12.11.2016

"Suomenruotsalainen eliitti on 70 kertaa rikkaampi kuin suomalainen natiivieliitti: vanhan rahan ja klaanien varallisuutensa nousee suoraan kolonisaatiovarkauksista, maan varastamisesta ja natiivien pakkoverotuksesta eliitin rikastuttamiseksi. He käyvät yhä kulttuurisotaa kansallisvaltiota eli itsenäistä valtiota vastaan. Rajojen aukaisu, ruotsalaisten säätiöiden julma toiminta vasemmistolaisia taiteilijoita vastaan ja pakkoruotsi ovat kovia aseita demokraattisen, pohjoismaisen mallin murskaamiseksi." Arhi 
  
Tartun yhteen kohtaan: "ruotsalaisten säätiöiden julma toiminta vasemmistolaisia taiteilijoita" Jos historiaa katsoo, se ei mene ihan näin. Kyllä, suuri osa heidän tappolistalleen joutuneista "murhatuista" taiteilijoista Suomessa ovat tunnustautuneet vasemmistolaisiksi, mutta suurin osa heistä vasta sen jälkeen kun ovat käsittäneet tämän tosiasian, josta Arhi puhuu. Luokkataistelumainen asenne syntyy vasta tämän tosiasian selkeästä käsittämisestä. Jos tuota ruotsalaista sotilasperäistä tihutyötä ei Suomessa tehtäisi, ei ns. vasemmistoakaan tarvittaisi, koska todellisuudessa vasemmisto voi määrittellä itsensä vain ja ainoastaan tätä kolonialistista tukahduttamista vastaan. Muu on valevasemmistoa.
  
Vasemmiston aitouden voi tarkistaa ainä tätä vasemmiston perustamisfaktaa vasten. Jos pohjalta puuttuu tämä kolonialistin ulosheittämisen motivaatio, vasemmistosta on turha puhua. Vasemmistoa ei ole kaikki mikä valehtelee.  
  
Kuten sanottu, heidän kohteet eivät määräydy aidon tai valheellisen puoluevärin mukaan, vaan avanhenkilöiden mukaan. Heidän kohteekseen joutuvat kaikki kulttuurin todelliset kantavat voinat. Kantava voima voi myös tunnista itsensä siitä, joutuuko heidän kynsiinsä vai meneekö noin vain läpi harmittomana näyttämörekvisiittana, jolla ei katsota olevan minkäänlaista itsenäistä vaikutusta asioihin. Tässä siis kantava voia sanan varsinaisessa merkityksessä, ei siinä kuvassa, joka suurelle yleisölle valheellisesti annetaan.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com