmielisestä KAIKEN uhraamisesta puhtaasti egoistisen pelailun alttarille seuraa POIKKEUKSETTA tuho. Tämä on ainoa täysin poikkeukseton historian opetus.  


"It may end in a crash, a scandal, and penal servitude; it may end in millions, a peerage and giving the prizes at your old school. But you will be a scoundrel."


"But your genuine Inner Ring exists for exclusion. There’d be no fun if there were no outsiders. The invisible line would have no meaning unless most people were on the wrong side of it. Exclusion is no accident; it is the essence."


"The quest of the Inner Ring will break your hearts unless you break it. But if you break it, a surprising result will follow. If in your working hours you make the work your end, you will presently find yourself all unawares inside the only circle in your profession that really matters. You will be one of the sound craftsmen, and other sound craftsmen will know it. This group of craftsmen will by no means coincide with the Inner Ring or the Important People or the People in the Know. It will not shape that professional policy or work up that professional influence which fights for the profession as a whole against the public: nor will it lead to those periodic scandals and crises which the Inner Ring produces. But it will do those things which that profession exists to do and will in the long run be responsible for all the respect which that profession in fact enjoys and which the speeches and advertisements cannot maintain."

Myös ranskalainen filosofi Gaston Bachelard on analysoinut sisäpuolen ja ulkopuolen poetiikkaa. C.S.Lewis puhuu insidereiden ja outsidereiden psykologiasta. On myös sisäpiiriläisiä jotka soveltavat ulkopuolisen estetiikka ja ulkopuolisia jotka soveltavat sisäpiiriläisen estetiikkaa. Lewisin mukaan kukaan, joka pelkää ulkopuolisuutta ei voi olla sisällä missään.



TP: "nykyään aggressiota ilmaistaan esimerkiksi politiikassa sillä, että kieltäydytään tulemasta keskustelemaan samaan ohjelmaan. Toisin sanoen turpaanveto on vaihtunut poisjättäytymiseksi ja haukkuminen ja komentelu siksi, ettei anneta selitystä. Se toimii tietenkin vain hegemonian edustajilla.

Minusta tuossa selostamassasi tanssitapauksessakin on jotenkin helppo nähdä, miksi naiset näkivät käytöksesi aggressiona ja luvalla sanoen ja etukäteen anteeksi pyydellen myös se, miten nopeasti selität itsellesi ja lukijoille, ettet käyttänyt mitään sisäpiirin valtaa. 
 
Se, joka alkaa muuttaa itseään kelvatakseen johonkin, on tuomittu häviämään ja pilkattavaksi. Siksi "piireihin" on käytännössä mahdoton päästä. Niihin joudutaan siksi, että sellainen tulee perustettua itse vahingossa kun tekee mikä itsestään sattuu tulemaan. En usko, että nuo tärkeiden pamppujen verkostot ovat erilaisia. On tietenkin kaikenlaisia kultapossukerhoja mutta väitän, että niihin kuulumisesta ei ole käytännössä mitään muuta hyötyä kuin että tapaa ihmisiä, joihin voi tutustua. Eikä se tutustuminenkaan ole niin todennäköistä jos on markkina-arvoltaan sellainen, että toiset katsovat että miten tuokin on tänne päästetty, pitäisiköhän mennä muualle."



  

***
Koostettu keskustelusta MA:n ja TP:n kanssa. 

* Sitkeän uskomukseni (hypoteesini, jolla ei ole vielä mitään tieteellistä vahvistusta) mukaan Venäjän vallankumous aidosti puuttui tähän ongelmaan freudilaisesti. Se missä se onnistui aidosti, oli Venäjän aateliston poikkeuksellisen seksuaalimonopolin räjäyttäminen ilmaan. Tämä asia tietysti taas rappeutui neuvostoliiton loppua kohden, muttei koskaan ollut Neuvostoliiton aikana niin dramaattinen kuin ennen sitä nyt taas sen jälkeen. 

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com