10.9.2016

IHMISKOKEITA

"[...] Pervitinin avulla saavutettu kansallinen sovinto ja torjuntavoitto, Mannerheimin viimeiset vuodet Sveitsissä ja siellä alkunsa saanut puolueettomien maiden yhteistyö, Pariisin rauhansopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa sanoeltyu ankarasti sanktioitu (mm. kastraatio ja transsukupuolinen kirurgia) viihdehuumeiden täyskieltä ja sitä valvomaan räätälöity kotiryssäjärjestelmä, Twiggy-elokuvien ja Renny Harlinin Jäätävän poltteen sensurointi." Kappale 269

Vihdoin Kollektiiviromaanin äärellä. Täytyy myöntää, että ennakkoluuloni ovat harvoin olleet yhtä paljon metsässä kuin tämän teoksen suhteen. Koska viimeksi olen valvonut aamuun asti joku romaani jännityksestä värisevissä käsissäni? Minä tykkään lukea viihteekseni ja kauhukseni tällaista proosaa. Vertailun vuoksi David Foster Wallacen uuden suomennosvalikoiman Kummatukkainen tyttö useimmat novellit, varsinkin tuoreimmasta päästä, jäävät kesken. Ihmiskokeita taas hypnotisoi kiihkeään lukurytmiin ja takakansi läiskähtää naamalle. Mistäs sitten tehdään? Ei muuta kuin luetaan masterversio uudelleen ja rinnalla henkilöversioita. 
  
Sonetti, eli 14-kerroksinen tekijäsubjekti, tuottaa aluksi mielenkiintoisia spekulaatioita kunkin tekstijakson kirjoittajan henkilöllisyydestä, kunnes huomio siirtyy siihen että Ihmiskokeita-romaanin jokaisen rivin kirjoittajan anonyymisyys vapauttaa koko tästä egoistisen uteliaisuuden tylsästä projektista.

Vertailun vuoksi lainasin uudehkon kiitetyn romaanin. Romaanissa on 445 sivua. Kärsivällinen peukalopaikkalueskelu ei kilisytä kelloja: miksi tämä pitäisi lukea. Vahvahko intuitio sanoo: tämä yllätyksettömän moitteettomalla normikielellä kirjoitettu paperinippu ei kerro ihmisestä tai yhteiskunnastamme sellaista mitä en tuntisi tai haluaisin tuntea. Ainoaksi lukemisen motiiviksi jää siis uteliaisuus itse tekijää, tekijän palkinnoilla ja avustuksilla ryyditettyä "kiinnostavaa" henkilöä kohtaan.
  
Ihmiskokeiden (mastervesion) kerronnallinen liikkuvuus ja yllättävyys, sanalla sanoen jokaisen sivun ennaltaleimaamattomuus, saa ravintoarvopitoisuudellaan epäilemään perinteisten junnaavien tapojen todellista ravintoarvoa nykytilanteessa. Lopultakin me etsimme ja tarvitsemme vaikutelmaravintoa. Ravintoarvon on katettava lukemiseen käytetty energia, tai lukeminen on häviöllistä toimintaa. Tämä yhtälö ei ole ihan triviaali. Siis, jos edes jokin käsitteellinen leima tulee havaintokeistomme ja itse tekstin väliin, olemme epäonnistumassa siinä sijoituksessamme, joka on lukukokemus. 
  
Ensimmäinen jatkokysymys on: miten ihmeessä Ihmiskokeiden masterversiossa kaikki kirjoittajat onnistuvat vastustamaan identiteetinarvausleikkiä näin pitkäjänteisesti (olen sivulla 275) ja tuottamaan näin anonyymiä ja sukupuolineutraalia tyyliä? Toisaalta miksi he eivät leiki tällä enemmän: tuota toistensa tunnistettavien tyylien parodioita tai muuta sellaista? Miehet naisien, naiset miehien (ks. kappaleet 280, 281). Pyri nolaamaan toisiaan? Sielun komiteamuodon sisäistä mutapainia? Ilmeisesti siksi, että pohjavirtaus on toinen. Pohjavirtaus se tässä onkin ehyt. Ilmitaso on katkonainen. Kun taas nykykirjallisuudessa yleisemmin asia on päinvastoin.
 
Eräällä tasolla on ajateltavissa tekstijakso pelipanoksena: mitä kukakin laittaa peliin ja miksi? Onko se liikaa vai liian vähän? Mitä reilulla panostuksella saavutetaan kun anonyymiys estää tavanomaiset huomiontarpeen egoistiset päämäärät. Havaitaanko energisen panoksen siittävän jotakin toisissa? Onko tekstijaksoille olemassa jokin julkaisukynnys ja miten sille käy romaanin edetessä, onko se vakio, nouseva vai laskeva. Tuleeko tässä vielä retkahdus, 20 sivua täytettä kun sanottava loppui? Säilyykö intertekstuaalinen liikkuvuus loppuun asti vakiona? Millä tavoilla tekemisen on täytynyt palkita tekijät ja onko palkitsevuus jakautunut tasaisesti? Joutuuko joku pistämään peliin parastaan tai jopa ylittämään itsensä. Saako joku ylittää itsensä satakertaisesti, toisen alisuoriutuessa pelkästä myötätunnosta. Vai onko rajattu anonyymiys (vastuun jakaminen?) lopultakin vain naamio, jonka suojista voidaan tehdä julkiseksi jotakin eri tavalla kuin omalla nimellä, kuten esimerkiksi ilmaista yhteisöllisiä varoituksia. 
  
"Kun ihminen ylittää rajansa tarpeeksi monta kertaa siihen suuntaan, minkä tietää vääräksi, hän alkaa lohkeilla, tuhoutua ja menettää, puskea kuorestaan toisia kuoria, nääntyviä yrityksiä elää. Tästähän kaikista tämänkaltaisista operaatioissa on kyse: yrityksistä elää tappamalla." Kappale 236. 
  
Kasvaako ideat prosessissa korkoa? Tapahtuuko se huomaamatta ja toisten avulla? Mitä kaikkea tällaisessa muodossa voi kirjoittaa rivien väliin tekijöiden kesken, ja voiko jotakin kirjoittaa ohi muilta tekijöitä tai heidän tietoisia käsityksiään vastaan? Onko tämä kollektiivista salakieltä? Onko romaanin kirjoittajasubjekti 14 kertaa älykkäämpi kuin yksilökirjoittaja?
   
Ehkä kaikista hämärin kysymys jonka teos synnyttää on tämä: jos metodi tuottaa näin hyvää tulosta ulos tekijästä kuin tekijästä, miksi tällaisia tuloksia näkee painetuissa kirjoissa niin harvoin? Mitä ihmettä ihmiskunta haluaa uskotella meille itsestään näissä tuotteissa jotka tulvimalla tulvivat yli äyräitten?

Parhaiden tekstijaksojen kohdalla kysymys tekijyydestä palaa polttavimmin. Kuka esimerkiksi on kappaleet 275. kirjoittaja? Tämä(kin) pieni novelli on niin verraton, että sitä on vaikea hyväksyä anonyymin tekijän teokseksi.
     
Romaanin loppupuolella on tarkkaa kuvausta kirjallisuuskentän psykologisesta ohjauksesta. Kuinka moni tämän ymmärtää tarkaksi. Sivut 228-231 ovat tärkeät. Nimi Ihmiskokeita viittaa käynnissä oleviin, salaliittoteorian mukaan aivan todellisiin, mielenhallintaoperaatioihin. 

Tämän kirjan lukeminen on äärimmäisen intensiivinen prosessi. Tekstit jäävät kerrasta mieleen ja tuottavat kaiken aikaa lisää kirjoitusta, myötäkirjoitusta ja vastakirjoitusta, josta Leevi Lehdon määritelmän mukaan voi päätellä: teoksella on lukija. Kyseessä on väkevä pelisiirto, jonka oikeanlainen vastaanottaminen mahdollistaa etenemisen. Haastetta vastaan on mahdollista kehittyä ja päästä liikkeelle pysähtyneisyystilasta.

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com