5.9.2016

Schreck oli päätynyt vanhassa satanistin lasinsirumurskan tehosekoittimessaan siihen tulokseen, että jos kerran MITÄÄN ei voitu tietää, se tarkoitti kääntäen sitä, että myöskään sellainen mystinen konsepti kuin "omatunto" ei usein ilmoittanut puhtaita tosiasioita käyttäjälleen. Omantunnon käyttäjä näki tosin unta sotatoimialueista, mutta jos kaikki mikä tapahtui, oli ihmisen aiheuttamaa hulluutta eikä jumalallista, ei omatunto, miten paljon hyvänsä se valitsikin puoltaan ja mittasi yleistä biosfääristä oikeutta, voinut tuomaroida pysyvästi oikein. Sotatoimialueet olivat läpitunkemattoman mielipuolisuuden näyttämö, joiden tilasta ei päässyt käsitykseen enempää sanomalehtiä lukemalla kuin itse paikan päällä tavallisen sotaturistina seikkailemalla. Vaikka miljoonat nuoret reilasivat terroristien tukikohta-alueilla, he eivät pystyneet sanomaan mitään järkevämpää kuin päivän lehti. He olivat ampuneet, heitä oli ammuttu, ampujia oli ammuttu, ampujien ampujia oli ammuttu. Tässä tilassa omantunnonkysymykset olivat ajankohtaisia noin silmänräpäyksen ajan, jos sitäkään. Omantunnon päätös vanheni nopeammin kaikista oikeuden päätöksistä. Nyt-hetken ulkopuolella omatunnon edellinen sana oli jo haihtunut ja tarvittiin uusi. Ihmiselle ainoa luonto on ihmisluonto ja ainoat vaikuttavat olosuhteet ovat ihmisen luomat olosuhteet. Kaikki ihmistahto on kuin puskurimuistina jumalallista vastaan. Maailman tila on epäintuitiivinen sille, joka omantunnon avulla yritti nähdä, mutta sille joka tunsi labyrintin pohjapiirrustuksen kaikki oli helpompaa. Vaikkei aivan helppoa, sillä elämän suola on mielipuolisuus. Jumala halusi näet osoittaa, että ihminen, siis Jumalan kuva, eroaa Jumalasta vain yhdessä suhteessa: olemalla mielipuoli.  

Ei kommentteja:

Hae tästä blogista

"Käymälässä en käynyt, mutta ostin kokoelman runoja. Eikö se ole yksi ja sama?"
- Kejonen

"Minä puhun hyveestä, en itsestäni, ja kun moitin paheita, moitin ennen muuta omiani."
- Seneca

"käymälässä aamuisin kuolemanjälkeistä peliä"
- Krivulin

Blogiarkisto

Tietoja minusta

svenlaakso (at) yahoo.com