5.11.2016

TRANSGRESSIIVINEN TAIDE

"Usein transgressiivisia teoksia on tulkittu diagnooseina yhteiskunnan rakenteellisen julmista piirteistä ja käytännöistä." Antti Salminen, Kokeellisuudesta

Tässä blogissa ehkä ensimmäinen vahva esteettinen väittämä oli joskus vuonna 2004 ainakin implisiittisesti se, että transgressiivinen taide ei aina ole tulkittavissa Salmisen esittämällä tavalla. En käyttänyt käsitettä transgressiivinen taide. Tarkoitin väkivaltaisuutta ja moraalista tunnottomuutta laajemmassa ja piilotetummassa merkityksessä.
  
Esimerkiksi lähes kaikki Venäjän käsittely suomalaisessa taiteessa on transgressiivista jossain laajemmassa merkityksessä. Myös näennäinen positiivinen "voi kuinka ihana venäjän kansa, voi kuinka kamalat johtajat"-diskurssi on transgressiivista. Tässä diskurssissa, joka kohdistuu myös suomalaisiin itseensä, ei ole kysymys vain diagnoosista, vaan pikemmin sen vastakohdasta, kirouksesta.
  
Kirous edeltää diagnoosia. Kirous on negatiivisen diagnoosin ennuste. Kirouksen lausuvat thanatosvoittajat, Paavi, ruotsalaiset ja turkulaiset, alistetulle välineelle, eli suomalaisille, ikuisessa pyhässä sodassa Venäjän kansaa (ei sen johtajia, vaan sen tunteellisuuden psyykkistä voimaa ja ennen muuta sen häiritsevää elämänviettiä) vastaan. Paavin Megalo-Thanatos nousee esteettisiä muotoja saavana syväkirouksena ja metafyysisena noitavainona elämänvietin herättämästä kateudesta vitaalisuutta, ja varsinkin vitaalisuuksien alkulähteitä vastaan. 
      
Käy ilmi, että osa taiteeksi mielletystä toiminnasta ei itseasiassa joka suhteessa täytä taiteen tunnusmerkistöä, kun sitä ei aja Eros. Pelkästään Thanatoksen ajama taideteoksen muotoon laadittu kirous ei ole yhtä kuin taidolla laadittu taideteos -- muulla kuin ammatillisella, koulutetulla, ei-diletanttiasella mittaristolla. Karmaattisesti ero on ilmeinen. Kirous on Thanatoksen ajama esteettinen muoto (vrt. saksalainen klassismi). Kun taas Eroksen ajama absoluuttia hapuileva esteettinen muoto olisi romantiikkaa (Jean Paul, Titan). Karmaattisen eron voi havaita suurinpiirtein kuka hyvänsä, paitsi ei alan ammattimies.
    
Miksi ei? Siihen tässä olisi tarkoitus saada jonkinlainen vastaus. Ammatin miehellä on eräs painava argumentti erottelua kohtaan kokemansa vastenmielisyyden tueksi. Olkoonkin että sitomaton, villiintynyt Eros, Jean Paulin romanttinen hurmahenki, luo mielettömän elinvoiman ryteikön, siitä puuttuu kuitenkin kaikki jalostava, valikoiva, mimeettinen, rauhoittava, avara ja tilallinen. Rauhoittamiseen tarvitaan etäisyyttä, sitomista, Thanatosta. Thanatoskin on tärkeä ja välttämätön. 
  
Ammatin miehellä on kunniansa ja häpeänsä, kiveenhakattu pönötyksensä, mutta mitä hän tietää syntymän ja kuoleman kaksoisekstaasista, biologisen yhteyttämisen hengestä, rivosta parittelusta jumaluuden kanssa, joka palaa arvoituksellisena tulena Eroksessa. Parhaimmillaan hän ehkä aavistaa: kun olemme kykeneviä voittamaan yliotteen saaneen thanatosviettimme, jatkuvasti uutta syvemmin traumaattista pysähtyneisyyden muotoa etsivän thanatosviettimme, tuon vietin joka on vaarassa nielaista koko maailman muuttaen sen yhdeksi suureksi pysähtyneiden varjojen traumatodellisuudeksi, ja asettaneet sen tasapainoon myönteisten elämänvoimien kanssa, vasta siinä tasapainotilassa keskukset tekevät oikeaa työtä. Muuten ne polkevat tyhjää. Thanatoksella ilman libidoa ei ole mitään sidottavaa. Emme voi antaa Eroksen verta vampyyrille enempää juotavaksi ennen kuin se herää traumaunestaan. Eroksen on lakattava olemasta fossiilinen polttoaine, muinaisen merieliön Afroditeen ihon pinnalle kertynyt ambrainen kuona, jota keräämällä fossiilinen subjekti on pitänyt itseään liikkeessa, kuoleman voimalla.

Tulkoon siis omavaraiseksi tuo pöyhkeä Megalo-Thanatos, joka nyt hieroo käsiään, joita voitelee ei-inhimillisten kuolemien kerryttämä käsivoide. Keksiköön miten Platonin ikiliikkujan intergalaktisten vanujen eteen valjastetetaan musta ja valkoinen ratsu, joilla on tieto yhteisestä suunnasta ja päämäärästä tähtisumujen läpi. Hevosperäisessä suihkumoottorissa tapahtuu polttoaineen hienojakoisin suhteellistuminen, elämän hellittämättömän suuren linjan kirkastuminen, jota nyt emme kykene abstraktioiltamme näkemään. Niebelung-fuusioreaktori jauhaa laivueen galaksin reunalta toiselle.
  
Go East, sanoo Novalis. Odottavan aikakaan ei ole pitkä, kun Valhallassa sauna lämpiää. Henkimaailman sukkelassa saunaseurassa odotamme kynttilänvalossa kosmisen luomisen valmistelevia vulkaanilikvidisiä järjestelyjä ja syntymämme hetkeä.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com