31.10.2016

Koleeramäki oli ollut joltisenkin laiska Venäjän kielen opiskelija. Hänen suunsa ja kasvolihaksensa olivat sellaisen rautakautisen kansan jäljiltä, jonka motorisiin ulottuvuuksiin Venäjän kieli ei automaattisesti sopinut. Mutta ei se mahdotonta ollut, hän tiesi. Kieltenopiskelussa vain oli se, hänenlaiselleen miehelle sopimaton piirre, että oman kielen lisäksi ei oikein ollut paikallaan liian hyvin osata vieraita. Varsinkin vieraista kollegoista se olisi tuntunut oudolta, jos hän yhtäkkiä olisi kömpelösti yrittänyt puhua heidän syrjäkuntaista kieltään, vaikka tulkitkin olivat huippuluokkaa. Olisi ajateltu, että on turhamainen. Että on turhanaikaista harrastusta joka suuntaan ja olennainen jää huomaamatta. Toiseksi puutteellisen kielitaidon hankkiminen kovalla ponnistelulla ei ole shamaanin arvon mukaista työtä. Shamaani puhuu kieltä aina valmiina ja täydellisenä, hienoimmalla ja oikukkaimmin ennenkuulumattomalla runolla, olipa tuo kieli sitten mikä hyvänsä elävä tai kuollut. Shamaani on välittäjä tämänpuoleisen ja tuonpuoleisen välillä ja shamaann korviin kuiskivat suuret nerot kaikilla kielillä niin paljon hienoja asioita, että sukkeluuksista valitseminen on joskus työlästä, varsinkin kun harkinta-aikaa kahden sanan välillä on sekunnin murto-osa. Niin alkoi sitten Koleeramäkikin eräänä tuollaisena yönä puhua täydellistä Venäjän kieltä. Hänen poskilihaksiaan jouduttiin siinä vähän nostelemään ja venkslaamaan. Tosin sitä kesti vain hetken. Sillä hänen opettajansa täytyi kiiruhtaa toisaalle. Omavoimaisena ei Koleeramäki viitsinyt virkkaa Venäjättä sanaakaan. Se loppui siihen, se esitys, ennen kuin naiset ehtivät edes tuhahtaa. 

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com