25.10.2016

Pietarin yö. Eilen astuin illalla hulppeasta Airbnb-satulinnastamme Kazanskaja-kadulle ja kohdalle osunut henkilö alkoi kehua hattuani. Pysähdyin juttusille, kyseessä oli paikallinen oluenpanija, kuvataiteilija, Mäntässäkin käynyt. Lähdettiin maistelemaan paikallisia hipsterioluita. Friikkiä tavaraa. Yksi oli kuin vatsahappoa. Keskustelu pyöri lemmikkieläinteeman ympärillä: koira vai kissa? Kissa vai koira?

Loppuyö meni kuuden lentokentän miehen, paikallisen oscarniemeyerin kanssa, xxxxxxl-klubilla. Tykkään perivenäläisistä ilmavista diskoklubeista, joissa peppu pyörii selkeästi. En nyt muista koska olisin tanssinut yhtä hyvässä nosteessa, luultavasti en koskaan. Sain soolotanssiosuudessa keskilattian käyttööni. Energia oli huikea. Improvisoitu breakdance olisi lopulta ollut ainoa mahdollinen etenemissuunta, muttei pokka pitänyt. En ole aikaisemmin moista breikkaamisen painetta kokenut. En tiennyt, että breikkaaminen tanssin tuiskeessa lattialle heittäytymisen merkityksessä on aina kuulunut karjalan sienimajojen ja Pietarin hiidenmyllyjen tanssiperinteeseen.
  
Häiriötä illan aikana aiheutti vain tyttöjen luvaton kauneus. Eräskin blondi toi mieleen tuhansia vuosia sitten eläneen ruotsalaisen viikinkiruhtinattaren. Siinä oli suuri pohjolan suku selvästi noussut hautansa levosta, kuin Geijerin Manhem-runoelmassa ikään. Polvet eivät kestäneet kahta metriä lähempänä olennon taikapiirissä. Siinä oli tuhannen joulen sähköpaimen. Vain kontaten olisi voinut lähestyä. On vaikea kuvitella mitään häiritsevämpää.
   
Myöhemmin (ehkä seitsemän aikoihin aamulla, koko ajan paremmassa harhamalaisessa ajattelun selkeydessä, pienen katusoitannan ja -tanssin jälkeen) nuorempien ihmisten menomestassa ilahduttavien olentojen valtamerta katsellessa suomalaiset vihavalheessakyntäjät tuntuvat äkkiä yksinkertaisen hyttysmäisiltä. Venäjävihassa on psykoanalyyttisesti kysymys halusta poistaa häiriö, jota kansan keskuudessa tavattava seksuaalinen luontuvuus tuottaa libidoenergian valtoimena sitomattomuutena. Vammautettu seksuaalisuus kansan keskuudessa on läntisen kirkon pyhä apex rodunheikentämisessä. Venäläistä ihmistä ohjaa tässäkin vastapsykologia, nimittäin kristinuskon alkuperäisen hengen ivamukaelman vastapsykologia -- reaktiivinen asenne, mikä ei välttämättä ollenkaan tarkoita kristinuskon alkuperäisen hengen tavoittamista, kuin ehkä joiltain osin. 

Markku Eskelisen mainitse Pietarin kaupunkiin suomalaisessa kirjallisuudessa liittyvän turmelusteeman, joka saa kuulemma juurensa jo 1840-luvulta. Rantamalan Harhamassakin tämä teema kertautuu aivan valtavirtaisena, jos kohta ei Eino Leinon kahelin vouhottamisen tasolla. Samoin Harhama on erittäin seksuaalikielteinen. 
       
Näiden kuvien ulkopuolelta tulee joskaan ei suurena yllätyksenä vaikutelma, että Venäjä auraa keskisyvässä henkisen ja ruumiillisen pysähtyneisyyden tilassa. Kaikki on tietysti maailmanpolitiikan ansiota tai syytä. Pojat haluavat opettaa Venäjälle globaalia taloustietoa. Putinin politiikka koetaan vaitonaisesti vääräksi, koska se on johtanut nykyiseen tilanteeseen. Toisaalta kukaan ei osaa selvästi sanoa, mitä Venäjän olisi pitänyt tehdä toisin. Natoonkin Venäjä olisi halunnut liittyä. Venäjän eristäminen ei ole eristymistä. Maan kehitysvaihe vain on toinen kuin länsi-Euroopan. Suomea kohtaan tunteet eivät ole erityisen lämpimiä juuri nyt. Sitä aihetta ei kannata ottaa puheeksi.
  
Jotain kuitenkin tapahtuu. Pietarin liepeille nousee esimerkiksi tämä 420 metriä korkea Euroopan korkein rakennus Lakhta Center, jonka rakennustyömaata ihmettelimme auton ikkunasta.

 

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com