25.10.2016

Kaunokirjailijana oleminen Suomessa on monisyinen yhtälö, jossa taloudellinen puoli on vain yksi muuttuja. Jos lukijakunta ostopäätöksillään elättää kirjailijan, hän on jossain merkityksessä vapaa. Hän ei ole välttämättä vapaa sensuurista, josta taas omakustantaja on tänä päivänä vapaa. Itsensä kalanperkuutehtaalla elättävä pianisti on vapaa kriitikkojen ja yleisen maun tuomiosta, myös kaikesta näkyvyydestä. Hän on näkymätön ja kuulumaton säilyketehtaan johtajan määrittämän tien kulkija.

Maailmamme noudattaa Orwellin dystopian geopoliittisia rajalinjoja. Elämme jatkuvan, julistuksettoman ja milloinkaan päättymättömän sodan tilassa, jossa kirjallisuus on vain yksi vaikuttamisen keino. Informaatiosodan tendenssit dominoivat kirjallisuutta. Noiden tendenssien pienikin vastustaminen nähdään sotatoimena. Olennaista on kuka sanoo, ei se mitä sanotaan, mitä kirjoitetaan, mitä soitetaan, mitä maalataan. Sensuuri terävöityy ja henkilöityy. Sensuurilaitos on maassamme kaikkialla, myös pienkustantamoissa, vähintään tietona tabuista ja kieltolistoina, ja näiden rikkomisen suorista seuraamuksista kustantajalle.

Maassamme on toiminnassa lukemattomia tapoja saada aikaan prosessi, jolla kaunokirjailijan toimen kaltainen monista ihmisistä riippuva prosessi saadaan pysähtymään. Sofioksasen onnelassa stalinistisen avoimet ja suoraviivaiset sensuuristrategiat kalpenevat kömpelyyttään. Kriittinen tutustuminen Suomen 150 viimeksi kuluneen vuoden kirjallisuushistoriaan tuo esiin varsin hienovaraiseksi tahattomuudeksi verhotun tuhoamisen perinteen, jonka luulisi olevan ristiriidassa yksinkertaisen ja sinisilmäisen kansan periaatteiden kanssa.

Voidaan kysyä, millaista kansanterveyttä tällä tyylillä on saavutettu? Onko nyt hyvin? Onko tilaa hengittää, virtaako sielu syvänä ja rikkaana väriloistossaan? Tämä on moralisoimatta moraalinen kysymys.

Ylivoimaisesti tärkeintä kaikessa ylösrakentavassa ja vapauttavassa, tukahduttamista vastustavassa kulttuurissa on henkisen ja älyllisen energian (integriteetin) laatu, joka pystyy erottamaan vapauttavat ilmiöt tukahduttavista. Elämänvoimainen, avoin ja luova yhteisymmärrys voi perustua vain korkeimpaan yleisinhimilliseen ihanteeseen ja sen mukaiseen maailmankuvaan, joka suhtautuu ulkonaisiin ja yksilön sisäisiin ristiriitoihin (ei vain eksentrisiin ja arrogantteihin, vaan myös kaikkein ilmeisimpiin ja tuntuvimpiin) vakavasti. Muussa tapauksessa (häiritsevään toiseen kohdistuvan) thanatosvietin maaninen toteuttaminen: vaientaminen, vaikeneminen, tuhoaminen, repiminen, jopa historiallisten jälkien hävittäminen on lapsellisen helppoa. On aivan liian helppoa korvata elinvoimaa vapauttavat tekijät negatiivisesti sitovilla alistujilla, ellei missään ole sitä tietoisuutta, joka tämän prosessin havaitsee.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com