10.12.2016

Tätä kirjaa ei voi liikaa ylistää ja suositella.

"onko kirjailijan elämäntyön typistäminen tai väärentäminen joissain tapauksissa [Haanpää] tärkä motivoiva tekijä kirjailijan kuoleman jälkeen tehtävässä "tutkimus- ja toimitustyössä"" s.275

Metodi: Kun olet lukenut kirjan kerran läpi, luet kaikki siinä esitellyt itsellesi tuntemattomat kirjaklassikot (ennen muuta II maailmansotaa edeltävästä kirjallisuudesta). Sen jälkeen olet valmis lukemaan historiateoksen uudelleen. Ja sen jälkeen taas luet kaiken ennaltatuntemattoman tai sellaiseksi muuttuneen. Itse aion tehdä näin niin monta kertaa, että ymmärrykseni siitä mitä Eskelinen todella sanoo vihdoin syvenisi asian vaatimalle tasolle. Tämä on toive. 
   
Jokaiselle Suomessa kirjailijaksi aikovalle Eskelisen teos on ohittamaton opinkappale. Kannattaa muutaman kerran miettiä millaiset syvää epäluottamusta herättävät väkivaltarakenteet kirjallisuuteen liittyy ja kannattaako niiden kanssa tekemisissä olemiseen pilata elämänsä.


2000-luvun BOD runouden villi karnevaali näyttäytyy historian isoa kuvaa vasten täysin epätodellisena. Kun analysoi sitä tapaa, jolla BOD kustantamista on sen jälkeen pyritty hankaloittamaan, voi ymmärtää, että se väkivallan maisema joka Eskelisen kuvauksessa kiteytyy maailmansotien väliseen ajanjaksoon, on tietoisesti rakennettu ja että tänäkin päivänä elää aktiivisia toimijoita, jotka pitävät väkivaltaisia psyykkistä energiaa suotta tuhoavia rakenteita ihanteenaan ja päämääränään, pikemmin kuin jotain "hienoa" sivistyksellistä tai kulttuurista henkeä. Hienous on vain valeasun ominaisuus. Monikaan kulttuurielämän aktiivinen ammattitoimija ei minun käsittääkseni pohjimmiltaan ole tavoitellut tai edelleenkään tavoittele mitään ihmiselämän tai kulttuurin kukoistusta tai korkeatasoisuutta. Ainakaan heidän keinonsa ja tekonsa eivät siihen johda.

Eskelinen tuo esiin uskomattoman groteskejä säröjä kansakunnan kaapinpäälle nostettujen kirjailijoiden vaietuista taustoista:

"toistakymmentä antautunutta ja venäläisiksi luulemaansa virolaissotilasta omin luvin teloittanut Kyösti Wilkuna ja punaisten naisten massamurhaan yllyttänyt ja yllytyskykynsä tuloksilla avoimesti ylvästellyt Ilmari Kianto."

Oksennus ja ripuli lentävät kaaressa kun ajattelee miten tietämätön ihminen (valitettavasti tarkoittaa Suomessa myös korkeakoulutettuja) saattaa ihailla "humanisteina ja ihmisyyden puolustajina" tällaisia toheloita. Tästä syystä ihailu ja henkilönpalvonta herättävät minussa yhä enemmän monenmoisia ironisia ja epämääräisiä tunteita: kun ihailijat eivät kuitenkaan koskaan täysin tunne kaikin puolin niin ihmisellisiä kohteitaan.

  



Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com