18.12.2016

Paras ystäväni on nettiprofiili jonka taustalla on ainakin viisi kirjoittajaa, hiiskui Koleeramäki, astuessaan ulos pitkistä kuivista heinistä kyhätyn lappalaiskodan hämärästä. En todellakaan pitänyt Koleeramäkeä ystävänäni. Jos hän olisi joutunut sairaalaan, en olisi löytänyt aikaa vierailukäyntiin. Hän oli minulle enemmänkin tietolähde, informantti, jonka ei kuitenkaan voinut uskoa puhuvan totta, mutta jonka kertomus oli aina täysin looginen ja yksikäsitteinen niiden tietojen valossa, joita minula oli käytettävissäni. Olin tiedollisesti äärimmäisen rajattu, kuin tietyssä sisäkkäisyysvaiheessa oleva maatuskanuken kuori. Olin episteeminen pinta, joka ei ylittänyt eikä alittanut itseään. Olin tiukasti suuremman pinnan taskussa, ja pienempi pinta oli tiukasti taskussani. Olin valon puolella, vakoinen pinta, mustien pintojen rajaamassa topologisessa moniulotteisessa rakomaisessa tilassa. Samalla tavalla Koleeramäki ajatteli parhaasta ystävästään, joka oli jo ennen Internetin syntymää luotu valeprofiili ja elänyt ainakin kahdeksankymmentä vuotta salaisena pankkitilinä. Minä vain en tiennyt vielä sitä, että Koleeramäen taustalla on enemmän kuin viisi kirjoittajaa. Tämä oli tietysti pelkästään episteemistä, ja yksityiskohdan tietäminen olisi tyydyttänyt uteliaisuuteni noin viideksi minuutiksi, hätkähtämisestä puhumatta. Kertojana en saisi tätä paljastaa, koska tarkoitus ei ole vaikuttaa kaikkitietävältä. Mutta tälle ratkaisulle löytyy virheen pyhittävä perustelu myöhemmin. Eikä hän ollut vain viisi kirjoittajaa, vaan myös viisi fyysistä kloonia. Se olisi selvinnyt punnitsemalla. Luonnollisen ihmisen elopaino ei vaihtele yli kymmentä kiloa päivässä. Kloonit olivat hieman epätarkkoja kloonimaisten elämännautintojen rajoissa. Toisin kuin kirjoittajat kloonit ovat eivät vain episteemologisia vaan myös ontologisia operaattoreita. Viiden täydellisen kloonin kirjoittajayhteisö on se, jossa moderni ja postmoderni saumattomasti yhtyy. Tilanne on sama kuin materialismin ja idealismin lasisillalla kybernetiikassa. Tuo lasisilta on viisi rinnakkaista kirjallista salonkia, joissa kaikissa on hyvin paljon samalta vaikuttava isäntä. Isäntä seisoo keskellä salin lattiaa ja sanoo siitä kirotun hiljaisella äänellä asioita, jotka kaikki kyllä tietävät. Viimeistään tässä vaiheessa saattoi esittää perustellusti kysymyksen, oliko kirjallisessa elämässämme enää muunlaisia toimijoita ja voisiko muunlainen toimija ylittää edes tarvepainatteista julkaisukynnystä. Puhumattakaan siitä, että voisiko tuollainen olento olla "hyvä ystävä". Miten sellainen henkilö voisi olla "hyvä ystävä" jonka aistiharhat ovat alkeellisia, mutta joka toisaalta ei pyri vapautumaan niistä? Vaikka ihmistä kuinka rakastaisi ja vaikka kuinka toivoisi hyvää, hänen psykoottisuutensa ei kuitenkaan kepulikonsteilla tokene. Mieluummin sellaisen jättää ammattilaisille tai vain maailmalle, kuin itse ottaa niskoilleen kannettavaksi. 

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com