10.9.2016

Sumua on käytetty aina. Se sumu, joka nyt on, nämä kummallisen muotoiset pilvet, jotka ovat laskeutuneet maahan asti, se ei hälvene vanhanaikaista kirjallisuutta lukemalla. Niin ajankohtaisia kuin ovatkin, vanhat vastamyrkyt eivät kykene pysäyttämään ihmismieltä joka kehittyy ja keksii lakkaamatta paitsi vanhaa ja koeteltua myös uutta ja koettelematonta.

Sanoisin kyllä, Kabinettiromaanissa on ainakin juonteena yritys ja motiivi purkaa "kuolemankulttia". Purkaa? Myös kultin edustajia kuuluu kabinettiin. Siis jotkut. Kuten juuri Aliel Saastamala. Saastamala toisaalta ymmärtää, että se ei ole hyvä juttu, tuo kuolemankultti. Hänellä on omat ongelmansa ja jonkinlainen tuskaisesti ääntelevä omatunto. Öh. Siis Kabinettiromaanihan tähtää ihmisten alamaisreaktoiden tuottamistaktiikoiden kehittämiseen. Tämä on romaani kabineteista, siis romaani jonka aihe on todelliset kabinetit. Mind control on se aikakautemme suuri aihe.
 
Enpä muuten tiedä kuinka paljon Lauri Korni on kirjoittanut tähän. Tunnistan nyt analyysin perusteella Kornin tyylin ja tavat häivyttää se. Sanoisin, että tekstiä siitä kynästä on lähtenyt vähän, ehkä muutama sivu.
   
Entä Jaana Klippi... kuka haluaa Klippin kanssa ryhmätyöhön? Phuh. En pysty nyt arvioimaan kuinka paljon liuskamäärällisesti Klippi on kirjoittanut. Vaihtoehdot ovat: hyvin paljon tai todella vähän. Jos oikea vastaus on paljon, se tarkoittaa sitten että Klippin älykkyys on 100 pinnaa korkeampi kuin hänen omalla nimellä julkaistuista teoksista voisi päätellä. Klippi olisi siis myös tällainen tietoisuusenergialarppaaja, joka tulee julkisuuteen vain matalaoktaanisella. Jos hän on tärkeä korkeaoktanisen operatiivi, hän ei kyllä ole niihin ns. "omiin" juttuihin ehtinyt tekemisvaiheessa koskea. Riittää että osaa lausua kaiken ulkomuistista.
    
Eräässä roolissa, jossa tämä matalaoktaanisuus on tarpeen, hän on keinotkoisesti nostettu valvoja ja haistelija, raportoija, samalla myös pelote koska hänen nostonsa ylöspäin herättää tietysti pelkoa ja kysymyksiä eliitin mielihaluista. Jos matalaoktaanisuus on koko totuus, silloin hän ei ITSE ole kirjoittanut Kabinettiromaaniin montaa liuskaa. Hän on saattanut tuoda esille varjokirjoittajiensa papereita. Klippin takana voi olla toinen, syvempi kirjoittajaklusteri, joiden henkilöllisyyksiä tuon ilmitason kabinetin jäsenetkään eivät välttämättä tunnista. Kenties jotkut kabinetin jäsenet eivät tiedä, että Klippi tuo teokseen varjokirjoittajia ja luettaa keskeneräistä teosta varjokirjoittajilla. 
   
Upottaako ja kutsuuko tämä tällainen kabinetti sitten kokonaisuutena lukijaa seittiin, vai antaako kokonaiskuvan seitistä? Pilkkaako se työläisyyttä ja tavisihmisyyttä kutsuen ivaamaan syvän tietämättömyyden luomia trooppisia aivosairauksia? Pyörittääkö se skeemaa niin hurjalla spinillä, että hakee lukijaltaan epäuskoista reaktiota? Etäännyttääkö, maustaako ja pyörryttääkö se niin paljon, että tavallinen lukija leimaa sen saman tien epäkiinnostavan karnevalistiseksi fiktioksi, ei saa siitä kiinni, eikä analysoi sitä suhteessa itse  kokemaansa todellisuuteen? Ajattelepa nyt vaikka sitä kuinka Kafkan päähenkilöllä on aina kokonaisihmisyyden edustajan rooli. Hän seisoo lopulta puhtaaksipoltettuna, riisuttuna ja vilpittömänä tuhokoneiston edessä. Oikeusjutussa päähenkilö etsii oikeudenmukaisuutta ja joutuu rituaali-Uhriksi, koska ei ymmärrä eliitin lakia eliitin kompleksi-aseena.
  
Tuottaako Kabinettiromaani sellaisia reaktiota, joissa lukija torjuu todellisuuteen viittaavia analogioita? Ovatko ne todella auki jääviä aukileikkauksia? Vai vain haava, joka vimmalla suljetaan umpeen soluisella mustalla langalla?
  
Niin sanottu tavallinen lukija ei tietenkään saa tästä paljon mitään. Tämä on pelkästään niille, joilla on koodausavain lukea tätä. Lukijan on OLTAVA taiteilija sanan syvimmässä merkityksessä. Siis siinä, että taiteilijat näkevät sellaista mitä muut eivät. Taiteilijat etsivät ja kysyvät sieltä mistä muut eivät etsi. Taiteilijat näkevät väristä muodostuvia tarkkarajaisia hahmoja siellä missä muut näkevät vain harmaata tai mustaa. Ja blaa blaa blaa. Mutta niin totta.
   
Se kriteeri että "tavallisen lukijan" pitäisi saada jotain on tämän romaanin puitteissa mieletön. Ensinäkin mitä tavikset enää lukevat? Mitä he kysyvät teksteiltä, mitä etsivät? Niin, nykyiset markkinakoneistot vastaavat todella olemassaoleviin odotuksiin ja koneistoa katsomalla me näemme tarkasti sen millaiset kysymykset massoissa kristallisoituvat. Ja millaiset kysymykset eivät kristallisoidu. Tämä raja on hyvin tarkka ja selkeä.
  
Nyt on niin, että vain ne joilla on "silmät nähdä" voivat jotakin nähdä. Asiat ovat tässä, ihan lähellä. välittömässä ympäristössämme, usein kaikista näkyvimmälle paikalle asetettuina, mutta kuinka moni todella näkee nuo asiat? Jos sinuun on kristallisoitunut massojen ja markkinakoneiston kristalli, sinä et osaa nähdä, et osaa kysyä, eikä kukaan tee sitä enää puolestasi. Kukaan ei pysty tekemään sitä puolestasi, koska monimutkaistus tai yksinkertaistus on jo harhaa. Huomioenergia on kvantittunutta. Välimuotojen alueella on paitsi tyhjää myös koleaa. 
  
Kukaan ei pysty lukemaan intensiivisesti, sivusivulta, riviriviltä, sanasanalta, kirjainkirjaimelta 500 sivuista kirjaa, ellei se ole kirjoitettu todella monitasoisesti hyvin. Tarkoitus ei anna vapautusta keinoista. Keinot Kabinettiromaanissa ovatkin hallussa, mutta tarkoituksesta meidän täytyy hieman keskustella.
  
Sinä taidat nyt väittää, että Kabinettiromaanilla ei ole manipulatiivista funktiota sokeuttaa ihmisiä ja ettei se totuta lukijoitaan eliitin manipulaatiokeinoihin, ikään kuin välttämättöminä ja tavanmukaisina keinoina, vaan että kysymys olisikin taiteesta, jostakin paitsi avaavasta myös AUKI JÄTTÄVÄSTÄ? Nähtävästi väität, että romaanin lankakerämäisyys ei ole mentaalisesti sulkevaa, siis kouristuksenomaisuutta lisäävää ja yleiseen koulun opettamaan alamaiskyynisyyteen (toki syvien tiedostamattomien mentaalisten rakenteiden - ja varsinkin traumojen tasolla) vetoavaa? Väitätäkö, ettei tämä teos kokonaisuutena ole salaliitoille (siis niiden tosiasialliselle olemassaololle, nyt riippumatta siitä miten hassulta niiden paljastus- ja teoretisointiyritykset näyttävätkään) naureskeluun houkuttelevaa?
  
Sanon vain, että ne voimat, jotka tämän romaanin kirjoittamisessa ovat olleet määrällisesti voitolla eivät tarvoittele mainittuja piirteitä. Vaan päin vastoin. Mutta voimia on useampia. Ja loppupelissä ei voitolle jää ne voimat, jotka määrällisesti ja suljetussa kabinetissa ovat voitolla. Tässä ei ole kysymys siitä kuinka paljon Korni tai joku muu muutaman hataran sivun tähän kirjoittanut asioista käsittää. Kun ajatellaan tavanomaista lukijaa, joka ihailee Kekkosta ja äänestää vihreitä tai demareita ja toivoo Natoa suojaamaan Putinilta, hän tuskin kirkastuu tietoisuudeltaan kirjan luettuaan tai lukemisen aikana. Sillä tavanomaiselle lukijalle tämä on kuin kryptografinen koodiavain tai jotain täysin kryptattua koodia. En usko että tavanomainen lukija pystyy edes pakottamalla lukemaan ainoatakaan sivua läpi tai niin, että pystyisi kolmen minuutin jälkeen palauttamaan mieleensä minkäänlaista muistikuvaa lukemastaan.  
 
Tämä kabinetti on selvästi tiukasti ohjattu. Mutta muihinkin kuin Korniin on sisäänkoodattu tämä ohjaus. Kirjoittajat ovat itseohjautuvia. Tietenkin Saastamala on operatiivi ja ohjausta häneltä, ainakin mahdollisuutena, jos sitä tarvittaisiin, saataisiin. Mutta on myös vastakkaista virtausta, ohjauksen älykkyysresoluution ohittavaa syväkryptattua salakielisyyttä, jonka lukeminen edellyttää Allan Turingin kykyjä. Passiivisen ohjauksen ohitukset ovat paikoittaisia. Vaikka ne pystyisi koodaamaan, niistä on vaikea saada kokonaiskuvaa.
  
Jos isoa kuvaa katsoo, psykologinen suostuttelumekanismi näyttää olevan se, että annetaan siimaa, psykologisia henkireikiä, sitten taas väsytetään, mutta päämäärä on se, että kala lopulta nousee avannosta. Jos siis olisikin yksittäinen kabinettilainen, jonka päämäärä on vastakkainen, hänen vastakkainen hyvä pyrkimyksensä ja tuotteensa palvelee miten onnistuneena hyvänsä toista päämäärää, joka on juuri se mitä tuli edellä sanottua haavasta ja mustasta parsinlangasta. Tämä näet on tällainen maatuskanukke, joka sisäkkäiset nuket ovat vuoroin valkoisia ja vuoroin mustia, mutta päällimmäinen nukke on se musta "kuolemankultin" ikioma voodoo-nukke.
  
Se miten hankkeen medialobbaaminen on tapahtunut kertoo jotakin osaltaan. Puhutaan vain prosessista, ei sisällöstä, ei aspekteista. Mitään tangentteja todellisuuden ja maailmankuvan hallinnan suhteen ei tuoda esille. Edes pseudoanalyysiä ei ole esittänyt yksikään romaaniin koskenut toimittaja. Pseudoanalyysiähän yleensä sentään tilataan, miksi ei nyt? Ehkä voi olla tällainenkin tapa, että käytetään vain "tavallisia" toimittajia, jotka eivät aidosti pysty hahmottamaan sivuakaan teoksesta. Aina ei tarvitse käyttää raskaansarjan tyyppejä. Hyvä suggestiivinen lopputulos voidaan saavutta joskus jopa paremminkin ilman heitä. Niin itseohjautuvaa alkaa olla jo kakki tämä. 

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com